KHO:2015:9

Suomessa rajoitetusti verovelvollinen A on yhdysvaltalainen Delaware Statutory Trust -tyyppinen rekisteröity varainhoitoyhtiö (registered investment management company) ja säännelty sijoitusyhtiö (regulated investment company). A on oikeushenkilö, joka voi harjoittaa liiketoimintaa omissa nimissään. A:n hallinnointi on ulkoistettu erilliselle yhtiölle. A on suljettu sijoitusrahasto (closed-end investment fund) eli sen osuuksien määrä on kiinteä eikä vaihtele rahastoon tehtyjen merkintöjen ja lunastusten mukaan. A:n tavalliset osuudet on listattu New Yorkin pörssissä. A:ta käsitellään liittovaltion verotuksessa yhteisönä ja sijoitusomaisuuden ja sen tuottojen tosiasiallisena edunsaajana.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että osin sijoitusrahastotyyppisistä piirteistään huolimatta A rinnastui läheisimmin suomalaiseen sijoitustoimintaa harjoittavaan julkisesti noteerattuun osakeyhtiöön. Kun kotimaisen julkisesti noteeratun osakeyhtiön (kuten myös kotimaisen sijoitusrahaston) kotimaiselta julkisesti noteeratulta yhtiöltä saamat osingot ovat Suomessa verovapaita ja kun otettiin huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 63 artiklan 1 kohdan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, A:n suomalaiselta pörssiyhtiöltä saamasta osingosta ei tullut periä lähdeveroa.

Ennakkoratkaisu vuosille 2011 ja 2012.

Tuloverolaki 3 §, 20 § ja 33 d §

Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta 3 §

Laki elinkeinotulon verottamisesta 6 a §

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 63 ja 65 artikla

Päätös, josta valitetaan

Keskusverolautakunta 30.11.2011 nro 71/2011

Asian aikaisempi käsittely

A:n hakemus keskusverolautakunnalle

A-sijoitusrahasto on Delaware Statutory Trust -tyyppinen rekisteröity varainhoitoyhtiö (registered investment management company), joka voi oikeushenkilönä harjoittaa liiketoimintaa omissa nimissään. Delaware Statutory Trust perustetaan perustamiskirjalla, jossa on määritelty säätiön toiminnan tarkoitus, toiminnot ja vastuunrajoitukset sekä hallinnoijan valtuudet, oikeudet ja vastuut. Säätiön perustamisella perustajista tulee rahaston hallinnoijia ja edustajia. Edustajat vastaavat Delaware Statutory Trustin hallinnoimisesta. Heillä on oikeus solmia sopimuksia kolmansien kanssa säätiön puolesta, jollei säätiön perustamissopimuksessa toisin mainita.

A on suljettu sijoitusrahasto (closed-end investment fund), jolla tarkoitetaan sitä, että osuuksien määrä on kiinteä eikä vaihtele rahastoon tehtyjen merkintöjen ja lunastusten mukaan. A:n sijoitukset ovat keskittyneet pääasiassa tavallisiin ja etuoikeutettuihin osakkeisiin, helposti myytävissä oleviin arvopapereihin ja tuloa tuottaviin arvopapereihin. A on sijoittanut myös suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin. Rahaston sijoitustavoitteena on kokonaistuotto pääoman arvonnousun ja juoksevien tuottojen avulla. A:n tavalliset osuudet ovat listattu New Yorkin pörssiin. Tavallisilla osuuksilla on käyty kauppaa rahaston arvoa korkeammalla ja matalammalla hinnalla. Rahaston arvo lasketaan pääsääntöisesti aina viikon viimeisenä päivänä, jona New Yorkin pörssi on avoinna, ja julkaistaan sen jälkeen. A on tuloverolain 33 a §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti julkisesti noteerattu.

A:n luokittelu sijoitusyhtiöksi (investment company) perustuu Yhdysvaltojen sijoitusyhtiölakiin (Investment Company Act, jäljempänä ICA), jonka mukaan sijoitusyhtiöllä tarkoitetaan yhtiötä, joka toimii tai jonka tarkoituksena on toimia ensisijaisesti sijoittamisen, uudelleensijoittamisen ja arvopaperikaupan alalla. Rahasto on samalla myös varainhoitoyhtiö (investment management company). Rekisteröidyllä varainhoitoyhtiöllä tarkoitetaan Yhdysvaltojen liittovaltion finanssivalvontaviranomaisessa SEC:ssä ICA:n mukaisesti rekisteröityä varainhoitoyhtiötä. A toimii SEC:n valvonnassa. A:n tilintarkastajana toimii auktorisoitu tilintarkastusyhteisö. A:n hallinnointi on ulkoistettu erilliselle yhtiölle B LLC:lle.

Koska A on Yhdysvalloissa säännelty sijoitusyhtiö (regulated investment company), sen sijoitukset tulee hajauttaa Yhdysvaltojen tuloverolain (Internal Revenue Code, jäljempänä IRC) 851 (b )(3) pykälän mukaisesti siten, että kvartaalin lopussa ainakin 50 prosenttia rahaston varoista tulee olla käteistä tai käteiseriä (mukaan lukien saamiset), valtion liikkeelle laskemia arvopapereita, muiden säänneltyjen sijoitusyhtiöiden osuuksia ja muita arvopapereita. Rahaston omistamien muiden arvopapereiden määrä ei saa ylittää 5:tä prosenttia rahaston kokonaisvaroista eikä 10:tä prosenttia tämän liikkeeseenlaskijan arvopapereiden tuottamasta äänimäärästä. Rahaston sijoitukset saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin (ottamatta lukuun valtion liikkeelle laskemia arvopapereita ja muiden sijoitusyhtiöiden osuuksia) eivät saa ylittää 25:tä prosenttia rahaston kokonaisvaroista kvartaalin lopussa. Sama rajoitus koskee myös sijoituksia kahden tai useamman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, jos rahastolla on määräysvalta kyseisissä yrityksissä ja jos yritykset toimivat samalla tai samankaltaisella toimialalla tai siihen liitännäisellä toimialalla.

