KHO:2004:96

Metsästys - Hirvieläinten pyyntilupa - Riistanhoitoyhdistys - Lausunnon antaminen - Esteellisyys

Riistanhoitoyhdistyksen hallitus oli antanut riistanhoitopiirille lausunnon hirvieläinten pyyntilupaa koskevassa asiassa. Riistanhoitoyhdistyksen hallituksen kokoukseen oli osallistunut henkilö, joka oli hakenut pyyntilupaa samalle metsästysalueelle kuin valituksen tehnyt A.

Riistanhoitoyhdistyksen tuli pyyntilupaa koskevaa lausuntoa antaessaan ottaa huomioon muun muassa metsästäjien tasapuolisen kohtelun ja asian puolueettoman käsittelyn periaatteet. Riistanhoitoyhdistyksen menettelyä arvioitaessa oli kuitenkin otettava huomioon se, että metsästyslaissa on nimenomaan säädetty järjestelmästä, jossa metsästäjien muodostama yhdistys antaa lausuntoja metsästäjien oikeuksiin vaikuttavista pyyntiluvista. Riistanhoitopiirin pyyntilupia koskevan päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa oli kiinnitettävä huomiota siihen, että luvan myöntämismenettely oli kokonaisuutena ollut asianmukainen. A:n valituksessa ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella riistanhoitoyhdistyksen hallituksen antaessa lausuntoaan olisi menetelty siten, että riistanhoitopiirin päätöksen olisi katsottava tämän vuoksi perustuvan puutteelliseen asian selvittämiseen.

Metsästyslaki 10 § 1 mom., 26 §, 89 §
Metsästysasetus 8 §
Hallintomenettelylaki (598/1982) 10 §, 11 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Oulun riistanhoitopiiri on päätöksellään 28.7.2003, hakemuksen enemmälti hyläten, myöntänyt Pudasjärven kunnasta olevalle A:lle 17 hirven pyyntiluvan ajalle 27.9.2003-15.12.2003. Luvan perusteella saadaan metsästää enintään 11 aikuista hirveä. Muutoin yhden hirvieläimen pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen tai kaksi vasaa. Päätöksen perustelujen mukaan kaadettavien eläinten määrän rajoittaminen on tarpeen eläinkantojen tarkoituksenmukaisen hoidon vuoksi.

Käsittely maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa

A on valituksessaan vaatinut, että hänelle myönnettäisiin 18 kappaletta hirvenpyyntilupia niin, että luvalla saisi kaataa 12 aikuista eläintä. Tämä vastaisi niitä odotuksia, joita maanomistajat ovat metsästäjiin kohdistaneet ja määrä olisi oikeudenmukainen koko Pudasjärven riistanhoitoyhdistyksen lupamäärään nähden.

A on perustellut vaatimustaan muun muassa sillä, että vuonna 2003 pyyntilupia myönnettiin riistanhoitoyhdistyksen alueelle 30,1 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna; valittajalla korotus oli vain 21,4 prosenttia. Jos A:lle olisi myönnetty 18 kappaletta hirvenpyyntilupia, korotus vastaisi koko yhdistyksen alueen prosentuaalista nousua. Riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsenet ovat yhtä lukuun ottamatta ison yhteisluvan jäseniä, mistä johtuen hallituksen työskentely on epäoikeudenmukaista.

Oulun riistanhoitopiiri on antanut valituksesta lausunnon.

A on antanut vastaselityksen.

Valituslautakunnan päätös

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään 23.10.2003 hylännyt A:n valituksen riistanhoitopiirin päätöksestä. Valituslautakunta on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Metsästyslain 26 §:n mukaan saman lain 10 §:ssä tarkoitetun hirvieläinten pyyntiluvan myöntää riistanhoitopiiri. Myönnettäessä pyyntilupia on huolehdittava siitä, että hirvieläinkanta ei metsästyksen johdosta vaarannu ja että hirvieläinten aiheuttamat vahingot pysyvät kohtuullisella tasolla. Toisin sanoen hirvikannasta huolehtiminen on asetettu erääksi riistanhoitopiirin keskeiseksi tehtäväksi. Metsästyslain 8 §:ssä tarkoitetulle alueelle pyyntilupia myönnettäessä on lisäksi kiinnitettävä huomiota metsästysmahdollisuuksien tasapuoliseen jakaantumiseen.

