Muu päätös 6320/2017

Asia Pysäköintivirhemaksua koskeva valituslupahakemus ja valitus

Valittajat 1. A ja

2. Savonlinnan kaupunki

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 11.4.2017 nro 17/0384/1

Asian aikaisempi käsittely

Savonlinnan kaupungin pysäköinninvalvoja on 30.8.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen pysäköintivirhemaksusta, joka oli määrätty ajoneuvon pysäköimisestä merkityn pysäköintipaikan viereen.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että pysäköinninvalvojan päätös kumotaan ja pysäköintivirhemaksu poistetaan. Hallinto-oikeuden ratkaisusta riippumatta oikeudenkäyntimaksu on jätettävä määräämättä.

Valittaja on pysäköinyt ajoneuvonsa oikein, sillä pysäköintipaikalle oli merkitty ainoastaan pysäköintiä ohjaavat väliviivat, eikä reunimmaisen paikan ulkoreunan merkintä ole välttämätöntä. Pysäköintipaikalla ei myöskään ollut takareunamerkintää.

Pysäköinninvalvoja on antanut lausunnon.

A on antanut vastineen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on jättänyt A:n valituksen tutkimatta siltä osin kuin siinä on vaadittu hänen vapauttamistaan oikeudenkäyntimaksusta. Hallinto-oikeus on muutoin hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Tutkimatta jättäminen

Tuomioistuinmaksulain 1 §:n 1 momentin mukaan tämän lain mukaan peritään oikeudenkäyntimaksuja ja hakemusmaksuja korvauksena asian käsittelystä ja suoritetuista toimenpiteistä tuomioistuimissa.

Saman lain 10 §:n 1 momentin mukaan maksun määrää asian ratkaisija, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä, toimituskirjan antaja tai muu tehtävään määrätty virkamies.

Saman lain 11 §:n 1 momentin mukaan maksun määräämistä koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua maksun määränneeltä virkamieheltä tai viranomaiselta kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä siten kuin hallintolaissa säädetään.

Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden ratkaisun lopputuloksesta riippumatta päätöksestä ei tulisi periä oikeudenkäyntimaksua. Edellä mainittujen säännösten perusteella oikeudenkäyntimaksun määräämisestä päättäminen ei kuulu tämän asian ratkaisuun hallinto-oikeudessa osallistuvan kokoonpanon toimivaltaan. Tämän vuoksi vaatimus on jätettävä tutkimatta.

Pääasia

Tieliikennelain 28 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan pysäköinti on kielletty merkityn pysäköintipaikan vieressä tahi merkityllä pysäköintipaikalla siten, että ajoneuvo osittainkin jää kullekin ajoneuvolle merkityn paikan ulkopuolelle.

Tieliikenneasetuksen 42 §:n mukaan pysäköintialue erotetaan ajoradasta yhtenäisellä valkoisella viivalla. Samanlaisella viivalla voidaan osoittaa ajoneuvojen sijoitus alueen sisällä.

Valittajalle on määrätty pysäköintivirhemaksu Savonlinnan Kirkkopuiston pysäköintialueella 2.8.2016, sillä valittajan ajoneuvo on ollut pysäköitynä merkityn pysäköintipaikan viereen. Pysäköintialue on valituskirjelmän mukaan ollut kesäisin väliaikaisena pysäköintipaikkana ja paikat kyseisellä pysäköintialueella on osoitettu liikennemerkeillä nro 521 (pysäköintipaikka) ja 521 a (ajoneuvojen sijoitus pysäköintipaikalla) sekä lisäkilvillä 856 b (pysäköintikiekon käyttövelvollisuus). Pysäköinninvalvojan päätöksen mukaan kyseisellä pysäköintialueella pysäköintipaikat on selkeästi merkitty valkoisin kalkkiviivoin eikä kyseessä olevassa pysäköintikohdassa merkitty paikka miltään osin jatku kohti Sääminginkadun reunaa, joten ajoneuvo on ollut väärin pysäköity.

