PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - 7.7.2009/1741
 

7.7.2009/1741

Antopäivä 7.7.2009
Taltionumero 1741
Diaarinumero 576/2/07


Lahjavero - Sukupolvenvaihdos - Veronhuojennus - Metsätila - Kuntaraja - Etäisyys päätilasta

Lahjoitettavat 11 tilaa sijaitsivat viiden eri kunnan alueella. Lahjoitettavista tiloista kaksi, joista toinen oli päätila, sijaitsi A:n kunnasssa, viisi tilaa B:n kunnassa sekä neljä tilaa kolmen muun eri kunnan alueella. A:n kunnassa sijaitsevaan kahteen tilaan ja kahteen B:n kunnassa sijaitsevaan tilaan oli katsottu voitavan soveltaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:ää mutta ei B:n kunnassa 13-21 kilometrin päässä A:n kunnassa olevasta päätilasta sijaitsevaan kolmeen erillään olevaan metsätilaan eikä myöskään 50-71 kilometrin etäisyydellä mainitusta päätilasta erillään oleviin kolmen muun eri kunnan alueella sijaitsevaan neljään metsätilaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä ei edellytetä, että kullakin samaan taloudelliseen maatilakokonaisuuteen kuuluvalla ja yhdysviljelyksessä olevalla, mutta toisen kunnan alueella sijaitsevalla, erillisen rekisteriyksikön muodostavalla tilalla harjoitetaan maa- tai maa- ja metsätaloutta, vaan myös erillään oleva metsätila voi kuulua useamman kunnan alueella sijaitsevista tiloista muodostettuun maatilakokonaisuuteen. Tämän vuoksi ja kun perintö- ja lahjaverolain 55 §:ää oli katsottu voitavan soveltaa A:n kunnasssa sijaitseviin kahteen tilaan sekä B:n kunnassa sijaitsevaan tilaan ja tilaosuuteen niin ja kun edellä selostettuja metsätilojen välimatkoja A:n kunnassa sijaitsevaan päätilaan, kun otettiin huomioon nykyaikainen metsänhoito, ei voitu sinänsä pitää esteenä kysymyksessä olevien metsätilojen lukemiseksi lahjoitettavaan maatilakokonaisuuteen, myös B:n kunnassa sekä kolmen muun eri kunnan alueella sijaitsevat metsätilat liittyivät A:n ja B:n kunnassa sijaitsevilla tiloilla harjoitettuun maatalouteen siten, että lahjansaajien voitiin katsoa perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä tarkoitetuin tavoin jatkavan lahjaksi saaduilla varoilla maa- ja metsätalouden harjoittamista lahjaksi saaduilla tiloilla. Ennakkoratkaisu.

Perintö- ja lahjaverolaki 55 §

 

sivun alkuun