KHO:2014:50

Asiassa oli kysymys oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä tilanteessa, jossa Italiassa suojeluperusteisen oleskeluluvan saanut Irakin kansalainen oli avioitunut Suomessa toissijaisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen saman maan kansalaisen perheenkokoajan kanssa vasta perheenkokoajan maahantulon jälkeen. Hakijan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä oli 1.8.2010 voimaan tulleen muutetun ulkomaalaislain 114 §:n 4 momentin ja 39 §:n 1 momentin mukaisesti se, että hakijan toimeentulo Suomessa on turvattu ulkomaalaislain 39 §:n 2 momentissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Hakijan kohdalla toimeentuloedellytys ei täyttynyt ja asiassa tuli siten arvioitavaksi, oliko hänen kohdallaan olemassa ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä tai vaatiko lapsen etu sitä.

Asiassa otettiin erityisesti huomioon se, että hakijan ja perheenkokoajan välinen perhe-elämä oli alkanut ajankohtana, jolloin edes perheenkokoajalla ei ollut ollut oleskelulupaa Suomeen ja perhe-elämän jatkaminen Suomessa oli ollut alusta asti epävarmaa. Ulkomaalaislain 114 §:n 4 momenttiin tehdyllä lainmuutoksella oli nimenomaisesti asetettu toimeentuloedellytys muun muassa toissijaista suojelua saaneen perheenkokoajan perheenjäsenille silloin, kun perhe on perustettu vasta maahantulon jälkeen. Tästä syystä toimeentuloedellytyksestä poikkeamista harkittaessa ei ollut annettava ratkaisevaa painoarvoa sille, että yhteisen perhe-elämän viettämiselle puolisoiden kotimaassa Irakissa oli olemassa todennäköisiä vaikeuksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei lapsen etu edellyttänyt toimeentuloedellytyksestä poikkeamista yksinomaan siitä syystä, että oleskeluluvan epääminen saattoi johtaa yhteiselämän katkeamiseen lapsen ja toisen vanhemman välillä. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella edellytti myös muita yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja tai olosuhteita. Tässä tapauksessa ei ollut ilmennyt sellaisia yksilöllisiä seikkoja, joiden johdosta lapsen etu olisi edellyttänyt toimeentuloedellytyksestä poikkeamista.

Ulkomaalaislaki 6 §, 37 § 1 momentti, 39 § 1 momentti, 66 a § ja 114 § 1 j 4 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Päätös, josta valitetaan

Kuopion hallinto-oikeus 28.2.2012 nro 12/0075/1

Asian vaiheet

Maahanmuuttovirasto on 12.7.2011 hylännyt muutoksenhakijan (jäljempänä "hakija"; asiakasnumero 1120039) oleskelulupaa koskevan hakemuksen, jonka perusteena on perheside Irakin kansalaiseen B:hen (jäljempänä "perheenkokoaja"). Lisäksi virasto on päättänyt käännyttää muutoksenhakijan Italiaan, jossa hänelle oli myönnetty oleskelulupa 21.4.2013 asti.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Ulkomaalaislain 114 §:n 4 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetun oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jos perhe on muodostettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. Hakijan tapauksessa oleskeluluvan myöntäminen edellyttää näin riittävää toimeentuloa ulkomaalaislain 39 §:n mukaisesti, koska avioliitto on solmittu perheenkokoajan Suomeen saapumisen jälkeen. Hakijan toimeentulo Suomessa ei ole tällä hetkellä turvattu, eikä perusteita oleskeluluvan myöntämiselle ole.