Valittaja on vedonnut muun muassa siihen, että kyseessä olevan riistanhoitopiirin alueella pyyntilupia on myönnetty 30,1 prosenttia enemmän, kun taas valittajan korotus on ollut vain 21,4 prosenttia. Jos valittajalle olisi myönnetty 18 hirvenpyyntilupaa, korotus suunnilleen vastaisi koko yhdistyksen alueen prosentuaalista korotusta.

Lausunnossaan Oulun riistanhoitopiiri esittää muun muassa, että ottaen huomioon Pudasjärven riistanhoitoyhdistyksen alueen suuren koon, on mahdotonta, että lupamääriä säädeltäisiin vain keskimääräisellä korotuksella. Edelleen piiri esittää, että riistanhoitoyhdistys valittajan hirvilupamääriä puoltaessaan on mahdollisuudesta metsästää yksityismailla vähentänyt valtion maiden osuutta lupakiintiössä. Valittajan seurueessa metsästävillä on kaikilla mahdollisuus metsästää alueeseen liittyvillä metsästysseuran mailla (noin 6 000 hehtaaria).

Riistanhoitopiirin tulee ottaa huomioon hirvieläinten pyyntilupia myönnettäessä muitakin seikkoja kuin riistanhoitoyhdistyksen alueen prosentuaalinen korotus, esimerkiksi hirvikannan ja hirvivahinkojen kehitys, seurueitten koot ja luvanhakijoiden vaihtelevat pyyntialueet. Valituslautakunta on kaiken asiassa esitetyn perusteella todennut, että Oulun riistanhoitopiiri on myöntänyt valittajalle kohtuullisen määrän hirvieläinten pyyntilupia harkintavaltansa rajoissa metsästyslain säännökset huomioon ottaen.

Sovellettuina oikeusohjeina valituslautakunta on maininnut metsästyslain 8, 10, 26 ja 27 §:n sekä metsästysasetuksen 6 ja 7 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja Oulun riistanhoitopiirin päätökset kumotaan ja hänelle myönnetään hirvenpyyntilupa 18 hirvelle, joista 12 olisi aikuista eläintä. Vaatimustensa tueksi A on vedonnut asiassa aikaisemmin esittämäänsä ja lisäksi todennut muun ohella seuraavaa:

Valituslautakunta ei ole ottanut kantaa A:n valituksessaan esille tuomaan riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsenten esteellisyyteen. Riistanhoitoyhdistys käyttää julkista valtaa. Kaksi A:n pyyntilupaa on siirretty samalla metsästysalueella metsästävälle B:lle. Valtion metsästysalueella numero 19 Palovaara ei ole muita luvanhakijoita kuin A ja B. Riistanhoitoyhdistyksen hallituksen pöytäkirjasta 12.5.2003 käy ilmi, että A:n lupia vähennettiin juuri B:n esityksestä ja käsittelyn aikana paikalla oli myös C, joka on B:n veli ja kuuluu samaan metsästysseurueeseen. B ja C hyötyivät itse siitä, mitä vähemmän A sai lupia. B ja C toimivat lausuntoa yhdistyksen hallituksessa annettaessa esteellisinä. Riistanhoitopiirin päätös perustuu riistanhoitoyhdistyksen lausuntoon.

A on lisäksi valituksessaan tiedustellut, voiko yhdistyksen hallitus tehdä kollektiivista päätöstä esteellisyydestä, voiko hirvenpyyntilupia hakiessaan kätkeytyä yhteisluvan taakse ja kuka on korvausvelvollinen A:n oikeudenkäyntikuluista.

Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta on antanut valituksen johdosta lausunnon.

A on antanut vastaselityksen valituslautakunnan lausunnon johdosta.

