KHO:2005:54

Kansainvälinen lapseksiottaminen - Adoptioluvan edellytykset - Adoptiovanhempien ikä - Lapsen etu

Aviopuolisot, joilla aikaisemmista avioliitoistaan oli omia lapsia sekä Kiinasta adoptoitu 22.12.2000 syntynyt lapsi, olivat hakeneet lupaa ulkomailla olevan alle 18-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen ja toivoneet voivansa adoptoida alle 2-vuotiaan lapsen. Kun hakemus jätettiin ja kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta ratkaisi lupa-asian, vaimo oli 52-vuotias ja mies 56-vuotias. Vaikka lapseksiottamisen edellytyksiin ei sisälly lapseksiottajan osalta yläikärajaa, lapsen ja vanhempien välisen poikkeuksellisen suuren ikäeron vuoksi voitiin lapsen etua ja luvan myöntämiseen vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena arvioitaessa katsoa olevan olemassa sellaisia iästä johtuvia riskitekijöitä, että lautakunta oli voinut hylätä hakijoiden hakemuksen.

Laki lapseksiottamisesta 1-7 §, 18 § 1 mom., 24 §, 25 § 1 mom. ja 27 § 1 mom.

Kort referat på svenska

Asian käsittely Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnassa

A (vaimo) ja B (mies) olivat hakeneet lautakunnalle 17.3.2004 saapuneella hakemuksella lupaa ulkomailla olevan alle 18-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen. Hakijat olivat toivoneet alle 2-vuotiasta tervettä lasta.

Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on 25.3.2004 (§ 4.1) hylännyt hakemuksen. Lautakunta on lupapäätöksiä tehdessään noudattanut käytäntöä, jonka mukaan lapsen ja adoptiovanhemman ikäero ei saisi olla 45 vuotta suurempi, ellei erityisiä syitä tästä pääsäännöstä poikkeamiselle ole. Ikärajan asettamista on perusteltu muun muassa sillä, että lapseksiottajan tulee olla kykenevä turvaamaan lapselle riittävä huolenpito, kasvatus ja elatus lapsen itsenäistymiseen saakka. Lapseksiottajan ja lapsen välisen ikäeron rajoittaminen 40-45 vuoteen on myös yleinen kansainvälinen käytäntö. Kotiselvityksen laatineet sosiaalityöntekijät eivät ole myöskään puoltaneet hakemusta, koska puolisot ovat jo sen ikäisiä, että adoptiolapsen ja vanhempien ikäero poikkeaisi huomattavasti tavallisesta biologisesta lapsen ja vanhemman välisestä ikäerosta.

A on tällä hetkellä 52-vuotias ja B on 56-vuotias. Hakijat ovat toivoneet alle 2-vuotiasta lasta. Hakijoiden ikäisellä pariskunnalla ei tavallisesti ole enää mahdollisuuksia olla hakemuksessa toivotun ikäisen, biologisen lapsen vanhempia. Vanhempien ja lapsen välinen ikäero tulisi olemaan vähintään 51 vuotta ja 55 vuotta, koska todennäköisesti lapsi voisi tulla Suomeen aikaisintaan vuoden loppupuolella. Lautakunta on katsonut, että adoption suhteen on olemassa hakijoiden iästä johtuvia riskitekijöitä, joiden vuoksi adoptioluvan myöntäminen hakijoille ei ole lapsen edun mukaista.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnan päätös kumotaan ja asia palautetaan lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Lautakunnan päätös on sisällöltään virheellinen. Hakemus on hylätty yksinomaan ikään nojautuvin perustein. Päätöksen perusteluista ei ole todettavissa, että harkinnassa olisi otettu lainkaan kantaa adoptiota puoltaviin hakijoiden henkilöä ja elinolosuhteita koskeviin seikkoihin. Ottolapsivanhempien ikä on vain yksi monista ottolapsisuhteen onnistumisen edellytysten kriteereistä, eikä välttämättä tärkein. Ottolapsisuhteen perustamisen edellytyksiä tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti. Lapsen etu ei ole välttämättä vaatinut hakijoiden hakemuksen hylkäämistä, kun hakijat nykytiedon perusteella kykenevät oivallisesti vastaamaan lapsen hyvästä hoidosta ja kasvatuksesta.

