KHO:2007:39
Vuosikirjanumero KHO:2007:39 Antopäivä 21.6.2007 Taltionumero 1663 Diaarinumero 1839/1/06
Asiakirjajulkisuus - Sähköinen asiakirja - Ratkaisurekisteri - Oikeus julkisiin tietoihin - Asiakirjan käsite - Uusi asiakirja - Osa asiakirjaa - Ohjelmointi - Yhdisteleminen - Ylioppilastutkinto
Ylioppilastutkintolautakunnalta oli pyydetty sähköisessä muodossa koulukohtaisia tilastotietoja ylioppilastutkinnon tuloksista. Pyydetyt tiedot sisältyivät ylioppilastutkintorekisteristä tuotettuun tulosluetteloon, joka oli julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu ratkaisurekisteri. Rekisteriin sisältyvät henkilötiedot ja muut tiedot, joita pyyntö ei koskenut, olivat teknisesti poistettavissa rekisteristä ilman uuden asiakirjan laatimiseen rinnastettavia ohjelmointitoimenpiteitä. Kun vaikeus erottaa salassa pidettävät tiedot julkisista tiedoista tai muukaan julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy ei näin ollen ollut esteenä pyydettyjen tietojen luovuttamiselle tulosluettelosta eikä tietojen antaminen merkinnyt uuden asiakirjan laatimista, ylioppilastutkintolautakunnan oli annettava pyydetyt tiedot tulosluettelosta sähköisessä muodossa.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 5 § 1 mom, 9 § 1 mom, 10 § ja 16 § 2 mom Laki opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä 7, 8 ja 9 §
Kort referat på svenska
Pyyntö saada tieto asiakirjan sisällöstä
MTV3 on 15.5.2002 päivätyllä ylioppilastutkintolautakunnalle osoitetulla kirjelmällä pyytänyt saada ylioppilastutkintorekisteristä kirjelmässä yksilöityjä tietoja konekielisenä (esimerkiksi excel-taulukkona) kevään 2002 ylioppilastutkinnoista. Tarkoituksena on ollut tietojen perusteella selvittää eri koulujen oppilaiden menestystä ylioppilaskokeissa ja tehdä aiheesta uutisjuttuja MTV3:n uutisiin. Tarkoituksena on ollut käsitellä aineistoa tilastollisesti. Pyydetyt tiedot ovat koskeneet koulun nimeä, oppilaan äidinkieltä, oppilaan sukupuolta, kokelaiden saamia pistemääriä pakollisissa aineissa ja tietoa tutkinnon hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kirjelmässä on ilmoitettu, että yksittäisistä oppilaista ei tarvita nimiä tai muita tunnistetietoja.
Asiassa annetut aikaisemmat ratkaisut
Ylioppilastutkintolautakunta on päätöksessään 3.6.2002 lausunut, että se ei katso voivansa antaa lupaa pyydettyjen tietojen luovuttamiseen ylioppilastutkintorekisteristä julkaisemista varten.
Lautakunta on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:
Opiskelijoiden ylioppilastutkintotulokset ilmenevät kouluittain lautakunnan kansliassa säilytettävistä tulosluetteloista. Ne ovat julkisia asiakirjoja, joihin on mahdollisuus tutustua. Lautakunta on todennut, että se luovuttaa joka tutkintokerta tulosten valmistuttua tiedotusvälineiden käyttöön valtakunnallisia tilastotietoja tutkinnon suorittajien menestymisestä.
Lukiokoulutuksen arvioinnin perusteista päättää lukiolain mukaan opetusministeriö ja arviointia kehittää ja sitä toimeenpanee Opetushallitus. Suomessa arvioinnin julkistamisessa yhdeksi keskeiseksi lähtökohdaksi on otettu anonymiteetti. Opetusministeriön päätöksessä koulutuksen ulkopuolisen arvioinnin toimeenpanon ja arvioinnin kehittämisen perusteista (30.12.1998) todetaan, että koulutuksen arvioinnin tulokset tulee julkistaa siten, että siitä ei aiheudu arvioitaville vahinkoa. Eduskunnan sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään (3/1998), että lainsäädännön tarkoituksena ei ole julkistaa yksittäistä koulua tai yksittäistä opettajaa koskevia tietoja. Sen mukaan "arviointitulosten julkaiseminen ei missään tapauksessa saa johtaa koulujen paremmuusjärjestykseen asettamiseen eikä leimata kouluja, opettajia ja oppilaita tasoltaan heikoiksi ja hyviksi yksipuolisin perustein". Nämä periaatteet koskevat myös ylioppilastutkinnon tuottaman arviointitiedon julkistamista.
