Puhe ylituomaripäivillä 19.9.2019 Helsingissä

Presidentti Kari Kuusiniemi, korkein hallinto-oikeus

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ylituomaripäivien osanottajat, ärade deltagare i överdomardagen,

ajan kulumisen havaitsee paitsi peilistä myös ylituomariemme vaihtuvuudesta. Sitten viime tapaamisen vuosi sitten kolmanteen elämänvaiheeseen ovat siirtyneet tai siirtymässä Veijo Tarukannel, Juha Pystynen, Kimmo Mikkola ja Pirjo Pyhäjärvi. Melkoinen prosentti – ja melkoinen joukko! On tietenkin ymmärrettävää, että ylituomarin vaativaan tehtävään ei ihan vähäisillä kokemusvuosilla tule nimitetyksi, mikä osaltaan johtaa tiiviin puoleiseen vaihtuvuuteen. Nythän uudet ylituomarit nimitetään muutenkin määräajaksi, ja remmiin ovat jo astuneet Petri Saukko (Itä-Suomen hallinto-oikeus), Tuula Kivari (vakuutusoikeus) ja kuun vaihteessa markkinaoikeuden ylituomarina aloittaa Jussi Karttunen. Lämpimät onnittelut vielä kerran teille, menestystä erittäin tärkeässä tehtävässänne ja tervetuloa joukkoon!

Arkea …

Vuosi sitten lupasin – toivottavasti tämä koettiin lupauksena eikä uhkauksena – että käyn yhdessä kansliapäällikön kanssa tervehtimässä teitä kaikkia ennen seuraavaa ylituomaripäivää. Tämä lupaus oli huomattavasti helpompi pitää kuin vaalilupaukset, ja opin paljon tuolla kierroksellani, joka päättyi hyvissä ajoin ennen kesää. Parhaat kiitokset vielä kerran teille kaikille vieraanvaraisuudestanne!

Näiden käyntien tarkoituksena ja teemanahan oli saada tutustua työhönne ja henkilöstöönne, kertoa KHO:n kuulumisia ja keskustella laatuyhteistyön uudesta tulemisesta. Vierailujen tulokseen tältä osin ja laatuyhteistyön tulevaisuuteen en enemmälti kajoa, sillä heti seuraavana pitää alustuksen kansliapäällikkö Emil Waris, joka aloitti tehtävässään toukokuussa, mutta ehti jo mukaan parille vierailulle.

Ja juhlaa

Viimeisen vuoden aikana Suomessa on vietetty lukuisia tasavuosijuhlia. KHO:n 100-vuotisjuhla vuosi sitten oli mieliinpainuva yhteinen ponnistus koko hallintolainkäytön perheelle. Perinteisessä hallintotuomioistuinpäivässä helmikuussa tänä vuonna oli oma osansa ohjelmassa itsenäisten hallintotuomioistuinten perustamisen 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Toimittaja Jussi-Pekka Rantasen toteuttama ylituomareiden haastatteluosio herätti meissä kuulijoissa ihastusta. Tänä vuonna on muisteltu ja muistellaan KHO:n ja kaikkien hallintotuomioistuinten kannalta monin tavoin tärkeän Suomen hallitusmuodon voimaantuloa. K. J. Ståhlbergin rooli hallitusmuodon valmistelussa oli tunnetusti keskeinen, ja keskeisenä perustuslakina hallitusmuoto linjasi nykyaikaisen demokraattisen oikeusvaltion perustan. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden yhdeksi kärkiteemaksi on valittu oikeusvaltion puolustaminen, mistä tietenkin myös hallintolainkäytössä on ilahduttu.

Ajankohtaista

Puheenvuoroni otsikoksi on merkitty "Ajankohtaista korkeimmasta hallinto-oikeudesta". Otan esille eräitä uudistushankkeita ja keskustelunavauksia, mutta en lähde esittelemään uusinta oikeuskäytäntöä. Tärkeimmät ratkaisumme ovat epäilemättä teille tuttuja ja saatavissa verkkosivuiltamme. En kuitenkaan rajaudu KHO:n sisäisiin kuulumisiin vaan koetan tarttua myös oikeuslaitosta ja hallintotuomioistuimia yleisesti koskettaviin ajankohtaisiin asioihin.

