PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 10.12.2007/3161
 

10.12.2007/3161

Antopäivä 10.12.2007
Taltionumero 3161
Diaarinumero 3069/2/06


Arvonlisävero - Jälkiverotus - Muutoksenhaku - Valituskelpoinen päätös - Veroasiamiehen valitus

Verovirasto oli toimittanut A Oy:n arvonlisäverotusta koskevat jälkiverotukset tilikausilta 1.1.-31.12.2000 ja 1.1.-31.12.2001 verotarkastuskertomuksen perusteella. Verotarkastuksessa oli tutkittu ja tarkastuskertomuksessa selostettu veroasiamiehen valituksessa tarkoitettuja, A Oy:n B Oy:ltä saamia palkkioita ja niiden arvonlisäverokäsittelyä. Tarkastuskertomuksessa oli todettu, että koska asia oli verotuksellisesti jossakin määrin tulkinnanvarainen, jälkiverotustoimenpiteitä ei B Oy:ltä saatujen palkkioiden osalta esitetty. Lisäksi tarkastuskertomuksessa oli maininta, että verotarkastuskertomus oli saatettu verovirastossa toimivan veroasiamiehen tietoon.

Verovirasto oli toimittanut jälkiverotukset tarkastuskertomuksen mukaisesti siten, ettei B Oy:ltä saaduista palkkioista ollut päätöksissä mainintaa. Koska palkkioiden arvonlisäverokohtelua koskeva asia oli tarkastuskertomuksella kuitenkin saatettu veroviraston tietoon ja kun verovirasto oli toimittanut jälkiverotukset määräämättä A Oy:lle arvonlisäveroa jälkiverotuksen kohteena olleina tilikausina verottomina käsitellyistä palkkioista, veroviraston oli katsottava hyväksyneen kyseiset palkkiot arvonlisäverottomiksi. Siten veroviraston tekemät jälkiverotuspäätökset sisälsivät ratkaisun myös siitä, että A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa veroasiamiehen valituksessa tarkoitetuista palkkioista. Sillä seikalla, että veroviraston päätösten perusteluissa ei ollut nimenomaisesti todettu, ettei jälkiverotusta näiden palkkioiden osalta toimiteta, ei ollut ratkaisevaa merkitystä asiassa.

Hallinto-oikeus oli jättänyt veroasiamiehen valituksen tutkimatta. Hallinto-oikeus oli perustellut valituksen tutkimatta jättämistä sillä, ettei verotarkastuskertomuksessa ollut esitetty jälkiverotustoimenpiteitä kysymyksessä olevien palkkioiden osalta ja ettei verovirasto näin ollen ollut tehnyt näiden palkkioiden osalta sellaista päätöstä, johon voitiin hakea muutosta valittamalla. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei hallinto-oikeuden olisi tullut jättää veroasiamiehen valitusta tutkimatta päätöksessään mainitsemilla perusteilla. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hyväksyi veroasiamiehen valituksen, kumosi hallinto-oikeuden päätöksen sekä palautti asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi asiaratkaisun antamista varten niiden vaatimusten osalta, jotka veroasiamies oli hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa esittänyt.

Arvonlisäverolaki 185 § ja 193 § 1 mom.

 

sivun alkuun