KHO:2006:99

Henkilökohtaisen tulon verotus - Sairausvakuutusmaksu - EY-oikeus - Toisesta jäsenvaltiosta saadun tulon sisällyttäminen maksuperusteeseen

Eläkkeellä oleva A, joka oli työskennellyt Suomessa ja Ruotsissa, asui Suomessa ja kuului Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan. Vuonna 2000 hän sai eläkettä Suomesta ja Ruotsista. Kun A ei ollut osoittanut, että hän olisi Ruotsissa suorittanut sairausvakuutusmaksua tai hänen Ruotsissa saamastaan eläkkeestä olisi pidätetty sairausvakuutusmaksu ja näitä maksuja olisi siten todellisuudessa jo aikaisemmin suoritettu, hänelle voitiin verovuodelta 2000 määrätä sairausvakuutusmaksu Suomessa ja Ruotsissa maksettujen eläketulojen yhteismäärän perusteella siihen määrään saakka kuin Suomessa etuuksista vastaavana maana maksettiin eläkettä vuodessa. Verovuosi 2000.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 18.7.2006 asiassa C-50/05 antama tuomio

Sairausvakuutuslaki 1, 32 ja 33 §
Neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 13 artikla 2 f kohta, 27 artikla ja 33 artikla 1 kohta

På svenska

1. ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

1.1. Verotus

A, joka on asunut verovuonna 2000 Suomessa, on tuolta vuodelta saanut kansaneläkettä Kansaneläkelaitokselta sekä eläkettä Valtiokonttorilta, Kuntien Eläkevakuutukselta ja Keskinäiseltä Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta. A on saanut samana vuonna myös Ruotsista kansaneläkettä ja lisäeläkettä. Nämä A:n Suomesta ja Ruotsista saamat eläketulot ovat vuodelta 2000 olleet yhteensä 121 697 markkaa.

Verovuodelta 2000 toimitetussa verotuksessa A:ta on pidetty Suomessa yleisesti verovelvollisena ja hänen Ruotsista saamansa eläketulo on Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi 23.9.1996 tehdyn sopimuksen (SopS 26/1997) 18 artiklan 1 kohdan ja 25 artiklan 3 d kohdan mukaan sisällytetty tulon verotusperusteeseen. A:n verotettavaksi ansiotuloksi on kunnallisverotuksessa vahvistettu 121 697 veroäyriä, minkä määrän perusteella A:n maksettavaksi on pantu sairausvakuutusmaksua 3 893,81 markkaa.

Verotuksen oikaisulautakunta on 11.9.2002 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n vaatimuksen hänen verotuksensa oikaisemisesta siten, että Ruotsista maksetuista eläkkeistä määrätyt sairausvakuutusmaksut poistetaan.

1.2. Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A:n valitus

A on vaatinut, että verotus muutetaan siten, että Ruotsista maksetun eläketulon perusteella määrätyt sairausvakuutusmaksut poistetaan perusteettomina ja virheellisesti määrättyinä. Suomen on sairausvakuutusmaksua määrättäessä otettava huomioon Suomen sairausvakuutuslain säännösten lisäksi, mitä sosiaaliturvan järjestämisestä ja sen kustantamisesta sekä eläkeläisiltä perittävistä maksuista sairauden ja äitiyden sekä vanhuuden, työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalta on Suomea sitovasti säädetty Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 III osaston 1 luvun 5 ja 7 jaksoissa. Varat sosiaalietuuksien kustantamiseksi asuinvaltio Suomi kerää sisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Eläkeläisiltä perittävistä maksuista säädetään asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdassa. Sen mukaan kysymyksessä olevat maksut peritään Suomen sairausvakuutuslain mukaisesti vakuutusperiaatteella siten, että jokainen Suomessa asuva vakuutettu on velvollinen maksamaan sairausvakuutusmaksua kunnallisverotuksessa verotettavan tulon perusteella riippumatta siitä maksetaanko hänelle lain mukaisia etuuksia vai ei. Maksuja ei siis peritä eläkeläisiltä sairausvakuutusmaksuina sen mukaan, mitä kustannuksia kukin eläkeläinen on aiheuttanut, kuten tehdään asetuksen 28-31 artikloissa säädetyissä tapauksissa toisen jäsenvaltion puolesta järjestetyistä ja kustannetuista etuuksista 36 artiklan nojalla. Asetuksen 33 artiklan mukaan jäsenvaltion laitoksella, joka on vastuussa eläkkeen maksamisesta ja joka soveltaa lainsäädäntöä, jonka mukaan eläkkeitä vähennetään sairauden ja äitiyden vuoksi perittävien maksujen osalta, on oikeus tehdä tällaiset vähennykset laskettuina kyseisen lainsäädännön mukaisesti tällaisesta laitoksesta maksettavaksi siihen määrään saakka, johon etuuksia koskevat kustannukset ovat 27, 28, 28 a, 29, 31 ja 32 artiklan mukaisesti sanotun jäsenvaltion laitoksen vastuulla. Säännöksellä ei voida kuitenkaan tarkoittaa etuuksista aiheutuvia kustannuksia, koska ne peritään 36 artiklan perusteella sen jäsenvaltion laitokselta, jonka puolesta etuudet on annettu. A on viitannut myös asetuksen 33 artiklan 2 kohtaan ja yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuun asiassa C-389/99 (Rundgren). Asuinvaltio Suomi voi periä sairausvakuutusmaksut vain itse tosiasiallisesti maksamiaan eläkkeitä vähentämällä ja siten, että maksun perusteeksi otetaan vain Suomesta maksettava eläke.

Veroasiamies on antanut asiassa vastineen ja A vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen ja oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen.

