PÄÄTÖSSANAT KORKEIMMAN OIKEUDEN JA KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN JUHLASEMINAARISSA ”YLIN LAINKÄYTTÖ” HELSINGIN YLIOPISTON JUHLASALISSA 23.11.2017

Presidentti Pekka Vihervuori

Arvoisat juhlaseminaarin osanottajat, ärade deltagare

Itsenäisyytemme juhlavuosi on vienyt julkisessa keskustelussa yhteisiä ajatuksiamme sekä historiaan, nykyhetkeen että tulevaisuuteen, tai ehkäpä sekä sisäiseen maailmaamme että ulkoiseen ympäristöömme. toivottavasti kaikkia näitä tasapainoisissa suhteissa.

Maailmalla on viime aikoina ilmennyt paikoin huomattavaakin valtiollisiin perusrakenteisiin kohdistuvaa turbulenssia. Tämä ei ole meillekään yhdentekevää. Ehkäpä olisi yleisestikin viisasta olla maalaamatta valtiosääntöisiä visioita kovin isoin kirjaimin. Eurooppalaisen oikeusyhteisön yleinen tila on yhä hyvä, mutta yksittäisiä kriisiytyneitä, nopeasti vinoutumassa olevan oikeusjärjestelmän maita valitettavasti tänään on. Oikeastaan yksikin heikko lenkki on liikaa, jotta esimerkiksi unionin yhteinen oikeusjärjestelmä toimisi tarkoitetulla tavalla. Ehkä huolestuttavinta on eräillä suunnilla ilmennyt oikeudellisten perusarvojen ja kansainvälisesti vakiintuneiden peruslähtökohtien suoranainen halveksunta. Onneksi esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa on oikeuslaitosten vanhassa toimivassa ytimessä yhä paljon sellaista, joka antaa aihetta luottamukseen vastuuttomista yhteiskunnallisista vaikuttajista huolimatta. Suomi useiden naapureidemme tavoin onneksi, ja nimenomaan kansalaistemme onneksi, kuuluu vakaan oikeusvaltion maihin, näin sekä itse tykönämme että osana eurooppalaista oikeusyhteisöä.

En nyt mene tässä tarkemmin siihen, että Suomessakin olisi yhä paljon tekemistä vastuullisen ja kunnollisen lainvalmistelun ylläpitämiseksi. Tämä koskee niin laajoja kokonaisuuksia kuin niitä yksityiskohtia, joista kokonaisuudet rakentuvat. Nykyään ei moni enää edes taida välittää puhua lainvalmistelun tasosta, mutta eiväthän puheet sitä ennenkään ole parantaneet. Onneksi sellaiset destruktiiviset muutokset muuttamisen vuoksi, joissa laajempaa systeemikontekstia ei edes tunnisteta, ovat sentään vielä poikkeuksia. Valitettavan usein kuitenkin muotitermi "turha normi" on alkanut esiintyä itse oikeusnormin synonyyminä. Ja toisinaan se on suora indikaatio siitä, että normin statusta ja muutoksen eri vaikutuksia ei edes ole selvitetty.

Tuomioistuimet edustavat yhteiskunnassa jatkuvuutta, meillä Suomessa toivottavasti sanan parhaassa positiivisessa merkityksessä. Kaikilla tuomioistuimillammehan on jo Ruotsin hallinnon ajalta juontavat juuret, yleisillä tuomioistuimilla ja hallintotuomioistuimilla tosin keskenään erilaiset. Ylimpien tuomioistuinten jatkumo Suomen senaatista nykyisiin lähes satavuotiaisiin KKO:een ja KHO:een ilmentää melkoista vakautta ja jatkuvuutta sekin. Tosin KKO on senaatin oikeusosaston suora jatkaja, kun taas KHO on syntynyt senaatin talousosaston jakautuessa valtioneuvostoksi ja korkeimmaksi hallinto-oikeudeksi. Viimeksi mainittu historiallinen tausta, ja myös hallintolainkäytön luontainen erityislaatu, merkitsee sitä, että KHO:n suhde ylimpään poliittiseen päätöksentekoon on aina vaatinut erityistä huomiota.

Sata vuotta sitten maan hallituksen ja riippumattoman KHO:n suhde rakennettiin alkuperäisessä vuoden 1918 KHO-laissa päätösharkinnan laadun varaan siten, että KHO oli velvollinen siirtämään hallituksen päätettäväksi valituksen, jonka ratkaisu pääasiassa riippui päätöksen tai toimenpiteen tarkoituksenmukaisuuden harkitsemisesta. Tämä siirtämissääntely sinänsä osoittautui yhä hankalammaksi soveltaa uudenlaisissa prosessitilanteissa ja asiaryhmissä sekä nykyisessä kaksiportaisessa hallintotuomioistuinrakenteessa, erilaisista eurooppalaisista konteksteista puhumattakaan. Viittaan tässä etenkin virastolainkäytön sekä tarkoituksenmukaisuusvalitusten lopulliseen häviämiseen lainkäyttöjärjestelmästä. Tähän liittyen mahdollisuudesta ja velvollisuudesta siirtää asia korkeimmasta hallinto-oikeudesta valtioneuvoston käsiteltäväksi on vuoden 2016 alusta muodollisestikin luovuttu. Toki sääntely oli jo pitkään ollut kokonaan soveltamatta konkreettisen siirtämisen mielessä. Mutta kysymys oikeusharkinnan ja tarkoituksenmukaisuusharkinnan rajasta on siitä riippumatta yhä tärkeä, vaikka joustavien normien laaja käyttö onkin kaventanut klassisten harkintaoppien välitöntä elintilaa. Itsestään selvää on, että niin yleisten tuomioistuinten kuin hallintotuomioistuintenkin ratkaisut tehdään pitämällä vieraat vaikuttimet poissa, olivatpa ne sitten hallitusohjelmia, kilpailukykyhankkeita, lobbareita tai mitä muuta tahansa. Tämä ei kaikille kyllä tunnu olevan selvää.

