26.09.2006/2466
Antopäivä 26.9.2006 Taltionumero 2466 Diaarinumero 133/2/05
Varainsiirtovero - Arvopaperi - Asunto-osake - Osaomistaja - Lisäosuuden osto - Vastike - Yhtiölainaosuus
Asiassa oli kysymys osaomistusasunnon kauppaa koskevasta järjestelystä, jossa asunnon ostaja osti aluksi vähemmistöosuuden asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavista osakkeista. Myyjän vastikkeena saama kauppahinta muodostui hankintakustannusten omarahoitusosuudesta ja myyjän katteesta koko huoneiston osalta. Kauppakirjan lisäksi myyjä ja ostaja allekirjoittivat samassa yhteydessä osakassopimuksen sekä kysymyksessä olevaa huoneistoa koskevan määräaikaisen vuokrasopimuksen. Osakassopimuksen mukaan ostajalla oli oikeus kaksi kertaa vuodessa lisätä omistusosuuttaan kyseisistä osakkeista, aina 100 prosenttiin asti, hankkimalla myyjältä lisäosuuksia. Vastikkeen hankittavasta lisäosuudesta ostaja suoritti asunto-osakeyhtiölle, joka käytti sen täysimääräisesti osakeryhmään kohdistuvan yhtiölainaosuuden maksamiseen. Myyjälle ei erikseen suoritettu vastiketta. Omistusoikeus luovutettavaan määräosaan osakkeista siirtyi ostajalle vasta, kun tämä oli tehnyt luovutuskirjassa määrätyn suorituksen asunto-osakeyhtiölle. Sopimusehtojen mukaan ostajan omistusosuus osakkeista ei yhteisomistusaikana tuottanut oikeutta huoneiston hallintaan, vaan hänen hallintaoikeutensa perustui vuokrasopimukseen. Lisäosuuden kauppakirja oli varainsiirtoverolain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu arvopaperin omistusoikeuden luovutuskirja, josta oli suoritettava varainsiirtoveroa. Asiassa ei ollut kysymys veron perusteesta. Ennakkoratkaisu ajalle 7.2.-31.12.2003.
Varainsiirtoverolaki 15 § 1 mom.
Vrt. KHO:2002:57 ja KHO 13.9.2002 T 2168.
|