A:ta käsitellään yhteisönä liittovaltion verotuksessa ja siten myös sijoitusomaisuuden ja sen tuottojen tosiasiallisena edunsaajana (beneficial owner). A:n saamat sijoitusomaisuuden tuotot eivät virtaa automaattisesti rahaston läpi sijoittajille kuten läpivirtaavissa sijoitusrahastoissa. A on velvollinen maksamaan Yhdysvalloissa veroa tuloistaan normaalin yhteisöverokannan mukaisesti. Rahasto voi kuitenkin vähentää osuudenomistajille jaettavan voitto-osuuden veronalaisesta tulostaan ja siten välttää velvollisuuden maksaa veroa. Rahasto saavuttaa normaalisti verovapauden edellytykset, sillä se on velvollinen jakamaan 90 prosenttia saamistaan voitoista osuudenomistajille (IRC § 852(a)(1)).

Sijoittajan omistusosuus sijoitusrahastossa katsotaan IRC:n alakappaleen M §:ien 851–855 ja 860 nojalla osakkeeksi Yhdysvaltojen verolainsäädännössä. Sijoitusrahastona toimiminen edellyttää näiden säännösten mukaan, että toimintamuotoa voidaan pitää yhtiönä Yhdysvaltojen verolainsäädännössä.

Yhdysvalloissa ei ole samanlaista jakoa osakkeisiin ja sijoitusrahasto-osuuksiin kuin Suomessa. Osakkeiksi kutsutaan osakkeita osakeyhtiöissä ja omistusosuuksia sijoitusrahastoissa, vaikka näiden osakkeiden ja omistusosuuksien tuottamat oikeudet tosiasiassa hieman eroavat. Merkittävimmät erot ovat, että sijoitusrahaston tulee jakaa saamansa tulo osakkeenomistajille vuosittain välttääkseen verotuksen sijoitusrahaston tasolla ja että rahaston jakaman voiton tulotyyppi Yhdysvaltojen verotuksessa voi vaihdella.

Rahaston jakama tulo on Yhdysvaltojen verotuksessa pääsääntöisesti samantyyppistä normaalia osinkotuloa kuin yhdysvaltalaisen yhtiön jakama osinkotulo IRC §:ien 301, 316–317, 561 ja 852 mukaan. Rahaston saamista sijoitusomaisuuden tuotoista jakama voitto-osuus on sijoittajalle yleensä veronalaista juoksevaa tuloa (ordinary income), ellei sitä ole maksettu ehdollisesta osinkotulosta (qualified dividend income). Ehdollisen osinkotulon etuna on alempi verokanta. Ehdollista osinkotuloa voivat saada vain luonnolliset henkilöt, jos rahasto on omistanut osinko-oikeuden tuottavat osakkeet tarpeeksi kauan.

Juokseva tulo on luonteeltaan Yhdysvalloista saatua osinkotuloa sijoittajan verotuksessa. Rahaston jakama tulo voi olla Yhdysvaltojen verotuksessa joissain tapauksissa luonteeltaan myös ulkomailta saatua osinkotuloa (IRC § 853). Rahaston jakama tulo voi lisäksi olla yhdysvaltalaisen sijoittajan verotuksessa luovutusvoitto-osinkoa capital gain dividend (lRC § 852(b)(3), § 854 ja § 1(h)(11)) tai verovapaata korko-osinkoa exempt-interest dividend (IRC § 852(b)(5)). Ulkomaisen sijoittajan verotuksessa rahaston jakama tulo voi olla lisäksi korkoliitännäistä osinkoa interest-related dividend tai lyhytaikaista luovutusvoitto-osinkoa (short-term capital gain dividend (IRC § 871(k), § 881(e), § 882, § 1441–1442)). Sijoitusrahaston suomalaiselle osakkeenomistajalle jakama vastaava tulo on luonteeltaan osinkoa yleisesti. Yhdysvaltojen näkemys on, että osakkeenomistajan sijoitusrahastosta saamaan osinkotuloon sovelletaan Suomen ja Yhdysvaltojen välisen verosopimuksen 10(4) artiklan mukaisesti artiklojen 10(2)b) kohtaa ja 10(3) b) kohtaa.

Sijoitusrahasto-osuuksien myynnistä ja vaihdosta saatu tulo on veronalaista luovutusvoittoa amerikkalaiselle sijoittajalle. Rahaston saamista luovutusvoitoista jakama voitto-osuus voi olla pitkäaikaista myyntivoittoa (long term capital gain) tai veronalaista juoksevaa tuloa (ordinary income).

A:n sijoitukset suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeisiin ovat portfoliosijoituksia, sillä A:n omistusosuudet yksittäisissä yhtiöissä ovat hyvin pieniä. Verosopimusta on sovellettu A:n Suomesta saamaan osinkotuloon, jota on verotettu 15 prosentin verokannalla. Jos A ei maksa veroa, osingoista ulkomailla maksettua lähdeveroa ei voida hyvittää, minkä vuoksi lähdevero jää sijoitusrahaston lopulliseksi kustannukseksi. Yhdysvaltalaiset osuudenomistajat voivat tietyissä tilanteissa saada osittaisen hyvityksen A:n maksamasta lähdeverosta.

A on pyytänyt ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

1) Onko yhdysvaltalainen A-sijoitusrahasto rinnastettavissa suomalaiseen sijoitusrahastoon siinä määrin, että A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo voidaan tuloverolain 20 §:n perusteella vapauttaa lähdeverosta Suomessa, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen pääomien liikkuvuuden vapautta koskeva artikla 63 sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö?

2) Jos A:ta ei voida rinnastaa suomalaiseen sijoitusrahastoon, onko A rinnastettavissa suomalaiseen osakeyhtiöön siinä määrin, että A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo voidaan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 5 momentin perusteella, jossa viitataan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ään, vapauttaa lähdeverosta Suomessa, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen pääomien liikkuvuuden vapautta koskeva artikla 63 sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

1) Yhdysvaltalaisen A-sijoitusrahaston suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo ei ole Suomessa lähdeverosta vapaata tuloa tuloverolain 20 §:n perusteella.

2) Hakijan suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo ei ole Suomessa lähdeverosta vapaata tuloa rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 5 momentin perusteella.

