KHO:2014:117

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt kansalaisuudeltaan tuntemattoman, Länsi-Saharan alueella syntyneen mutta pakolaisleirillä Algeriassa lähes koko elämänsä asuneen muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet Marokkoon. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen kansainvälisen suojelun osalta mutta myönsi valitusluvan siltä osin kuin kysymys oli oleskeluluvan myöntämisestä yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Muutoksenhakijalla ei ollut minkään maan kansalaisuutta. Hän ei kertomansa mukaan ollut koskaan edes käynyt Länsi-Saharaa miehittävän Marokon alueella, ollut tekemisissä Marokon viranomaisten kanssa eikä turvautunut näiden suojeluun. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että muutoksenhakijan pakottaminen siirtymään Marokkoon, johon hänellä ei ole mitään siteitä ja jonka kanssa hän ei halua niitä luoda, olosuhteissa, joissa kotoutuminen maahan suurella todennäköisyydellä edellyttäisi maan kansalaisuuden saamista, ei olisi sopusoinnussa ihmisoikeuksien suojaa koskevien periaatteiden kanssa. Henkilön pakottaminen vastoin tahtoaan ottamaan vastaan tietyn valtion kansalaisuus voisi merkitä hänen yksityiselämänsä suojaan puuttumista ja se olisi vastoin Suomen viranomaisille perustuslain 22 §:n mukaan kuuluvaa velvollisuutta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Pelkästään se seikka, että muutoksenhakija voisi saada Marokon kansalaisuuden, ei välttämättä merkinnyt sitä, että hänen voitaisiin edellyttää ottavan sitä vastaan.

Mainituissa olosuhteissa asiassa oli olemassa edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin muilta kuin kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevilta osilta ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislaki 52 § 1 momentti

Perustuslaki 22 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 ja 8 artikla

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 28.9.2012 nro 12/0912/1

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 13.1.2012 hylännyt muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen (asiakasnumero 2000776). Lisäksi virasto on päättänyt käännyttää hänet Marokkoon.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Hakija ei ole esittänyt luotettavaa viranomaisen antamaa asiakirjaa henkilöllisyytensä selvittämiseksi. Matkustusasiakirjojen puuttumisen vuoksi hakijan kotimaasta lähdön ajankohta, matkustustapa, matkareitti ja Suomeen saapumisen ajankohta jäävät tuntemattomiksi. Hakija on kertonut olevansa kotoisin Länsi-Saharasta ja hän on esittänyt kopion MINURSO:n (United Nations Mission for the Referendum in Western Sahara) lomakkeesta. Myös hakijalle tehty kielianalyysi vahvistaa hakijan olevan kotoisin Länsi-Saharan alueelta. Maahanmuuttovirasto on tutkinut hakijan turvapaikkaperusteet suhteessa hänen kotimaahansa Marokkoon.

Hakija on kertonut hakevansa Suomesta kansainvälistä suojelua terveydellisten syiden vuoksi ja koska hän pelkää tulevansa Polisarion rekrytoimaksi ja joutuvansa osallistumaan taisteluihin.

Kansainvälisen suojelun antamisesta Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle säädetään ulkomaalaislain 87 §, 88 § ja 88 a §:ssä. Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei voi tai on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa suojeluun.

Siirtomaaisäntä Espanja vetäytyi Länsi-Saharasta vuonna 1976, ja Länsi-Saharan alue päätyi Marokon hallintaan. Vallanvaihdosta seurasi väkivaltaisuuksia Länsi-Saharan itsenäisyyttä ajaneen Polisario-liikkeen ja Marokon armeijan välillä. Sodankäyntiä paenneet länsisaharalaiset päätyivät Algerian puolelle pakolaisleireille, missä heitä on asunut tähän päivään saakka Algerian valtion suostumuksella. Käytännössä Polisario hallinnoi pakolaisleirejä, ja Algeria on antanut tähän vapaat kädet. Polisario julisti vuonna 1976 hallinnoimansa alueen itsenäiseksi valtioksi nimeltä Saharan arabien demokraattinen tasavalta (SADR, Sahrawi Arab Democratic Republic), mutta autonomialle ei ole YK:n hyväksyntää, ja vain muutamat Afrikan valtiot ovat tunnustaneet sen itsenäisyyden. YK ei toisaalta tunnusta myöskään Marokon oikeutta Länsi-Saharaan. Marokossa Länsi-Saharaa kutsutaan vain maan eteläiseksi maakunnaksi. Sekä YK että Haagin kansainvälinen tuomioistuin ovat tuominneet Marokon miehityksen Länsi-Saharassa, mutta Marokko on kieltäytynyt vetämästä joukkojaan pois maasta. Polisario julisti alueen itsenäiseksi Algerian avustuksella, mikä on kiristänyt Marokon suhteita naapurimaahan Algeriaan. Polisario on laatinut perustuslain, jonka mukaan liike yksin vastaa vallankäytöstä alueella ja pitää yllä keskushallintoa ja oikeuslaitosta. Polisarion hallinnoimiin alueisiin kuuluu kuusi pakolaisleiriä Tindoufin kaupungin lähellä Algerian puolella Saharaa sekä pieni osa harvaan asuttua Saharan autiomaata varsinaisen Länsi-Saharan alueella. (Human Rights Watch (HRW): Human Rights in Western Sahara and in the Tindouf Refugee Camps. 19.12.2008, www.globalis.fi )

