Muu päätös 4730/2018
Asia Vesilain mukaista hallintopakkoasiaa koskeva valitus
Valittaja B
Päätös, jota valitus koskee
Vaasan hallinto-oikeus 20.9.2017 nro 17/0294/2
Asian aikaisempi käsittely
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 14.4.2016 nro 72/2016/2 A:n hakemuksen johdosta velvoittanut B:n poistamaan Taipalsaaren kunnassa sijaitsevan kiinteistön Ullanluoto (831-430-4-23) yhteydessä yhteisellä vesialueella (831-430-876-4) olevan maamassoista tehdyn pinta-alaltaan noin 750 m2:n suuruisen täyttöalueen vesialueen luonnolliseen pohjaan saakka. Työalue tulee eristää ruoppausverholla ja työn tulee olla suoritettu viimeistään 30.9.2017 nyt asetetun 5 000 euron sakon uhalla. Poistettava täyttöalue on merkitty aluehallintoviraston päätöksen liitteessä 2.
Ellei edellä asetettua päävelvoitetta noudateta, aluehallintovirasto päättää uhkasakon tuomitsemisesta uhkasakkolain 10 §:n perusteella eri hakemuksesta.
Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:
---
B on kiinteistön Ullanluoto (831-430-4-23) nykyinen omistaja. Kiinteistö sijaitsee Ämmäluodon saaressa Saimaalla, ollen saaren ainoa kiinteistö. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 0,1230 ha, eikä sillä ole osuutta yhteisiin vesialueisiin. Karttatarkastelun perusteella kiinteistöä ympäröi leveydeltään vaihteleva kapea yhteiseen vesialueeseen (831-430-876-4) kuuluva vesijättöalue. Kiinteistön itäpuolella sen yhteydessä on pinta-alaltaan noin 750 m2:n suuruinen vesialueen täyttö. Täyttöalue on lähes suorakaiteen muotoinen ja täytön keskiosassa on vesiallas. Täyttöalueella on puustoa. Täyttöalueen tarkoitus on jäänyt epäselväksi ja se on myös ymmärrettävää, koska B ei ole sitä tehnyt. Näyttäisi kuitenkin siltä, että täytön ainoa tarkoitus on ollut lisätä kokonaispinta-alaltaan melko pienen kiinteistön maapinta-alaa ja sen myötä kiinteistön Ullanluoto virkistyskäyttömahdollisuutta. Täyttöalueella ei sen muodon ja pinta-alan perusteella voida arvioida olevan vesirajarakenteeseen kuuluvaa tavanomaista käyttötarkoitusta.
Asian käsittelyn aikana on esitetty, että vesialueen täyttö on tehty vuonna 1977 tai vuosien 1986–1988 aikana. On kuitenkin riidatonta, että täyttö on tehty ennen 1.1.2012, jolloin nyt voimassa oleva vesilaki tuli voimaan. Tämän vuoksi vesialueen täytön vesilain vastaisuutta on arvioitava aikaisemmin voimassa olleen vesilain (264/1961) aineellisoikeudellisten säännösten perusteella.
---
Vesialueella oleva täyttöalue on vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:n vastainen. Täyttöalueesta on aiheutunut ja aiheutuu vesistön aseman, syvyyden, vedenkorkeuden, vedenjuoksun tai muu vesiympäristön muutos.
Ämmäluodon ja Tihjapään saarten välissä olevan salmen leveys luonnontilassa on vain noin 80 m. Vesialueen täyttöalue on täytön kohdalla kaventanut salmea noin 50 m:iin seurauksin, että virtausolosuhteet ovat heikentyneet. Virtausolosuhteiden heikentyminen aiheuttaa vesistön rehevöitymistä ja vähentää ympäristön viihtyisyyttä, vesistön käyttökelpoisuutta vedenhankintaan ja sen soveltuvuutta virkistyskäyttöön sekä huonontaa vesistön puhdistautumiskykyä. Täyttö on vesilain muuttamiskiellon vastainen.
Vesialueen täyttäminen on tekohetkellä ollut vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:ssä säädetyn vesistön muuttamiskiellon vastaista ja täyttöalue on myös nyt voimassa olevan vesilain säännösten vastainen.
