KHO:2008:50

Luonnonsuojelu - Luontotyyppi - Suojelu - Rajauspäätös - Luontaisesti syntynyt jalopuumetsikkö

Ympäristökeskus oli luonnonsuojelulain 29 §:n nojalla määrännyt rajat saaressa sijaitsevalle 0,8 hehtaarin laajuiselle jalopuumetsikölle, jossa kasvoi 51 vaahteraa, viisi tammea ja neljä saarnea.

Valtaosa alueen luontotyyppinä suojellusta jalopuumetsiköstä, lukuun ottamatta yhtä tammea, oli syntynyt vuosien 1912-1944 välillä alueen tuolloisten huvila-asukkaiden suorittamien istutustoimenpiteiden seurauksena. Alun perin istutettu jalopuumetsikkö oli sittemmin myöhempinä vuosikymmeninä villiintyneenä laajentunut. Tällä tavoin alkuaan istutustoimien seurauksena syntynyttä ja sittemmin tosin luontaisesti levinnyttä jalopuumetsikköä, joka lisäksi rajaukseltaan oli selvästi erotettavissa aluetta ympäröivästä muusta kasvillisuudesta, ei ollut pidettävä luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna suojeltuun luontotyyppiin kuuluvana luontaisesti syntyneenä, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvana metsikkönä.

Luonnonsuojelulaki 29 § 1 mom. 1 kohta ja 2 mom., 30 § 1 mom.
Luonnonsuojeluasetus 10 § 1 mom. ja 2 mom. 1 kohta

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeuden päätös 16.11.2007 n:o 07/1701/5

Asian aikaisempi käsittely

Uudenmaan ympäristökeskus on 26.1.2007 antamallaan päätöksellä luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin nojalla asiakirjoista ilmenevien menettelyvaiheiden jälkeen määritellyt Kirkkonummen kunnan Porkkalan kylässä Kyrkogårdsön tilaan RN:o 4:18 kuuluvalla noin 0,8 hehtaarin suuruisella alueella suojeltavaan luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat luonnonsuojelulain 30 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Päätökseen sisältyvä kohteen aluekuvaus

Liitekarttaan merkitty luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitettu suojeltu luontotyyppi on luontaisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö. Kirkkonummella Porkkalanniemen edustalla, sisäsaariston metsäisessä saaressa suojaisessa poukamassa sijaitsevan rajattavan alueen pinta-ala on 0,8 hehtaaria. Kyrkogårdsön jalopuumetsikkö on luonnontilaiseen verrattava alue, jolla on edustava ja monipuolinen lajisto.

Kyrkogårdsön jalopuumetsikkö sijaitsee Byvikenin pohjukassa ja rannoilla maisemallisesti hienolla paikalla etelään ja pohjoiseen nousevilla rinteillä. Lehtipuuvaltaisen puuston yleisiä lajeja ovat mänty (Pinus sylvestris), rauduskoivu (Betula pendula) ja kuusi (Picea abies), muita lajeja ovat tervaleppä (Alnus glutinosa), haapa (Populus tremula) ja pihlaja (Sorbus aucuparia). Alueella kasvaa lisäksi 51 kappaletta runkomaisia vaahteroita (Acer platanoides), neljä kappaletta runkomaisia saarnia (Fraxinus excelsior) ja neljä kappaletta halkaisijaltaan yli 20 cm tammea (Quercus robur). Jalopuut ovat elinvoimaisia, joukossa on suuriakin tammia ja saarnia. Useat vaahterat ovat monihaaraisia, myös useita 2-haaraisia saarnia ja tammia löytyy. Osa jalopuista lienee istutettuja, mutta alueella on runsaasti luontaisesti syntyneitä jalopuita. Niukan pensaskerroksen lajeja ovat vaahtera ja pähkinäpensas (Corylus avellana). Kasvillisuus on muuntunutta lehtoa. Alueella on edustavaa lajistoa, muun muassa lehtokielo (Polygonatum multiflorum), verikurjenpolvi (Geranium sanguineum) ja lehtomaitikka (Melampyrum nemorosum). Alue on sammallajiston kannalta arvokas, metsikössä esiintyy muun muassa uhanalainen isonokkasammal (Eurhynchium striatum). Alueen kasvillisuudessa on havaittavissa vanhaa kulttuurivaikutusta.

Alue on rajattu jalopuiden esiintymän mukaisesti.

Jalopuumetsikkö on osa laajempaa Kirkkonummen saaristo- ja rannikkoalueiden osayleiskaavassa SL-merkinnällä osoitettua aluetta, joka on tarkoitettu suojeltavaksi luonnonsuojelulain nojalla.

Ympäristökeskuksen päätös

Uudenmaan ympäristökeskus on päättänyt, että luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun luontaisesti syntyneen, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvan metsikön alueen rajat määritellään liitekarttaan merkityllä tavalla.

Luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin nojalla liitekarttaan merkityn alueen muuttaminen niin, että luontaisesti syntyneen, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvan metsikön ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu, on kielletty. Luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momentin mukaan luontotyypin ominaispiirteitä ovat tietynlainen kallio- ja maaperä sekä niiden vesi- ja ravinnetalous ja näihin olosuhteisiin luontaisesti sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat.