Perustelut: Sairausvakuutuslain (364/1963) 1 §:n mukaan Suomessa asuva henkilö on vakuutettu sairauden varalta tämän lain mukaisesti. Saman lain 32 §:n mukaan vakuutetun on suoritettava sairausvakuutusmaksua ja 33 §:n mukaan vakuutusmaksua määrätään vakuutetulle edelliseltä vuodelta, verovuodelta, vahvistettujen veroäyrien yhteismäärän perusteella. Sairausvakuutuslain mukaan vakuutetun oikeus etuuksiin ei ole sidottu hänen suorittamiinsa vakuutusmaksuihin.

Pohjoismaiden välillä 15.6.1992 tehdyn sosiaaliturvasopimuksen (SopS 106/1993) 6 artiklan mukaan Pohjoismaassa asuvaan henkilöön sovelletaan asuinmaan lainsäädäntöä, jollei sopimuksen määräyksistä muuta johdu. Sanottu sopimus ei sisällä erillisiä määräyksiä henkilöltä perittävistä, sopimuksen alaan kuuluvista maksuista.

Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 13 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaan henkilö, johon jäsenvaltion lainsäädäntöä lakataan soveltamasta ilman, että toisen jäsenvaltion lainsäädäntö tulee sovellettavaksi häneen asetuksessa tarkemmin mainittujen, toisia tilanteita kuin nyt kysymyksessä olevaa tilannetta koskevien artiklojen perusteella, kuuluu sen jäsenvaltion lainsäädännön piiriin, jonka alueella hän asuu, yksinomaan tämän lainsäädännön määräysten mukaisesti.

Edellä mainitun Neuvoston asetuksen 27 artiklan mukaan eläkeläinen, jolla on oikeus eläkkeisiin kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, joista yhden alueella hän asuu, ja jolla on oikeus etuuksiin viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, saa yhdessä perheenjäsentensä kanssa tällaiset etuudet asuinpaikan laitoksesta ja tämän laitoksen kustannuksella, niin kuin se, jonka etua asia koskee, olisi eläkeläinen, jonka eläke maksettaisiin yksinomaan viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

Asetuksen 33 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion laitoksella, joka on vastuussa eläkkeen maksamisesta ja joka soveltaa lainsäädäntöä, jonka mukaan eläkkeitä vähennetään sairauden ja äitiyden vuoksi perittävien maksujen osalta, on oikeus tehdä tällaiset vähennykset laskettuina kyseisen lainsäädännön mukaan tällaisesta laitoksesta maksettavasta eläkkeestä siihen määrään saakka, johon etuuksia koskevat kustannukset ovat 27 artiklan mukaisesti sanotun jäsenvaltion laitoksen vastuulla. Ruotsin laitos ei siten ole ollut velvollinen mainittuja etuja antamaan eikä Ruotsin laitos ole myöskään vastannut niiden kustannuksista. Asetuksen 36 artiklalla, joka koskee korvausten perintää jäsenvaltion laitosten kesken, eikä myöskään Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen 23 artiklalla ole asiassa vaikutusta, koska Suomen laitoksella ei asetuksen 27 artiklan mukaan kustannuksista yksin vastaavana ole ollut oikeutta periä korvauksia Ruotsin laitokselta.

A, joka on saanut verovuonna eläkettä sekä Suomesta että Ruotsista, on verovuonna asunut Suomessa. Häneen on tämän asumisen perusteella ollut sovellettava Suomen lainsäädäntöön sisältyvää sairausvakuutuslakia ja hänellä on ollut oikeus sairausvakuutuslain mukaisiin sairaus- ja äitiysetuihin Suomen lainsäädännön mukaan ja Suomen valtion kustannuksella edellä mainitun asetuksen 27 artiklan mukaisesti. Sairausvakuutuslain mukaan A:n on suoritettava sairausvakuutusmaksua verovuosilta vahvistettujen veroäyrien yhteismäärän mukaan.

Näin ollen sairausvakuutuslain ja Neuvoston asetuksen 33 artiklan 1 kohdan mukaan sairausvakuutusmaksun määräytymisen perusteena on voitu käyttää Suomesta saatujen eläketulojen lisäksi Ruotsista saatuja eläketuloja ja A:lle määrätä sairausvakuutusmaksu Suomesta maksetusta eläkkeestä siihen määrään saakka, johon etuuksia koskevat kustannukset 27 artiklan mukaisesti ovat olleet Suomen laitoksen vastuulla.

A:lle määrätty sairausvakuutusmaksu ei myöskään ylitä hänen verovuonna Suomesta saamiaan eläketuloja.

A ei ole esittänyt muutakaan syytä oikaisulautakunnan päätöksen muuttamiseen. Oikaisulautakunnan päätöksen muuttamiseen ei näin ollen ole ollut aihetta.

2. ASIAN KÄSITTELY KORKEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

2.1. A:n valitus

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan myös aikaisemmin hallinto-oikeudessa esittämäänsä viitaten vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Ruotsista saatujen eläketulojen perusteella määrätyt sairausvakuutusmaksut poistetaan. Hallinto-oikeus ei ole ottanut huomioon sitä, että Euroopan komissio on Suomen hallitukselle Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla 11.7.2003 antamassaan virallisessa ilmoituksessa komission kirje nro SG (2003) 2257 asiassa nro 2001/4647 lausunut, ettei Suomella ole oikeutta sisällyttää Ruotsista saatua eläketuloa sairausvakuutusmaksun määräämisperusteeseen. A on lisäksi vaatinut korvausta kaikista oikeudenkäyntikuluistaan.

