Hämeenlinnan oikeustalon avoimien ovien päivä

19.2.2016

KORKEIN HALLINTO-OIKEUS
Presidentti Pekka Vihervuori

Arvoisa juhlaväki,

on aina mieluisaa olla tilaisuudessa, jossa oikeuslaitoksesta on myönteistä kerrottavaa. Näin on täällä tänään aivan erityisellä tavalla. Hämeenlinnan oikeustalo on saanut uudistetut toimitilat, jotka on saneerattu vastaamaan oikeushallinnon virastojen nykyaikaisia tilatarpeita. Tämä on mahdollistanut sekä käräjäoikeuden että hallinto-oikeuden toimintojen keskittämisen kahdesta toimipisteestä yhteen.

Aivan liian harva ottaa vakavissaan sen ilmeisen havainnon, että viime kädessä enää vain toimiva oikeusjärjestys ylläpitää suomalaisen yhteiskunnan ja maan koheesiota sen erilaisten väestö-, alue-, sosiaali-, ikä-, kieli-, ja mielipideryhmien ja jakautumien kesken. Oikeusvaltio ja lainalaisesti toimiva julkinen valta ei silti välttämättä enää ole itsestäänselvyys edes täällä perinteisillä tyyssijoillaan Pohjolassa. Oikeusjärjestyksen ydin on meidän perustuslakimme, joka muuten paradoksaalisesti on yhteiskuntateoreettisessa mielessä lähimpänä sitä, mitä on vanhastaan tarkoitettu yhteiskuntasopimuksella. Valitettavasti viimeaikainen perustuslakikeskustelu on liian usein ollut kapeaa, pinnallista ja kokonaisuuksia tuntematontakin. Ehkä on ajankuva sekin, että kannanottojen voimakkuus usein yhdistyy luuloihin ja ohipuhumiseen. Perustuslaki on joka tapauksessa kokonaisuus, jota parempaa yhteiskunnan rakenteiden ylläpitäjää ei ole. Staattisuuteen kuitenkin liittyy harkittu ovi dynaamisuuteen.

Ylituomari Heikki Jukaraisen juhlaseminaarissa täällä Hämeenlinnassa viime toukokuussa totesin, että erilaisissa normitalkoissa olisi hyvä olla analyyttinen. Ehkä olen optimistinen, mutta olisi kerta kerralta hyödyllistä tietää, kenelle lisää pelivaraa on aiemman säännöksen poistuessa kulloinkin tulossa: yksityiselle suhteessa julkiseen valtaan, yksityiselle suhteessa toiseen yksityiseen, julkista valtaa suhteessa yksityisiin käyttävälle viranomaiselle, viranomaiselle suhteessa toiseen viranomaiseen, kunnalle suhteessa valtioon tai toiseen kuntaan, vai kenties lopulta tai, ehkä ensisijaisestikin, lakia uudessa tilanteessa soveltavalle tuomioistuimelle. Kaikki nämä "kevennystilanteet" ovat keskenään kovin erilaisia, mutta eri näkökulmat saattavat myös kietoutua yhteen. Valmistelussa olisi erityisen suotavaa muistaa perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden merkitys sekä tuomioistuinten mahdollisuus ja velvollisuus näiden suoraankin soveltamiseen. Turmiollista sekä oikeussuojan että järkevän tuomioistuintoiminnan ja ratkaisujen ennakoitavuuden kannalta olisivat sellaiset hätiköidyt, palasina tehtävät muutokset ja leikkaukset, jotka eivät ota huomioon oikeusjärjestyksen kokonaisuutta.

Viimeaikainen keskustelu sisältää huolestuttavia esimerkkejä siitä, että lainalaisen julkisen toiminnan ja muunkin yhteiskunnan toiminnan kannalta laajavaikutteisia muutoksia oltaisiin valmiita lyömään lukkoon äkkinäisesti ja jonkin kovin kapea-alaisesti valitun näkökulman pohjalta. Hyvästä lainvalmistelusta nykyään puhutaan paljon, mutta yhä vähemmän sitä näytetään sovellettavan. Ajatus kunnallisvalituksen poistamisesta esimerkiksi kaava-asioista on hyvä esimerkki. Olisi mainiota, jos tämä valmistelu voitaisiinkin aloittaa vaikkapa sen selvittämisestä, mistä kaikesta monimuotoisessa kunnallisessa kaavajärjestelmässämme onkaan kyse ja mitä järjestelmä merkitsee kuntalaisten aseman, avoimuuden, laillisuuden yläpidon ja korruption torjunnan kannalta. Muutoinkin nykyään oudon vahvasti pinnalle noussut ajatus tuomioistuimeen pääsyn rajoittamisesta tuntuu vieraalta. Ennemminkin olisi hyvä miettiä jo toteutuneiden muutosten yhteisvaikutuksia ja vaikkapa sen seurauksia, että oikeudenkäyntimaksut ovat viime vuodenvaihteessa merkittävästi nousseet. Senkään vaikutuksia kukaan ei vielä voi tietää, mutta merkit viittaavat siihen, että esimerkiksi tavallisten kansalaisten muutoksenhakemukset ovat jo nyt selvästi vähentyneet.