Pysäköinnintarkastajan ottamasta ja valituksen liitteinä olevista valokuvista ilmenee, että kyseisellä pysäköintialueella ajoneuvojen pysäköintiin varatut pysäköintipaikat on erotettu toisistaan valkoisilla kalkkiviivoilla. Pysäköinnintarkastajan ottamasta valokuvasta ilmenee myös, että valittajan ajoneuvo on ollut pysäköitynä siten, että ajoneuvo on ollut osittain hiekkakentällä kalkkiviivoin merkityllä, ajoneuvon vieressä olevalla pysäköintipaikalla.

Hallinto-oikeus toteaa, että asiakirjoissa olevien valokuvien perusteella ei voida varmuudella todeta, mitkä paikat kyseisellä pysäköintialueella on tarkoitettu pysäköintiin. Pysäköintipaikkoja ei ole merkitty yksiselitteisesti rajaamalla ne valkoisella viivalla kokonaan. Merkinnät ovat näin ollen olleet tältä osin epäselvät, joten valittaja on voinut perustellusti olettaa, että hänen käyttämänsä pysäköintipaikka on ollut luvallinen. Kun otetaan kuitenkin huomioon, että valittaja on edellä kerrotulla tavalla pysäköinyt ajoneuvonsa siten, että se on ollut osittain hänen käyttämänsä pysäköintipaikan ulkopuolella, hän on tehnyt pysäköintivirheen, jonka johdosta hänelle on voitu määrätä pysäköintivirhemaksu. Sillä seikalla, että kyseisellä paikalla on valittajan käsityksen mukaan säännöllisesti ollut pysäköitynä muita autoja, ei ole asian ratkaisun kannalta merkitystä.

Pysäköinninvalvojan päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Tieliikennelaki 105 §

Tuomioistuinlaki 4 luku 1 §

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeudenkäyntimaksut määrätään Savonlinnan kaupungin maksettaviksi.

A on perustellut valitustaan muun ohella seuraavasti:

Hallinto-oikeus on ratkaissut asian pysäköinnintarkastajan ottamasta valokuvasta oma-aloitteisesti päättelemällä perusteella, jolla pysäköintivirhemaksua ei ole määrätty. A:lla ei ole ollut mahdollista lausua mitään hallinto-oikeuden käyttämästä perusteesta. Hallinto-oikeus on näin ollen mennyt toimivaltaansa ulommaksi, ja kysymyksessä on ollut kuulemisvirhe.

Tilapäisenä pysäköintipaikkana olevalla hiekkakentällä olevat kalkkiviivat olivat tapahtuma-aikaan hallinto-oikeudenkin mukaan epäselviä ehkä osin kulumisesta ja sateista johtuen. Lisäksi himmeiden viivojen päällä oli puunlehtiä. Kalkkiviivat eivät olleet aivan suoria, ja olivat paikoin erilevyisiä. Viivojen välinen etäisyys oli vaihtelevaa. A:n pysäköimän auton oikea eturengas oli auton oikealla puolella olevan epäselvän kalkkiviivan päällä, mutta ei kuitenkaan kiistattomasti ylittänyt kalkkiviivaa.

Savonlinnan kaupunki on sille esitetyn lausuntopyynnön, johdosta toimittamassaan vastaukseksi ja valitukseksi otsikoidussa kirjoituksessa vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen ratkaistavaksi siltä osin kuin kyse on hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluista.