Meidän kaikkien jokapäiväiseen toimintaan vaikuttaa kaksi merkittävää uudistusta, laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja uusi hallintotuomioistuinten asianhallintajärjestelmä HAIPA. Samoin tuomioistuinvirasto aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta.

Hallintoprosessilaki ja valituslupajärjestelmä

Uusi hallintoprosessilaki tulee voimaan 1.1.2020. Laki täsmentää nykyisiä prosessisääntöjä ja muuttaa muutoksenhaun korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallintotuomioistuinten päätöksistä valitusluvan varaiseksi. Uudesta laista järjestetään syksyn aikana runsaasti koulutusta, jotta olemme heti valmiina soveltamaan uusia prosessisääntöjä vuoden alusta. Periaatteellisia muutoksia ei ole valtavan paljon, mutta monia täsmennyksiä kyllä. On tärkeää, että nykyisen prosessilainsäädännön ja -käytännön päälle rakentuva täsmällisempi sääntely kuitenkin tunnistaa aikaisemman pohjan. Kysymys ei ole vallankumouksesta ja juurten irti repimisestä, vaan uudesta kiillotetusta kerrostumasta aiemman päälle.

Valituslupajärjestelmää koskevan pääsäännön muuttuminen on tärkeä periaateaskel, vaikka jo nyt KHO:een saapuvista jutuista kolme neljännestä on luvan takana. Tähän suuntaan KHO on vahvasti linjannut pyrkivänsä, mikä ilmenee vuoden takaisen 100-vuotisjuhlatäysistunnon julkilausumasta. Siirtyminen kattavaan valituslupajärjestelmään mahdollistaa toimintamme organisoinnin kauttaaltaan valituslupamallin pohjalle, millä luultavasti tulee olemaan vaikutusta muun ohella päätösten kirjoittamismalleihin, istuntolistojen laatimisperusteisiin jne. Muille hallintotuomioistuimille uudistus merkitsee teknisesti muun muassa sitä, että valitusosoitukset pitää tarkistaa kaikissa asiaryhmissä. Syvällisempiä muutoksia taas liittyy siihen, että jatkossa suoran valitusmahdollisuuden poistuessa KHO ei enää anna asiaratkaisua kaikissa valitusluvan varaisiksi muuttuvissa asiaryhmissä. Tämä tietenkin lisää hallintotuomioistuinten vastuuta, erityisesti perusteluvastuuta, ja toisaalta edellyttää sen tiedostamista, mitä korkeimman hallinto-oikeuden valitusluvan epäävästä ratkaisusta voidaan päätellä.

Se, mikä valituslupajärjestelmän laajenemisenkaan myötä ei muutu, ovat valitusluvan myöntämisperusteet ja valituslupakäsittely. Yleiset valituslupaperusteet ovat edelleen ennakkopäätösperusteen (oikeus- ja hallintokäytännön ohjaaminen) ohella ilmeisen virheen peruste ja painavan syyn peruste. Kaksiasteisessa hallintotuomioistuinjärjestelmässä ei ole syytä rajoittua vain prejudikaattiperusteeseen, vaan luottamus hallinnolliseen päätöksentekoon ja hallintolainkäyttöön edellyttää laajempaa valituslupakriteeristöä. Hallinto-oikeudellisessa, paljolti joustavien normien, punnintanormien ja tavoite/keino -normistojen sävyttämässä maailmassa varsinaiset oikeussäännön omaiset prejudikaatit eivät muutoinkaan usein ole selkeästi kristallisoitavissa. Kysymys on usein tiettyihin olosuhteisiin ja tosiseikkoihin kiinnittyvästä monifunktionaalisesta ratkaisusta.