Ennakkoratkaisua on, jos yhtiö tekee siitä vaatimuksen, noudatettava sitovana vuosilta 2011 ja 2012 toimitettavissa yhteisön tuloverotuksissa.

Keskusverolautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:

1) Tuloverolain 3 §:n 4 ja 7 kohtien mukaan yhteisöllä tarkoitetaan muun muassa sijoitusrahastoa sekä saman pykälän 1–6 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin verrattavaa muuta oikeushenkilöä tai erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta. Sijoitusrahasto on tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan vapaa tulon perusteella suoritettavasta verosta.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (lähdeverolaki) 3 §:n 1 momentin mukaan lähdevero on suoritettava, jollei muualla toisin säädetä, muun muassa osingosta.

Yhdysvaltalainen A-sijoitusrahasto on Delaware Statutory Trust -tyyppinen rekisteröity varainhoitoyhtiö (registered investment management company) ja säännelty sijoitusyhtiö (regulated investment company). Rahasto on oikeushenkilö, joka voi harjoittaa liiketoimintaa omissa nimissään. A perustetaan perustamiskirjalla, jossa on määritelty säätiön toiminnan tarkoitus, toiminnot ja vastuunrajoitukset sekä hallinnoijan valtuudet, oikeudet ja vastuut. A toimii finanssivalvontaviranomaisen valvonnassa. A:n tilintarkastajana toimii auktorisoitu tilintarkastusyhteisö. A:n hallinnointi on ulkoistettu erilliselle yhtiölle B LLC:lle. A on suljettu sijoitusrahasto (closed-end investment fund) eli sen osuuksien määrä on kiinteä eikä vaihtele rahastoon tehtyjen merkintöjen ja lunastusten mukaan. A:n tavalliset osuudet on listattu New Yorkin pörssiin.

Hakemuksen mukaan A:ta käsitellään liittovaltion verotuksessa yhteisönä ja siten sijoitusomaisuuden ja sen tuottojen tosiasiallisena edunsaajana (beneficial owner). A:n saamat sijoitusomaisuuden tuotot eivät virtaa automaattisesti rahaston läpi sijoittajille. A on velvollinen maksamaan veroa tuloistaan normaalin amerikkalaisen yhteisöverokannan mukaisesti, mutta rahasto voi vähentää osakkeenomistajille jaettavan voitto-osuuden veronalaisesta tulostaan ja siten välttää normaalisti velvollisuuden maksaa veroa. A:n omistusosuus katsotaan Yhdysvaltojen tuloverolain nojalla osakkeeksi ja rahaston jakama tulo pääsääntöisesti osingoksi.

Tuloverolaissa ei ole määritelty lain 3 ja 20 §:ssä tarkoitettua sijoitusrahastoa eikä yhteissijoitusyritystä. Sijoitusrahasto ja yhteissijoitusyritys on määritelty sijoitusrahastolaissa. Sijoitusrahastolain 2 §:n 1 kohdan mukaan sijoitusrahastotoiminnalla tarkoitetaan varojen hankkimista yleisöltä yhteistä sijoittamista varten ja näiden varojen sijoittamista pääasiallisesti rahoitusvälineisiin tai kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin sekä sijoitusrahaston hallintoa. Sijoitusrahastolain 2 §:n 2 kohdan mukaan sijoitusrahastolla tarkoitetaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja ja sijoitettuja varoja sekä niistä johtuvia velvoitteita. Sijoitusrahastolain 2 §:n 10 kohdan mukaan yhteissijoitusyrityksellä tarkoitetaan ulkomaista sijoitusrahastoa ja siihen rinnastettavaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa ulkomaista yritystä. Sijoitusrahastolain 4 §:n mukaan sijoitusrahaston toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Suomessa sijoitusrahastot ovat rakenteeltaan sopimusperusteisia, eivät yhtiö- tai trust-muotoisia.

A:n säätiötyyppinen toimintamuoto poikkeaa tuloverolaissa tarkoitetusta sijoitusrahaston toimintamuodosta. A vastaa lähinnä tuloverolain 3 §:n 7 kohdan mukaista erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta, johon sijoittajat voivat sijoittaa varojaan ja jota pidetään tuloverotuksessa yhteisönä. A ei ole sijoitusrahastodirektiivin (Neuvoston direktiivi 85/611/ETY, arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta) mukainen yhteissijoitusyritys. Edellä esitetyillä perusteilla hakijaa ei voida rinnastaa tuloverolaissa tarkoitettuun sijoitusrahastoon.

Koska A:n ei katsota olevan tuloverolain 3 §:n 4 kohdan mukainen sijoitusrahasto, sen suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo ei ole Suomessa lähdeverosta vapaata tuloa sijoitusrahastoa koskevan tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella.

2) Tuloverolain 3 §:n 4 ja 7 kohtien mukaan yhteisöllä tarkoitetaan muun muassa sijoitusrahastoa sekä saman pykälän 1-6 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin verrattavaa muuta oikeushenkilöä tai erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta.

Lähdeverolain 3 §:n 1 momentin mukaan lähdevero on suoritettava, jollei muualla toisin säädetä, muun muassa osingosta. Lähdeverolain 3 §:n 5 momentin mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle tuloverolain 33 d §:n 4 momentissa tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ssä tarkoitettua yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja joka olisi verovapaa kyseisten säännösten mukaan, jos osinko maksettaisiin kotimaiselle yhteisölle. Lähdeverolain 3 §:n 5 momentissa on lisäksi säädetty tiettyjä lisäedellytyksiä verovapaudelle.

Tuloverolain 33 d §:n 4 momentin mukaan osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin ja keskinäisen vakuutusyhtiön saama tämän lain mukaan verotettava osinko on veronlaista tuloa siten kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ssä säädetään. Muun yhteisön saama tämän lain mukaan verotettava osinko on kokonaan veronalaista tuloa.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan osinko ei ole kokonaan verovapaata tuloa, jos osinkoa jakava yhteisö on tuloverolain 33 a §:n 2 momentissa tarkoitettu julkisesti noteerattu yhtiö ja osingon saaja on muu yhteisö kuin julkisesti noteerattu yhtiö, joka ei omista osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmentä prosenttia osinkoa jakavan yhtiön osakepääomasta.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n verovapauden tarkoituksena on erityisesti poistaa kertautuvaa osinkoverotusta yhtiömuotoisten toimijoiden välillä, mikä liittyy myös emo-tytär³yhtiödirektiivin tarkoitukseen (direktiivi eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä, 90/435/ETY).