Esitetyn selvityksen mukaan perheenkokoajalla ja hakijalle syntyy heinäkuussa lapsi. Maahanmuuttovirasto katsoo kokonaisuus huomioon ottaen, ettei lapsen etu vaadi oleskeluluvan myöntämistä hakijalle. Maahanmuuttovirasto toteaa, että lapsen etu ei ehdoitta vaadi oleskeluluvan myöntämistä lapsen ulkomaalaiselle vanhemmalle sekä käännyttämisestä luopumista, jos lapsi asuu Suomessa ja voi jäädä asumaan Suomeen toisen vanhempansa kanssa. Maahanmuuttovirasto toteaa myös, että hakijan ja perheenkokoajan on täytynyt ymmärtää ja ottaa huomioon menettelynsä mahdolliset seuraukset harkitessaan hakijan saapumista Suomeen perheen perustamista varten, ilman että tällä oli oleskelulupaa tai toimeentuloedellytyksen puuttuessa mahdollisuutta saada sitä. Maahanmuuttovirasto katsoo lisäksi, ettei asiassa ole esitetty tai tullut ilmi sellaista poikkeuksellisen painavaa syytä, jonka perusteella toimeentuloedellytyksestä voitaisiin poiketa.

Maahanmuuttovirastolla on puuttuvan toimeentuloedellytyksen perusteella hyväksyttävä syy rajoittaa asianomaisten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattua perhe-elämän viettämistä Suomessa.

Maahanmuuttovirasto toteaa, ettei hakijalle myönnettäisi oleskelulupaa esitetyillä perusteilla ulkomailta haettuna. Näin ollen oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain 49 §:n perusteita.

Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon ulkomaalaislain 66 a §:ssä mainitut seikat.

Hakijan käännyttämiselle on ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukainen peruste. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakija voidaan käännyttää Italiaan, jossa hänellä on voimassaoleva oleskelulupa, ilman että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Maahanmuuttovirasto on hakijan käännyttämistä harkitessaan ottanut ulkomaalaislain 146 §:n mukaisesti huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on selostanut sovellettavat oikeusohjeet ja perustellut päätöstään seuraavasti:

Saatu selvitys

Perheenkokoaja on tullut Suomeen turvapaikanhakijana 19.12.2008. Hänelle on 8.9.2009 myönnetty jatkuva (A) oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella ajalle 8.9.2009–8.9.2013.

Valittaja A on tullut ensimmäisen kerran Suomeen turvapaikanhakijana 17.8.2009. Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksellään 12.11.2009 myöntänyt valittajalle oleskelulupaa ja on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta. Maahanmuuttovirasto on samalla päätöksellä käännyttänyt A:n Italiaan, joka vastuumääritysasetuksen mukaan on ollut vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. A on valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen 5.3.2010 antamallaan päätöksellä. Käännyttäminen on pantu täytäntöön 18.5.2010.

Valittaja on kertonut tutustuneensa puolisoonsa elokuussa 2009 Helsingissä. Puolisot ovat menneet naimisiin oman kulttuurinsa mukaisesti 1.9.2009. Väestötietojärjestelmän mukaan A ja B on vihitty avioliittoon 7.9.2010 Pohjois-Karjalan maistraatissa.

Puolisoille on 12.7.2011 syntynyt lapsi, C. Molemmat puolisot ovat lapsen huoltajia. Lapsi on Irakin kansalainen.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Valittaja on saapunut Suomeen ilman etukäteen ulkomailla Suomen edustustossa hankittua oleskelulupaa.

Valittajan tapauksessa oleskeluluvan myöntäminen edellyttää riittävää toimeentuloa ulkomaalaislain 39 §:n mukaisesti, koska avioliitto on solmittu perheenkokoajan Suomeen saapumisen jälkeen.

Maahanmuuttoviraston mukaan perheenkokoajan tulot perustuvat yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin, kuten asumistukeen, jota perheenkokoajalle on myönnetty 174,50 euroa kuukaudessa sekä kotoutumistukeen, jota perheenkokoajalle on myönnetty satunnaisina erinä. Valituksessa on myönnetty, että hakijan toimeentulo on hakemushetkellä perustunut sosiaalitukien varaan. Hallinto-oikeudessa ei ole esitetty, että valittajalla tai perheenkokoajalla olisi muita toimeentulolähteitä. Valittajan toimeentulon ei näin ollen voida katsoa olevan turvattu Suomessa.