Ympäristökeskus katsoo, että seuraavat toimet saattavat muuttaa alueen ominaispiirteitä:

– rakennuksien, rakennelmien tai teiden rakentaminen;
– maa-aineksien ottaminen tai maa- ja kallioperän vahingoittaminen;
– ojittaminen tai muu alueen vesitalouden muuttaminen;
– jalopuiden poistaminen, hävittäminen tai vahingoittaminen;
– muun luontaisen kasvillisuuden, mukaan lukien puiden poistaminen, hävittäminen tai vahingoittaminen;
– moottoriajoneuvoilla ajo;
– maastopyöräily;
– leiriytyminen sekä
– kaikenlainen muu toiminta, joka saattaa vaikuttaa epäedullisesti alueen ominaispiirteiden säilymiseen.

Perustelut

Uudenmaan ympäristökeskus on kesällä 2006 selvittänyt Kirkkonummella luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitettuja luontotyyppejä. Kirkkonummen kunnan Porkkalan kylässä kiinteistöllä RN:o 4:18 sijaitseva Kyrkogårdsön jalopuumetsikkö on inventoitu 6.9.2006. Tällöin Uudenmaan ympäristökeskuksen edustaja on todennut, että liitekarttaan merkitty Kyrkogårdsön jalopuumetsikkö on luonnonsuojelulain 29 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu suojeltu luontotyyppi, luontaisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö.

Laaditut selvitykset ja käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu suojeltu luontotyyppi, luontaisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö sijaitsee liitekarttaan merkityllä alueella. Luontotyypin säilyminen vaatii päätöksessä määriteltyjä rajoja.

Asian käsittely Helsingin hallinto-oikeudessa

A:n kuolinpesän osakkaat ovat valituksessaan vaatineet ympäristökeskuksen virheellisin perustein tekemän päätöksen kumoamista, koska kyseessä oleva jalopuumetsikkö ei ole luonnonsuojelulain edellyttämällä tavalla luontaisesti syntynyt. He ovat vaatimustensa tueksi esittäneet muun ohessa seuraavaa:

Kirjailija Henrik Hildén, joka osti Kyrkogårdsön tilan vuonna 1912, oli vuosina 1916-1919 jalostanut huvilan ympäristön puistomaiseksi puutarhaksi kuljettaen muualta pihamaan mullankin.

Alueen luonnonsuojelullisista arvoista on kiistelty jo pitkään. Kirkkonummen kunnan kotiseutuvaliokunnan 6.5.1968 antamasta lausunnosta ilmenee, että Kyrkogårdsön tilan luonto on kulttuurin muokkaama eikä luontaisesti syntynyt.

Kirkkonummen kunnan 1980-luvulla teettämistä selvityksistä ilmenee, että alue on kulttuurivaikutteinen ja ainakin lehmus on villiintynyt. Kirkkonummen saaristo- ja rannikkoalueiden osayleiskaavassa alue on merkitty luonnonsuojelualueeksi (SL). Osayleiskaavaselostuksen (21.9.1994) mukaan suojeltavat luontoalueet on jaettu kolmeen luokkaan, joista luokka I tarkoittaa kansallispuiston aluetta ja luokka II alueita, jotka luonnonsuojelulain mukaan tulisi rajata luonnonsuojelualueiksi. Kyrkogårdsön tilan kyseessä oleva alue kuuluu luokkaan III, muut arvokkaat kohteet. Tästä on pääteltävissä, ettei alueen ole katsottu olevan luonnonsuojelulain perusteella suojeltavaa aluetta. Alueen arvon ei voida katsoa muuttuvan runsaassa kymmenessä vuodessa niin oleellisesti, että se nyt täyttäisi luonnonsuojelulain edellytykset alueen rajaamiseksi suojelua varten. Tuossa vaiheessa Kyrkogårdsön suojelu on perustunut siihen, että alueella on harvinaisia luonnon kasveja ja edustavaa lehtokasvillisuutta. Ympäristökeskuksen vuonna 1996 tai korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 1998 maanomistajan valituksiin antamissa päätöksissä ei ole viitattu puustoon tai luontaisesti syntyneeseen jalopuumetsikköön. Ympäristöministeriön vuonna 2006 vahvistamassa Uudenmaan maakuntakaavassa saarelle ei enää ole osoitettu suojelualuetta.

Alueelle laadittavaa ranta-asemakaavaa varten on tehty luontoselvityksiä. Kristoffer Bondestamin luontoinventoinneista vuodelta 1999 ja 2002 selviää, että palsamipoppeli, saarni, vaahterat ja lehmus ovat istutettuja ja että kyse on entisestä puutarhasta. Luontotieto Keiron Oy:n luontoinventointien kartoittaja Esko Vuorinen on alueella tekemässä inventoinnissaan vuonna 2006 todennut, että jalopuustosta ainakin omenapuu, palsamipoppeli, pihasyreeni, puistolehmus, rusokuusama ja tuoksuköynnöskuusama ovat varmuudella istutettuja ja vaahtera ja saarni sijainnista päätellen 1900-luvun alussa istutettuja. Ainoa vanhempaa perua oleva kookas tammi lienee sekin istutettu. Jalopuut on istutettu ja päätöksessä luetellut alueella olevat muut lehtipuut rauduskoivu, tervaleppä, haapa ja pihlaja eivät täytä luonnonsuojelulain tai -asetuksen edellytyksiä alueen rajaamiseksi. Se seikka, että alue on jäänyt rakentamattomaksi viime vuosikymmenten aikana, on mahdollistanut kasvillisuuden villiintymisen. Tosiasia kuitenkin on, että kasvillisuus on alun perin istutettua kulttuurimaisemaa eikä luontaisesti syntynyttä.

