29.08.2008/2097
Antopäivä 29.8.2008 Taltionumero 2097 Diaarinumero 1441/2/07
Tuloverotus - Verovapaa luovutusvoitto - Yhtymäosuuden luovutus - Metsätalouden harjoittaminen - Kiinteistöyhtymän osakas
A oli vanhempiensa jälkeen 24.6.2003 toimitetun perinnönjaon yhteydessä saanut omistukseensa määräosat kahdesta eri metsätilasta, joista metsätiloista oli perinnönjaon jälkeen muodostunut kiinteistöyhtymä. A oli luovuttanut perimänsä määräosat veljelleen 21.10.2003. Kun otettiin huomioon A:n noin neljäkuukautta kestänyt osakkuus kiinteistöyhtymässä, jonka lukuun oli harjoitettu metsätaloutta, ja että osakkuuden ajalta A:lle oli kertynyt metsätalouden puhdasta tuloa, A:n katsottiin yhtymän osakkaana harjoittaneen metsätaloutta tuloverolain 48 §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamalla tavalla. Yhtymäosuuksien luovutuksesta saatu voitto ei siten ollut A:n veronalaista tuloa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi veroasiamiehen hallinto-oikeuden päätöksestä tekemän valituksen. Verovuosi 2003.
Tuloverolaki 48 § 1 mom. 3 kohta
|