KHO:2009:35

Ulkomaalaisasia - Oleskelulupa - Perhesiteet - Afganistan - Kiintiöpakolainen - Muu omainen - Kiinteän perhe-elämän jatkaminen - Täysi riippuvaisuus - Oleskeluvaltio - Iran

Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 2004 saapuneen Afganistanin kansalaisen täysi-ikäiselle tyttärelle ja tämän alaikäiselle lapselle sekä veljenpojalle ei voitu myöntää oleskelulupaa kiinteän perhe-elämän jatkamista varten, kun perheenkokoajan ja tyttären kiinteä perhe-elämä oli päättynyt viimeistään tyttären avioituessa noin vuonna 2001 ja perustaessa oman perheen. Oleskelulupaa ei voitu myöntää myöskään perhesiteen perusteella, kun hakijoiden ei voitu katsoa olevan täysin riippuvaisia Suomessa asuvasta perheenkokoajasta.

Ulkomaalaislaki 37 § 1 momentti ja 115 § 1 momentti

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös 8.2.2008 n:o 08/0045/1

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto on 29.11.2006 tekemällään päätöksellä hylännyt Afganistanin kansalaisen A:n hakemukset, joilla hän oli hakenut oleskelulupaa tyttärelleen B:lle, tämän pojalle C:lle sekä veljen pojalleen D:lle perhesiteen perusteella. Ulkomaalaisvirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen, suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten, ja hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä.

Ulkomaalaislain 115 §:n mukaan oleskelulupa myönnetään pakolaisen, suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen muulle omaiselle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta perheenkokoajasta.

Perheenjäseneksi katsotaan ulkomaalaislain 37 §:n mukaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa. Hakijoina ovat Suomessa asuvan perheenkokoajan täysi-ikäinen tytär ja tyttären lapsi sekä perheenkokoajan veljen poika. He eivät ole ulkomaalaislain 37 §:n tarkoittamia perheenjäseniä.

Ulkomaalaislain 6 §:n mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Ennen kaksitoista vuotta täyttänyttä lasta koskevan päätöksen tekemistä on lasta kuultava, jollei kuuleminen ole ilmeisen tarpeetonta. Lapsen mielipiteet tulee ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Myös nuorempaa lasta voidaan kuulla, jos hän on niin kehittynyt, että hänen näkemyksiinsä voidaan kiinnittää huomiota.

Perheenkokoaja on saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena Iranista vuonna 2004. Perheenkokoaja ja hänen tyttärensä B ovat kertomustensa mukaan asuneet erossa toisistaan vuodesta 2002 alkaen. Tytär on kertonut solmineensa avioliiton persialaisen kalenterin mukaan vuonna 1380, joka vastaa noin vuosia 2001-2002. Häiden jälkeen tytär ja hänen miehensä asuivat noin vuoden Teheranissa samassa pihapiirissä perheenkokoajan kanssa, kunnes vuonna 2002 tytär muutti miehensä kanssa Afganistaniin. Muuton jälkeen perheenkokoaja ei ole tavannut tytärtään, mutta he ovat pitäneet yhteyttä puhelimitse. Tyttären poikaa C:tä perheenkokoaja ei ole tavannut koskaan. B on kertonut eronneensa miehestään ja palanneensa lapsensa kanssa Iraniin, missä he asuvat yhdessä perheenkokoajan veljenpojan D:n kanssa, jolle perheenkokoaja on hakenut oleskelulupaa samanaikaisesti. Perheenkokoaja ei ole koskaan asunut yhdessä veljenpoikansa kanssa.