Uudenmaan ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt valituksen hylkäämistä ja lausunut, että kiinteistöllä tehdyiksi ilmoitetut istutukset oli tosin suoritettu lähes sata vuotta sitten, mutta että suuri osa paikalla havaituista jaloista lehtipuista on kuitenkin huomattavasti nuorempia. Ne eivät ole olleet istutettuja, vaan ovat itäneet ja kasvaneet luontaisesti. Tällaisia jaloja lehtipuita alueella on vähintään 20 kappaletta/hehtaari. Suojeltu jalopuumetsikkö koostuu merkittäviltä osiltaan jaloista lehtipuista, joiden lisäksi siellä kasvaa muitakin puulajeja ja kasveja. Alueen kasvillisuutta voi luonnehtia muuntuneeksi lehdoksi.

A:n kuolinpesän osakkaat ovat vastaselityksessään, oheistaen siihen filosofian maisteri, biologi Kristoffer Bondestamin 1.6.2007 päivätyn asiantuntijalausunnon, uudistaneet asiassa aikaisemmin esittämänsä ja korostaneet, että vaikka alueella olisikin villiintyneitä puita ja taimia, kysymyksessä on kulttuurialuetta edustava vanha piha- ja puutarha-alue. Vanhaa piha-aluetta rajoittaa rannassa leppärivistö. Muutoin alue muodostuu kahden rakennuksen entisistä perustuksista, piha-alueista ja rantaniitystä. Kulttuurimaisema ei ole luontomaisemaa eikä muutama villiintynyt puunverso tee alueesta jalopuumetsikköä. Luontaisesti syntyneiden jalopuiden osuus jää niin pieneksi, ettei aluetta voida luonnehtia merkittäviltä osin jalopuista koostuvaksi, ei edes metsiköksi.

Alueen luonnetta kulttuurialueena ei poista sekään seikka, että alueen rakennukset ovat tuhoutuneet Porkkalan vuokra-aikana eikä niiden tilalle ole vielä rakennettu uusia taloja. Aluetta olisi hoidettava siten, että sen vanha arvokas kulttuurivaikutus säilyy, ja se olisi pidettävä puutarhamaisena mahdollista tulevaa rakentamista silmällä pitäen. Aluetta onkin viime vuosikymmeninä hoidettu siistimällä kasvillisuutta ja sahaamalla puita ja oksia. Ruohikkoa niittämällä on ylläpidetty alueen polkuja. Mikäli alueesta muodostettaisiin suojelualue, sen kulttuuriarvot häviäisivät ja muu kasvillisuus syrjäytyisi vaahteroiden vallatessa alueen.

Suojeltava jalopuumetsikkö edellyttää luonnonsuojelulain 29 §:n mukaan myös, että alueen jalopuut ovat yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä rajattavissa olevalla yhtenäisellä alueella. Alue ei kuitenkaan ole mitenkään yhtenäinen, koska se on rakennettu kahden kesähuvilan piha-alueeksi. Tältäkään osalta luontotyypin rajauksen edellytykset eivät täyty.

Myöskään se luontotyypin rajauspäätöstä koskeva perustelu, että alue olisi muuntunut lehdoksi tai lehtomaiseksi, ei perustu luonnonsuojelulakiin. Asian ratkaisun kannalta ei oikeudellista merkitystä ole sillä, että jalopuumetsän sinänsä olisi oltava lehtoa, vaan jalopuumetsä voi olla myös kangasmetsää. Alueen muu puusto ei vaikuta asian ratkaisuun. Alueen lajistossa on huomattavan paljon myös kulttuuriperäistä vieraslajistoa, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että jalopuumetsän olisi oltava vähintään luonnontilaisen kaltainen täyttääkseen luontotyypin rajauspäätöksen edellytykset.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus, joka on soveltanut asiassa luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohtaa sekä luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momenttia ja 2 momentin 1 kohtaa, on perustellut päätöstään seuraavasti:

Uudenmaan ympäristökeskus on 6.9.2006 suoritetussa inventoinnissa todennut, että Kirkkonummen kunnan Porkkalan kylässä sijaitsevalla tilalla Kyrkogårdsö RN:o 4:18 on saariston suojaisissa poukamissa olevia lehtoja edustava jalopuumetsikkö. Alueen maaperä on lehtoa ja puusto on lehtipuuvaltaista. Yleisimpiä puulajeja ovat vaahtera, mänty, rauduskoivu ja kuusi sekä muita lajeja tervaleppä, haapa ja pihlaja. Jalopuulajeja on kolme: vaahtera, tammi ja saarni. Jalopuut ovat elinvoimaisia ja osa suuria. Alueella kasvaa myös vieraita puulajeja (palsamipoppeli ja puistolehmus). Alueen kasvillisuus on muuntunutta lehtoa. Alueella on edustavaa lajistoa muun muassa lehtokielo, verikurjenpolvi ja lehtomaitikka. Alue on sammallajiston kannalta arvokas, metsikössä esiintyy muun muassa uhanalainen isonokkasammal. Alueen kasvillisuudessa on kulttuurivaikutusta. Valituksenalaisella päätöksellään ympäristökeskus rajasi 0,8 hehtaarin suuruisen jalopuumetsikön suojelluksi luontotyypiksi.

