Nuoret Lakimiehet ry 75 vuotta

11.3.2013

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin tervehdys
Nuoret Lakimiehet ry:n jäsenlehden 75-vuotisjuhlanumerossa

Hyvät nuoret lakimiehet

Kaikilla teillä on vielä verekset muistikuvat ja kokemukset omista opiskeluvuosistanne. Arvata saattaa, että mukaan jokaisella mahtuu monenlaisia asioita. Olette joka tapauksessa suorittaneet Suomessa kaikille lakimiehille yhteisen, vaativan peruskoulutuksen. Sellaisen olemassaolo ei ole itsestäänselvyys. Vaikkapa Englannissa muodollisia koulutusvaatimuksia ei samassa mielessä ole edes tuomarinvirkaan. Meillä yhteinen koulutuspohja on vakiintunut jo kauan sitten, sitä mukaa kuin historiallisista säätyerioikeuksista vähitellen siirryttiin koulutuksen tuottamaan pätevyyteen. Tämä on aikanaan nähty ratkaisevan tärkeäksi suomalaisen oikeusvaltion ja oikeussuojajärjestelmän rakentamisen kannalta. Lakimiesten yhteinen peruskoulutus tuottaa edelleenkin opintojen osalta pätevyyden tuomarinvirkoihin ja useihin muihinkin julkisen sektorin ja asianajotoimen tehtäviin. Tosin joustavuus ja valinnaiset perustutkinnon osat ovatkin vuosikymmenten saatossa huomattavasti lisääntyneet, ja varmaan hyvä niin. Tutkinto luo joka tapauksessa edelleenkin olettaman riittävästä perusosaamisesta ja ymmärryksestä kaikilla oikeudenaloilla, vaikka jokaisen juristin pitääkin aina vain monimutkaisemmassa normimaailmassa tunnistaa ja tunnustaa taitojensa rajat ja samalla olla valmis koko työuran kestävään kouluttautumiseen uusien haasteiden edessä.

Peruskoulutuksen yhteistä osaamispohjaa ei silti pidä erikoistumalla supistaa olemattomiin. Muutoin esimerkiksi edellytykset liikkua eri ammattitehtävien ja sektoreiden välillä vähenisivät ratkaisevasti, mikä nopeasti muuttuvassa maailmassa, niin reaalimaailmassa kuin normimaailmassakin, olisi arveluttavaa. Esimerkiksi tuomarinuran avaaminen muissa tehtävissä toimiville päteville lakimiehille on jo kotvan aikaa ollut lainsäätäjänkin tavoitteena, vaikka tämä pitkän aikavälin projekti vielä onkin kesken. Myös tuomioistuinlaitoksen eri linjojen välistä henkilökiertoa on syytä lisätä. Tätä on omiaan edistämään myös uusi tuomioistuinharjoittelujärjestelmä, jonka mukaan osa auskultointiajasta on mahdollista suorittaa toimimalla käräjäoikeuden sijasta hovi- tai hallinto-oikeudessa. Toivoa sopii, että tämä ilmeisen hyödyllinen kokemus ei jäisi vain harvojen etuoikeudeksi.

Lakimiesuran alkuvaiheessa alkaa väistämättä tietynlainen yhteiseksi koetun juristi-identiteetin eriytyminen ja jonkinasteinen joukon hajoaminenkin, kun kukin osaltaan valitsee oman ammatillisen uransa perussuunnan. Tosin eriytyminen on saattanut jossakin määrin alkaa jo opiskeluaikana, vähittäisen työelämään liukumisen kautta. Selvää meille kaikille toki on, että esimerkiksi asianajajan työnkuva ja asema on erilainen kuin tuomarin, hallintolakimiehen erilainen kuin liikejuristin ja oikeustieteen tutkijan erilainen kuin vaikkapa intressijärjestön lakimiehen.

Yhteinen koulutus ja lakimiesidentiteetti luo silti kaikille juristeille ammatillista arjen yhteisyyttä ja esimerkiksi kykyä kommunikoida kollegojen kesken aivan toisenlaiselta pohjalta kuin maallikoiden kanssa. Sama tutkintopohja on meillä perustana myös lakimiesten monimuotoiselle järjestötoiminnalle, joka usein yhdistää ja lähentää eri ammateissa ja eri toimialoilla työskenteleviä juristeja, avoimesti ja ilman rajoja. Näihin tärkeisiin järjestöihin kuuluu ilman muuta myös Nuoret Lakimiehet ry, joka on paitsi edunvalvonnallinen myös aatteellinen yhdistys. Tällaista hedelmällistä yhteisyyttä ja horisontaalisuutta lakimieskunnan kesken ei monissa muissa maissa ole, vaan järjestötoiminta on siellä usein vahvasti ammattiryhmittäin eriytynyttä. Itse koin eron muihin maihin varsin selkeästi toimiessani taannoin Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen puheenjohtajana. Kyllä tämäkin kuuluu suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin - ilman, että liu'uttaisiin kyseenalaisen verkostoitumisen vaaravyöhykkeelle.