Ihmisoikeustilanne Länsi-Saharassa muistuttaa lähtökohtaisesti Marokon tilannetta. Marokkolaisten turvallisuusviranomaisten raportoidaan vuoden 2010 aikana toisinaan syyllistyneen esimerkiksi pidätettyjen kidutukseen, pahoinpitelyihin ja muuhun epähumaaniin kohteluun. Erilaisia ihmisoikeusloukkauksia sattui yhä vuoden 2010 aikana kohdistuen erityisesti sellaisiin sahrawi-kansan (niin kutsutut aavikon ihmiset, joiden asuinsijoja ovat perinteisesti Länsi-Saharan alue ja Marokon eteläosat) jäseniin, jotka ajoivat näkyvästi Länsi-Saharan itsenäistymispyrkimyksiä. Jossain määrin poliisien rankaisemattomuus oli edelleen ongelma, vaikka ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneistä poliiseista tehtyjen valitusten määrä olikin jonkun verran kasvussa vuonna 2010. Syyttäjä avasi tutkinnan kaikista valituksista, vaikka osan tutkinta lopetettiinkin todisteiden puuttuessa. (U.S. Department of State, Bureau of Democracy, Human Rights, and Labor, 8.4.2011: 2010 Human Rights Report: Western Sahara; CIA - The World Fact Book, Western Sahara. Os. (30.11.2011): https://www.eia.gov/library/publications/the-worldfactbook/geos/wi.html )

Ulkomaalaislain 87 a §:n mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia. Hakija on kertonut Polisarion painostuksesta ja rekrytointiyrityksestä. Häntä ei ole koskaan pidätetty, vangittu, tuomittu, rangaistu, etsintäkuulutettu tai kidutettu. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijaan ei ole kohdistunut vainon tunnusmerkit täyttäviä tekoja.

Ulkomaalaislain 87 b §:n mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät. Hakija on länsisaharalainen ja hän on asunut Tindoufin pakolaisleirillä. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijan ongelmat ovat johtuneet hakijan alkuperästä ja siten ulkomaalaislain 87 b §:n mukaisesta syystä.

Ulkomaalaislain 88 e §:n mukaan vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla valtio, valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt taikka muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että 88 d §:n mukaiset suojelun tarjoajat ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan. Ulkomaalaislain 88 d §:n mukaan suojelun tarjoaja voi olla valtio tai valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävä kansainvälinen järjestö. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijalle ongelmia aiheuttanut Polisario on Länsi-Saharassa katsottava valtaa pitäväksi toimijaksi. Maahanmuuttovirasto toteaa kuitenkin, että hakijalla on mahdollisuus kääntyä ongelmissaan Marokon viranomaisten puoleen. Mikäli hän on tyytymätön paikallispoliisin toimintaan, hänellä on edellä olevan maatiedon mukaisesti mahdollisuus valittaa ylemmille virkamiehille paikallispoliisin toiminnasta.

Hakija pelkää Polisarion rekrytointia ja painostusta, mitä Maahanmuuttovirasto pitää ymmärrettävänä. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijan pelko ei kuitenkaan ole ulkomaalaislain 87 §:n mukaista perusteltua pelkoa, koska hakija ei ole joutunut vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi ja hänen kokemansa painostus on liittynyt pääasiassa Länsi-Saharan poliittisesti epävakaaseen tilanteeseen.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijalla ei ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Jos 87 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset eivät täyty, myönnetään Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle kuitenkin 88 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että palauttaminen kotimaahan tai pysyvään asuinmaahan asettaisi hakijan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan kuolemanrangaistusta tai teloitusta, kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta taikka mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei voi tai on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa suojeluun.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakijan kokemat ongelmat eivät ole ulkomaalaislain 88 §:n tarkoittamia eikä hakijalla ole merkittäviä perusteita uskoa joutuvansa kokemaan kotimaahan palatessaan ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitettua vakavaa haittaa.