Perheenkokoajan kertomuksen mukaan hakijoiden tilanne Iranissa on huono, sillä afganistanilaisia uhkaa karkotus ja muu perhe on hylännyt hakijat. Perheenkokoaja ja hänen tyttärensä ovat kertoneet, että perheenkokoajan alaikäinen veljenpoika on lopettanut koulunsa ja työskentelee tehtaassa. Perheenkokoajan tytär on kertonut myös kärsivänsä taloudellisista ongelmista sekä sairastuneensa avioeron jälkeen masennukseen ja saaneensa sairauteen lääkehoitoa. Selvitykseksi sairaudesta on Ulkomaalaisvirastolle toimitettu lääkärintodistus ja sen suomenkielinen käännös.

Esitettyjen selvitysten perusteella perheenkokoaja ei ole vuoden 2002 jälkeen asunut samassa taloudessa tyttärensä B:n kanssa. Ulkomaalaisvirasto katsoo, että tytär on muuttanut vapaaehtoisesti erilleen perheenkokoajasta solmittuaan avioliiton ja perustettuaan oman perheen. Perheenkokoaja ei ole koskaan asunut samassa taloudessa tyttären poikansa tai veljenpoikansa kanssa.

Perheenkokoajan tyttären avioero, masennus tai taloudelliset ongelmat eivät ole sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat hänen olevan täysin riippuvainen perheenkokoajasta. Taloudellista riippuvuussuhdetta ei ole osoitettu olevan kenenkään hakijan kohdalla eikä hakijoiden ja perheenkokoajan toisiaan kohtaan tuntema ikävä täytä lain tarkoittamaa henkisen riippuvuuden määritelmää. Myöskään perheenkokoajan huoli hakijoista tai sukulaisten halu asua yhdessä eivät ole riittäviä perusteita myöntää hakijoille oleskelulupa Suomeen. Koska asiassa ei ole esitetty mitään sellaista selvitystä, jonka perusteella perheenkokoajan tytärtä voitaisiin pitää kykenemättömänä huolehtimaan lapsestaan, ei oleskeluluvan epäämistä voida pitää lapsen edun vastaisena.

Ulkomaalaislain 45 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan tilapäinen oleskelulupa myönnetään ulkomailla olevalle henkilölle, jos on muu erityinen syy luvan myöntämiselle. Asiassa ei ole osoitettu olevan erityisiä syitä oleskeluluvan myöntämiselle.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä ja kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimus suojaa riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää. Ulkomaalaisvirasto ei kielteisessä päätöksessään puutu perhe-elämän suojaan hakijoiden ja perheenkokoajan osalta, koska hakijoiden ja perheenkokoajan välillä ei ole osoitettu olevan sopimuksella suojattavaa tosiasiallista perhe-elämää.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Ulkomaalaisvirasto on ottanut ulkomaalaislain 66 a §:n mukaisesti huomioon edellä mainitut seikat. Kaiken edellä mainitun huomioon ottaen oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia edellytyksiä.

Rovaniemen oikeusaputoimisto on 19.3.2007 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua 22.2.2007 lukien ilman perusomavastuuosuutta. Hänen oikeudenkäyntiavustajakseen on määrätty asianajaja E.

Käsittely hallinto-oikeudessa

A on Rovaniemen hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että Ulkomaalaisviraston päätös kumotaan ja hakijoille myönnetään oleskelulupa Suomeen.

A on todennut muun ohella, että hän on viettänyt kiinteää perhe-elämää tyttärensä B:n kanssa koko ajan Iranissa ollessaan, myös tyttären avioitumisen jälkeen. He ovat asuneet samassa pihapiirissä. B muutti vastoin tahtoaan miehensä kotimaahan Afganistaniin ja heille syntyi poika, nyt 4-vuotias C. B:n aviomies, joka kuuluu Taliban-liikkeeseen, oli väkivaltainen ja käytti huumeita. B sairastui masennukseen ja erosi miehestään vastoin tämän tahtoa. Sairautensa varjolla hän pääsi palamaan Iraniin, mutta hänen äitinsä ja kaikki sisaruksensa olivat tuolloin jo lähteneet maasta. Tosiasiassa osapuolten yhdessä asumattomuus on johtunut seikoista, jotka eivät ole olleet heidän päätettävissään. Heidän vakaana tarkoituksenaan on jatkaa tosiasiallista perhe-elämän viettämistä Suomessa.