Vaikka pysäköinti on ollut virheellistä myös hallinto-oikeuden mainitsemalla perusteella, on pysäköintivirhemaksu kuitenkin määrätty sillä perusteella, että auto on pysäköity virheellisesti pysäköintiruudun viereen. Hallinto-oikeus ei ole voinut tuomita pysäköintivirhemaksua muulla perusteella kuin sillä, joka ilmenee varsinaisesta pysäköintivirhemaksusta.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ovat virheellisiä myös niiltä osin kuin ne koskevat auton pysäköintiä parkkiruudun viereen. Toisin kuin hallinto-oikeuden perusteluista ilmenee, on A:n pysäköimän auton viereisen parkkiruudun ulkoreunat selkeästi merkitty valkoisella viivalla. Savonlinnan kaupunki yhtyy valittajan esittämiin perusteisiin hallinto-oikeuden päätöksen virheellisyydestä.

A on antamassaan vastaselityksessä esittänyt muun ohella, ettei kaupunki voi esittää asiassa muutosvaatimuksia. Hallinto-oikeuden päätös on kyllä kumottava, mutta asiaa ei tule palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

A on vielä esittänyt, ettei kyseisellä tilapäisellä pysäköintialueella ole ollut yhtään sellaista pysäköintiruutua tai -paikkaa, jonka ulkoreunat olisi ollut merkitty valkoisilla viivoilla. Pysäköintialueen hiekkapinnassa on ollut ainoastaan pysäköintipaikkojen välissä osin kuluneita kalkkiviivoja, jotka ovat parantaneet pysäköinnin järjestystä alueella.

Oikeudenkäyntimaksua koskeva hallinto-oikeuden esittelijän ratkaisu

Itä-Suomen hallinto-oikeuden esittelijä on määrännyt hallinto-oikeuden päätöksestä maksettavaksi oikeudenkäyntimaksun. A ei ole vaatinut oikaisua maksun määräämistä koskevaan päätökseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki Savonlinnan kaupungin lausunnossaan esittämiä muutosvaatimuksia valituslupahakemuksena tai valituksena.

2. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja tältä osin tutkinut asian. Valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden ja pysäköinninvalvojan päätökset kumotaan ja pysäköintivirhemaksu poistetaan.

3. Korkein hallinto-oikeus purkaa omasta aloitteestaan hallinto-oikeuden päätöksestä määrätyn oikeudenkäyntimaksun määräämistä koskevan päätöksen.

4. Lausuminen vaatimuksesta määrätä hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeudenkäyntimaksut Savonlinnan kaupungin maksettaviksi raukeaa.

Perustelut

1. Tutkimatta jättäminen

Hallinto-oikeuden päätöksellä ei ole muutettu pysäköinninvalvojan oikaisuvaatimuksen johdosta antaman päätöksen lopputulosta. Pysäköintivirhemaksu on jäänyt voimaan. Savonlinnan kaupungilla ei näin ollen ole oikeudellista perustetta hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen. Tämän vuoksi kaupungin lausunnossaan esittämät muutosvaatimukset on jätettävä valituslupahakemuksena ja valituksena tutkimatta.

2. Pääasia

Sovellettavat oikeusohjeet

Tieliikennelain 28 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan pysäköinti on kielletty merkityn pysäköintipaikan vieressä tahi merkityllä pysäköintipaikalla siten, että ajoneuvo osittainkin jää kullekin ajoneuvolle merkityn paikan ulkopuolelle.

Tieliikenneasetuksen 42 §:n mukaan pysäköintialue erotetaan ajoradasta yhtenäisellä valkoisella viivalla. Samanlaisella viivalla voidaan osoittaa ajoneuvojen sijoitus alueen sisällä.

Kysymyksenasettelu, oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Valittajalle on määrätty pysäköintivirhemaksu Savonlinnan Kirkkopuiston pysäköintialueella 2.8.2016 sillä perusteella, että valittajan ajoneuvo on ollut pysäköitynä valkoisella kalkkiviivalla merkityn pysäköintipaikan viereen. Pysäköinninvalvoja on hylännyt oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että epäselvien pysäköintipaikkamerkintöjen vuoksi valittaja on voinut perustellusti olettaa, että hänen käyttämänsä pysäköintipaikka on ollut luvallinen. Näin ollen hallinto-oikeuden on katsottava päättäneen, ettei ajoneuvoa ollut pysäköity virheellisesti pysäköintialueen ulkopuolelle.

