PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 18.07.2005/1825
 

18.07.2005/1825

Antopäivä 18.07.2005
Taltionumero 1825
Diaarinumero 93/3/03


Toimeentulotuki - Asunnon myyntihinta - Asuntovarallisuus - Tulojen jaksottaminen

X:n perheen toimeentulotukihakemus helmikuulta 2002 oli hylätty, koska toimeentulotukilaskelman mukaan X:n perheen tulot olivat 4 410,67 euroa toimeentulotukeen oikeuttavia menoja suuremmat. Viranhaltija oli laatinut toimeentulotukilaskelman myös tammikuulta 2002. Tammikuun laskelmassa oli otettu huomioon varoina muun ohella asunnon myynnistä jääneitä varoja
5 381,46 euroa. Tammikuun tuloylijäämä 5 132,07 euroa oli otettu käytettävissä olevina tuloina huomioon helmikuun toimeentulotukilaskelmassa. Sosiaali- ja terveyslautakunta oli pitänyt viranhaltijan päätöksen voimassa.

Hallinto-oikeus (2-1) hylkäsi valituksen ja päätöksessään katsoi, ettei sosiaali- ja terveyslautakunta ollut menetellyt virheellisesti selvittäessään X:n toimeentulotilanteen myös tammikuulta 2002. X oli 18.3.2002 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan todennut, että perheen asunto-osake oli myyty 62 500 eurolla ja asunnon myynnistä saaduilla varoilla oli katettu asuntoon kohdistuneet lainat. Jäljelle jääneet varat oli käytetty uuden omakotitalon rakentamiskustannuksiin. X oli ilmoittanut viranhaltijalle, että asunnon myynnistä oli jäänyt varoja käytettäväksi noin 5 045 euroa. Pankin ajalta 10.1.-8.2.2002 olevan tiliotteen mukaan X oli 18.1.2002 tallettanut pankkitililleen varoja yhteensä 5 381,46 euroa. Ottaen huomioon toimeentulotuen luonteen viimesijaisena toimeentuloturvaetuutena ja X:lle asunnon myynnistä jääneiden varojen määrän ja kun omakotitalon rakentamiskustannuksia ei voitu pitää toimeentulotukeen oikeuttavina menoina hallinto-oikeus katsoi, että X:llä olisi ollut mahdollisuus käyttää asunnon myynnistä jääneitä varoja toimeentuloonsa. X:n 18.1.2002 pankkitililleen tallettamat varat 5 381,46 euroa on tullut ottaa huomioon hänen ja hänen perheensä käytettävissä olevina varoina arvioitaessa toimeentulotuen tarvetta tammikuussa 2002. Kun X:n toimeentulotilanne on selvitetty myös tammikuun 2002 osalta, jolloin X on tallettanut edellä todetut varat pankkitililleen, helmikuun käytettävissä olevana tulona on voitu ottaa huomioon tammikuun tuloylijäämä yhteensä 5 132,07 euroa.

Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja tutki asian. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen ja palautti asian sosiaali- ja terveyslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöksessään korkein hallinto-oikeus viittasi toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momenttiin, 2 §:n 1 momenttiin, 6 §:ään, 12 §:ään sekä 15 §:n 1 ja 2 momentteihin.

KHO lausui päätöksensä perusteluissa seuraavaa: X:n ilmoituksen mukaan perhe oli myynyt 63 575 eurolla hankkimansa perheen vakituisena asuntona käytetyn osakehuoneiston 62 500 euron hintaan. X:n perheen pankkitilille 18.1.2002 talletetut valituksessa tarkoitetut varat 5 381,46 euroa ovat olleet osa perheen vakituisen asunnon myynnistä saatua kauppahintaa, joka ei ole ollut myyntivoittoa. Nämä, perheen kohtuulliseen nettoasuntovarallisuuteen kuuluvat varat on käytetty perheen uuden vakituisen asunnon rakentamiseen. Uusi asunto on ollut perheen kokoon nähden kohtuullinen. Uuteen asuntoon perhe on muuttanut 27.1.2002. Asunnon myymisessä realisoituneet varat ovat väliaikaisesti olleet pankkitilillä ja ne oli varattu asunnon vaihtamista varten. Asunnon myymisestä saatujen varojen käyttötarkoitus huomioon ottaen ei ole kohtuullista, että tammikuun tuloylijäämä yhteensä 5 132,07 euroa, jota laskettaessa on otettu tulona huomioon edellä mainittu 18.1.2002 tapahtunut 5 381,46 euron talletus, otettaisiin huomioon määrättäessä toimeentulotukea helmikuulle 2002. Hallinto-oikeuden sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset on siten kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

(Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys 3-2. Eriävässä mielipiteessä valituslupa myönnettiin ja valitus hylättiin. Asian esittelijän päätösehdotus asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin äänestyslausunto.)

Laki toimeentulotuesta 2, 6, 11, 12 ja 15 §

 

sivun alkuun