Lapsen etu ei tässä tilanteessa vaadi oleskeluluvan myöntämistä valittajalle, koska lapsi asuu Suomessa ja voi jäädä asumaan Suomeen toisen vanhempansa kanssa. Lapsen syntyminen ei ole ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettu poikkeuksellisen painava syy eikä lapsen edun voida tässä katsoa vaativan toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Ei ole poikkeuksellista, että vain toinen vanhemmista huoltaa lasta. Valittajan ja perheenkokoajan olosuhteista ei ole tullut ilmi muutoinkaan lainkohdan tarkoittamaa syytä toimeentuloedellytyksestä poikkeamiselle.

Koska valittajan toimeentulo Suomessa ei ole turvattu eikä ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä toimeentuloedellytyksestä poikkeamiseen ole olemassa, valittajalle ei voida myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin nojalla Suomesta käsin haettuna tai ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin nojalla.

Maahanmuuttovirasto on voinut puuttuvan toimeentuloedellytyksen perusteella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan estämättä rajoittaa valittajan ja perheenkokoajan perhe-elämän viettämistä Suomessa.

Oleskeluluvan myöntämättä jättämisessä on riittävässä määrin otettu huomioon ulkomaalaislain 66 a §:n mukaiset seikat ja lain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu lapsen etu.

Valittajan maassa oleskelun jatkaminen edellyttää oleskelulupaa, jota hänelle ei ole myönnetty. Ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukaan tämä on peruste ulkomaalaisen käännyttämiselle. Valittaja voidaan käännyttää Italiaan, jossa hänellä on voimassaoleva oleskelulupa, ilman että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle. Käännyttämistä harkitessa on otettu huomioon ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaiset kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 6 § 1 momentti, 37 § 1 momentti, 39 § 1 ja 2 momentti, 66 a §, 114 § 1 ja 4 momentti ja 148 § 2 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Toni Sarivirta ja Raimo Härkönen. Esittelijä Pia Gröning.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja asian palauttamista Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämiseksi. Lisäksi A on pyytänyt, että korkein hallinto-oikeus kieltää Maahanmuuttoviraston käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon siihen saakka, kunnes asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu tai asiassa ehkä toisin määrätään.

A on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Hakija on avioitunut perheenkokoajana olevan B:n kanssa syyskuussa 2009, ja heille on syntynyt Suomessa yhteinen lapsi 12.7.2011. Hakijalla ei ole Suomessa ansiotuloja, mutta hän ei myöskään pysty hakeutumaan työhön ilman oleskelulupaa. Hakijalla on voimassa oleva oleskelulupa Italiaan, eikä asiassa ole kysymys siitä, että hakija joutuisi siellä epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Hakijan vilpittömänä haluna on päästä ansiotyöhön, ja hän on työskennellytkin palkkaa saamatta eräässä paikallisessa autokorjaamossa. Hakijalla on autonasentajan työkokemusta ja taitoa.

Asiassa on poikkeuksellisen painava syy poiketa toimeentuloedellytyksestä lapsen edun perusteella. Mikäli hakijalle ei myönnetä oleskelulupaa ja hänet käännytetään Italiaan, johtaa tämä väistämättä perheen hajoamiseen. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Hallinto-oikeuden käsitys siitä, että lapsi voi asua toisessa maassa kuin toinen vanhempansa, ei ole lapsen edun mukainen. Kyseessä on alle yksivuotias lapsi. Perheenjäsenet joutuisivat asumaan eri valtioissa kaukana toisistaan. Taloudellisista syistä tapaamiset lapsen ja etävanhemman välillä jäisivät hyvin vähäisiksi. Lapsen vieraantuminen hakijasta olisi lähes väistämätöntä.