---
Perusteet hallintopakkohakemuksen hyväksymiselle ja B:n määräämiseksi oikaisemaan sen, mitä vesilain säännösten vastaisesti on tehty, ovat olemassa. Aluehallintovirasto on kiinnittänyt huomiota siihen, että lain vastainen tilanne ei ajan kulumisen, ei edes pitkään vallinneen tilanteen seurauksena tule lailliseksi.
Siltä osin kuin järjestäytymätön Merenlahden yhteisen vesialueen osakaskunta on vuokrannut päätöksellään 6.3.2016 Ämmäluodolla täytetyn maa-alueen B:lle, aluehallintovirasto on todennut, että sillä ei ole asian lopputuloksen kannalta merkitystä. Lienee selvää, ettei osakaskunnalla ole edes toimivaltaa vuokrata sellaista aluetta, jota se ei hallinnoi, eikä vuokraus myöskään laillista nyt vallitsevaa vesilain vastaista tilannetta. Osakaskunta hallinnoi ainoastaan yhteistä vesialuetta.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt B:n valituksen aluehallintoviraston päätöksestä. Aluehallintoviraston päätöksessä asetettua määräaikaa työn suorittamiselle on pidennetty siten, että työn tulee olla suoritettu viimeistään 30.9.2018.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:
Sovellettavat oikeusohjeet
Vesilain (587/2011) 19 luvun 6 §:n siirtymäsäännös tarkoittaa, että ennen vesilain (587/2011) voimaantuloa tehtyä tekoa arvioidaan vanhan vesilain (264/1961) mukaan, mutta mahdolliset velvoitteet määrätään uuden vesilain (587/2011) hallintopakkosäännösten mukaisesti.
Vesilain (264/1961) 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vesialueella tarkoitetaan aluetta, joka muutoin kuin tilapäisesti on veden peittämä.
Vesilain (264/1961) 1 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tiettyä maa- tai vesialuetta koskevat laissa säädetyt oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat, mikäli jäljempänä tai erikseen ei ole toisin säädetty, kysymyksessä olevan alueen omistajalle.
Vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan jollei jäljempänä olevista säännöksistä tai niiden nojalla annetusta luvasta muuta johdu, vesistöstä ei saa johtaa vettä tai ryhtyä vesistössä tai maalla muuhun toimenpiteeseen siten, että siitä tai sen seurauksena voi aiheutua sellainen vesistön aseman, syvyyden, vedenkorkeuden, vedenjuoksun tai muu vesiympäristön muutos, joka 1) aiheuttaa vahinkoa tai haittaa toisen vesialueelle, kalastukselle, maalle, rakennukselle tai muulle omaisuudelle; 2) aiheuttaa tulvan vaaraa, yleistä vedenvähyyttä tai vesiluonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista; 3) melkoisesti vähentää luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä, kulttuuriarvoja tai vesistön käyttökelpoisuutta vedenhankintaan tahi sen soveltuvuutta virkistyskäyttöön; 4) huonontaa vesistön puhdistautumiskykyä tai muuttaa valtaväylää tai vaikeuttaa yleisen kulku- tai uittoväylän käyttämistä; 5) aiheuttaa vaaraa terveydelle; taikka 6) muulla edellä mainittuun verrattavalla tavalla loukkaa yleistä etua (vesistön muuttamiskielto).
Vesilain (587/2011) 14 luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan, jos joku rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, lupaviranomainen voi määrätä hänet oikaisemaan sen, mitä säännösten tai määräysten vastaisesti on tehty.
Vesilain (587/2011) 14 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan kielto tai määräys voidaan antaa myös kiinteistön uudelle omistajalle tai haltijalle, vaikka tämä ei itse olisi vastuussa lainvastaisen tilan syntymisestä.
Vesilain (587/2011) 14 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan ennen kiellon tai määräyksen antamista on sille, jota kielto tai määräys koskee, varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Tarvittaessa on kuultava myös muita asianosaisia, valvontaviranomaisia ja yleistä etua valvovia viranomaisia.
