KHO:2007:87
Vuosikirjanumero KHO:2007:87 Antopäivä 13.12.2007 Taltionumero 3195 Diaarinumero 3454/3/06
Tavaramerkki - Sekoitettavuus - Tavaroiden samankaltaisuus - Sekaannusvaara - Mielleyhtymä - Tavaramerkkidirektiivi
Kansainvälinen tavaramerkki ECHO ei ollut sekoitettavissa aikaisempaan yhteisötavaramerkkiin ECHO. Molemmat rekisteröinnit koskivat muun muassa tallennuslaitteita tavaraluokassa 9, mutta rekisteröintien tavaraluetteloista ilmeni, että kysymyksessä olevat tallennuslaitteet oli tarkoitettu käytettäviksi eri aloilla, yhteisömerkki äänen tallentamiseen liittyen, kansainvälinen merkki virtausmittarien ja muiden sellaisten mittarien antamien tietojen tallentamisen yhteydessä. Tavaramerkkien välille ei voitu arvioida syntyvän yleisön keskuudessa sekaannusvaaraa, joka sisältää vaaran merkkien välisestä mielleyhtymästä.
Tavaramerkkilaki 6 § 1 mom., 14 § 1 mom. 9 kohta Tavaramerkkidirektiivi 4 art. 1 kohdan b alakohta
Kort referat på svenska
Asian aikaisempi käsittely
Patentti- ja rekisterihallitus on päätöksellään 2.3.2004 katsonut, että yhtiön kansainvälinen rekisteröinti 764000 ECHO koskee Suomea vain osittain.
Patentti- ja rekisterihallitus on päätöksensä perusteluissa viitaten tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohtaan, 6 §:n 1 momenttiin ja 56 b §:n 2 momenttiin lausunut, että kansainvälinen rekisteröinti on sekoitettavissa luokan 9 tavaroiden (data recording apparatus for such flow meters and meters, apparatus for the remote transmission of data, remote data reading and/or transmission and/or surveillance systems for such flow meters and meters) osalta samoja ja samankaltaisia tavaroita varten numerolla 280370 rekisteröityyn yhteisön tavaramerkkiin ECHO.
Yhtiö on valittanut päätöksestä Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan.
Patentti- ja rekisterihallitus on antanut valituksen johdosta lausunnon.
Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan ratkaisu
Valituslautakunta on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen ja pysyttänyt Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen perusteluineen.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Yhtiö on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus katsoo yhtiön kansainvälisen tavaramerkin nro 764000 ECHO koskevan Suomea kokonaisuudessaan.
Kysymyksessä olevat tavaramerkit poikkeavat toisistaan tavaraluettelon osalta. Samasta tavaraluokasta huolimatta merkit ovat tarkoitetut täysin toisistaan poikkeaville tavaroille. Yhtiön merkin ECHO kattamat tavarat ovat erilaisten kaasujen, nesteiden ynnä muiden virtauksen mittaamiseen sekä näiden mittaustulosten tallentamiseen ja siirtämiseen tarkoitettuja laitteita. Esteeksi asetettu merkki kattaa audiovisuaaliset tallenteet. Estemerkin haltijan ollessa brittiläinen äänilevy-yhtiö, voidaan huomata tavaroiden tarkoittavan lähinnä musiikkitallenteita, cd- ja vinyylilevyjä. Näin ollen sekaantumisen vaara kuluttajien kesken on käytännössä mahdoton.
Suomen tavaramerkkirekisteristä löytyy rekisteröinti nro 134366 ECHO myös luokassa 9. Kysymyksessä olevaa ECHO-rekisteröintiä ei ole asetettu yhtiön merkin esteeksi samasta tavaraluokasta huolimatta. Luokkaan 9 rekisteröidyt tavarat ovat kuitenkin käytännössä yhtä kaukana yhtiön merkin kattamista tavaroista kuin esteeksi asetettu tavaramerkki. Lisäksi yhteisötavaramerkkirekisteristä löytyy seitsemän ECHO-rekisteröintiä luokassa 9.
Edellisestä voidaan huomata, että sana ECHO on tavaramerkkinä vain heikosti erottamiskykyinen. Näin ollen ECHO tavaramerkkien tulisi saada suojaa vain nimenomaan tavaraluettelossa tarkoitetuille tavaroille.
