PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 16.12.2005/3386
 

16.12.2005/3386

Antopäivä 16.12.2005
Taltionumero 3386
Diaarinumero 3106/2/04


Perintöverotus - Keskinäinen hallintatestamentti - Perinnönjättäjän puolison saaman hallintaoikeuden arvo - Hallintaoikeuden toteutuminen

Aviopuolisoista, joilla oli kaksi rintaperillistä, A oli kuollut 27.1.2001 ja B 11.5.2001. Puolisot olivat 26.9.1991 tehneet keskinäisen hallintaoikeustestamentin, jonka mukaan toisen puolison kuoltua jälkeen elävä sai hallintaoikeudella kaiken pesän omaisuuden. A:n jälkeen toimitetussa perintöverotuksessa testamentin mukaisen hallintaoikeuden arvo oli vähennetty A:n jäämistön säästöstä. Veroasiamiehen tekemästä oikaisuvaatimuksesta verotuksen oikaisulautakunta poisti hallintaoikeuden perusteella tehdyn vähennyksen. Hallinto-oikeus katsoi, että perintösaantoa rasittava hallintaoikeus oli lähtökohtaisesti otettava huomioon perintöverotuksessa. B ei kuitenkaan ollut ollut kykenevä käyttämään hallintaoikeuttaan eikä se siten ollut toteutunut. Näissä oloissa hallintaoikeutta ei voitu ottaa A:n jälkeen toimitetussa perintöverotuksessa vähennyksenä huomioon. Hallinto-oikeus hylkäsi rintaperillisten verotuksen oikaisulautakunnan päätöksistä tekemän valituksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei B:n terveydentilan voitu katsoa olleen esteenä testamentin mukaisen hallintaoikeuden toteutumiselle eikä terveydentilan perusteella B:n voitu katsoa myöskään luopuneen testamentin mukaisesta hallintaoikeudestaan. Näissä oloissa ja kun otetaan huomioon, että velvollisuus suorittaa perintöveroa alkaa perinnönjättäjän kuolemasta, hallintaoikeus oli otettava A:n jälkeen toimitetussa perintöverotuksessa vähennyksenä huomioon. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset B:n keskinäisen testamentin perusteella saaman hallintaoikeuden vähentämistä koskevalta osalta sekä saattoi A:n jälkeen toimitetun perintöverotuksen nyt kysymyksessä olevalta osalta voimaan.

Perintö- ja lahjaverolaki 5 § ja 9 § 3 mom.

Vrt. myös KHO:1977-B-II-625.

 

sivun alkuun