Hallinto-oikeus on päätöksensä johtopäätöksenä kuitenkin vielä todennut, että valittaja oli pysäköinyt ajoneuvonsa siten, että se on ollut osittain hänen käyttämänsä ja hallinto-oikeuden sinänsä siis luvalliseksi katsoman pysäköintipaikan ulkopuolella. Tämän vuoksi hallinto-oikeus on katsonut, että valittaja oli tehnyt pysäköintivirheen, jonka johdosta hänelle on voitu määrätä pysäköintivirhemaksu.

Asiassa on täällä ensin ratkaistava, onko hallinto-oikeus voinut ottaa omasta aloitteestaan tutkittavaksi sen, onko ajoneuvo ollut pysäköitynä osittain pysäköintipaikan ulkopuolelle. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kysymys on seuraamuksen määräämisestä laissa asetetun pysäköintikiellon johdosta. Pysäköintiä koskevien säännösten noudattamisen valvonta ja pysäköintivirhemaksujen määrääminen on säädetty, siten kuin pysäköinninvalvonnasta annetun lain 10 §:stä tarkemmin ilmenee, poliisin ja kunnallisen pysäköinninvalvojan tehtäväksi. Asianosaisen puolustautumisoikeuksien turvaaminen edellyttää, että valvova viranomainen saattaa tämän tietoon kaikki perusteet, joiden johdosta pysäköintivirheen voidaan katsoa tapahtuneen, ja että tuomioistuin pidättäytyy tutkimasta pysäköintivirhemaksun määräämistä sellaisella perusteella, johon valvova viranomainen ei ole vaihtoehtoisestikaan tukeutunut. Koska pysäköinninvalvoja ei ole tässä tapauksessa A:n oikaisuvaatimusta käsiteltäessä tai vielä hallinto-oikeudessakaan esittänyt pysäköintivirheen tapahtuneen sillä toissijaisella perusteella, että ajoneuvo on osittain jäänyt mahdollisesti sinänsä luvalliseksi katsottavan pysäköintipaikan ulkopuolelle, hallinto-oikeuden ei olisi tullut tästä lausua.

Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asian laajentaminen mainitun perusteen tutkimiseen ei ole mahdollista enää korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Pysäköinninvalvoja on täällä kuitenkin esittänyt, että pysäköintivirhemaksu on voitu määrätä sillä alkuperäisellä perusteella, että ajoneuvo on pysäköity pysäköintialueen ulkopuolelle. A:n puolustautumisoikeuksien turvaaminen tai muukaan syy ei estä tämän pysäköinninvalvojan vastauksessa esitetyn perusteen huomioon ottamista seikkana, joka voi estää A:n valituksen hyväksymisen. Asiassa on näin ollen vielä ratkaistava, onko ajoneuvo katsottava pysäköidyksi pysäköintialueen ulkopuolelle ja hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos edellä todetusta huolimatta siten pysytettävä. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin hallinto-oikeuden tavoin katsoo, kun otetaan huomioon saatu selvitys ja hallinto-oikeuden päätöksestä tältä osin ilmenevät perustelut, että A on voinut perustellusti olettaa, että hänen käyttämänsä pysäköintipaikka on ollut luvallinen. Kaiken edellä olevan johdosta hallinto-oikeuden ja pysäköinninvalvojan päätökset on kumottava ja pysäköintivirhemaksu poistettava.

3. Hallinto-oikeuden päätöksestä määrätty oikeudenkäyntimaksu

Sovellettavat oikeusohjeet

Tuomioistuinmaksulain 1 §:n 1 momentin mukaan peritään oikeudenkäyntimaksuja ja hakemusmaksuja korvauksena asian käsittelystä ja suoritetuista toimenpiteistä tuomioistuimissa.