B ei voi palata Afganistaniin, koska jopa hänen henkensä olisi siellä vaarassa entisen aviomiehen ja tämän ääriuskovaisen suvun pyrkiessä löytämään hänet. Aviomies on myös uhannut B:n henkeä eron jälkeen. Koska B ei voi saada Iraniin oleskelulupaa, on koko ajan olemassa vaara, että hänet käännytetään Afganistaniin. Jos B kuolisi, ei hänen pojalleen jäisi huoltajaa, vaan pojan ainoa lähisukulainen olisi Suomessa asuva isoäiti eli perheenkokoaja. B:n terveydentila on huono. Hän tarvitsee lääkitystä, mutta erittäin huonon taloudellisen tilanteensa vuoksi hän ei kykene sitä hankkimaan. Masennus haittaa B:n toimeentulon hankkimista. Hän ei saa minkäänlaista taloudellista tukea ja hän saa niukan taloudellisen toimeentulon myymällä itse tekemiään matkamuistoja. C joutuu usein jäämään B:n työnteon vuoksi yöksi yksin, koska B:ltä puuttuu tukiverkko Iranista. Hänellä ei ole muita sukulaisia Iranissa kuin perheenkokoajan serkku, joka asuu Teheranissa. Hänen muu perheensä, äiti ja sisaruksensa asuvat Suomessa. Yksinäisen naisen asema Afganistanissa on erityisen vaikea. B on tosiasiassa riippuvainen Suomessa asuvista äidistään ja sisaruksistaan.

D:llä ei ole vanhempia Afganistanissa. Hänen isänsä on kadonnut noin seitsemän vuotta sitten ja hänen äitinsä on hylännyt hänet mentyään uudelleen naimisiin. Tämän vuoksi B on ottanut hänet luokseen. Alaikäinen D joutuu kantamaan jopa pääasiallisen osan B:n ja C:n elättämisestä, mikä on vastoin hänen oikeuttaan saada koulutusta ja olla lapsi. Myös D:n on mahdotonta palata Afganistaniin, jossa hänen isänsä ja isoisänsä ovat ilmeisesti joutuneet Talibanin kannattajien uhreiksi.

A tuntee jatkuvasti hätää tyttärestään, tämän pojasta ja veljenpojastaan. Hän pelkää tyttärensä hengen puolesta tämän entisen miehen uhkausten vuoksi. On myös isovanhemman oikeus saada pitää lapsenlastaan lähellään ja tutustua tähän. Ilman oleskelulupaa C ei ilmeisesti koskaan pääse Suomeen ja jos hän menettää äitinsä, on todennäköistä, että perheenkokoaja menettää kosketuksen lapseen.

Mainituilla perusteilla asiassa on olemassa ainakin erityisiä syitä myöntää hakijoille tilapäinen oleskelulupa Suomeen, vähintäänkin siihen asti, kun B on saanut itsensä kuntoon perheensä tukemana ja on kykenevä huolehtimaan asianmukaisesti lapsestaan ja luonaan asuvasta alaikäisestä D:stä. Ulkomaalaisviraston päätös on hakijoille kohtuuton.

Valittaja on vaatinut, että asiassa järjestetään suullinen käsittely valittajan kuulemiseksi tosiasiallisen perhe-elämän viettämisen tarkoituksesta ja B:n riippuvuudesta perheenkokoajasta. Lisäksi valittaja on varannut mahdollisuuden pyytää kuultavaksi B:n sisarta.

Ulkomaalaisvirasto on antanut lausunnon.

Valittajalle on varattu tilaisuus vastauksen antamiseen.

Hallinto-oikeus on järjestänyt asiassa 13.11.2007 suullisen käsittelyn, josta on laadittu erillinen pöytäkirja.