Kuulemisvirhe
B on valituksessaan vaatinut naapurina olevien vesialueiden omistajien ja vesialuetta hallinnoivan osakaskunnan kuulemista ja esittänyt, että asiassa ei ole otettu huomioon merkitystä yleiselle edulle.
Vesilain 14 luvun 5 §:n 1 momentin ehdoton säännös hallintopakkoasian kuulemisesta koskee vain velvoittavan määräyksen kohteena olevaa tahoa. Muiden asianosaisten ja viranomaistahojen kuuleminen tulee säännöksen mukaan harkittavaksi tarpeen mukaan. Aluehallintovirasto on kuullut asiassa velvoitteen kohteena olevaa B:tä. Kun A:n hakemuksesta asiassa on ollut kyse kymmeniä vuosia sitten vesialueella toteutetun toimenpiteen poistamisesta ja kun B on vastineessaan aluehallintovirastossa esittänyt, että täytön poistamisesta aiheutuisi haittaa yleiselle edulle, vesilain valvontaviranomaisen kuulemista on ainakin näistä syistä pidettävä tarpeellisena täytöstä yleiselle edulle aiheutuvien vaikutusten kannalta.
Hallinto-oikeus on asiassa erikseen vielä kuullut ELY-keskusta vesilain valvontaviranomaisena sekä esitetyn mukaisesti varannut vesialuetta hallinnoivalle osakaskunnalle tilaisuuden antaa vastine asiassa. Aluehallintoviraston päätöstä ei siten ole syytä kumota ja palauttaa sille uudelleen käsiteltäväksi kuulemisessa tapahtuneiden puutteiden vuoksi.
Velvoitteen asettaminen pääasiassa
Asiassa on esitetty erilaisia tietoja siitä, onko kyseessä oleva täyttö tehty maa-alueelle vai vesialueelle. Valituksessaan B on vedonnut Ämmäluodon saaren edustalla vuosikymmenien ajan esiintyneeseen karikkoon.
Asiakirjoihin on liitetty pöytäkirja, joka koskee nyt kysymyksessä olevan alueen vesijätön lunastamistoimitusta 17.5.1988 numero 209201-6. Vesijätön lunastustoimituksen pöytäkirjasta ilmenee, että Ullanluodon tila Ämmäluodon saaressa on muodostunut 6.5.1959 maarekisteriin merkityssä lohkomistoimituksessa. Ullanluodon tilaa vastaavat tilukset on myyty Ullanluodon ensimmäiselle omistajalle kauppakirjalla 23.6.1955. Kauppakirjan mukaan kauppaan on kuulunut kokonaisen Ämmäluodon saaren lisäksi siihen kuuluva saareen itäpuolelta liittyvä ja matalan veden aikana veden yläpuolella oleva karikko. Lunastustoimituksen pöytäkirjasta myös ilmenee, että lohkomistoimituksessa alueen on katsottu olevan vedenalainen kari. Vesijätön lunastustoimituksen päätöksessä on todettu, että alue ei ole vesijättöä ja se on syntynyt pengerryksen tuloksena. Vesijätönlunastus on siksi jätetty sillensä.
Edellä esitetyn perusteella asiassa on kyse vesilain (264/1961) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta vesialueesta. Asiassa saadun selvityksen perusteella karikon kohdalle on läjitetty maa-aineksia ilman vesilain mukaista lupaa. Siten on pidettävä selvitettynä, että Ämmäluodon saaren edustalle yhteiselle vesialueelle on tehty luvaton täyttö.
Asiakirjoista saatavien tietojen mukaan täyttöalue on kaventanut salmea 80 metristä 50 metriin eli noin kolmanneksen, jota ei ole pidettävä vähäisenä. Hallintopakkohakemuksen vireillepanijan A:n tila sijaitsee salmen vastakkaisella puolella. Vesialueen täyttö huonontaa ja heikentää vesistön käyttökelpoisuutta ja soveltuvuutta virkistyskäyttöön aluehallintoviraston päätöksen perusteluista ilmenevästi. Täyttöalueen vaikutus alueen virtausolosuhteisiin ei yleisen edun kannalta ole kuitenkaan asiassa saadun selvityksen mukaan merkittävä. Täytön poistamisesta ei aiheudu sanottavia vaikutuksia yleiselle edulle. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan luvattoman täytön poistaminen aiheuttaa haittaa lähinnä veden samentumisen johdosta. Haitta on tilapäistä ja sitä voidaan vähentää sopivin suojaustoimenpitein. Täytön poistaminen todennäköisesti parantaa alueen virtausolosuhteita.
