KHO:2010:1
Vuosikirjanumero KHO:2010:1 Antopäivä 8.1.2010 Taltionumero 3 Diaarinumero 2941/1/08
Kunnallisasia - Kunnanhallituksen toimivalta - Virkavapaus - Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Kunnanhallitus on 20.11.2007 päättänyt, että kunnan henkilökunnalle myönnetään määrätty määrä palkallista vapaata päätöksessä mainitun pitkän palvelusajan, 40 vuotta, 35 vuotta, 30 vuotta ja 25 vuotta täytyttyä. Huomioon otetaan vain palvelus omassa kunnassa. Päätöksellä on haluttu tukea työhyvinvointia ja kannustaa jatkamaan oman kunnan palveluksessa.
Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa 2007–2009 on määräykset vuosiloman määräytymisestä, virka- ja työvapaista sekä perhevapaista ja eräistä virka- ja työvapaista.
Kunnanhallituksella on ollut toimivalta päättää ohjeellaan harkinnanvaraisen virka- ja työvapaan myöntämisen perusteista pitkään kuntaa palvelleille henkilöille. Kunnanhallitus ei ollut käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin se on ollut käytettävissä. Äänestys 4–1.
Kuntalaki 13 § ja 90 §
Kort referat på svenska
Päätös, josta valitetaan
Oulun hallinto-oikeuden päätös 25.8.2008 n:o 08/0445/1
Asian aikaisempi käsittely
Sotkamon kunnanhallitus on 20.11.2007 päättänyt, että henkilökunnalle myönnetään palkallista vapaata oman kunnan palvelun perusteella siten, että 40 vuoden palvelun perusteella saa palkallista vapaata 10 työpäivää, 35 ja 30 vuoden palvelun perusteella 5 työpäivää ja 25 vuoden palvelun perusteella 3 työpäivää. Palkallinen vapaa myönnetään sinä kalenterivuonna, jolloin oman kunnan palveluaika täyttyy.
Sotkamon kunnanhallitus on 9.1.2008 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.
Päätöksen esittelyosassa on todettu muun ohella, että palkallisen vapaan myöntäminen on tullut useamman kerran esille järjestöjen taholta yhteistyöryhmässä, koska yrityksillä se on keino tukea henkilöstön työssä jaksamista ja palkita pitkää työuraa.
Kun työnantaja päättää uuden edun myöntämisestä henkilöstölleen, se myös määrittelee milloin etuus tulee voimaan ja ne perusteet, joilla se myönnetään;
Kunnanhallituksen päätös palkallisista vapaapäivistä otetaan käyttöön vuonna 2008. Ensimmäisenä tämän "työhyvinvointivapaan" saavat ne, joilla palveluvuodet täyttyvät vuonna 2008. Päätöksen yhtenä perusteena on myös olla houkutin, joka ehkä saa jatkamaan työssä pitempään. Päätöksessä on myös turvattu se, että kukaan kunnasta eläkkeelle jäävä ei jää saamatta sitä vapaata, johon hänellä on täyttynyt oikeus. Kun työnantaja antaa henkilöstölle palveluaikaan liittyvän huomattavan edun, se palkitsee vain omaa palveluaan. Muiden työnantajien palvelut otetaan huomioon palkan vuosisidonnaisissa osissa ja vuosilomaoikeuksissa.
Palkallisen vapaan antaminen aiheuttaa monissa tapauksissa kustannuksia sijaisten palkkaamisesta, niinpä vapaiden aiheuttamat kustannukset oli otettu päätöksessä huomioon. Mikäli palkallinen vapaa myönnettäisiin kaiken työhistorian perusteella ja myös muina kuin palveluajan täyttymisen merkkivuosina, kustannukset olisivat moninkertaiset.
Tehtävien järjestelyt täytyy kussakin tapauksessa sopia esimiehen kanssa erikseen. Työhyvinvointivapaat ovat kuitenkin hyvin pieni osa henkilökunnan kaikkien poissaolojen joukossa.