Kuolinpesä on tuonut esiin, että jalopuumetsikköä on istutettu 1900-luvun alussa, ja katsonut, että metsikkö ei tästä johtuen ole luontaisesti syntynyt.

Uudenmaan ympäristökeskuksen suorittamassa arvioinnissa on jalopuiden ja tervaleppien osalta todettu, että jalopuut ovat elinvoimaisia, joukossa on suuriakin tammia ja saarnia. Useat vaahterat ovat monihaaraisia, myös useita kaksihaaraisia saarnia ja tammia löytyy. Osa jalopuista lienee istutettuja, mutta alueella on runsaasti luontaisesti syntyneitä jalopuita (suurimmat tammet ja 44 kappaletta läpimitaltaan 7-20 cm vaahteroita).

Hallinto-oikeus toteaa, että alueen puustossa ja kasvillisuudessa on kiistatta todettu vanhaa kulttuurivaikutusta. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että istutukset ajoittuvat pääosin 1900-alkupuolelle, alueen nykyisten piirteiden voidaan katsoa olevan pitkäaikaisen luonnollisen prosessin tulosta. Aluetta voidaan näin ollen pitää luonnonsuojelulain ja -asetuksen tarkoittamalla tavalla luontaisesti syntyneenä sekä luonnontilaiseen verrattavana. Inventoinnista ilmenee, että alueella on jaloja lehtipuita luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 1 kohdan edellyttämä määrä.

Esitetyn selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo, että Kyrkogårdsö -nimisen tilan alueella on suojeltaviin luontotyyppeihin kuuluva luontaisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö, jonka rajat on ollut määritettävä. Ottaen huomioon, että esiintymispaikan rajaus on tehty jalopuiden esiintymisen mukaan, on ympäristökeskus rajannut alueen lain edellyttämällä tavalla. Päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n kuolinpesän osakkaat ovat valituksessaan, oheistaen siihen muun muassa valokuvaselvitystä, hallinto-oikeudessa esittämänsä uudistaen vaatineet hallinto-oikeuden ja ympäristökeskuksen päätösten kumoamista ja ympäristökeskuksen velvoittamista korvaamaan muutoksenhakijoiden oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden osalta. Muutoksenhakijat ovat vaatimustensa tueksi esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelu pitää aluetta luonnontilaiseen verrattavana on virheellinen. Luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin ilmaisu "luonnontilaiseen verrattava" ei ylipäätään sovellu momentin 1kohdassa tarkoitettuihin jalopuumetsiköihin, joiden on nimenomaan oltava luontaisesti syntyneitä.

Hallituksen esitykseen n:o 79/1996 vp sisältyvien luonnonsuojelulain 29 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan "luonnontilaiseen verrattavilla" alueilla tarkoitetaan sellaisia alueita, esimerkiksi katajaketoja ja lehdesniittyjä, joita ihminen eläimiä laiduntamalla tai niittämällä on jo muuttanut, mutta jotka usein juuri laiduntamisen tai niittämisen seurauksena tarjoavat erinomaisen elinympäristön tietyille kasvi- ja eläinlajeille. Säännös ei koske istuttamalla syntyneitä metsiköitä, joiden ensisijaisena tavoitteena yleensä on arvokkaan ainespuun tuottaminen.

Oikeuskirjallisuudenkin mukaan kriteeri "luonnontilaiseen verrattava" on mainittu laissa juuri siitä syystä, että katajakedot ja lehdesniityt voidaan määrätä suojeltaviksi luontotyypeiksi siitä huolimatta, että ne ovat syntyneet ihmisen toiminnasta eivätkä voi säilyttää ominaispiirteitään ilman ihmisen myötävaikutusta.

Asiassa on siten selvitettävä vain ja ainoastaan, ovatko hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa mainitut alueelta löytyneet jalopuut eli vaahtera, tammi ja saarni syntyneet lain edellyttämin tavoin luontaisesti.

Ympäristökeskuksen päätöksestä ei selviä, millä perusteella se, myöntäessään osan jalopuista olevan joka tapauksessa istutettuja, on katsonut kuitenkin osan jalopuista olevan luontaisesti syntyneitä. Ympäristökeskus on laiminlyönyt tältä osalta siltä hallintolain 31 §:n 1 momentin nojalla edellytettävän asian riittävän selvittämisen. Hallinto-oikeuskaan ei ole ratkaisunsa perusteluissa ottanut kantaa muutoksenhakijoiden esittämään luonnontieteelliseen asiantuntijaselvitykseen. Päätökset on kumottava jo sillä perusteella, että asiaa on riittämättömästi selvitetty.