A:n säätiötyyppinen toimintamuoto poikkeaa tuloverolaissa tarkoitetusta yhtiömuotoisesta toimintamuodosta. A vastaa lähinnä tuloverolain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettua erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta, johon sijoittajat voivat sijoittaa varojaan ja jota pidetään tuloverotuksessa yhteisönä. Hakijaa ei voida rinnastaa tuloverolain 33 d §:n 4 momentissa tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ssä tarkoitettuun yhtiöön. A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo ei ole Suomessa lähdeverosta vapaata tuloa lähdeverolain 3 §:n 5 momentin perusteella.

Keskusverolautakunnan soveltamat oikeusohjeet

Tuloverolaki 3 § ja 20 §

Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta 3 §

Laki elinkeinotulon verottamisesta 6 a §

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 63 artikla

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valitus

A on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että A:n Suomesta saamat osingot ovat vapaita lähdeverosta tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan ja EU-oikeuden perusteella. Toissijaisesti A on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus pyytää Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisun siitä, kuinka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 63 artiklaa on tulkittava valituksessa kuvatussa tilanteessa. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Perusteluinaan valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Suomalainen erikoissijoitusrahasto voi poiketa sijoitusrahastodirektiivin vaatimuksista sijoitusrahastolain mukaisesti. Myös erikoissijoitusrahasto on vapautettu tuloverosta tuloverolain 20 §:n 1 momentin mukaisesti. Tutkittaessa ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen vertailukelpoisuutta tuloverolain 20 §:ssä tarkoitettuihin sijoitusrahastoihin tarkastelua ei voida rajoittaa sijoitusrahastodirektiivin ehdot täyttäviin rahastoihin, vaan vertailu tulee tehdä myös kotimaisen erikoissijoitusrahaston ja ulkomaisen muun kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisen yhteissijoitusyrityksen välillä.

Ulkomaisella yhteissijoitusyrityksellä voi olla eri oikeudellinen muoto kuin suomalaisilla sijoitusrahastoilla riippumatta siitä, onko kyseessä sijoitusrahastodirektiivin vaatimukset täyttävä vai muu kuin sijoitusrahastodirektiivin mukainen yhteissijoitusyritys. Vertailukelpoisuuden sitominen sijoitusrahastodirektiiviin on perusteetonta tästäkin näkökulmasta.

Ratkaisussa KHO:2010:15 SICAV-muotoisen yhteissijoitusyrityksen syrjivää verokohtelua Suomessa ei voitu perustella eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 90/435/ETY soveltumattomuudella SICAV-yhtiöön. Vastaavasti ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen syrjivää verokohtelua ei voitane perustella sijoitusrahastodirektiivin soveltumattomuudella ulkomaiseen yhteissijoitusyritykseen. Sijoitusrahastodirektiivissä, toisin kuin emo-tytäryhtiödirektiivissä, ei edes käsitellä verotusta, eikä direktiivillä ole myöskään yhdenmukaistettu sijoitusrahastoja Euroopan talousalueella.

Jos vain sijoitusrahastodirektiivin mukainen yhteissijoitusyritys voisi olla vertailukelpoinen suomalaisen tuloverolaissa tarkoitetun sijoitus³rahaston kanssa, Euroopan talousalueen ulkopuolella asuva yhteissijoitusyritys ei käytännössä koskaan voisi rinnastua suomalaiseen sijoitusrahastoon. Tämä tekisi pääoman vapaan liikkuvuuden Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välillä käytännössä merkityksettömäksi sijoitusrahastojen suorittamien pääomanliikkeiden kannalta. Ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen vertailukelpoisuus suomalaiseen sijoitusrahastoon tulee tutkia riippumatta siitä, sovelletaanko yhteissijoitusyritykseen sijoitusrahastodirektiiviä.

Sijoitusrahastolain 2 §:n 1 kohdan mukaan sijoitusrahastotoiminnalla tarkoitetaan varojen hankkimista yleisöltä yhteistä sijoittamista varten ja näiden varojen sijoittamista pääasiallisesti rahoitusvälineisiin tai kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin sekä sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston hallintoa ja rahasto-osuuksien markkinointia. A harjoittaa määritelmän mukaista sijoitusrahastotoimintaa.

Suomalaiset erikoissijoitusrahastot voivat poiketa sijoitusrahastolain 88 §:n perusteella 45 §:n mukaisesta rahasto-osuuden liikkeellelaskusta ja 49 §:n mukaisesta rahasto-osuuden lunastusoikeudesta. Tällaisia erikoissijoitusrahastoja pidetään kuitenkin tuloverolain 20 §:n mukaisina verovapaina sijoitusrahastoina. Tämän vuoksi se, että A:lla ei ole velvollisuutta laskea liikkeelle rahasto-osuuksia ja lunastaa niitä, ei ole sellainen objektiivinen ero A:n ja suomalaisen sijoitusrahaston välillä, joka vaikuttaisi rahastojen vertailukelpoisuuteen. On lisäksi huomattava, että julkisen kaupankäynnin vuoksi A:n osakkeenomistajat voivat halutessaan luopua osakkeistaan, vaikka A ei lunasta osakkeita.

