PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 22.12.2008/3442
 

22.12.2008/3442

Antopäivä 22.12.2008
Taltionumero 3442
Diaarinumero 2722/2/06


Elinkeinotulon verotus - Tulonhankkimismeno - Menon jaksottaminen - Varaus - Suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohta - Kaatopaikka-alueen maisemointikustannukset

A Oy omisti kaatopaikka-alueen ja yhtiön tarkoituksena oli myydä toimialueellaan jätehuoltopalveluja omakustannushintaan. A Oy oli tehnyt kirjanpidossaan 302 272 euron suuruisen tilikauden tulosta rasittamaan jääneen varauksen niiden tulevien kustannusten varalta, joita kaatopaikka-alueen maisemoinnista ja muusta jälkihoidosta tuli yhtiölle aiheutumaan siinä vaiheessa, kun toiminta alueella loppuu. Kun saadun selvityksen mukaan kaatopaikka-alue oli ollut normaalisti käytössä kysymyksessä olevana verovuonna eikä jälkihoitotöitä ollut tuona aikana suoritettu, ei velvollisuutta suorittaa alueen maisemointiin liittyviä menoja katsottu tuolloin vielä syntyneen. A Oy:llä ei näin ollen ollut oikeutta vähentää elinkeinotoiminnan tulostaan maisemointivelvoitteen täyttämisestä aiheutuvia kustannuksia varten tekemäänsä varausta. Verovuosi 2002.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 7 § ja 22 § 1 mom.

Vrt. myös KHO:1982-B-II-521 ja KHO:1991-B-506

 

sivun alkuun