Ympäristökeskus ja hallinto-oikeus ovat perustaneet päätöksensä vain 6.9.2006 suorittamaansa inventointiin, josta ei käy selville edes puuston ikäjakauma. Ympäristökeskus lienee ratkaisussaan pitänyt läpimitaltaan 7-20 cm:n vaahteroita (44 kappaletta) luontaisesti syntyneinä ja isompia, läpimitaltaan yli 20 cm:n vaahteroita (seitsemän kappaletta) istutettuina. Kuitenkaan pelkästään vaahteran koosta ei voida päätellä sen ikää. Vaahtera voi kasvaa vaihtelevan nopeasti niin, että vierekkäin voivat olla samanikäiset puut, joista toinen on yhden metrin ja toinen 10 metrin korkuinen.

Alueen ranta-asemakaavoituksen pohjaksi 10.5.1999 laaditusta luontokartoituksesta (Kristoffer Bondestam/Pro Veris) käy ilmi alueen olevan aikoinaan rantalehdosta raivattua vanhaa kulttuurimaata. Kartoituksen mukaan saarni ja vaahterat ovat istutettuja. Saman kartoittajan täydennyskartoituksessakaan 24.7.2002 ei alueelta ole löytynyt suojeltavaa luontotyyppiä.

Muutoksenhakijat olivat teettäneet Luontotieto Keiron Oy:llä uuden, luontokartoittaja Esko Vuorisen 6.6.2006 suorittaman luontoinventoinnin, jossa oli luonnontilaisuuden kannalta selvitetty muun muassa metsän puustorakennetta ja ikää. Selvityksen mukaan tammi on alueen huvilakautta vanhemmalta ajalta. Vaahteran ja saarnen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta päätellen niiden sijainnista maastossa ne lienee istutettu 1900-luvun alussa. Luontotieto Keiron Oy:nkin käsityksen mukaan kysymyksessä ei ole luonnonsuojelulain mukainen suojeltu jalopuumetsä, koska jalopuut eivät ole luontaisesti syntyneitä. Luontotieto Keiron Oy/Esko Vuorinen oli suorittanut alueella 24.7.2006 vielä uuden inventoinnin, jossa oli toistettu samat havainnot. Hallinto-oikeudelle esitetyssä, 1.6.2007 päivätyssä Kristoffer Bondestamin asiantuntijalausunnossa on korostettu, että vain murto-osa alueen jalopuista on itse siemennettyjä.

Asiassa on siis esitetty paljon näyttöä siitä, että puut ovat istutettuja. Saadun selvityksen perusteella ainoa mahdollisesti luontaisesti syntyneeksi katsottava puulaji voi olla tammi. Alueelta on kuitenkin löytynyt ainoastaan neljä luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 1 kohdassa määritellyn kokovaatimuksen täyttävää tammea. Myös vastaavan vaatimuksen täyttäviä saarnia on ainoastaan neljä. Suojellun luontotyypin rajaaminen tammen/saarnen osalta edellyttää, että tällaisia jalopuita löytyy vähintään 20 kappaletta/hehtaari.

Vaikka osa jalopuista ei olisikaan konkreettisesti istutettuja, ne ovat joka tapauksessa syntyneet siten, että alun perin istutetut jalopuut ovat myöhemmin lisääntyneet. Ympäristökeskuskin on päätöksessään myöntänyt tämän. Koska luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohta ei koske istuttamalla syntyneitä metsiköitä, ei säännöstä voida soveltaa myöskään sellaiseen metsikköön, joka on syntynyt alun perin istutetun metsikön luonnollisen lisääntymisen seurauksena. Alueelle mahdollisesti versoneet "uudet" jalopuut ovat tällöin syntyneet vain ja ainoastaan siitä syystä, että alueelle on aikanaan istutettu jalopuita. Lakia ei voida tulkita niin, että istutetuista puista syntyneet "uudet" jalopuut katsottaisiin luontaisesti syntyneiksi. Mikäli näin kuitenkin katsottaisiin, olisi ympäristökeskuksen tullut päätöksessään osoittaa nämä puut.

