PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 29.11.2004/3068
 

29.11.2004/3068

Antopäivä 29.11.2004
Taltionumero 3068
Diaarinumero 563/2/04


Elinkeinotulon verotus - Jakautuminen - Määräosainen yhteisomistus

A Oy:n tarkoituksena oli jakautua kahdeksi uudeksi yhtiöksi, joista toinen harjoitti A Oy:n aikaisemmin harjoittamaa liiketoimintaa. Toinen uusi yhtiö omisti A Oy:n aikaisemmin omistamat rakennukset ja rakennelmat sekä niihin liittyvän omaisuuden keskinäisenä kiinteistöosakeyhtiönä, jonka osakkeet tulivat A Oy:n osakkeenomistajien yhteisomistukseen heidän osakeomistustaan A Oy:ssä mukaisessa suhteessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että se seikka, että jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat tulivat saamaan määräosaisessa yhteisomistussuhteessa vastikkeeksi vastaanottavan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön liikkeelle laskemia osakkeita, ei ollut esteenä soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n jakautumista koskevaa säännöstä.
Ennakkoratkaisu vuosille 2004 ja 2005

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §

 

sivun alkuun