Vaikka esitys työhyvinvointivapaan myöntämisestä on lähtöisin henkilökuntajärjestöjen edustajilta, ei siitä ole tehty paikallista sopimusta eikä kysymys ole vuosiloman pidennyksestä. Työnantaja myöntää harkinnanvaraista virka- tai työvapaata ja päättää sen ajalta maksettavasta palkasta. Tämä palkallinen vapaa on tarkoitettu edistämään työkykyä ja työhyvinvointia.
Asian käsittely hallinto-oikeudessa
A on valituksessaan vaatinut kunnanhallituksen päätösten kumoamista ja niiden täytäntöönpanon kieltämistä. Lisäksi A on vaatinut Sotkamon kunnan velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.
Vaatimusten perusteina on esitetty muun ohella seuraavaa:
Päätöksessä on tosiasiassa kysymys ylimääräisten lomaetuuksien myöntämisestä, vaikka siinä käytetään nimityksiä vapaa ja hyvinvointivapaa. Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (KVTES) on tyhjentävät määräykset vuosilomasta. Näistä määräyksistä ei voida poiketa edes paikallisella virka- ja työehtosopimuksella. Kunta ei voi omalla päätöksellään myöntää viranhaltijoilleen ylimääräisiä lomaetuuksia. Kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa päättäessään ylimääräisistä lomaetuuksista. A on viitannut korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen 29.9.1986 taltio 3754, jonka mukaan mainitunlainen menettely on lainvastainen ainoastaan viranhaltijoiden osalta. Lomaetuuksia ei voida myöntää työsopimussuhteisillekaan, koska se asettaisi henkilöstön perusteettomasti eriarvoiseen asemaan. Menettely olisi yhdenvertaisuuslain syrjintäkiellon vastainen.
Kunnanhallituksen päätös on muutoinkin henkilöstön tasapuolisen kohtelun periaatteen vastainen. Ylimääräinen loma myönnetään vain niille, joilla tulee täyteen viidellä jaollinen vuosimäärä Sotkamon kunnan palveluksessa. Loman saisi henkilö, joka on palvellut kuntaa tasan 25 vuotta, mutta eivät ne, joilla on palvelua enemmän, esimerkiksi 26–29 vuotta, 31–34 vuotta tai yli 40 vuotta. Työnantaja ei siis arvosta heidän vielä pidempää työuraansa. Henkilö, jolla on vähemmän palvelua, tulee saamaan useampia ylimääräisiä lomia kuin pidempään palvelleet. Päätös asettaa lisäksi Sotkamon kunnan palvelun muuta kunnallista palvelua parempaan asemaan. Päätös ei palkitse tasapuolisesti pitkästä työurasta eikä tue tasapuolisesti työhyvinvointia ja työssä jaksamista.
Kysymyksessä on joka tapauksessa sen laatuinen asia, josta päättäminen kuuluisi kunnanvaltuuston eikä kunnanhallituksen toimivaltaan. Tälläkin perusteella kunnanhallitus on ylittänyt toimivaltansa.
Sotkamon kunnanhallitus on antanut lausunnon.
A on antanut selityksen.
Oulun hallinto-oikeuden ratkaisu
Oulun hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen Sotkamon kunnanhallituksen 9.1.2008 tekemästä päätöksestä sekä A:n täytäntöönpanon kieltoa koskevan hakemuksen ja vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.
Hallinto-oikeus on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:
Taustaa
Kunnanhallituksen päätöksen 20.11.2007 esittelyosassa on todettu, että työnantajan tulee tukea henkilökunnan työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Uhkaavan työvoimapulan ja kasvavien eläkekustannusten torjuminen edellyttävät, että henkilökunta jatkaisi työssä mahdollisimman pitkään. Yksi keino tukea työssä jaksamista ja uskollista oman kunnan palvelua on palkita henkilökuntaa palveluvuosien täyttyessä. Palveluvuosien täyttymiseen perustuva palkitseminen voisi myös olla yksi porkkana jatkaa työssä pitempään. Pitkän työuran jälkeen työnantajan myöntämä palkallinen vapaa antaa henkilökunnalle viestin työnantajan arvostamasta työurasta ja mahdollisuuden lepoon ja virkistymiseen.
