Puhe ylituomaripäivillä 27.9.2018 Turussa

Puhe ylituomaripäivillä 27.9.2018 Turussa
Presidentti Kari Kuusiniemi, korkein hallinto-oikeus

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ylituomaripäivien osanottajat, on erinomaisen mukavaa ja myös tärkeää näin pian uusiin tehtäviin ryhtymisen jälkeen päästä tapaamaan teitä kaikkia yhdessä.

Heti alkuun haluan esittää lämpimän kiitoksen hallintotuomioistuinten KHO:lle antamasta hienosta Sekvens-taideteoksesta (kuva on muun muassa Twitterissä), jonka kansliapäällikkö Toni Kaarresalon kanssa saimme pari viikkoa sitten vastaanottaa lämminhenkisessä tilaisuudessa Tuomioistuimet-talossa Helsingin Pasilassa. Annamme tälle suuren arvon KHO:ssa. Tonin kanssa arvelimme luovutustilaisuudessa, että teos saisi paikkansa suuressa istuntosalissa, mutta KHO:n avointen ovien päivän päätöspäivällisellä yksimielinen kanta oli teoksen sijoittaminen moderniin kirjastoomme, jossa se on helpommin nähtävissä ja jonka värimaailmaan se hienosti istuu.

Tämä kaunis ele kuvaa hyvin hallintotuomioistuinten yhtenäisyyttä ja yhteishenkeä sekä molemminpuolista kunnioitusta. Pyrin jatkossa pitämään yllä ja entisestään syventämään hyvää yhteistyötä hallinto-oikeuksien ja erityistuomioistuinten sekä KHO:n välillä. Tässä tarkoituksessa haluaisin vierailla kaikissa hallintotuomioistuimissa niin pian kuin aikataulut sallivat, jos minun sallitaan näin kutsua itseni kylään. Olisi suuriarvoista saada tutustua kaikkiin hallintotuomioistuimiin paikan päällä, tavata koko henkilökunta ja keskustella teille tärkeistä asioista. Mukaan ottaisin mielelläni kansliapäällikön ja tarpeen mukaan, teidän keskustelutarpeistanne lähtien, vaikka jonkun jäsenistämmekin.

Ylituomari Ritva Isomoisio oli vähän kartoittanut etukäteen teemoja, joista minun toivottiin teille puhuvan. Yritän vastata näihin haasteisiin.

KHO:n toiminnan kehittämisestä esitin joitakin linjauksia KHO:n 100-vuotisjuhlan loppupuheenvuorossa, mutta kertauksen vuoksi otan esille joitakin ajatuksia - erityisesti sellaisia, joilla on vaikutusta hallintotuomioistuimiin. KHO:n 100-vuotisjuhlatäysistunnossa 3.9.2018 hyväksyttiin yksimielisesti valituslupajärjestelmää koskeva julkilausuma. Linjauksen ytimenä on, että lähtökohtaisesti kaikki meille hallintotuomioistuimista tulevat jutut olisivat valitusluvan takana. Painotin puheessani juhlatäysistunnossa, jossa muun muassa oikeusministeri Häkkänen oli kunniavieraana, että kattavaan valituslupajärjestelmään siirtyminen edellyttää mm. vahvaa, lainalaista ensi asteen hallinnollista päätöksentekoa ja asiantuntevia, hyvin toimivia hallintotuomioistuimia, jollaiset meillä on.

Eduskunnan käsiteltävänä onkin parhaillaan esitys uudeksi hallintoprosessilaiksi. Siinä lähtökohdaksi säädettäisiin valituslupajärjestelmä. Esityksen käsittely on juuri käynnistynyt perustuslakivaliokunnan kuulemisella, mutta eduskunnan sote-kiireiden vuoksi tuskin ehtinee hyväksymisvaiheeseen tämän vuoden aikana. KHO:n puolesta perustuslakivaliokunnassa kuultavana ollut oikeusneuvos Eija Siitari esittikin harkittavaksi voimaantulojärjestelyjen kaksivaiheistamista siten, että valituslupajärjestelmä tulisi mahdollisimman pian voimaan ja koskisi kaikkia hallintotuomioistuinten päätöksiä, jotka annettaisiin lain voimaantulon jälkeen. Muilta osin sopeutuminen ja kouluttautuminen uusiin menettelysääntöihin voitaisiin siirtymäsäännöksellä ajoittaa pitemmälle.

