KHO:2004:98

Kalatalousvelvoite - Kalatievelvoite - Vesivoimalaitos - Luvan tarkistaminen - Velvoitteen epätarkoituksenmukaisuus - Toteuttamiskustannukset - Kalatalousmaksu - Olosuhteiden olennainen muuttuminen - Ennen vesilain voimaantuloa annettu lupa - Oikeusvoima - Sopimus

Maa- ja metsätalousministeriö oli hakenut vesioikeudelta, jonka sijaan sittemmin oli tullut ympäristölupavirasto, voimalaitosyhtiöille A ja B määrättyjen, kalataloudellisesti epätarkoituksenmukaisiksi osoittautuneiden kalateiden rakentamisvelvoitteiden tarkistamista ja voimalaitosyhtiö C:n voimalaitoksen rakentamislupapäätöksessä määrätyn kalatalousmaksun muuttamista olosuhteiden olennaisen muuttumisen perusteella vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentin (553/1994) ja saman luvun 22 c §:n (553/1994) nojalla.

Voimalaitosten ennen vesilain voimaantuloa vuosina 1937 ja 1945 annetuissa vesioikeudellisissa rakentamislupapäätöksissä oli voimalaitosyhtiöille A ja B määrätty kalateiden rakentamisvelvoitteet. A:n voimalaitoksella oli mainitun velvoitteen perusteella aikanaan rakennettu kalahissi, joka ei kuitenkaan ollut toiminut. B:n voimalaitokselle ei mainitun lupapäätöksen edellyttämää kalatietä ollut lainkaan rakennettu. Mainitut kalataloudellisesti epätarkoituksenmukaisiksi osoittautuneet kalateiden rakentamisvelvoitteet oli voitu poistaa sekä määrätä A ja B maksamaan kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi ympäristölupaviraston päätöksestä tarkemmin ilmenevät kalatalousmaksut. Kalatalousmaksun suuruutta määrättäessä lähtökohdaksi oli voitu ottaa huomioon rakentamis- ja käyttökustannukset, jotka aiheutuisivat uusien kalateiden rakentamisesta. Siltä osin kuin lupaan perustuva kalatien rakentamisvelvoite oli A:n osalta aikanaan täytetty rakentamalla kalahissi, joka sittemmin oli kuitenkin osoittautunut toimimattomaksi, uuden kalatien rakentamis- ja käyttökustannukset oli voitu ottaa osaksi huomioon. Velvoitteiden kalataloudellista tulosta voitiin vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentissa (553/1994) tarkoitetulla tavalla parantaa niiden toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä.

Voimalaitosyhtiö C:n voimalaitoksen rakentamista koskevassa ennen vesilain voimaantuloa vuonna 1962 annetussa lupapäätöksessä oli määrätty maksuvelvoite kalakannan suojaamiseksi. Edellytykset maksuvelvoitteen muuttamiselle sitä rahamäärältään suuremmaksi kalatalousmaksuksi olivat olemassa olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta, kun kalastoa koskeva tieto oli lisääntynyt ja vesistön tila oli parantunut ja kun otettiin huomioon vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentti (553/1994) ja saman luvun 22 c § (553/1994).

Asiassa oli kysymys myös maa- ja metsätalousministeriön ja voimalaitosyhtiöiden välisten sopimusten sitovuudesta voimalaitosten rakentamislupien ehdoissa asetettujen kalatalousetua koskevien velvoitteiden täyttämisen osalta sekä lupapäätöksessä sisällöltään avoimeksi jätetyn velvoitteen yksilöimistä koskevan asian ratkaisutavasta.

Vesilaki 2 luku 22 § 1, 3 ja 4 mom. (553/1994) ja 22 c § (553/1994)
Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun laki 12 §

Kort referat på svenska

Asian käsittely Länsi-Suomen vesioikeudessa, nykyisin Länsi-Suomen ympäristölupavirasto

Merkitään, että Länsi-Suomen vesioikeus on lakkautettu 29.2.2000. Asian käsittelyä on 1.3.2000 alkaen jatkanut Länsi-Suomen ympäristölupavirasto.

Maa- ja metsätalousministeriön hakemus

Maa- ja metsätalousministeriö oli Länsi-Suomen vesioikeudelle 2.4.1997 saapuneessa, sittemmin täydentämässään hakemuksessa muun ohella todennut, että Kokemäenjoen kalaston heikkeneminen alkoi voimataloudellisen rakentamisen myötä 1900-luvun alkupuolella. Teollisuuden jätevedet ja joen perkaukset ovat heikentäneet kalojen lisääntymis- ja kasvuoloja voimatalouden vaikutusten ohella.

Voimalaitospatojen rakentamisesta aiheutuvia haittoja Kokemäenjoen kalastolle ja kalastukselle pyrittiin lupapäätöksiä tehtäessä pienentämään määräämällä voimalaitoksille kalatien rakentamisvelvoite. Voimalaitosten vesioikeudellisista lupapäätöksistä ilmenee, että A:n, Äetsän ja B:n laitoksilla on lupaehdoissaan kalatievelvoite. Kalatiet eivät kuitenkaan ole toimineet (Äetsä ja voimalaitos A) tai sellaista ei edes ole rakennettu (voimalaitos B). Näiden voimalaitosten kalataloudelliset velvoitteet onkin erillisin sopimuksin muutettu maksu- ja muiksi hoitovelvoitteiksi. Viimeisenä rakennetulle C:n voimalaitokselle ei ole määrätty kalatievelvoitetta, vaan 3 000 markan suuruinen vuotuinen maksu käytettäväksi kalakannan säilyttämiseen.

Nyt kysymyksessä olevien A:n, B:n ja C:n voimalaitosten voimassa olevat lupapäätösten mukaiset, kalataloutta koskevat velvoitteet ovat seuraavat:

A:n voimalaitos

Turun ja Porin läänin maaherran päätös n:o 638, annettu 29.12.1937

Lupaehto I

"... Edellä lueteltujen aukkojen lisäksi on patoon tehtävä maataloushallituksen määrättävää kalatietä varten tarpeellinen aukko, joka voidaan sijoittaa myös tulvakannen kohdalle."

Lupaehto III

"Vesilaitoksessa käytettäköön tarvittaessa valtaväylänkin vettä, mikäli sitä ei tarvita lauttauksen toimittamiseen tai kalatietä varten."

Lupaehto IX

"Kalakannan turvaamiseksi on vesilaitoksen omistajan ryhdyttävä kaikkiin maataloushallituksen tarpeellisiksi katsomiin, tuonnempana lähemmin määriteltäviin toimenpiteisiin."

B:n voimalaitos

Vesistötoimikunnan päätös n:o 5/1945, annettu 19.3.1945

Lupaehto 1)

"Vesistön poikki rakennettavassa kiinteässä padossa, jonka paikka on merkitty koskesta laadittuun karttaan, tulee olla, ..., minkä lisäksi patoon on tehtävä maataloushallituksen hyväksymät laitteet kalankulkua varten."

Lupaehto 9)

"Vesilaitoksen omistajan on osaltaan otettava osaa toimenpiteisiin vesistön kalakannan lisäämiseksi, jos se vastaisuudessa katsotaan tarpeelliseksi."

C:n voimalaitos

Toisen vesistötoimikunnan päätös n:o 1/1950, annettu 26.10.1950

Lupaehto 7)

"Vesilaitoksen omistajan on osallistuttava kalanviljelyä tarkoittaviin toimenpiteisiin tai kustannuksiin siinä määrässä, kuin maataloushallituksen kalatalousosasto katsoo tarpeelliseksi vesistön kalakannan suojaamiseksi."

Toisen vesistötoimikunnan päätös n:o 33/1962, annettu 31.3.1962

Lupaehto 11)

"Hakija on velvollinen suorittamaan tämän päätöksen saatua lainvoiman vuosittain kolmensadantuhannen (300 000) markan suuruisen maksun käytettäväksi maataloushallituksen määräämällä tavalla vesistön kalakannan säilyttämiseen. Sanotun maksun suuruus voidaan vesituomioistuimen päätöksellä muuttaa, mikäli erityiset syyt sitä vaativat."

Puheena olevien voimalaitosten kalataloudelliset velvoitteet on sittemmin toteutettu seuraavasti:

A:n voimalaitos

Vuonna 1973 on sovittu maa- ja metsätalousministeriön ja AA Oy:n kesken, että A:n voimalaitoksen osalta kalanhoitovelvoitteet täytetään maksamalla vuosittain maa- ja metsätalousministeriölle 20 000 markan suuruinen maksu.

Sopimus uusittiin vuonna 1981, jolloin puolestaan sovittiin siitä, että puheena olevat velvoitteet täytetään siten, että yhtiö suorittaa vuosittain maa- ja metsätalousministeriölle maksun, jolla voidaan kustantaa 9 569 kevätistutuksiin tarkoitetun, vähintään 18 cm:n pituisen ja hintatasoltaan Kalatalouden Keskusliiton hintasuosituksen mukaisen meritaimenen poikasen taikka rahalliselta arvoltaan vastaavien muiden sopivien kalanpoikasten ostaminen ja istuttaminen puheena olevaan vesistöön. Vuosimaksun suuruus vuonna 1996 oli 67 475 markkaa.

B:n voimalaitos

Vuonna 1973 on sovittu maa- ja metsätalousministeriön ja voimalaitoksen silloin omistaneen YB Oy:n kesken, että B:n voimalaitoksen osalta kalanhoitovelvoitteet täytetään maksamalla vuosittain maa- ja metsätalousministeriölle 2 500 markan suuruinen maksu.

Sopimus uusittiin vuonna 1981, jolloin puolestaan sovittiin siitä, että puheena olevat velvoitteet täytetään siten, että yhtiö suorittaa vuosittain maa- ja metsätalousministeriölle maksun, jolla voidaan kustantaa 1 196 kevätistutuksiin tarkoitetun, vähintään 18 cm:n pituisen ja hintatasoltaan Kalatalouden Keskusliiton hintasuosituksen mukaisen meritaimenen poikasen taikka rahalliselta arvoltaan vastaavien muiden sopivien kalanpoikasten ostaminen ja istuttaminen puheena olevaan vesistöön. Vuosimaksun suuruus vuonna 1996 oli 8 433 markkaa.

C:n voimalaitos

C:n voimalaitoksen vuosittaiset kalataloudelliset velvoitteet ovat perustuneet toisen vesistötoimikunnan päätökseen 33/1962, jossa luvanhaltija on määrätty maksamaan vuosittain kalatalousviranomaiselle 3 000 markan suuruinen maksu. Vuoden 1987 vesilain muutoksen jälkeen maksun suuruus on lähes vuosittain noussut. Vuonna 1996 maksun suuruus oli 22 200 markkaa.

A:n voimalaitoksen maksuilla toteutetaan vuosittain nahkiaisten ylisiirtoja padon yläpuoliselle jokiosuudelle ja istutetaan siikaa voimalaitoksen alapuolelle. B:n ja C:n voimalaitosten maksut puolestaan käytetään lähes yksinomaan toutainistutuksiin joessa. Maksujen pienuudesta johtuen kalanhoitotoimet ovat varsin pienimuotoisia, ja siten myös toimenpiteiden tuloksellisuutta on vaikea arvioida.

