PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 16.11.2004/2928
 

16.11.2004/2928

Antopäivä 16.11.2004
Taltionumero 2928
Diaarinumero 434/2/03


Autovero - Taksivähennys - Osamaksukauppa - Siirto rahoitusyhtiölle

Tilausliikenneluvan haltija A oli ostanut autoliikkeestä osamaksusopimuksin auton taksina käytettäväksi. Auton ensirekisteröinnissä A merkittiin ajoneuvorekisteriin omistajaksi. Autosta suoritettavaa autoveroa alennettiin autoverolain 28 §:n nojalla. Autoliike siirsi vakiomuotoisen sopimuksen mukaisesti sopimukseen kuuluvat oikeutensa rahoitusyhtiölle. Siirron johdosta ajoneuvorekisteriin tehtiin ilmoituksen mukaisesti muutos, jonka mukaan rahoitusyhtiö oli auton omistaja ja A sen haltija. Koska A:n ei tämän jälkeen katsottu olevan enää auton omistaja, hänelle maksuunpantiin alennusta vastaava vero. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että A:n oikeudellinen asema osamaksuostajana ei suhteessa autoon ollut osamaksusopimuksen siirron johdosta muuttunut asiassa sovellettavien säännösten tarkoituksen kannalta sillä tavoin, että autovero olisi ollut autoverolain 46 ja 47 §:n nojalla maksuunpantava. Tämän vuoksi maksuunpanopäätös kumottiin.

Autoverolain 28, 46 ja 47 §

 

sivun alkuun