14.2.2020/641

Asiassa oli kysymys vammaispalvelulaissa tarkoitetun kuljetuspalvelun järjestämistavasta.

Kunta oli aiemmin myöntänyt autistiselle ja vaikeasti kehitysvammaiselle A:lle kuljetuspalveluun niin sanotun vakiotaksioikeuden. Tehtävän siirryttyä kuntayhtymälle A:n kuljetuspalvelut järjestettiin matkojenyhdistelykeskuksen (taksien tilauskeskus) kautta. A:sta oli tehty keskukseen yksilöllinen profiili, jonka perusteella myös A:lle entuudestaan tuntematon kuljettaja sai tiedon A:n erityistarpeista.

Kuntayhtymän viranhaltija hylkäsi A:n edunvalvojan tekemän hakemuksen vakiotaksioikeuden palauttamisesta ja yksilöjaosto hylkäsi tehdyn oikaisuvaatimuksen. Kuntayhtymän mukaan oikeutta ei voitu myöntää asiakkaalle muun ohella sen vuoksi, että kuntayhtymässä kuljetuspalveluiden erillisoikeutena ei ollut vakiotaksioikeutta.

Hallinto-oikeus kumosi A:n edunvalvojan valituksesta kuntayhtymän päätöksen ja palautti asian kuntayhtymälle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että palvelun järjestäjällä on lähtökohtaisesti oikeus päättää, miten vaikeavammaisen henkilön kuljetuspalvelu järjestetään ja myös muuttaa kuljetuspalvelun järjestämistapaa. Kuljetuspalvelun saajalla ei siten ole ehdotonta oikeutta saada kuljetuspalvelua haluamallaan tavalla. Kuljetuspalvelujen järjestämistapa ei saa kuitenkaan estää tai kaventaa vaikeavammaiselle henkilölle kuuluvaa subjektiivista oikeutta kuljetuspalveluun. Jos henkilö ei voi vammansa vuoksi tai muusta perustellusta syystä käyttää hänelle myönnettyä kuljetuspalvelua, kuljetuspalvelu on järjestettävä henkilön yksilöllisten tarpeiden edellyttämällä tavalla. Järjestämistapaa koskevassa päätöksessä on arvioitava, edellyttääkö hakijan yksilöllinen tilanne kuljetuspalvelun järjestämistä tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

Hallinto-oikeuden mukaan A:n kuljetukset olivat sujuneet hyvin sen noin 10 vuoden ajan, jolloin hänellä oli ollut oikeus käyttää tuttua taksinkuljettajaa. Esitetyn selvityksen perusteella A:lla oli terveydentilansa vuoksi edelleen suuria vaikeuksia kohdata itselleen vieraita henkilöitä. A:n sopeutuminen muutoksiin oli hidasta ja vaati suunnitelmallisuutta. Tämä oli johtanut suuriin ongelmiin kuljetuksissa, ja A oli ahdistunut kuljetuksiin liittyvistä ongelmatilanteista. A ei ollut välittömästi päätöksen tekemisen jälkeen käyttänyt kuntayhtymän hänelle myöntämää kuljetuspalvelua, vaan A:n äiti oli kuljettanut häntä. Myöhemmin A oli käyttänyt palvelua muutamia kertoja kuukaudessa, mutta ainoastaan siten, että kuljetuksissa oli ollut mukana A:n äiti tai muu avustava henkilö. Myös Kelan kuljetuksia koskenut vakiotaksioikeus oli sittemmin lakkautettu, mikä oli johtanut A:n oirehtimiseen ja fysioterapian toteuttamiseen tästä syystä kotona.

Saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus arvioi, että A:lla oli hänen sairauksiensa ja vammaisuutensa aiheuttamien toimintarajoitteiden ja oireiden vuoksi kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää kuljetuspalvelua siinä muodossa kuin kuntayhtymä oli sen hänelle myöntänyt. A:lle oli siten myönnettävä vakiotaksioikeus tai muuten järjestettävä kuljetuspalvelu hänen tarpeitaan vastaavalla tavalla.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kuntayhtymän valituksen. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu.

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 § ja 8 § 2 momentti

Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 3 momentti

Vrt. KHO 2003:100

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Petri Helander, Antti Pekkala ja Ari Wirén. Asian esittelijä Johanna Haapala-Mrena.