Rovaniemen hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on A:n valituksesta kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Valittaja on saanut oleskeluluvan Suomeen pakolaisuuden perusteella. Hakijat eivät ole hänen ulkomaalaislain 37 §:n tarkoittamia perheenjäseniään vaan hänen muita omaisiaan, joista säädetään lain 115 §:ssä.

Ulkomaalaislain 115 §:n mukaan oleskelulupa myönnetään muun muassa pakolaisen muulle omaiselle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta perheenkokoajasta.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Suullinen käsittely

Valittaja on suullisessa käsittelyssä kertonut, että hänen tyttärensä B asui samassa talossa valittajan kanssa siihen asti kun avioitui. Valittaja oli viiden lapsen yksinhuoltajana Iranissa. Perheen taloudellinen tilanne oli huono, minkä vuoksi B:n isän veli, joka asuu Afganistanissa, järjesti B:n avioliiton, jotta perheen rahat riittäisivät paremmin. Valittaja tai B itse eivät halunneet avioliittoa. Afganistanin kulttuurissa naisella ei ole sananvaltaa asiassa, vaan esimerkiksi setä voi päättää avioliitosta. B:n avioliitto solmittiin Afganistanista käsin siten, että B:n setä ehdotti avioliittoa ja sopi siitä tulevan aviomiehen ja tämän perheen kanssa. Aviomiehen vanhemmat tulivat Afganistanista Iraniin solmimaan avioliiton ja noutamaan B:tä. Nämä erottivat B:n äidistään ja asuivat B:n kanssa avioliiton solmimisen jälkeen noin kahdeksan kuukauden ajan samassa pihapiirissä, mutta eri asunnossa kuin valittaja. Tuolloin B:llä oli hyvin vaikeaa ja hän itki noin kahden viikon ajan yötä päivää.

Myös B:n elämä Afganistanissa oli hyvin vaikeaa. Aviomies kuului Taliban-joukkoihin, oli väkivaltainen B:tä kohtaan ja käytti huumeita. B asui Afganistanissa noin 2,5 - 3 vuotta ja hänelle syntyi siellä C sekä yksi tyttö. Vuoden 2005 kesällä B palasi yhdessä miehensä ja lastensa kanssa Iraniin saamaan hoitoa masennukseensa. Tyttövauva sairastui ja kuoli Iranissa. Valittaja ja muu perhe olivat tuossa vaiheessa jo lähteneet Suomeen. Valittaja ei pystynyt pienten lastensa vuoksi palaamaan Suomesta hoitamaan B:n avioeroa, vaan lähetti Iraniin toisen tyttärensä F:n. F näki, että aviomies ei huolehtinut, että B saa hoitoa eikä antanut esimerkiksi rahaa tähän tarkoitukseen. Mies muun muassa käytti Iranissa huumeita ja heidän perhe-elämänsä tilanne oli muutoinkin huono. Tämän vuoksi valittaja vaati, että B hankkii avioeron. Mies ei avioeroa olisi halunnut. Avioero hoidettiin Iranissa F:n ja jonkun aviomiehen sukulaisen välityksellä. Mies palasi avioeron jälkeen Afganistaniin.

B tekee tällä hetkellä elääkseen matkamuistoja ja joutuu olemaan pitkiä aikoja pois kotoa etsiessään materiaaleja matkamuistoihin ja toimittaessaan niitä myyntiin. C joutuu silloin olemaan yksin kotona. C:llä ei ole mitään mahdollisuutta päästä hoitoon tai kouluun. Perhe asuu tehdasalueella pienessä huoneessa, jossa on korkea vuokra. D vartioi öisin tehdasalueen varastoja, jotta vuokra on saatu alennettua kohtuulliseksi ja perhe pystyy huoneessa asumaan. Yhtään lähisukulaista ei asu lähistöllä. Valittajan serkku asuu toisessa kaupungissa, joka on kaukana, eikä hänellä ole mahdollisuutta kulkea B:n luona auttamassa perhettä.

