KHO:2006:94
Vuosikirjanumero KHO:2006:94 Antopäivä 11.12.2006 Taltionumero 3348 Diaarinumero 3863/2/05
Hallintoriita – Erityishuoltokustannusten korvaaminen – Kuntajaon muuttaminen
Valtioneuvoston päätöksellä lakkautetun Temmeksen kunnan alueista osa oli siirretty Limingan ja Rantsilan kuntiin. Temmeksen kunta oli muutoin liittynyt Tyrnävän kuntaan ja samalla lakannut olemasta. Tila, jolla kehitysvammainen oli asunut Temmeksessä vuodesta 1978 lähtien, oli siirretty Limingan kuntaan. Limingan kunnan oli huolehdittava kehitysvammaisen erityishuollon järjestämisestä ja vastattava kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa säädetyistä kustannuksista.
Sosiaalihuoltolaki 13 § 1 mom. 1 kohta, 14 § 1 mom. ja 17 § 2 mom. Kotikuntalaki 3 § 2 mom. Laki kehitysvammaisten erityishuollosta Valtioneuvoston päätös kuntajaon eheyttämisestä Temmeksen, Lumijoen, Limingan, Tyrnävän ja Rantsilan kunnat käsittävällä alueella (606/2000)
Kort referat på svenska
Asian aikaisempi käsittely
Tyrnävän perusturvalautakunta on hallintoriita-asiassa lausunut, että A on vuodesta 1978 asunut entisessä Temmeksen kunnassa Temmeksen kylässä. Hän on kehitysvammainen, ja hänet on sijoitettu vuonna 1987 Nivalassa sijaitsevaan asumispalveluyksikköön, missä hän asuu edelleen. Temmeksen kunnan lakkauttamisen jälkeen Tyrnävän kunta on suorittanut A:n asumispalveluista ja työtoiminnasta aiheutuneet kustannukset. Vasta nyt on havaittu, että kiinteistö, jossa A on Temmeksessä asunut, on kuntaliitoksessa siirtynyt Limingan kuntaan. Tyrnävän perusturvalautakunta on vaatinut, että Oulun hallinto-oikeus velvoittaa Limingan kunnan maksamaan A:n asumispalveluista ja työtoiminnasta aiheutuneet jo erääntyneet kustannukset ajalta 1.1.2001–31.10.2004 yhteensä 57 422,10 euroa.
Limingan perusturvalautakunta on hallinto-oikeudelle antamassaan selityksessä katsonut, että ne velvoitteet, jotka Temmeksen kunnalla on ollut, ovat kuntaliitoksen myötä siirtyneet Tyrnävän kunnalle. Tyrnävän perusturvalautakunnan hakemus on siten perusteettomana hylättävä, ja kunta on velvoitettava korvaamaan Limingan perusturvalautakunnan oikeudenkäyntikulut asiassa.
Tyrnävän perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen.
Oulun hallinto-oikeuden ratkaisu
Oulun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Tyrnävän perusturvalautakunnan hakemuksen hyväksyen velvoittanut Limingan kunnan korvaamaan Tyrnävän kunnalle A:n asumispalveluista ja työtoiminnasta aiheutuneet kustannukset ajalta 1.1.2001–31.10.2004 yhteensä 57 422,10 euroa.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti.
Sovellettavat oikeusohjeet
Kuntajaon eheyttämisestä Temmeksen, Lumijoen, Limingan, Tyrnävän ja Rantsilan kunnat käsittävällä alueella annetun valtioneuvoston päätöksen mukaan Temmeksen kunta on lakkautettu ja sen alueet siirretty Limingan, Rantsilan ja Tyrnävän kuntiin 1.1.2001 lukien. Päätöksen mukaan Limingan kuntaan on siirretty muun ohella Temmeksen kylässä oleva kysymyksessä oleva tila kokonaan.
Sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Mainitun lain 14 §:n mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan sosiaalihuoltolaissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka. Sosiaalihuoltolain 17 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava seuraavien sosiaalipalvelujen järjestämisestä: 4) asumispalvelut; sekä 8) vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta ja vammaisten henkilöiden työtoiminta.