Hakijan ja hänen perheensä tulee nauttia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisesta oikeudesta yksityis- ja perhe-elämän ja kotiin kohdistuvaan kunnioitukseen. Toimeentuloedellytyksestä tulee poiketa myös perhe-elämän suojan perusteella.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei takaa puolisoille yleistä oikeutta saada oleskelulupa toisen koti- tai oleskelumaasta. Luvan epääminen ei estä hakijaa ja hänen aviopuolisoaan viettämästä yhteistä perhe-elämää esimerkiksi Italiassa, jonne hakijalla on oleskelulupa. Hakija on uusinut turvapaikkahakemuksensa 14.12.2012 Pohjois-Karjalan poliisilaitoksella. Maahanmuuttovirasto katsoo, että valituslupahakemuksessa ja valituksessa ei ole tuotu esille mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella hallinto-oikeuden tai Maahanmuuttoviraston tekemät päätökset tulisi kumota. Valitus tulisi hylätä.

A on antanut vastaselityksen. Puolisoille on syntymässä toinen lapsi 15.2.2013. Perhe on viettänyt perhe-elämää koko ajan Suomessa ja olisi kohtuutonta vaatia, että perheen tulisi tässä tilanteessa jatkaa yhteiselämäänsä jossakin toisessa valtiossa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Hakija on solminut avioliiton Suomesta toissijaisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen perheenkokoajan kanssa vasta perheenkokoajan Suomeen saapumisen jälkeen. Hakijan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on siten 1.8.2010 voimaan tulleen muutetun ulkomaalaislain 114 §:n 4 momentin ja 39 §:n 1 momentin mukaisesti se, että hakijan toimeentulo Suomessa on turvattu ulkomaalaislain 39 §:n 2 momentissa tarkemmin säädetyllä tavalla.

Hakijan ja perheenkokoajan toimeentulo Suomessa perustuu hallinto-oikeuden päätöksessä todetulla tavalla yhteiskunnan perheelle maksamiin etuuksiin ja tukiin, eikä hakijan toimeentulo ole ulkomaalaislaissa tarkoitetulla tavalla ansiotyöstä tai vastaavalla tavalla saaduilla tuloilla turvattu. Asiassa on siten arvioitavana, onko hänen kohdallaan olemassa ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä tai vaatiko lapsen etu sitä.

2. Sovellettavat säännökset

2.1 Ulkomaalaislain oleskelulupaa koskevat säännökset esitöineen

Ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei tässä laissa toisin säädetä. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Toimeentuloedellytystä ei sovelleta myönnettäessä oleskelulupa 6 luvun perusteella, jollei 114 §:n 4 momentista muuta johdu. (11.6.2010/549)

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan ilman oleskelulupaa maahan saapuneelle ulkomaalaiselle myönnetään tilapäinen tai jatkuva oleskelulupa Suomessa, jos edellytykset tällaisen oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomailla ovat olemassa ja oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta.

Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Sama koskee harkintaa päätettäessä perhesiteen perusteella myönnetyn oleskeluluvan peruuttamisesta taikka perheenkokoajan tai hänen perheenjäsenensä maastapoistamisesta.

Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan pakolaisen, toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen taikka tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa perhesiteen perusteella, jos:

1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja

2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä.

Saman pykälän 4 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetun oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jos perhe on muodostettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. (11.6.2010/549)

Hallituksen esityksessä ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 28/2003 vp) on ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

"Keskeistä on se, että yhteiskunta ei vastaisi ulkomaalaisen oleskelusta aiheutuvista kustannuksista, vaan kustannukset hoitaisi oleskeluluvan saaja itse, hänen perheenjäsenensä, sukulaisensa tai muu taho.

Pykälän 1 momentin mukaan lähtökohtana olisi, että oleskeluluvan myöntäminen edellyttäisi turvattua toimeentuloa, jollei tässä laissa toisin säädettäisi.