D:n isä, joka on valittajan veli, on kadonnut noin kahdeksan vuotta sitten Afganistanissa ja hänet on todennäköisesti surmattu. Hän omisti maata Afganistanissa. Taliban-joukot halusivat vallata maat, missä yhteydessä mies katosi. D:n äiti avioitui uudelleen ja kun hän sai uuden aviomiehen kanssa kaksi tytärtä, mies alkoi kohdella D:tä huonosti ja pahoinpidellä tätä. B oli ainoa sukulainen, johon D saattoi turvautua. Myös D:n äiti hylkäsi tämän huomattuaan, ettei D voinut väkivaltaisen isäpuolensa vuoksi palata perheeseen.

Valittaja on peloissaan B:n tilanteesta Iranissa, koska aviomies on uhkaillut, että jos B palaa Afganistaniin, hän tappaa tämän. Mitään tietoa ei ole siitä, miten C:lle silloin käy. Afganistanilaisia vaaditaan poistumaan Iranista. Kotietsintöjä myös järjestetään jatkuvasti, koska heidät halutaan karkottaa maasta. Tämän vuoksi B piilottelee varastorakennuksessa viranomaisilta ja poliisilta. Myös D:tä uhkaa suvun miespuolisena jäsenenä hengenvaara Talibanin taholta, jos he joutuvat palaamaan Afganistaniin. Valittaja haluaa saada B:n luokseen asumaan ja konkreettisesti kokea sen, että tytär on turvassa. Valittajan aviomies on kuollut ja B on siten menettänyt isänsä varhain. Tämän vuoksi B on ollut hyvin riippuvainen äidistään. B:n oleskelu Iranissa ei ole mitenkään turvattua ja hänet voidaan karkottaa milloin tahansa. B ei voi turvautua kehenkään muuhun kuin äitiinsä ja tämä on ainut henkilö, joka voi suojella häntä.

Valittajan tytär F on kertonut, että hän tapasi sisarensa B:n Iranissa vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa. F havaitsi tuolloin, että B:n elämäntilanne oli huono ja hän oli hyvin masentunut. B pelkäsi miestään ja karkotusta Afganistaniin. B itki paljon, sai jonkinlaisia tärinäkohtauksia ja oli epävakaa. C oli kovin laiha ja hänellä oli usein korkeaa kuumetta. B yritti käyttää C:tä lääkärissä ja hankkia lääkkeitä, mutta hänellä ei ollut aina rahaa tähän. B:llä ei ollut mahdollisuutta käydä työssä, koska hänellä ei ollut oleskelulupaa. Tämän vuoksi hän teki kotona matkamuistoja. D möi puolestaan pikkutavaraa kadulla, jotta he saivat tuloja. Perheen rahat riittivät vain leipään ja vastaavaan perusruokaan. D:llä ei afganistanilaisena ole mahdollisuutta käydä koulua, koska hänellä ei ole oleskelulupaa.

Johtopäätökset

Kun otetaan huomioon ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentissa säädetty, valittajan tyttären B:n terveydentila, hänen jokapäiväisestä elämästä suoriutumisensa sekä se seikka, ettei hänellä Iranissa tai Afganistanissa ole muita omaisia, joihin hän voisi turvautua, B:n, hänen poikansa C:n sekä valittajan veljen pojan D:n on katsottava olevan ulkomaalaislain 115 §:n tarkoittamalla tavalla täysin riippuvaisia Suomessa asuvasta valittajasta ja näin ollen oleskeluluvan epääminen on kohtuutonta. Asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan Maahanmuuttovirasto on vaatinut Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja Ulkomaalaisviraston päätöksen pysyttämistä.

