PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 10.12.2007/3159
 

10.12.2007/3159

Antopäivä 10.12.2007
Taltionumero 3159
Diaarinumero 3526/2/06


Arvonlisävero - Verovelvollisuus - Vähäinen toiminta - Yksityisomaisuuteen kuuluvan tavaran myynti - Puun myynti yksityismetsästä

A harjoitti liiketoimintaa toiminimellä ja oli tästä toiminnastaan arvonlisäverovelvollinen. A oli vuonna 2002 tehnyt puukaupat metsäyhtiön kanssa. Puukaupan arvo oli ollut yhteensä noin 6 000 euroa ja kyseessä oli ollut kertaluonteinen myyntitapahtuma.

Metsä, josta A oli myynyt puuta, ei ollut kuulunut A:n liikeomaisuuteen vaan hänen yksityisomaisuuteensa. Koska A oli myynyt yksityisomaisuuteensa kuuluneesta metsästä puuta yksityishenkilönä, puun myyntiä ei voitu pitää A:n toiminimellä harjoittamaan liiketoimintaan kuuluvana myyntinä. Näin ollen ja kun A:n puun myynnistä saatu liikevaihto ei ollut ylittänyt arvonlisäverolaissa arvonlisäverovelvollisuudelle säädettyä vähäisen liiketoiminnan 8 500 euron rajaa eikä asiakirjoista ilmennyt, että A olisi hakeutunut metsätaloudesta arvonlisäverovelvolliseksi, A:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa puun myynnistä saamastaan tulosta.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom. 1 kohta ja 3 §

 

sivun alkuun