Ratkaisussa KHO:2010:15 yhteisöjen vertailukelpoisuus ei edellyttänyt toimintamuotojen identtisyyttä, vaan vaihtuvapääomaisen SICAV-yhtiön muodossa toimiva ulkomainen yhteissijoitusyritys voitiin rinnastaa kiinteäpääomaiseen suomalaiseen osakeyhtiöön. A:n rinnastamista suomalaisiin erikoissijoitusrahastoihin puoltaa rahaston toiminnallinen samankaltaisuus suomalaisen erikoissijoitusrahaston kanssa. Toimin³nallinen samankaltaisuus on katsottu rinnastusperusteeksi ratkaisussa KHO:2004:116. Ratkaisussa todettiin, että vaikka luxemburgilaiselta FCP-muotoiselta sijoitusrahastolta sinänsä puuttuvat yhteisölle tyypilliset päätöksenteko- ja hallinnointielimet ja -menettelyt, sitä voidaan kuitenkin pitää, huomioon ottaen tuloverolain 3 §:n 4 ja 7 kohdat, Suomen sisäisen lainsäädännön kannalta yhteisönä, niin kuin keskusverolautakuntakin on asiassa antamassaan päätöksessä katsonut. Keskusverolautakunta oli katsonut, että FCP-sijoitusrahaston on katsottava vastaavan ominaisuuksiltaan ja toiminnaltaan tuloverolaissa tarkoitettua sijoitusrahastoa. Tämän perusteella oikeuskirjallisuudessa on tulkittu korkeimman hallinto-oikeuden tarkoittaneen, että FCP-sijoitusrahasto on suomalaista sijoitusrahastoa vastaava rahasto.

A:n sijoitustoiminta ja toiminnan valvonta on järjestetty suomalaisia sijoitusrahastolain mukaan toimivia sijoitusrahastoja vastaavalla tavalla. A kerää varansa markkinoilta kuten suomalaiset sijoitusrahastot. Sekä A:ssa että suomalaisessa sijoitusrahastossa osuuden- tai osakkeenomistajilla on samankaltainen valta käyttää äänioikeutta rahaston päätöksenteossa erikseen määrätyissä asioissa. Sekä A:n että suomalaisen sijoitusrahaston varat ovat erillisen säilytysyhtiön säilytyksessä.

Koska A voi vähentää osakkeenomistajille jaettavan voitto-osuuden veronalaisesta tulostaan, se voi välttää velvollisuuden maksaa veroa. Verotuksen lopputulos vastaa pitkälti suomalaisten tuottorahastojen tilannetta. Molempien lainsäädäntöratkaisuiden tavoitteena on taloudellisen kahdenkertaisen verotuksen estäminen eli se, että sijoitusten tuottoja verotetaan vain kertaalleen. Yhdysvaltalainen järjestelmä varmistaa kuitenkin tehokkaammin, että rahaston tulon verotus ei lykkäänny.

SEUT 63 artiklan mukaan kaikki rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden tai jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä, ovat kiellettyjä. Pääoman vapaa liikkuvuus soveltuu yhtä tehokkaasti riippumatta siitä, onko kyse jäsenvaltioiden tai jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä pääoman liikkeistä. SEUT 64 artikla ei rajoita tätä, sillä A:n tapauksessa kyse on portfoliosijoituksista eikä suorasijoituksista.

Verotuksen ei tulisi vaikuttaa siihen, investoiko rahastosijoittaja asuinvaltiossaan vai jossain muussa valtiossa olevaan sijoitusrahastoon. Verokohtelun ei myöskään pitäisi vaikuttaa sijoittajan päätökseen, sijoittaako hän varojaan sijoituskohteeseen suoraan vai sijoitusrahaston kautta. Tilanne, jossa ulkomaalaista yhteisöä verotetaan ankarammin kuin suomalaista yhteisöä, vähentää ulkomaalaisten yhteisöjen halukkuutta sijoittaa pääomaa suomalaisiin yrityksiin. Seurauksena suomalaisyhtiöiden on vaikeampaa saada rahoitusta ulkomaalaisilta sijoittajilta, mikä muodostaa SEUT 63 artiklassa tarkoitetun rajoituksen pääoman vapaalle liikkuvuudelle.

Keskusverolautakunnan ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntö tukee yllä mainittua tulkintaa. Vaikka yhdysvaltalainen A voi vedota vain pääomien vapaata liikkuvuutta koskevaan SEUT 63 artiklaan, myös sijoittautumisvapautta koskevista tapauksista voi saada välillistä tulkinta-apua asiaan. Merkityksellisiä ratkaisuja ovat muun muassa KVL 21/2011, EU-tuomioistuimen ratkaisut C-379/05, C-170/05 ja C-303/07 sekä ratkaisu KHO:2010:15.

EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusvapauksien rajoittaminen voi olla sallittua, jos sillä pyritään SEUT:n mukaiseen sallittuun tavoitteeseen ja jos sitä voidaan pitää perusteltuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä. Rajoituksella on lisäksi voitava taata kyseessä olevan tavoitteen toteutuminen, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Rajoituksen on myös oltava oikeasuhtainen. Kansalaisuuteen perustuvaa suoraa syrjintää ei ole voitu oikeuttaa.

Lähinnä puutteellinen virka-apu tietojenvaihdossa ja verojen perinnässä voisi olla yleiseen etuun perustuva pakottava syy, joka oikeuttaisi poikkeamaan pääomien vapaasta liikkuvuudesta EU-valtioiden ja Yhdysvaltojen välillä. EU-tuomioistuin ei ole tehnyt eroa sen suhteen, perustuvatko nämä velvollisuudet EU:n virka-apudirektiiviin vai kahdenväliseen sopimukseen. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen verosopimus mahdollistaa OECD:n malliverosopimuksen 26 artiklan mukaisesti laajan tietojenvaihdon myös sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöiden ja verojen ulkopuolella. Suomen ja Yhdysvaltojen väliset pääomanliikkeet voitaneen rinnastaa laajan tietojenvaihdon vuoksi EU:n sisäisiin pääomanliikkeisiin. Suomi ja Yhdysvallat ovat molemmat osapuolina Euroopan neuvoston ja OECD:n keskinäistä virka-apua veroasioissa koskevassa sopimuksessa, joka koskee kaikkia veroja. Sopimuksen perusteella Suomi ja Yhdysvallat ovat laajalti velvollisia antamaan virka-apua toisilleen tietojenvaihdossa ja verojen perinnässä. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen virka-apu tietojenvaihdossa tai verojen perinnässä ei ole sillä tavoin puutteellista, että se oikeuttaisi pääoman vapaan liikkuvuuden rajoittamisen.