Veroviraston määräämä veroasiamies on antamassaan vastineessa esittänyt valituksen hylkäämistä ja ennakkoratkaisun pyytämistä yhteisöjen tuomioistuimelta.

Kaupungin veroasiamies on antamassaan vastineessa esittänyt valituksen hylkäämistä.

A on antamassaan vastaselityksessä uudistanut vaatimuksensa sekä viitannut Euroopan komission Suomen tasavallalle 7.4.2004 antamaan perusteltuun lausuntoon, jonka mukaan sairausvakuutusmaksujen laskennassa käytettyyn tulopohjaan ei voida sisällyttää toisen jäsenvaltion maksamia eläkkeitä asetuksen 33 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa. Komissio on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 226 artiklan 1 kohdan nojalla kehottanut Suomen tasavaltaa toteuttamaan lausunnossa tarkoitetut toimenpiteet eli muuttamaan sairausvakuutusmaksun määräämis- ja laskemisperusteen.

2.2. Sosiaali- ja terveysministeriön lausunto

Sosiaali- ja terveysministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa esittänyt muun muassa seuraavaa:

Asiakirjojen mukaan A on saanut eläketuloja Suomesta ja Ruotsista. Suomessa asuvalle ja asumisen perusteella Suomen sairausvakuutusjärjestelmän piiriin kuuluvalle A:lle on maksuunpantu sairausvakuutusmaksu, jonka määräytymisen perusteena on käytetty Suomesta saatujen eläketulojen lisäksi myös Ruotsista saatuja eläketuloja. A:lle määrätty sairausvakuutusmaksu ei ylitä hänen verovuonna Suomesta saamiaan eläketuloja.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut Rundgrenin tapauksessa antamassaan tuomiossa, ettei asuinvaltio voi periä sairausvakuutusmaksuja eläkkeensaajalta, joka saa eläkettä yhdestä tai useammasta jäsenvaltiosta mutta ei lainkaan asuinvaltiostaan. Rundgrenin tuomio siis koskee asetuksen 28a artiklan ja 33 artiklan 2 kohdan tulkintaa. Rundgrenin tuomio koski tapausta, jossa Suomessa asuvalle, Ruotsista eläkettä saavalle henkilölle ei maksettu eläkettä Suomesta. Myös A asuu Suomessa. A:n tilanne eroaa kuitenkin olennaisesti Rundgrenin tapauksesta, sillä Ruotsista maksettavan, asetuksen 1408/71 soveltamisalaan kuuluvan eläkkeen (folk-pension + pensiontillskott) lisäksi A:lle on maksettu Suomessa sekä kansan- että työeläkettä, jotka molemmat kuuluvat asetuksen soveltamisalaan. Tämän perusteella Rundgrenin tapausta ja sen pohjana olevia 28a artiklaa ja 33 artiklan 2 kohtaa ei voida soveltaa nyt käsiteltävässä tapauksessa. A:n tapauksessa sovelletaan asetuksen 27 artiklaa ja 33 artiklan 1 kohtaa. A:lle maksetaan Suomessa kansan- ja työeläkettä. Suomessa asuvalla A:lla on oikeus sairausvakuutusetuuksiin asuinvaltion (Suomen) lainsäädännön mukaan. Näin ollen hän saa sairausetuudet "(...) asuinpaikan laitoksesta ja tämän laitoksen kustannuksella niin kuin se, jonka etua asia koskee, olisi eläkeläinen, jonka eläke maksettaisiin yksinomaan viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan." (27 artikla). Näin ollen Suomi on toimivaltainen valtio sekä eläkkeiden maksamisen että sairausvakuutuksen suhteen. Tämän perusteella sosiaali- ja terveysministeriö on katsonut, että Suomella on oikeus asetuksen 33 artiklan 1 kohdan perusteella vähentää Suomesta maksettavasta eläkkeestä sairauden ja äitiyden vuoksi perittävät maksut laskettuina suomalaisen lainsäädännön mukaan. Vähennykset voidaan tehdä siihen määrään saakka, johon etuuksia koskevat kustannukset ovat asetuksen 27, 28, 28a, 29 ja 31 artiklan mukaan Suomen laitoksen vastuulla. A:n tapauksessa nämä kustannukset ovat 27 artiklan mukaisesti kokonaan Suomen vastuulla.

Sairausvakuutuslain (364/1963) mukaan Suomessa asuva henkilö on vakuutettu sairauden varalta kyseisen lain mukaisesti. Sairausvakuutuslain 33 §:n 2 momentin mukaan vakuutetun sairausvakuutusmaksu määrätään edelliseltä vuodelta, verovuodelta, vahvistettujen veroäyrien yhteismäärän perusteella. Ruotsista maksetusta eläkkeestä on peritty Ruotsissa lähdevero. Tämä perustuu Pohjoismaiden väliseen tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehtyyn sopimukseen (SopS 26/1997), jonka 18 artiklan mukaan Pohjoismaasta saatu eläke verotetaan vain maksajavaltiossa. Ruotsista maksettavista eläkkeistä ei Ruotsissa peritä lähdeveron lisäksi Suomen sairausvakuutusmaksua vastaavaa maksua. Suomessa sairausvakuutusmaksua määrättäessä on otettu huomioon myös Ruotsista saatu eläke. Ruotsissa maksetun eläkkeen mukaan lukeminen niihin tuloihin, joiden perusteella sairausvakuutusmaksu määrätään, on Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan mukaista: eläkettä maksavalla laitoksella "(...) on oikeus tehdä tällaiset vähennykset laskettuina kyseisen lainsäädännön mukaan tällaisesta laitoksesta maksettavasta eläkkeestä siihen määrään saakka, johon etuuksia koskevat kustannukset ovat (...) sanotun jäsenvaltion laitoksen vastuulla." Nyt käsiteltävässä tapauksessa Suomi on asetuksen 27 artiklan mukaan vastuussa luontoisetuuksien antamisesta ja etuuksia koskevista kustannuksista niin kuin eläkettä maksettaisiin vain Suomessa. Tätä kantaa tukee lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-18/95 (Terhoeve), jonka 51 kohdassa tuomioistuin totesi että "(...) koska kansallisia lainsäädäntöjä ei ole yhdenmukaistettu yhteisössä, jäsenvaltiot voivat lähtökohtaisesti päättää tuloista, jotka on otettava huomioon sosiaalivakuutusmaksuja laskettaessa."