Hallinto-oikeudessa esitetystä selvityksestä ilmenee, että Henrik Hildénin ostaessa vuonna 1912 alueen siellä ei käytännössä ole ollut puustoa lainkaan, vaan ainoastaan paljasta kalliota. Hildén on asuttanut ja kunnostanut alueella olevaa huvilaa vuodesta 1912 vuoteen 1932, jolloin huvila on palanut. Viisi vuotta ostamisen jälkeen otetusta valokuvasta näkyvät piha-alueelle tehdyt istutukset, joiden kasvualustaksi tarvittava maa-aineskin oli kuljetettu muualta. Aluetta ei siten voida pitää lain edellyttämin tavoin luonnontilaisena Hildénin muokattua olennaisesti sen maaperää. Valokuvat sekä Hildénin kirjeet 17.5.-18.5.1916 osoittavat luonnontilaisena pidetyn jalopuumetsikön olevan todellisuudessa Hildénin istuttamaa. Hildénin jälkeen alueen on hankkinut omistukseensa A yhdessä Bertel Tallbergin kanssa vuonna 1932. Tallberg on rakennuttanut alueelle oman huvilansa vuonna 1932, jossa hän on asunut vuonna 1945 tapahtuneeseen alueen Neuvostoliitolle tapahtuneeseen pakkoluovutukseen saakka. Alueella on ollut koko ajan huvila-asutusta ja sitä on hoidettu puutarhana vuoteen 1945, mahdollisesti miehitysaikanakin. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on muun muassa lausuttu, että koska puiden istutukset ajoittuvat pääosin 1900-luvun alkupuolelle, alueen nykyisten piirteiden voidaan katsoa olevan pitkäaikaisen luonnollisen prosessin tulosta. Asia ei ole näin. Aluetta on myös miehityksen päätyttyä näihin aikoihin saakka hoidettu piha-alueena mahdollista tulevaa rakentamista silmällä pitäen. Alueen nykyinen rakentamaton tila johtuu viranomaisten toiminnasta. Muussa tapauksessa alue olisi jo otettu takaisin siihen huvilakäyttöön, jossa se alun perinkin oli ollut. Alueen nyt nähtävät piirteet ovat edelleen suuressa määrin ihmisen aikaansaamia. On käsittämätöntä, että kun viranomaistoiminnan johdosta alueen annetaan rappeutua tarpeeksi pitkän ajan, tulee mahdolliseksi perustella suojelupäätöstä alueen "luonnontilaisuudella".

Muutoksenhakijat ovat vielä kiinnittäneet huomiota siihen, että suojelupäätös on käsittämättömästä syystä perustunut myös vaahteroihin, joita alueella on 44 kappaletta. Vaahtera tukahduttaa lehdillään kenttäkerroksen kasvillisuutta ja leviää suhteellisen voimakkaasti. Vaahtera on "rikkaruoho" Etelä-Suomen puutarhoissa. Jos alue jätettäisiin kokonaan hoitamatta ja vaahteran leviäminen kontrolloimatta, alueen ominaispiirteet muuttuvat niin, että vaahtera valtaa alueen.

Oikeudenkäynti on aiheutunut viranomaisen virheestä ympäristökeskuksen tehtyä ratkaisunsa puiden syntyhistoriaa koskevan puutteellisen selvityksen perusteella sekä tulkittua lakia tarkoitushakuisesti ja selvästi väärin. Muutoksenhakijat ovat lisäksi joutuneet kustannuksellaan hankkimaan huomattavasti asiantuntijaselvitystä.

Uudenmaan ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt valitusta hylättäväksi. Kysymyksessä oleva jalopuumetsikkö on syntynyt luontaisesti ja on luonnontilainen. Ennen päätöksentekoa asiaa on selvitetty riittävästi ja muutoin asianmukaisesti.

Ympäristökeskus on muun ohella esittänyt, että vaahteroita alueella on yhteensä 51, joista 44 on läpimitaltaan 7-20 cm 1,3 metrin korkeudelta mitattuna ja 7 on läpimitaltaan yli 20 cm. Tammia on viisi, joista neljä on läpimitaltaan yli 20 cm. Saarnia on neljä.

Luontotyypin luonnontilaisuuden on arvioitu olevan 2 + eli luonnontilaiseen verrattava, mutta luonnontilaltaan heikentynyt. Tällöin ei ole kyse luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitetusta ilmauksesta "luonnontilaiseen verrattava", joka tarkoittaa ihmisen toimintojen tuloksena syntyneitä biotooppeja kuten katajaketoja ja lehdesniittyjä. Tässä yhteydessä "luonnontilaiseen verrattavalla" tarkoitetaan luonnontilaisuuden luokittelua asteikolla 1-4.

Vaahteran kasvuominaisuudet, kasvupaikan olosuhteet ja puiden istutusajankohta huomioon ottaen on pääteltävissä, että vaahterat ovat alkaneet lisääntyä luontaisesti siementämisen seurauksena. Tarvetta puiden iän määrittämiseen muulla tavalla ei ole ollut.

Luontotyyppinä rajatulle alueelle on tuotu multaa muun muassa jalopuiden istutusta varten noin 90 vuotta sitten. Alue on ollut hoitamattomana luonnontilassa ainakin viimeiset 60 vuotta. Alueen nykyiset piirteet ovat pitkäaikaisen luonnollisen prosessin tulosta. Merenrantaniitty on pitkän ajan kuluessa muuntunut osaksi istutusten, osaksi luontaisen uudistumisen ja kasvun kautta lehdoksi. Alue voidaan nykyisin katsoa luonnontilaiseksi lehdoksi.

Luontotyypin ovat kartoittaneet ympäristökeskuksen ja Kirkkonummen kunnan viranhaltijat soveltaen muun muassa Suomen ympäristökeskuksen monistetta n:o 188, Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, jossa luonnontilaisuuden luokittelua on käsitelty.

