04.03.2005/464
Antopäivä 4.3.2005 Taltionumero 464 Diaarinumero 1307/3/03
Julkipano - Valitusosoitus - Kaksi valitusosoitusta - Virheellinen valitusosoitus - Valitusajan alkaminen - Kunnallisvalitus - Maa-aineslupa
Kunnan maa-aineslupaviranomaisena julkipanon jälkeen antamaan pöytäkirjamuotoiseen ottamislupapäätökseen liittyi valitusosoitus, jonka mukaan 30 päivän valitusaika luettiin virheellisesti alkamaan kuntalain 95 §:n 1 ja 2 momenttien mukaisesti joko siitä, kun seitsemän päivää on kulunut päätöksen valitusosoituksineen sisältävän kirjeen lähettämisestä, tai siitä, kun päätöksen sisältävä pöytäkirja oli asetettu yleisesti nähtäväksi. Saman lupapäätöksen liitteenä oli toinen, lomakemuotoinen päätöspöytäkirja, johon myös sisältyi valitusosoitus. Tämän jälkimmäisen, sinänsä lainmukaisen valitusosoituksen mukaan valitusaika maa-aineslain 19 §:n 1 momentin ja 20 §:n 1 momentin mukaisesti luettiin siitä, kun päätös oli annettu julkipanon jälkeen.
Lisäksi päätöksen julkipanon sisältävä kuulutus ei ollut julkisista kuulutuksista annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaisesti ollut kunnan ilmoitustaululla koko valitusaikaa 4.4.-3.5.2002.
Näistä virheistä johtui, ettei lupapäätöstä ollut annettu laillisesti julkipanon jälkeen maa-aineslain 19 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Valitusaika lupapäätöksestä ei siis ollut alkanut kulua, ja ottamishankkeen naapurin kunnan lupaviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeudelle tekemä valitus, jonka hallinto-oikeus oli jättänyt myöhään tehtynä tutkimatta, oli hallintolainkäyttölain 30 §:n 1 momentti huomioon ottaen tutkittava. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.
Vrt. KHO:2003:56.
På svenska
|