A on asuinvaltiossaan sijoitusyhtiöitä koskevan lainsäädännön ja valvonnan alainen, eikä verotuksen taso Yhdysvalloissa ole poikkeuksellisen alhainen verrattuna EU-maihin. Rikosten torjuntaan, verovalvonnan tehokkuuteen sekä keinotekoisten järjestelyiden estämiseen liittyvät oikeuttamisperusteet eivät sovellu tilanteeseen.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vastine

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on katsonut, että A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo ei ole Suomessa lähdeve³rosta vapaata tuloa sijoitusrahastoa koskevan tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella, koska A ei ole tuloverolain 3 §:n 4 kohdan mukainen sijoitusrahasto. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on muun ohella todennut seuraavaa:

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi sijoitusrahastolain muuttamisesta (HE 287/2009 vp) on todettu, että EU-valtioissa yhteissijoitusyritysten on mahdollista sijoitusrahastodirektiivin (85/611/ETY) mukaisesti oikeudellisesti järjestäytyä erilaisissa muodoissa. Sijoitusrahastodirektiivin 1 artiklan 3 kohdan mukaan yhteissijoitusyritys voidaan perustaa oikeudellisesti joko sopimusoikeudellisten säännösten (rahastoyhtiöiden hoidossa olevat sijoitusrahastot), trusteja koskevien säännösten (unit trust) tai yhtiöjärjestyksen (sijoitusyhtiöt) nojalla. Sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettujen sijoitusrahastojen eli niin sanottujen UCITS-rahastojen on oltava vaihtuvapääomaisia ja avoimia, kun taas muut kuin sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetut sijoitusrahastot eli niin sanotut non-UCITS-rahastot voivat kansallisina erikoissijoitusrahastoina olla myös suljettuja ja kiinteäpääomaisia. EU-valtioissa on käytössä monia vaihtoehtoisia rakennemuotoja. Suomessa on käytössä sopimusoikeudellinen malli.

Yhteissijoitusyritykset voidaan jaotella seuraavasti:

1) Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneet yhteissijoitusyritykset, jotka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttävät sijoitusrahastodirektiivissä (2009/65/EY) asetetut edellytykset (UCITS-rahasto); ja

2) muut ulkomaiset yhteissijoitusyritykset, joita ovat sekä Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneet muut kuin UCITS-rahastot että Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa toimiluvan saaneet yhteissijoitusyritykset (non-UCITS-rahasto).

A:n säätiötyyppinen toimintamuoto eroaa tuloverolaissa tarkoitetusta sijoitusrahaston toimintamuodosta, eikä A ole sijoitusrahastodirektiivin mukainen yhteissijoitusyritys. A vastaa lähinnä tuloverolain 3 §:n 7 kohdan mukaista erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta, johon sijoittajat voivat sijoittaa varojaan ja jota pidetään tuloverotuksessa yhteisönä. Yhdysvaltojen lainsäädännön mukaan A on yhtiö, jossa sijoittajien omistus A:sta perustuu osakkeisiin ja A:n suorittama voitto-osuus sijoittajille katsotaan pääsääntöisesti osingoksi. Suomen ja Yhdysvaltojen välisen verosopimuksen 10 artiklan osinkoja koskevia määräyksiä sovelletaan A:n jakamaan osinkoon, kun taas suomalaisen sijoitusrahaston ollessa kyseessä osinkotuloartiklaa ei sovelleta. Vaikka A voi välttää velvollisuuden maksaa veron, se ei kuitenkaan ole suomalaisen sijoitusrahaston tavoin tuloverosta vapaa yhteisö. A ei vastaa ominaisuuksiltaan ja toiminnaltaan suomalaista sijoitusrahastoa eikä sitä voida rinnastaa tuloverolaissa tarkoitettuun sijoitusrahastoon.

Vastaava osinko on veronalaista tuloa, jos se maksetaan kotimaiselle yhtiölle. Valituksessa tarkoitettu osinko on A:lle veronalaista tuloa Suomen verolainsäädännön mukaan. Osingosta on suoritettava lähdeveroa. Kun osinkotulo on veronalaista sekä rajoitetusti verovelvolliselle yhteisölle että vastaavassa asemassa olevalle suomalaiselle yhteisölle, lähdeverolain 3 §:n 1 momentin säännöksen ei voida katsoa syrjivän kansalaisuuden perusteella tai rajoittavan pääoman liikkeitä jäsenvaltioiden välillä. Euroopan unionin oikeus ei ole esteenä sille, että valituksessa esitetyssä tilanteessa A:n Suomesta saamista osingoista peritään lähdeveroa.

A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus on perusteeton, koska asian käsittelyssä ei ole tapahtunut hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaista viranomaisen virhettä. Asiassa on kyse A:lle ennakkoratkaisuhakemuksen perusteella annetusta keskusverolautakunnan ennakkoratkaisusta tehdystä valituksesta.

A on antanut vastaselityksen.

Valtiovarainministeriön lausunto

Valtiovarainministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa esittänyt muun muassa seuraavaa:

Sijoitusrahastojen verovapaus otettiin vuonna 1987 tuloverolakiin, koska alkuperäinen sijoitusrahastolaki (480/1987) tuli voimaan 1.9.1987. Tuloverolaissa sijoitusrahastolla tarkoitettiin siis kotimaista sijoitusrahastolain mukaista sijoitusrahastoa. Sijoitusrahastolain (48/1999) soveltamisala on muuttunut sen voimaantulon jälkeen. Sijoitusrahastolakia sovelletaan uudessa sijoitusrahastodirektiivissä (2009/65/EY) tarkoitettujen sijoitusrahastojen lisäksi direktiivin mukaisiin syöttö- ja kohderahastoihin, yhteissijoitusyrityksiin ja Euroopan talousalueen ulkopuolisiin yhteissijoitusyrityksiin sekä erikoissijoitusrahastoihin, kuten kiinteistösijoitusrahastoihin. Sijoitusrahastolain soveltamisalan muutos ei kuitenkaan merkitse, että tuloverolain 20 §:n verovapautta sovellettaisiin muihin kuin kotimaisiin sijoitusrahastoihin. Euroopan unionin toiminnasta laaditun sopimuksen (SEUT) perusteella ulkomaiseen sijoitusyhtiöön voidaan kuitenkin soveltaa tuloverolain 20 §:n säännöstä sijoitusrahaston vero³vapaudesta, jos ulkomainen sijoitusyhtiö on rinnastettavissa tuloverolain 20 §:ssä tarkoitettuun kotimaiseen sijoitusrahastoon.