Jos 87 §:n ja 88 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset eivät täyty, myönnetään Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle kuitenkin 88 a §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella, jos hän ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuin maahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin tai siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Maahanmuuttovirasto katsoo Länsi-Saharan tilanne huomioiden, ettei hakijan voida katsoa olevan ulkomaalaislain 88 a §:n 1 momentissa tarkoitetun humanitaarisen suojelun tarpeessa.

Hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) 52 §:n yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan oleskelu lupa voidaan myöntää yksilöllisestä inhimillisestä syystä hakijan terveydentilan perusteella silloin, jos hakijan olisi mahdotonta saada välttämätöntä hoitoa kotimaassaan ja hoidon taso tai saatavuus haittaisi vakavasti terveyttä siten, että palaaminen lyhentäisi elinaikaa tai aiheuttaisi huomattavaa ruumiillista tai henkistä kärsimystä. Se, että terveydenhoidon saaminen jossain maassa on kallista, ei hallituksen esityksen mukaan riitä oleskeluluvan myöntämisen perusteeksi. Lisäksi edellytetään muita seikkoja, jotka tekevät kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi. Kyseessä voisi hallituksen esityksen mukaan olla esimerkiksi haavoittuvassa asemassa oleva lapsi, vanhus tai yksinhuoltaja ja kyseessä oleva maa olisi sellainen, että pitkähkön Suomessa oleskelun jälkeen ei voitaisi vaatia kotimaahan palaamista kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen.

Hakija kärsii kertomansa mukaan psyykkisistä ongelmista. Hän ei ole esittänyt lääkärintodistusta muusta kuin malariasta johtuneesta sairaalahoidosta. Maahanmuuttovirasto katsoo, että asiassa ei ole ilmennyt perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n perusteella. Hakija ei ole erityisen haavoittuvassa asemassa kotimaassaan eikä hänen terveydentilansa ole sellainen, että palaaminen kotimaahan lyhentäisi hänen elinaikaansa tai aiheuttaisi huomattavaa ruumiillista tai henkistä kärsimystä.

Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi. Hakijan oleskelun jatkuminen maassa edellyttäisi oleskelulupaa, jota hänelle ei ole myönnetty.

Maahanmuuttovirasto on käännyttämisestä päättäessään ottanut huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakija voidaan käännyttää Marokkoon ilman, että hän voi joutua siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun tai perustuslain 9 §:n 4 momentissa, ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa, 88 §:n 1 momentissa tai 88 a §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta sekä hänen valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään valituksen hylkäämisen osalta seuraavasti:

Valittajan kertomus

Valittaja on länsisaharalainen, uskonnoltaan muslimi ja puhuu äidinkielenään arabiaa. Lisäksi hän puhuu ranskaa ja espanjaa. Valittaja kuuluu Al Ashiak -heimoon. Hän on syntynyt Laayounessa ja muuttanut pian syntymänsä jälkeen perheensä mukana Algerian puolella olevalle pakolaisleirille Tindoufiin. Hän on asunut pakolaisleirissä koko ikänsä lukuun ottamatta opiskeluaikaansa Algerin kaupungissa Algeriassa. Hänellä ei ole minkään maan kansalaisuutta.

Valittaja on omakätisessä turvapaikkahakemuksessaan kirjoittanut 13.11.2010, että tulee Saharawin Arabitasavallasta, joka ei tarjoa suojelua, koska Marokko miehittää sitä. Hän on todennut, että yksi tärkein syy sille, että hän hakee turvapaikkaa Suomesta on se, että hänellä on terveysongelma. Lisäksi hän on ilmoittanut toivovansa parempaa huomista Suomessa. Poliisin turvapaikkakuulustelussa 18.12.2010 hän on vastustanut käännyttämistä sillä perusteella, että hänet pistetään kotimaassaan vankilaan, koska on lähtenyt karkuun.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa 15.2.2011 valittaja on kertonut, että työskenteli opettajana Al Shidalwalin koulussa Tindoufin Laayounessa. Valittajan asuinaluetta hallinnoivan Polisario-liikkeen edustajat ovat pyrkineet rekrytoimaan häntä taisteluihin Marokon armeijaa vastaan tai aiheuttamaan häiriöitä miehitetyillä alueilla. Valittaja on koulutettu ja Polisario rekrytoi koulutettuja ihmisiä, jotka voivat soluttautua leirille ja yllyttää ihmisiä tekemään häiriötä. Valittajan ei ollut mahdollista vastustaa Polisariota, koska he voivat kiduttaa ja pakottaa hänet taistelemaan. Valittaja on sanonut Polisarion edustajille, että ymmärtää heitä ja osallistuu taisteluihin, mutta on sisällään kuitenkin vastustanut heitä ja tapahtuman jälkeen päätynyt siihen, että pakenee. Hän on puhuttelussa täsmentänyt, että terveydelliset ongelmat eivät ole tärkeimpiä syitä, vaan tärkeintä on, että hän pakeni sotaa.