Kysymyksessä olevat tavaramerkit koostuvat sanasta echo, joka omaa yleiskielisen merkityksen englanniksi tarkoittaen kaikua. Tavaramerkin yleiskielen merkitys on omiaan entisestään vähentämään sen erottamiskykyä. Erityisesti tämä korostuu estemerkin osalta, joka kattaa lähinnä audiovisuaaliset, pääosin musiikkitallenteet. Kaiku-sanalla on voimakas suggestiivinen vaikutus ääntä sisältäviin tavaroihin. Sen sijaan sana kaiku tai echo ei omaa edes pientä suggestiota yhtiön tavaramerkkiin tai sen kattamiin tavaroihin.
Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, ettei valituskirjelmässä ole esitetty mitään sellaista, mikä antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.
Molempien merkkien tavaraluettelot luokassa 9 käsittävät tietynlaisia tallennuslaitteita. Tallennuslaitteet täytyy katsoa keskenään samankaltaiseksi tavaraksi riippumatta siitä mihin tarkoitukseen niitä käytetään. Kun vertailtavat sanamerkit ovat lisäksi identtiset, sekoitettavuutta on tulkittava ankarasti. Siten kansainvälinen rekisteröinti nro 764000 ECHO on sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin nro 280370 ECHO.
Valittajan viittaama rekisteröinti nro 134366 ECHO ei ole verrattavissa nyt esteeksi asetettuun tavaramerkkiin, koska se ei käsitä minkäänlaista tallennukseen tai tallennuslaitteisiin liittyvää tavaraa. Yhdenmukaistamisviraston erilaisesta rekisteröimismenettelystä johtuen samanlaiset merkit voivat olla sen rekisterissä samassa luokassa ilman, että rekisteriviranomainen on edes ottanut kantaa merkkien sekoitettavuuteen ja tavaroiden samankaltaisuuteen.
Vaikka sana ECHO olisikin tavaramerkkinä heikosti erottamiskykyinen luokan 9 tavaroille, ei täysin identtisiä tavaramerkkejä silti voida rekisteröidä samankaltaisille tavaroille.
Yhtiö on vastaselityksessään toistanut vaatimuksensa. Mikäli korkein hallinto-oikeus kuitenkin päätyy valituslautakunnan kannalle, yhtiö rajoittaa tavaraluetteloaan siten, että se sulkee pois äänen ja kuvan tallennuslaitteet. Tavaraluettelo luokan 9 osalta tulisi siis tässä tapauksessa olemaan:
"Flow meters and meters for fluids, particularly gas, water and thermal energy meters, fluidic oscillators, static flow meters, particularly electromagnetic flow meters; electricity meters; pressure regulators; coin-operated apparatus; data recording apparatus for such flow meters and meters, apparatus for the remote transmission of data, remote data reading and/or transmission and/or surveillance systems for such flow meters and meters, with the exception of audio visual recording and reproducing apparatus and instruments and of sound recordings".
Asia tulee palauttaa Patentti- ja rekisterihallitukselle hyväksymistä ja kuuluttamista varten.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukseen kansainvälisen tavaramerkin nro 764000 hyväksymiseksi koskemaan Suomea kokonaisuudessaan.
Perustelut
Sovellettavat säännökset
Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä jos se on sekoitettavissa 57 §:ssä tarkoitettuun yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella. Tunnusmerkkien katsotaan mainitun lain 6 §:n 1 momentin mukaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja.
Tavaramerkkilain säännösten lisäksi asiassa on myös otettava huomioon Euroopan yhteisöjen neuvoston ensimmäinen direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 89/104/ETY, jäljempänä tavaramerkkidirektiivi, sekä sitä koskeva oikeuskäytäntö.
Tavaramerkkidirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi: a) jos se on sama kuin aikaisempi tavaramerkki ja jos tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkkiä haetaan tai tavaramerkki on rekisteröity, ovat samoja kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempaa tavaramerkkiä suojataan; b) jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, yleisön keskuudessa on sekaannusvaara, joka sisältää vaaran tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.
