PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 03.10.2007/2508
 

03.10.2007/2508

Antopäivä 3.10.2007
Taltionumero 2508
Diaarinumero 400/1/07


Asiakirjajulkisuus - Maksu - Valituskelpoisuus - Valitustie - Valituskielto - Jäljennös - Maksuttomuus - Oikaisuvaatimus - Ennakkokannanotto

A oli pyytänyt Tullihallitukselta maksutta jäljennöksiä sen hallussa olevista pöytäkirjoista. Tullihallitus oli päättänyt, ettei jäljennöksiä anneta maksutta ja ohjannut A:n hakemaan päätökseen muutosta hallinto-oikeudelta. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n Tullihallituksen päätöksestä tekemän valituksen. A valitti hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:lle. KHO kumosi ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen ja poisti Tullihallituksen päätökseen liitetyn valitusosoituksen. KHO perusteli päätöstään sillä, että Tullihallitus ei ollut tehnyt asiassa päätöstä, jolla A:n maksettavaksi olisi määrätty maksu. Maksun määräämistä koskeva ratkaisu voitiin julkisuuslain 33 §:n 3 momentin mukaisesti saattaa tutkittavaksi oikaisuvaatimusmenettelyssä. Tuossa menettelyssä, jossa jatkomuutoksenhaku hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen oli mainitun momentin mukaan kielletty, voitiin saattaa tutkittavaksi sekä kysymys oikeudesta saada asiakirjajäljennös maksutta että kysymys jäljennöksestä määrätyn maksun oikeellisuudesta. Tullihallituksen ennakkokannanotto siitä, että jäljennöstä ei anneta maksutta, ei tähän nähden sisältänyt sellaista hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua päätöstä, josta sai valittaa.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 33 ja 34 §
Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 mom.

 

sivun alkuun