Vaikka KHO:sta valituslupatuomioistuin tuleekin, siitä ei olla kehittämässä vain ennakkopäätöstuomioistuinta korkeimman oikeuden tapaan. Yleisiksi valituslupaperusteiksi tulee edelleen säätää ennakkopäätösperusteen (oikeus- ja hallintokäytännön ohjaaminen) ohella ilmeisen virheen peruste ja painavan syyn peruste. Kaksiasteisessa hallintotuomioistuinjärjestelmässä ei ole syytä rajoittua vain prejudikaattiperusteeseen, vaan luottamus hallinnolliseen päätöksentekoon ja hallintolainkäyttöön edellyttää laajempaa valituslupakriteeristöä. Hallinto-oikeudellisessa, paljolti joustavien normien, punnintanormien ja tavoite/keino -normistojen sävyttämässä maailmassa varsinaiset oikeussäännön omaiset prejudikaatit eivät muutoinkaan usein ole selkeästi kristallisoitavissa. Kysymys on usein tiettyihin olosuhteisiin ja tosiseikkoihin kiinnittyvästä monifunktionaalisesta ratkaisusta.

Valitusluvan edellyttäminen ei estä saattamasta asiaa KHO:n arvioitavaksi ja kansalaisten ja muiden muutoksenhakijoiden oikeusturvaa varmistavat laajemmat valituslupaperusteet ja KHO:lle säädetty velvollisuus myöntää valituslupa, jos jokin perusteista täyttyy. Valituslupajärjestelmä antaa kuitenkin mahdollisuuden kevyempiin kokoonpanoihin ja standardimaisiin päätöksiin asioissa, joissa valitusluvan edellytykset eivät ole käsillä. Näin voimme suunnata resursseja erityisesti ennakkopäätöksen luonteisiin ratkaisuihin, joissa oikeus- ja hallintokäytännön ohjaaminen edellyttää erityisen selkeitä ja huolellisesti punnittuja perusteluja, ja muihin asioihin, joissa asiaratkaisu annetaan. Näin toimien valituslupajärjestelmä ei suinkaan heikennä oikeusturvaa vaan parantaa sitä. Hallintotuomioistuinten vastuuta tämä jossain määrin lisää, mutta olen vakuuttunut siitä, että kykenette ja haluatte tuon vastuun kantaa.

Tärkeä tavoite on myös sen varmistaminen, että mahdollisuuksien mukaan kaikki asiat kiertäisivät KHO:een hallinto-oikeuksien (tai markkinaoikeuden) kautta. Poikkeuksia voi liittyä lähinnä vain viranomaisen asemaan (valtioneuvoston yleisistunto, Ahvenanmaan maakunnanhallitus) tai menettelyn poikkeukselliseen kiireellisyyteen (esimerkiksi saamelaiskäräjävaalit). Pidän myös tavoiteltavana sitä, että kaikki hallinto-oikeudet mahdollisuuksien mukaan ratkaisisivat kaikentyyppisiä asioita. Olemassa oleville erityisjärjestelyille toki voi olla perusteensa, mutta lähtökohdan tulee olla selvä.

Parhaillaan tehdään oikeusministeriön toimeksiannosta eduskunnan ponsilausumaan liittyvää tilastollistyyppistä selvitystä pari vuota sitten toteutetun hallinto-oikeuksien yhdistämisen vaikutuksista. Omissa vastauksissani selvityksen tekijälle arvioin, että meillä on nyt manner-Suomessa kuusi hyvin toimivaa yksikköä, eikä rakenteellisiin muutoksiin ole tarvetta.

Tuomioistuinvirastosta kuulemme kohta ajankohtaiskatsauksen. Sen perustamista koskeva hallituksen esitys annettiin juuri eduskunnan käsiteltäväksi. Julkisuudessa tyypilliseen tapaan otsikoissa on ollut lähinnä keskustelu sijoituspaikasta. KHO:n kanta viraston perustamiseen on pitkään ollut varsin kriittinen, mutta yksittäisten jäsentenkin kesken on ollut jonkin verran eroja suhtautumisessa. Sama pätee ymmärtääkseni hallinto-oikeuksiin. Asiaa valmistellut hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölän työryhmä, jossa korkeinta hallinto-oikeutta edusti oikeusneuvos Niilo Jääskinen, pääsi asiassa KHO:n täysistunnossa 27.6.2017 annetun lausunnon mukaisesti korkeimpien oikeuksien aseman kannalta varsin tyydyttävään tulokseen. En lähde kertaamaan erilaisia argumentteja viraston puolesta tai sitä vastaan. Jos ja kun poliittiset päätöksentekijät ovat päätymässä viraston perustamiseen eri kuulemisvaiheiden jälkeen, minusta tuomioistuimen tulee elää sen mukaan ja rakentavasti pyrkiä vaikuttamaan siihen, että virastosta tulee mahdollisimman hyvin tuomioistuimia edustava ja palveleva orgaani. Tuomioistuimen riippumattomuudesta sekä määrärahoista ja henkilöstöstä tulee kuitenkin pitää huoli.