Lapseksiottamisesta annetussa laissa tai sen esitöissä ei ole asetettu yläikärajaa lapseksiottajille. Tämä osoittaa jo sellaisenaan, ettei adoptiovanhemman ikä voi olla yksinomainen ja ainoa kriteeri harkittaessa henkilön sopivuutta adoptiovanhemmaksi. Lautakunnan kaavamainen ratkaisukäytäntö jättää ottamatta huomioon sen, mikä olisi lapsen edun mukaista kussakin yksittäistapauksessa, ja sivuuttaa myös kokonaisharkintaa vaativat edellytykset.

Myöskään sosiaali- ja terveysministeriö ei ole antamissaan ohjeissa asettanut mitään kiinteää yläikärajaa lapseksiottajille. Kiinteän ikärajan asemasta ohjeissa korostetaan ottovanhempien elinvuosiennustetta ja näin ollen joustavaa tapauskohtaista harkintaa. Väestötieteellisten tietojen perusteella voidaan ennustaa ottaen huomioon sukutausta, koulutus ja sosiaaliluokka B:n kaltaisen henkilön odotettavissa olevaksi elinajaksi tällä hetkellä keskimäärin 25-30 vuotta ja A:n odotettavissa olevaksi elinajaksi samoin perustein 30-35 vuotta. Molemmat huolehtivat fyysisestä kunnostaan eikä kummallakaan ole sellaisia sairauksia, jotka lyhentäisivät heidän elinikäänsä tai aiheuttaisivat olennaisen toimintakyvyn heikkenemisen. Molempien elinvuosiennuste riittää vähintäänkin siihen, että lapset tulevat täysi-ikäisiksi.

Hakijoilla on 18.5.2002 heille saapunut Kiinasta adoptoitu tytär M. Molemmat olivat yli 50-vuotiaita saadessaan ensimmäisen adoptiolapsensa. M oli tuolloin noin yhden vuoden ja viiden kuukauden ikäinen. Hakijoiden olosuhteet eivät ole tämän myönteisen päätöksen jälkeen valituksenalaiseen päätökseen verrattuna muuttuneet millään tavoin.

Kun lupa M:n adoptoimiseen 26.5.2000 myönnettiin, A oli 49-vuotias ja B 53-vuotias. Ottovanhempien ja M:n ikäero on yli 45 vuotta. Hakijat ovat onnistuneet M:n kasvatuksessa erinomaisesti ja M on sopeutunut perheeseen erinomaisesti.

Hakijat kykenevät koulutustaustansa ja sosioekonomisten tekijöiden ansiosta takaamaan M:lle sekä mahdolliselle uudelle adoptiolapselle hyvän kasvuympäristön sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen. Tätä ei ole päätöksessä kyseenalaistettu kuten ei myöskään heidän terveydentilaansa.

M:n kannalta olisi tärkeää, että hänellä olisi samaa etnistä alkuperää oleva sisarus. Lapset tukisivat toisiaan koko lapsuuden ajan, mahdollisissa murrosiän kriiseissä ja todennäköisesti koko elämänsä ajan. Tällä turvattaisiin osaltaan molempien lasten tasapainoista ja turvallista kehitystä lasten etnistä alkuperää kunnioittaen.

Hakijat ovat lapsirakkaita. A:n aikaisemmasta avioliitosta olevat lapset ovat jo aikuisia. He ovat koulutettuja ja elävät tasapainoista, hyvää elämää. Suhteet äitiin ovat erittäin läheiset. B:n tytär on nyt 16-vuotias ja viettää isänsä perheessä kaksi viikonloppua kuukaudessa sekä puolet kesälomastaan.

Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on antanut lausunnon.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n ja B:n Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnan päätöksestä tekemän valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Lapseksiottamisesta annetun lain 1 luvussa (1-11 §:t) säädetään lapseksiottamisen edellytyksistä. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen.

Lain 24 §:n mukaan jos joku, jolla on Suomessa kotipaikka, aikoo ottaa ottolapseksi alle 18-vuotiaan lapsen, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa, hänen on pyydettävä kansainvälistä lapseksiottamispalvelua palvelunantajalta. Lain 25 §:n 1 momentin mukaan lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, jos lapseksiottajalla on asuinpaikka Suomessa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa.

Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi lain 27 §:n mukaan myöntää luvan lapseksiottamiseen edellä tarkoitetussa tapauksessa, jos lain 1-7 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja kansainvälistä lapseksiottamispalvelua on annettu siten kuin lain 19-24 §:ssä säädetään.

Lain 18 §:n 1 momentin mukaan ottolapsineuvontaa annettaessa on selvitettävä, ovatko lain 1 luvussa säädetyt lapseksiottamisen edellytykset olemassa.

A ja B ovat hakeneet lupaa alle 2-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen ulkomailta. He ovat saaneet Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta ottolapsineuvontaa. Laaditussa kotiselvityksessä on selvitetty A:n ja B:n henkilötiedot, sosioekonominen tilanne, terveydentila, taustatiedot ja suhteet omaisiin, motiivit adoptioon ja lasta koskevat toivomukset, kasvatuskyvyt ja valmiudet kansain- väliseen lapseksiottamiseen. Perheessä asuu tällä hetkellä puolisoiden yhteinen Kiinasta adoptoitu tyttö, M, s. 22.12.2000. M saapui perheeseen 18.5.2002.

Lapseksiottamisen edellytyksiin ei tosin sisälly lapseksiottajan osalta yläikärajaa, mutta lautakunta on lapsen etua arvioidessaan noudattanut pääsääntöisesti käytäntöä, jonka mukaan lapsen ja lapseksiottajan välisen ikäeron tulisi olla korkeintaan 45 vuotta. Ikärajan asettamista on perusteltu muun muassa sillä, että lapseksiottajan tulee olla kykenevä turvaamaan lapselle riittävä huolenpito, kasvatus ja elatus lapsen itsenäistymiseen saakka. On pidetty tärkeänä, että ottovanhemmat jaksavat huolehtia lapsesta aikuisuuteen asti. Ottovanhempien ikä ei saisi muodostaa riskitekijää niin kauan kuin lapsi on alaikäinen. Tulevan kasvatusvastuun onnistumista arvioitaessa voidaan lähtökohtaisesti edellyttää, että ottovanhemmat ovat iältään sellaisia, että ottolapsi voisi olla heidän oma lapsensa. Pelkästään puolisoiden ikä sinänsä ei välttämättä olisi este vähän vanhemman lapsen adoptoimiseen, mutta tässä tapauksessa puolisot toivovat voivansa adoptoida alle 2-vuotiaan lapsen. Puolisot ovat 56- ja 53-vuotiaita, jolloin lapsen ja vanhempien välinen ikäero tulisi poikkeuksellisen suureksi eli vähintään 55 vuotta isän ja lapsen välillä ja 52 vuotta äidin ja lapsen välillä. Lisäksi Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijät olivat edellisen adoption yhteydessä tehdyssä kotiselvityksessä suositelleet hakijoille 3-6 vuotiasta lasta. Vaikka M:n kanssa kaikki onkin onnistunut hyvin, hallinto-oikeus katsoo, että ikäeroa edellä mainituissa olosuhteissa on pidettävä suurempana riskitekijänä mahdollisen toisen adoption kohdalla. Elinvuosiennustetta sinänsä ei voida pitää riittävänä perusteena adoptioluvan myöntämiseksi siinä tapauksessa, että ikäero on poikkeuksellisen suuri.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat kokonaisuutena arvioiden, hallinto-oikeus katsoo, että kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on voinut hylätä A:n ja B:n hakemuksen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Vaikka hallinto-oikeus päätöksensä perustelujen lopussa toteaakin, että esiin tulleet seikat kokonaisuutena arvioiden kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on voinut hylätä muutoksenhakijoiden hakemuksen, adoptiolapsen ja muutoksenhakijoiden laskennallinen ikäero näyttää olevan ainoa todellinen hylkäämisen peruste.