Tavaramerkkidirektiivin johdanto-osassa lausutaan lisäksi muun ohella, että sekaannusvaaran arviointi riippuu lukuisista tekijöistä ja erityisesti siitä, kuinka hyvin tavaramerkki tunnetaan markkinoilla, vakiintuneeseen tai rekisteröityyn merkkiin liittyvistä mielleyhtymistä sekä samankaltaisuuden asteesta tavaramerkin ja merkin sekä niihin yhdistettyjen tavaroiden tai palvelujen välillä.
ECHO-tavaramerkkien välinen sekoitettavuus
Valituksen kohteena oleva kansainvälinen tavaramerkki nro 764000 ECHO ja esteeksi esitetty yhteisön tavaramerkki nro 280370 ECHO ovat identtisiä sanatavaramerkkejä.
Kansainvälinen tavaramerkki koskee, sikäli kuin sen on katsottu olevan sekoitettavissa esteeksi esitettyyn yhteisötavaramerkkiin, seuraavia tavaroita luokassa 9: "data recording apparatus for such flow meters and meters, apparatus for the remote transmission of data, remote data reading and/or transmission and/or surveillance systems for such flow meters and meters". Esteeksi esitetty merkki koskee saman luokan tavaroita "records, tapes, discs, CD's, audio visual recording and reproducing apparatus and instruments; sound recordings".
Molemmat merkit koskevat siten muun muassa tallennuslaitteita. Tavaraluetteloista kuitenkin ilmenee, että tavaramerkit tarkoittavat selkeästi eri aloille tarkoitettuja tallennuslaitteita. Kansainvälisen tavaramerkin tarkoittamat tallennuslaitteet liittyvät tavaraluettelon mukaan siinä lueteltuihin virtausmittareihin, nesteiden ja kaasujen mittareihin sekä vesi-, lämpöenergia- ja sähkömittareihin, kun taas estemerkki tarkoittaa audiovisuaalisia tallennuslaitteita. Tavaramerkit eivät siten koske samoja vaan korkeintaan samankaltaisia tavaroita. Tällöin, kun otetaan huomioon tavaramerkkidirektiivin 4 artiklan 1 kohdan 5 alakohdan säännös, sekoitettavuus tulee kysymykseen ainoastaan, jos yleisön keskuudessa arvioidaan syntyvän sekaannusvaaran, joka sisältää vaaran kansainvälisen tavaramerkin ja yhteisön tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.
Kummankaan tavaramerkin tarkoittamia tallennuslaitteita ei voida pitää päivittäistavaroina. Virtausmittareihin ja muihin kansainvälisen tavaramerkin tavaraluettelossa tarkoitettuihin mittareihin liittyviä tallennuslaitteita hankkivat lisäksi lähinnä asiantuntemusta omaavat ammattilaiset. Vertailun kohteena olevat tallennuslaitteet eivät ole keskenään kilpailevia tuotteita eikä ole todennäköistä, että ne esiintyisivät myyntitilanteessa rinnakkain tai että kuluttajille muullakaan perusteella syntyisi tavaramerkkien välistä mielleyhtymää. Sekaannusvaaraa vähentää jossain määrin myös se, että sanaa echo merkityksessään kaiku voidaan pitää esteeksi esitetyn merkin tarkoittamien tavaroiden osalta jonkin verran kuvailevana.
Yhtiö on korkeimmassa hallinto-oikeudessa toissijaisesti esittämä tavaraluettelon rajoitus "with the exception of audio visual recording and reproducing apparatus and instruments and of sound recordings". Rajoitus korostaisi tavaramerkkien välisen tavarayhteyden puuttumista, mutta koska tavaraluettelot eivät ennen ehdotettua rajoitustakaan koskeneet samoja tavaroita, ehdotetulla rajoituksella ei ole vaikutusta asiaan eikä se siten ole tarpeen.
Näillä perusteilla kansainvälisen tavaramerkin nro 764000 ECHO ei voida arvioida olevan sekoitettavissa yhteisötavaramerkkiin nro 280370 ECHO myöskään siltä osin kuin se on jäänyt hyväksymättä Suomea koskevaksi. Tämän vuoksi valituslautakunnan sekä Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset on kumottava ja asia palautettava ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Matti Pellonpää, Anne E. Niemi ja Heikki Harjula. Asian esittelijä Kristina Björkvall.
|