(---)

Momentin mukaan olisi kuitenkin mahdollisuus yksittäistapauksessa poiketa toimeentuloedellytyksestä, jos siihen olisi poikkeuksellisen painava syy. Tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun Suomeen yksin tulleen alaikäisen lapsen etu sitä vaatii, kun hänen vanhempansa hakevat oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Kansainvälisen suojelun tarpeessa oleva lapsi sen sijaan voisi saada vanhempansa Suomeen ilman toimeentuloedellytystä. Samoin oleskelulupa voitaisiin turvattua toimeentuloa edellyttämättä myöntää, kun kyse on oleskeluluvan myöntämisestä yksilöllisestä inhimillisestä syystä oleskeluluvan 52 §:n perusteella saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle perhesiteen perusteella, eikä voida kohtuudella edellyttää perheenkokoajan muuttavan kotimaahansa, vaikka hän sinne voisi periaatteessa muuttaa ilman vaaraa."

Esityksestä antamassaan mietinnössä eduskunnan hallintovaliokunta (HaVM 4/2004 vp) esitti lakiehdotuksen hyväksymistä lain 39 §:n 1 momentin osalta muutetussa muodossa, jossa poikkeuksellisen painavan syyn ohella toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen olisi mahdollista, jos lapsen etu sitä vaatii. Tässä muodossa laki myös saatettiin voimaan. Valiokunta perusteli kantaansa seuraavasti:

"Suomen ja Euroopan unionin lainsäädännön keskeisiä perusteita oleskelulupien myöntämisessä on se, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Tällä halutaan välttää henkilön joutuminen pian maahantulon jälkeen sosiaalihuoltojärjestelmän piiriin. Toimeentuloedellytys ei ole ehdoton, vaan siihen on lukuisia poikkeuksia (47 §:n 1 momentin 1 kohta, 48, 50, 51, 52 ja 54 § sekä 6 luvun kansainvälistä suojelua koskevat säännökset). Esimerkiksi kansainvälisen suojelun perusteella luvan saaneelta tai Suomen kansalaisen perheenjäseneltä ei edellytetä turvattua toimeentuloa. Lisäksi on otettava huomioon, että hallituksen esityksen mukaan kustannuksia korvaavia sosiaaliturvaetuuksia olisi mahdollista nauttia ilman, että se vaikuttaisi lupaharkintaan. Toimeentulovaatimus on pidettävä lähtökohtana myös vastaisuudessa. Tilapäinen turvautuminen toimeentulotukeen ei kuitenkaan ole jatkoluvan myöntämisen este.

Hallituksen esityksen 39 §:n 1 momentissa on lähdetty siitä, että toimeentulovaatimuksesta luopuminen yksittäisessä tapauksessa edellyttää poikkeuksellisen painavaa syytä. Perustelujen mukaan poikkeuksellisen painava syy voi olla yksin tulleen alaikäisen lapsen etu silloin, kun hänen vanhempansa hakevat oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lapsen etuun perustuvan poikkeuksen kirjaamista lakitekstiin yleisemminkin kuin vain yksin tulleita alaikäisiä tarkoittaen."

Hallituksen esityksessä ulkomaalaislain muuttamiseksi (HE 240/2009 vp) on yleisperusteluissa ( kohta 3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset alakohta 2. Perheenyhdistäminen) todettu muun ohessa seuraavaa:

"Toimeentulon edellyttäminen tapauksissa, joissa kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saaneen perhe on muodostettu vasta maahantulon jälkeen, on yleinen käytäntö muissa EU:n jäsenmaissa ja toisi siten Suomen lainsäädännön lähemmäksi muiden Euroopan maiden lainsäädäntöjä. Kansainvälistä suojelua saaneiden tai tilapäistä suojelua saaneiden perheenyhdistäminen ei edelleenkään edellyttäisi riittävää toimeentuloa, jos perhe on perustettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. Perheenyhdistäminen olisi mahdollista myös silloin, kun perhe on perustettu vasta Suomeen tulon jälkeen, mutta tällöin oleskeluluvan myöntäminen perheenjäsenelle edellyttäisi riittävää toimentuloa."