Valittaja on aina vastustanut Polisariota, muttei ole voinut tuoda tätä julki. Häntä ahdisti, koska hän ei voinut ilmaista itseään ja jos hän olisi jäänyt kotimaahansa, hän olisi jossain vaiheessa ilmaissut itseään ja kuollut. Valittaja koki, että hänen ainoat vaihtoehtonsa ovat lähtö taistelemaan tai pakeneminen.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Valittaja on kertonut, ettei hänellä ole koskaan ollut minkään maan kansalaisuutta. Hän on muuttanut perheensä mukana Algeriassa sijaitsevalle pakolaisleirille pian syntymänsä jälkeen ja asunut leirien ulkopuolella vain opiskellessaan lyhyen aikaa Algerin yliopistossa. Maahanmuuttovirasto on katsonut valittajan kotimaaksi Marokon ja arvioinut hänen kansainvälisen suojelun tarvettaan suhteessa Marokkoon.

UNHCR:n Maahanmuuttovirastolle toimittaman viestin mukaan kaikilla Länsi-Saharassa syntyneillä henkilöillä on Marokon kansalaisuus ja heille myönnetään henkilöllisyysasiakirjoja sekä passeja. Saatavilla olevien maatietojen mukaan henkilöllä, jonka vanhemmat ovat syntyneet Saharassa on automaattisesti oikeus Marokon kansalaisuuteen. Marokon perustuslain mukaan tällaisen henkilön on lisäksi mahdollista asettua asumaan mihin tahansa Marokossa ilman rajoituksia. Algerian pakolaisleireillä asunut sahrawi, eli lähinnä Länsi-Saharan kiistanalaisia alueita asuttavan kansanryhmän jäsen, voi palata ongelmitta Marokkoon. (Immigration and Refugee Board of Canada, Morocco: Whether a Sahrawi whose parents where born in Sahara, who is now living outside Morocco and who spent several years in the Sahrawi camps in Algeria, has a right to Moroccan citizenship; if not, whether this person would have problems returning to Morocco; whether, upon returning to Morocco, a Sahrawi can relocate anywhere in Morocco, 19 October 2000).

Hallinto-oikeus toteaa, että saatavilla oleva selvitys huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto on voinut katsoa valittajan kotimaaksi Marokon ja arvioida hänen kansainvälisen suojelun tarpeensa suhteessa Marokkoon.

Länsi-Saharan alueen ihmisoikeustilanne muistuttaa pääosin tilannetta Marokossa. Marokon turvallisuusviranomaisten on raportoitu syyllistyneen mielivaltaiseen tappamiseen sekä kiinniotettujen kiduttamiseen, pahoinpitelyyn ja muuhun kaltoin kohteluun Länsi-Saharan alueella. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet erityisesti Länsi-Saharan itsenäisyyttä ajaviin sahraweihin kohdistuneista väärinkäytöksistä. Lisäksi on raportoitu poliittisista syistä johtuvista katoamisista. Marokon hallitus kiistää poliittisten vankien olemassaolon, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan noin 52 sahrawia pidettiin vankina poliittisista syistä joko Länsi-Saharan alueella tai Marokon kansainvälisesti tunnustetulla alueella. Marokon kuningas ilmoitti marraskuussa 2009 julkisesti, että Länsi-Saharan itsenäistymistä kannattavia suvaitaan aiempaa vähemmän, minkä seurauksena monet henkilöt ja tiedotusvälineet ovat turvautuneet itsesensuuriin (US Department of State: 2010 Country Reports on Human Rights Practices - Western Sahara, 8 April 2011).

Valittaja on kertonut turvapaikkaperusteikseen terveysongelman sekä Polisario-liikkeen taholta tulevan uhan, joka johtuu siitä, että hän ei ole lupauksestaan huolimatta suostunut osallistumaan taisteluihin tai aiheuttamaan häiriöitä miehitetyillä alueilla. Valittaja on joutunut pidättäytymään Polisarion vastaisten näkemystensä ilmaisemisesta julkisesti, koska on pelännyt siitä aiheutuvia seuraamuksia. Valittaja ei ole profiloitunut Länsi-Saharan miehityksen vastustaja, eikä hänellä ole ollut vaikeuksia Marokon viranomaisten kanssa. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen valittajan kohdalla ei voida pitää todennäköisenä, että Polisario-liike tai Marokon viranomaiset kohdistaisivat häneen Marokossa vakavia oikeudenloukkauksia.