Esiin nostettu ikäero on saanut kokonaisharkinnassa suhteettoman merkityksen. Hallinto-oikeuden perustelut osoittavat, että lapsen etua arvioitaessa etualalle ovat nousseet tilastolliset näkökannat. Tilastollinen tarkastelutapa on suppea ja yksipuolinen. Ratkaisuperusteena olevat tilastot kertovat ainoastaan sen, minkälaisia ikäeroja on voitu hyväksyä adoptiohakemuksia käsiteltäessä. Tilastot kertovat vain ratkaisukäytännöstä, eivät sen sijaan siitä, minkälaisia ikäeroja vanhempien ja lasten välillä nyky-yhteiskunnassa voi olla. Väestön keski-iän noustessa myös ikäerojen merkitys vähenee.

Kehitys osoittaa selkeästi, että kaavamainen ikäjaottelu vanhemmiksi kelpaaviin ja kelpaamattomiin henkilöihin ei vastaa yhteiskunnan ja väestömuutosten nykytilaa. Ei siten ole poikkeuksellista, että vastaavia ikäeroja, kuin muutoksenhakijoiden kohdalla on, voi olla myös biologisten vanhempien ja lasten välillä. Vaikka suuret ikäerot ovatkin kokonaisuudessaan harvinaisia, ne tuskin merkitsevät biologisille vanhemmille lisääntynyttä riskiä selvitä kasvatustehtävästä. Siihen nähden adoptiovanhempia ei tulisi asettaa riskivertailussa biologisiin vanhempiin verrattuna eriarvoiseen asemaan. Pelkkä ikäero sellaisenaan ei ole riskitekijä adoption onnistumisen kannalta.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa lautakunta on muun ohella todennut, että lautakunnalla on velvollisuus tutkia ja ratkaista tapaus ensisijaisesti lapsen edun perusteella. Vanhempien omia toiveita ja mielipiteitä katsotaan tätä lapsen edun taustaa vasten.

Lautakunta tekee päätöksensä kussakin lupa-asiassa ottaen huomioon kaiken asiassa esitetyn kokonaisuutena. Muutoksenhakijoille myönnettiin lupa ulkomailla olevan alle 18-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen 26.5.2000. A oli tuolloin 48-vuotias ja B 52-vuotias. Vanhempien ja lapsen ikäero oli siten suurempi kuin 45 vuotta. Lautakunta on arvioinut samojen hakijoiden toista lupahakemusta perheen uuden tilanteen mukaan. Hakijat ovat pyytäneet lautakunnalta lupaa alle 2-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen. Edellisen hakemuksen käsittelyn jälkeen perheeseen on tullut jo yksi ottolapsi ja jo perheessä olevan lapsen kannalta on erityisen tärkeää, että perheeseen tuleva uusi lapsi saisi kuopuksen aseman perheessä. Lapsen ja vanhempien ikäero tulisi tässä tilanteessa poikkeuksellisen suureksi. Adoptoituja lapsia ei tulisi asettaa erityisasemaan enemmässä määrin kuin adoptio sinällään käsittää. Jos lapsen vanhemmat ovat esimerkiksi lapsen saavuttaessa murrosiän jo noin 70-vuotiaita, ei tilannetta voida vanhempien iästä johtuvien riskitekijöiden vuoksi pitää lapsen kannalta parhaana mahdollisena ja siten lapsen edun mukaisena.