Oman kunnan palveluun luetaan myös se aika, joka on palveltu toisen kunnan palveluksessa sellaisessa tehtävässä, joka on liikkeen luovutuksen kautta siirtynyt Sotkamon kunnan hoidettavaksi. Palveluksi katsotaan palvelussuhteen voimassaoloaika keskeytyksiä vähentämättä. Alkuvuosina eläkkeelle jäävät, joita joka viides vuosi lankeava vapaa ei ole vielä koskettanut, saavat ennen eläkkeelle jäämistään sen vapaan, johon heille on syntynyt oikeus.
Sovellettavat säännökset
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007–2009 V luvun säännökset koskevat virka- ja työvapaita sekä perhevapaita. Nyt valituksenalaisena olevassa asiassa on kysymys mainitun luvun 11 §:ssä säännellyistä eräistä virka- ja työvapaista. Luvun 11 §:n 3 momentin mukaan muun kuin luvussa aikaisemmin mainitun syyn vuoksi myönnetyn virka-/työvapaan osalta kunnan/kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee, maksetaanko vapaan ajalta palkkaa ja jos maksetaan, niin minkä verran. Sama koskee poissaoloa muun pätevän syyn vuoksi, vaikka virka-/työvapaata ei ole myönnetty. Momentin soveltamisohjeen mukaan harkinnanvaraisella virka-/työvapaalla tarkoitetaan sellaisia virka-/työvapaita, joita työnantaja ei ole lain tai sopimusmääräyksen perusteella velvollinen myöntämään.
Johtopäätös
Kunnanhallituksen päätös on katsottava periaatepäätökseksi ja samalla ohjeeksi harkinnanvaraisen virka- ja työvapaan myöntämisen perusteista pitkään Sotkamon kuntaa palvelleille henkilöille. Päätöksessä ei ole kysymys ylimääräisten lomaetuuksien myöntämisestä eikä kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen IV luvun vuosiloman määräytymistä koskevien säännösten tulkinnasta.
Kun kaikilla Sotkamon kunnan palveluksessa olevilla henkilöillä on palvelussuhteen laadusta riippumatta mahdollisuus saada työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukemiseksi tarkoitettua palkallista vapaata sen jälkeen, kun tietty määräaika kunnan palveluksessa on tullut täyteen, kunnanhallituksen päätös ei loukkaa tasapuolisen kohtelun vaatimuksia eikä päätöksen kumoamiseen tällä perusteella ole aihetta.
Kun päätöksellä halutaan työhyvinvoinnin tukemisen lisäksi osoittaa myös työnantajan arvostusta niitä henkilöitä kohtaan, joilla on pitkä työ- tai virkaura Sotkamon kunnan palveluksessa, palkallinen vapaa on voitu kohdentaa niin, että se koskee nimenomaan Sotkamon kunnan palvelua. Näin päätöstä ei ole pidettävä tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisena myöskään sillä perusteella, että palveluvuosia laskettaessa otetaan huomioon vain oman kunnan palveluksessa kertyneet virka- ja työvuodet.
Myöskään sillä perusteella, että päätöksentekohetkellä kuntaa lyhyemmän aikaa palvelleilla henkilöillä on mahdollisuus saada työ- ja virkavuosien karttuessa useampia palkallisia vapaita kuin jo pitkään kunnan palveluksessa olleilla, päätös ei aseta kunnan palveluksessa olevia henkilöitä perusteettomasti eriarvoiseen asemaan eikä päätöksen kumoamiseen tälläkään perusteella ole aihetta.
Kunnanhallituksella on ollut toimivalta päättää asiasta eikä se ole A:n esittämillä perusteilla käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin se on ollut käytettävissä. Päätöksen kumoamiseen tehdyn valituksen johdosta ei ole syytä.
Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Kuntalaki 13 § ja 90 § Hallintolainkäyttölaki 74 §
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A on valituksessaan vaatinut, että Oulun hallinto-oikeuden ja Sotkamon kunnanhallituksen päätökset kumotaan. Lisäksi A on vaatinut Sotkamon kunnan velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.
