PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 23.09.2005/2450
 

23.09.2005/2450

Antopäivä 23.9.2005
Taltionumero 2450
Diaarinumero 1235/2/04


Henkilökohtaisen tulon verotus - Luonnolliset vähennykset - Matkakustannukset - Erityinen työntekemispaikka - Erityisala - Maanrakennusala - Viikonloppumatka - Majoitus viikonlopun ajaksi

A oli työskennellyt niin sanotulla erityisalalla louhinta- ja murskaustöitä suorittavassa yhtiössä. Työkohteet olivat olleet ajallisesti lyhytkestoisia, keskimäärin yhdestä kolmeen kuukautta kestäviä, ja sijaitsivat kaukana asutustaajamista. Yhtiö ei ollut maksanut työntekijöille päivärahaa viikonlopulta eikä korvannut työntekijöiden kotipaikkakunnalla sijaitsevan asunnon ja erityisen työntekemispaikan välisistä viikonloppumatkoista aiheutuneita kuluja. Työntekijöille oli järjestetty mahdollisuus työviikkoina majoittua työmaalla parakkiasunnoissa tai tapauskohtaisesti majatalotasoisessa majoituksessa. Kun yhtiö ei ollut järjestänyt majoitusta työntekijöille viikonlopuiksi, ei työntekijöiden viikonloppumatkoja ollut tehty tuloverolain 72 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla työkomennuksen kestäessä. Näin ollen A:n erityisen työntekemispaikan ja kotipaikkakunnalla sijaitsevan asunnon välisiä viikonloppumatkoja oli pidettävä tuloverolain 72 §:n 1 momentissa tarkoitettuina tilapäisesti työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle tehtyinä työmatkoina, joihin ei ollut sovellettava saman lain 93 §:n 1 momentin säännöstä omavastuuosuudesta ja enimmäismäärästä. A:lla oli näin ollen oikeus tuloverolain 29 §:n nojalla vähentää viikonloppumatkoista kotipaikkakunnalla sijaitsevan asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä aiheutuneet kustannukset kuten päivittäisistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välisistä matkoista aiheutuneet kustannuksensakin tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina menoina tuloverolain 95 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan siltä osin kuin niiden määrä ylitti tulonhankkimisvähennyksen määrän eikä työnantaja ollut kustannuksia korvannut. Verovuodet 1997-2000.

Tuloverolaki 29 §, 72 § 1 mom., 93 § 1 mom. ja 95 § 1 mom. 4 k.

 

sivun alkuun