PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - KHO:2008:73
 

KHO:2008:73

Vuosikirjanumero KHO:2008:73
Antopäivä 8.10.2008
Taltionumero 2481
Diaarinumero 849/2/08


Yritysjärjestely - Osittaisjakautuminen - Liiketoimintakokonaisuus - Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö

Suomalainen holdingyhtiö A Oy, joka on kansainvälisen kiinteistörahastoryhmän välillisesti omistama yhtiö, esitti ennakkoratkaisuhakemuksessa omistavansa satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. A Oy:n omistamat kiinteistöt ja kiinteistöyhtiöt ovat erilaisia paitsi sijainniltaan myös arvoltaan, käyttötarkoitukseltaan sekä tuotoiltaan. A Oy siirtää varoineen ja velkoineen kolme keskinäistä kiinteistöosakeyhtiötä, joiden osakkeet oikeuttavat X:n kaupungin keskustassa sijaitsevien liiketilojen hallintaan, perustettavalle uudelle yhtiölle. Uusi yhtiö hallinnoi keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita ja saa oikeuden kiinteistöjen vuokratuottoihin. Uuden yhtiön toiminta on itsenäistä ja voittoa tavoittelevaa. Katsottiin, että siirrettävät keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen vuokrauskohteen, jota voitiin pitää elinkeinoverolain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena ja kysymyksessä olevaan osittaisjakautumiseen sovellettiin sanotun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä. Ennakkoratkaisu 2007-2009.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 c §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Ennakkoratkaisuhakemus

A Oy on suomalainen holdingyhtiö, jonka omistaa ruotsalainen AE AB, jonka puolestaan omistaa A Holding AB. Tämän omistaa kaksi kansainvälistä sijoitusrahastoa.

A Oy omistaa satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden sekä tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita. Osakkeet on hankittu keväällä 2007.

Suunniteltu järjestely

Kansainväliset sijoitusrahastot suunnittelevat A Oy:n osittaisjakautumista siten, että sen kolmen X:n kaupungissa sijaitsevan tytäryhtiön, Kiinteistö Oy Y:n, Kiinteistö Oy Z:n ja V Oy:n varat, velat sekä muut vastuut siirtyisivät osittaisjakautumisen myötä uudelle perustettavalle yhtiölle. Kyseessä olevat kohteet ovat X:n kaupungin keskustassa sijaitsevia keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä, joiden osakkeet oikeuttavat keskustassa sijaitseviin liiketiloihin. Liikehuoneistot ovat vuokrattuna. Merkittävin yksittäinen vuokralainen on tavarataloliiketoimintaa harjoittava yhtiö.

Hakijan toimittaman lisäselvityksen mukaan yhtiö omistaa X:n kaupungissa muitakin kohteita. Nämä kohteet eivät kuitenkaan sijaitse X:n kaupungin keskustassa. Muut kohteet ovat X:n kaupungin laitamilla sijaitsevia toimistorakennuksia.

Lisäselvityksen mukaan kaikki kyseessä olevaan liiketoimintaan liittyvät varat ja velat on tarkoitus siirtää uuteen perustettavaan yhtiöön. Tämä pitää sisällään muun muassa kyseessä olevan liiketoiminnan hankintaan kohdistuneen ulkopuoliselta rahoittajalta otetun lainan sekä osakkeenomistajilta otettujen lainojen siirtämisen. Lisäksi Kiinteistö Oy Y:lle ja Kiinteistö Oy Z:lle annetut lainat on tarkoitus siirtää.

Vaikkei juuri tällä hetkellä muita jakautumisia ollakaan toteuttamassa, on todennäköistä, että A Oy tullaan tulevaisuudessa jakamaan pienempiin yksiköihin, edellyttäen, että se edistää kustannustehokkaampaa hallinnointia ja selkeämpää struktuuria.

Sekä A Oy että uusi perustettava yhtiö tulevat olemaan jakautumisen jälkeen itsenäisesti toimeentulevia taloudellisia kokonaisuuksia, jotka pystyvät harjoittamaan itsenäistä liiketoimintaa. Uusi yhtiö hallinnoi edellä yksilöityjä X:n kaupungin keskustan kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien yhtiöiden osakkeita ja saa oikeuden kyseessä olevien kiinteistöjen vuokratuottoihin. Molempien yhtiöiden toiminta tulisi olemaan itsenäistä, voittoa tavoittelevaa ja rajoittamatonta. Jakautuminen ei myöskään aiheuta lisärahoituksen tarvetta yhtiöille.