Tuomioistuinlaitoksen rakenteista keskustellaan jatkuvasti. Välillä keskustelu on intensiivisempää, välillä se jää pinnan alle. Oma vahva käsitykseni on, että suomalainen tuomioistuinlaitos on vahvimmillaan kaksilinjaisena alhaalta ylös. Kummallakin linjalla on tärkeä tehtävä suomalaisen oikeusvaltion rakentamisessa. Asiaa ei pitäisi arvioida laatikkoleikkien eikä kuvitteellisten säästöjen kautta. Oikeusturva maksaa, mutta tuomioistuinten osuus valtion budjetista ei ole kansantaloudellinen kysymys, vaikka meidän kaikkien toki tulee kustannustietoisia ollakin. Kysymys on siitä, saavatko kansalaiset ja muut oikeusturvaa janoavat asiansa ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden mukaisesti asiantuntevassa tuomioistuimessa. Kysymys on myös siitä, että viivästyneen oikeusturvan julkistaloudelliset ja yritystaloudelliset menetykset vaikkapa turvapaikkaprosessissa taikka vero-, hankinta- tai ympäristöasiassa ovat eri mittaluokkaa kuin panostus asiantuntevaan, hyvin resursoituun ja ripeään oikeuskäsittelyyn.

Molempia tuomioistuinlinjoja tarvitaan, eikä nähdäkseni ole mitenkään ajateltavissa, että hallinnon lainalaisuuden vaatimus voisi toteutua sen paremmin aineellisesti kuin prosessuaalisestikaan yhdistetyssä tuomioistuimessa, jossa olisi merkittävästi vähemmän henkilöstöä kuin yleisissä ja hallintotuomioistuimissa nykyään on. Se, että kansalaisella, yrityksellä, yhdistyksellä tai yleistä etua valvovalla viranomaisella on mahdollisuus saattaa sosiaaliasiaa, kunnallisasiaa, hankinta-asiaa, ympäristöasiaa, ulkomaalaisasiaa tai veroasiaa koskeva muutoksenhakunsa asiantuntevan hallintotuomioistuimen tutkittavaksi menettelyssä, jossa virallisperiaate on sille kuuluvassa asemassa ja oikeudenkäynnin kustannukset ovat kohtuulliset, on ratkaiseva merkitys hallinnon lainalaisuuden toteuttamisessa. Olen myös katsonut muutoksenhakumahdollisuuden ehkäisevän epäasiallista menettelyä, jopa korruptiota, ja varmistavan luottamusta oikeusvaltioon.

Erilaisista menettelyistä sekä ulkoisesta ja sisäisestä organisaatiosta huolimatta pidän ensiarvoisen tärkeänä yhteistyötä hallintotuomioistuinten ja yleisten tuomioistuinten välillä. Kunnioitetaan toisiamme, opitaan toisiltamme, mutta tunnistetaan asioiden luonteesta johtuvat erilaisuudet! Omasta näkökulmastani yhteistyö korkeimman hallinto-oikeuden ja korkeimman oikeuden välillä on alkanut erinomaisesti. Olemme keskustelleet presidentti Timo Eskon kanssa tarpeesta ja mahdollisuudesta syventää yhteistyötä muun muassa Ruotsin kokemuksiin liittyen. Ruotsissahan korkeimpien oikeuksien puheenjohtajien yhteisen aloitteen perusteella on käynnistymässä selvitys muun ohella oikeusvaltion vahvistamiseksi – vakaviin EU:nkin jäsenvaltioissa nähtäviin kehityskulkuihin liittyen – siitä, olisiko perustuslakiin tarvetta lisätä säännös korkeimpien oikeuksien tuomareiden määrästä ja eläkeiästä. Samoin Ruotsissa on pohdittu tarvetta ottaa käyttöön eräänlainen korkeimpien oikeuksien suuri jaosto, yhteinen kokoonpano, jossa ratkaistaisiin esimerkiksi kysymys siitä, kumpaan lainkäyttölinjaan tietty asia kuuluu. Myös asiantuntemuksen lisäämistä tuomareiden vierailuvaihdolla on jo kokeiltu (yksi jäsen högsta förvaltningsdomstolenista oli muutaman kuukauden högsta domstolenissa ja päinvastoin).