Maahanmuuttovirasto on valituksessaan katsonut, että Rovaniemen hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessä tulkinnut ulkomaalaislain 115 §:ää niin huomattavasti vakiintuneesta soveltamiskäytännöstä poiketen, että oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää, että korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja pysyttää Ulkomaalaisviraston asiassa tekemän päätöksen. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisukäytännössään tulkinnut voimassa olevan ulkomaalaislain muuta omaista koskevia säännöksiä aikaisemmin voimassa olleen ulkomaalaislain esitöissä (HE 50/1998 vp) esitetyn mukaisesti. Tulkinnan mukaan säännöstä, jonka perusteella ydinperheen ulkopuolinen lähiomainen voisi ilman toimeentuloedellytystä muuttaa Suomeen, on tulkittava suppeasti. Tarkoitus on edelleen soveltaa Suomessa suomalaista perhekäsitettä ja vain poikkeuksellisesti myöntää harkinnan perusteella oleskelulupia kiinteään perhe-elämään perustuen. Jotta henkilön katsottaisiin olevan täysin riippuvainen jo Suomessa asuvasta perheenjäsenestään edellytettäisiin yleensä, että he ovat aiemmin asuneet samassa taloudessa ja että pakottavat syyt ovat johtaneet erilleen muuttamiseen, ja toiseksi, että heidän keskinäinen riippuvuutensa on jatkunut toisen osapuolen ollessa Suomessa. Jos asianomaiset eivät ole aikaisemmin asuneet yhteistaloudessa, edellytetään, että olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos hakijan kohdalla, jonka vuoksi hänen ei voi enää kohtuudella edellyttää jatkavan elämistään yksin kotimaassaan. Riippuvuuden tulisi olla mahdollisen taloudellisen riippuvuuden lisäksi henkistä, sillä Suomessa jo asuva voi lähettää rahaa omaiselleen toiseen maahan.

Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan hakijoilla ei ole sellaista oikeuskäytännössä edellytettävää kiinteää henkistä perhesidettä tai taloudellista sidettä ja riippuvaisuussuhdetta Suomessa asuvaan perheenkokoajaan, joka olisi säilynyt perheenkokoajan Suomeen muutosta huolimatta ja jonka perusteella oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta. Asiassa on tullut esille, että A ei ole edes tavannut lapsenlastaan, josta B on tämän syntymästä alkaen kyennyt pitämään huolen taloudellisesti ja henkisesti. Lapsen etu ei tässä tapauksessa tee oleskeluluvan epäämistä kohtuuttomaksi. B on usean vuoden ajan elänyt itsenäistä elämää ja kyennyt ansaitsemaan elantonsa ilman äitinsä henkistä tai taloudellista tukea ja huolehtimaan lapsestaan itsenäisesti. Se seikka, että B:n elämä Iranissa ei ole helppoa ja hän haluaisi jonkun muun huolehtivan itsestään, lapsestaan ja toimeentulostaan, ei tee häntä täysin riippuvaiseksi Suomessa asuvasta äidistään.

D puolestaan on terve ja usean vuoden ajan huolehtinut itsestään ja toimeentulostaan ja samalla huolehtinut B:n kanssa C:tä. Hänen ja A:n välillä ei ole koskaan ollut sellaista kiinteää perhe- tai riippuvaisuussuhdetta, joka vaadittaisiin lähtökohtaiseksi edellytykseksi harkittaessa luvan epäämisen kohtuuttomuutta.

A on antanut selityksen, jossa hän on todennut muun ohella, että Maahanmuuttoviraston valituslupahakemus tulee hylätä aiheettomana eikä valitusta siten tule tutkia. Hallinto-oikeus on ratkaissut asian esitetyn näytön perusteella vallitsevaa laintulkintaa vastaten ja arvioinut esitettyä näyttöä oikein. A:n tytär on joutunut aiemmin pois perheyhteydestä ilman omaa tai äitinsä tahtoa, koska hänet on ”myyty” naimisiin tuntemattomalle miehelle. Tytär on sairas ja hänellä on hoidettavanaan alaikäinen lapsi ja A:n veljenpoika. Tytär on sekä taloudellisesti että henkisesti riippuvainen äidistään ja sisaruksistaan. Asianomaisten tarkoituksena on jatkaa aikaisemmin viettämäänsä perhe-elämää.