Asiassa saatu selvitys
Väestötietojärjestelmän mukaan A:n asuinosoite on ollut 15.10.1978 lähtien Ala-Temmeksessä oleva osoite ja tilapäinen osoite 13.1.1987 lähtien Nivalassa oleva osoite. Kiinteistötietojärjestelmän tietojen mukaan ensiksi mainittu osoite sijaitsee Temmeksen kylässä olevalla tilalla, joka on kuntajaon muutoksen yhteydessä siirretty Temmeksen kunnasta Limingan kuntaan. A:n väestötietojärjestelmään merkitty kotikunta on ollut 31.12.2000 saakka Temmes ja 1.1.2001 alkaen Liminka.
Johtopäätös
Kysymystä siitä, mikä kunta on velvollinen huolehtimaan henkilön sosiaalipalvelujen järjestämisestä, ei ratkaista pelkästään sillä perusteella, mikä on asianomaisen henkilön väestörekisterijärjestelmään merkitty kotikunta tilanteessa, missä hän on tosiasiassa hoidossa tai huollossa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä.
Temmeksen kunta A:n kotikuntana on vastannut hänen sosiaalipalvelujen järjestämisestä Nivalan kunnassa, missä hän tosiasiallisesti on asunut ainakin vuodesta 1987 lähtien, aina siihen saakka, kunnes Temmeksen kunta on lakkautettu eli vuoden 2000 loppuun.
Kysymyksessä olevan kuntajaon muutoksen lähtökohtana on ollut Temmeksen kunnanvaltuuston päätös Temmeksen kunnan liittymisestä Tyrnävän kuntaan. Tämä on merkinnyt Tyrnävän sosiaalihuollon tulemista Temmeksen sosiaalihuollon sijaan kokonaisuudessaan. Tämä merkitsee sitä, että vaihtoehtona A:n sosiaalipalvelujen järjestämisvastuussa olevasta kunnasta on joko Tyrnävä tai A:n uudeksi kotikunnaksi kotikuntalain mukaan tullut Liminka.
Tällaisen kysymyksen ratkaisemiseksi ei ole olemassa suoraan sovellettavaa lainsäännöstä, vaan ratkaisu on perustuttava punnintaan, kumpaan kuntaan A:n huollolliset siteet voisivat olla vahvemmat Temmeksen kunnan lakattua.
Kun A:n kotipaikan muuttuminen on yksinomaan johtunut valtionneuvoston päätöksestä kuntajaon eheyttämiseksi, hallinto-oikeus arvioi, että A:n sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu tulee määrätä pääsäännön mukaisesti eli siitä vastaa hänen kotikuntansa.
A on ollut Limingan kunnan asukas 1.1.2001 lähtien. Limingan kunta on niin ollen ollut velvollinen huolehtimaan A:n sosiaalipalveluiden järjestämisestä.
Kun A:n sosiaalipalvelut on ajalla 1.1.2001-31.10.2004 kustantanut Tyrnävän kunta, on Limingan kunta saanut perusteetonta etua mainitulta ajalta yhteensä 57 422,10 euroa. Koska Tyrnävän kunnan ei ole katsottava näissä olosuhteissa antaneen laitoshuoltoa muulle kuin omalle asukkaalleen, ei saatava myöskään ole vanhentunut sillä tavoin kuin sosiaalihuoltolain 42 §:n säädetään.
Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdan, 14 §:n 1 momentin, 17 §:n 1 momentin 4 ja 8 kohdan ja 42 §:n sekä valtioneuvoston päätöksen kuntajaon eheyttämisestä Temmeksen, Lumijoen, Limingan, Tyrnävän ja Rantsilan kunnat käsittävällä alueella.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Limingan perusturvalautakunta on valituksessaan uudistanut aikaisemmin lausumansa ja vaatinut, että Oulun hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että asia ratkaistaan sen vaatimalla tavalla.
A on syntynyt Limingan kunnassa vuonna 1947. Hänen kotikuntansa on vuodesta 1978 lukien ollut Temmes. A on 13.1.1987 muuttanut Nivalassa sijaitsevaan kehitysvammaisille henkilöille tarkoitettuun asumispalveluyksikköön, missä hän asuu edelleen.
Limingan kunta on katsonut, että Nivalaan muutosta lähtien tai ainakin 1.7.1994 voimaan tulleen kotikuntalain perusteella tuosta päivästä alkaen A:n kotikunta on ollut Nivala, koska hänellä ei ole ollut kiinnekohtaa Temmekseen. Tällöin vaatimus olisi tullut kohdistaa Nivalaan.