Edelleen samassa esityksessä on 114 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

"Voimassa olevan 114 §:n 4 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen perhesiteen perusteella kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenelle ei edellytä, että hakijan toimeentulo on turvattu. Ulkomaalaislaissa ei ole eroteltu sitä, onko hakijan täytynyt olla perheenkokoajan perheenjäsen jo ennen Suomeen tuloa. Kyseistä momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimeentuloedellytystä sovellettaisiin perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen muodostettuihin perheisiin. Jos perhe olisi muodostettu ennen perheenkokoajan Suomen tuloa, tilanne pysyisi nykyisenä eli perheen yhdistämisen edellytyksenä ei olisi turvattua toimeentuloa. Käytännössä suurin osa perheistä on muodostettu jo ennen maahantuloa. Toimeentuloedellytys tulisi sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun kolmannen maan kansalaisesta tulee perheenjäsen avioitumisen kautta vasta sen jälkeen kun perheenkokoaja on tullut Suomeen."

2.2. Lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan liittyvät oikeusohjeet

Lapsen oikeuksia koskee Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleissopimus lapsen oikeuksista. Sen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimesta on toukokuussa 2008 julkaistu lapsen edun määrittämistä koskevat suuntaviivat (UNHCR Guidelines on Determining the Best Interest of the Child). Niiden kohdassa 1.1 todetaan, että käsite lapsen etu kuvaa laajasti lapsen hyvinvointia. Tällainen hyvinvointi määritetään monien yksilöllisten olosuhteiden perusteella, kuten ikä, kehitystaso, vanhempien läsnäolo tai sen puuttuminen, lapsen elinympäristö ja kokemukset. Lapsen oikeuksien sopimus ei tarjoa täsmällistä määritelmää eikä nimenomaisesti luettele lapsen etuun kuuluvia tekijöitä. Sopimuksen mukaan tiettyjen toimien kohdalla lapsen etu on ratkaiseva. Tällainen toimi on muun ohessa sopimuksen 9 artiklassa tarkoitettu lapsen erottaminen vanhemmistaan näiden tahdon vastaisesti. Muissa lapsiin vaikuttavissa toimissa lapsen etu on ensisijainen, mutta ei ainoa harkintaperuste.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

3. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 31.1.2006 Rodriguez da Silva ja Hoogkamer v. Alankomaat kuvannut perhe-elämän suojaa koskevaa oikeuskäytäntöään ja todennut, että valtion positiivisten ja negatiivisten velvollisuuksien kohdalla tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä. Valtiolla on kuitenkin tietty harkintamarginaali. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan velvoitteet eivät aseta valtiolle yleistä velvollisuutta noudattaa maahanmuuttajan valintaa asuinmaasta eikä velvollisuutta hyväksyä perheenyhdistämistä alueellaan. Kuitenkin perhe-elämän ja maahanmuuton yhteydessä valtion velvollisuus sallia maassa asuvan henkilön sukulaisten maahanpääsy vaihtelee riippuen kysymyksessä olevien henkilöiden erityisistä olosuhteista ja yleisestä intressistä. Huomioon otettavia seikkoja ovat se, missä määrin perhe-elämä on tosiasiassa rikkoutunut, siteiden voimakkuus asianomaiseen valtioon, onko perheen asumiselle jonkun perheenjäsenen alkuperämaassa ylitsepääsemättömiä esteitä ja onko maahanmuuttoon liittyviä määräyksiä rikottu tai onko muita julkiseen järjestykseen liittyviä seikkoja, jotka estäisivät maahanpääsyn. Tärkeä näkökulma on myös se, onko perhe-elämä perustettu aikana, jolloin asianomaiset ovat olleet tietoisia, että jonkun heistä asema maahanmuuttajana on sellainen, että perhe-elämän jatkuvuus isäntämaassa on alusta alkaen epävarmaa. Jos näin on, ulkomaalaisen perheenjäsenen maastapoistaminen saattoi vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa merkitä 8 artiklan velvoitteiden rikkomista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut edellä kuvattuun oikeuskäytäntöönsä myös tuomiossa 26.4.2007 Konstatinov v. Alankomaat sekä tuomiossa 31.7.2008 Darren Omoregia ym. v. Norja. Ensin mainitussa tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin lausui, että periaatteessa se ei pidä kohtuuttomana vaatimusta, että maahan sijoittuneen ulkomaalaisen on osoitettava riittävän itsenäiset ja pysyvät tulot, joiden avulla hän voi huolehtia perheenyhdistämisessä tarkoitetun perheenjäsenen perustoimeentulosta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lisäksi muun muassa päätöksessään 6.7.2006 Priya v. Tanska todennut, ettei siitä, että sopimusvaltio suvaitsi ulkomaalaisen läsnäolon tämän odottaessa päätöstä oleskelulupahakemukseensa tai siitä tekemiin valituksiinsa sekä tänä aikana hänellä olleesta mahdollisuudesta osallistua isäntämaan yhteiskuntaelämään ja perustaa suhteita sekä perhe siellä johtunut, että sopimusvaltion viranomaisilla olisi 8 artiklan nojalla velvollisuus sallia asianomaisen muukalaisen maahan asettuminen. Määräyksiä rikkoneet henkilöt eivät voineet odottaa, että he saisivat tosiasiallisen oleskelun johdosta luvan oleskelulleen.