Kokemäenjoen kalakantojen hoito kustannetaan tällä hetkellä pääasiassa jätevesikuormittajien ja valtion varoin. Kokemäenjoen jätevesikuormittajat maksavat vuosittain kalanhoitomaksuina maa- ja metsätalousministeriölle noin 340 000 markkaa, josta noin 300 000 markkaa käytetään meritaimenistutuksiin Porin edustan merialueella. Meritaimenta istutetaan merialueelle myös DD Oy:n vesioikeudellisena velvoitteena.

Kompensaatiotoimenpiteiden pienuudesta johtuen valtion toimesta on istutettu vuosittain Kokemäenjoen suualueelle noin 100 000 - 200 000 merilohen vaelluspoikasta. Istutuksista vastaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Valtion toimesta suoritettuja lohi-istutuksia on perusteltu kansainvälisillä sopimuksilla.

Maa- ja metsätalousministeriö on katsonut, että kalakantojen hoito Kokemäenjoessa tulee tulevaisuudessakin perustumaan istutuksiin, vaikka istutettavat kalalajit tai -kannat saattavatkin muuttua jossakin määrin nykyisestä. Vaelluskalakantojen luontaisen lisääntymisen edistämisen kalateiden avulla on hakemuksen liitteenä olevan kustannusarvion perusteella laskettu merkitsevän noin 2 - 2,4 miljoonan markan vuosikustannuksia.

Kokemäenjoen kalakantojen hoitoon liittyy myös erityispiirteenä se, että Kokemäenjoki on ainoa vesistö maassamme, jossa toutainta esiintyy alkuperäisenä kantana. Erittäin uhanalaiseksi luokiteltu laji vaatii kalaveden hoidolta erityisiä toimenpiteitä, jollaisia ei kyetä toteuttamaan nykyisin käytettävissä olevien resurssein.

Kokemäenjoen kalataloudellisista vahingoista ovat kaikki neljä joessa olevaa voimalaitosta omalta osaltaan vastuussa. Voimalaitosten kalataloudelliset hoitotoimenpiteet (kalatalousmaksut) ovat kuitenkin Äetsän voimalaitosta lukuun ottamatta nykyisellään alimitoitettuja voimalaitosten aiheuttamaan haittaan nähden.

Edellä esitetyn johdosta sekä viitaten vesilain 2 luvun 22 ja 22 c §:ään maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt, että vesioikeus, nykyinen ympäristölupavirasto, muuttaisi Kokemäenjoessa sijaitsevien A:n, B:n ja C:n voimalaitosten kalataloutta koskevia, voimassa olevia lupaehtoja seuraavasti:

1. A:n, B:n ja C:n voimalaitosten luvanhaltijat velvoitetaan suorittamaan Turun maaseutuelinkeinopiirille (nykyisin Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus) vuosittain kalatalousmaksu, jonka suuruus on A:n voimalaitoksen osalta 758 100 markkaa, B:n voimalaitoksen osalta 258 300 markkaa ja C:n voimalaitoksen osalta 78 300 markkaa. Maksu tulee suorittaa ensimmäisen kerran sen vuoden osalta, jolloin kysymyksessä olevaan hakemukseen annettava vesioikeuden päätös saa lainvoiman.

2. Kalatietä koskevat määräykset poistetaan A:n voimalaitoksen lupapäätöksestä (Turun ja Porin läänin maaherran päätös n:o 638, annettu 29.12.1937) ja B:n voimalaitoksen lupapäätöksestä (vesistötoimikunnan päätös n:o 5/1945, annettu 19.3.1945).

3. C:n voimalaitoksen lupapäätöksestä (toisen vesistötoimikunnan päätös n:o 33/1962, annettu 31.3.1962) poistetaan lupaehto n:o 11, joka sisälsi määräyksen kalatalousmaksusta.

Esitetyt kalatalousmaksut perustuivat hakemuksen liitteenä olleeseen, Turun maaseutuelinkeinopiirin laatimaan laskelmaan. Kalatalousmaksun suuruutta määritellessään maaseutuelinkeinopiiri on käyttänyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuonna 1991 tekemää selvitystä, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta Kokemäenjoen kalataloudellisten vahinkojen arvioimista varten. Maksuja määriteltäessä on myös otettu huomioon vesiylioikeuden 24.11.1995 antama päätös 181/1995, joka koskee Kokemäenjoessa sijaitsevan Äetsän voimalaitoksen kalataloudellisia velvoitteita.

Hakemukseen oli myös liitetty Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen 16.12.1996 päivätty tutkimusselvitys "Kalateiden rakentamista koskeva arvio Kokemäenjoessa". Selvityksen mukaan A:n voimalaitoksen kalatien rakentamiskustannukset olisivat suuren putouskorkeuden (26,5 metriä) vuoksi tavanomaisena rakenteena suuruusluokaltaan 10,6 miljoonaa markkaa. Käyttö- ja huoltokustannukset olisivat 55 000 markkaa vuodessa ja menetettävän sähkön arvo 340 000 markkaa vuodessa. Jos kalansiirto toteutetaan yhdistämällä lyhyt alakanavassa sijaitseva kalatie kalahissiin tai kalansiirtolaitteeseen, olisivat rakentamiskustannukset luokkaa 4,5 miljoonaa markkaa ja käyttö- ja huoltokustannukset 260 000 markkaa vuodessa.

B:n voimalaitoksen (putouskorkeus 12,3 metriä) kalatien rakentamiskustannukset olisivat suuruusluokaltaan 5,0 miljoonaa markkaa, käyttö- ja huoltokustannukset 26 000 markkaa vuodessa ja menetettävän sähkön arvo 160 000 markkaa vuodessa.

C:n voimalaitoksen kalatien rakentamiskustannukset olisivat suuruusluokaltaan 2,0 miljoonaa markkaa vuodessa, käyttö- ja huoltokustannukset 12 000 markkaa vuodessa ja menetettävän sähkön arvo 78 000 markkaa vuodessa.

Vesioikeus on 12.5.1997 varannut AA Oy:lle, XB Oy:lle ja CC Oy:lle tilaisuuden vastata hakemuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

XB Oy on vastineessaan ilmoittanut tuolloin omistaneensa Kokemäenjoessa sijaitsevan B:n voimalaitoksen. Yhtiön voimassa oleva lupaehto kalatalousvelvoitteista sisältyy vesistötoimikunnan 19.3.1945 antamaan päätökseen n:o 5/1945 kohdassa 9), jossa todetaan, että vesilaitoksen omistajan on osaltaan otettava osaa toimenpiteisiin vesistön kalakannan lisäämiseksi, jos se vastaisuudessa katsotaan tarpeelliseksi. Vuonna 1973 on tehty maa- ja metsätalousministeriön ja voimalaitoksen silloin omistaneen YB Oy:n välillä sopimus, joka koski edellä mainitun kohdan 9) toteuttamista. Sopimuksen mukaan YB Oy osallistuu Kokemäenjoen kalakantojen hoitoon maksamalla vuonna 1981 sopimuksessa mainitun maksun sekä sen jälkeen istuttamalla sopimuksessa mainitun määrän kalanpoikasia. Yhteisesti lisäksi todettiin, että sopimuksella katsotaan YB Oy:n täyttäneen lupaehdon kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi yhtiö on katsonut, ettei sitä voida enää velvoittaa uuteen kalatalousmaksuun, koska mainitulla sopimuksella on lopullisesti sovittu yhtiön B:n voimalaitoksen kalataloudellisista velvoitteista hakijaa sitovalla tavalla.

Yhtiö on pyytänyt, että hakemus yhtiön velvoittamisesta suorittamaan erityistä kalatalousmaksua hylätään. Sen sijaan yhtiö ei ole vastustanut sitä, että B:n voimalaitoksen lupapäätöksestä poistetaan kalatietä koskevat määräykset.

Hakemuksessa ei ole esitetty erityistä perustetta, jonka vuoksi yhtiö tulisi viidenkymmenen vuoden jälkeen velvoittaa korvaamaan Kokemäenjoen luontaisten kalakantojen menetys. Pääsääntöisesti voimataloudesta aiheutuneet vahingot olivat syntyneet jo ennen B:n voimalaitoksen rakentamista. Hakemuksessa ei ole osoitettu, että voimalaitoksen rakentamisen jälkeen olisi syntynyt sellaista vahinkoa, jota ei ole voitu edellyttää, kun rakentamispäätös tehtiin.

Se seikka, että Äetsän voimalaitoslupaa on muutettu, ei voine vaikuttaa B:n voimalaitoksen lupaehtoihin. Lupaehtojen muuttaminen ei voine vaikuttaa toisen voimalaitoksen ehtoihin varsinkaan, kun tällä seikalla ei ole vaikutusta kalastusolosuhteisiin.

Määrien osalta yhtiö on todennut, että hakemuksessa ei ole riittävällä tavalla otettu huomioon muiden tekijöiden, kuten jätevesipäästöjen, osuutta kalakannan tuhoutumiseen. Yhtiö on katsonut, että yksistään jätevesipäästöt olivat aiheuttaneet kalakannan tuhoutumisen. Muutenkin on määrien laskemisessa virheellisesti yliarvioitu luontaista kalatuottoa, kun on oletettu, että kaikkien koskialueiden kokonaispinta-ala on kudulle soveliasta ja antaa aina sataprosenttisesti onnistuneen kalantuoton. Todennäköisempää olisi, että koskialueista vain jotkut olisivat olleet kalantuotannolle soveliaita ja vain koskipaikan rajoitetulla alueella, ja näinkin rajatulla alueella kalantuotannon onnistuminen tuskin olisi koskaan täydellistä.

AA Oy ja CC Oy ovat yhteisessä vastineessaan A:n ja C:n voimalaitosten osalta muun ohella lausuneet, että siltä osin, kuin maaseutuelinkeinopiirin laskelma perustuu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksia -sarjan julkaisuun n:o 21 sekä sen taustaselvityksiin, se on perusteiltaan puutteellinen ja osittain virheellinen. Yhtiöt ovat vielä antaneet vastineen eri kalalajeille aiheutuneita vahinkoja koskevien laskelmien osalta. Lisäksi yhtiöt ovat katsoneet, että ministeriön vaatimus, joka nostaisi voimatalouden osuuden yhteensä 78 prosenttiin Kokemäenjoen kalakannoille aiheutuneiden vahinkojen kokonaiskompensaatiosta, on ylimitoitettu. Vähintäänkin riittävänä aiheutuneiden kalataloudellisten vahinkojen kompensaationa voidaan A:n laitoksen osalta pitää 493 600 markan ja C:n voimalaitoksen osalta 21 200 markan vuotuista kalatalousmaksua.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut vastineiden johdosta vastaselityksen. Ministeriö on AA Oy:n ja CC Oy:n vastineen johdosta todennut, että Kokemäenjoen kalakantojen hoito kustannetaan tällä hetkellä pääasiassa jätevesikuormittajien javaltion varoin. Voimalaitokset ovat kuitenkin ratkaisevalla tavalla vaikuttaneet Kokemäenjoen kalataloudelliseen arvoon jo vuosikymmenten ajan joutumatta suorittamaan muuta kuin pieniä korvauksia tai vahinkoihin nähden vähäisiä kompensaatiotoimenpiteitä. Nyt kalataloudelliset velvoitteet pyritään saattamaan aiheutettuja haittoja vastaaviksi. Näin ollen tarkoituksena on epätarkoituksenmukaisiksi ja selvästi alimitoitetuiksi osoittautuneiden kalataloudellisten velvoitteiden ajanmukaistaminen. Ministeriö on lausunut, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos edustaa maassamme korkeinta kalataloudellista asiantuntemusta. Tutkimuslaitoksen arviot saalismääristä voimalaitosrakentamista edeltäneiltä ajoilta perustuvat siihen tietoon, mitä Kokemäenjoesta on ollut saatavilla. Muut eivät ole tutkimuslaitoksen arvioihin kohdistamasta arvostelustaan huolimatta esittäneet parempaa tietoa.

