27.10.2008/2706
Antopäivä 27.10.2008 Taltionumero 2706 Diaarinumero 910/1/08
Kunnallisasia - Päätöksen valituskelpoisuus - Virantoimituspaikka - Työnjohtomääräys - Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen - Opettaja - Viran sijoituskoulun muuttaminen - Oikeussuojan tarve
Vakinaisessa virassa olleen luokanopettaja A:n viran sijoituskoulua oli päätetty muuttaa. Asiakirjoissa ei ollut selvitystä siitä, oliko opettajaa A:n virkaa täytettäessä haettu tiettyyn kouluun. A oli kuitenkin toiminut X:n koulussa syksystä 1984 lukien eli hän oli tosiasiallisesti ollut pitkään sijoitettuna samaan kouluun. A:n viran sijoituskoulun muuttamista oli perusteltu sillä, että X:n koulussa tehtyjen työyhteisö- ja työilmapiirikartoitusten perusteella työyhteisön ja työilmapiirin kehittäminen sekä viranhaltijoiden tasapuolisen kohtelun vaatimus edellytti, että A siirtyy toiseen peruskouluun. A:n mukaan kysymys oli ollut rangaistuksenluonteisesta toimenpiteestä sen johdosta, että hän oli 29.10.2006 päivätyllä kirjelmällä ilmoittanut työnantajalleen häneen kohdistuneesta epäasiallisesta kohtelusta. Perusteltua syytä siirrolle ei A:n mukaan ollut ollut.
A:n toistaiseksi voimassa olevan virkasuhteen virantoimituspaikan muuttaminen näissä oloissa vaikutti A:n oikeusasemaan siinä määrin, että hänellä oli perusteltua katsoa olevan oikeus saattaa siirtomääräyksensä lainmukaisuus tuomioistuimen ratkaistavaksi. A:n viran sijoituskoulun muuttamista koskevaa ratkaisua ei voitu pitää vain työnjohdollisena määräyksenä vaan viranhaltijalain 23 §:ssä tarkoitettuna virantoimitusvelvollisuuden muuttamisena.
Laki kunnallisesta viranhaltijasta 23 § ja 50 § Kuntalaki 89 §, 90 § ja 91 §
|