Lautakunta on pitänyt lukioiden keskinäistä vertailua pelkästään ylioppilastutkinnossa menestymisen perusteella liian yksipuolisena. Kun arvioidaan koulujen menestymistä opetustehtävässään, tulisi voida varmistua siitä, että arviointi on tehty riittävän monipuolisin perustein ja hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. MTV3:n tarkoitus selvittää lukioiden menestystä ylioppilastutkinnon tulosten perusteella ei lautakunnan mielestä täytä arvioinnille asetettuja kriteereitä. Vaikka uutisoinnin yhteydessä mainittaisiinkin muista koulun tuloksellisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kuten esimerkiksi opiskelija-aineksesta, asiasta on vaikea muodostaa kokonaisnäkemystä, ellei näiden muiden tekijöiden vaikutusta ole arviointituloksessa valmiiksi otettu huomioon.
Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 19.12.2002 taltionumero 3378 jättänyt tutkimatta MTV3:n valituksen ylioppilastutkintolautakunnan päätöksestä ja siirtänyt valituksen Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.
Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 28.5.2003 nro 03/0322/2 kumonnut ylioppilastutkintolautakunnan päätöksen ja palauttanut asian ylioppilastutkintolautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Perusteluinaan hallinto-oikeus on lausunut muun ohella seuraavaa:
Ylioppilastutkintorekisteri on viranomaisen henkilörekisteri, josta säädetään opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetussa laissa. Lain 10 §:n mukaan ylioppilastutkintorekisteriin sovelletaan lisäksi, mitä henkilötietojen käsittelystä säädetään. Henkilötietolain 8 §:n 4 momentin mukaan oikeudesta saada tieto ja muusta henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisen henkilörekisteristä on voimassa, mitä viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta säädetään. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen. Opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain 9 §:n säännös ylioppilastutkintolautakunnan oikeudesta luovuttaa ylioppilastutkinnossa hyväksyttyjen nimet julkaistavaksi ei sisällä poikkeusta julkisuuslain 9 §:ssä säädetystä julkisuusperiaatteesta.
MTV3 on esittänyt viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 13 §:ssä tarkoitetun tietopyynnön. Asiassa ei ole kysymys siitä, ovatko pyydetyt tiedot julkisia, vaan siitä, voidaanko ne antaa MTV3:n pyytämällä tavalla konekielisessä muodossa. Tämä asia on ratkaistava viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:ää soveltamalla. Lautakunnan valituksenalaisessa päätöksessä mainituilla opetusministeriön päätöksellä ja eduskunnan sivistysvaliokunnan mietinnöllä ei ole asiassa merkitystä. Koska lautakunta ei ole päätöksessään lainkaan ottanut kantaa asiassa noudatettavien viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännösten noudattamiseen, on asia palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi.
Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 25.1.2005 taltionumero 165 hylännyt ylioppilastutkintolautakunnan valituksen Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä.
Ylioppilastutkintolautakunnan valituksenalainen ratkaisu
Ylioppilastutkintolautakunta on 16.5.2005 tekemällään päätöksellä päättänyt olla luovuttamatta MTV3:n 15.5.2002 pyytämiä ylioppilastutkintoa koskevia, kokelaskohtaisia tietoja konekielisenä MTV3:n käyttöön.
Ylioppilastutkintolautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Ylioppilastutkintorekisteriin ei sisälly tietoja pyydetyssä muodossa. Lisäksi ylioppilastutkintolautakunnan käsityksen mukaan tietojen pyytäjällä ei ole henkilötietolain (523/1999) 13 §:n mukaan oikeutta käsitellä kokelaiden henkilötunnuksia eikä tietojen pyytäjälle viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 kohta huomioon ottaen voida antaa tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta. Ylioppilastutkintorekisteriin sisältyvät salassa pidettävät tiedot eivät ole erotettavissa rekisterin julkisista tiedoista, joten pyydettyjä tietoja ei voida antaa.
Opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain (1058/1998) 9 §:n 1 momentin mukaan ylioppilastutkintorekisteristä luovutetaan tietoja opiskelijavalintarekisteriin niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ylioppilastutkintoon ja hakeneet johonkin korkeakouluun. Saman pykälän 2 momentin mukaan ylioppilastutkintolautakunta saa luovuttaa julkaistaviksi ylioppilastutkinnossa hyväksyttyjen nimet. Tähän rekisteriin sisältyvien tietojen luovuttamisesta muihin tarkoituksiin ei ole säädetty.
Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu
Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt MTV3:n valituksen ylioppilastutkintolautakunnan päätöksestä.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 16 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tietojen antaminen vastaavassa muodossa muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.
MTV3 oli pyytänyt ylioppilastutkintolautakunnalta ylioppilastutkintoa koskevia tietoja, joista ilmenisi koulun nimi, oppilaan äidinkieli, oppilaan sukupuoli, kokelaiden saamat pistemäärät pakollisissa aineissa ja tieto tutkinnon hyväksymisestä tai hylkäämisestä.
Tietopyynnössä on kyse ylioppilastutkintorekisterissä olevien julkisten tietojen luovuttamisesta. Asiassa ei näin ollen tule sellaisenaan sovellettavaksi henkilötietolain 13 §, opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain 9 §:n 1 momentti, julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohta eikä saman lain 16 §:n 3 momentti, joihin säännöksiin ylioppilastutkintolautakunta on valituksenalaisessa päätöksessään ja hallinto-oikeudelle antamissaan lausunnoissa viitannut. Kysymyksenä on, ovatko pyydetyt julkiset tiedot annettavissa ilman, että salassa pidettävä osa paljastuu.
Ylioppilastutkintolautakunta on valituksenalaisessa päätöksessään todennut, että ylioppilastutkintorekisteriin ei sisälly tietoja pyydetyssä muodossa ja että siihen sisältyvät salassa pidettävät tiedot eivät ole erotettavissa rekisterin julkisista tiedoista, minkä vuoksi pyydettyjä tietoja ei voida antaa.
MTV3 on 15.9.2005 päivätyssä vastaselityksessään todennut, että pyydetyt tiedot sisältyvät päätösluetteloon, joka sijaitsee lautakunnan tiloissa paperitulosteena ja jota MTV3:n toimittajat ovat käyttäneet uutisointiensa tiedonlähteenä. MTV3 on myös todennut, että lautakunnan 9.8.2005 päivätystä lausunnosta ilmenee, että päätösluettelo on sekä paperitulosteena että sähköisessä muodossa. Siltä osin kuin ylioppilastutkintolautakunta on todennut, että päätösluettelosta ei selviä kokelaiden äidinkieli, MTV3 on todennut, että päätösluettelossa suomenkielisten kokelaiden äidinkielen kokeen tunnus on A ja ruotsinkielisten kokelaiden Å. MTV3 katsoo myös, että väite siitä, ettei kokelaan sukupuoli selviä ilman rekisterien yhdistelemistä, on paikkansapitämätön, sillä tulosluettelossa on jokaisen kokelaan henkilötunnus, jonka toiseksi viimeinen merkki kertoo sukupuolen. Tulosluetteloon on kirjattu myös koulujen nimet, kunkin suoritetun kokeen arvosana ja puoltoäänien kokonaismäärä. Edellä mainitut tiedot ovat riittäviä MTV3:n tarkoitukseen. MTV3 on ilmoittanut, että ylioppilastutkintorekisterin ylläpitäjältä TietoEnatorilta saatujen tietojen mukaan päätösluetteloon sisältyvien salassa pidettävien tietojen poistaminen on teknisesti täysin mahdollista.