XB Oy:n vastineen johdosta ministeriö on lausunut, että vuonna 1973 solmittu maa- ja metsätalousministeriön ja YB Oy:n välinen sopimus, jossa sovittiin B:n voimalaitosta koskevien kalatalousvelvoitteiden hoitamisesta, on tehty aikana, jolloin Kokemäen kalataloudellinen arvo oli aallonpohjassa voimatalouden ja voimakkaan jätevesikuormituksen vuoksi. Silloin ei ollut myöskään käyttökelpoista tietoa kalatalousvahinkojen suuruudesta. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin toinen. Vahinkojen suuruusluokka on tiedossa. Kokemäenjoen veden laatu on oleellisesti parantunut, ja kalakantojen hoito on jo mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Samalla kalakantojen hoitotoimenpiteet ovat kehittyneet tuntuvasti. Lisäksi vesilain muutos 553/1994 teki mahdolliseksi vanhojen kalataloudellisten velvoitteiden tarkistamisen ja korjaamisen aiheutettuja vahinkoja paremmin vastaaviksi.

Turun maaseutuelinkeinopiiri on teettänyt Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa arviolaskelman Kokemäenjoen kalateiden rakentamismahdollisuuksista ja siihen liittyvistä kustannuksista. Arvion mukaan rakentaminen onnistuu kyllä, mutta on sekä rakennus- että käyttökustannuksiltaan kallis. Kun kalateiden toimivuus on lisäksi epävarmaa ja kalojen lisääntymistä jäisi edelleenkin haittaamaan voimatalouden vaatima vedenpinnan vuorokausisäännöstely, maa- ja metsätalousministeriö on katsonut, että kalateiden rakentaminen jokeen ei ole näillä näkymin perusteltua, vaan Kokemäenjoen kalakantojen hoito on tarkoituksenmukaisimmin järjestettävissä patoallaskohtaisesti.

Maa- ja metsätalousministeriö on todennut, että hakemuksessa esitetyt näkemykset kalakannalle aiheutuneista vahingoista ja niiden kompensoinnista perustuvat arvioihin, joiden perusteita ei olisi voinut kohtuudella juurikaan tarkemmin selvittää. Lisäksi ministeriö on katsonut, että vahinkojen ositus voimatalouden ja muiden haitanaiheuttajien osalta on perusteltu. Siten voimalaitosyhtiöiden muutosvaatimukset eivät vastaa yleisen kalatalouden valvojan näkemystä.

Vesioikeus on pyytänyt hakijaa yksilöimään, miltä osin hakemuksen perusteena on olosuhteiden muuttuminen ja miltä osin epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunut kalatalousvelvoite.

Maa- ja metsätalousministeriö on vastauksessaan todennut hakemuksensa perustuvan vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momenttiin ja 22 c §:ään. A:n ja B:n voimalaitosten osalta hakemuksen perusteena on vanhojen kalatievelvoitteiden käyminen epätarkoituksenmukaisiksi. C:n voimalaitoksen osalta hakija on todennut, että maksuvelvoite on muodoltaan tarkoituksenmukainen, mutta se on olosuhteiden muuttumisen seurauksena osoittautunut vahinkojen suuruuteen nähden alun perinkin selvästi alimitoitetuksi. Hakemuksen perusteena on siten olosuhteiden olennainen muuttuminen. Ministeriö on vielä todennut, että A:n voimalaitoksen osalta kalatien rakennuskustannuksiksi on arvioitu 10,6 miljoonaa markkaa ja käyttökustannuksiksi 395 000 markkaa vuodessa. B:n voimalaitoksen osalta vastaavat luvut ovat 5 miljoonaa markkaa ja 186 000 markkaa vuodessa.

Vesioikeuden suullinen valmistelu

Vesioikeus on 5.11.1997 pitänyt asiassa suullisen valmistelun, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.

Suullisessa valmistelussa hakijan edustaja ilmoitti, että B:n ja A:n voimalaitosten osalta kalatalousmaksun perusteena on kalastuksen tuoton menetys, eivät kalatien toteuttamiskustannukset.

Osapuolet olivat yksimielisiä siitä, että A:n ja B:n voimalaitosten kalatievelvoitteet ovat epätarkoituksenmukaisia ja että ne tulisi korvata kalatalousmaksulla.

AA Oy:n edustaja lausui, että A:n voimalaitokseen oli aikoinaan rakennettu sen aikaisen parhaan tietämyksen mukaiset laitteet, mutta ne eivät ole toimineet. Yhtiöltä ei enää voida veloittaa investointikustannuksia, koska kalatie on olemassa. Lisäksi kalatien käyttökustannukset olisivat tosiasiassa 22 000 markkaa vuodessa. Menetettävän sähkön arvo on laskettava teollisuuden maksaman hinnan 120 markkaa/MWh avulla. A:n voimalaitoksen kalatiestä aiheutuva kokonaiskustannus on siten vain 110 000 markkaa.

XB Oy:n edustaja lausui B:n voimalaitoksen osalta, että tehty sopimus on sitova. Olennaista on vain se, mitä on tapahtunut sen jälkeen. B:n voimalaitoksen kalatien rakennuskustannukset olisivat noin 1,2 miljoonaa markkaa. Kalatien tarvitsema vesimäärä olisi vain 400 litraa/s. Kalatiestä johtuvat investointi- ja käyttökustannukset olisivat noin 40 000 markkaa vuodessa. Kalatalousmaksun tulisi olla tämän suuruinen, mikäli sopimuksella ei katsota olevan arvoa.

Hakijan edustaja ilmoitti, että C:n voimalaitoksen osalta kalatalousmaksun korottamisen perusteena on olosuhteiden muutos, joka ilmenee veden laadun parantumisena, kalastoa koskevan tiedon lisääntymisenä sekä paikkakunnan asukkaiden asenteiden muutoksena.

CC Oy:n edustaja lausui, etteivät olosuhteet ole muuttuneet siinä määrin, että maksua tulisi muuttaa. Nykyinen maksu vastaa kalakannoille aiheutettua vahinkoa.

AA Oy ja CC Oy ovat antaneet lisälausuman hakijan lausumasta sekä jo rakennettujen ja uusien kalateiden investointi- ja käyttökustannuksista. Näiden osalta yhtiöt ovat uudistaneet suullisessa käsittelyssä esittämänsä. A:n voimalaitoksen kalahissin rakentamiskustannuksiksi yhtiöt ovat ilmoittaneet 2,15 miljoonaa markkaa ja investoinnin vuosikustannuksiksi noin 140 000 markkaa vuodessa. Jos kalatien virtaamana käytetään hakijan esittämän 800 litraa/s asemesta realistista määrää 500 litraa/s, olisivat käyttökustannukset ja energiamenetys yhteensä 77 000 markkaa vuodessa.

XB Oy on antamassaan lisälausumassa uudistanut aiemmin lausumansa. Yhtiö on liittänyt lisälausumaansa Oy Vesirakentajan laatiman selvityksen B:n voimalaitoksen kalaportaan kustannuksista. Selvityksen mukaan kalatien rakentamiskustannukset olisivat 1,35 miljoonaa markkaa. Käyttökustannuksia ei olisi, ja sähkön menetys olisi 16 500 markkaa vuodessa. Vuosikustannukset olisivat yhteensä 91 000 markkaa vuodessa.

Vesioikeus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 §:ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta vesioikeudessa sekä Harjavallan, Huittisten, Kokemäen, Nokian, Porin ja Vammalan kaupungeissa sekä Nakkilan, Noormarkun, Ulvilan ja Äetsän kunnissa varannut asianosaisille tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten esittämiseen hakemuksen johdosta 24.8.-7.10.1999 välisenä aikana.

Valittajien hakemuksen johdosta tekemät muistutukset ja vaatimukset

– - -

17) BB Oy B:n voimalaitoksen nykyisenä omistajana on uudistanut sen, mitä XB Oy on asiassa aiemmin lausunut. Yhtiö on katsonut, ettei ole perusteita hakemuksen hyväksymiseen, koska kalataloudellisissa olosuhteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Kalatalousmaksusta on tehty sitova sopimus, jonka muuttamiseen ei ole laillisia perusteita. Yhtiö on liittänyt muistutukseensa Oy Vesirakentajan laatiman selvityksen, jonka mukaan B:n voimalaitoksen kalatien vuotuiskustannus olisi 91 000 markkaa. Ministeriön laskentaperusteiden mukaan kalatalousmaksun suuruus voi olla enintään 46 000 markkaa vuodessa. Ellei mainitulla sopimuksella ole asiassa merkitystä, kalatalousmaksun yläraja voi olla enintään kalatien rakentamisesta säästyneen vuotuiskustannuksen perusteella laskettu 46 000 markkaa vuodessa. Yhtiö on kuitenkin pitänyt tätä laskentatapaa virheellisenä sen vuoksi, että kalatien rakentamisvelvoite on tarpeeton, jolloin oikeampaa olisi poistaa velvoite kokonaan. Koska kalataloudellisissa olosuhteissa eiole tapahtunut muutoksia, ei ole perustetta muuttaa velvoitetta kalatalousmaksuksi.

– - -

Hakija on BB Oy:n muistutuksen johdosta lausunut, että Kokemäenjoen tila ei kuormituksen huomattavan vähenemisen takia enää ole esteenä kalataloudellisten toimenpiteiden tuloksellisuudelle. Hakija on katsonut, että sillä on edelleen lakiin perustuva oikeus vaatia kalatien rakentamista B:n voimalaitokseen ja lisäksi edellyttää, että voimalaitos osallistuu muihinkin toimenpiteisiin kalakannan vahvistamiseksi. Koska kalatien rakentamista ei voida tämänhetkisessä tilanteessa pitää perusteltuna eikä tarkoituksenmukaisena, ministeriö on hakenut vuotuisen kalatalousmaksun määräämistä. Esitettyä maksua on kalatien arvioituihin kustannuksiin verrattuna pidettävä kohtuullisena. Ministeriön YB Oy:n kanssa tekemää sopimusta on pidettävä lähinnä väliaikaisena ratkaisuna. Tilanne tulee nyt korjata vesioikeusteitse, kun korjaamiseen on selvät perusteet.

AA Oy ja CC Oy sekä BB Oy ovat antaneet selityksen asiassa esitettyjen muistutusten ja lausuntojen johdosta.