Maahanmuuttovirasto on antanut vastaselityksen, jossa se on todennut muun ohella, ettei A ole tuonut lausumassaan esiin mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella Maahanmuuttoviraston valituslupahakemus ja valitus tulisi hylätä. Päätöksen perustana oleva tulkinta ulkomaalaislaissa säädetyn täyden riippuvuuden tunnusmerkeistä poikkeaa selkeästi korkeimman hallinto-oikeuden ja muiden hallinto-oikeuksien vakiintuneesta tulkinnasta.

Maahanmuuttoviraston vastaselitys on annettu A:lle tiedoksi.

E on esittänyt yhteensä 444,08 euron palkkiopyynnön.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa Ulkomaalaisviraston päätöksen voimaan.

Perustelut

1. Sovellettavat säännökset ja lain esityöt

Ulkomaalaislain (301/2004) 37 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin se on laissa 380/2006, säädetään, että perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Ulkomaalaislain esitöiden (HE 28/2003 vp) mukaan 37 §:n perheen- jäsenen määritelmä sisältää suomalaisen käsitteen mukaisen ydinperheen jäsenet. Näillä tarkoitetaan lain 37 §:n 1 momentin mukaan puolisoa ja huollossa olevia alaikäisiä naimattomia lapsia.

Ulkomaalaislain 115 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa myönnetään pakolaisen, suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen muulle omaiselle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta perheenkokoajasta.

2. Tosiseikat

Ulkomaalaisvirasto ei ole myöntänyt oleskelulupaa perhesiteen perusteella pakolaisuuden perusteella oleskeluluvan Suomesta saaneen A:n tyttärelle B:lle, tämän lapselle eikä A:n veljenpojalle. Ulkomaalaisvirasto on katsonut, että A:n ja B:n välinen kiinteän perhe-elämän viettäminen on päättynyt silloin, kun B on avioitunut ja perustanut oman perheen. B:n poikaa A ei ole koskaan tavannut, eikä hän ole koskaan asunut yhdessä veljenpoikansa kanssa. Ulkomaalaisviraston mukaan asiassa ei ole esitetty seikkoja, jotka osoittaisivat täyttä riippuvaisuutta perheenkokoajasta.

Hallinto-oikeus on kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan on otettava huomioon lapsen etu, B:n terveydentila, hänen jokapäiväisestä elämästä suoriutumisensa sekä se seikka, ettei hänellä ole Iranissa tai Afganistanissa muita omaisia, joihin hän voisi turvautua. Tämän vuoksi B:n, hänen poikansa sekä A:n veljenpojan on katsottava olevan ulkomaalaislain 115 §:ssä tarkoitetulla tavalla täysin riippuvaisia Suomessa asuvasta A:sta, ja näin ollen oleskeluluvan epääminen on kohtuutonta.

Asianomaisten kertoman mukaan B on avioitunut noin vuonna 2001 Iranissa ja asunut tämän jälkeen puolisoineen vuoden ajan Teheranissa samassa pihapiirissä A:n kanssa, kunnes vuonna 2002 muutti puolisoineen Afganistaniin, jossa C syntyi samana vuonna. B:n Afganistaniin muuton jälkeen hän ja A eivät ole tavanneet toisiaan. A ei ole koskaan tavannut B:n lasta, eikä hän ole koskaan asunut veljenpoikansa D:n kanssa samassa taloudessa. B on kertonut eronneensa puolisostaan ja palanneensa lapsensa kanssa Iraniin, jossa hän asuu yhdessä lapsensa ja D:n kanssa. Hän on kertonut ansaitsevansa rahaa käsitöillä, ja lisäksi D käy työssä tehtaassa.