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuissa on samanlaisissa tilanteissa lähdetty siitä, että ulkomaiselle yhteisölle on myönnettävä samanlainen verotus kuin kotimaiselle yhteisölle, jos erilaiselle verotukselle ei löydy oikeuttamisperustetta ja jos lainsäädäntö on suhteellisuusperiaatteen mukainen. Oikeuttamisperustetta arvioitaessa merkitystä voi olla myös sillä, voidaanko ulkomainen vero hyvittää jonkin toisessa valtiossa asuvan verovelvollisen veroista kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi solmitun verosopimuksen perusteella.

Esillä olevassa asiassa yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö tekee Suomeen portfoliosijoituksia, joten SEUT:n mukainen tarkasteltava vapausoikeus näyttää olevan pääoman vapaa liikkuvuus, koska portfoliosijoitus ei luo määräysvaltaa toiseen yhteisöön. Pääoman vapaata liikkuvuutta voidaan soveltaa myös muualla kuin Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa asuvaan eli niin sanotussa kolmannessa valtiossa asuvaan. Tilanteeseen ei näyttäisi soveltuvan SEUT 64 artiklan 1 kohdan niin sanottu grandfathering-määräys, koska omistukset ovat portfolio-omistuksia. Grandfathering-määräys edellyttää suoraa sijoitusta.

Yhdysvaltalaista A:ta ei voida rinnastaa tuloverolain 20 §:ssa tarkoitettuun sijoitusrahastolain mukaiseen kotimaiseen sijoitusrahastoon tai sijoitusrahastodirektiivin mukaiseen yhteissijoitusyritykseen.

Suljetut yhteissijoitustoimintaa harjoittavat yritykset eivät sijoitusrahastodirektiivin 3 a artiklan mukaan kuulu direktiivin soveltamisalaan. Lisäksi sijoitusrahastodirektiivi ei koske kolmansien maiden, kuten Yhdysvaltojen, yhteissijoitusyrityksiä vaan direktiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaan yhteissijoitusyrityksiä, jotka "ovat sijoittautuneet jäsenvaltioiden alueelle". A:n rinnastusta kotimaiseen sijoitusrahastoon ei voida tehdä siksi, että A on suljettu sijoitusyhtiö ja kotimainen sijoitusrahasto on avoin rahasto, jonka osuudet voidaan lunastaa ja jossa osuuksien määrää ei ole rajoitettu. Näitä seikkoja on pidettävä niin keskeisinä sijoitusrahaston ominaisuuksina, että samanlaisuuden edellytykset eivät täyty. Myös sijoitusrahastodirektiivi koskee vain avoimia yhteissijoitusyrityksiä. A:ta ei voida tälläkään perusteella rinnastaa sijoitusrahastodirektiivin yhteissijoitusyritykseen. Lisäksi on otettava huomioon, että suomalainen sijoitusrahasto ei ole yhtiö eikä oikeushenkilö, kuten A, vaan erillinen sopimuspohjainen yhteisomistussuhteeseen perustuva varallisuusmassa. Arviointiin vaikuttaa myös verotuksellinen kohtelu. A:lta toisessa valtiossa peritty vero voidaan asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan vähentää sijoitusrahaston osakkaan tulosta. Kotimaisen sijoitusrahaston perimästä tulosta toisessa valtiossa perittyä lähdeveroa ei voida hyvittää osuuden omistajan verotuksessa.

Asiasta ei ole tarpeen pyytää Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua, koska tarkasteltavina olevien yhdysvaltalaisten sijoitusyhtiöiden samanlaisuus tuloverolain 20 §:ssä tarkoitetun sijoitusrahaston kanssa voidaan ratkaista kansallisesti.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen ja esittänyt valituksen hylkäämistä.

A on antanut vastaselityksen.

A on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä lausunut Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion C‑190/12, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company, merkityksestä kysymyksessä olevassa asiassa. A on muun muassa todennut, että keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussaan esittämät perusteet A:n Suomesta saamien osinkojen veronalaisuudelle ovat tuomion C-190/12 perusteella merkityksettömiä. Tuomiosta ilmenee A:n käsitystä vastaava kanta siitä, että sijoitusrahastojen vertailukelpoisuutta tulisi arvioida ensisijaisesti toiminnallisesta näkökulmasta. Tilanteiden vertailukelpoisuutta arvioitaessa voidaan edellyttää, että kolmansissa valtioissa asuvat sijoitusrahastot harjoittavat toimintaansa unionin alueelle sijoittautuneisiin sijoitusrahastoihin sovellettavia vaatimuksia vastaavien vaatimusten mukaisesti. Koska A harjoittaa toimintaansa paikallisen sijoitusyhtiölain mukaan ja täyttää myös verolainsäädännössä säännellyille sijoitusyhtiöille asetetut edellytykset, sen voidaan katsoa täyttävän unionin alueelle sijoittautuneisiin sijoitusrahastoihin sovellettavia vaatimuksia vastaavat vaatimukset.

Tarve taata verovalvonnan tehokkuus voi olla yleistä etua koskeva pakottava syy, jolla voidaan tietyissä tilanteissa oikeuttaa SEUT:n mukaisten perusvapauksien käytön rajoittamista. Emerging Markets -tuomiossa syrjivää verokohtelua ei voitu oikeuttaa verovalvonnan tehokkuuden perusteella, koska Puolan ja Yhdysvaltojen välillä on voimassa sopimusperusteinen tehokas tietojenvaihto. Myöskään Suomen ja Yhdysvaltojen välisissä suhteissa pääomien vapaan liikkumisoikeuden rajoitusta ei voida oikeuttaa verovalvonnan tehokkuuden perusteella. Tehokas ja kattava tietojenvaihto perustuu sekä kahdenvälisen verosopimuksen tietojenvaihtoartiklaan että OECD:n ja Euroopan neuvoston yleissopimukseen. Tietojenvaihto ei ole enää sidottu verosopimuksen piiriin kuuluviin veroihin. Suomen ja Yhdysvaltojen välillä annetaan myös muuntyyppistä virka-apua.