KHO:sta tulee valituslupatuomioistuin, mutta ei siis jatkossakaan yksinomaan prejudikaattituomioistuinta. Valituslupa on nykyiseen tapaan myönnettävä silloinkin, kun päätöksiä rasittaa ilmeinen virhe tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Näin varmistetaan yksilön oikeussuoja muissakin kuin ennakkopäätösluonteisissa tilanteissa ja ylläpidetään hallinnon lainalaisuuden valvontaa. Erityisesti haluan alleviivata sitä, että muutoksenhakija saa edelleen kaikissa tapauksissa juttunsa korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavaksi. Tästä on näkynyt julkisuudessa virheellisiä käsityksiä. Lisäksi ja erityisesti: valitusluvan myöntämiseen on laissa säädetty velvollisuus, jos yksikin edellä mainituista kolmesta perusteesta täyttyy. Tämä edellyttää sitä, että juttu analysoidaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituslupahakemuksen pohjalta niin tarkasti, että voidaan varmistua, onko jokin luvan myöntämiskriteeri käsillä. Juttuja ei todellakaan ratkaista kevyellä kädellä. Jos ensi vaiheen käsittelyssä tosiseikoista vallitsee epätietoisuutta tai kolmen jäsenen kokoonpanossa pidetään epäselvänä, voisivatko valitusluvan edellytykset täyttyä, asiassa mennään kuulemismenettelyyn (välitoimille) ja asia tuodaan pääsäännön mukaan niiden jälkeen arvioitavaksi viiden tuomarin kokoonpanoon. Tällöinkin lopputuloksena saattaa olla valitusluvan epääminen. Tämä menettely on joustava verrattuna siihen, että valituslupa tulisi myöntää tai hakemus hylätä heti ensimmäisessä käsittelyvaiheessa.

Kuulija saattaa kysyä, miksi kattava valituslupajärjestelmä on hyödyllinen ja tärkeä, jos asia kerran joka tapauksessa tutkitaan pohjamutia myöten. Keskeisesti tähän vaikuttaa kolme seikkaa. Ensinnäkin, valitusluvan myöntämistä harkitaan ensi vaiheessa kolmen tuomarin kokoonpanossa tavanomaisen viiden sijasta. Toiseksi, asiaa arvioidaan tällöin vain valituslupahakemuksen ja asiassa ennen korkeinta hallinto-oikeutta kertyneen asiakirja-aineiston perusteella. Näin säästetään käsittelyaikaa. Kolmanneksi, valitusluvan epäävä päätös on standardimainen, eikä se sisällä selostusta aiemmista käsittelyvaiheista eikä asiassa esitetyistä vaatimuksista. Tämä säästää valtavasti niin esittelijän kuin jäsentenkin työtä. Lisäksi voidaan mainita se, että kattavan valituslupajärjestelmän myötä pääsemme eroon tilanteista, joissa joudutaan joskus hankalienkin normiketjujen perusteella arvioimaan, onko kyseessä luvanvarainen vai suora muutoksenhaku. Yksi kardinaaliesimerkki on vuoden 2018 alusta voimaan tulleen ympäristöasioiden valituslupajärjestelmän seuraus, jonka myötä ympäristönsuojelulain mukaiset maaperän pilaantumisasiat tulivat valitusluvan alaiseksi, mutta jätelain mukaiset, merkitykseltään tyypillisesti vähäisemmät roskaamista ym. koskevat hallintopakkoasiat jäivät suoran valitusoikeuden piiriin.

Valituslupajärjestelmä ei kuitenkaan ole säästöhanke. Uudistuksen tavoitteena on oikeusturvan parantaminen kokonaisuutena arvioiden. Tarkoituksena on nopeuttaa edellä mainitsemillani toimilla asioiden ratkaisemista ja siirtää asiantuntijatyön painopistettä oikeudellisesti vaativien kysymysten analysointiin ja perustelujen nykyistä selkeämpään muotoiluun. Korostan vielä kerran, että valituslupajärjestelmästä riippumatta kaikki asiat saadaan edelleen KHO:n arvioitaviksi. Oikeusturva ei toteudu parhaiten niin, että samat asiat käsitellään mahdollisimman monessa tuomioistuinasteessa. Parhaiten se toteutuu niin, että osaavat ja asiantuntevat hallintotuomioistuimemme vastaavat oikeussuojan toteutumisesta kaikissa niiden ratkaistaviksi saatetuissa asioissa ja korkein hallinto-oikeus kykenee antamaan nykyistä nopeammin entistä selkeämmin perusteltuja ratkaisuja tilanteissa, joissa valitusluvan edellytykset täyttyvät.