4. Asiassa saatu selvitys

Perheenkokoaja B (s. 1978) on saapunut Suomeen 19.12.2008. Maahanmuuttovirasto on 8.9.2009 myöntänyt hänelle oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella ajalle 8.9.2009–8.9.2013.

Hakija A (s. 1972) on saapunut ensimmäisen kerran Suomeen 17.8.2009 turvapaikanhakijana. Hän on tuolloin ilmoittanut olevansa D (s.1975). Maahanmuuttovirasto on 12.11.2009 jättänyt hakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta ja hylännyt oleskelulupahakemuksen sekä käännyttänyt hakijan vastuumääritysasetuksen perusteella Italiaan. Hakijalle oli Italiassa myönnetty suojeluperusteinen oleskelulupa (protezione sussidiaria) ajalle 17.2.2009–21.4.2013. Käännytys pantiin täytäntöön 18.5.2010.

Hakija ja perheenkokoaja ovat tavanneet vastaanottokeskuksessa elokuussa 2009, ja he ovat oman selvityksensä mukaan solmineet oman kulttuurinsa mukaisen avioliiton 1.9.2009. Heidät on vihitty avioliittoon 7.9.2010 Pohjois-Karjalan maistraatissa. Hakija on hakenut oleskelulupaa perhesiteen perusteella 14.9.2010. Puolisot ovat muuttaneet yhteiseen vuokra-asuntoon Lieksaan heinäkuun alussa 2010. Heille on syntynyt yhteinen lapsi 12.7.2011. Toisen lapsen lasketuksi syntymäajaksi on ilmoitettu 15.2.2013. Hakija on opiskellut suomen kieltä Lieksan kristillisessä opistossa.

5. Oikeudellinen arviointi

Toimeentuloedellytyksen tarkoituksena on osaltaan taata maan taloudellinen hyvinvointi siten, ettei maahan muuttavan ulkomaalaisen oleskelu aiheuta kohtuutonta rasitusta maan julkiselle taloudelle. Toimeentuloedellytys on lain selkeä pääsääntö, jonka asettamiselle Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä selostetussa oikeuskäytännössään katsonut olevan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleessa edellytetty hyväksyttävä tarkoitus. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen on mahdollista vain laissa erikseen säädetyin perustein silloin kun yksittäisen tapauksen olosuhteet sitä edellyttävät.

Arvioitaessa hakijan ja hänen perheensä olosuhteita on erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että hakijan ja perheenkokoajan välinen perhe-elämä on alkanut ajankohtana, jolloin edes perheenkokoajalla ei ole ollut oleskelulupaa Suomeen. Hakija puolestaan on jo kertaalleen käännytetty Italiaan, mistä hän on palannut Suomeen ilman etukäteen ulkomailta käsin hankittua oleskelulupaa. Hakija on avioitunut perheenkokoajan kanssa ja hakenut perhesideperusteista oleskelulupaa tilanteessa, jossa hänen oleskelunsa jatkuminen Suomessa on puuttuvan toimeentulon johdosta ollut varsin epävarmaa. Hakijalle ja perheenkokoajalle ei ole heidän perhe-elämänsä perustamisajankohta huomioon ottaen muodostunut ehdotonta oikeutta jatkaa perhe-elämää itse valitsemassaan asuinmaassa eli Suomessa.