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätös 16.7.2001 n:o 34/2001/2

Ympäristölupavirasto on päätöksessään lausunut valittajayhtiöiden väitteistä ja vaatimuksista seuraavaa:

BB Oy

Ympäristölupavirasto on hylännyt BB Oy:n väitteen, jonka mukaan YB Oy:n ja maa- ja metsätalousministeriön vuonna 1973 tekemällä ja vuonna 1981 uusitulla sopimuksella olisi lopullisesti ja ministeriötä sitovalla tavalla sovittu B:n voimalaitoksen kalataloudellisista velvoitteista. B:n voimalaitoksen rakentamista koskevassa vesistötoimikunnan päätöksessä n:o 5/1945 luvan saaja on lupaehdossa 1) velvoitettu muun muassa tekemään patoon maataloushallituksen hyväksymät laitteet kalankulkua varten. Lupaehdossa 9) yhtiö on velvoitettu osaltaan ottamaan osaa toimenpiteisiin vesistön kalakannan lisäämiseksi, jos se vastaisuudessa katsotaan tarpeelliseksi.

Asiassa saadun selvityksen mukaan lupaehdossa 1) edellytettyä kalatietä ei ole rakennettu. Mainitussa sopimuksessa todetaan siinä tarkoitetun velvoitteen sisältävän sanotun päätöksen lupaehdon 9) suorittamisen. Nyt kysymys on lupaehdossa 1) tarkoitetun kalatievelvoitteen muuttamisesta, jota sopimus ei ole koskenut. Ympäristölupavirasto on todennut lisäksi, ettei maa- ja metsätalousministeriö voi sopia kaikkia asianosaisia sitovalla tavalla myös yksityistä kalatalousetua koskevien velvoitteiden täyttämisestä.

Ympäristölupavirasto on hylännyt kohdassa Pääasiaratkaisu ilmenevin perustein yhtiön vaatimuksen hakemuksen hylkäämisestä kalatalousmaksun määräämistä koskevilta osin. Kalatalousmaksun suuruutta koskevien vaatimusten ja väitteiden osalta ympäristölupavirasto on viitannut päätöksessään pääasiaratkaisun kohdalla lausuttuun.

AA Oy

Kalatalousmaksun suuruutta koskevien vaatimusten ja väitteiden osalta ympäristölupavirasto on viitannut pääasiaratkaisun kohdalla lausuttuun.

CC Oy

Kalatalousmaksun suuruutta koskevien vaatimusten ja väitteiden osalta ympäristölupavirasto on viitannut pääasiaratkaisun kohdalla lausuttuun.

Ympäristölupavirasto on lausuntona 17) BB Oy:n muistutuksen osalta viitannut edellä voimayhtiöiden väitteistä ja vaatimuksista lausuttuun ja pääasiaratkaisun perusteluihin.

Pääasiaratkaisu A:n voimalaitoksen osalta

Ympäristölupavirasto on muuttanut A:n voimalaitoksen rakentamista koskevaa, 29.12.1937 annettua Turun ja Porin läänin maaherran päätöstä n:o 638 seuraavasti:

Lupaehdon I kolmas, kalatietä varten tarvittavaa aukkoa koskeva kappale on kumottu ja poistettu.

Lupaehto III on muutettu seuraavanlaiseksi:

"Vesilaitoksessa käytettäköön tarvittaessa valtaväylänkin vettä, mikäli sitä ei tarvita lauttauksen toimittamiseen."

Ympäristölupavirasto on määrännyt AA Oy:n maksamaan vuosittain kalatalousmaksua 425 000 markkaa A:n voimalaitoksen aiheuttaman kalataloudellisen vahingon estämiseksi ja vähentämiseksi. Kalatalousmaksu on maksettava Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskukselle vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Kalatalousmaksu on käytettävä kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi tarkoitettuihin toimenpiteisiin Kokemäenjoella ja sen edustan merialueella sekä toimenpiteiden tuloksellisuuden tarkkailuun. Maksu tulee suorittaa ensimmäisen kerran sen vuoden osalta, jolloin tässä asiassa annettava päätös saa lainvoiman.

Pääasiaratkaisu B:n voimalaitoksen osalta

Ympäristölupavirasto on muuttanut 19.3.1945 annetun, B:n voimalaitoksen rakentamista koskevan vesistötoimikunnan päätöksen n:o 5/1945 lupaehdon 1) seuraavanlaiseksi:

"1) Vesistön poikki rakennettavassa kiinteässä padossa, jonka paikka on merkitty koskesta laadittuun karttaan, tulee olla, paitsi jäljempänä mainittua uittoruuhta varten tarvittavaa aukkoa, vielä seuraavat avattavissa ja suljettavissa olevat aukot Kokemäenjoen etelärannalta lukien, nimittäin turpiinikammioihin johtavat aukot, joiden leveyden ja kynnyskorkeuden rakentaja itse määrää, jääaukko, jonka leveys on 6,00 metriä ja kynnyskorkeus 37,50 metriä, tulva-aukko, jonka leveys on 10,00 metriä ja kynnyskorkeus 35,50 metriä, tulva-aukko, jonka leveys on 10,00 metriä ja kynnyskorkeus 35,50 metriä sekä tulva-aukko, jonka leveys on 15,00 metriä ja kynnyskorkeus 36,50 metriä."

Ympäristölupavirasto on määrännyt BB Oy:n maksamaan vuosittain kalatalousmaksua 207 000 markkaa B:n voimalaitoksen aiheuttaman kalataloudellisen vahingon estämiseksi ja vähentämiseksi. Kalatalousmaksu on maksettava Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskukselle vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Kalatalousmaksu on käytettävä kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi tarkoitettuihin toimenpiteisiin Kokemäenjoella ja sen edustan merialueella sekä toimenpiteiden tuloksellisuuden tarkkailuun. Maksu tulee suorittaa ensimmäisen kerran sen vuoden osalta, jolloin tässä asiassa annettava päätös saa lainvoiman.

Pääasiaratkaisu C:n voimalaitoksen osalta

Ympäristölupavirasto on kumonnut 31.3.1962 annetun, C:n voimalaitoksen rakentamista koskevan toisen vesistötoimikunnan päätöksen n:o 33/1962 kalakannan suojaamiseksi määrättyä maksua koskevan lupaehdon 11).

Ympäristölupavirasto on määrännyt CC Oy:n maksamaan vuosittain kalatalousmaksua 78 000 markkaa C:n voimalaitoksen aiheuttaman kalataloudellisen vahingon estämiseksi ja vähentämiseksi. Kalatalousmaksu on maksettava Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskukselle vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Kalatalousmaksu on käytettävä kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi tarkoitettuihin toimenpiteisiin Kokemäenjoella ja sen edustan merialueella sekä toimenpiteiden tuloksellisuuden tarkkailuun. Maksu tulee suorittaa ensimmäisen kerran sen vuoden osalta, jolloin tässä asiassa annettava päätös saa lainvoiman.

Perusteluina pääasiaratkaisulle ympäristölupavirasto on lausunut seuraavaa:

Hakemuksessa on A:n ja B:n voimalaitosten osalta kysymys kalatievelvoitteiden poistamisesta. Kalataloudellisesti epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunutta velvoitetta voidaan vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentin (553/1994) mukaan tarkistaa, jos velvoitteen kalataloudellista tulosta voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä. Vesilain 2 luvun 22 c §:n (553/1994) mukaan edellä sanottu koskee myös ennen vesilain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten nojalla annettuja vastaavia määräyksiä. Näin ollen 22 §:n 4 momentin säännöstä sovelletaan myös nyt puheena olevien kolmen voimalaitoksen vesioikeuslain nojalla annetuissa päätöksissä asetettujen velvoitteiden muuttamiseen.

Mainittuja vesilain säännöksiä koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkoituksena on mahdollistaa epätarkoituksenmukaisten velvoitteiden muuttaminen suunnilleen aikaisemmin vahvistetun kustannustason puitteissa silloin, kun kysymys ei ole olosuhteiden muuttumisesta aiheutuvasta tarkistamistarpeesta. Ehdotettu tarkistaminen ei saisi merkittävästi lisätä velvoitteen toteuttamiskustannuksia.

A:n voimalaitoksella on velvoitteen perusteella rakennettu kalatie, joka ei kuitenkaan toimi. B:n voimalaitoksella on kalatievelvoite. Kalatietä ei ole kuitenkaan rakennettu.

Kalatiet mahdollistaisivat sinänsä vaelluskalojen nousun voimalaitosten yläpuolisille vesialueille. Toimivien kalateiden rakentamiseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä, minkä vuoksi kalojen nousu saattaisi jäädä vähäiseksi. Lisäksi on otettava huomioon, että kalojen lisääntymisen onnistuminen olisi epätodennäköistä muun muassa sopivien poikastuotantoalueiden vähäisyyden ja vuorokausisäännöstelyn aiheuttamien vedenkorkeusvaihteluiden vuoksi. Ympäristölupavirasto on katsonut edellisen perusteella, että velvoitteet ovat epätarkoituksenmukaisia ja että velvoitteen kalataloudellista tulosta voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä. Edellytykset kalatievelvoitteiden muuttamiselle ovat siten olemassa.

Kalatievelvoitteen sijasta voidaan vesilain 2 luvun 22 §:n 1 momentin (553/1994) mukaan määrätä suoritettavaksi kalanistutuksia tai muita toimenpiteitä. Jos kalatalousvelvoitteen määräämistä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, voidaan rakentaja mainitun pykälän 3momentin mukaan määrätä suorittamaan velvoitteen tai sen osan asemesta korvattavan velvoitteen kohtuullisia kustannuksia vastaava kalatalousmaksu. Muun muassa Kokemäenjoen jätevesikuormittajat ja Äetsän voimalaitoksen omistaja on velvoitettu kalatalousvelvoitteen sijasta maksamaan kalatalousmaksua. Kalatalousmaksu antaa kalatalousvelvoitetta paremmat mahdollisuudet koordinoida kaikkien luvanhaltijoiden hoitotoimenpiteitä Kokemäenjoella ja sen edustan merialueella. Kalatalousmaksua on lisäksi sen joustavan käyttömahdollisuuden vuoksi pidettävä tässä tapauksessa kalatalousvelvoitetta tarkoituksenmukaisempana.

A:n voimalaitos

Kalatievelvoitteen kalatalousmaksuksi muuttamisen osalta on lähtökohdaksi otettava velvoitteen aiheuttamat rakentamis- ja ylläpitokustannukset. Kalatalousmaksu ei saa olla näitä merkittävästi suurempi. A:n voimalaitoksen osalta on otettava huomioon, että voimalaitokselle on rakennettu lupapäätöksen mukainen kalatie, joka ei kuitenkaan toimi. Ympäristölupavirasto on katsonut, ettei A:n voimalaitoksen osalta uuden kalatien rakentamiskustannuksia voida täysimääräisesti ottaa huomioon velvoitteen suuruutta määrättäessä. Kalatien rakennuskustannuksiksi voidaan arvioida 250 000 markkaa nousumetriä kohti eli yhteensä 6,6 miljoonaa markkaa. Tästä otetaan kalatalousmaksua määrättäessä edellä mainitusta syystä huomioon vain 70 % eli 4,6 miljoonaa markkaa. Rakenteiden kuoletusaikana käytetään 50 vuotta ja korkokantana 5 %, jolloin rakentamiskustannusten vuosiarvo saadaan kertoimella 0,0548. Kalatien käyttö- ja huoltokustannuksiksi arvioidaan 40 000 markkaa vuodessa. Sähkönmenetyksen määrä on, kun putouskorkeus on 26,5 metriä, kalatien käyttöaika kuusi kuukautta vuodessa, virtaama 800 litraa/s ja energian hinta 180 markkaa/MWh, noin 132 000 markkaa vuodessa. Vuosikustannukset olisivat yhteensä 425 000 markkaa. Ympäristölupavirasto on määrännyt maksun mainitun suuruisena. Vahinko, jota maksulla kompensoidaan, on voimalaitoksen omistavan yhtiön mukaan 493 000 markkaa vuodessa. Ympäristölupavirasto on katsonut, ettei määrätty kalatalousmaksu merkittävästi lisää 29.12.1937 annetussa Turun ja Porin läänin maaherran päätöksessä n:o 638 määrätyn velvoitteen toteuttamiskustannuksia.