Kohti digitaalista lainkäyttöä

Yhteiskunta digitalisoituu kovaa vauhtia niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Ajatuksia paperittomasta toimistosta on kuultu jo vuosia, ellei vuosikymmeniä, mutta kovin nopeaa kehitys ei ole ollut. Meille kirja ja paperinivaska on edelleen kätevä käyttöliittymä. On kuitenkin katsottava totuutta silmiin. LotusNotes-pohjainen asianhallintajärjestelmä on täysin palvellut, etten sanoisi aikansa elänyt. HAIPA vie meidät uuteen digitaaliseen ajanjaksoon, jossa muutoksenhaku- ja muut asianosaisten kirjelmät tulevat tuomioistuimiin sähköisinä, asiakirjat ja muistiot liikkuvat tuomioistuimen sisällä sähköisesti bittiavaruudessa. Meillä on nyt tilaisuus tehdä välttämättömyydestä hyve ja hypätä ennakkoluulottomasti uuteen aikakauteen, jättää lyijykynät teroittamatta.

Uuteen liittyy aina epävarmuutta ja pelkojakin, mutta samalla mahdollisuuksia kehittää omaa työtämme. HAIPAn koekäyttö lähestyy. Suuri joukko hallintotuomioistuinten väkeä on tehnyt voimiaan säästämättä työtä sen hyväksi, että uusi järjestelmä mahdollisimman hyvin vastaisi meidän tarpeitamme siten, että se voidaan ottaa tuotantokäyttöön. Lämmin kiitos kaikille!

Paluuta entiseen ei ole, ja joka puolella yhteiskuntaa kehityssuunta on sama. Meidän täytyy hyvässä yhteistyössä keskenämme ja HAIPA-hanketoimiston kanssa vaikuttaa siihen, että järjestelmä palvelee mahdollisimman hyvin meidän tarpeitamme. Se otetaan käyttöön, kun se on riittävän valmis, mutta jatkuvaan kehittämiseen tulee myös varautua. Meidän täytyy kouluttaa itseämme ja ennakkoluulottomasti sukeltaa tähän uuteen maailmaan. Täytyy myös hyväksyä se, että aluksi järjestelmä ei nopeuta työtämme vaan päinvastoin, mutta samalla uskoa, että sisäänajovaiheen jälkeen työmme on entistä tehokkaampaa.

Strategiatyö

HAIPAan ja hallintoprosessilakiin liittyy korkeimmassa hallinto-oikeudessa kolmas tärkeä teema, jonka haluan tuoda esiin. Strategiatyö on käynnistynyt, ja koko henkilökunta pääsee – tai näkökulmasta riippuen – joutuu siihen osallistumaan. Strategian kick off -tilaisuus pidetään meillä ensi maanantaina. Strategiatyössä pysähdytään miettimään, mitkä ovat KHO:n perustuslaista ja muusta oikeusjärjestyksestä johdettavat arvot, ylimpiin valtioelimiin kuuluvan KHO:n toiminnan tavoitteet ja niitä tavoitteita palvelevat strategiset valinnat. Keskustellaan yhdessä, miten saamme sisäisen toimintamme jutun kirjaamisesta ekspediointiin mahdollisimman sujuvaksi, miten valituslupaperusteita eri asiaryhmissä sovelletaan, miten KHO:n päätöksiä tulisi 2020-luvulla kirjoittaa ja miten tärkeimmän ja ainoan voimavaramme, henkilöstön, motivaatiota, yhteishenkeä ja työtyytyväisyyttä voidaan parantaa.

Strategiatyössä tärkeämpää kuin hienot julistukset tai huoneentaulut on itse prosessi. Uskon, että sen ansiosta tuomioistuin on sisäisesti yhtenäisempi, tavoitteenasetteluissaan selkeämpi ja henkilökunta toinen toistensa työtä enemmän arvostava. Haastan myös ylituomarit harkitsemaan, onko teillä syytä samanlaisiin pohdintoihin – omassa tuomioistuimessanne tai yhteistyössä keskenänne. Sen voin sanoa, että KHO:n strategiatyön yhteydessä aiomme olla yhteydessä myös moniin tärkeisiin sidosryhmiimme.