Kansaneläkelaitos on antamassaan lausunnossa olennaisin osin samoilla perusteilla kuin sosiaali- ja terveysministeriö esittänyt valituksen hylkäämistä.

2.3. Valtiovarainministeriön lausunto

Valtiovarainministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa esittänyt muun muassa seuraavaa:

Suomi on 11.7.2003 vastaanottanut Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla annetun virallisen ilmoituksen ja 13.4.2004 saman artiklan nojalla annetun perustellun lausunnon, jotka koskivat sosiaaliturvamaksujen laskuperustaa. Suomen hallituksen puolesta komissiolle annetuissa vastuksissa esitetään, että asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan mukaan on sallittua, että Suomi ottaa maassa asuvilta eläkkeensaajilta perittävän sairausvakuutusmaksun maksuperustan määrittämisessä huomioon myös muissa jäsenvaltioissa maksetut eläkkeet kuitenkin siten, että sairausvakuutusmaksua peritään vain Suomesta maksettavasta eläkkeestä. Valtiovarainministeriö yhtyy Suomen hallituksen vastauksissa esitettyyn kantaan sekä sen perusteluihin. Valtiovarainministeriö viittaa myös sosiaali- ja terveysministeriön lausuntoon ja yhtyy soveltuvin osin siinä esitettyyn kantaan ja perusteluihin koskien Suomen oikeutta periä sairausvakuutusmaksua Suomessa asuvalta eläkkeensaajalta ja sairausvakuutusmaksun maksuperustan määrittämistä.

Verohallitus on antanut lausunnon.

A on antamassaan selityksessä uudistanut vaatimuksensa ja viitannut erityisesti komission perusteltuun lausuntoon.

Valtionasiamies ja kaupungin veroasiamies ovat antamissaan selityksissä uudistaneet asiassa aiemmin esittämänsä.

3. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä asian käsittelyn ja pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisun sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan tulkinnasta.

Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt ennakkoratkaisua seuraavaan kysymykseen:

Onko sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, ettei sen mukaista ole sellainen sairausvakuutusmaksun määrääminen, jonka mukaan jäsenvaltiossa, jossa eläkeläinen asuu, sairausvakuutusmaksun suuruuden määräytymisen perusteena käytetään asuinvaltiosta saatujen eläketulojen lisäksi myös toisesta jäsenvaltiosta saatuja eläketuloja kuitenkin edellyttäen, että sairausvakuutusmaksu ei ylitä asuinvaltiosta saadun eläkkeen määrää, sellaisessa tilanteessa, jossa eläkeläisellä on asetuksen 27 artiklan mukaan oikeus sairauden ja äitiyden perusteella saataviin etuihin vain asuinmaan laitokselta ja asuinmaan laitoksen kustannuksella?

4. EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 18.7.2006 asiassa C-50/05 antamallaan tuomiolla ratkaissut korkeimman hallinto-oikeuden esittämät kysymykset. Tuomiota on korkeimman hallinto-oikeuden nyt ratkaistavana olevan asian kannalta olennaisin osin perusteltu seuraavasti:

Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

15. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kysymyksellään vastausta siihen, onko asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohta esteenä sille, että vahvistettaessa asuinjäsenvaltion laitoksista eläkkeitä saavan eläkeläisen sairausvakuutusmaksun määräytymisperustetta tässä jäsenvaltiossa kyseiseen määräytymisperusteeseen kuuluvat asuinvaltiosta saatujen eläkkeiden lisäksi myös toisen jäsenvaltion laitoksien maksamat eläkkeet, sikäli kuin vakuutusmaksu ei ylitä asuinjäsenvaltiosta maksettujen eläkkeiden määrää.

Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyt huomautukset

16. Espanjan ja Portugalin hallitukset katsovat, ettei toimivaltainen jäsenvaltio voi asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan perusteella sisällyttää sairausvakuutusmaksuja koskeviin laskelmiin toisen jäsenvaltion laitoksen maksamia eläkkeitä. Tätä mieltä on myös Euroopan yhteisöjen komissio, joka katsoo, että asiassa C-389/99, Rundgren, 10.5.2001 annetussa tuomiossa (Kok. 2001, s. I-3731) sen mukaan vahvistetun yleisen periaatteen nojalla toimivaltainen jäsenvaltio voi tehdä maksujen osalta vähennyksiä ainoastaan eläkkeestä, josta viimeksi mainitun jäsenvaltion laitos vastaa, mutta ei toisen jäsenvaltion laitoksen maksamista eläkkeistä.

17. Kyseiset hallitukset ja komissio nojautuvat päättelyssään edellä mainitussa asiassa Rundgren annetun tuomion 49 kohtaan, jonka mukaan asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan perusteella on pääteltävä, että asetuksessa annetaan kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle ainoastaan oikeus tehdä tässä säännöksessä mainituissa tilanteissa muun muassa sairausetuuksien kattamiseksi vähennyksiä eläkkeestä, josta laitos vastaa, eli kyseisen laitoksen tosiasiallisesti maksamasta eläkkeestä.