Muutoksenhakijat eivät ole esittäneet vaatimuksensa tueksi sellaisia seikkoja, joiden perusteella lautakunta katsoisi tarkoituksenmukaiseksi poiketa huomattavasti noudattamastaan käytännöstä muutoksenhakijoiden vaatimalla tavalla. Myöskään kotiselvityksen tehneet sosiaalityöntekijät eivät ole puoltaneet hakijoita toisen adoptiolapsen vanhemmiksi.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen, jossa he ovat muun ohella todenneet, että heidän kyvyssään adoptiovanhemmuuteen ja sosioekonomisissa suhteissaan ei asian käsittelyn eri vaiheissa ole noussut esille mitään sellaista seikkaa, mikä puhuisi adoptiohakemuksen hyväksymistä vastaan. Mikään ei osoita, että lautakunnan kannanoton puntaroinnissa vastakkain olisi todellisuudessa asetettu lapsen etua silmällä pitäen toisaalta hakijoiden hakemuksen puolesta kiistatta puhuvat myönteiset sosioekonomiset tosiseikat ja toisaalta hakijoiden ikä. Hakijoiden henkilökohtaisia ominaisuuksia ei ole otettu lainkaan huomioon ratkaisuperusteena.

Vaikka nyt ei olekaan kysymys perheen nykyisen adoptiolapsen M:n edusta, sitä seikkaa, että hän jää yksinäiseksi ainoaksi lapseksi perheessä, ei tulisi jättää ottamatta huomioon. Vaikka lasten ikäero, sikäli kuin hakemus tulisi hyväksytyksi, olisi vain kaksi vuotta, adoptiovanhempien todellinen ikä näyttää lapsen edun arvioinnissa nousevan ratkaisevan merkitykselliseksi. Näin ei saisi olla. Ratkaisukäytännössä ei saisi jättää ottamatta huomioon sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia lapsen kasvuympäristön kannalta merkityksellisiä seikkoja. Hakijoiden kohdalla sellaiset seikat eittämättä puhuvat hakemuksen ja valituksen hyväksymisen puolesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

Kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset, asiassa saatu selvitys sekä Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu ja sen perustelut, hallinto-oikeuden päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Marita Liljeström, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere, Jukka Mattila ja Anne E. Niemi. Asian esittelijä Riitta Kreula.

Eriävä mielipide

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Niilo Jääskisen äänestyslausunto:

"Kumoan Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja palautan asian Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnalle luvan myöntämiseksi A:lle ja B:lle ulkomailla olevan lapsen lapseksiottamiseen heidän hakemuksensa mukaisesti.

Perustelut

Kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta on valituksenalaisessa päätöksessään viitannut käytäntöönsä, jonka mukaan lapsen ja adoptiovanhemman ikäero ei saisi olla 45 vuotta suurempi, ellei erityisiä syitä tästä pääsäännöstä poikkeamiselle ole. Lapseksiottamisesta annetussa laissa ei ole säädetty tällaisesta lapsen ja adoptiovanhemman ikäeroon perustuvasta rajoituksesta. Lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun lapsen edun voidaan kuitenkin katsoa yleensä edellyttävän sitä, että adoptiovanhempien ja lapsen ikäero ei ole sanottavasti suurempi kuin biologisilla vanhemmilla ja heidän lapsillaan. Tällaista vaatimusta ei kuitenkaan voida pitää ehdottomana, vaan siitä voidaan erityisistä syistä poiketa. Asiakirjoissa A:sta ja B:stä olevien tietojen perusteella on pidettävänä selvitettynä, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen ja että mainitut hakijat ovat erityisen soveltuvia adoptiovanhemmiksi. Adoption toteuttaminen haetulla tavalla mahdollistaisi myös luontevan sisarussuhteen syntymisen A:lla ja B:llä jo olevan adoptiolapsen ja nyt kysymyksessä olevan lapsen välille. Tämän vuoksi katson, että näissä oloissa lapseksiottamista on A:n ja B:n iästä huolimatta pidettävä lapsen edun mukaisena."