Lautakunta on hallinto-oikeuden pyynnöstä 9.2.2006 antamassaan lisälausunnossa todennut, että sukupuolta ja äidinkieltä koskevat tiedot on tallennettu ylioppilastutkintorekisteriin, mutta tiedot eivät ilmene tulosluettelosta. Sukupuoli ilmenee kyllä kokelaan henkilötunnuksesta, joka sisältyy tulosluetteloon. Edelleen lautakunta on todennut, että MTV3:n pyytämistä tiedoista ei ole mahdollista valmistaa uutta tulostetta vain joitakin tietoja tulosluettelosta poistamalla. Pyydettyjen tietojen kokoaminen edellyttäisi uuden ohjelman rakentamista tulosteen valmistamiseksi.
Hallinto-oikeus toteaa, että pyydetyt tiedot (sellaisina kuin MTV3:n on sen 15.9.2005 antama vastaselitys huomioon otettuna katsottava niitä pyytäneen) sisältyvät ylioppilastutkintolautakunnan konekieliseen päätösluetteloon, joka on julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen ratkaisuja sisältävä rekisteri, jonka julkisista tiedoista jokaisella on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Kopion antamisen edellytyksenä on, että salassa pidettävät tiedot pystytään rekisteristä poistamaan. Erityisenä syynä olla luovuttamatta kopiota teknisenä tallenteena tai sähköisesti voidaan pitää sitä, että salassa pidettävien tietojen poistaminen jo olemassa olevasta rekisteristä ei ole teknisesti mahdollista ilman, että kyseessä on katsottava olevan uuden rekisterin luominen. Julkisuuslaki ei edellytä viranomaiselta sellaisen rekisterin valmistamista, jota sillä ei ole ja jota se ei omassa toiminnassaan tarvitse.
Hallinto-oikeus pitää ilmeisenä, että sellaisen tulosteen, joka sisältäisi MTV3:n pyytämät tiedot, laatiminen on teknisesti mahdollista. Se edellyttäisi salassa pidettävien tietojen salaamiseksi ainakin henkilötunnuksen muokkaamista ja mahdollisesti myös joidenkin muiden tietojen muokkaamista eli siten sellaisia toimenpiteitä, joita ei voida enää pitää asiakirjan antamisena vaan uuden asiakirjan laatimisena. Tämän vuoksi MTV3:n pyytämiä tietoja ei voida konekielisenä ylioppilastutkintolautakunnan päätösluettelosta antaa. Ylioppilastutkintolautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.
Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut päätöksensä perusteluissa mainittujen oikeusohjeiden lisäksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 10 §:n ja henkilötietolain 8 §:n 4 momentin.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
MTV3 on valituksessaan vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ylioppilastutkintolautakunta velvoitetaan antamaan tiedot pyydetyssä sähköisessä muodossa.
Vaatimuksensa tueksi MTV3 on viitannut asian aikaisemmissa vaiheissa esitettyyn. Lisäksi MTV3 on esittänyt, että hallinto-oikeuden tulkinta, jonka mukaan ylimääräisten tietojen poistaminen rekisteristä tekisi siitä uuden asiakirjan, on virheellinen. Tulkinta on myös julkisuusperiaatteen ja perustuslain vastainen.
MTV3 on havainnollistanut lausumaansa vertaamalla tilannetta salassa pidettäviä tietoja sisältävän asiakirjan luovuttamiseen niin, että salassa pidettävät tiedot on siitä mustattu. Tällaisessa asiakirjan luovuttamisessa ei ole kysymys uuden asiakirjan luomisesta. Periaatteellisella tasolla tietojen poistamisessa tussilla tai tietokoneella tehtävillä toimenpiteillä ei ole lainkaan eroa.