Tuomioistuinmaksulain 2 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä peritään 250 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu.

Tuomioistuinmaksulain 7 §:n 2 momentin mukaan jos maksun periminen olisi ilmeisen kohtuutonta, viranomainen tai maksun määräävä virkamies voi yksittäistapauksessa määrätä, ettei maksua peritä.

Tuomioistuinmaksulain 9 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos hallinto-oikeus, korkein hallinto-oikeus tai vakuutusoikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.

Tuomioistuinmaksulain 10 §:n 1 momentin mukaan maksun määrää asian ratkaisija, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä, toimituskirjan antaja tai muu tehtävään määrätty virkamies.

Tuomioistuinmaksulain 11 §:n 1 momentin mukaan maksun määräämistä koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua maksun määränneeltä virkamieheltä tai viranomaiselta kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Hallintolainkäyttölain 64 §:n 1 momentin 1 momentin toisen lauseen mukaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian ratkaisemisen yhteydessä voidaan siihen liittyvä päätös purkaa ilman hakemusta tai esitystä.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Hallinto-oikeuden päätöksestä on A:n maksettavaksi määrätty 250 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. A ei ole hakenut oikaisua oikeudenkäyntimaksuun, joten sen määräämistä koskeva päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Tuomioistuinmaksulaissa ei ole säännöstä, jonka nojalla hallinto-oikeuden määräämä oikeudenkäyntimaksu voitaisiin säännönmukaisen muutoksenhaun yhteydessä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksin poistaa siinäkään tapauksessa, että korkein hallinto-oikeus muuttaa hallinto-oikeuden ja hallintoviranomaisen päätöstä muutoksenhakijan eduksi. Toisaalta silloin, kun hallinto-oikeuden päätös, jolla pysäköintivirhemaksu on pysytetty, lainvastaisena kumotaan, oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa ei olisi alun perinkään peritty, mikäli hallinto-oikeus olisi päätynyt pääasiassa oikeaan lopputulokseen.

Ottaen huomioon, että oikeudenkäyntimaksu on suuruudeltaan 250 euroa ja oikeudenkäynnin kohteena oleva pysäköintivirhemaksu 45 euroa, hallinto-oikeudessa määrätyn oikeudenkäyntimaksun voimaan jääminen muodostaisi tosiasiallisen esteen oikeuden saavuttamiselle korkeimpaan hallinto-oikeuteen tapahtuvan muutoksenhaun avulla. Muutoksenhaku olisi valituksen menestymisestä riippumatta asianosaiselle joka tapauksessa taloudellisesti lähes hyödytöntä. Näin ollen olisi pysäköintivirhemaksun määräämisen tultua täällä kumotuksi kohtuutonta, jos hallinto-oikeuden päätöksestä määrätty oikeudenkäyntimaksu jäisi A:n maksettavaksi. Oikeudenkäyntimaksun poistamiseen on siten erityisen painava syy. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus harkitsee oikeaksi omasta aloitteestaan purkaa hallinto-oikeuden asianomaisen virkamiehen päätöksen siltä osin kuin siinä on määrätty A:n maksettavaksi 250 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. Oikeudenkäyntimaksu on ilman eri hakemusta palautettava A:lle.

4. Oikeudenkäyntikulut

Asian lopputulos ja tuomioistuinmaksulain 9 §:n 1 momentin 3 kohta huomioon ottaen korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei tule määrättäväksi oikeudenkäyntimaksua. Hallinto-oikeudessa määrätyn oikeudenkäyntimaksun tultua tällä päätöksellä poistetuksi A:lle ei ole myöskään hallinto-oikeudessa aiheutunut sellaisia oikeudenkäyntikuluja, joiden korvaamista hänen vaatimuksensa on tarkoittanut. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta ei ole näin ollen tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Leena Romppainen. Asian esittelijä Kari Nieminen.