PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 22.12.2004/3349
 

22.12.2004/3349

Antopäivä 22.12.2004
Taltionumero 3349
Diaarinumero 2124/3/04


Kansalaisuusasia - Ulkomaalaisvirasto - Valitusoikeus - Menettelyä koskevien säännösten voimaantulo

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Uudella 16.5.2003 annetulla ja 1.6.2003 voimaan tulleella kansalaisuuslailla (359/2003) on kumottu 28.6.1968 annettu kansalaisuuslaki (401/1968) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Lain yleiset siirtymäsäännökset ja lain voimaan tullessa vireillä olevia asioita koskevat säännökset ovat lain 53 ja 54 §:ssä. Muita siirtymäsäännöksiä on lain 55-62 §:ssä. Lain 53 §:n 1 momentin mukaan lain voimaantulon jälkeen vireille tulevaan asiaan sovelletaan uutta lakia edellä mainituin poikkeuksin.

Kansalaisuuslain (359/2003) 41 §:n mukaan Ulkomaalaisviraston saman lain nojalla tekemästä päätöksestä saa valittaa hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Kansalaisuuslain 42 §:n mukaan hallinto-oikeuden saman lain nojalla tekemästä päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus on myös Ulkomaalaisvirastolla siltä osin kuin hallinto-oikeuden päätöksellä on kumottu Ulkomaalaisviraston päätös tai muutettu sitä.

Uudessa kansalaisuuslaissa (359/2003) ei ole annettu erityisiä voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiä lain 42 §:ssä säädetyn Ulkomaalaisviraston valitusoikeuden osalta. Kun otettiin huomioon mainituissa säännöksissä lausuttu ja menettelysäännösten voimaantuloa koskevat yleiset periaatteet, katsottiin, että Ulkomaalaisvirastolla oli valitusoikeus tässä hallinto-oikeuden 16.6.2004 ratkaisemassa kansalaisuusasiassa, jossa se M:n valituksesta on kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi.

Hallintolainkäyttölain 6 §
Kansalaisuuslain (359/2003) 41, 42, 53 ja 54 §

 

sivun alkuun