Oulun riistanhoitopiiri on antanut lausunnon. Lausuntoon on liitetty muun muassa maa- ja metsätalousministeriön vastaus sille tehtyyn hallintokanteluun, joka koskee Pudasjärven riistanhoitoyhdistyksen toimintaa. Ministeriö on todennut, että hallintomenettelylain esteellisyysperusteita ei ole ollut välttämätöntä soveltaa riistanhoitoyhdistyksen lausuntomenettelyyn. Riistanhoitopiiri on lisäksi viitannut aikaisempaan oikeuskäytäntöön ja todennut, että valitus on aiheeton.

A on antanut vastaselityksen riistanhoitopiirin lausunnon johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään.

Perustelut:

1. Pääasia

Metsästyslain 10 §:n 1 momentin mukaan hirvieläinten metsästykseen on saatava lupa (hirvieläimen pyyntilupa).

Metsästyslain 26 §:n mukaan edellä 10 §:ssä tarkoitetun hirvieläinten pyyntiluvan myöntää riistanhoitopiiri.

Metsästysasetuksen 8 §:n 1 momentin mukaan hirvieläimen pyyntilupaa koskeva hakemus on toimitettava viimeistään 30. päivänä huhtikuuta sille riistanhoitoyhdistykselle, jonka toimialueeseen pääosa lupahakemuksessa tarkoitetusta metsästysalueesta kuuluu. Pykälän 2 momentin mukaan riistanhoitoyhdistyksen tulee viimeistään 15. päivänä toukokuuta toimittaa hakemusasiakirjat ja oma lausuntonsa riistanhoitopiirille.

Metsästyslain 89 §:n (692/1999) mukaan mainitussa laissa tarkoitettuja asioita muun muassa riistanhoitopiireissä ja riistanhoitoyhdistyksissä käsiteltäessä oli soveltuvin kohdin noudatettava, mitä hallintomenettelylaissa (598/1982) säädettiin menettelystä viranomaisessa.

Nyt kysymyksessä olevaa asiaa käsiteltäessä voimassa olleen hallintomenettelylain 10 §:ssä säädettiin esteellisyysperusteista ja 11 §:ssä esteellisyyden vaikutuksesta.

Riistanhoitoyhdistykset eivät ole viranomaisia, vaan metsästyslain 56 §:n 1 momentissa sekä 63-66 §:ssä tarkoitettuja metsästäjien omatoimisuuteen perustuvia julkisyhteisöjä, joilla voi tavanomaisen yhdistystoiminnan lisäksi olla julkisen vallan käyttöön liittyviä tehtäviä. Metsästyslaissa ja -asetuksessa säädetään hirvieläimen pyyntilupia koskevasta järjestelmästä, jossa riistanhoitoyhdistykset toimivat pyyntilupia koskevien lausuntojen antajina riistanhoitopiirien päättäessä myönnettävistä luvista. Riistanhoitopiirit eivät ole päätöksissään sidottuja riistanhoitoyhdistysten antamiin lausuntoihin, vaikka tosiasiallisesti riistanhoitopiirien päätökset ovatkin useimmiten riistanhoitoyhdistysten antamien lausuntojen mukaisia.

Riistanhoitoyhdistyksen tulee pyyntilupaa koskevaa lausuntoa antaessaan ottaa huomioon muun muassa metsästäjien tasapuolisen kohtelun ja asian puolueettoman käsittelyn periaatteet. Riistanhoitoyhdistyksen menettelyä arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon se, että metsästyslaissa on nimenomaan säädetty järjestelmästä, jossa metsästäjien muodostama yhdistys antaa lausuntoja metsästäjien oikeuksiin vaikuttavista pyyntiluvista. Riistanhoitopiirin pyyntilupia koskevan päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että luvan myöntämismenettely on kokonaisuutena ollut asianmukainen. A:n valituksessa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella riistanhoitoyhdistyksen hallituksen antaessa lausuntoaan riistanhoitopiirille olisi menetelty siten, että riistanhoitopiirin päätöksen olisi katsottava tämän vuoksi perustuvan puutteelliseen selvitykseen.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon muutoksenhaun kohteena olevan maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan antaman päätöksen edellä selostetut perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei A:n esittämillä perusteilla ole syytä.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei määrätä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Esa Aalto, Pekka Vihervuori, Marjatta Kaján ja Kari Kuusiniemi. Asian esittelijä Tuula Pääkkönen.