KHO:2004:67

Vaikeavammainen - Tandempyörä - Vammaiselle järjestettävä taloudellinen tukitoimi

Sosiaali- ja terveyslautakunta oli voinut hylätä näkövammaisen hakemuksen korvauksen myöntämisestä hänelle sinänsä tarpeellisen tandempyörän hankintakustannuksiin, kun otettiin huomioon vammaispalvelua varten kunnassa varatuista määrärahoista saatu selvitys ja se, että määrärahoja on suunnattu siten, että on erityisesti haluttu tukea työssä käymistä, opiskelua ja niitä välttämättömiä jokapäiväiseen elämään liittyviä tai siihen kuuluvia toimintoja, joita jokaisella kuntalaisella on.

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9 § 1 mom
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

A on 19.7.2001 hakenut korvattavaksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) nojalla sopeutumisvalmennuksena tandempyörän hankintakustannukset 4 000 markkaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on 27.7.2001 hylännyt hakemuksen sillä perusteella, että tandempyörää ei voida katsoa vamman kannalta välttämättömäksi eikä sosiaalitoimisto lähtökohtaisesti ole myöntänyt tukea tandempyörän hankintaan.

Eteläinen sosiaali- ja terveysjaosto on 14.11.2001 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Päätöksen perusteluna on muun ohessa todettu, että voimassa olevien ohjeiden mukaan harrastusvälineiden korvausta ei voida pitää vammaispalvelulain mukaisena ensisijaisena tukimuotona. Vammaispalvelulain 9 §:n mukaan päivittäisiin toimintoihin tarkoitetut välineet ja laitteet myönnetään joko osittain tai kokonaan määrärahojen rajoissa ja tarveharkintaan perustuen. A:n tandempyöräilyä ei voida pitää vamman kannalta keskeisenä, säännöllisesti tapahtuvana kuntoutusmuotona, eikä pyörän hankinta ole välttämätön. Perusteluissa on myös todettu, että A:ta on aiemmin tehdyillä päätöksillä tuettu sekä vammaispalvelulain että sosiaalihuoltolain mukaisin etuuksin kohtuullisessa määrin.

A on hakenut muutosta jaoston päätökseen ja vaatinut, että päätös on kumottava ja A:lle on myönnettävä haettu korvaus. Apuvälinepäätösten tulee perustua hakijan yksilöllisen tarpeen arviointiin. Laissa ei ole määritelty päivittäistoimintoja. A:n osalta se tarkoittaa liikuntaa. Näkövamma rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan harrastaa liikuntaa. Tandempyöräily liikuntamuotona on tarkoituksenmukainen harrastus, jota A voisi harrastaa lähes ympäri vuoden. Pyörän hankinta on välttämätön, sillä näkövamman vuoksi pyöräily tavallisella pyörällä yksin ei onnistu. Jaoston aikaisemmat päätökset eivät voi olla esteenä tuen myöntämiselle.

Eteläinen sosiaali- ja terveysjaosto on antanut lausunnon.

A ei ole antanut vastaselitystä.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hyväksyen valituksen katsonut, että tandempyörä on A:lle vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentissa ja vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 17 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vamman vuoksi tarpeen, minkä vuoksi hänellä on oikeus saada vammaispalveluasetuksen 17 §:n mukaisesti korvausta pyörän hankintakustannuksista.

Hallinto-oikeus ei ole ottanut välittömästi ratkaistavakseen A:lle myönnettävän korvauksen määrää, vaan on kumonnut jaoston päätöksen ja palauttanut asian jaostolle korvauksen myöntämistä varten.

Perustelut

Vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentin mukaan vammaiselle henkilölle korvataan päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Vammaispalveluasetuksen 17 §:n 1 momentin mukaan korvausta muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin kuuluvien välineiden, koneiden tai laitteiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin suoritetaan sellaiselle vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee niitä vammansa tai sairautensa johdosta liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaa-ajan toiminnassa. Saman pykälän 2 momentin mukaan korvauksen määrä on puolet edellä mainittujen välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta vammaiselle henkilölle aiheutuvista todellisista kustannuksista.