Ylioppilastutkintolautakunta on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt, että lautakunnan konekielinen tulosluettelo on julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen ratkaisuja sisältävä rekisteri. Rekisteri sisältää muun ohella tiedon koulun nimestä, kokelaan saamista pistemääristä pakollisissa aineissa ja tiedon tutkinnon hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Luettelo ei sisällä tietoa kokelaan äidinkielestä eikä sukupuolesta. Sitä vastoin tulosluettelo sisältää kokelaiden henkilötunnusten ohella heitä koskevia salassa pidettäviä tietoja, joita ovat tiedot kokelaita koskevista puoltolauseista, heidän terveydentilastaan, sairaudestaan, vammaisuudestaan tai muista näihin verrattavista seikoista. Tulosluettelosta ilmenee myös, onko puoltolause otettu jotakin arvosanaa määrättäessä huomioon. Koska tuloste sisältää paitsi julkisia, myös salassa pidettäviä tietoja, siitä ei voida antaa konekielistä kopiota. Lautakunta katsoo, että julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa mainittu erityinen syy olla luovuttamatta kopiota teknisenä tallenteena tai sähköisesti on tässä tapauksessa se, että tulosluettelon kopion antaminen ilman salassa pidettäviä tietoja vaatisi siihen sisältyvien tietojen muokkaamista eli uuden rekisterin laatimista. Laki ei kuitenkaan edellytä viranomaiselta sellaisen rekisterin valmistamista, jota sillä ei ole ja jota se ei omassa toiminnassaan tarvitse.
Ylioppilastutkintolautakunta katsoo, että opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain 9 § ei salli tietojen luovuttamista MTV3:n pyynnössä mainittuun tarkoitukseen. Siten lautakunta on toiminut julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla kieltäytyessään antamasta rekisterin sisältämiä tutkintotulostietoja konekielisinä MTV3:lle.
Lautakunnalla ei ole hallussaan sellaista tulostetta, joka sisältäisi pelkästään MTV3:n pyytämät tiedot, eikä tietojärjestelmään sisälly ohjelmaa pyydetyn tulosteen valmistamiseksi. Pyydettyjen tietojen kokoaminen edellyttäisi siten uuden ohjelman rakentamista. Laki ei kuitenkaan velvoita viranomaista tällaisen laatimiseen.
MTV3 on lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä esittänyt, että korkeimman hallinto-oikeuden tulisi pyytää teknisistä yksityiskohdista selvitys suoraan TietoEnatorilta eikä luottaa vain lautakunnan asiasta kertomaan. MTV3 on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että asia on ollut vireillä jo vuodesta 2002 lähtien, minkä vuoksi itse asiakysymykseen tulisi saada ratkaisu.
Merkinnät korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Korkein hallinto-oikeus on toimittanut 30.5.2007 katselmuksen ylioppilastutkintolautakunnan tiloissa. Katselmuksessa on tehty havaintoja ylioppilastutkintorekisterin tietosisällöstä, sen ylläpito-ohjelman toiminnasta ja rekisteristä tuotettavissa olevista sähköisistä asiakirjoista. Niin ikään on tehty havaintoja tulosluettelon tietosisällöstä ja sähköisestä tallennustavasta. Katselmuksesta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin.
MTV3 on toimittanut katselmuksen jälkeen korkeimmalle hallinto-oikeudelle kirjelmän, joka on toimitettu ylioppilastutkintolautakunnalle tiedoksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden ja ylioppilastutkintolautakunnan päätökset ja oikeuttaa MTV3:n saamaan pyytämänsä tiedot sähköisessä muodossa.
Perustelut
Sovellettavat säännökset
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999; julkisuuslaki) säännökset
Julkisuuslain 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.
Julkisuuslain 5 §:n 1 momentin mukaan asiakirjalla tarkoitetaan mainitussa laissa kirjallisen ja kuvallisen esityksen lisäksi sellaista käyttönsä vuoksi yhteen kuuluviksi tarkoitetuista merkeistä muodostuvaa tiettyä kohdetta tai asiaa koskevaa viestiä, joka on saatavissa selville vain automaattisen tietojenkäsittelyn tai äänen- ja kuvantoistolaitteiden taikka muiden apuvälineiden avulla.
Julkisuuslain 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.
Julkisuuslain 10 §:n toisen virkkeen mukaan, kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.
Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tietojen antaminen vastaavassa muodossa muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.
Opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain (1058/1998; rekisterilaki) säännökset
Rekisterilain 7 §:n 2 momentin mukaan ylioppilastutkintorekisteriä pitää ylioppilastutkintolautakunta.