B:n voimalaitos

B:n voimalaitokselle ei ole rakennettu lupapäätöksen edellyttämää kalatietä. Tämän vuoksi kalatien rakentamiskustannukset otetaan täysimääräisesti huomioon velvoitteen suuruutta määrättäessä. Kalatien rakennuskustannuksiksi voidaan arvioida 200 000 markkaa nousumetriä kohti eli yhteensä 2,4 miljoonaa markkaa. Rakenteiden kuoletusaikana käytetään 50 vuotta ja korkokantana 5 %, jolloin rakentamiskustannusten vuosiarvo saadaan kertoimella 0,0548. Kalatien käyttö- ja huoltokustannuksiksi arvioidaan 15 000 markkaa vuodessa. Sähkönmenetyksen määrä on, kun putouskorkeus on 12,3 metriä, kalatien käyttöaika kuusi kuukautta vuodessa, virtaama 800 litraa/s ja energian hinta 180 markkaa/MWh, noin 61 000 markkaa vuodessa. Vuosikustannukset olisivat yhteensä 207 000 markkaa. Ympäristölupavirasto on määrännyt maksun mainitun summan suuruisena. Ympäristölupavirasto on katsonut, ettei määrätty kalatalousmaksu merkittävästi lisää 19.3.1945 annetussa vesistötoimikunnan päätöksessä n:o 5/1945 määrätyn velvoitteen toteuttamiskustannuksia.

C:n voimalaitos

Kalatalousmaksua voidaan vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentin (553/1994) mukaan muuttaa myös, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Hakija on suullisessa käsittelyssä ilmoittanut olosuhteiden muutoksen ilmenevän veden laadun parantumisena, kalastoa koskevan tiedon lisääntymisenä sekä paikkakunnan asukkaiden asenteiden muutoksena. Ympäristölupavirasto on todennut, että toisen vesistötoimikunnan 31.3.1962 antaman, C:n voimalaitoksen rakentamista koskevan päätöksen n:o 33/1962 lupaehdossa 11) hakija oli määrätty maksamaan 3 000 markan suuruinen maksu käytettäväksi vesistön kalakannan säilyttämiseen. Maksun tarkoituksena oli kompensoida voimalaitoksen rakentamisesta kalataloudelle aiheutuvat vahingot ja haitat.

Ympäristölupavirasto on todennut, että voimalaitosta koskevassa lupapäätöksessä kalataloudelliset edunmenetykset on korvattu täysimääräisesti. Nyt ei ole kysymyksessä vesilain 2 luvun 22 b §:ssä tarkoitettu, rahanarvon muuttumiseen perustuva tarkistaminen. Kalatalousmaksun muuttaminen edellyttää olosuhteiden olennaista muuttumista. Hakijan mainitsemia kalastoa koskevan tiedon lisääntymistä ja vesistön tilan parantumista voidaan pitää laissa tarkoitettuina olosuhteiden olennaisina muutoksina. Näin ollen edellytykset hakemuksessa tarkoitettuun kalatalousmaksun tarkistamiseen ovat olemassa. Ympäristölupavirasto on hyväksynyt hakijan esityksen kalatalousmaksun suuruudesta ja sen perusteista.

Ympäristölupaviraston päätöksessä sovelletut säännökset

Vesilain 2 luvun 22 § (553/1994) ja 22 c § (553/1994) sekä ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 12 §

Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa

1) BB Oy on ympäristölupaviraston päätöksestä tekemässään valituksessa vaatinut, että ympäristölupaviraston päätöstä muutetaan B:n voimalaitoksen osalta ensisijaisesti siten, että määrättävä kalatalousmaksu on korkeintaan sen suuruinen, että sillä voidaan kustantaa 1196 kappaletta kevätistutuksiin tarkoitetun, vähintään 18 senttimetrin pituisen meritaimenen poikasen tai rahalliselta arvoltaan vastaavien muiden kalanpoikasten ostaminen ja istuttaminen puheena olevaan vesistöön. Mikäli tätä vaatimusta ei hyväksytä, yhtiö on toissijaisesti vaatinut, että kalatalousmaksuksi määrätään korkeintaan 94 229 markkaa (15 848,18 euroa) vuodessa.

Vaatimuksensa perusteluiksi yhtiö on muun ohessa esittänyt seuraavaa:

Ensisijaisen muutosvaatimuksensa osalta yhtiö on esittänyt, että maa- ja metsätalousministeriön kanssa ensin vuonna 1973 tehdyllä ja sittemmin vuonna 1981 uusitulla sopimuksella yhtiö on täyttänyt kalatalousvelvoitteensa maa- ja metsätalousministeriön haluamalla tavalla. Kalatalousmaksu tulee määrätä vuonna 1981 tehdyn sopimuksen mukaiseksi.

Toissijaisen muutosvaatimuksensa osalta yhtiö on esittänyt, että määrätty kalatalousmaksu 207 000 markkaa on yhtiölle huomattavasti suurempi kuin alkuperäisen kalatalousvelvoitteen toteuttamiskustannukset.

Yhtiön pyytämän ja vesioikeudelle 28.9.1999 toimittaman Oy Vesirakentajan laatiman yksilöllisen kustannusarvion mukaan B:n kalaportaan rakentamiskustannukset olisivat 1 350 000 markkaa. Kalatalousmaksun määrityksen tulee perustua tähän arvioon.

Ympäristölupavirasto on käyttänyt laskelmassaan sähkön hintana 180 markkaa/MWh. Hintaa ei ole perusteltu, ja se on liian korkea. Sähkön hintana tulee käyttää sellaista hintaa, jolla BB Oy todellisuudessa pystyy hankkimaan sähkömarkkinoilta kalaportaassa juoksutetulla vedellä kehittämättä jääneen sähkön. Täten sähkön hintana tulee käyttää laskelmassa korkeintaan 120 markkaa/MWh.

Ympäristölupavirasto on käyttänyt laskelmassaan kalaporrasjuoksutuksen määränä 800 litraa/s. Oy Vesirakentajan suunnitelman mukaan B:n kalaportaan riittävä juoksutus on 400 litraa/s ja tätä juoksutusmäärää tulee käyttää laskelmassa.

Ympäristölupaviraston laskelmassa oleva 15 000 markan vuotuinen käyttö- ja huoltokustannuserä tulee jättää pois, koska yhtiön B:n voimalaitoksella oleva henkilökunta pystyisi hoitamaan kalaportaan käyttö- ja huoltotoimet ilman tästä yhtiölle syntyviä lisäkustannuksia.

Yhtiön todellisiin vaihtoehtoisiin kustannuksiin perustuva kalatalousmaksulaskelma on seuraava: pääomakustannus (1,35 miljoonaa markkaa, 50 vuotta, 5 %) 73 949 markkaa vuodessa ja sähkön menetyksen kustannus (169 MWh, 120 markkaa/MWh) 20 280 markkaa vuodessa eli yhteensä 94 229 markkaa vuodessa.

2) AA Oy ja CC Oy ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että kalatalousmaksu A:n voimalaitoksen osalta alennetaan 110 000 markkaan (18 500,67 euroa) vuodessa ja kalatalousmaksu C:n voimalaitoksen osalta alennetaan 22 200 markkaan (3 733,77 euroa) vuodessa.

Vaatimustensa perusteluiksi yhtiöt ovat muun ohessa esittäneet, että A:n voimalaitos on täyttänyt Turun ja Porin läänin maaherran 29.12.1937 A:n voimalaitoksen rakentamista koskevassa päätöksessä asetetun kalatietä koskevan velvoitteen rakentamalla kalatien viranomaisten tuolloin antamien ohjeiden mukaan. Mikäli nyt 60 vuotta myöhemmin todetaan, että kalatie ei jostain syystä tuossa kohdassa toimikaan, mainitun päätöksen lupamääräyksen nojalla ei voida velvoittaa rakentamaan uutta kalatietä. Tarkistetun kalatalousmaksun olisi tullut olla kustannuksiltaan kalaportaan vuotuiskustannusten suuruinen, jotta se olisi lainmukainen. Koska rakentamisvelvoite on jo aikanaan täytetty, uuden kalaportaan rakentamiskustannuksia ei olisi tullut osaksikaan laskea mukaan. Kalatien käyttö- ja huoltokustannukset olisivat nykytasolla 22 000 markkaa vuodessa. Kun siihen lisätään sähkön menetys teollisuuden sähkönhankinnan käyvän hinnan 120 markkaa/MWh mukaan, velvoitteen toteuttamiskustannukset olisivat 110 000 markkaa vuodessa. Ympäristölupaviraston määräämän velvoitteen kustannukset muodostuvat moninkertaisiksi nykyiseen velvoitteeseen verrattuna.

Yhtiöiden asiassa esittämän kalataloudellisen selvityksen perusteella C:n voimalaitoksesta aiheutuva kalataloudellinen vahinko tulee kompensoiduksi nykyisellä 22 200 markan vuotuisella kalatalousmaksulla, joten sitä ei tule muuttaa. Yleisesti ottaen jätevesien vaikutuksen vähentyminen ei lisää voimalaitoksesta kalakannalle aiheutuvia haittoja, joten se tai ihmisten asenteetkaan eivät ole lainmukainen peruste kalatalousmaksun moninkertaistamiselle. Kalastuksen tuoton menetystä rahakorvauksin ja velvoittein kompensoitaessa lähtökohtana ovat vesituomioistuinkäytännössä yleisesti olleet laitoksen vaikutukset oletetulle luonnontilaiselle kalakannalle ottamatta jätevesien haittaavaa vaikutusta huomioon.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut valitusten johdosta vastineen. Vastineessaan ministeriö on katsonut, ettei perusteita ympäristölupaviraston päätöksen muuttamiselle ole, ja lisäksi todennut seuraavaa:

BB Oy:n valitus koskien B:n voimalaitoksen kalatalousmaksua

Maa- ja metsätalousministeriön ja B:n voimalaitoksen välinen sopimus tehtiin aikana, jolloin Kokemäenjoen kalataloudellinen arvo oli voimataloudellisen rakentamisen ja voimakkaan jätevesikuormituksen vuoksi erittäin vähäinen, eikä edellytyksiä Kokemäenjoen kalataloudelliseen kehittämiseen juurikaan ollut. Niissä olosuhteissa sopimus katsottiin tyydyttäväksi ratkaisuksi voimalaitoksen kalataloudellisen velvoitteen hoitamiseksi.