Aluehallintoviraston päätöksen perusteluista ilmenevästi täyttöalueella ei myöskään voida arvioida olevan vesirajarakenteeseen kuuluvaa tavanomaista käyttötarkoitusta.
Näin ollen perusteet määrätä laiton täyttö poistettavaksi ovat olleet olemassa. Koska kyse on Ullanluodon tilan aikaisemman omistajan tekemästä laittomasta täytöstä tilan edustan vesialueella, on laittoman täytön poistamisvelvoite vesilain (587/2011) 14 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisesti voitu kohdistaa Ullanluodon tilan nykyiseen omistajaan eli B:hen.
Edellä esitetyn perusteella B:n valitus on hylättävä.
Hallinto-oikeuskäsittelyyn kuluneen ajan vuoksi hallinto-oikeus on viran puolesta pidentänyt määräaikaa velvoitteen toteuttamiselle 30.9.2018 saakka.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Susanna Airiola ja Kirsi Stark. Esittelijä Patrick Sahlström.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
B on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja A:n hallintopakkohakemus hylätään tai toissijaisesti asia palautetaan aluehallintovirastolle uutta käsittelyä varten velvoitteen kohteena olevan alueen tarkemmaksi määrittämiseksi.
Vaatimuksensa tueksi B on esittänyt muun ohella seuraavaa:
Vesilain mukaan päätöksenteossa tulee tehdä kokonaisharkintaa eli ottaa huomioon kaikki seuraukset, kuten ruoppauksesta aiheutuvat haittavaikutukset. Hallinto-oikeuden päätös on tehty näkemättä velvoitteen kohteena olevaa aluetta. Paikalliset viranomaiset, Lappeenrannan ympäristötoimi ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, sekä yhteisen vesialueen osakaskunta ovat katsoneet, että mahdolliset haitat ovat vähäisiä.
Päätöksenteossa on otettu huomioon vain A:n asiassa esittämät näkökohdat. Vesilain (264/1961) mukaiset edellytykset eivät täyty, koska viihtyvyyden, turvallisuuden tai virtauksen vähenemisestä ei ole muuta näyttöä kuin A:n saunarannastaan käsin tekemä arvio etäisyydestä Ullanluotoon. Täytön mahdollisia vaikutuksia on vaikea arvioida näkemättä aluetta. Kiistatonta kuitenkin on, että salmi on syvimmilläänkin vain noin kahden metrin syvyinen ja kivinen. Vesiliikenne salmessa on olematonta. Ilman täyttöäkään veneet eivät pääsisi kulkemaan karikon läpi. Salmen kapeneminen 80 metristä 50 metriin A:n saunarannan edustalla ei pidä paikkansa, sillä karikon paikalla on asumaton kenellekään kuulumaton luoto, joka ainoastaan suojaa näkyvyydeltä. Veden virtauksen vähenemisestä ei ole näyttöä. Vesi on virrannut salmessa yli 40 vuotta samalla tavalla, eikä salmen kapein kohta ole millään tavalla muuttunut. Maa-aineksen poistaminen koko 750 m2:n suruiselta alueelta edes yhden metrin syvyydeltä tarkoittaisi 750 m3 maa-ainesta. Se merkitsisi todella mittavaa maansiirto-operaatiota, joka todennäköisesti kestäisi kuukausia.