Työkuorma raskas

KHO:n työkuorma ei osoita helpottamisen merkkejä. Turvapaikkavalituslupahakemusten määrä jatkuu yllättävän korkeana, vaikka Migrissä ensihakemukset ovat vähentyneet merkittävästi vuoden 2015-2016 tasoista. Oleskelulupa-asioiden määrä kasvaa ennakoidusti. Ylimääräistä vipinää ovat aiheuttaneet saamelaiskäräjävaaleihin liittyvät asiat. Ensin tuli purkuhakemusten johdosta vireille 97 asiaa ja kun ne saatiin ratkaistuksi, tuli vireille lähes saman verran saamelaiskäräjien vaalilautakunnan itseoikaisupäätöksiin kohdistuvia valituksia ja sitten niihin annettuja päätöksiä koskevia ylimääräisiä muutoksenhakuja. Nyt sitten on alkanut tulla sisään valituksia varsinaisten 2019 vaalien vaaliluetteloon liittyen; niitä ennakoidaan tulevan lähes kaksi ja puolisataa.

Näistä syistä KHO:n balanssi – toki myös tyypillisesti kesän jälkeen – on kasvussa, vaikka kaksi ensimmäistä saamelaisasiarypästä on jo saatu ratkaistuksi. Tässä toimineet projektiorganisaatiot alkaen juttujen kirjaamisesta ja jaostotoimistovalmistelusta esittelyyn, päätöksentekoon ja ekspediointiin ovat venyneet uskomattomalla tavalla. Tällaisessa uhrautuvuudessa on KHO:n voima, mutta samalla tämä herättää minussa syvää huolta ihmisten jaksamisesta. Liiallinen työkuorma kiireellisine asioineen edellyttää priorisointeja: on pakko pohtia, mitkä asiat voivat viipyä vähän pitempään silloin, kun kaikkeen ei kerralla ole resursseja. Ihmisten selkänahasta työpanosta ei voida loputtomiin repiä. Tämä ei tietenkään koske vain korkeinta hallinto-oikeutta vaan kaikkia (hallinto)tuomioistuimia.

Tuomioistuinvirasto

Tuomioistuinvirastosta kuulemme tänään ajankohtaiskatsauksen. Onnittelen tässäkin viraston johtoon nimitettyä ylijohtaja Riku Jaakkolaa, joka ensimmäisissä haastatteluissaan on hienosti korostanut tuomioistuinviraston tehtävää olla tuomioistuinten apuna sekä toisaalta tuomioistuinten riippumattomuutta. Tältä pohjalta yhteistyöhön on hienoa lähteä! Tuomioistuinten tulee yhdessä viraston kanssa rakentavasti pyrkiä vaikuttamaan siihen, että virastosta tulee mahdollisimman hyvin tuomioistuimia edustava ja palveleva orgaani. Tuomioistuimen riippumattomuudesta sekä määrärahoista ja henkilöstöstä tulee tietenkin kaikissa oloissa pitää huoli.

Tuomioistuinlaitoksen rakenne ja korkeimpien oikeuksien yhteistyö

Tuomioistuinlaitoksen rakenteista keskustellaan jatkuvasti. Välillä keskustelu on intensiivisempää, välillä se jää pinnan alle. Hallitusohjelmassa todetaan yhtäältä ilahduttavasti, että tuomioistuinverkko säilytetään nykyisellään, mutta mukana on myös kryptisempi kirjaus hankkeen käynnistämisestä "tuomioistuinten oikeudenkäytön kehityssuuntien ja nykyisen tuomioistuinrakenteen tarkoituksenmukaisuuden arvioimiseksi". Oma vahva käsitykseni on, että suomalainen tuomioistuinlaitos on vahvimmillaan kaksilinjaisena alhaalta ylös. Kummallakin linjalla on tärkeä tehtävä suomalaisen oikeusvaltion rakentamisessa. Asiaa ei pitäisi arvioida laatikkoleikkien eikä kuvitteellisten säästöjen kautta. Oikeusturva maksaa, mutta tuomioistuinten osuus valtion budjetista ei ole kansantaloudellinen kysymys, vaikka meidän kaikkien toki tulee kustannustietoisia ollakin. Kysymys on siitä, saavatko kansalaiset ja muut oikeusturvan hakijat asiansa ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden mukaisesti asiantuntevassa tuomioistuimessa. Kysymys on myös siitä, että viivästyneen oikeusturvan julkistaloudelliset ja yritystaloudelliset menetykset vaikkapa turvapaikkaprosessissa taikka vero-, hankinta- tai ympäristöasiassa ovat eri mittaluokkaa kuin panostus asiantuntevaan, hyvin resursoituun ja ripeään oikeuskäsittelyyn.