A on uudistanut lausumansa ja esittänyt valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa:
Hallinto-oikeuden ja kunnanhallituksen päätökset ovat lainvastaisia. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 29.9.1986 taltio 3754 on kysymys samanlaisesta tapauksesta kuin Sotkamossa. Molemmissa tapauksissa vapaa oli tarkoitus myöntää palkallisena virkavapaana ja työvapaana. Kummassakin tapauksessa vapaa olisi myönnetty automaattisesti ilman hakemusta.
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 27 §:n mukaan virkavapaata on haettava kirjallisesti, jollei muualla toisin säädetä tai virkaehtosopimuksessa ole toisin määrätty. Puheena oleva ylimääräinen vapaa ei ole väitettyä harkinnanvaraista virkavapaata, koska sitä ei tarvitse hakea (virkavapaan edellytys) ja koska siinä ei käytetä harkintaa.
Kysymyksessä on vuosilomaan rinnastettava ylimääräinen loma, joka lyhentää vuotuista säännöllistä työaikaa. Vapaa on tarkoitus myöntää vuosittain palveluvuosien perusteella kuten vuosilomakin. Sillä, mitä nimitystä vapaasta halutaan käyttää, ei ole merkitystä (esimerkkinä työtuomioistuimen päätös TT:2007-17). Sekä vuosilomalla että virkavapaalla virantoimitus ja työnteko keskeytyvät.
Virkaehtosopimus on luonteeltaan minimi- ja maksimisopimus (kunnallisen virkaehtosopimuslain 2 §:n 1 momentti ja 5 §). Kunta ei voi poiketa virkaehtosopimuksen määräyksistä. Kysymyksessä ei ole väitetty harkinnanvarainen virkavapaus, vaan virkaehtosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva ylimääräinen loma tai vapaa.
Kunnanhallituksen päätöksen mukaan vapaan tarkoituksena on tukea työssä jaksamista ja uskollista oman kunnan palvelua. Pitkän työuran jälkeen työnantajan myöntämä palkallinen vapaa antaa viestin työnantajan arvostamasta työurasta ja mahdollisuuden lepoon ja virkistykseen.
Tarkoitus on siis ollut kiistatta palkita henkilöstöä tasapuolisesti pitkäaikaisesta Sotkamon kunnan palveluksesta. Järjestelmää käyttöön otettaessa ratkaisevaa ei ole kuitenkaan palvelussuhteen pituus vaan se, onko palvelua tasan 25, 30, 35 vai 40 vuotta. Järjestelmää käyttöön otettaessa henkilöstöä ei kohdella tasapuolisesti päätöksen tavoitteiden mukaisesti. Tasapuolinen kohtelu edellyttää, että 10 päivän vapaa annetaan kaikille vähintään 40 vuotta palvelleille, 5 päivää 30–39 vuotta palvelleille ja 3 päivää 25–29 vuotta palvelleille.
Päätös on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n, työsopimuslain 2 luvun 2 §:n ja yhdenvertaisuuslain syrjintäkiellon vastainen.
Järjestelmästä aiheutuvia kustannuksia ei ole myöskään otettu huomioon talousarviossa.
Edellä mainituilla perusteilla asia on kuulunut valtuuston eikä hallituksen toimivaltaan.
Kunnanhallitus on päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltansa, kun se on käyttänyt harkintavaltaansa väärin rikkomalla virkaehtosopimuksen määräyksiä ja loukkaamalla tasa-arvoisen kohtelun periaatetta ja kun se on päättänyt valtuuston toimivaltaan kuuluvasta asiasta.
Sotkamon kunnanhallitus on antanut selityksen ja vaatinut, että valitus hylätään.
Kunnanhallitus on esittänyt muun ohella seuraavaa:
Kunnanhallituksen päätöksellä ei puututa kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) vuosilomaetuuksiin. KVTES:n mukainen vuosiloma määräytyy täysin eri perusteilla kuin kunnanhallituksen myöntämä työhyvinvointivapaa, jota ei esimerkiksi myönnetä vuosittain, joten kysymys ei ole ylimääräisten vuosilomien myöntämisestä.