Tandempyörän hankintakustannusten korvaaminen on tukitoimi, jonka kunta järjestää talousarviossaan vammaispalveluihin ja tukitoimiin varattujen määrärahojen rajoissa ottaen kuitenkin huomioon kunnan yleisen järjestämisvelvollisuuden. Asiassa ei ole ilmennyt, ettei kunnalla ole ollut vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentin määrärahasidonnaisiin tukitoimiin käytettävissä rahaa valituksessa kyseessä olevana ajankohtana. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon A:n näkövamma ja siitä aiheutuvat rajoitetut mahdollisuudet harrastaa vapaa-ajan liikuntamuotoja ja hänen muut olosuhteensa, tandempyörää on pidettävä hänelle siten tarpeellisena kuin edellä mainitun lain 9 §:n 1 momentissa ja asetuksen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetaan.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9 §:n 1 momentti
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Eteläinen sosiaali- ja terveysjaosto on pyytänyt, että sille myönnetään asiassa valituslupa. Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään tosiasiassa katsonut, ettei Helsingin sosiaalivirastolla (sosiaalilautakunnalla) olisi ollut oikeutta kohdentaa määrärahojaan valituksenalaisessa viranhaltijan ja eteläisen sosiaali- ja terveysjaoston päätöksessä esitetyillä tavoilla vammaispalvelulaissa tarkoitettuihin taloudellisiin tukitoimiin. Jaosto on katsonut, että lain soveltamisen kannalta olisi tärkeää saada korkeimman hallinto-oikeuden päätös siitä, millä perusteilla kunta voi suunnata määrärahojaan joko kaikkein heikoimmassa asemassa oleville henkilöille tai siten, että määrärahat on tarkoitettu vain etupäässä "välttämättömiin" tarkoituksiin.

Eteläinen sosiaali- ja terveysjaosto on katsonut, että hallinto-oikeuden päätös tulee kumota siten, että jaoston päätös jää voimaan.

A:n hakemus tandempyörän hankintakustannuksiin on viranhaltijan päätöksellä 27.7.2001 hylätty, koska viranhaltija on katsonut, ettei kysymyksessä olevaa hankintaa eli tandempyörää voitu pitää A:n vamman kannalta välttämättömänä päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen kannalta.

Viranhaltijan päätös on tehty sosiaalivirastossa olevien ohjeiden mukaisella tavalla, kuitenkin A:n yksilölliset olosuhteet huomioon ottaen. Mainituilla ohjeilla on suunnattu määrärahojen käyttöä vammaispalvelulaissa tarkoitettuihin taloudellisiin tukitoimiin. Kuten ohjeista ilmenee, nyt kysymyksessä olevia tukitoimia ja palveluja suunnataan vaikeavammaisille henkilöille. Edellytyksenä lisäksi on, että mainitut välineet ja laitteet ovat välttämättömiä vamman tai sairauden kannalta jokapäiväisessä elämässä tai siinä selviytymisessä. Määrärahat sosiaalivirastossa on suunnattu siten, että harrastusvälineisiin voidaan myöntää vammaispalvelulain mukaisena taloudellisena tukena korvausta vain vammasta tai sairaudesta johtuvasta erityisestä syystä. Ohje ei siten kategorisesti sulje harrastusvälineiden korvaamista päätöksenteon ulkopuolelle. Tässä asiassa A ei kuitenkaan eteläisen sosiaali- ja terveysjaoston näkemyksen mukaan esittänyt tällaista erityistä syytä.

Sosiaalivirastossa on määrärahoja voitu kohdentaa ohjeessa tarkoitetulla tavalla. Kysymys on osaltaan määrärahojen riittävyydestä ja niistä tarpeista, joita vaikeavammaisella henkilöllä on. Määrärahojen suuntaamisella on erityisesti haluttu tukea työssä käymistä, opiskelua ja niitä välttämättömiä jokapäiväiseen elämään liittyviä tai siihen kuuluvia toimintoja, joita jokaisella kuntalaisella on. Nyt kysymyksessä olevat kustannukset ovat olleet ehkä tarpeellisia A:lle, mutta niitä ei jaoston käsityksen mukaan voitu pitää säännöksen tarkoittamassa mielessä välttämättöminä.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että asiassa ei ole ilmennyt, ettei kunnalla ole ollut vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentin mukaisiin määrärahasidonnaisiin tukitoimiin käytettävissä rahaa valituksessa kyseessä olevana ajankohtana. Jaosto on viitannut edellä lausumaansa ja katsonut, että sosiaalilautakunnalla ja sosiaalivirastolla on ollut oikeus päättää määrärahojen kohdentamisesta. Tällöin viranhaltijalla on ollut mahdollisuus tehdä valituksenalaisessa päätöksessä tarkoitettu päätös tandempyörän hankkimisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