A:n kuolinpesän osakkaat ovat vastaselityksessään uudistaneet asiassa aikaisemmin lausumansa. He ovat korostaneet, ettei jalopuumetsikkö voi olla luonnontilaiseen verrattava, jolloin asiassa on selvitettävä vain se, ovatko puut syntyneet luontaisesti. Siitä, että puut ovat syntyneet luontaisesti, ympäristökeskus ei edelleenkään ole esittänyt omaa käsitystään lukuun ottamatta minkäänlaista näyttöä. Ympäristökeskuksen lausunnossa esitetty luontokartoitus ei ole riittävä luonnontieteellinen selvitys muutoksenhakijain riitauttamasta puuston iästä ja syntytavasta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Kuolinpesän osakkaiden valitus hyväksytään. Helsingin hallinto-oikeuden ja Uudenmaan ympäristökeskuksen päätökset kumotaan.

2. Kuolinpesän osakkaiden vaatimus kuolinpesälle korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

Sovellettavat säännökset

Luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin mukaan momentissa lueteltuihin luontotyyppeihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Tällaisena luontotyyppinä mainitaan pykälän 1 momentin 1 kohdassa luontaisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö.

Pykälän 2 momentin mukaan asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä sen 1 momentissa tarkoitetuista luontotyypeistä.

Luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momentin mukaan luontotyypin ominaispiirteitä ovat tietynlainen kallio- ja maaperä sekä niiden vesi- ja ravinnetalous ja näihin olosuhteisiin luontaisesti sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan luonnonsuojelulain 29 §:ssä mainituilla luontotyypeillä tarkoitetaan nyt kysymyksessä olevilta osin luontaisesti syntyneitä, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvia metsikköjä, joissa jaloja lehtipuita kasvaa runkomaisina puina vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä rajattavissa olevalla yhtenäisellä alueella. Jaloja lehtipuita ovat tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, kynäjalava ja vuorijalava. Runkomaiseksi puuksi katsotaan puu, jonka läpimitta on 1,3 metrin korkeudella yli seitsemän senttimetriä. Runkomaisen tammen läpimitta on kuitenkin sanotulla korkeudella vähintään 20 senttimetriä.

Luonnonsuojelulain 30 §:n 1 momentin mukaan lain 29 §:n 1 momentissa tarkoitettu kielto tulee voimaan, kun alueellinen ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.

Tosiseikat

Asiakirjoista ilmenee seuraavaa:

Uudenmaan ympäristökeskuksen 6.9.2006 toimittaman luontoinventoinnin mukaan kysymyksessä on noin 0,8 hehtaarin laajuinen jalopuumetsikkö, jossa kasvaa jalopuina 51 vaahteraa, viisi tammea ja neljä saarnea. Alue sijaitsee Byvikenin pohjukassa, ja se rajautuu mereen ja havupuuvaltaiseen metsään. Maaperä on lehtoa. Puusto on lehtipuuvaltaista. Alueen yleisimpiä puulajeja ovat vaahtera, mänty, rauduskoivu ja kuusi. Muita lajeja ovat tervaleppä, haapa ja pihlaja. Jalopuut ovat elinvoimaisia ja osa niistä on suuria.

Alueella kasvaa myös vieraita puulajeja (palsamipoppeli, puistolehmus). Pensaskerros on hyvin niukka. Kasvillisuus on muuntunutta lehtoa.

Inventoinnin suorittaneiden ympäristökeskuksen virkamiesten mukaan luonnonsuojelulain luontotyypin kriteerit täyttäviä jalopuita on alueella runsaasti.

Edelleen inventointiasiakirjan mukaan alue on luonnontilaiseen verrattava, mutta kuitenkin luonnontilaltaan heikentynyt. Jalopuut ovat luonnontilaisia ja lahopuuta on jonkin verran. Kasvillisuudessa on kulttuurivaikutusta ja alueella on vanhojen asumusten jäänteitä. Vaikuttavana tekijänä on vanha asutus, mutta alue on kuitenkin ollut asumaton yli 50 vuotta.

Vuonna 1976 julkaistusta teoksesta "Kate och Henrik Hildéns brev 1907-1932" käy selville, että Henrik Hildénin ostettua vuonna 1912 kiinteistön sen alueella olevaa huvilaa laajennettiin ja kunnostettiin hänen toimestaan. Puolisoiden kirjeenvaihdossa on viitattu kiinteistöllä Hildénien hallinta-aikana vuosina 1912-1932 tapahtuneisiin vaahteroiden ja muidenkin puiden ja pensaiden istutuksiin ja julkaisun sisältämistä valokuvista on pääteltävissä, että kiinteistölle oli toimitettu kasvumultaa muualta. Huvila paloi vuonna 1932. Henrik Hildén on myynyt kiinteistön vuonna 1932 Bertel Tallbergille. Tallbergit ovat rakennuttaneet alueelle uuden huvilan ja asuneet kiinteistöllä vuoteen 1945, jolloin alueen hallinta on siirtynyt Neuvostoliitolle.

Kirkkonummen kunnan kotiseutuvaliokunnan 6.5.1968 päivätyssä lausunnossa on muun ohella katsottu kysymyksessä olevan ranta-alueen olevan "vanhan, jo Porkkalan vuokra-aikaan päättyneen huvila-asutuksen aiheuttaman rappeutuneen puutarhamaisuuden leimaama."