Käytännön esimerkki yhteistyöstä saatiin jo Ahvenanmaan itsehallintolain uudistuksen yhteydessä, jossa korkeimmat oikeudet tältä osin samansisältöisissä lausunnoissaan esittivät, että maakuntalakien vahvistamiseen liittyvän lausunnon Tasavallan presidentille antaisi (nykyisen korkeimman oikeuden sijasta) yhteinen kokoonpano, jossa olisi kolme korkeimman oikeuden ja kaksi korkeimman hallinto-oikeuden tuomaria sekä esittelijä korkeimman oikeuden esittelijä. Näin lisättäisiin asiantuntemusta.

Hyvästä yhteistyöstä konkreettisena merkkinä ovat ylimpien tuomioistuinten 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi samana päivänä niin KHO:ssa kuin KKO:ssakin toteutetut Avoimet ovet. Tilaisuuksia mainostettiin yhdessä ja suunnittelussakin oli tiettyä vuorovaikutusta ja kokemusten vaihtoa.

Samaan yhteyteen ajoittui menomme mukaan Twitteriin. Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole osallistua siellä keskusteluihin eikä jatkotwiitata viestejä, mutta kerromme tärkeimmistä kuulumisistamme myös sillä forumilla. Tämä on osin seurausta aika vaatimattomasta julkisuudesta KHO 100 -juhliin liittyen.

Perustuslain 99 §:n 2 momentin (täytyy puheessa nyt yksi pykäläkin olla) mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Tuomioistuinten riippumattomuus huomioon ottaen on selvää, että "valvonta" tarkoittaa lähinnä ohjausta oikeuskäytännön avulla sekä koulutusyhteistyötä ja resurssien varmistamista jne. Tuomioistuinten on korostettava riippumattomuuttaan hallinnosta ja prosessien osapuolista. Ratkaisutoiminnassaan tuomarit ovat kuitenkin riippumattomia myös tuomioistuimen johdosta, kokoonpanon puheenjohtajasta ja kollegoistaan. Minkäänlainen taivuttelu tai painostus ei tietenkään kuulu tuomioistuimeen. Riippumattomuus kuuluu oikeusvaltion kulmakiviin. Edellä sanottu ei tietenkään merkitse sitä, ettei tuomioistuinta voisi ja pitäisi johtaa, kuten esimerkiksi ylituomari Veijo Tarukannel on esitelmissään usein korostanut.

Asetuessani uuteen työhuoneeseen raivasin edeltäjieni arkistoja ja löysin raportin: Hallintotuomioistuinten laatutiedon kerääminen KHO:ssa 11.11.2005. Tämä teema on aina ajankohtainen, mutta tuossa mietinnössä esitetty keltaisten lappujen järjestelmä ei oikein koskaan lähtenyt toimimaan. Olisiko mahdollista sähköisessä menettelyssä ottaa uusia aluevaltauksia? Laatuhankkeessa keskeistä on vuorovaikutteisuus KHO:n ja muiden hallintotuomioistuinten kesken. Yhteisesti on pohdittava, miten päätöstemme laatua eri tasoilla voidaan kehittää. Vierailuillani kussakin hallintotuomioistuimessa voisimme ottaa tämän yhdeksi teemaksi ja koota ajatuksia seuraavilla ylituomaripäivillä jalostettaviksi.