Hakija on pyytänyt ennakkoratkaisua siitä,

1) katsotaanko hakemuksessa kuvattujen Kiinteistö Oy Y:hyn, Kiinteistö Oy Z:aan ja V Oy:öön liittyvien varojen ja velkojen muodostavan elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden,
2) katsotaanko hakemuksessa kuvattu osittaisjakautuminen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitetuksi veroneutraaliksi yritysjärjestelyksi.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

1) Kiinteistö Oy Y:hyn, Kiinteistö Oy Z:aan ja V Oy:öön liittyvät varat ja velat muodostavat elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden.

2) Hakemuksessa tarkoitettuun osittaisjakautumiseen sovelletaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

Ennakkoratkaisua on, jos hakija tekee siitä vaatimuksen, noudatettava sitovana vuosilta 2007-2009 toimitettavissa yhteisön tuloverotuksissa.

Perustelut

1 - 2) Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan osittaisjakautumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö selvitysmenettelyttä siirtää, ilman että se purkautuu, yhden tai useamman liiketoimintakokonaisuutensa sellaisenaan yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle ja jättää vähintään yhden liiketoimintakokonaisuuden siirtävään yhtiöön ja jossa jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita; vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään 10 prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa.

Mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön.

Kansainvälisen kiinteistösijoitusrahastoryhmän välillisesti omistama A Oy on hankkinut omistukseensa eri puolilla Suomea sijaitsevia kiinteistöjä sekä kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita. Hakemuksen mukaan kiinteistöt ja kiinteistöyhtiöt ovat hyvin erilaisia paitsi sijainniltaan myös arvoltaan, käyttötarkoitukseltaan sekä tuotoiltaan.

Hakemuksessa tarkoitetulla osittaisjakautumisella siirrettävät kolme kiinteistöosakeyhtiötä omistavat X:n kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevia liikekiinteistöjä, jotka on vuokrattu pääsääntöisesti vähittäismyyntiä harjoittaville vuokralaisille. Kohteiden yhteinen vuokratuotto on noin 4,4 miljoonaa euroa vuodessa. Hakijan omistamat muut X:n kaupungissa sijaitsevat kohteet ovat keskustan ulkopuolella sijaitsevia toimistorakennuksia. Siirrettävien kiinteistöosakeyhtiöiden voidaan edellä todetun perusteella katsoa muodostavan alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen vuokrauskohteen, jota voidaan pitää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena.

Kun A Oy jakautuu osittain siten, että se siirtää Kiinteistö Oy Y:n, Kiinteistö Oy Z:n ja V Oy:n osakkeet niihin liittyvine varoineen ja velkoineen perustettavalle yhtiölle ja jättää itselleen toisen liiketoimintakokonaisuuden, sovelletaan jakautumiseen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksiä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veroasiamies on valituksessaan vaatinut, että ennakkoratkaisu kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että

1) hakemuksessa tarkoitetut varat ja velat eivät muodosta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta.
2) hakemuksessa kuvattua järjestelyä ei pidetä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitettuna veroneutraalina yritysjärjestelynä.

Valituksessaan veroasiamies on todennut muun ohella seuraavaa: Hakijayhtiö on holdingyhtiö, jonka omistuksessa on satoja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden sekä tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita. Tästä osakkeiden massasta on tarkoitus erottaa kolmen yhtiön osakkeiden omistus ja niihin liittyvät lainat siirtona uuteen yhtiöön. Siirtyvää massaa voidaan luonnehtia lähinnä kuolleen substanssin luonteiseksi, eikä johdonmukaisesti noudatettua, liiketoiminnallisessa mielessä perusteltua jakoperustetta siirtyvän ja jäljelle jäävän massan erottelemiseksi ole. Siirrettäväksi esitetyt varat ja velat eivät siten muodosta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta.

Yhtiö on antanut vastineen ja veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö sen jälkeen vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Kun otetaan huomioon valituksessa esitetyt vaatimukset ja Keskusverolautakunnan päätös perusteluineen ja sovellettuine säännöksineen, ei ole syytä muuttaa Keskusverolautakunnan antamaa ennakkoratkaisua. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen ja jättää Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Olof Olsson, Ahti Vapaavuori, Matti Halén ja Eila Rother. Asian esittelijä Liisa Tähtinen.

 

sivun alkuun