Valittaja ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi hänen kotimaakseen katsotussa Marokossa. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan näillä alueilla todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Valittaja ei siten ole ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitetulla tavalla toissijaisen suojelun tarpeessa. Kun otetaan huomioon Marokossa vallitseva tilanne, hän ei ole myöskään ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetulla tavalla humanitaarisen suojelun tarpeessa. Valittajalle ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella.

Ulkomaalaislain 52 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa. Asiassa ei ole ilmennyt perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä tai muustakaan syystä.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, ettei oleskeluluvan epäämistä voida pitää ilmeisen kohtuuttomana ja että valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa.

Sovellettuina oikeusohjeina päätöksessä on mainittu perusteluissa esitettyjen lainkohtien lisäksi ulkomaalaislain 146, 147 ja 148 §.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Juha Rautiainen (eri mieltä), Ulf Ekebom ja Leena Karhu. Esittelijä Sampo Löf-Rezessy (eri mieltä).

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että hänelle myönnetään turvapaikka, oleskelulupa toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella taikka oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä tai kokonaisharkinnan perusteella taikka vähintään oleskeluluvan maasta poistamisen estymisen vuoksi. Lisäksi muutoksenhakija on pyytänyt, että käännyttämispäätöksen täytäntöönpano kielletään, kunnes asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Muutoksenhakija on lausunut valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on syntynyt vuonna 1976 Länsi-Saharan Laayounessa. Espanjan vetäydyttyä alueelta Polisario julisti sen itsenäiseksi ennen kuin Marokko lopulta miehitti sen. Hän on perheineen paennut Algerian puolella olevalle pakolaisleirille Tindoufiin ja asunut siellä koko elämänsä ajan eikä ole koskaan käynyt Marokossa. Hän on vastustanut Polisariota, joka on lokakuussa 2010 yrittänyt rekrytoida häntä riveihinsä. Koska ei ole halunnut näin tehdä, hän on joutunut pakenemaan kotimaastaan.

Muutoksenhakija ei ole voinut tuoda mielipiteitään Polisariosta julki, ja hän on joutunut esittämään suostuvansa tulemaan mukaan toimintaan. Näin ollen hänen tuntemansa pelko on UNHCR:n käsikirjan mukaisesti perusteltua. Hän ei voi turvautua viranomaisten suojeluun, koska vaara tulee valtaa pitävän Polisarion taholta. On myös epätodennäköistä, että hän voisi saada apua Algerian puolella tapahtuneisiin ongelmiin Marokon viranomaisilta.

Muutoksenhakijan palauttaminen Länsi-Saharan alueelle olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan, Suomen perustuslain 9 §:n 4 momentin sekä ulkomaalaislain 147 §:n vastaista. Häntä ei voida kohtuudella käännyttää Marokkoon myöskään siksi, että hän ei tunnusta Marokkoa kotimaakseen, koska se on hänen kotimaansa Länsi-Saharan miehittäjä. Hänen palauttamisensa maahan, jonne hänellä ei ole oleskelulupaa, jonka kansalaisuutta hänellä ei ole, jossa hänen perheensä ei asu ja jossa hän ei ole koskaan käynyt, on kohtuutonta.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa se on todennut muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirastossa on kevään 2013 aikana tehty useita kielteisiä päätöksiä länsisaharalaisten tekemiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin. Kaikki kielteisen päätöksen saaneet länsisaharalaiset on käännytetty Marokkoon, jos Maahanmuuttoviraston kansalaisuusyksikkö on kansalaisuusaseman määrittämistä koskevassa päätöksessään katsonut heidän kansalaisuutensa olevan Suomessa tuntematon.

UNHCR:ltä saadun tiedon mukaan Länsi-Saharassa syntyneet ovat Marokon kansalaisia ja heille myönnetään henkilöllisyystodistuksia ja passeja. Yhdysvaltojen ihmisoikeusraporttien mukaan Länsi-Saharan ihmisoikeustilanne vastaa Marokon ihmisoikeustilannetta.

Muutoksenhakija on antanut asiassa vastaselityksen. Suomen oikeuskäytäntö länsisaharalaisten turvapaikanhakijoiden kansalaisten määrittämisen tai käännyttämisen osalta ei ole vakiintunut. Ainoastaan Maahanmuuttoviraston UNHCR:ltä saamaa epävirallista sähköpostia ei voida pitää perusteluna sille, että turvapaikanhakijat käännytetään valtioon, jonka kansalaisia he eivät edes Maahanmuuttoviraston kansalaisuusyksikön mielestä ole.