Lopuksi jotakin uusimmista oikeuskäytännön linjauksista. Ne löytyvät tietenkin KHO:n kotisivuilta eikä tässä ole tilaisuutta eikä tarvettakaan laajaan katsaukseen. Otan kuitenkin keskustelun virittämiseksi esille arvatenkin noteeraamanne kaksi täysistuntoratkaisua, joissa oli kysymys hallinto-oikeuden määräaikaisen esittelijän esteellisyydestä taustavirkansa perusteella (KHO 2018:116-117). Koska kysymys oli paitsi tuomioistuintyön kannalta poikkeuksellisen merkittävistä asioista myös asioista, jotka saattavat tulla esille KHO:n eri jaostoilla, asiat käsiteltiin harvinaisessa lainkäyttötäysistunnossa. Tapausparissa päädyttiin äänestysten jälkeen kahteen eri lopputulokseen (ensimmäisessä esittelijä oli enemmistön mukaan esteellinen, jälkimmäisessä lopputulokseltaan yksimielisessä ratkaisussa ei), mikä valottaa kysymyksenasettelua ja ratkaisuperusteita yksittäistä tapausta selkeämmin.

Asiassa KHO 2018:116 (äänestys 17+1-8) oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana kysymys siitä, oliko esittelijä, joka oli hallinto-oikeuden esittelijän määräaikaisessa virkasuhteessa, ollut valituksenalaisessa kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa asiassa objektiivisesti arvioituna esteellinen toimimaan esittelijänä, kun hänen vakinainen virkansa oli Maahanmuuttoviraston ylitarkastajan virka, josta hän oli virkavapaana. Esittelijän subjektiivista puolueettomuutta ei ollut asetettu asiassa kysymyksenalaiseksi.

Esittelijä ei ollut käsitellyt samaa asiaa Maahanmuuttovirastossa tai aiemmin hallinto-oikeudessa, eikä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momenttiin perustuva ennakkoasenne-esteellisyys tullut asiassa sovellettavaksi. Esteellisyyttä tuli kuitenkin arvioida saman luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 7 §:n 3 momentin perusteella.

Esittelijän virkaura Maahanmuuttovirastossa oli suhteellisen lyhyt, eikä häntä voitu pitää asemansa ja tehtäviensä perusteella ulkopuolisen tarkkailijankaan näkökulmasta erityisen profiloituneena Maahanmuuttoviraston edustajana.

Esittelijän riippuvuus Maahanmuuttovirastosta ei ollut virkavapauden aikanakaan kokonaan katkennut. Oikeudenkäymiskaaren ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä selostetun kansainvälisen ja kansallisen oikeuskäytännön perusteella ei ollut perusteltua katsoa, että hallinto-oikeuden määräaikaisen tuomarin tai esittelijän taustavirka hallintoviranomaisessa aina tekisi tällaisen henkilön esteelliseksi kaikissa asioissa, joissa kyseinen hallintoviranomainen on tehnyt muutoksenhaunalaisen päätöksen. Mahdollista esteellisyyttä oli siten arvioitava kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen.

Tässä asiassa oli otettava huomioon, että esittelijä oli hallinto-oikeudessa käsitellyt kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa ja siten asiaa, joka kuului samaan asiaryhmään kuin ne asiat, joita hän oli käsitellyt Maahanmuuttovirastossa. Valittaja oli vedonnut erityisesti Maahanmuuttoviraston maalinjausten merkitykseen asiassa ennakkoasenteen ja lojaliteetin synnyttävinä tekijöinä. Esittelijän toimimisesta Maahanmuuttovirastossa oli valituksenalaista asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä kulunut verrattain lyhyt aika, sillä hallinto-oikeuden päätös oli annettu vain noin seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun hän oli aloittanut tehtävänsä hallinto-oikeuden esittelijänä.

Edellä lausuttuun nähden valittaja saattoi tässä tilanteessa perustellusti kokea tai ulkopuolinen tarkkailija mieltää, ettei esittelijä hallinto-oikeudessa työskennellessäänkään kyennyt arvioimaan maatietoa Maahanmuuttoviraston maalinjauksista vapaana. Asiassa tuli lisäksi ottaa huomioon Maahanmuuttoviraston asema ja tehtävät, joiden vuoksi valittaja saattoi mieltää viraston vastapuolekseen. Valittajan oikeusturvan tarve oli asiaryhmässä vielä erityisen korostunut ehdottoman palautuskiellon vuoksi.