Nykyään tilanne Kokemäenjoella on aivan toinen, sillä tietous kalakantojen hoitomahdollisuuksista on lisääntynyt tuntuvasti ja Kokemäenjoen vesistön veden laatu on samalla olennaisesti parantunut jätevesikuormituksen pienenemisen myötä. Lisäksi lähinnä istutusten vuoksi joen alaosiin nousee jonkin verran myös vaelluskalaa. Todettu olosuhteiden olennainen muuttuminen on luonut edellytykset Kokemäenjoen kalakantojen hoitostrategian uudistamiselle. Tässä mielessä on myös perusteltua saattaa voimalaitosten kalataloudelliset velvoitteet ajanmukaisiksi. Toimintavaihtoehtoina ovat joko kalatien rakentaminen B:n voimalaitospadon yhteyteen tai kalatien rakentamisvelvoitteen muuttaminen maksuvelvoitteeksi. Ottaen huomioon Kokemäenjoen säännöstelyolot ja sen, että vaelluskaloille sopivat lisääntymisalueet puuttuvat puheena olevasta vesistöstä, ministeriö on pitänyt maksuvelvoitetta tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona.

Maa- ja metsätalousministeriön lupahakemus Kokemäenjoen voimalaitosten kalataloudellisten velvoitteiden muuttamiseksi pohjautui Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Turun maaseutuelinkeinopiirin (nykyisin Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus) tekemään arvioon voimalaitosrakentamisen aiheuttamista kalataloudellisista vahingoista. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on ratkaissut kalatalousmaksun suuruuden B:n ja A:n voimalaitosten osalta ottamalla lähtökohdaksi kalatien rakentamisvelvoitteen toteuttamisen aiheuttamat rakentamis- ja ylläpitokustannukset. B:n voimalaitoksen osalta ympäristölupavirasto on arvioinut, että kalatien rakentaminen B:n voimalaitospadon yhteyteen maksaisi yhteensä 2,4 miljoonaa markkaa (200 000 markkaa/nousumetri). BB Oy:n teettämän ja Oy Vesirakentajan laatiman suunnitelman mukaan B:n kalatien rakentaminen maksaisi 1,35 miljoonaa markkaa (108 000 markkaa/nousumetri). BB Oy on esittänyt valituksessaan, että kalatalousmaksun tulisi perustua Oy Vesirakentajan arvioon.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus on aiemmin selvittänyt Turun maaseutuelinkeinopiirin toimeksiannosta kalateiden rakentamismahdollisuuksia Kokemäenjoessa sijaitsevien voimalaitosten yhteyteen. B:n voimalaitoksen osalta tutkimuskeskus on arvioinut, että kalatien rakentamiskustannus on luokkaa 5 miljoonaa markkaa (400 000 markkaa/nousumetri). Kun kyse on kalatien alustavasta suunnitelmasta, eri asiantuntijoiden arviot saattavat huomattavastikin poiketa toisistaan. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen arvio on korkein, Oy Vesirakentajan halvin. Ympäristölupaviraston päätöksessään käyttämä hinta-arvio sijoittuu esitettyjen arvioiden puoliväliin, hieman sen alapuolelle. Päätöksentekoa varten ei ole käytettävissä yksityiskohtaista, parhaaseen nykytietämykseen perustuvaa suunnitelmaa toimintavarman kalatien rakentamiseksi B:n voimalaitoksen yhteyteen. Kalatien rakentamisen todelliset kokonaiskustannukset selviäisivät yleensä vasta siinä vaiheessa, kun rakentamistyö on toteutettu ja kalatie todettu toimivaksi.

Suomessa on toteutettu joukko kalateiden rakentamishankkeita, joissa kustannukset ovat vaihdellet eri syistä tuntuvasti. Kalatiet on rakennettu yleensä suhteellisen pieniin jokiin tai sivuhaaroihin. Ainoastaan Kemijoen Isohaaran voimalaitoksen yhteyteen vuonna 1993 valmistunutta kalatietä voidaan käyttää vertailukohtana Kokemäenjoen voimalaitoksiin suunniteltaville kalateille. Isot virtaamat joessa asettavat myös kalateille omat vaatimuksensa sijoituspaikan, rakenteiden sekä houkutusveden määrän suhteen. Isohaarassa pudotuskorkeus on 12,5 metriä. Kalatien rakentamiskustannukset olivat 3,8 miljoonaa markkaa. Siten kustannukset olivat yli 306 000 markkaa/nousumetri. Näin ollen Isohaarassa toteutuneet rakentamiskustannukset olivat puolitoistakertaiset ympäristölupaviraston käyttämiin kustannuksiin verrattuna.

BB Oy on vaatinut valituksessaan, että kalatien käytön aiheuttaman sähkön menetyksen arvioinnissa käytetään hintana korkeintaan arvoa 120 markkaa/MWh. Tällä hinnalla yhtiö pystyisi hankkimaan sähkömarkkinoilta kalaportaassa juoksutetulla vedellä kehittämättä jääneen sähkön. Itä-Suomen vesioikeus on 31.8.1998 tehnyt päätöksen (n:o 46/98/2) Kymijoen Ahvenkosken ja Klåsarön voimalaitosten kalatievelvoitteiden muuttamisesta kalatalousmaksuksi. Mainitussa päätöksessään vesioikeus on käyttänyt sähkön menetystä arvioidessaan nimenomaan sähkön tuottajahintaa. Maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan myös B:n voimalaitosta koskevassa päätöksessä tulee käyttää sähkön menetyksen arvioinnissa sähkön tuottajahintaa.

Maa- ja metsätalousministeriö haki epätarkoituksenmukaiseksi osoittautuneen kalatien rakentamisvelvoitteen muuttamista maksuvelvoitteeksi, jolloin ympäristölupavirasto on käyttänyt vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentin mukaisesti maksuvelvoitteen laskuperusteena kalatien rakentamis- ja käyttökustannuksia. Maa- ja metsätalousministeriö lähti kuitenkin hakemuksessaan Kokemäenjoen voimalaitosten rakentamisesta aiheutuvista kalataloudellisista vahingoista sekä niiden estämiseksi ja kompensoimiseksi tarvittavien toimenpiteiden kustannuksista. Vaikka hakemus lähti epätarkoituksenmukaisiksi osoittautuneiden velvoitteiden muuttamisesta maksuvelvoitteiksi, on hakemuksen perustana joka tapauksessa olosuhteiden oleellinen muuttuminen.

Ministeriö on katsonut, ettei ympäristölupaviraston päätöksellään määräämää kalatalousmaksua tule alentaa Kolsin voimalaitoksen osalta.

AA Oy:n ja CC Oy:n valitus koskien A:n ja C:n voimalaitosten kalatalousmaksuja

A:n voimalaitos

Ympäristölupavirasto on päätöksessään ottanut lähtökohdaksi kalatievelvoitteen aiheuttamat rakentamis- ja ylläpitokustannukset. Ympäristölupavirasto on arvioinut uuden kalatien hinnaksi 6,6 miljoonaa markkaa (250 000 markkaa/nousumetri). Koska A:n voimalaitokseen on aikanaan rakennettu lupapäätöksen mukainen, joskin toimimaton kalatie, päätöksessä on annettu hyvitystä siten, että uuden kalatien hinnasta otettiin huomioon vain 70 %. Kalatien rakentamis-, käyttö- ja huoltokustannukset sekä menetetyn sähkön määrä huomioon ottaen ympäristölupavirasto on määrännyt A:n voimalaitoksen kalatalousmaksun suuruudeksi 425 000 markkaa.

Kokemäenjoen voimalaitosten aiheuttaman kalataloudellisen haitan suuruuden on arvioitu A:n voimalaitoksen osalta olevan 758 100 markkaa vuodessa. Arviossa ovat mukana A:n voimalaitoksen aiheuttamat vahingot lohen, siian, meritaimenen, ankeriaan ja nahkiaisen osalta. A:n voimalaitoksen vuosittain maksama, voimalaitoksen ja maa- ja metsätalousministeriön väliseen sopimukseen perustuva kalatalousmaksu (67 475 markkaa) on siten kompensaationa alimitoitettu. Haitan vähentämiseksi A:n voimalaitokseen on aikanaan rakennettu kalatie, joka ei kuitenkaan ole toiminut. Toimimattoman kalatien rakentamisella ei voida ministeriön käsityksen mukaan nykyään vapautua velvollisuudesta estää ja/tai kompensoida voimalaitoksen kalataloudelle aiheuttamia vahinkoja.

Voimayhtiöiden käsityksen mukaan velvoitteen muuttamisen toteuttamiskustannukset eivät saa merkittävästi lisääntyä nykyisestä, koska ympäristölupaviraston päätöstä ei ole perusteltu muuttuneilla olosuhteilla. Nykyisinä toteuttamiskustannuksina yhtiöt pitävät ilmeisesti tämänhetkistä kalatalousmaksua. Päätös lähtee kuitenkin vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momenttiin perustuen nykyisen kalatievelvoitteen toteuttamiskustannuksista, jotka arvioidaan kalatien rakentamis- ja käyttökustannusten perusteella. Maksuvelvoitteen laskuperusteiden ja kalateiden rakentamiskustannusten osalta ministeriö on viitannut B:n voimalaitoksen osalta esittämäänsä.

Ministeriö on katsonut, ettei ympäristölupaviraston päätöksellään määräämää kalatalousmaksua tule alentaa A:n voimalaitoksen osalta.

C:n voimalaitos

C:n voimalaitoksen kalataloudellisen velvoitteen muutosta on haettu, koska Kokemäenjoen vesistön veden laatu on parantunut, kalavesien hoitoa koskeva tieto on lisääntynyt ja paikallisten asukkaiden asenteet ja odotukset ovat muuttuneet. C:n voimalaitoksen lohi-, siika-, ankerias- ja järvitaimenkannoille aiheuttaman vahingon suuruuden on arvioitu olevan noin 78 000 markkaa vuodessa, josta järvitaimenelle aiheutettujen vahinkojen osuus on yli puolet. Aiheutettuun haittaan nähden C:n voimalaitoksen osalta vuosittain maksettu kalatalousmaksu (22 000 markkaa) on tuntuvasti alimitoitettu. Voimalaitoksesta kalakannoille aiheutuvan haitan määrä ei riipu Kokemäenjoen veden laadusta, mutta haitta on korostunut ympäristöolosuhteiden parantuessa. Olosuhteissa tapahtunut olennainen muutos on luonut edellytykset sille, että C:n voimalaitoksen kalataloudelliset velvoitteet voidaan nostaa kalataloudelle aiheutuvien vahinkojen estämisen ja kompensoimisen edellyttämälle tasolle.

Ministeriö on katsonut, että C:n voimalaitokselle määrätty kalatalousmaksu tulee pitää sillä tasolla, jolle ympäristölupavirasto on sen päätöksessään asettanut.

BB Oy sekä AA Oy ja CC Oy ovat antaneet vastaselitykset maa- ja metsätalousministeriön vastineen johdosta.

Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, hylännyt BB Oy:n sekä AA Oy:n ja CC Oy:n ympäristölupaviraston päätöksestä tekemät valitukset.

Hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut:

B:n voimalaitos

Sopimuksen merkitys

BB Oy on valituksessaan väittänyt yhtiön täyttäneen kalatalousvelvoitteensa maa- ja metsätalousministeriön haluamalla tavalla ja vaatinut, että kalatalousmaksu määrätään maa- ja metsätalousministeriön kanssa vuonna 1981 tehdyn sopimuksen mukaiseksi.