18. Suomen, Alankomaiden ja Norjan hallitukset myöntävät, että toimivalta tehdä vähennyksiä eläkkeestä ja velvollisuus vastata luontoisetuuksien kustannuksista ovat yhteydessä toisiinsa. Viimeksi mainittujen etuuksien kustannuksia ei voida määrätä sellaisen jäsenvaltion laitoksen vastattavaksi, joka saattaa vain teoriassa olla toimivaltainen valtio eläkkeen osalta (em. asia Rundgren, tuomion 47 kohta). Toisaalta ne katsovat, ettei tämä saman tuomion 49 kohdassa tunnustettu yhteys estä jäsenvaltiota, johon sairausvakuutusetuuksien maksamisen osalta toimivaltainen laitos on sijoittunut, määrittämästä omassa lainsäädännössään tuloja, jotka otetaan huomioon sairausvakuutusmaksua laskettaessa. Kyseinen tulkinta saa niiden mukaan tukea asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdassa olevasta ilmaisusta "laskettuina kyseisen lainsäädännön mukaan". Tämän toimivallan käyttäminen edellyttää pelkästään sitä, että kyseisellä laitoksella on velvoite tosiasiallisesti maksaa etuudet asianomaisille eläkkeensaajille.

19. Kyseiset hallitukset katsovat siis, että jäsenvaltio voi tässä tilanteessa päättää sisällyttää sosiaalivakuutusmaksujen määräytymisperusteeseen toisen jäsenvaltion maksamat eläkkeet, mutta myöntävät samalla, että kyseisten maksujen määrä ei voi ylittää asuinjäsenvaltiossa maksetun eläkkeen määrää. Viimeksi mainitussa tilanteessa näet maksuja ei voida kokonaisuudessaan vähentää kyseisessä jäsenvaltiossa maksetusta eläkkeestä, kuten asian on oltava ja kuten myös yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Rundgren annetun tuomion 49 kohdassa todennut.

Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

20. Asetuksen N:o 1408/71 tarkoituksena on sen johdanto-osan toisen ja neljännen perustelukappaleen mukaan työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien vapaan liikkuvuuden toteuttaminen Euroopan yhteisössä; samalla tarkoituksena on kuitenkin kunnioittaa jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen ominaispiirteitä. Kuten tämän asetuksen viidennestä, kuudennesta ja kymmenennestä perustelukappaleesta ilmenee, pääsääntönä on asetuksen mukaan se, että työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti eri jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen perusteella, ja siksi asetuksella pyritään parhaalla mahdollisella tavalla turvaamaan kaikkien jäsenvaltion alueella työskentelevien työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu ja estämään se, että oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttäville työntekijöille aiheutuu haittoja tämän oikeuden käyttämisestä. Asetuksella N:o 1408/71 perustettu järjestelmä on siis vain yhteensovittamisjärjestelmä, jossa muun muassa määritetään yksi tai useampi lainsäädäntö, jota sovelletaan sellaisiin työntekijöihin tai itsenäisiin ammatinharjoittajiin, jotka käyttävät erilaisissa olosuhteissa liikkumisvapauttaan (asia C-493/04, Piatkowski, tuomio 9.3.2006, 19 ja 20 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

21. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Suomessa asuva A on saanut vuoden 2000 kuluessa eläkettä sekä ruotsalaisilta että suomalaisilta laitoksilta.

22. Asetuksen N:o 1408/71 27 artiklan perusteella eläkeläisellä, jolla on oikeus eläkkeisiin kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, joista yhden jäsenvaltion alueella hän asuu, on oikeus luontoisetuuksiin sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jonka alueella hän asuu, niin kuin hän olisi eläkeläinen, jonka eläke maksettaisiin yksinomaan viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

23. Näin ollen juuri Suomen tasavallan on jäsenvaltiona, jossa A asuu, maksettava luontoisetuudet. Kyseisellä valtiolla on saman asetuksen 33 artiklan 1 kohdan perusteella oikeus tehdä maksujen osalta vähennyksiä sen lainsäädännössä vahvistettujen sääntöjen mukaan.

24. Yhteisön tasolla toteutetun yhdenmukaistamisen puuttuessa kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä on määritettävä tulot, jotka on otettava huomioon sosiaalivakuutusmaksuja laskettaessa (ks. asia C-18/95, Terhoeve, tuomio 26.1.1999, Kok. 1999, s. I-345, 51 kohta). Näin on varsinkin silloin, kun yhteisön lainsäädännössä nimenomaisesti viitataan sellaisen jäsenvaltion oikeuteen, joka yhteisön lainsäädännössä määritellään sairausvakuutusmaksujen perimiseen toimivaltaiseksi valtioksi. Tärkeää on, että asianomainen jäsenvaltio noudattaa toimivaltaansa käyttäessään yhteisön oikeutta (ks. em. asia Terhoeve, tuomion 34 kohta ja asia C-227/03, Van Pommeren-Bourgondiën, tuomio 7.7.2005, Kok. 2005, s. I-1601, 39 kohta).

25. Suomen sairausvakuutuslain 33 §:n 2 momentissa säädetään siten, että sairausvakuutusmaksu määrätään vakuutetulle edelliseltä verovuodelta kunnallisverotuksessa vahvistetun verotettavan tulon eli muun muassa muiden jäsenvaltioiden maksamien eläkkeiden perusteella.