Hallintopakkopäätöksessä B on velvoitettu poistamaan maamassoista tehty noin 750 m2:n suuruinen täyttöalue vesialueen luonnolliseen pohjaan saakka. Velvoite on epäselvä, koska kukaan ei voi tietää, mikä on siinä tarkoitettu luonnollinen pohja. Kyseisellä alueella on kiistattomasti ollut vähintään pinnan yläpuolista karikkoa, kuten vuonna 1959 tehty kauppakirjakin osoittaa. Aluehallintoviraston päätös on mahdotonta panna täytäntöön. Mahdollinen täyttö on tehty vuosikymmeniä sitten, eikä sitä ole kirjattu kauppakirjaan. Karikkoalue ei ole edes voinut olla osana kauppaa. On kohtuutonta, että tällainen kymmeniä tuhansia euroja maksava velvoite kohdistetaan kiinteistön ostajaan.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on lausuntonaan ilmoittanut, ettei sillä ole valituksen johdosta uutta lausuttavaa.
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon. Lausunnossa on esitetty, että täyttö on tehty kymmeniä vuosia sitten. Täyttö on saattanut muuttaa virtausolosuhteita luodon ja Tihjapään saaren välisessä salmessa, mutta ELY-keskus ei pidä mahdollista muutosta yleisen edun kannalta merkittävänä.
Täytön poistaminen aiheuttaa vesialueen samentumista ja heikentää hetkellisesti veden laatua. Vaikutus on ruoppausverhoa käytettäessä paikallinen ja työn aikainen. Poiston aiheuttamia vesistövaikutuksia olisi hyvä seurata. Valituksenalaisessa päätöksessä ei ole ratkaistu, mitä täyttöalueelta poistettaville maamassoille tulee tehdä. Tällöin poistettavat massat todennäköisesti aiheuttavat maisemahaittaa, mikäli ne läjitetään Ämmäluodolle tilalle Ullanluoto (831-430-4-23).
Täytön poistaminen saattaa parantaa virtausolosuhteita salmessa.
Lappeenrannan lupalautakunta on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa on muun muassa esitetty seuraavaa:
Vesilain vastaista täyttöä on tehty Ämmäluodon edustalle ja siinä mielessä velvoittaminen on ollut perusteltua. Toisaalta B on valituksessaan vanhoilla kartoilla pystynyt osoittamaan, että täyttöalueella on ollut myös luonnonkarikkoa. Täyttöalueen poiston osalta päätöstä olisi ollut tarpeellista täsmentää ja määritellä tarkemmin, mitä pitää poistaa ja kuinka paljon. Päätöksessä ei myöskään ole yksilöity, mitä poistettaville täyttömassoille tulee tehdä.
Asian käsittelyssä olisi voitu huomioida enemmän myös hankkeen vaikutusta yleisen edun kannalta. Yleisen edun merkitystä arvioitaessa on vesistön muuttamiskiellon lisäksi merkitystä myös vesialueen omistajan kuulemisella. Nyt valituksenalaista päätöstä tehtäessä ei ole kuultu täyttöalueen tai ympäröivien vesialueiden omistajia.
Asia tulisi palauttaa uudelleen käsiteltäväksi, jotta tehty täyttöalue voidaan tarkemmin määritellä ja Ämmäluodon ympäröivien vesialueiden omistajien kanta asiaan tulisi kuulluksi. Myös täytön ja mahdollisen täytön poiston merkitystä yleisen edun kannalta tulisi pohtia, sekä arvioida mahdollista yksityisen edun loukkauksen merkitystä suhteessa yleisen edun menetykseen.
A on antanut annettujen lausuntojen ja vastineen johdosta vastineen.
B on antanut vastaselityksen, joka on lähetetty tiedoksi A:lle.
A on lähettänyt lisäkirjoituksen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Vaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja hallintopakkohakemus hylätään.
Perustelut
Sovellettavat säännökset
Vesilain (587/2011) 19 luvun 6 §:n mukaan lain 14 luvun säännöksiä valvonnasta ja hallintopakosta sovelletaan myös niihin vesitaloushankkeisiin, joille on myönnetty lupa tai oikeus tai jotka on aloitettu ennen tämän lain voimaantuloa.
Vesilain 19 luvun 6 §:n siirtymäsäännös tarkoittaa, että ennen sen voimaantuloa tehdyn teon tai laiminlyönnin mahdollinen lainvastaisuus ratkaistaan teon tai laiminlyönnin tapahtumahetken vesilainsäädännön mukaan, mutta mahdolliset velvoitteet määrätään menettelyn osalta uuden vesilain hallintopakkosäännösten mukaisesti.