Kun otettiin huomioon esittelijän taustavirka Maahanmuuttovirastossa ja siihen sekä sitä edeltäviin määräaikaisiin virkasuhteisiin liittyneet tehtävät, joihin oli kuulunut jossain määrin johtamistehtäviä, Maahanmuuttoviraston omassa toiminnassaan erityisesti maalinjauksin noudattama yhtenäistävä ohjaus sekä se seikka, että hallinto-oikeudessa esittelijän tehtävillä oli asiasisältönsä vuoksi läheinen yhteys hänen Maahanmuuttovirastossa suorittamiinsa ratkaisutehtäviin, ja vielä mainittujen eri tehtävien ajallinen läheisyys, ei näiden eri näkökohtien johdosta syntyvää perusteltua epäilyä esittelijän objektiivisesta puolueettomuudesta ollut mahdollista sulkea pois. Kun lisäksi otettiin huomioon oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentti, nämä mainitut tekijät yhdessä antoivat saman luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perustellun aiheen epäillä esittelijän puolueettomuutta. Esittelijä oli siten ollut esteellinen toimimaan asian esittelijänä hallinto-oikeudessa.

Asiassa KHO 2018:117 (äänestys perusteluista 17-1-8) oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana kysymys siitä, oliko esittelijä, joka oli hallinto-oikeuden esittelijän määräaikaisessa virkasuhteessa, ollut valituksenalaisessa kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevassa asiassa objektiivisesti arvioituna esteellinen, kun hänen vakinainen virkansa oli Maahanmuuttoviraston ylitarkastajan virka, josta hän oli virkavapaana. Esittelijän subjektiivista puolueettomuutta ei ollut asetettu asiassa kysymyksenalaiseksi.

Esittelijä ei ollut käsitellyt samaa asiaa Maahanmuuttovirastossa tai aiemmin hallinto-oikeudessa, eikä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momenttiin perustuva ennakkoasenne-esteellisyys siten tullut asiassa sovellettavaksi. Esteellisyyttä tuli kuitenkin arvioida saman luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 7 §:n 3 momentin perusteella.

Esittelijän siihenastinen virkaura Maahanmuuttovirastossa oli kestänyt 13 vuotta ja kuusi kuukautta, eli varsin merkittävän ajan. Häntä ei kuitenkaan ulkopuolisen tarkkailijankaan näkökulmasta voitu pitää erityisen profiloituneena Maahanmuuttoviraston edustajana varsinkaan kansainvälisen suojelun osalta.

Esittelijän riippuvuus Maahanmuuttovirastosta ei ollut virkavapauden aikanakaan kokonaan katkennut. Oikeudenkäymiskaaren ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä selostetun kansainvälisen ja kansallisen oikeuskäytännön perusteella ei ollut perustetta katsoa, että hallinto-oikeuden määräaikaisen tuomarin tai esittelijän taustavirka hallintoviranomaisessa aina tekisi hänet esteelliseksi kaikissa asioissa, joissa kyseinen hallintoviranomainen on tehnyt muutoksenhaunalaisen päätöksen. Mahdollista esteellisyyttä oli siten arvioitava kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen.

Asiassa oli erityisesti vedottu Maahanmuuttoviraston maalinjauksiin ja ohjeisiin esteellisyyden aiheuttavina tekijöinä. Esittelijän virkavapautta Maahanmuuttovirastosta voitiin sinänsä luonnehtia lyhytkestoiseksi. Esittelijä ei ollut kuitenkaan koko Maahanmuuttovirastossa olleen virkauransa aikana käsitellyt kansainvälistä suojelua koskevia asioita. Hänen tehtävänsä olivat kokonaisuutena painottuneet selvästi sellaisiin asioihin, joiden yhteydessä Maahanmuuttoviraston maalinjaukset eivät tule sovellettaviksi. Näin ollen hänen tehtävänsä olivat olleet sen kaltaisia, ettei niiden suorittamisen ajallista läheisyyttä valituksenalaisen asian käsittelyn kannalta ollut tarpeen arvioida. Vaikka asiassa otettiinkin huomioon valittajan erityisen korostunut oikeusturvan tarve ehdottoman palautuskiellon vuoksi, yksin siitä seikasta, että valittaja saattoi mieltää Maahanmuuttoviraston vastapuolekseen viraston aseman ja tehtävien perusteella, ei seurannut, että asiassa olisi ollut perusteltua aihetta epäillä esittelijän puolueettomuutta. Asiassa ei ollut oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentti huomioon ottaen ilmennyt saman luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua perusteltua aihetta epäillä esittelijän esteellisyyttä. Hallinto-oikeuden päätös ei ollut syntynyt esteellisyyttä koskevalla perusteella virheellisessä järjestyksessä.

 
Julkaistu 27.9.2018