Jos päädytään siihen, että Nivala ei ole ollut A:n kotikunta, on vaatimus Limingan kuntaan kohdistettuna joka tapauksessa hylättävä sen vuoksi, että Temmeksen kunta on kuntaliitoksen myötä yhdistetty Tyrnävän kuntaan 1.1.2001. Uuden kunnan nimeksi on tullut Tyrnävä. Sillä seikalla, että samassa yhteydessä on tehty joidenkin alueiden siirtoja ja järjestelyjä, ei nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ole merkitystä. Vastuu palveluiden järjestämisestä ja korvaamisesta on siirtynyt uudelle Tyrnävän kunnalle.
Oulun hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee muun muassa, että A:n väestötietojärjestelmään merkitty kotikunta on ollut 31.12.2000 saakka Temmes ja 1.1.2001 alkaen Liminka. Korvausvelvollisuutta tässä asiassa ei voida perustaa tuohon lausumaan. Korkein hallinto-oikeus on useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että kirjautuminen johonkin kuntaan ei vielä sellaisenaan merkitse järjestämis- tai korvausvastuuta.
Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Tyrnävän perusturvalautakunta on antanut selityksen, jossa se on uudistanut aikaisemmin lausumansa ja vaatinut, että Limingan perusturvalautakunnan valitus hylätään.
Kun Temmeksen kunta lakkautettiin 1.1.2001 alkaen ja siinä yhteydessä Temmeksen kunnan tietyt alueet asukkaineen siirrettiin Tyrnävän, Limingan ja Rantsilan kuntiin, siirtyi Vehkamaan enklaavi ja sen asukkaana oleva A Limingan kuntaan. Tämä perustui viiden kunnan yhdistämis- ja eheyttämissuunnitelmaan, jonka mukaisesti Temmeksen kunta lakkautettiin.
A:sta tuli 1.1.2001 alkaen Limingan kuntalainen. Hän on verovelvollinen ja äänioikeutettu Limingan kunnassa, ja valtio maksaa Limingan kunnalle valtionosuuden hänenkin osaltaan. A on Limingan kuntalainen samalla perusteella kuin 20 muuta Vehkamaan enklaavista Limingan kuntaan siirtynyttä asukasta. A ei ole koskaan ollut eikä voi nykyisen lainsäädännön mukaan tullakaan Tyrnävän kuntalaiseksi.
Hallinto-oikeuden päätös ei perustu pelkkään väestötietojärjestelmän merkintään vaan kuntajaon muutokseen, jolla A:n kotikunnaksi on tullut 1.1.2001 alkaen Liminka.
Limingan kunnan perusturvalautakunnan valituksessa esitetty väite, jonka mukaan A olisikin Nivalan kuntalainen, ei perustune voimassa olevaan lakiin.
Limingan perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus hylkää Limingan perusturvalautakunnan valituksen. Oulun hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
Sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan huolehdittava sen sisältöisenä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Kunnan on lain 17 §:n 2 momentin nojalla huolehdittava muun ohella kehitysvammaisten erityishuollon järjestämisestä.
Sosiaalihuoltolain 14 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotipaikka. Viimeksi mainitun lain 3 §:n 2 momentin mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.
Väestötietojärjestelmän mukaan A on asunut Temmeksessä 15.10.1978 lähtien osoitteessa, jota koskeva alue on kuntajaon eheyttämisestä Temmeksen, Lumijoen, Limingan, Tyrnävän ja Rantsilan kunnan käsittävällä alueella annetulla valtioneuvoston päätöksellä (606/2000) siirretty Limingan kuntaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että vastuu A:n erityishuollon järjestämisestä on samalla siirtynyt Limingan kunnalle.
Tässä hallintoriita-asiassa ei ole kysymys Nivalaan muuttamisen vaikutuksesta A:n kotikuntaan vaan siitä, mikä kunta Temmeksen kunnan lakkauttamisen jälkeen on velvollinen vastaamaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) säädetyistä Temmekselle aikaisemmin kuuluneista kustannuksista. Hallinto-oikeuden on siten tullut hyväksyä Tyrnävän perusturvalautakunnan hakemus ja velvoittaa Limingan kunta korvaamaan Tyrnävän kunnalle A:n asumispalveluista ja työtoiminnasta aiheutuneet kustannukset ajalta 1.1.2001–31.10.2004 yhteensä 57 422,10 euroa.
Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei siten ole syytä muuttaa.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Niilo Jääskinen, Jukka Mattila, Matti Halén ja Olli Mäenpää. Asian esittelijä Marja Leena Kemppainen.
|