Rekisterilain 8 §:n 1 momentin mukaan ylioppilastutkintoon kuuluvien kokeiden järjestämistä varten tarpeelliset tiedot ja kokelaiden lukiokoulutusta koskevat tiedot kerätään rekisteriin lukiokoulutuksen järjestäjiltä. Rekisterinpitäjä merkitsee rekisteriin suoritettuja ylioppilastutkintoja koskevat tiedot.
Pykälän 2 momentin mukaan ylioppilastutkintorekisteriin talletetaan: 1) kokeisiin ilmoittautuneista ja osallistuneista nimi, henkilötunnus, sukupuoli, äidinkieli sekä suoritettua lukiokoulutusta koskevat tiedot; 2) kokelaiden saamat arvosanat ja pistemäärät eri kokeista; sekä 3) tutkinnon suorittamisen tai hylkäämisen, tutkinnon jälkeen uusittujen kokeiden sekä tutkinnon täydentämisen ajankohta.
Pykälän 3 momentin mukaan ylioppilastutkintorekisteriin voidaan tallettaa 2 momentissa mainittujen tietojen lisäksi rekisterin käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisia, kokelaskohtaisia tietoja ylioppilastutkinnosta sekä tutkinnon suorittamistavasta ja järjestämisestä.
Ylioppilastutkintorekisterin ja tulosluettelon sisältö ja tallennustapa
Ylioppilastutkintolautakunta pitää yllä sähköistä ylioppilastutkintorekisteriä. Se on tietokantamuotoinen perusrekisteri, joka sisältää ylioppilastutkintoja koskevat tiedot usealta vuodelta. Ylioppilastutkintorekisteri sisältää eri lähteistä saatua tietoa, muun muassa väestörekisteristä tai muusta lähteestä saadun tiedon kokelaan sukupuolesta ja äidinkielestä sekä kouluista saadut tiedot. Tämän ohella rekisterissä ovat ylioppilastutkintoja koskevat tiedot.
Tietokannasta tuotetaan sähköisessä muodossa vuosittain tulosluettelo kyseisen vuoden ylioppilastutkinnoista. Tulosluetteloon sisältyvät vain ylioppilaskoetta ja ylioppilaskokelaita koskevat tiedot. Tulosluetteloon ei ole merkitty erikseen kokelaan sukupuolta eikä äidinkieltä. Tulosluettelosta ilmenee kuitenkin kokelaan henkilötunnus ja se kieli, jolla kokelas on suorittanut äidinkielen kokeen. Kokelaan sukupuoli ja äidinkieli ilmenevät näistä tiedoista. Luettelo tuotetaan nykyisin PDF-muodossa, mutta se on tuotettavissa myös muissa muodoissa, esimerkiksi XML-muodossa.
Tietokantaan tallennetusta aineistosta tuotetaan myös lukuisia tilastoja, joista kokelaiden henkilötiedot eivät ilmene. Ylioppilastutkintolautakunta julkaisee nämä tilastot. Tilastoissa on esitetty esimerkiksi arvosanapisteiden keskiarvojen jakauma maakunnittain.
Oikeudellinen arviointi
MTV3 on pyytänyt ylioppilastutkintolautakunnalta koulun nimeä, kokelaan äidinkieltä, sukupuolta ja pakollisissa aineissa saamia pistemääriä sekä tutkinnon hyväksymistä tai hylkäämistä koskevat tiedot konekielisenä. MTV3 on myöhemmin täsmentänyt, että sen pyytämät tiedot sisältyvät ylioppilastutkintolautakunnan konekieliseen päätösluetteloon (tulosluetteloon).
Tietojensaantipyyntö ei koske ylioppilaskokelaiden henkilötietoja tai henkilötunnuksia. Tähän nähden asiassa ei tule ratkaistavaksi, rajoittavatko henkilön yksityisyyttä suojaavat salassapitosäännökset tai henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset julkisuuslain 16 §:n 3 momentin viittaussäännöksen kautta tietojen luovuttamista.
Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin mukaan tiedon antaminen asiakirjasta sähköisessä muodossa on yleensä viranomaisen harkinnassa. Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on kuitenkin oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tiedon antaminen tällaisesta ratkaisurekisteristä sähköisessä muodossa ei ole viranomaisen harkinnassa.
Muun ohella katselmuksessa saadun selvityksen mukaan ylioppilastutkintorekisteriin kerätään tietoja eri tietolähteistä. Rekisteriin sisältyy ylioppilastutkintolautakunnan tekemien arvostelupäätösten lisäksi muitakin tietoja. Tähän nähden ylioppilastutkintorekisteriä ei voida pitää julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ratkaisurekisterinä. Tietojen antaminen ylioppilastutkintorekisteristä on siten momentin toisessa virkkeessä tarkoitetuin tavoin viranomaisen harkinnassa.
Tulosluettelo sen sijaan sisältää vain tiedot päätöksistä, joilla kokelaiden koesuoritukset on arvosteltu. Tähän nähden tulosluetteloa on pidettävä julkisuuslain 16 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuna viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidettynä rekisterinä. Tietojen antaminen tulosluettelosta ei ole momentin jälkimmäisessä virkkeessä tarkoitetuin tavoin viranomaisen harkinnassa, vaan rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen perustelujen mukaan (hallituksen esitys 30/1998 vp s. 73) lainkohdassa tarkoitettuna erityisenä syynä olla antamatta tietoa voi etenkin lain siirtymäsäännöksissä tarkoitettuna aikana olla se, ettei rekisteristä ole erotettavissa salassa pidettäviä tietoja.
Julkisuuslain 5 §:n, joka koskee viranomaisen asiakirjaa, perustelujen mukaan (hallituksen esitys 30/1998 vp s. 54) asiakirjaa, johon laissa tarkoitettu tietojensaantioikeus ulottuu, kutsutaan viestiksi. Laissa tarkoitettu viesti on tiettyä kohdetta tai asiaa koskeva, käyttönsä vuoksi yhteen kuuluvista merkeistä muodostuva merkkien yhdistelmä. Laissa tarkoitettuna asiakirjana ei pidetä sellaista talletettujen merkkien kokonaisuutta, joka muodostuu eri käyttötarkoituksia varten talletetuista tiedoista. Viranomainen ei myöskään ole julkisuusperiaatteen mukaisen tietojensaantioikeuden nojalla velvollinen muuttamaan tietokoneohjelmiaan tai yhdistelemään eri käyttötarkoituksia varten laadittujen tiedostojen tietoja.
Tulosluettelon erilaisista sähköisistä tuottamistavoista ja sen muokkaamismahdollisuuksista katselmuksessa saadun selvityksen mukaan tulosluettelo on muokattavissa tietokoneohjelman avulla niin, että siitä poistetaan tiedot, joita pyyntö ei koske. Poistamisen teknisistä toteuttamismahdollisuuksista saadun selvityksen mukaan poistamista ei voida pitää uuden asiakirjan laatimiseen rinnastettavana ohjelmointitoimenpiteenä, vaan tiedon antamisena osasta olemassa olevaa asiakirjaa. Tietojen luovuttaminen ei myöskään edellytä eri käyttötarkoituksia varten ylläpidettyjen tiedostojen yhdistämistä.
Kun vaikeus erottaa salassa pidettävät tiedot julkisista tiedoista tai muukaan julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy ei näin ollen ole esteenä pyydettyjen tietojen luovuttamiselle tulosluettelosta eikä tietojen antaminen merkitse uuden asiakirjan laatimista, MTV3:lla on oikeus saada pyytämänsä tiedot tulosluettelosta sähköisessä muodossa.
Ylioppilastutkintolautakunnan on edellä lausutuin perustein annettava pyydetyt tiedot tulosluettelosta sähköisessä muodossa. Lautakunta voi harkintansa mukaan antaa pyydetyt tiedot myös muulla tavalla sähköisesti ylioppilastutkintorekisteristä.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Pekka Vihervuori, Marjatta Kaján, Tuula Pynnä ja Riitta Mutikainen. Asian esittelijä Hannu Ranta.
|