26. Siitä poiketen, mitä väittävät komissio ja eräät jäsenvaltiot, joiden mukaan yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Rundgren omaksuma näkemys estää lähtökohtaisesti sen, että jäsenvaltio voisi periä sosiaalivakuutusmaksuja toisen jäsenvaltion maksamien eläkkeiden perusteella, kyseisessä asiassa tehtyä ratkaisua ei voida soveltaa pääasiaan.

27. Alun perin Suomesta kotoisin olevalla Rundgrenilla, joka oli ollut Ruotsin kansalainen 18.7.1975 alkaen, ei ollut muita tuloja kuin Ruotsin kuningaskunnasta maksetut eläkkeet ja elinkorot. Kyseinen jäsenvaltio vastasi luontoisetuuksien kustannuksista.

28. Tämän vuoksi yhtäältä Suomen tasavalta, joka ei maksanut asianomaiselle henkilölle eläkettä, ei voinut asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan perusteella "tehdä - - vähennyks(iä) - - (tämän jäsenvaltion laitoksesta) maksettavasta eläkkeestä".

29. Toisaalta sen periaatteen nojalla, jonka mukaan eläkkeensaajalta ei voida pelkän jäsenvaltiossa asumisen perusteella periä pakollisia vakuutusmaksuja sellaisista etuuksista aiheutuvien kustannusten kattamiseksi, joista jonkin toisen jäsenvaltion laitos vastaa (asia C-140/88, Noij, tuomio 21.2.1991, Kok. 1991, s. I-387, 14 kohta), Suomen tasavalta ei voinut vaatia Rundgrenia maksamaan Suomen lainsäädännössä säädetyn kaltaisia maksuja, koska Rundgren sai vastaavaa tarkoitusta varten etuuksia, joiden kustannuksista vastasi hänen eläkkeidensä osalta toimivaltaisen jäsenvaltion eli Ruotsin kuningaskunnan laitos (em. asia Rundgren, tuomion 56 kohta).

30. Vaikka on totta, että sellainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jonka mukaan eläkkeensaajien on suoritettava maksuja ylimääräiseen sosiaaliturvajärjestelmään ilman, että heille tarjotaan vastaavaa sosiaaliturvaa, olisi ristiriidassa henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan periaatteen kanssa (asia C-53/95, Kemmler, tuomio 15.2.1996, Kok. 1996, s. I-703 ja yhdistetyt asiat C-393/99 ja C-394/99, Hervein ym., tuomio 19.3.2002, Kok. 2002, s. I-2829), tästä ei ole kuitenkaan kyse pääasiassa, koska Suomen lainsäädäntöä, eikä mitään muuta lainsäädäntöä, sovelletaan asuinvaltion lainsäädäntönä kaikkiin Suomessa asuviin eläkkeensaajiin.

31. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa asuinjäsenvaltion laitos maksaa eläkkeen ja tämän saman valtion laitos vastaa sairausvakuutuksen kustannusten kattamisesta, missään asetuksen N:o 1408/71 säännöksessä ei siten kielletä kyseistä valtiota laskemasta sen alueella asuvan henkilön sosiaalivakuutusmaksujen määrää hänen kaikkien tulojensa perusteella riippumatta siitä, ovatko ne peräisin asuinjäsenvaltiosta maksetuista eläkkeistä vai muista jäsenvaltioista maksetuista eläkkeistä.

32. Sovellettavasta laskutavasta riippumatta maksujen määrä ei kuitenkaan voi ylittää asuinjäsenvaltion laitosten maksamien eläkkeiden määrää, koska, kuten tämän tuomion 28 kohdassa on huomautettu, asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohdan perusteella sairausvakuutusmaksuja voidaan periä ainoastaan asuinvaltion maksamista eläkkeistä (ks. vastaavasti em. asia Rundgren, tuomion 49 kohta).

33. Lisäksi se, että asuinvaltio ottaa käyttöön järjestelmän, jossa ei oteta huomioon sairausvakuutusmaksuja, jotka eläkkeensaaja on jo maksanut työskentelyvuosinaan jossain toisessa valtiossa kuin kyseisessä asuinvaltiossa, merkitsisi henkilöiden vapaan liikkuvuuden rajoittamista. Tällaisella järjestelmällä aiheutettaisiin haittoja mainituille eläkkeensaajille pelkästään siitä syystä, että he ovat käyttäneet oikeuttaan liikkua vapaasti, ja sillä asetettaisiin parempaan asemaan eläkkeensaajat, jotka ovat aina asuneet yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa työskennelläkseen pelkästään siellä.

34. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että se, että jäsenvaltio laskee lainsäädäntönsä piiriin kuuluvan eläkkeelle jääneen työntekijän sairausvakuutusmaksut tämän toisesta jäsenvaltiosta saaman työehtosopimukseen perustuvan lisäeläkkeen bruttomäärän perusteella ottamatta huomioon sitä, että tämän eläkkeen bruttomäärästä on jo pidätetty sairausvakuutusmaksu viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa, on ristiriidassa EY 39 artiklan kanssa (asia C-302/98, Sehrer, tuomio 15.6.2000, Kok. 2000, s. I-4585, 36 kohta).

35. Tämän vaaran välttämiseksi ja sen takaamiseksi, että jäsenvaltioiden kansalaisia kohdellaan yhteisössä yhdenvertaisesti eri kansallisten lainsäädäntöjen perusteella, etuuksien osalta toimivaltaisen jäsenvaltion, joka sisällyttää tavallisesti lainsäädäntönsä perusteella sairausvakuutusmaksujen määräytymisperustetta koskevaan laskelmaan muiden jäsenvaltioiden laitosten maksamat eläkkeet, on jätettävä maksujen määräytymisperusteen ulkopuolelle niiden eläkkeiden määrä, joiden osalta kyseiset eläkkeensaajat ovat jo suorittaneet maksuja muissa valtioissa, riippumatta siitä, ovatko asianomaiset suorittaneet kyseiset maksut työtuloistaan vai onko ne peritty suoraan mainituista tuloista.