Bästa åhörare, under de senaste åren har det förts en livlig diskussion om grundlagen och grundlagskontrollen. Många inlägg har – trots sin fördomsfrihet – ändå kännetecknats av en snäv infallsvinkel. Med fokus endast på förhandskontroll och riksdagens grundlagsutskotts nuvarande roll, är det inte möjligt att sluta sig till behovet av en eventuell ny domstol till den del det gäller efterhandskontroll och rättskipning. Toisinaan keskustelu on saanut suorastaan kummallisia piirteitä, kun puheenvuoron näyttävyys ei aina erityisemmin korreloi sanotuksi tulleen asia- ja tietopohjan kanssa. Kuten kaikki täällä tiedämme, perusoikeussäännösten soveltaminen, niiden tulkintavaikutus sekä perustuslain etusija ovat yhdessä lainkäytön ja oikeussuojan sujuvaa arkipäivää, ilman esimerkiksi päätöksentekoa kesken kaiken hidastavia ratkaisupyyntöjä muulle kansalliselle tuomioistuimelle. Puuttumatta nyt perustuslakiristiriidan ilmeisyysvaatimusta koskevaan keskusteluun, jälkivalvonnassa ei pitäisi olla mitään ainakaan periaatteellista tai systemaattista puutetta, puhumattakaan siitä, että jälkivalvonta nyt kokonaan puuttuisi. En ole huomannut, että tätä koskevaan, äskettäin suurella kohulla mediassa esitettyyn väärinkäsitykseen olisi julkisuudessa puututtu ainakaan yhtä näkyvällä tavalla kuin mitä itse väärinkäsitys esitettiin.

Arvoisat osanottajat, nyt kun olemme täällä Suomen akateemisen opetuksen ja tutkimuksen tyyssijassa, lienee paikallaan kiinnittää huomiota myös oikeustieteelliseen koulutuksen ja tutkimukseen, niiden kohdentamiseen ja niihin panostamiseen. Kyse on toisin sanoen siitä osaamis- ja tietopohjasta, jonka varaan tuomioistuinten toimintakin omalla tavallaan rakentuu. Oikeustiede, ja varsinkin vanhan termin mukainen lainoppi, poikkeaa tunnetusti kaikista muista tieteenaloista siinä, että se on omalla tärkeällä panoksellaan rakenneosa oikeuselämää ja toimivaa oikeusjärjestelmää. Koulutuksen ja tutkimuksen tulee kattaa kaikki oikeuden alueet. Valitettavasti oikeustiede – ja sitä kautta oikeuselämä – on saanut eri tavoin kärsiä siitä, että yliopistoihin ja tutkimukseen nykyään sovellettavat rahoitukselliset ja hallinnolliset lähtökohdat eivät siihen kaikilta osin ollenkaan sovellu. Jos esimerkiksi oikeustieteellistenkin koulutus- ja tutkimusyksiköiden rahoituspohja vähänkään olennaisilta osin rakennettaisiin esimerkiksi sen nykyisen kärkiajatuksen varaan, että korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi vahvistetaan, ollaan monessakin suhteessa höllyvällä pohjalla jo itse oikeusvaltion näkökulmasta.

Tässä yhteydessä en malta olla sanomatta jotain myös oikeustieteen kielestä, noihin rahoituksen epäonnistuneisiin yleislähtökohtiinkin liittyen. Lyhyesti sanottuna on onnetonta, että suomenkielisellä tutkimuksella, perustavanlaatuisen tärkeät oppikirjat mukaan lukien, ei väärin kohdistuvien luonnontiedepohjaisten mittarien vuoksi enää luoda keskeisiä akateemisia meriittejä. Enkä tällä vähääkään tarkoita väheksyä eurooppaoikeudellisen ja muun kansainvälisen tutkimuksen merkitystä tai vierailla kielillä tapahtuvaa mukanaoloa kansainvälisessä oikeusyhteisössä, päin vastoin.

Hyvät osanottajat, lainkäyttö on meillä kuitenkin onneksi sisäisesti vahvaa. Ansio siitä kuuluu ennen muuta meidän erinomaiselle henkilöstöllemme, kaikissa eri tehtävissä. Voimme siten, sikäli kuin meistä riippuu, rauhallisin mielin siirtää katseet seuraavaan vuoteen, joka on oman satavuotisjuhlan vuosi kummassakin ylimmässä tuomioistuimessamme. Ja tietenkin myös seuraavaan satavuotiskauteen.

Tässä lopuksi käytän vielä hyväkseni tilaisuutta sekä korkeimman oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden puolesta kiittää kaikkia puhujia sekä kaikkia niitä, jotka omalla panoksellaan ovat eri tavoin myötävaikuttaneet tämän onnistuneen tilaisuuden järjestämiseen. Yhteistyö ylimpien tuomioistuinten kesken on ollut mainiota. Hjärtligt tack alla!

 
Julkaistu 23.11.2017
Sivun alkuun |