PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 04.06.2008/1390
 

04.06.2008/1390

Antopäivä 4.6.2008
Taltionumero 1390
Diaarinumero 3410/3/07


Kunnallisasia - Valitusaika - Valitusperuste - Myöhästyminen - Euroopan unionin valtiotukisäännös - Soveltaminen - Saatu selitys - Tutkimatta jättäminen

A:n kaupunginhallitus oli päättänyt myydä määräalan osakeyhtiölle. Hallinto-oikeus hylkäsi kuntalain 90 §:n nojalla B:n ja C:n valituksen. B ja C olivat valitusajan jälkeen vastaselityksessään korkeimmalle hallinto-oikeudelle vaatineet päätöksen kumoamista myös sillä perusteella, että määräala oli myyty vastoin Euroopan unionin valtiontukisäännöksiä alihintaan. Kuntalain 90 §:n 3 momentin mukaan valittajan tulee esittää mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetut valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä. B ja C eivät olleet hallinto-oikeudessa ennen valitusajan päättymistä vaatineet kaupunginhallituksen päätöksen kumoamista sillä perusteella, että määräala on myyty alihintaan. Tämän vuoksi ja kun asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä kaupunginhallituksen päätöksen Euroopan unionin valtiontukisäännösten vastaisuudesta, että sanottu valitusperuste voitaisiin ottaa tutkittavaksi, valitus oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa jätettävä tutkimatta.

Kuntalaki 90 § 3 mom.

 

sivun alkuun