Muutoksenhakijalle on myönnettävä kansainvälistä suojelua, kun otetaan huomioon palautuskielto, Länsi-Saharan alueen miehitystila sekä kansainvälinen oikeuskäytäntö. Vähintään hänelle on myönnettävä oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 29.4.2013 taltionumero 1550 kieltänyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa ehkä toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituslupahakemuksen kansainvälisen suojelun osalta.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan siltä osin kuin on kysymys oleskeluluvasta yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan tältä ja karkottamisen osalta ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, kansainvälistä suojelua koskevan asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole ulkomaalaislain 196 §:ssä säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

Sovellettava säännös esitöineen

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Ulkomaalaislain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) mukaan 52 §:ssä säädettäisiin tilanteesta, jossa oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hakijan terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi. Oleskeluluvan myöntämisen perusteena terveydentilan vuoksi tässä pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa voisi olla se, että ulkomaalaisen olisi mahdotonta saada välttämätöntä hoitoa kotimaassa. Hoidon tason tai saatavuuden täytyisi haitata vakavasti terveyttä. Edellytyksenä olisi, että olosuhteet alkuperämaassa olisivat kokonaisuudessaan paluun jälkeen sellaiset, että palaaminen lyhentäisi elinaikaa tai aiheuttaisi huomattavaa ruumiillista tai henkistä kärsimystä. Se, että terveydenhoidon saaminen jossain maassa on kallista ja ulkomaalainen on varaton, ei riittäisi oleskeluluvan myöntämiseen. Yksittäisessä tapauksessa täytyisi lisäksi olla muita seikkoja, jotka tekevät kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi. Kyseessä voisi olla esimerkiksi haavoittuvassa asemassa oleva lapsi, vanhus tai yksinhuoltaja ja kyseessä oleva maa olisi sellainen, että pitkähkön Suomessa oleskelun jälkeen ei voitaisi vaatia kotimaahan palaamista kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käsitteli ratkaisussaan asiassa A.J. v. Ruotsi (8.7.2008) tapausta, jossa kertomansa mukaan Länsi-Saharan alueelta kotoisin olevalle miehelle ei ollut Ruotsissa myönnetty kansainvälistä suojelua ja joka oli määrätty käännytettäväksi Marokkoon. Asianomainen oli väittänyt olevansa Marokon viranomaisten mielenkiinnon kohteena, koska hän oli lähtenyt kotimaastaan laittomasti, ja hänen automaattisesti oletettaisiin kuuluvan Polisarioon ja joutuvan tämän vuoksi epäinhimillisen kohtelun kohteeksi.

Ihmisoikeustuomioistuin totesi, ettei se katso Marokon viranomaisten ihmisoikeusrikkomusten olevan luonteeltaan sellaisia, että asianomaisen palauttaminen Marokkoon rikkoisi ihmisoikeussopimusta. Sen sijaan on selvitettävä hänen henkilökohtainen tilanteensa. Asianomainen ei ollut kyennyt esittämään mitään selvitystä sen tueksi, että hän olisi lähtenyt Marokosta laittomasti ja että Marokon viranomaiset epäilisivät hänen kuuluvan Polisarioon. Ei myöskään ollut syytä olettaa, että Marokon viranomaiset kohtelisivat häntä epäinhimillisesti pelkästään sillä perusteella, että hän on kotoisin Länsi-Saharan alueelta. Tätä käsitystä tukee myös se seikka, että asianomainen oli koko ajan kertonut, ettei hän ollut koskaan ollut Polisarion jäsen eikä ollut kiinnostunut politiikasta, eikä hän ollut koskaan ollut missään yhteydessä Marokon viranomaisiin. Tuomioistuin katsoi, että näissä olosuhteissa oli erittäin epätodennäköistä, että asianomainen joutuisi Marokkoon palautettuna ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun kohtelun kohteeksi.

Marokon ihmisoikeustilanne on viime vuosina huomattavasti parantunut. On asianomaisen asiana esittää näyttöä siitä, että hän joutuisi Marokkoon palautettuna ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun kohtelun kohteeksi. Hän ei kuitenkaan ollut väittänyt olevansa Marokon viranomaisten etsimä, tai että häntä epäiltäisiin Marokossa mistään rikoksesta. Sen sijaan hän oli esittänyt, ettei ollut koskaan ollut missään yhteydessä Marokon viranomaisiin eikä hän ollut ollut poliittisesti aktiivinen. Näin ollen hän ei ollut esittänyt väitteitään toteen. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että hänen valituksensa oli ilmeisen perusteeton.

