29.12.2006/3618
Antopäivä 29.12.2006 Taltionumero 3618 Diaarinumero 1782/2/06
Oikeudenkäyntikulut - Oikaisumenettely - Pääasiaa koskevan valituksen raukeaminen
A oli tullipiiriin 5.4.2001 saapuneella, hallinto-oikeudelle osoitetulla valituksella vaatinut 7.3.2001 tehdyn autoveropäätöksen muuttamista ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Tullipiiri oikaisi päätöksellään 7.3.2005 autoverolain 68 §:ssä tarkoitetulla tavalla autoveropäätöstä A:n vaatimalla tavalla. Tämän jälkeen tullipiiri lähetti A:n valituksen, siihen antamansa lausunnon, tulliasiamiehen vastineen ja A:n vastaselityksen sekä muut asian käsittelyssä syntyneet asiakirjat hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus katsoi, että tullipiirin oikaistua verotusta A:n vaatimalla tavalla valitus oli rauennut autoverolain 70 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä asia ollut autoverotuksen osalta siirtynyt hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeus hylkäsi A:n oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n valitus oli autoverolain 70 §:n 2 momentin mukaan rauennut verotusta koskevalta osalta mutta ei oikeudenkäyntikulujen osalta. A:lla oli ollut perusteltu syy valittaa autoveropäätöksestä ja hänelle oli syntynyt muutoksen hakemisesta kuluja. Tämän vuoksi ja kun hallinto-oikeus ei ollut voinut päätöksessään mainitsemillaan perusteilla hylätä A:n vaatimusta oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta, korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. Korkein hallinto-oikeus tutki välittömästi A:n vaatimuksen ja velvoitti tullipiirin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kohtuulliseksi harkitulla määrällä.
Autoverolaki 68 § ja 70 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 74 ja 75 §
|