A on selityksessään uudistanut asiassa aiemmin lausumansa ja katsonut muun ohella, että hän on esittänyt riittäviä perusteita sille, miksi tandempyörä on hänelle välttämätön väline. Päivittäinen liikunta on ollut A:lle elämässä oleellista jo ennen hänen vammautumistaan. Näkövamma kuitenkin rajoittaa sitä lajivalikoimaa, jota hän voi harrastaa. Näkövammaisena henkilönä hän jää helposti liikuntamahdollisuuksien ulkopuolelle ja siten hänen toimintakykynsä rappeutuu.

Tamdempyöräily on näkövammaisille soveltuva liikuntalaji, joka mahdollistaa kaikkien toimintakykyisyyden osa-alueiden, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen, ylläpitämisen ja kehittämisen. A:lla on kohonnut verenpaine sekä taipumus painon kohoamiseen. Lisäksi näkövamma on vaikuttanut A:n koordinaatiokykyyn sekä tasapainoon. Tandempyöräilyssä harjaantuvat edellä mainitut seikat ja pyöräily liikuntamuotona ennaltaehkäisee omalta osaltaan sairauksia sekä vähentää huonoon koordinaatioon ja tasapainon hallintaan liittyvää tapaturmariskiä.

Tandempyöräily auttaa A:ta toteuttamaan perustuslain 6 §:n mukaista oikeutta osallistua yhdenvertaisesti tarjolla oleviin aktiviteetteihin ja estää vammasta aiheutuvaa haittaa. Vaikeavammaisen mahdollisuudet toteuttaa perusoikeutena hänelle kuuluvaa liikkumisvapautta ovat rajalliset. Perustuslain 9 §:ssä säädetään jokaiselle kuuluvasta liikkumisen vapaudesta, jonka toteuttamisen mahdollistaisi vammaispalvelulain taloudellisena tukitoimintana myönnettävä tandempyörä.

Kunnan on vammaispalvelulain 3 §:n mukaan järjestettävä lain edellyttämät palvelut siinä laajuudessa ja sen sisältöisinä, kuin kunnassa ilmenevä tarve edellyttää. Kunnan on talousarviopäätöksiä tehdessään otettava huomioon myös perustuslain 19 §:n säännös jokaiselle riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisesta. Kunta ei korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen mukaan voi sisäisillä soveltamisohjeillaan asettaa etuuksien saamiselle, niiden tasolle tai sisällölle lakiin ja asetukseen perustumattomia rajoituksia. Perustuslain 19 §:n samoin kuin sen 6 §:n säännöksen huomioon ottaen määrärahojen kohdentaminen on tehtävä ilman syrjintää ja lisäksi niin, että asiakkaiden yksilölliset tarpeet otetaan huomioon, mitä edellyttää jo sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain sisältö ja henki. A on katsonut, että vaikeavammaisuuteen perustuvat yksilölliset tarpeet on hänen osaltaan sivuutettu eteläisen sosiaali- ja terveysjaoston valituslupahakemuksessa.

Kun arvioidaan määrärahojen riittävyyttä, kunnissa on kiinnitettävä huomiota siihen, että selvitetään tarvittavien tukitoimien ja palvelujen sisältö ja laajuus. Tähän seikkaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa eduskunnan apulaisoikeusasiamies eräässä vammaispalveluja koskevassa kanteluratkaisussaan. Eteläinen sosiaali- ja terveysjaosto ei ole kuitenkaan A:n käsityksen mukaan tehnyt minkäänlaisia tarvekartoituksia. Tästä syystä voidaan perustellusti esittää myös kysymys siitä, vastaavatko talousarvioon tarkoitusta varten varatut varat vammaispalvelulain 3 §:n säännöstä, vai onko kyseessä laiton alibudjetointi.

Tandempyörä on A:lle vammaispalveluasetuksen 17 §:ssä tarkoitettu välttämätön väline jokapäiväisissä toiminnoissa.