Ratkaistavana oleva oikeuskysymys

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko muutoksenhakija käännyttää Marokkoon vai tuleeko hänelle myöntää oleskelulupa Suomessa. Muutoksenhakija on kertomansa mukaan syntynyt Marokon miehittämän Länsi-Saharan alueella, mutta muuttanut lapsena pakolaisleirille Algeriaan eikä ole tämän jälkeen asunut Marokossa eikä katso olevansa Marokon kansalainen.

Asiassa saatu selvitys

Muutoksenhakijan henkilötiedoista ei ole esitetty luotettavaa selvitystä eikä hänen henkilöllisyyttään ole pystytty varmistamaan. Hän on kertonut syntyneensä Laayounessa Länsi-Saharassa ja muuttaneensa pian syntymänsä jälkeen perheensä kanssa Algerian puolella olevalle pakolaisleirille Tindoufiin. Hän on asunut siellä koko elämänsä lukuun ottamatta aikaa, jonka hän opintojensa vuoksi vietti Algerin kaupungissa Algeriassa. Kertomansa mukaan hän ei ole koskaan käynyt Marokossa, jonka hän katsoo miehittävän hänen kotimaataan.

Muutoksenhakijalle 30.3.2011 tehdyn kielianalyysin mukaan hän puhuu arabiaa äidinkielen tasoisesti ja hänen kielitaustansa on erittäin suurella varmuudella Länsi-Sahara.

Maahanmuuttoviraston 18.4.2011 antaman päätöksen mukaan muutoksenhakijan kansalaisuusasema on Suomessa toistaiseksi tuntematon.

Länsi-Saharan alueen ihmisoikeustilanne muistuttaa pääosin tilannetta Marokossa. Marokon turvallisuusviranomaisten on raportoitu syyllistyneen kiinniotettujen kiduttamiseen, pahoinpitelyyn ja muuhun kaltoin kohteluun Länsi-Saharan alueella. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet erityisesti Länsi-Saharan itsenäisyyttä ajaviin sahraweihin kohdistuneista väärinkäytöksistä. Marokon hallitus kiistää poliittisten vankien olemassaolon, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan noin 74 sahrawia pidettiin vankina poliittisista syistä joko Länsi-Saharan alueella tai Marokon kansainvälisesti tunnustetulla alueella. (US Department of State: 2012 Western Sahara 2012 Human Rights Report).

UNHCR:n Maahanmuuttovirastolle toimittaman viestin mukaan kaikilla Länsi-Saharassa syntyneillä henkilöillä on Marokon kansalaisuus ja heille myönnetään henkilöllisyysasiakirjoja sekä passeja. Muutoinkin saatavilla olevien maatietojen mukaan henkilöllä, jonka vanhemmat ovat syntyneet Länsi-Saharassa, on automaattisesti oikeus Marokon kansalaisuuteen. Marokon perustuslain mukaan tällaisen henkilön on lisäksi mahdollista asettua asumaan mihin tahansa Marokossa ilman rajoituksia. Algerian pakolaisleireillä asunut sahrawi, eli lähinnä Länsi-Saharan kiistanalaisia alueita asuttavan kansanryhmän jäsen, voi palata ongelmitta Marokkoon. (Immigration and Refugee Board of Canada, Morocco: Whether a Sahrawi whose parents where born in Sahara, who is now living outside Morocco and who spent several years in the Sahrawi camps in Algeria, has a right to Moroccan citizenship; if not, whether this person would have problems returning to Morocco; whether, upon returning to Morocco, a Sahrawi can relocate anywhere in Morocco, 19 October 2000).

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Korkein hallinto-oikeus ei ole myöntänyt muutoksenhakijalle valituslupaa kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa. Sen sijaan asiassa tulee harkittavaksi oleskeluluvan myöntäminen ulkomaalaislain 52 §:ssä tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Lainkohdan mukaan sitä sovellettaessa huomioon tulee ottaa olosuhteet, joihin asianomainen joutuisi kotimaassaan. Hallituksen esityksen mukaan kotimaahan palaamisen tulisi olla inhimillisesti katsoen poissuljettu vaihtoehto, ja kyseessä olevan maan tulisi olla sellainen, että pitkähkön Suomessa oleskelun jälkeen ei voitaisi vaatia kotimaahan palaamista kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen.

Muutoksenhakijalla, joka on kertomansa mukaan syntynyt Länsi-Saharassa, mutta muuttanut sieltä lapsena Algeriaan, ei ole minkään maan kansalaisuutta. Hän ei ole kertomansa mukaan koskaan edes käynyt Länsi-Saharaa miehittävän Marokon alueella, ollut tekemisissä Marokon viranomaisten kanssa eikä turvautunut näiden suojeluun. Näin ollen ei ole selvää, voidaanko hänen edellyttää palaavan Suomesta Marokkoon, kääntyvän sen viranomaisten puoleen ja ottavan sen kansalaisuuden.