B:n voimalaitoksen rakentamista koskevassa vesistötoimikunnan päätöksessä n:o 5/1945 luvan saaja on lupaehdossa 1) velvoitettu muun muassa tekemään patoon maataloushallituksen hyväksymät laitteet kalankulkua varten. Lupaehdossa 9) yhtiö on velvoitettu osaltaan ottamaan osaa toimenpiteisiin vesistön kalakannan lisäämiseksi, jos se vastaisuudessa katsotaan tarpeelliseksi. Näiden vesioikeuslain nojalla annettujen lupaehtojen tarkoituksena on ollut ehkäistä tai vähentää kalastolle tai kalastukselle aiheutuvia vahinkoja ja siten turvata sekä yleistä että yksityistä kalatalousetua. Kalatalousvelvoitteita koskevia määräyksiä voi muuttaa ainoastaan ympäristölupavirasto vesilaissa säädetyin edellytyksin. Näin ollen maa- ja metsätalousministeriö ja YB Oy eivät ole voineet keskinäisellä sopimuksella muita asianosaisia sitovalla tavalla sopia mainituissa lupaehdoissa tarkoitettujen yksityistä kalatalousetua koskevien velvoitteiden täyttämisestä. Sopimus ei myöskään estä maa- jametsätalousministeriötä vaatimasta lisäksi muita lupaehdoissa 1) ja 9) tarkoitettuja toimenpiteitä. Mainittua sopimusta ei siten voida pitää perusteena kalatalousmaksun määrää harkittaessa. Hallinto-oikeus on todennut lisäksi, että kyseisen sopimuksen 4. kohdan mukaan sopimuksessa tarkoitetun velvoitteen täyttämisen katsotaan sisältävän edellä mainitun lupaehdon n:o 9) suorittamisen.

Selvyyden vuoksi hallinto-oikeus on todennut, että maa- ja metsätalousministeriön ympäristölupavirastolle toimittamista kirjelmistä ilmenee, että tässä hakemusasiassa annetulla ympäristölupaviraston päätöksellä ontarkoitus korvata mainittu sopimus.

Kalatalousmaksun määrä

Kalatalousmaksun määrän osalta hallinto-oikeus on hyväksynyt ympäristölupaviraston päätöksen perusteluineen.

A:n voimalaitos

Kalatalousmaksun määrä

AA Oy on valituksessaan katsonut, ettei uuden kalaportaan rakentamiskustannuksia olisi tullut osaksikaan laskea mukaan kalatalousmaksua määrättäessä, koska voimalaitoksen lupapäätöksen lupaehdossa I asetettu kalatien rakentamisvelvoite on jo aikoinaan täytetty rakentamalla kalahissi.

A:n voimalaitoksen rakentamista koskevan Turun ja Porin läänin maaherran päätöksen n:o 638 lupaehdon I mukaan patoon on tehtävä maataloushallituksen määrättävää kalatietä varten tarpeellinen aukko ja lupaehdon IX mukaan kalakannan turvaamiseksi on vesilaitoksen omistajan ryhdyttävä kaikkiin maataloushallituksen tarpeellisiksi katsomiin, tuonnempana lähemmin määriteltäviin toimenpiteisiin. Vaikka sittemmin toimimattomaksi osoittautunut kalahissi on aikoinaan lupaehdon I edellyttämällä tavalla hyväksyttävästi rakennettu, hallinto-oikeus on katsonut lupaehdon IX sanamuodon huomioon ottaen, että maa- ja metsätalousministeriö olisi voinut lupaehdon IX nojalla jo ilman nyt kyseessä olevaa hakemustakin edellyttää luvan haltijalta kalakannan turvaamiseksi tarkoituksenmukaiseksi katsomiaan toimenpiteitä, kuten esimerkiksi uuden ja toimivan kalatien rakentamista. Näin ollen hallinto-oikeus on katsonut, että ympäristölupavirasto on voinut kalatalousmaksua määrätessään ottaa laskelmassaan huomioon uuden kalatien rakentamiskustannukset päätöksestä ilmenevällä tavalla. Perustetta päätöksen muuttamiseen tältä osin ei ole olemassa.

Muutoinkin hallinto-oikeus on hyväksynyt kalatalousmaksun määrän osalta ympäristölupaviraston päätöksen perusteluineen.

Selvyyden vuoksi hallinto-oikeus on todennut lisäksi seuraavaa:

Asiakirjoista ilmenee, että maa- ja metsätalousministeriö ja AA Oy ovat vuonna 1973 tehneet sopimuksen A:n voimalaitoksen kalatalousvelvoitteen täyttämisestä ja sopimus on uusittu 17.6.1981. Uusitun sopimuksen kohdan 4. mukaan mainitun sopimusvelvoitteen täyttämisen katsotaan sisältävän edellä mainitun lupapäätöksen lupaehdon IX suorittamisen. Tällaisen sopimuksen sitovuuden puuttumisesta on lausuttu edellä tässä päätöksessä B:n voimalaitoksen kohdalla. Hallinto-oikeus on todennut, että maa- ja metsätalousministeriön ympäristölupavirastolle toimittamista kirjelmistä ilmenee, että tässä hakemusasiassa annetulla ympäristölupaviraston päätöksellä on tarkoitus korvata mainittu sopimus.

C:n voimalaitos

Kalatalousmaksua koskevan velvoitteen muuttaminen

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan kalataloudellinen tilanne Kokemäenjoella on muuttunut oleellisesti sen jälkeen, kun nyt kysymyksessä olevat voimalaitokset on rakennettu. Veden laatu on parantunut ja kalakantoja voidaan nyt aiempaa paremmin hoitaa. Kalastoa koskeva tieto on lisääntynyt. Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeus on katsonut, että olosuhteet ovat vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentin (553/1994) tarkoittamalla tavalla olennaisesti muuttuneet siten, että ympäristölupavirasto on voinut muuttaa C:n voimalaitoksen kalatalousmaksua koskevaa velvoitetta.

Kalatalousmaksun määrä

Kalatalousmaksun määrän osalta hallinto-oikeus on hyväksynyt ympäristölupaviraston päätöksen perusteluineen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. BB Oy on pyytänyt lupaa valittaa Vaasan hallinto- oikeuden päätöksestä, koska asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi on painava syy. Ratkaisu on tärkeä lain muissa samanlaisissa tapauksissa soveltamisen ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta.

Voimalaitosten kalataloutta koskevien, voimassa olevien lupaehtojen muuttamisia on tulossa ympäristölupavirastojen ratkaistavaksi suuri joukko, yhtiön käsityksen mukaan lähes kaikkien merkittävien jokien ja voimalaitosten osalta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös tulisi saada niistä periaatteista, joiden mukaan lupaehtoja voidaan muuttaa, ja ennen kaikkea siitä, millä perusteilla mahdollisesti määrättävät kalatalousmaksut lasketaan.

Yhtiö on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan B:n voimalaitoksen osalta ensisijaisesti siten, että määrättävä kalatalousmaksu vuosittain on korkeintaan sen suuruinen, että sillä voidaan kustantaa 1 196 kappaletta kevätistutuksiin tarkoitetun, vähintään 18 senttimetrin pituisen meritaimenen poikasen tai rahalliselta arvoltaan vastaavien muiden kalanpoikasten ostaminen ja istuttaminen vesistöön.

Yhtiö on perusteluiksi tältä osin esittänyt, että maa- ja metsätalousministeriön kanssa ensin vuonna 1973 tehdyllä ja sittemmin vuonna 1981 uusitulla sopimuksella yhtiö on täyttänyt kalatalousvelvoitteen ministeriön haluamalla tavalla. Sopimusta on pidettävä istutusmäärien osalta viranomaisia sitovana. Kalatalousmaksu on siten sidottava sopimuksella vahvistettuun istutusmäärään.

Toissijaisesti yhtiö on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan B:n voimalaitoksen osalta siten, että kalatalousmaksuksi määrätään enintään 15 848,18 euroa (94 229 markkaa) vuodessa.

Yhtiö on perusteluiksi tältä osin esittänyt, että hallinto-oikeus on hyväksynyt ympäristölupaviraston laskentatavan kalatalousmaksun määrän osalta. Yhtiö on katsonut, että laskentatapa perustuu vääriin lähtökohtiin. Oikeat lähtökohdat ovat seuraavat: Kalaportaan rakentamiskustannukset ovat 1 350 000 markkaa. Sähkön hintana tulee käyttää 120 markkaa/ MWh. Kalaportaan riittävä juoksutus olisi 400 litraa/s.

Käyttö- ja huoltokustannukset 15 000 markkaa tulee poistaa laskelmasta, sillä voimalaitoksella oleva henkilökunta pystyisi hoitamaan käytön ja huollon työnsä ohessa ilman lisäkustannuksia.

Kalatalousmaksu tulisi määritellä yhtiön asian yhteydessä aikaisemmin esittämän laskelman mukaisesti. Ympäristölupaviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä ilmenevä "kirkko keskelle kylää" -periaate ei voi olla oikea. Yhtiön oma laskentamalli perustuu todisteluun. Sen sijaan annettu päätös perustuu ilman tosiasioita tehtyyn arvioon.

2. AA Oy ja CC Oy ovat yhdessä pyytäneet lupaa valittaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä, koska ratkaisu on tärkeä lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa tapauksissa.

Suuri osa Suomen vesivoimalaitoksista toimii vanhan vesioikeuslain aikana annettujen lupien nojalla. Vaatimuksia näitä koskevien kalatalousvelvoitteiden tarkistamiseksi on odotettavissa, jolloin vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentin tulkintaa koskevan ratkaisun antamiseen on painavia syitä. Asiassa näyttäisi myös sovelletun lakia virheellisesti, kun vesioikeuslain aikana määrättyä lupaehtoa on tulkittu ottamatta huomioon vesilain 22 luvun 2 §:n säännöstä aikaisemman lain soveltamisesta.

AA Oy on valituksessaan vaatinut, että A:n voimalaitoksen osalta kalatalousmaksu alennetaan 18 500,67 euroon (110 000 markkaa) vuodessa.

CC Oy on valituksessaan vaatinut, että C:n voimalaitoksen osalta kalatalousmaksu alennetaan nykyiseen 3 733,77 euroon (22 200 markkaa) vuodessa.

AA Oy on A:n voimalaitoksen osalta todennut, että Turun ja Porin läänin maaherra on vesioikeuslain nojalla 29.12.1937 antanut luvan A:n vesivoimalaitoksen rakentamiseen muun muassa ehdolla I, että päätöksessä lueteltujen tulva- ynnä muiden "aukkojen lisäksi on patoon tehtävä maataloushallituksen määrättävää kalatietä varten tarpeellinen aukko, joka voidaan sijoittaa myös tulvakannen kohdalle". Edelleen on määrätty, että "vesilaitoksessa käytettäköön tarvittaessa valtaväylänkin vettä, mikäli sitä ei tarvita lauttauksen toimittamiseen tai kalatietä varten".

Mahdollisuus tarkistaa velvoitetta tässä tapauksessa perustuu vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momenttiin, jonka nojalla kalataloudellisesti epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunutta velvoitetta voidaan tarkistaa, jos velvoitteen kalataloudellista tulosta voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi lisäämättä. Maa- ja metsätalousministeriö on perustanut kalataloudellisten velvoitteiden tarkistamista koskevan hakemuksensa A:n voimalaitoksen osalta vanhojen kalatievelvoitteiden käymiseen epätarkoituksenmukaisiksi. Tällöin lain mukaan velvoitteen toteuttamiskustannuksia ei olisi saanut merkittävästi lisätä. Kun määrätty kalatalousmaksu 425 000 markkaa on nykyisen velvoitteen toteuttamiskustannuksiin verrattuna moninkertainen, päätöstä tulisi muuttaa ja kalatalousmaksua alentaa.