Ulkomaalaislain 114 §:n 4 momenttiin tehdyllä lainmuutoksella on nimenomaisesti asetettu toimeentuloedellytys muun muassa kansainvälistä suojelua saaneen perheenkokoajan perheenjäsenille silloin, kun perhe on perustettu vasta maahantulon jälkeen. Tästä syystä toimeentuloedellytyksestä poikkeamista harkittaessa ei ole annettava ratkaisevaa painoarvoa sille, että yhteisen perhe-elämän viettämiselle puolisoiden kotimaassa Irakissa on olemassa todennäköisiä vaikeuksia. Puolisoiden on mahdollista viettää perhe-elämää yhdessä joko Suomessa taikka Italiassa siinä tapauksessa, että he kykenevät turvaamaan toimeentulonsa.

Asiaa on tarkasteltava myös hakijan ja perheenkokoajan lasten kannalta eli asiassa on arvioitava, vaatiiko heidän etunsa poikkeamista toimeentuloedellytyksestä. Puolisoille on syntynyt Suomessa 2011 yhteinen lapsi ja lisäksi korkeimmalle hallinto-oikeudelle on ilmoitettu toisen lapsen syntyvän vuonna 2013. Nyt kyseessä oleva päätös hakijan oleskeluluvan epäämisestä merkitsee, että lasten ei ole mahdollista jatkaa yhteistä perhe-elämää hakijana olevan isänsä kanssa Suomessa. Toisaalta perhe-elämä voi jatkua myös Suomessa siinä tapauksessa, että hakijan toimeentulo täällä on turvattu.

Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella poikkeuksetta tilanteissa, joissa puolisot ovat perustaneet perheen Suomessa tietoisina siitä, että heidän tai ainakin toisen heistä oleskelun jatkaminen maassa on epävarmaa, johtaisi ulkomaalaislain 39 §:stä ja 114 §:n 4 momentista ilmenevän pääsäännön vastaiseen tilanteeseen. Korkein hallinto-oikeus arvioi tästä syystä, että yksinomaan yhteiselämän katkeamisen mahdollisuus hakijana olevan vanhemman kanssa ei edellytä toimeentuloedellytyksestä poikkeamista ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lapsen edun vuoksi. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella edellyttää myös muita yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja tai olosuhteita. Tässä tapauksessa ei ole ilmennyt sellaisia yksilöllisiä seikkoja, joiden johdosta lapsen etu edellyttäisi toimeentuloedellytyksestä poikkeamisen.

Edellä mainituilla perusteilla ja koska hakijan toimeentulo Suomessa ei ole turvattu eikä ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä toimeentuloedellytyksestä poikkeamiseen edellä esitetyillä perusteilla ole olemassa, hakijalle ei voida myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin nojalla Suomesta käsin haettuna. Asiaa ei ole arvioitava toisin myöskään ulkomaalaislain 66 a §:ssä mainitut seikat huomioon ottaen.

Koska hakijalle ei siten voida myöntää oleskelulupaa Suomessa, hänet on ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin nojalla käännytettävä Italiaan. Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukainen kokonaisharkinta ei myöskään anna aihetta arvioida käännyttämistä toisin.

Näillä perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden päätöksen perustelut käännyttämisen osalta hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Oikeusapu

Muutoksenhakijalle on myönnetty oikeusapua 19.9.2011 lukien ilman omavastuuta. Hänen avustajakseen on määrätty asianajaja E, joka on vaatinut palkkiota seitsemän työtunnin mukaisesti.

Avustajalle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena seitsemän työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 700 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 168 euroa, muodostuu siten 868 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen, Outi Suviranta ja Janne Aer. Asian esittelijä Elina Ranz.