Molempia tuomioistuinlinjoja tarvitaan. Nähdäkseni ei ole uskottavaa, että hallinnon lainalaisuuden vaatimus voisi toteutua sen paremmin aineellisesti kuin prosessuaalisestikaan yhdistetyissä tuomioistuimissa, joissa olisi merkittävästi vähemmän henkilöstöä kuin yleisissä ja hallintotuomioistuimissa nykyään on. Se, että kansalaisella, yrityksellä, yhdistyksellä tai yleistä etua valvovalla viranomaisella on mahdollisuus saattaa sosiaaliasiaa, kunnallisasiaa, hankinta-asiaa, ympäristöasiaa, ulkomaalaisasiaa tai veroasiaa koskeva muutoksenhakunsa asiantuntevan hallintotuomioistuimen tutkittavaksi menettelyssä, jossa virallisperiaate on sille kuuluvassa asemassa ja oikeudenkäynnin kustannukset ovat kohtuulliset, on ratkaiseva merkitys hallinnon lainalaisuuden toteuttamisessa. Tehokas muutoksenhakumahdollisuus ehkäisee epäasiallista menettelyä, jopa korruptiota, ja varmistaa luottamusta oikeusvaltioon.

Edellinen oikeusministeri Antti Häkkänen asetti korkeimpien oikeuksien presidenttien ehdotuksesta työryhmän, jossa on kolme edustajaa korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta sekä yksi oikeusministeriöstä. Työryhmän tehtävänä on selvittää ylimpien tuomioistuinten yhteistyön lainsäädännöllisiä edellytyksiä ja tehdä ehdotus yhteistoimintaa tukevista järjestelyistä, joilla voidaan saavuttaa oikeusturvaa parantavia ja tuomioistuinten toimintaa tehostavia synergiahyötyjä. Työryhmä selvittää, esiintyykö ja missä tapauksissa tilanteita, joissa korkeimpien oikeuksien yhteinen ratkaisukokoonpano voisi olla tarpeen asiantuntemuksen, oikeusvarmuuden ja ratkaisujen yhdenmukaisuuden turvaamiseksi.

Keskusteluissa esimerkiksi on otettu ajatus siitä, että korkeimmilla oikeuksilla voisi olla yhteinen kokoonpano, joka ratkaisisi vaikkapa sen, kuuluuko jokin korvausasia siviiliriitana yleisiin tuomioistuimiin vai hallintoriitana hallintolainkäytön alaan. Työryhmän asettamista pohdittaessa tarkoituksena oli nimenomaan jättää ajatus korkeimpien oikeuksien yhdistämisestä pois oikeuspolitiikan pitkän aikavälin agendalta sekä tyytyä pohtimaan tarvetta ja mahdollisuutta tehdä pieniä korjausliikkeitä mahdollisten toimivalta- tai muiden päällekkäisyystilanteiden ratkaisemiseksi. Ruotsissa on mietitty tarvetta ottaa käyttöön eräänlainen korkeimpien oikeuksien suuri jaosto, yhteinen kokoonpano, jossa ratkaistaisiin esimerkiksi kysymys siitä, kumpaan lainkäyttölinjaan tietty asia kuuluu. Myös asiantuntemuksen lisäämistä tuomareiden vierailuvaihdolla on jo kokeiltu (yksi jäsen högsta förvaltningsdomstolenista oli muutaman kuukauden högsta domstolenissa ja päinvastoin).