A:n voimalaitos on täyttänyt lupaehdon rakentamalla kalatien viranomaisten tuolloin antamien ohjeiden mukaan. Jos nyt 60 vuotta myöhemmin todetaan, ettei näin viranomaisen ohjeiden mukaan hyväksytysti rakennettu kalatie toimi tuossa kohdassa syystä tai toisesta, kysymyksessä olevan lupamääräyksen nojalla ei voida velvoittaa rakentamaan uutta kalatietä. Toimimattomuus ei tarkoita sitä, että kalatie olisi suunniteltu tai rakennettu virheellisesti. Mikäli nyt rakennettaisiin uusi kalatie, olisi edelleenkin varsin epävarmaa, toimisiko sekään eli nousisiko kala. Näin on myös ympäristölupavirasto päätöksensä perusteluissa todennut.

Vaikka sittemmin toimimattomaksi osoittautunut kalahissi on aikoinaan lupaehdon I edellyttämällä tavalla hyväksyttävästi rakennettu, hallinto-oikeus on katsonut lupaehdon IX sanamuodon huomioon ottaen, että maa- ja metsätalousministeriö olisi jo mainitun lupaehdon nojallakin voinut vaatia esimerkiksi uuden ja toimivan kalatien rakentamista. Lupaehto IX kuuluu seuraavasti: "Kalakannan turvaamiseksi on vesilaitoksen omistajan ryhdyttävä kaikkiin maataloushallituksen tarpeellisiksi katsomiin, tuonnempana lähemmin määriteltäviin toimenpiteisiin."

Kun lupaehdon IX mukaan on mainitun viranomaisen hyväksymä kalatie rakennettu, samasta lupaehdosta ei voida sanamuodon tulkinnalla tulla sellaiseen johtopäätökseen, että kerran hyväksytysti rakennettu kalatie voitaisiin vaatia rakentamaan uudelleen. Koska kysymyksessä on vesioikeuslain nojalla annettu lupapäätös, myös lupaehdon tulkinnan ja sen täyttämisen arvioinnin on vesilain 22 luvun 2 §:n mukaan tapahduttava silloisen lainsäädännön eikä nykyisin voimassa olevien lakien tai nykyisten teknisten ratkaisujen perusteella. Vesilain 22 luvun 2 §:n mukaan ennen vesilain voimaan tuloa myönnetyn luvan perusteella tehtyyn laitteeseen tai rakennelmaan tai toimeenpantuun yritykseen on sovellettava aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä, ja kysymys niiden laillisuudesta sekä niitä koskevat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät sanottujen säännösten mukaisesti. Rakentamiselle on asetettu ehto IX, jonka edellyttämät toimenpiteet on tuolloin maataloushallituksen toimesta määritelty, toteutettu ja hyväksytty (maataloushallituksen kirje 22.3.1938). Puuttuminen vesioikeuslain nojalla annetun luvan velvoitteisiin on mahdollista vain niillä edellytyksillä, jotka on laissa säädetty.

On huomattava, ettei myöskään ympäristölupavirasto ole tulkinnut lupaehtojen velvoittavan uuden nykykäsityksen mukaan toimivaksi oletetun kalatien rakentamiseen, koska kalatalousmaksua määrättäessä uuden kalatien rakentamiskustannuksia ei ole otettu huomioon täysimääräisinä.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on edelleen viitattu siihen, että maa- ja metsätalousministeriö ja AA Oy ovat vuonna 1973 tehneet sopimuksen A:n kalatalousvelvoitteen täyttämisestä ja sopimus on uusittu 17.6.1981. Uusitun sopimuksen kohdan 4 mukaan mainitun sopimusvelvoitteen täyttämisen katsotaan sisältävän edellä mainitun lupapäätöksen lupaehdon IX suorittamisen. Vaikka mainittua yksityisluonteista sopimusta ei olisikaan pidettävä sitovana, kuten hallinto-oikeus on todennut, ei viittauksesta lupaehtoon IX voida toisaalta tehdä muitakaan johtopäätöksiä. Sopimuksella on vain vapaaehtoisesti sovittu sen kalatalousvelvoitteen tarkistetusta sisällöstä, mihin vesilain 2 luvun 22 c §:n säännös on antanut mahdollisuuden tietyin edellytyksin.

Tarkistetun kalatalousmaksun olisi siis tullut olla kustannuksiltaan kalaportaan vuotuiskustannusten suuruinen, jotta se olisi lain mukainen. Koska rakentamisvelvoite on jo aikanaan täytetty, uuden kalaportaan rakennuskustannuksia ei olisi tullut osaksikaan laskea mukaan. Kalatien käyttö- ja huoltokustannukset olisivat nykytasolla 22 000 markkaa vuodessa. Kun siihen lisätään sähkön menetys teollisuuden sähkönhankinnan käyvän hinnan 120 markkaa/MWh mukaan, velvoitteen toteuttamiskustannukset olisivat 110 000 markkaa vuodessa. Sähkön hintana on käytetty 180 markkaa/MWh, joka on siis virheellinen. Kalatalousmaksuksi on määrätty 425 000 markkaa vuodessa, jolloin velvoitteen kustannukset muodostuvat moninkertaisiksi nykyiseen velvoitteeseen verrattuna.

CC Oy on C:n voimalaitoksen osalta lausunut, että valittajan asiassa esittämän kalataloudellisen selvityksen perusteella C:n voimalaitoksesta aiheutuva kalataloudellinen vahinko tulee kompensoiduksi nykyisellä kalatalousmaksulla, joten perusteita sen korottamiselle 78 000 markkaan ei ole. Kalatalousvelvoitteiden muuttamista koskevan lainsäännöksen perusteluissa on todettu, ettei lupamääräysten tarkistamismahdollisuutta koskevan lain muutoksen tarkoituksena ole yleinen velvoitteiden lisääminen.

Olosuhteet eivät ole muuttuneet sillä tavoin, että kalatalousvelvoitteen muuttamiselle olisi laissa tarkoitettu peruste. Ympäristölupaviraston päätöksessä mainittu jätevesien vaikutuksen vähentyminen tai hallinto-oikeuden toteama veden laadun parantuminen eivät lisää vesivoimalaitoksista kalakannalle aiheutuvia haittoja. Kalastuksen tuoton menetystä rahakorvauksin ja velvoittein kompensoitaessa lähtökohtana ovat tuomioistuinkäytännössä olleet laitoksen vaikutukset oletetulle luonnontilaiselle kalakannalle ottamatta jätevesien haittaavaa vaikutusta huomioon.

Hakemuksessa esitetyt C:n voimalaitoksen vaikutusten korvaamista koskevat arviolaskelmat on voimayhtiöiden ympäristölupavirastolle esittämässä perustellussa selvityksessä todettu ylimitoitetuiksi ja istutettavat määrät perusteettoman korkeiksi. Jo alun perinkin viimeisenä kysymyksessä olevista vesivoimalaitoksista rakennetun C:n voimalaitoksen (vuonna 1951) osuus voimalaitoksista kalakannoille aiheutuneesta haitasta on arvioitu liian suureksi. Nykyinen kalatalousmaksu vastaa voimalaitoksesta kalakannalle aiheutuneita menetyksiä, kuten on asiaa käsiteltäessä perustellusti esitetty.

Kokemäenjoen luonnontilaa on voimalaitosten rakentamisen lisäksi muutettu monin tavoin muun muassa perkauksia tekemällä. Maa- ja metsätalousministeriö on todennut kalan lisääntymismahdollisuudet edelleenkin huonoiksi. Suuret istutusmäärät tietenkin lisäävät kalan määrää, joka taas lisää virkistyskalastuksen mahdollisuuksia. Se enempää kuin jätevesikuormittajien mahdollisesti pienentyneiden velvoiteistutusten korvaaminen ei kuitenkaan ole peruste vesivoimalaitosten velvoitteiden lisäämiselle.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut valituslupahakemusten ja valitusten johdosta selityksen. Ministeriö on muun ohella katsonut, ettei puheena olevaan asiaan liity ennakkopäätösluonteisia elementtejä. Merkittävien vaelluskalajokien voimalaitosten kalataloudelliset lupaehdot ovat pääosin kunnossa. Muutoin ministeriö on viitannut aikaisemmin esittämäänsä ja lisäksi AA Oy:n ja CC Oy:n yhteisen valituksen johdosta muun ohella todennut, että A:n voimalaitoksen rakentamista koskevan lupapäätöksen lupaehdon IX nojalla ministeriöllä on mahdollisuus hakea uuden kalatien rakentamista tai muita velvoitteita. Ministeriö on viitannut myös korkeimman hallinto-oikeuden 28.9.1977 antamaan päätökseen taltionumero 3779, joka koskee Oulujoen Merikosken voimalaitoksen kalatalousvelvoitteiden toimeenpanoa.

Ministeriö on todennut lisäksi BB Oy:n valituksen johdosta, että siinä mainittu juoksutus kalatiehen 400 litraa/s on Kokemäenjoen suuruisessa vesistössä liian alhainen. Esimerkkinä ministeriö on viitannut vuonna 2003 Oulujoen Merikosken voimalaitoksen yhteyteen valmistuneeseen kalatiehen, johon oli tarkoitus suunnitelman mukaan juoksuttaa vettä 1-2 m³/s. Käytännössä juoksutus on ollut 1,2 m³/s.

BB Oy sekä AA Oy ja CC Oy ovat antaneet vastaselitykset, joissa ne ovat uudistaneet vaatimuksensa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää muutoksenhakijoille luvan valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valitukset hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Hallinto-oikeus on A:n voimalaitoksen osalta lausunut, että 29.12.1937 annetun maaherran lupapäätöksen lupaehdon IX sanamuodon huomioon ottaen maa- ja metsätalousministeriö olisi voinut lupaehdon IX nojalla jo ilman nyt kysymyksessä olevaa hakemustakin edellyttää luvan haltijalta kalakannan turvaamiseksi tarkoituksenmukaiseksi katsomiaan toimenpiteitä. Korkein hallinto-oikeus katsoo tältä osin, että sanotussa lupaehdossa IX tarkoitettuja toimenpiteitä olisi voitu edellyttää maaherran päätöksen nojalla nyt kysymyksessä olevasta tarkistamishakemuksesta riippumatta. Asianomaisten toimenpiteiden lopullinen sisältö ei kuitenkaan ole kuulunut maa- ja metsätalousministeriön tai sen edeltäjinä toimineiden kalatalousviranomaisten päätettäväksi, vaan tuota velvoitetta ehkä koskevat erimielisyydet on lupaehdon sanamuodosta riippumatta ollut tarvittaessa mahdollista saattaa hakemuksella vesioikeuden ja sittemmin ympäristölupaviraston käsiteltäviksi vesilain mukaisesti.

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden antaman päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Lauri Tarasti, Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi ja Irma Telivuo sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Juha Kämäri. Asian esittelijä Irene Mäenpää.