Kaikille lakimiesammateille on pohjimmiltaan yhteisenä henkisenä perustana ja kiinnekohtana itse oikeusturva ja oikeuden toteutuminen. Meille on kyllä toki selvää, että esimerkiksi tuomarin on lähestyttävä niitä toisesta suunnasta ja toisesta näkökulmasta kuin vaikkapa asianajajan. Vaikka maailma on yhä monimuotoisempi oikeuslähteiden ja oikeudellisten auktoriteettien suhteen, pohjimmainen oikeusjärjestys on ja pysyy, muuttuessaankin. Silloin juristejakin tarvitaan. On näin ollen kovin vaikea uskoa esimerkiksi brittiläisen oikeustieteilijän Richard Susskindin teeseihin lakimiesammatin terminaalivaiheesta. Erikoistuminen varmaan jatkuu, ja erilaiset työnjakomuutokset esimerkiksi itsenäisen asianajotoimen ja yritysten oman lakimieskunnan välillä ovat trendien muuttumisen myötä oletettavia jatkossakin.

Kansainvälistyminenkin jatkuu, ja ainakin Euroopan puitteissa oikeusjärjestysten yhtenäistyminen edennee, vaikka kehitys onkin vähittäistä. Silti isoja askeleita on jo otettu, joskus aika huomaamattakin. Oma suomalainen oikeusjärjestyksemme ei silti häviä mihinkään, vaikka se kaiken aikaa muuttuukin. Yhteiskunnan oikeudellistuminenkaan ei ole pysähtymässä. Tältä kannalta oikeudellisen osaamisen kysyntää on taatusti jatkossakin. Tähän joku kyllä saattaa huomauttaa, että ICT-tekniikka on jo tuonut valtaisan määrän monentasoista oikeudellistakin informaatiota kenen tahansa ulottuville, eikä rajoja näy. Mihin siinä siis juristia tarvittaisiin? Olisi silti kovin vastuutonta neuvoa ketään tekemään vähänkään vaativampia oikeudellisia ratkaisuja vain internetiä selaamalla.

Kaikki tiedämme, että amerikkalaistuminen näkyy oikeuselämässä monin tavoin - tosin usein enemmän kansalaisten mielikuvissa kuin todellisuudessa. Valitettavasti yhdysvaltalainen oikeussalimiljöö valamiehistöineen alkaa olla kansalaisten ajatuksissa tutumpi oikeuden prototyyppi kuin omat kansalliset prosessimme eri tuomioistuimissa. Tässä olisi koululaitoksellakin paljon tehtävää, jo jokaisen oman edun vuoksi. Englannin kieli valtaa samalla alaa oikeuden arjessakin, ja monesti, vaikkakaan ei aina, sille on kyllä myös hyvät syynsä.

Silti oikeusjärjestelmämme ylläpitäminen ja päivittäminen edellyttää jatkossakin myös vahvaa oppi- ja käsikirjojen sekä niiden pohjalla olevan lainopillisen tutkimuksen tuottamista kansalliskielillämme, tosin hieman oikeudenalasta riippuen. Te olette opinnoissanne lukeneet kurssikirjallisuutta sekä omalla äidinkielellä että muilla kielillä. Oikeuskirjallisuutta tarvitsemme jatkossakin kaikki, melkeinpä missä hyvänsä lakimiestehtävässä. Mutta entäpäs jos laadukkaita, tutkimukseen perustuvia käsikirjoja esimerkiksi kotimaisen perheoikeuden, prosessioikeuden tai vero-oikeuden alalla ei jatkossa enää olisikaan saatavilla? Ja tämä vain siksi, että noiden alojen tutkiminen ja tulkitseminen on mielekästä vain lainsäädännön omalla kielellä eli suomeksi tai ruotsiksi, mutta akateeminen rahoitus- ja tuloksenmittaamiskulttuuri ei tätä ymmärrä olettaessaan, että tekniikan ja luonnontieteiden piirissä syntyneet ja siellä sinänsä täysin mielekkäät mittarit olisivat noin vain siirrettävissä kansallisen lainopin maailmaan. Eivät saksan- tai ranskankieliset maatkaan ole juridiikassaan siirtyneet englannin kieleen, ja muissa Pohjoismaissakin näytään olevan meitä viisaampia. Uskon kuitenkin järjen täälläkin jossakin vaiheessa voittavan niin, ettei suomalaista oikeusjärjestelmää ja lakimiesidentiteettiä tätäkään kautta rapauteta.

Uskon myös jokaisen teistä ymmärtävän, että edellä sanottu ei ole vähimmässäkään määrin kannanotto kansainvälisyyttä ja yhteistä eurooppalaisuutta vastaan. Edelleenkin suomalainen juristikunta osaa tarpeisiin nähden aivan liian vähän meille elintärkeää eurooppaoikeutta - teitä, nuorinta juristipolvea toki lukuun ottamatta!

Toivotan jokaiselle mahdollisimman sujuvaa etenemistä lakimiesuralla, työelämän ulkopuolisia elämän kiinnekohtiakaan unohtamatta.

Pekka Vihervuori

 
Julkaistu 11.3.2013