Käytännön esimerkki kotimaisen yhteistyön mahdollisuudesta saatiin jo Ahvenanmaan itsehallintolain uudistuksen yhteydessä. Korkeimmat oikeudet esittivät tältä osin samansisältöisissä lausunnoissaan, että maakuntalakien vahvistamiseen liittyvän lausunnon Tasavallan presidentille antaisi (nykyisen korkeimman oikeuden sijasta) yhteinen kokoonpano, jossa olisi kolme korkeimman oikeuden ja kaksi korkeimman hallinto-oikeuden tuomaria sekä korkeimman oikeuden esittelijä. Näin lisättäisiin asiantuntemusta. Tasavallan presidentti väläytti puolestaan hallitusmuodon 100-vuotisjuhlapuheessaan mahdollisuutta antaa korkeimpien oikeuksien yhteiskokoonpanolle roolia perustuslainmukaisuuden valvonnassa. Keskustelu jatkuu.

Perustuslakituomioistuimelle ei tarvetta

Toivottavasti keskustelu perustuslakituomioistuimesta ei kuitenkaan jatku. Unkarin pääministeri on kritikoidessaan EU-puheenjohtajamaa Suomen oikeusvaltiokehitystä muun ohella nauruaan pidätellen todennut, ettei maassamme ole edes perustuslakituomioistuinta. Ei ole, eikä ole tarvettakaan. Ei myöskään ole missään muussa pohjoismaassa eikä liioin esimerkiksi Isossa Britanniassa. Suomen osalta keskustelu on pyörinyt perustuslakivaliokunnan ympärillä. Perustuslakivaliokunta onkin keskeinen perustuslainmukaisuuden ennakkovalvontaorgaani, joka on ainakin tähän asti ymmärtänyt roolinsa kvasi-oikeudellisena eikä suinkaan puoluepoliittisena elimenä. Huippuasiantuntijat ja erittäin pätevät valiokuntaneuvokset varmistavat valiokunnan pysymisen johdonmukaisena omalle lausuntokäytännölleen.

Julkisessa keskustelussa sitä vastoin unohtuu kokonaan tuomioistuinten rooli perustuslainmukaisuuden jälkivalvonnassa. Meillä kaikki tuomioistuimet ovat perustuslakituomioistuimia. Niiden velvollisuutena on jättää yksittäistapauksessa perustuslain kanssa ilmeisessä ristiriidassa oleva säännös soveltamatta. Keskustelu siitä, pitäisikö valtaa laventaa poistamalla sana "ilmeisessä" jatkuu; Ruotsissahan näin jo tehty.

Perustuslakituomioistuimen perustaminen on ehkä ollut tarpeen systeemin legitimoimiseksi postkommunistisissa tai muutoin autoritaarisen perinteen rasittamissa valtioissa samoin kuin liittovaltioissa. Meillä ei siihen ole tarvetta. Nähdäkseni poliittisten kysymysten juridisoiminen ja oikeudellisten kysymysten politisoiminen ei palvele oikeusvaltion eikä suomalaisen yhteiskunnan etua. Todettakoon, että hallitusmuodon 100 -vuotisjuhlan paneelissa 13.9.2019, jossa olivat lisäkseni mukana oikeuskansleri Tuomas Pöysti, eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen, perustusvaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä ja professori Veli-Pekka Viljanen, kättennostoäänestyksessä perustuslakituomioistuin ei saanut yhtään kannatusääntä.

Yhteistyötä oikeusvaltion hyväksi

Erilaisista menettelyistä sekä ulkoisesta ja sisäisestä organisaatiosta huolimatta pidän ensiarvoisen tärkeänä hyvää yhteistyötä hallintotuomioistuinten ja yleisten tuomioistuinten välillä. Kunnioitetaan toisiamme, opitaan toisiltamme, mutta tunnistetaan asioiden luonteesta johtuvat erilaisuudet! Hyvä yhteistyö korkeimman oikeuden kanssa on nyt saanut jatkoa uuden presidentin Tatu Leppäsen kanssa. Olen vakuuttunut, että tuomioistuinten yhteinen esiintyminen asioissa, joissa olemme samoilla linjoilla, parantaa tuomioistuinten asemaa yhteiskunnassa ja vahventaa entisestään oikeusvaltion perusteita maassamme.

 
Julkaistu 19.9.2019
Sivun alkuun |