KHO:n vuosikertomus 2015 on julkaistu: Yhteiskunnalliset muutokset näkyvät korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Julkaistu 13.4.2016

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikertomus sisältää tiiviin katsauksen vuoden 2015 oikeudellisesti merkittävimpiin ja eniten julkisuutta saaneisiin asioihin.

Tänään julkaistussa vuosikertomuksessa avataan muun muassa vammaispalveluasioiden käsittelyä korkeimmassa hallinto-oikeudessa sekä kuvataan tiivistetysti vuoden 2015 saamelaiskäräjävaalia koskevaa asiakokonaisuutta, jonka keskiössä oli kysymys saamelaisuudesta. Yksi kuluneen vuoden oikeudellisesti merkittävimmistä ja samalla suuritöisimmistä päätöksistä oli Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristölupa-asia. Vuosikertomuksessa asiaa tarkastellaan ympäristölainsäädännön ja ilmailulainsäädännön välisen suhteen määrittämisen näkökulmasta.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tulevien asioiden määrä on hieman kasvanut aivan viime vuosina. Tuomioistuin ratkaisee vuosittain nelisentuhatta valitusta ja valituslupaa. Suurimpia asiaryhmiä ovat ulkomaalaisasiat, sosiaali- ja terveydenhuolto sekä veroasiat.

Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, 050 308 7574

Liitetiedostot

Sivun alkuun |