Eteläinen sosiaali- ja terveysjaosto on lausunut vastaselityksessään, että yksilöhuollon päätöksenteossa on otettu huomioon A:n yksilölliset vammasta ja sairaudesta aiheutunut tarve vammaispalvelulain 9 §:n mukaisiin päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden hankintaan. Mainittuja tukitoimia järjestetään kunnassa esiintyvän tarpeen perusteella mitoitettujen määrärahojen sallimassa laajuudessa. Määrärahojen niukkuuden takia on määrärahoja jouduttu Helsingissä suuntaamaan niitä eniten tarvitseville vaikeavammaisille henkilöille muun muassa siten, että nyt kyseessä olevat välineet, koneet ja laitteet korvataan silloin, kun kyse on vaikeavammaisen henkilön esittämästä, vammasta tai sairaudesta johtuvasta välttämättömästä tarpeesta. Harrastusvälineet voivat tulla korvattavaksi esimerkiksi silloin, kun ne tukevat henkilön kuntoutumista tai mahdollistavat muulla tavoin henkilön selviytymisen jokapäiväisistä elämäntoiminnoista. Tällaista erityistä syytä ei A, jaoston käsityksen mukaan, ole hakemuksessaan tai selityksessään osoittanut.

Vammaishuoltoon budjetoidut määrärahat on jaettu muun muassa eteläisessä sosiaalikeskuksessa siten, että määrärahasiirrot määrärahasidonnaisten palveluiden osalta ovat mahdollisia. Tällä voidaan varmistaa määrärahojen riittävyys niille vaikeavammaisille henkilöille, joiden sairaus tai vamma edellyttää välttämättä kyseessä olevan palvelun tai tukitoimen järjestämistä. Kyse on siis myös kuntalaisten kannalta palvelujen järjestämisestä tasapuolisella, objektiivisella tavalla.

Jaosto on katsonut, ettei asiassa ole ollut kyse alibudjetoinnista eikä tarpeen sivuuttavasta päätöksenteosta, vaan vammaishuoltoon varattujen määrärahojen riittävyydestä ja palvelunsaajien asettamisesta hyväksyttävään etusijajärjestykseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja eteläisen sosiaali- ja terveysjaoston päätös saatetaan voimaan.

Perustelut

Vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentin mukaan vammaiselle henkilölle korvataan päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Vammaispalveluasetuksen 17 §:n 1 momentin mukaan korvausta muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin kuuluvien välineiden, koneiden tai laitteiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin suoritetaan sellaiselle vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee niitä vammansa tai sairautensa johdosta liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaa-ajan toiminnassa.

Tandempyörän hankintakustannusten korvaaminen on tukitoimi, jonka kunta järjestää vammaisen henkilön vamman tai sairauden edellyttämän tarpeen mukaisesti kunnan talousarviossa vammaispalveluihin ja tukitoimiin varattujen määrärahojen puitteissa ottaen kuitenkin huomioon kunnalla oleva yleinen järjestämisvelvollisuus. Sanotun tukitoimen saamiseen vammaisella ei ole vammaispalvelulain mukaan subjektiivista oikeutta, vaan tukea myönnetään talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.

A:n näkövamma huomioon ottaen tandempyöräily on hänelle soveltuva tehokas liikuntamuoto ja tukee muutoinkin hänen kuntoutumistaan. Tandempyörää on siten sinänsä pidettävä tarpeellisena A:n selviytymiseksi jokapäiväisen elämän toiminnoista.

Sosiaalivirasto on ilmoittanut suunnanneensa vammaispalvelulaissa tarkoitettuihin tukitoimiin osoitettuja määrärahoja siten, että on erityisesti haluttu tukea työssä käymistä, opiskelua ja niitä välttämättömiä jokapäiväiseen elämään liittyviä tai siihen kuuluvia toimintoja, joita jokaisella kuntalaisella on. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon saatu selvitys vammaispalvelua varten varatuista määrärahoista ja tuen myöntämisen kohdentamisesta kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville hakijoille, sosiaali- ja terveysjaosto on voinut hylätä A:n hakemuksen. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi kumota Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa sosiaali- ja terveysjaoston asiassa tekemän päätöksen voimaan.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Elisabeth Vuorenhela.