KHO:2004:88

Ulkomaalaisasia - Maasta karkottaminen - Viro - Liittyminen Euroopan unioniin - Euroopan unionin kansalainen

Viron liityttyä 1.5.2004 Euroopan unioniin Viron kansalaisista on tullut myös unionin kansalaisia. Unionin kansalainen saadaan karkottaa vain yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvasta syystä. Tämän vuoksi ja ottamatta ensiasteena ratkaistavaksi, miten A:n tekemiin rikoksiin on suhtauduttava maasta karkottamista harkittaessa, Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Euroopan yhteisön perustamissopimus 17 artikla, 18 artikla 1 kohta, 39 artikla 3 kohta, 46 artikla 1 kohta ja 55 artikla
Neuvoston direktiivi 64/221/ETY 1 artikla a kohta, 2 artikla 1 kohta sekä 3 artikla 1 ja 2 kohta
Ulkomaalaislaki (301/2004) 215 § 1 mom.

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto on 23.7.2003 tekemällään päätöksellä määrännyt A:n ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 3 kohdan nojalla karkotettavaksi kotimaahansa Viroon, koska hän on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty rangaistuksena yksi vuosi vankeutta tai sitä ankarampi rangaistus, ja toistuvasti muihin rikoksiin, ja koska hän oleskelee maassa ilman oleskelulupaa. Samalla Ulkomaalaisvirasto on määrännyt A:n maahantulokieltoon viideksi vuodeksi. Kielto saapua maahan ilman erillistä lupaa koskee myös saapumista muihin Schengen-valtioihin.

Hallinto-oikeus on 10.2.2004 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemän valituksen.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty rangaistuksena yksi vuosi vankeutta tai sitä ankarampi rangaistus, taikka joka on toistuvasti syyllistynyt rikoksiin.

Ulkomaalaislain 41 §:n 1 momentin mukaan maasta karkottamista harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Näitä ovat ainakin ulkomaalaisen oleskelun pituus, lapsen ja vanhemman suhde, perhesiteet ja muut siteet Suomeen sekä lain 40 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa myös rikoksien tai rikosten laatu.

A on tuomittu 23.1.2003 Helsingin käräjäoikeudessa 20.12.2002 tehdyistä ryöstöstä ja vahingonteosta yhteiseen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Helsingin käräjäoikeus on 3.4.2003 tuominnut A:n 15.2.2003 tehdystä ryöstöstä sekä 16.2.2003 tehdyistä näpistyksen yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä. Helsingin käräjäoikeuden 23.1.2003 antama tuomio on määrätty samalla täytäntöönpantavaksi ja määrätty yhteinen 10 kuukauden vankeusrangaistus.

A:n karkottamiselle on näin ollen ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu peruste.

Lisäksi A on syyllistynyt 12 näpistykseen saaden 8-36 päiväsakon rangaistuksia, kahteen näpistyksen yritykseen saaden 12 ja 15 päiväsakon rangaistuksen, maksuvälinepetokseen sekä kavallukseen saaden 48 päiväsakon rangaistuksen, lievään vahingontekoon saaden 10 päiväsakon rangaistuksen, järjestyssääntörikkomukseen saaden 6 päiväsakkoa, kahteen niskotteluun poliisia vastaan saaden 6 ja 10 päiväsakon rangaistukset sekä ilkivaltaan saaden 10 päiväsakon rangaistuksen. Edelleen A on epäiltynä 1.5.2003 tehdystä pahoinpitelystä, minkä asian käsittely on vielä kesken.

A on saapunut Suomeen 25.7.1999 asuakseen yhdessä äitinsä kanssa. A:n äiti on saanut oleskeluluvan Suomeen avioiduttuaan Suomen kansalaisen kanssa. A:lla on ollut oleskelulupa 26.7.2002 saakka. Helsingin kihlakunnan poliisilaitos ei ole päätöksellään 16.10.2002 myöntänyt A:lle uutta määräaikaista oleskelu- eikä työlupaa, koska hän on Suomessa ollessaan jatkuvasti käyttäytynyt yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavalla tavalla. Helsingin hallinto-oikeus on 20.12.2002 antamallaan päätöksellä nro 02/1123/3 jättänyt A:n poliisilaitoksen päätöksestä tekemän valituksen tutkimatta myöhästyneenä.

A:n äiti, isäpuoli, veli ja sisarpuoli asuvat Suomessa ja ovat Suomen kansalaisia. A on täysi-ikäinen. Hänellä ei ole täällä ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleen mukaan perhe- elämän ja yksityiselämän suojaan voidaan puuttua, mikäli laki sen sallii ja mikäli se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Kun otetaan huomioon A:n toistuva syyllistyminen lukuisiin rikoksiin, hänen maasta karkottamisensa on välttämätöntä sopimuksessa tarkoitetuista syistä.

Kun kokonaisharkinnassa huomioon otettavia karkottamista vastaan puhuvia seikkoja verrataan edellä mainittuun rikoksiin syyllistymiseen, karkotusperustetta on pidettävä karkottamista vastaan olevia seikkoja painavampana. Näin ollen Ulkomaalaisvirasto on voinut karkottaa A:n ulkomaalaislain 40 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla kotimaahansa Viroon. Kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten laatu, se seikka, että hän on jatkanut rikollista toimintaansa sekä se, että hänellä ei ole ulkomaalaislain 18 b §:n tarkoittamia perheenjäseniä Suomessa, hänelle määrättyä viiden vuoden maahantulokieltoa ei ole syytä muuttaa. Ulkomaalaisvirasto on siten voinut määrätä hänet koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon viideksi vuodeksi.