Palkallisen työhyvinvointivapaan myöntäminen on KVTES 5 luvun 11 §:n soveltamista. Luku 5 käsittelee virka- ja työvapaita sekä perhevapaita. Sen 11 §:ssä säännellään eräiden yksilöityjen virka- ja työvapaiden myöntämistä ja niiden ajalta maksettavaa palkkausta. Saman pykälän 3 momentin mukaan muun kuin luvussa mainitun syyn vuoksi myönnetyn virka- ja työvapaan osalta kunnan asianomainen viranomainen harkitsee, maksetaanko vapaan ajalta palkkaa ja minkä verran. Kunnanhallitus on käyttänyt sopimuksen suomaa oikeutta harkinnanvaraisen virka-/työvapaan myöntämiseen ja määritellyt työhyvinvointivapaan ajalta maksettavan palkan, palkallisen vapaan pituuden ja perusteet sen myöntämiseksi.
Kunnalla ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus myöntää hyvinvointivapaata automaattisesti ilman hakemusta. Sitä haetaan, samoin kuin muutakin virka- ja työvapaata, ja niille, joilla on siihen oikeus, se myönnetään palkallisena kunnanhallituksen päätökseen perustuen.
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 § ja työsopimuslain 2 luvun 2 § sisältävät säännökset syrjintäkiellosta ja työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta. Kunnanhallituksen päätös ei riko näissä säännöksissä yksilöityjä eikä yleisiä perusteita. Kunnanhallituksen päätös kohtelee kunnan henkilökuntaa tasavertaisesti palvelussuhteen laadusta riippumatta.
Palvelussuhteen pituuden perusteella määräytyvä palkallinen vapaa tai jokin lahja kuuluu tavanomaiseen työmarkkinakäytäntöön. Myös Sotkamon kunnalla työnantajana täytyy olla oikeus palkita henkilökuntaansa. Kunnanhallitus on tätä päätöstä tehdessään katsonut tulevaisuuteen. Työvoiman saanti tulee vaikeutumaan ja työnantajat houkuttelevat työntekijöitään erilaisilla etuuksilla. Jos päätös lisää Sotkamon kunnan vetovoimaa ja mainetta henkilöstöstään huolta pitävänä työnantajana, houkuttelee Sotkamoon työntekijöitä tekemään pitkää työuraa oman kunnan palveluksessa tai saa jo palveluksessa olevia jaksamaan ja jatkamaan pitempään työelämässä, se on vastannut tarkoitustaan.
Lainsäädännössä ja sopimuksissa on yleinen käytäntö, että etuudet tulevat voimaan tietystä ajankohdasta alkaen. Kunnanhallituksen päätös tulee voimaan vuonna 2008, eikä sitä sovelleta takautuvasti.
Valittajan perusteet eivät ole johdonmukaisia. Vapaiden antaminen silloin, kun palvelusajassa täyttyy viidellä jaollinen vuosimäärä, ei ole sattumanvaraista, vaan perustuu työnantajan tarkkaan harkintaan. Mikäli vapaa myönnettäisiin valittajan ehdottamalla tavalla kaikille vähintään 25 vuotta palvelleille, voitaisiin katsoa, että kyseessä on ylimääräinen vuotuinen loma tai vapaa, jollaiseksi hän tulkitsee nyt valituksenalaisen etuuden.
Kuntalain 13 § määrittelee valtuuston tehtävät. Päätös harkinnanvaraisen vapaan palkallisuudesta ei ole valtuustossa päätettävä asia. Päätöksen taloudelliset vaikutukset eivät myöskään ole sitä luokkaa, että valtuuston tulisi siitä päättää. Tehtävien uudelleen järjestelyt vapaan aikana sovitaan kussakin tapauksessa esimiehen kanssa erikseen, eikä kaikissa tapauksissa sijaisia tarvita. Työhyvinvointivapaiden määrä vuonna 2008 on 0,3 päivää/henkilöstötyövuosi, joka on työaikana alle yksi henkilötyövuosi. Vapaiden määrä ja niiden aiheuttama kustannus ei oleellisesti muutu tulevina vuosina. Järjestelmän aiheuttama kustannus jakaantuu monille talousarviokohdille eikä sitä ole tarpeen erikseen ottaa huomioon talousarviossa, jossa on varauduttu yleisesti palkkakustannusten nousuun.