Muun yhteiskunnan tavoin myös oikeuslaitos on viime vuosina saanut tuntea juustohöylämäisen voimavarojen leikkaamisen seurauksia. Todellisena kärsijänä emme kuitenkaan ole me oikeuslaitoksessa toimivat, vaan ihmiset, perheet ja yritykset, me kaikki. Säästöjen pontimena on meillä valitettavan kaavamaiseen tapaan yleensä suppea tarkastelukulma ja lyhyen aikavälin osaoptimoiva mitta, laajemmista seurauksista välittämättä. Yhtälö on itse tuotoksen kannalta valitettavan yksinkertainen: jos resurssi poistuu, poistuu myös vastaava mahdollisuus oikeusturvan tuottamiseen.

Viime vuosi oli kuitenkin äärimmäisen poikkeuksellinen. Maahanmuuttajien määrän nopean kasvun myötä on tässä suhteessa nähty jotain uutta ja positiivista. Uuteen tilanteeseen varautumiseen on nimittäin liittynyt kiinteästi myös tilanteen vaatimien lisävoimavarojen turvaaminen niin hallinto-oikeuksien – tässä vaiheessa ennen muuta Helsingin hallinto-oikeuden – kuin KHO:nkin osalta. Ensimmäisen kerran on voimavaroja koskevassa päätöksenteossa näin suoraan ja näin kouriintuntuvalla tavalla tunnistettu se suora yhteys, joka vallitsee oikea-aikaisen, laadukkaan lainkäyttötoiminnan ja sen kulloinkin vaatimien voimavarojen välillä. Ja hyvä niin; mikä olisikaan ollut vaihtoehto! Eikä tuomioistuimen riippumattomuus tällaisesta tietenkään vaarannu. Päinvastoin; epäsuhdan jättäminen resurssien ja tehtävien välille olisi jo ollut aivan toinen asia. Mutta kaikkien meidän on oltava tämän uudenkin luottamuksen arvoisia. Uskon lujasti, ettei pettymyksiä siinä tule. Toisaalta korostan vielä: Riippumattomat tuomioistuimet eivät turvapaikka-asioissa ole mukana sen enempää maastapoistamistalkoissa kuin maahanpäästämistalkoissakaan, mutta tehokkaan ja lainmukaisen ratkaisutoiminnan talkoissa olemme mielellämme mukana.

On täysi syy toivoa, että äskeisen resursseja koskevan havainnon vaikutus ei jää väliaikaiseksi. Kehitys, jossa tuomioistuintoiminnan väistämättä vaatimat voimavarat vuotuisten leikkausten tuloksena vähitellen lähestyvät nollaa, ei ole sen enempää perustuslain mukaisen oikeussuojatehtävän kuin ihmisten ja yritysten odotustenkaan mukainen.

Mutta hyvät kuulijat, nyt siis olemme Hämeenlinnan oikeustalon juhlallisessa avoimien ovien päivässä. Talossa toimivat Kanta-Hämeen käräjäoikeus, Hämeenlinnan hallinto-oikeus ja Kanta-Hämeen ulosottoviraston päätoimipaikka, ja tiloja on myös oikeusministeriön talousyksikölle. Tiloissa tulee työskentelemään noin 135 työntekijää. Tilojen kokonaispinta-ala on noin 4 700 m2.

Oikeuslaitoksen eri linjoilla toimivien arkiset ja henkilökohtaiset yhteydet ovat organisaatiosta riippumatta arvokkaita ja usein hedelmällisiä. Toki täällä toimivat tuomioistuimetkin ovat keskenään erilaisia, näin myös alueidensa eli lakikielellä tuomiopiirien kannalta: Hämeenlinnan käräjäoikeus on maakunnallinen tuomioistuin, tuomiopiirin muodostuessa Kanta-Hämeen maakunnasta (ennen pitkää kaiketi jo aivan tarkoin). Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiiri taas koostuu neljästä maakunnasta (Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa ja Keski-Suomi), ja lisäksi eräät asiaryhmät on koko maan osalta keskitetty tänne. Uskon joka tapauksessa, että yhteistyö tulee olemaan hyvää. ja onhan niitä virallisiakin yhteistoiminnan muotoja, esimerkkinä vaikkapa uusimuotoinen, osin myös hallinto-oikeuteen ulotettu auskultointijärjestelmä.

Arvoisa juhlaväki, ykkösasiaa eli asiakkaita ei pidä unohtaa, ei myöskään heidän asioitaan ajavia. Uskon vakaasti, että kaikki he osaavat arvostaa tätä taloa ja siellä tehtävää työtä, ikävissäkin asioissaan. Erinomainen logistinen sijainti ei tässä taatusti ole haitaksi. Kunhan vielä tilojen lisäksi lähivuosina saisimme päätökseen ict-ympäristömme ja siihen liittyvien asiakasrajapintojen laajan ja merkittävän uudistuksen, yleisten tuomioistuinten puolella AIPAn ja hallintotuomioistuinten puolella HAIPAn, olisivat oikeuden maailman puitteet jo aika mallillaan.

Onnea ja menestystä oikeustalolle ja kaikille siellä toimiville ja asioiville!

 
Julkaistu 19.2.2016