36. Asianomaisten on osoitettava se, että maksuja on todellisuudessa aikaisemmin suoritettu.

37. Esitettyyn kysymykseen on näin ollen vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 33 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sille, että vahvistettaessa asuinjäsenvaltion, joka on etuuksien suorittamisen osalta toimivaltainen mainitun asetuksen 27 artiklan nojalla, laitoksista eläkkeitä saavan eläkeläisen sairausvakuutusmaksujen määräytymisperustetta tässä jäsenvaltiossa kyseiseen määräytymisperusteeseen kuuluvat asuinjäsenvaltiosta saatujen eläkkeiden lisäksi myös toisen jäsenvaltion laitoksien maksamat eläkkeet, sikäli kuin mainitut maksut eivät ylitä asuinjäsenvaltiosta maksettujen eläkkeiden määrää.

38. EY 39 artikla on kuitenkin esteenä sille, että toisen jäsenvaltion laitoksista saatujen eläkkeiden määrä otetaan huomioon, jos tässä toisessa jäsenvaltiossa on jo suoritettu maksuja tässä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa saaduista työtuloista. Asianomaisten on osoitettava se, että maksuja on todellisuudessa aikaisemmin suoritettu.

39. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1) Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja saatettuna ajan tasalle 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 118/97, 33 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sille, että vahvistettaessa asuinjäsenvaltion, joka on etuuksien suorittamisen osalta toimivaltainen mainitun asetuksen 27 artiklan nojalla, laitoksista eläkkeitä saavan eläkeläisen sairausvakuutusmaksujen määräytymisperustetta tässä jäsenvaltiossa kyseiseen määräytymisperusteeseen kuuluvat asuinjäsenvaltiosta saatujen eläkkeiden lisäksi myös toisen jäsenvaltion laitoksien maksamat eläkkeet, sikäli kuin mainitut maksut eivät ylitä asuinjäsenvaltiosta maksettujen eläkkeiden määrää.

2) EY 39 artikla on kuitenkin esteenä sille, että toisen jäsenvaltion laitoksista saatujen eläkkeiden määrä otetaan huomioon, jos tässä toisessa jäsenvaltiossa on jo suoritettu maksuja tässä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa saaduista työtuloista. Asianomaisten on osoitettava se, että maksuja on todellisuudessa aikaisemmin suoritettu.

5. ASIANOSAISTEN KUULEMINEN ENNAKKORATKAISUN JOHDOSTA

A:ta ja veroasiamiehiä on kuultu ennakkoratkaisun johdosta.

A on antamissaan selityksissä lausunut, että vaikka Euroopan yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että EU:n jäsenvaltiolla on oikeus sisällyttää toisesta valtiosta maksetut eläkkeet sairausvakuutusmaksun määräytymisperusteeseen, ei Suomi voi sisällyttää sairausvakuutusmaksun määräytymisperusteeseen sellaisten eläkkeiden määrää, joiden osalta kyseiset eläkkeensaajat ovat jo suorittaneet maksuja muissa valtioissa, riippumatta siitä, ovatko asianomaiset suorittaneet kyseiset maksut työtuloistaan vai onko ne peritty suoraan mainituista tuloista. Tämä tuomioon sisällytetty ehto ja rajoitus tarkoittaa, ettei Ruotsista saatujen eläkkeiden määrää saa sisällyttää sairausvakuutusmaksujen määräytymisperusteeseen, koska Ruotsissa eläkkeensaajien työtulojen perusteella on suoritettu Suomen sairausvakuutusmaksua vastaavat maksut.

Tuomiossa edellytettynä osoituksena siitä, että Ruotsista saatujen eläkkeiden osalta on suoritettu jo sairausvakuutusmaksua vastaavaa maksua (socialavgift), A on oheistanut Ruotsin veroviraston (Sveriges Skatteverket) laki- ja ohjekirjan "Författningar om skattebetalningen 2006", joka sisältää Ruotsin voimassa olevan sosiaali- ja verolainsäädännön ja viittaukset aikaisempaan voimassaolleeseen lainsäädäntöön sekä muut määräykset ja ohjeet maksujen määräytymisestä sekä niiden suorittamisesta ja valvonnasta. A on oheistanut myös kopion laista (SFS 1962:381) Lag om allmän försäkring, jonka 19 luvun "Om försäkringens finansiering" todetaan "Arbetsgivare skall enligt vad nedan sägs för varje år erlägga avgift dels till sjukförsäkringen, dels till försäkringen för tilläggspension" osoituksena siitä, että sairausvakuutusmaksuja vastaavia maksuja ja eläkkeitä (mm. tilläggspension) on peritty ja suoritettu Ruotsissa jo vuodesta 1962 alkaen. A on viitannut erityisesti seuraaviin Ruotsin lakeihin: Lag om allmän försäkring (1962:381), Lag om allmän löneavgift (1994:1920), Socialförsäkringslag (1999:789) ja Socialavgiftslag (2000:980).

A on esittänyt oikeudenkäyntikuluistaan laskun, jonka mukaan valtion tulee suorittaa hänelle korvausta asian käsittelystä hallinto-oikeudessa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa yhteensä 5 150,65 euroa viivästysseuraamuksineen.