Filosofian maisteri Kristoffer Bondestamin ranta-asemakaavaa varten laatimassa, 18.8.1999 päivätyssä luontoselvityksessä, jonka tarkoituksena on ollut selvittää alueen kasvillisuuden arvo, on todettu alueen olevan aikanaan rantalehdosta raivattua kulttuurimaata. Kasvillisuus osoittaa, että alue on ollut avointa. Palsamipoppeli, saarni, vaahtera ja lehmus ovat istutettuja.

Edellä mainittua selvitystä täydentävässä, 11.9.2002 päivätyssä uudessa selvityksessään Bondestam on todennut, ettei alueelta ollut löytynyt minkäänlaisia erikoisia luontotyyppejä ja ettei alueen rakentamiselle ole estettä lajiston eikä luontotyyppien kannalta. Kysymys on entisestä puutarhasta.

Luontotieto Keiron Oy:n ranta-asemakaavaa varten laatimassa, 14.6.2006 päivätyssä kasvillisuusselvityksessä, jossa alue on rajattu kuta kuinkin yhtenevästi suojelupäätöksen käsittämän alueen rajojen kanssa, on muun ohella esitetty, että alueen kasviston alkuperä on osittain epäselvä saaren pitkäaikaisesta ihmisvaikutuksesta johtuen. Osa kasveista on selvästi alkuperäisiä, osa huvilakauden jäänteitä, ja osa hyvinkin vanhoja, pronssi-rautakautisia kulttuuriseuralaisia. Alueella 1900-luvun alkupuolella olleen puutarhan peruina kasvaa paljon istutettuja puita ja pensaita, kuten omenapuu, palsamipoppeli, pihasyreeni, puistolehmus, rusokuusama ja tuoksuköynnöskuusama.

Luoteiskulman rinteessä kasvaa kookas kaksihaarainen tammi, joka on huvila-asutusta vanhempaa perua. Muiden jalopuiden, vaahteran ja saarnien, alkuperä ei ole varma, mutta päätellen niiden sijainnista maastossa ne lienee istutettu 1900-luvun alussa. Mitä ilmeisimmin valtaosa jalopuista on huvilakauden istutuspuita. Kyseessä ei ole luonnonsuojelulain mukainen suojeltu jalopuumetsikkö, sillä jalopuut eivät ole luontaisesti syntyneitä.

Edellä mainittua selvitystä täydentävässä, 7.9.2006 päivätyssä uudessa selvityksessä Luontotieto Keiron Oy on uudistanut aikaisemmassa selvityksessä esittämänsä ja muun ohella vielä todennut, että alueella näkyy paljon jäänteitä huvilakaudesta, kuten kivijalkoja, pengerryksiä, polkuja ja metsittyneitä puutarhalajeja. Ainakin osa alueen jalopuista on istutusperäisiä eivätkä luonnonsuojelulain 29 §:ssä säädetyin tavoin luontaisesti syntyneitä. Siltä osin on tulkinnanvaraista, täyttääkö alue suojellun luontotyypin kriteerit. Jalopuiden määrän osalta sen sijaan lain kriteerit täyttyvät.

Valitukseen oheistetuista, alueen nykytilaa osoittavista valokuvista näkyvät muun muassa kiviportaat, kivikellarin jäännökset, kiviaita ja polkuja.

Oikeudellinen arviointi

Hallituksen luonnonsuojelulakia (1096/1996) koskevan esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 79/1996 vp) on luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohdan osalta todettu, että säännöksellä suojeltaisiin vain jalopuumetsiköt, jotka ovat syntyneet luontaisesti. Se ei siten koskisi istuttamalla syntyneitä metsiköitä, joiden ensisijaisena tavoitteena on yleensä arvokkaan ainespuun tuottaminen.

Asiakirjoista saatu selvitys osoittaa, että valtaosa alueen luontotyyppinä suojellusta jalopuumetsiköstä, lukuun ottamatta yhtä tammea, on syntynyt vuosien 1912-1944 välillä alueen tuolloisten huvila-asukkaiden istutustoimenpiteiden seurauksena. Alun perin istutettu jalopuumetsikkö on sittemmin myöhempinä vuosikymmeninä villiintyneenä laajentunut. Tällä tavoin alkuaan istutustoimien seurauksena syntynyttä ja sittemmin tosin luontaisesti levinnyttä jalopuumetsikköä, joka lisäksi rajaukseltaan on selvästi erotettavissa aluetta ympäröivästä muusta kasvillisuudesta, ei ole pidettävä luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna luontaisesti syntyneenä merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvana metsikkönä.

Lopputulos

Kun edellytykset suojellun luontotyypin rajojen määrittämiselle luonnonsuojelulain 30 §:n mukaisesti edellä mainituista syistä puuttuvat, on hallinto-oikeuden ja ympäristökeskuksen päätökset kumottava.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Asian laatuun ja tulkinnanvaraisuuteen nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, kuolinpesälle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta sen oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Ilkka Pere, Jukka Mattila ja Tuula Pynnä. Asian esittelijä Ilpo Havumäki.