KHO:n vuosikertomuksessa 2019 pohditaan muun muassa juristien roolia ja oikeusvaltiota

Julkaistu 2.4.2020

Korkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2019 vuosikertomus avaa tuomioistuimen menneen vuoden haasteita. Oikeudenkäynnin ja asioiden käsittelyn sähköistyminen eteni voimakkaasti. KHO:ssa valmistauduttiin myös uuteen hallinto-oikeuksien oikeudenkäyntimenettelyä ohjaavaan lakiin, joka tuli voimaan tammikuun alussa 2020.

Vuosikertomus kuvaa ajankohtaisten esimerkkien avulla korkeimman hallinto-oikeuden asemaa yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä tarkastelee juristien ja journalistien usein vaikeaakin suhdetta. Molempien tehtävänä on olla demokratian asialla ja kertoa ihmisille ihmisten asioista.

Mukana on poimintoja menneen vuoden päätöksistä. Julkaisussa käydään läpi muun muassa Kuopion Sorsasaloon suunnitellun Finnpulpin biotuotetehtaan ratkaisu ja vaativa linja-autokartelliasia.

KHO:n henkilökuntaa ei sovi unohtaa. Vuosikertomuksessa pohditaan työntekijöiden työtaakkaa ja jaksamista vaativassa työssä lisääntyvän työmäärän parissa. Ihmisten jaksamisesta on pidettävä erityistä huolta alati muuttuvassa yhteiskunnassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä.

Kertomukseen sisältyy kattava tilastollinen katsaus kuluneesta vuodesta.

Yhteystiedot:
Päivi Musakka, viestintäpäällikkö
050 341 1347
paivi.musakka(at)oikeus.fi