Veroviraston määräämä veroasiamies on antamassaan selityksessä viitannut yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon, jonka perusteella näyttäisi selvältä, että sairausvakuutusmaksun voisi tietyin edellytyksin määrätä toisesta jäsenmaasta saadun eläkkeen perusteella, mutta jos eläkkeensaaja on toisessa jäsenmaassa työskenneltyään työskentelyaikanaan maksanut jo sairausvakuutusmaksuja, ei maksua voisi määrätä. Näin ollen jotta Suomen sairausvakuutusmaksusta voitaisiin A:n tapauksessa luopua, edellyttäisi se tuomion mukaan näyttöä siitä, että A voisi osoittaa itse suorittaneensa näitä maksuja työskentelyaikanaan Ruotsissa. Siinä tapauksessa, että A ei voi osoittaa näin menetelleensä, valitus tulee hylätä kokonaisuudessaan. Veroasiamies esittää oikeudenkäyntikulujen hylkäämistä.

Kaupungin veroasiamies ei ole antanut selitystä.

6. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja tutkinut asian.

Korkeimman hallinto-oikeuden pyydettyä edellä selostetun mukaisesti ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 18.7.2006 antamallaan tuomiolla (C-50/05) ratkaissut korkeimman hallinto-oikeuden esittämän kysymyksen sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan soveltamisesta. Tuomion mukaan asetuksen 33 artiklan 1 kohta ei ole esteenä sille, että vahvistettaessa asuinjäsenvaltion, joka on etuuksien suorittamisen osalta toimivaltainen mainitun asetuksen 27 artiklan nojalla, laitoksista eläkkeitä saavan eläkeläisen sairausvakuutusmaksujen määräytymisperustetta tässä jäsenvaltiossa, kyseiseen määräytymisperusteeseen kuuluvat asuinjäsenvaltiosta saatujen eläkkeiden lisäksi myös toisen jäsenvaltion laitoksien maksamat eläkkeet, sikäli kuin mainitut maksut eivät ylitä asuinjäsenvaltiosta maksettujen eläkkeiden määrää. Rovaniemen hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että sairausvakuutuslain ja Neuvoston asetuksen 33 artiklan 1 kohdan mukaan sairausvakuutusmaksun määräytymisen perusteena on voitu sairausvakuutusmaksua vahvistettaessa käyttää A:n Suomessa saamien eläketulojen lisäksi hänen Ruotsista saamiaan eläketuloja ja määrätä A:lle sairausvakuutusmaksu Suomesta maksetusta eläkkeestä siihen määrään saakka, johon etuuksia koskevat kustannukset 27 artiklan mukaan ovat olleet Suomen laitoksen vastuulla eikä A:lle määrätty sairausvakuutusmaksu ole myöskään ylittänyt hänen verovuonna Suomesta saamiaan eläketuloja. Sen vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta tältä osin.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion mukaan EY 39 artikla on kuitenkin esteenä sille, että toisen jäsenvaltion laitoksista saatujen eläkkeiden määrä otetaan huomioon, jos tässä toisessa jäsenvaltiossa on jo suoritettu maksuja tässä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa saaduista työtuloista, mutta asianomaisten on osoitettava se, että maksuja on todellisuudessa aikaisemmin suoritettu. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tältä osin perustellut tuomiotaan erityisesti kohdissa 33-36. Kohdassa 34 yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että se, että jäsenvaltio laskee lainsäädäntönsä piiriin kuuluvan eläkkeelle jääneen työntekijän sairausvakuutusmaksut tämän toisesta jäsenvaltiosta saaman työehtosopimukseen perustuvan lisäeläkkeen bruttomäärän perusteella ottamatta huomioon sitä, että tämän eläkkeen bruttomäärästä on jo pidätetty sairausvakuutusmaksu viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa, on ristiriidassa EY 39 artiklan kanssa. Tuomion kohdan 35 mukaan tämän vaaran välttämiseksi on toimivaltaisen jäsenvaltion, joka sisällyttää lainsäädäntönsä perusteella sairausvakuutusmaksujen määräytymisperustetta koskevaan laskelmaan muiden jäsenvaltioiden laitosten maksamat eläkkeet, jätettävä maksujen määräytymisperusteen ulkopuolelle niiden eläkkeiden määrä, joiden osalta kyseiset eläkkeensaajat ovat jo suorittaneet maksuja muissa valtioissa, riippumatta siitä, ovatko asianomaiset suorittaneet kyseiset maksut työtuloistaan vai onko ne peritty suoraan mainituista tuloista.

A ei ole osoittanut, että hän olisi todellisuudessa jo aikaisemmin maksanut Ruotsissa sairausvakuutusmaksua tai hänen Ruotsista saamastaan eläkkeestä olisi jo pidätetty sairausvakuutusmaksu. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei EY 39 artikla ole esteenä A:n Ruotsista saaman eläketulon ottamisessa huomioon hänen sairausvakuutusmaksuaan vahvistettaessa ja ettei senkään vuoksi ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, joka jää siis pysyväksi.

Vaikka oikeudenkäynnin ei voida katsoa pääasialliselta osaltaan aiheutuneen viranomaisen virheestä, niin kuitenkin kun otetaan huomioon asian laatu ja sen vaiheet eri tuomioistuimissa, olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen vuoksi ja ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:lle asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vaatimuksen mukaisella ja kohtuulliseksi harkitulla 5 160,65 eurolla. Nämä oikeudenkäyntikulut on korvattava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan määräytyvine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Esa Aalto, Tuulikki Keltanen, Ahti Vapaavuori ja Irma Telivuo. Asian esittelijä Marjo Snellman.