Asiassa aineellisesti sovellettavana olevan vanhan vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan, jollei jäljempänä olevista säännöksistä tai niiden nojalla annetusta luvasta muuta johdu, vesistöstä ei saa johtaa vettä tai ryhtyä vesistössä tai maalla muuhun toimenpiteeseen siten, että siitä tai sen seurauksena voi aiheutua sellainen vesistön aseman, syvyyden, vedenkorkeuden, vedenjuoksun tai muu vesiympäristön muutos, joka 1) aiheuttaa vahinkoa tai haittaa toisen vesialueelle, kalastukselle, maalle, rakennukselle tai muulle omaisuudelle; 2) aiheuttaa tulvan vaaraa, yleistä vedenvähyyttä tai vesiluonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista; 3) melkoisesti vähentää luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä, kulttuuriarvoja tai vesistön käyttökelpoisuutta vedenhankintaan tahi sen soveltuvuutta virkistyskäyttöön; 4) huonontaa vesistön puhdistautumiskykyä tai muuttaa valtaväylää tai vaikeuttaa yleisen kulku- tai uittoväylän käyttämistä; 5) aiheuttaa vaaraa terveydelle; taikka 6) muulla edellä mainittuun verrattavalla tavalla loukkaa yleistä etua (vesistön muuttamiskielto).
Vesilain 14 luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan, jos joku rikkoo mainittua lakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, lupaviranomainen voi määrätä hänet oikaisemaan sen, mitä säännösten tai määräysten vastaisesti on tehty.
Vesilain 14 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan kielto tai määräys voidaan antaa myös kiinteistön uudelle omistajalle tai haltijalle, vaikka tämä ei itse olisi vastuussa lainvastaisen tilan syntymisestä.
Vesilain 14 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan ennen kiellon tai määräyksen antamista on sille, jota kielto tai määräys koskee, varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Tarvittaessa on kuultava myös muita asianosaisia, valvontaviranomaisia ja yleistä etua valvovia viranomaisia.
Asiassa saatu selvitys
A on aluehallintovirastossa 15.7.2015 vireille tulleessa hallintopakkohakemuksessa kiinteistön Riemuranta (831-430-4-11) omistajana vaatinut, että B velvoitetaan poistamaan Ämmäluodon saaren edustalle yhteiselle vesialueelle Ullanluodon kiinteistön edellisen omistajan toimesta luvattomasti tehty täyttö. A:n omistama kiinteistö sijaitsee Tihjapään saaressa noin 50 metrin etäisyydellä täyttöalueesta salmen toisella puolella.
B on kiinteistön Ullanluoto (831-430-4-23) nykyinen omistaja. Kiinteistö sijaitsee Ämmäluodon saaressa Saimaalla ja on saaren ainoa kiinteistö. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 0,1230 hehtaaria, eikä sillä ole osuutta yhteisiin vesialueisiin. Karttatarkastelun perusteella kiinteistöä ympäröi leveydeltään vaihteleva, kapea yhteiseen vesialueeseen (831-430-876-4) kuuluva vesijättöalue. Kiinteistön itäpuolella Ämmäluodon saaren ja Tihjapään saaren välissä on pinta-alaltaan noin 750 m2:n suuruinen kiinteistöön rajoittuva vesialueen täyttö. Täyttöalue on lähes suorakaiteen muotoinen ja täytön keskiosassa on vesiallas. Täyttöalueella on varsin kookasta puustoa. Täyttöalueen tarkoitus on jäänyt epäselväksi, mutta todennäköisesti täytön tarkoituksena on ollut lisätä kokonaispinta-alaltaan melko pienen kiinteistön maapinta-alaa. Täyttöalueella ei sen muodon ja pinta-alan perusteella voida arvioida olevan vesirajarakenteeseen kuuluvaa tavanomaista käyttötarkoitusta. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan täyttö on tehty kiinteistön aikaisemman omistajan toimesta. Asian käsittelyn aikana on esitetty, että vesialueen täyttö on tehty vuonna 1977 tai vuosien 1986–1988 aikana.