Oikeutta kansalaisuuden saamiseen tai kansalaisuudesta päättämiseen ei ole Suomea velvoittavissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu ihmisoikeutena. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin pitänyt mahdollisena, että mielivaltainen kansalaisuuden epääminen saattaisi jossain tilanteessa vaikuttaa henkilön sopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojaan sopimusmääräyksen kanssa yhteensopimattomalla tavalla (Karassov v. Suomi, 31414/96, päätös 12.1.1999). Korkein hallinto-oikeus katsoo, että henkilön mielivaltainen pakottaminen vastoin tahtoaan ottamaan vastaan tietyn valtion kansalaisuus voisi vastaavalla tavalla merkitä hänen yksityiselämänsä nauttimaan suojaan puuttumista.

Muutoksenhakijan pakottaminen siirtymään Marokkoon, johon hänellä ei ole mitään siteitä ja jonka kanssa hän ei halua siteitä luoda, olosuhteissa, joissa kotoutuminen maahan suurella todennäköisyydellä edellyttäisi maan kansalaisuuden saamista, ei olisi sopusoinnussa ihmisoikeuksien suojaa koskevien periaatteiden kanssa. Samalla Suomen viranomaisten myötävaikuttaminen siihen, että muutoksenhakija pakotettaisiin siirtymään Marokkoon, olisi asian olosuhteissa vastoin niille perustuslain 22 §:n mukaan kuuluvaa velvollisuutta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Marokko on miehittänyt Länsi-Saharan aluetta vuodesta 1976. Länsi-Saharan aluetta ei ole kansainvälisesti tunnustettu Marokon osaksi ja miehitystä on pidetty kansainvälisen oikeuden vastaisena. Länsi-Saharalla, jonka muutoksenhakija tuntee kotimaakseen, ei ole omaa kansalaisuutta. Se seikka, että Marokon viranomaiset ovat ilmoittaneet sieltä kotoisin olevien henkilöiden voivan saada Marokon kansalaisuuden, ei välttämättä merkitse sitä, että näiden voitaisiin edellyttää niin tekevän. Marokon miehitysvalta Länsi-Saharassa ei ole kansainvälisoikeudellisesti hyväksytty. Vaikka sinänsä ei ole epäilystä siitä, että muutoksenhakija voisi saada Marokon viranomaisten suojelua ja maan kansalaisuuden sitä hakiessaan, asian olosuhteissa sen edellyttäminen, että tuolta alueelta lähtöisin oleva henkilö joutuisi vastoin tahtoaan tunnustamaan kotimaataan miehittävän valtion kansalaisuusvaltiokseen, ei ole oikeutettua.

Näissä olosuhteissa asiassa on olemassa edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava muilta kuin kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevilta osilta ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Oikeusapu

Oikeusapua on myönnetty ajalle 30.1.2012–10.11.2012 ilman omavastuuta sekä 10.11.2012 lähtien 55 prosentin omavastuuosuudella. Avustajaksi on määrätty oikeustieteen kandidaatti Liisa Välimäki, joka on vaatinut palkkiona 996 euroa. Avustajalle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena yhdeksän työtunnin perusteella laskettuna palkkiona tarpeellisista toimenpiteistä 31.10.2012–5.11.2012 väliseltä ajalta vaatimuksen mukaisesti 450 euroa sekä 26.3.2013–11.6.2013 väliseltä ajalta 456 euroa. Palkkio sisältää mainitun asetuksen 8 §:n 1 kohdan mukaisen kielitaitokorotuksen yhden tunnin osalta. Tämän lisäksi maksetaan tulkkauksesta aiheutuneina kuluina 90 euroa. Muutoksenhakijan oikeusavun omavastuuosuudeksi ottaen huomioon oikeusapulain 20 §:n 2 momentti vahvistetaan 26.3.2013–11.6.2013 väliseltä ajalta 55 prosenttia mainitusta kokonaispalkkiosta ja kuluista eli 300,30 euroa. Korkein hallinto-oikeus määrää tältä osin valtion varoista maksettavaksi Välimäelle valtion vahingoksi jäävänä osuutena 245,70 euroa. Samalla muutoksenhakija velvoitetaan suorittamaan avustajalleen Välimäelle mainittu omavastuuosuus 300,30 euroa. Välimäelle valtion varoista maksettavaksi määräksi vahvistetaan siten yhteensä 695,70 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Riitta Mutikainen, Liisa Heikkilä ja Janne Aer. Asian esittelijä Lea Alén.