PÅ SVENSKA SAMEGILLII IN ENGLISH EN FRANCAIS


Etusivu
Päätöksiä
Ajankohtaista
Tehtävät
Organisaatio
Vuosikertomus
Yhteystiedot
Hallintotuomioistuimet
Kansainvälinen yhteistyö
Tietoja kotisivuista


Tulostusversio
Etusivu - Päätöksiä - KHO:2010:2
 

KHO:2010:2

Vuosikirjanumero KHO:2010:2
Antopäivä 18.1.2010
Taltionumero 46
Diaarinumero 1003/2/08


Tuloverotus - Kiinteistön vuokraus - Poisto - Tahdonvaltainen vaatimus - Uuden vaatimuksen tekeminen verotuksen päättymisen jälkeen

A, jota oli verotettu tuloverolain mukaan, oli vuokrannut osan omistamastaan asuinkiinteistöstä. Veroilmoituksellaan hän ei ollut vaatinut rakennuksesta poistoa eikä myöskään ilmoittanut, että hän ei vaadi poistoa. Koska vuokrattavan rakennuksen hankintameno on tulonhankkimismeno ja kun tuloverolaissa ei ole säädetty aikaa, jonka kuluessa poistovaatimus on esitettävä ja ottaen myös huomioon, että A ei ollut kirjanpitovelvollinen vuokraustoiminnastaan, on poistovaatimus voitu esittää verotuksen päättymisen jälkeen. Verovuodet 2000-2004. Äänestys 5-3.

Tuloverolaki 54 § 1 momentti ja 114 § 1 momentti

 

sivun alkuun