3. Oikeudellinen arviointi

3.1 Arvioinnin lähtökohdat

A:n täysi-ikäinen tytär B, tämän alaikäinen lapsi C ja A:n veljenpoika D eivät ole A:n ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perheenjäseniä vaan muita omaisia.

Koska A on saanut oleskeluoikeuden Suomessa pakolaisuuden perusteella, hänen muulle omaiselleen voidaan myöntää oleskelulupa ulkomaalaislain 115 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin.

3.2 Kiinteän perhe-elämän jatkaminen

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiaa on arvioitava lähtökohtaisesti suomalaisen perhekäsityksen perusteella. A:n ja hänen tyttärensä B:n välinen ulkomaalaislain 115 §:ssä tarkoitettu kiinteä perhe-elämä on päättynyt viimeistään B:n avioituessa ja ryhtyessä viettämään perhe-elämää oman perheensä kanssa. B on katsonut, että hänen kiinteä perhe-elämänsä äitinsä kanssa päättyi pakottavista syistä, koska hänet myytiin avioliittoon tuntemattomalle miehelle vastoin hänen omaa ja äitinsä tahtoa. A:n uudelleensijoittamista koskevista United Nations High Commissioner for Refugees:in (UNHCR:n) asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että B:n puoliso oli hänen serkkunsa, jonka kanssa hän kihlautui jo Afganistanissa ennen siirtymistään äitinsä ja sisarustensa kanssa Iraniin. Asiakirjaselvitys ei näin ollen anna avioliiton olosuhteista samanlaista kuvaa kuin B:n oma selvitys. B on mainittu UNHCR:n asiakirjoissa A:n muiden omaisten joukossa, eikä häntä ole laskettu ydinperheeseen kuuluvaksi. Hänen on tuolloin kerrottu asuneen perheineen Afganistanissa, kun taas A oleskeli Iranissa. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa A:n omaisille ei voida myöntää oleskelulupaa kiinteän perhe-elämän jatkamista varten.

3.3 Täysi riippuvaisuus perheenkokoajasta

B on kertonut ansaitsevansa jonkin verran rahaa käsitöillään, ja lisäksi samassa taloudessa asuva D on työssä tehtaassa. B:n kertoman mukaan A, joka elää Suomessa sosiaalituen varassa, ei ole huolehtinut hänestä taloudellisesti. Mahdollinen taloudellinen riippuvaisuus ei muutoinkaan sellaisenaan muodosta ulkomaalaislain 115 §:ssä tarkoitettua täyttä riippuvaisuutta Suomessa asuvasta perheenkokoajasta. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan B saa sairaanhoitoa oleskeluvaltiossaan Iranissa. Lähistöllä asuvien omaisten puuttuminen ei aiheuta B:n täyttä riippuvuutta Suomessa asuvasta A:sta. B:n olosuhteissa ei ole kerrottu tapahtuneen olennaista muutosta, jonka perusteella oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta. Hänen ei myöskään ole osoitettu olevan kykenemätön huolehtimaan alaikäisestä lapsestaan. D puolestaan on nyt noin 20-vuotias ja esitetyn selvityksen perusteella kykenee huolehtimaan itsestään ja toimeentulostaan. Näissä olosuhteissa A:n mainittujen omaisten ei voida katsoa olevan hänestä täysin riippuvaisia. Myöskään lapsen edun ei ole osoitettu edellyttävän oleskeluluvan myöntämistä A:n mainituille omaisille.

Mainituilla perusteilla Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös tulee kumota ja Ulkomaalaisviraston päätös saattaa voimaan.

Oikeudenkäyntiavustajan palkkio

E:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (389/2002) 6 §:n 1 momentin ja 16 §:n mukaisena kohtuullisena neljän työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 364 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 80,08 euroa, muodostuu siten 444,08 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Ilkka Pere, Anne E. Niemi, Riitta Mutikainen ja Hannu Ranta. Asian esittelijä Lea Alén.