Sotkamon kunnan hallintosäännön 4 luvun 8 §:n mukaan niistä virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/2003) tai muussa laissa, päättää hallitus, ellei laissa ole toisin säädetty taikka muussa johtosäännössä toisin määrätty. Näitä määräyksiä sovelletaan myös työsopimussuhteiseen työntekijään, mikäli työsopimuslaissa ei ole toisin säädetty.
Kunnanhallitus ei ole päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltaansa millään perusteella. Päätös ei ole virkaehtosopimuksen vastainen eikä se sisällä harkintavallan väärinkäyttöä loukkaamalla tasapuolisen kohtelun periaatetta tai syrjintäkieltoa.
A on antanut vastaselityksen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian ja hylkää valituksen. Oulun hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.
2. Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.
Perustelut
1. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.
2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Esa Aalto, Tuula Pynnä, Anne E. Niemi ja Maarit Pekkanen. Asian esittelijä Raimo Viitasaari.
Eri mieltä olleen hallintoneuvos Anne E. Niemen äänestyslausunto:
"Kumoan Oulun hallinto-oikeuden ja Sotkamon kunnanhallituksen päätökset. Velvoitan Sotkamon kunnan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 300 eurolla.
Perustelut
Kunnanhallitus on päättänyt, että henkilökunnalle myönnetään palkallista vapaata ennalta määrätty määrä työpäiviä. Vapaan myöntäminen perustuu palvelukseen Sotkamon kunnassa. Ensimmäisen kerran vapaata myönnetään 25 vuoden työuran kohdalla ja sen jälkeen viiden vuoden välein. Vapaapäivien tavoitteena on tukea henkilökunnan työhyvinvointia ja työssä jaksamista.
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007–2009 V luvun 11 §:n 3 momentin mukaan muun kuin luvussa aikaisemmin mainitun syyn vuoksi myönnetyn virka-/työvapaan osalta kunnan asianomainen viranomainen harkitsee, maksetaanko vapaan ajalta palkkaa ja jos maksetaan, niin minkä verran. Momentin soveltamisohjeen mukaan harkinnanvaraisella virka-/työvapaalla tarkoitetaan sellaisia virka-/työvapaita, joita työnantaja ei ole lain tai sopimusmääräyksen perusteella velvollinen myöntämään.
Kuntatyönantajalla on edellä mainitun perusteella mahdollisuus myöntää palveluksessaan olevalle viranhaltijalle tai työntekijälle harkinnanvaraista palkallista vapaata. Tällaisten vapaiden myöntämisessä on perusteltua noudattaa yhdenmukaisia käytäntöjä, joita voidaan ohjata muun ohessa asianomaisen toimielimen vahvistamien periaatteiden avulla.
Työhyvinvoinnin edistäminen on sinänsä tärkeä kokonaisuus henkilöstöasioissa. Kunta-alalle on muun ohessa 30.5.2007 hyväksytty suositus työhyvinvoinnin toimintalinjoista ja hyvistä käytännöistä. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen yleiskirjeessä 11/2007 käsitellään mainittua suositusta ja mainitaan elämäntilannetta tukevina toimina muun ohessa virka- ja työvapaat. Yleiskirjeen liiteaineistossa esitellään esimerkkejä kuntien ja kuntayhtymien hyvistä käytännöistä työhyvinvoinnissa sekä työkyvyn ylläpitämisessä.
Kunnanhallituksen valituksenalainen päätös ei sisällä ainoastaan ohjausta harkinnanvaraisten vapaiden myöntämisen periaatteista. Sen perusteella luodaan koko henkilöstölle oikeus määrävuosina saada palkallisia vapaapäiviä määrätty määrä. Työhyvinvointiin liittyvistä hyväksyttävistä tarkoitusperistä huolimatta tällaisen yleisen etuuden myöntäminen ei kuulu kunnanhallituksen toimivaltaan.
Edellä mainituilla perusteilla kunnanhallitus on kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ylittänyt toimivaltansa."
|