PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - KHO:2005:30
 

KHO:2005:30

Vuosikirjanumero KHO:2005:30
Antopäivä 30.5.2005
Taltionumero 1267
Diaarinumero 3114/3/04


Kunnallisasia - Kirjallinen varoitus - Päätöksen valituskelpoisuus

Kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/2003) ei ole säädetty erikseen varoituksen perusteista. Mainitun lain mukainen varoitus ei ole kurinpitorangaistus, eikä sitä merkitä nimikirjaan. Varoitukselle ei myöskään ole säädetty mitään määrämuotoa. Tähän nähden ja ottaen huomioon varoituksen tavoitteet sekä merkitys, varoitus on luonteeltaan työnantajan määräysvaltaan kuuluva työnjohdollinen ohjaus viranhaltijalle vastaisen varalle. Kun otettiin huomioon kuntalain 91 §, päätöksestä, jolla viranhaltijalle oli annettu varoitus ei saanut tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.

Laki kunnallisesta viranhaltijasta 35 § 3 mom.
Kuntalaki 91 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Espoon terveyspalvelujen johtaja on 14.6.2004 antanut lääkäri A:lle kirjallisen varoituksen tämän käytöksen 10.12.2003 ja 29.3.2004 johdosta. Päätöksessä on edellytetty, ettei epäasiallinen käytös enää jatku, muussa tapauksessa harkittavaksi tulee palvelussuhteen päättäminen.

A on valittanut terveyspalvelujen johtajan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että varoitus kumotaan. Varoituksen antamiseen ei ole ollut perusteita. A on lisäksi vaatinut, että kahta hänen esimiestään rangaistaan hallinnollisesti ja heille annetaan hallinnollinen lähestymiskielto A:n asioiden suhteen. Edelleen A on vaatinut, että hänelle luovutetaan kaikki asiaan liittyvät asiakirjat.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt A:n valituksen tutkimatta ja hylännyt hänen oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluina lausunut, että hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu rangaistusten määrääminen eikä lähestymiskielloista päättäminen. Hallinto-oikeuden toimivaltaan ei myöskään kuulu viranomaisen yleinen velvoittaminen tietojen antamiseen. Hallinto-oikeus voi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisesti yksittäistapauksessa antaa ratkaisun viranomaisen tiedon tai asiakirjan antamista koskevasta päätöksestä tehdyn valituksen johdosta.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 35 §:n 3 momentin mukaan viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.

Varoitus on siten virkasuhteen mahdolliseen päättämiseen liittyvä valmisteleva toimenpide.

Kuntalain 91 §:n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.

Espoon terveyspalvelujen johtajan antama varoitus on valmistelun luonteinen ratkaisu, eikä siihen siten voi hakea muutosta kunnallisvalituksin.

Valituksen jäätyä tutkimatta ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja terveyspalvelujen johtajan päätös kumotaan.

Varoitus ei ole vain valmisteleva toimenpide, vaan se on samalla rangaistus. Se on annettu kirjallisena ja arkistoitu. Vaikkei uutta varoitusta annettaisi tai irtisanomista toteutettaisi, varoitus tahraa mainetta ja vaikuttaa kielteisesti ura- ja ansiokehitykseen. Ottaen huomioon varoituksen merkitys, sen perusteet tulee voida saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

Hallinto-oikeus ei ole vastannut A:n vaatimukseen esimiesten hallinnollisesta rankaisemista. A vaatii, että korkein hallinto-oikeus antaa ratkaisun hänen väitteeseensä työpaikkakiusaamisesta sekä antaa hänen esimiehilleen hallinnollisen varoituksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki A:n vaatimusta varoituksen antamisesta hänen esimiehilleen.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Varoituksen antaminen ei kuulu korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 3 §:n perusteella korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan.

2. Kuntalain 91 §:n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 35 §:n 1 momentissa säädetään siitä, milloin viranhaltija saadaan hänestä johtuvasta syystä irtisanoa. Edelleen mainitun pykälän 3 momentissa säädetään, ettei viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.

Hallituksen esityksessä laiksi kunnallisesta viranhaltijasta ja laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 196/2002 vp) on ensin mainitun lain 35 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu: "Varoituksen antamisen merkitys on siinä, että viranhaltija saa tiedon siitä, kuinka vakavana rikkomuksena työnantaja pitää hänen menettelyään. Varoitus on ennakkomuistutus siitä, millä tavoin työnantaja tulee reagoimaan varoituksessa tarkoitetun rikkomuksen tai laiminlyönnin toistuessa. Varoituksen tarkoituksena on antaa viranhaltijalle mahdollisuus korjata menettelynsä ja osoittaa siten, että edellytykset virkasuhteen jatkamiselle ovat olemassa."

Kunnallisesta viranhaltijasta annettu laki ei sisällä erillistä varoituksen antamista koskevaa säännöstä. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain säätämisen yhteydessä muutettiin myös kuntalain 45 §:ää lailla 305/2003 niin, ettei siinä enää ole säännöstä kirjallisesta varoituksesta.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa ei ole säädetty erikseen varoituksen perusteista. Mainitun lain mukainen varoitus ei ole kurinpitorangaistus, eikä sitä merkitä nimikirjaan. Varoitukselle ei myöskään ole säädetty mitään määrämuotoa. Tähän nähden ja ottaen huomioon varoituksen tavoitteet sekä merkitys, varoitus on luonteeltaan työnantajan määräysvaltaan kuuluva työnjohdollinen ohjaus viranhaltijalle vastaisen varalle. Kun otetaan huomioon kuntalain 91 §, päätöksestä, jolla viranhaltijalle oli annettu varoitus ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Marita Liljeström, Jukka Mattila, Matti Halén ja Anne E. Niemi. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

 

sivun alkuun