Sovelletut oikeusohjeet:

Ulkomaalaislaki 40 §, 41 § ja 43 §
Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 18-19/1990) 8 artikla
Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus 5, 25 ja 96 artikla

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä, koska oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ja koska luvan myöntämiseen on muu painava syy.

Valituksessaan A on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan. Hän on muuttanut Suomeen 16-vuotiaana ja asunut Suomessa lähes viisi vuotta. Ulkomaalaislain 41 §:n mukaisena huomioon otettavana seikkana on pidettävä perhesiteiden merkitystä. Vähemmistövaltuutettu on katsonut lausunnossaan A:n syyksi luetut rikokset suhteellisen lieviksi tuomittujen seuraamusten suhteen.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Ulkomaalaisvirasto on antanut valituslupahakemuksen ja valituksen johdosta lausunnon, jossa virasto on muun ohella todennut, että Viron liityttyä 1.5.2004 Euroopan unionin jäseneksi valittajaa koskeva maahantulokielto on muutettu 1.5.2004 alkaen vain Suomea koskevaksi. Ulkomaalaisviraston saaman tiedon mukaan valittaja on karkottamispäätöksen jälkeen edelleen jatkanut rikollista toimintaansa. Hänen voidaan edelleen katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta Suomessa. Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että valituslupapyynnössä ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella asia olisi saatettava korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Jos valituslupa kuitenkin myönnetään, Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että valituksessa ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella Helsingin hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset tulisi kumota.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupa myönnetään ja valitus tutkitaan.

Helsingin hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi ulkomaalaislain (301/2004) 215 §:n 1 momentin 2 virkkeessä säädetyssä järjestyksessä.

Perustelut

Viron tasavalta on liittynyt Euroopan unioniin 1.5.2004 siten kuin Viron tasavaltaa koskevassa liittymissopimuksessa ja liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin unioni perustuu, koskevassa asiakirjassa on sovittu. Viron kansalaiset ovat siten 1.5.2004 alkaen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 17 artiklan mukaisesti myös unionin kansalaisia, joilla on sanotussa perustamissopimuksessa määrätyt oikeudet ja velvollisuudet.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, jollei tässä sopimuksessa määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu. Henkilöiden vapaata liikkuvuutta voidaan perustamissopimuksen mukaan rajoittaa muun ohella perustamissopimuksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevassa 39 artiklan 3 kohdassa, sijoittautumisvapautta koskevassa 46 artiklan 1 kohdassa ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevassa 55 artiklassa tarkoitetulla yleisen järjestyksen tai turvallisuuden taikka kansanterveyden perusteella.

Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta annettua neuvoston direktiiviä 64/221/ETY sovelletaan sen 1 artiklan a kohdan mukaan jokaiseen jäsenvaltion kansalaiseen, joka asuu toisessa yhteisön jäsenvaltiossa tai matkustaa sinne joko toimiakseen siellä palkatussa työssä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana taikka vastaanottaakseen siellä palveluja. Direktiivi koskee sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan muun muassa kaikkia oleskeluluvan myöntämiseen tai uudistamiseen taikka jäsenvaltioiden alueelta karkottamiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka jäsenvaltiot ovat toteuttaneet yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai kansanterveyden vuoksi. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi käyttöön otettujen toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen ja 2 kohdan mukaan rikostuomiot eivät sellaisenaan saa olla perusteena tällaisille toimenpiteille.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (esim. asiat 30/77, Bouchereau, 27.10.1977, 35 kohta, sekä C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos, 29.4.2004, 66 kohta) on katsottu, että vaikka kaikki lain rikkominen häiritseekin yhteiskuntajärjestystä, mahdollisuus vedota yleiseen järjestykseen edellyttää kuitenkin, että kysymys on yhteiskunnan perustavanlaatuista etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta. Rikostuomion olemassaolo voi olla karkotuksen perusteena vain, jos tähän tuomioon johtaneista seikoista käy ilmi, että henkilön oma käyttäytyminen uhkaa tuolloin yleistä järjestystä (esim. asiat C-348/96, Calfa, 19.1.1999, 24 kohta, sekä C-482/01 ja C-493/01, Orfanopoulos, 29.4.2004, 67 kohta).

Koska A on 1.5.2004 alkaen ollut Euroopan unionin kansalainen, hänen maasta karkottamistaan koskevassa harkinnassa on otettava huomioon nyt myös Euroopan yhteisön lainsäädäntö ja sitä koskeva oikeuskäytäntö. Tämän vuoksi ja kun myös vuoden 1991 ulkomaalaislain (378/1991) 40 §:n 3 momentin (763/2001) mukaan unionin kansalaisen saa karkottaa vain yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvista syistä, korkein hallinto-oikeus, ottamatta ensi asteena ratkaistavakseen, miten A:n tekemiin rikoksiin on suhtauduttava maasta karkottamista harkittaessa, kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset sekä palauttaa asian Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere, Leena Halila ja Eila Rother. Asian esittelijä Henna Mäkinen.