Asiakirjoihin on liitetty pöytäkirja, joka koskee nyt kysymyksessä olevan alueen vesijätön lunastustoimitusta 17.5.1988 numero 209201-6. Toimituspöytäkirjasta ilmenee, että Ullanluodon kiinteistö Ämmäluodon saaressa on muodostunut 6.5.1959 maarekisteriin merkityssä lohkomistoimituksessa. Kiinteistön vastaavat tilukset on myyty kiinteistön ensimmäiselle omistajalle kauppakirjalla 23.6.1955. Kauppakirjan mukaan kauppaan on kuulunut kokonaisen Ämmäluodon saaren lisäksi siihen kuuluva saareen itäpuolelta liittyvä ja matalan veden aikana veden yläpuolella oleva karikko. Lunastustoimituksen pöytäkirjasta myös ilmenee, että lohkomistoimituksessa alueen on katsottu olevan vedenalainen kari. Vesijätön lunastustoimituksen päätöksessä on todettu, että alue ei ole vesijättöä ja se on syntynyt pengerryksen tuloksena. Vesijätön lunastus on siksi jätetty sillensä.
Oikeudellinen arvio
Asiassa saadun selvityksen perusteella Ämmäluodon saaren edustalle yhteiselle vesialueelle saaren itäpuolella olevan karikon kohdalle on läjitetty maa-aineksia ilman vesilain mukaista lupaa. Riidatonta on, että täyttö on tehty ennen 1.1.2012, jolloin nyt voimassa oleva vesilaki tuli voimaan. Tämän vuoksi vesialueen täytön lainvastaisuutta on arvioitava vanhan vesilain (264/1961) aineellisoikeudellisten säännösten perusteella.
Kysymyksessä olevan Ämmäluodon ja Tihjapään saarten välissä olevan salmen leveys on luonnontilassa ollut noin 80 metriä. Vesialueen täyttöalue on täytön kohdalla kaventanut salmea noin 50 metriin, minkä vuoksi täyttö on saattanut jossain määrin vaikuttaa salmen virtausolosuhteisiin. Vesialueen täyttäminen on tekohetkellä ollut vanhan vesilain 1 luvun 15 §:ssä säädetyn vesistön muuttamiskiellon vastaista. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että oikeus vaatia luvattoman täytön poistamista ei sinänsä vanhene.
Täyttöalueen vaikutus salmen virtausolosuhteisiin ei asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ole merkittävä, koska alue on ollut luonnontilassa varsin matala. Salmen nykyinen virtaama on täytöstä huolimatta turvannut veden riittävän vaihtumisen. Täyttöalueesta ei myöskään voida arvioida aiheutuvan sanottavaa haittaa A:n kiinteistön rannan käytölle. Täytöstä ei alueen nykyinen tila huomioon ottaen aiheudu alueen luonnontilan heikentymistä, eikä sanottavaa muutakaan haittaa myöskään yleisen edun kannalta arvioituna. Täyttö on tehty kymmeniä vuosia sitten ja kyseisen alueen luonnonolosuhteet ovat ajan kuluessa vakiintuneet. Velvoitteen täyttäminen edellyttäisi muun ohella alueelle kasvaneen varsin kookkaan puuston poistamista. Täyttöalueen ennallistamisesta täyttöä edeltäneeseen tilaan saattaisi lisäksi aiheutua vesiympäristössä siitä saatavaan hyötyyn nähden merkittävästi enemmän haittaa kuin alueen nykyisen maisemoituneen tilan säilyttämisestä, vaikka aluehallintoviraston päätöksen mukaan täyttöalue olisikin työn aikana eristettävä suojaverholla. Näiden olosuhteiden vallitessa riittäviä perusteita hallintopakkomääräyksen antamiseksi ei ole ollut.
Edellä lausutut perustelut huomioon ottaen ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset on kumottava ja hakemus hylättävä.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi, oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Rauno Pääkkönen. Asian esittelijä Irene Mäenpää.