A:n lausuma ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-190/12 on lähetetty Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun ja lausuu uutena ennakkoratkaisuna, että A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo on Suomessa lähdeverosta vapaata tuloa.

A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Tuloverolain 3 §:n mukaan yhteisöllä tarkoitetaan kyseisessä laissa

4) osakeyhtiötä, osuuskuntaa, säästöpankkia, sijoitusrahastoa, yliopistoa, keskinäistä vakuutusyhtiötä, lainajyvästöä, aatteellista tai taloudellista yhdistystä, säätiötä ja laitosta;

7) edellä 1–6 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin verrattavaa muuta oikeushenkilöä tai erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta.

Tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tulon perusteella suoritettavasta verosta on vapaa muun muassa sijoitusrahasto.

Tuloverolain 33 d §:n 4 momentin mukaan osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin ja keski³näisen vakuutusyhtiön saama kyseisen lain mukaan verotettava osinko on veronalaista tuloa siten kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ssä säädetään. Muun yhteisön saama tämän lain mukaan verotettava osinko on kokonaan veronalaista tuloa.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n 1 ja 2 momenttien mukaan, sellaisina kuin niitä sovellettiin vuodelta 2011 toimitetussa verotuksessa (717/2004), yhteisön saama osinko ei ole veronalaista tuloa. Osingosta on kuitenkin 2 momentissa säädetyin poikkeuksin veronalaista tuloa 75 prosenttia ja verovapaata tuloa 25 prosenttia, jos

1) osinko on saatu sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista, eikä osinkoa jakava yhteisö ole ulkomainen Euroopan yhteisöjen neuvoston eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verotusjärjestelmästä antaman direktiivin (90/435/ETY) 2 artiklassa tarkoitettu yhteisö, jonka osakepääomasta osingonsaaja omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia,

2) osingon jakava yhteisö on muu kuin kotimainen tai 1 kohdassa tarkoitettu Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuva yhteisö, tai

3) osinkoa jakava yhteisö on tuloverolain 33 a §:n 2 momentissa tarkoitettu julkisesti noteerattu yhtiö ja osingonsaaja on muu yhteisö kuin julkisesti noteerattu yhtiö, joka ei omista osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmentä prosenttia osinkoa jakavan yhtiön osakepääomasta.

Jos 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun osingon jakavan ulkomaisen yhteisön asuinvaltion ja Suomen välillä ei ole verovuonna voimassa kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevaa sopimusta, jota sovelletaan yhteisön jakamaan osinkoon, yhteisön jakama osinko on kokonaan veronalaista tuloa.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan viittaus muutettiin 29.6.2012 voimaan tulleessa muutoksessa 382/2012 kohdistumaan direktiiviin 2011/96/EU.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 5 momentin, sellaisena kuin sitä sovellettiin verovuosina 2011 ja 2012, mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan Suo³messa rajoitetusti verovelvolliselle tuloverolain 33 d §:n 4 momentissa tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 6 a §:ssä tar³koitettua yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja joka olisi verovapaa kyseisten säännösten mukaan, jos osinko maksettaisiin kotimaiselle yhteisölle. Verovapauden edellytyksenä on, että yhteisön kotipaikka on Euroopan talous³alueella ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keski³näisestä avusta välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla annettu neuvoston direktiivi 77/799/ETY tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota. Lisäksi edellytyksenä on, että lähde³veroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida koko³nai³suudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingon³saajan asuinvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehdyn sopimuksen perusteella.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 63 artiklan (aiempi EY 56 artikla) 1 kohdan mukaan tämän luvun määräysten mu³kaisesti kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevat pää³oman³liikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

SEUT 65 artiklan (aiempi EY 58 artikla) 1 kohdan mukaan mitä 63 artiklassa määrätään, ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta

a) soveltaa niitä verolainsäädäntönsä säännöksiä, joiden mukaan verovelvollisia kohdellaan eri tavoin heidän asuinpaikkansa tai heidän pääomansa sijoituspaikan perusteella;

b) toteuttaa kaikki toimenpiteet, jotka ovat välttämättömiä, jotta estetään verotusta ja rahoituslaitosten toiminnan vakauden valvontaa koskevien jäsenvaltioiden lakien ja asetusten rikkominen, taikka säätää pääomanliikkeitä koskevista ilmoitusmenettelyistä hallinnollisten tietojen tai tilastotietojen saamiseksi taikka toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat perusteltuja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta.

Saman artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet ja menettelyt eivät saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään taikka 63 artiklassa tarkoitetun pääomien ja maksujen vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista.

Oikeudellinen arviointi

Yhdysvaltalainen A on pyytänyt ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

1) Onko A rinnastettavissa suomalaiseen sijoitusrahastoon siinä määrin, että A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo voidaan tuloverolain 20 §:n perusteella vapauttaa lähdeverosta Suomessa, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen pääomien liikkuvuuden vapautta koskeva artikla 63 sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö?

2) Jos A:ta ei voida rinnastaa suomalaiseen sijoitusrahastoon, onko A rinnastettavissa suomalaiseen osakeyhtiöön siinä määrin, että A:n suomalaisista pörssiyhtiöistä saama osinkotulo voidaan rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 5 momentin perusteella, jossa viitataan elinkeinoverolain 6 a §:ään, vapauttaa lähdeverosta Suomessa, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen pääomien liikkuvuuden vapautta koskeva artikla 63 sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö?

A:n oikeudellista luonnetta ja toimintaa sekä verotusasemaa Yhdysvalloissa on kuvattu edellä selostetuissa ennakkoratkaisuhakemuksessa sekä valittajan ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön kirjelmissä ja valtiovarainministeriön lausunnossa. Valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle valittaja on katsonut A:n rinnastuvan tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdassa verovapaaksi säädettyyn sijoitusrahastoon.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:ssä säädetty osinkotulon verovapaus koskee vain Euroopan talousalueella asuvia osingonsaajia. Kysymyksessä oleva osinko ei siten ole lähdeverosta vapaa tämän säännöksen nojalla. Osinko ei ole verovapaa myöskään Suomen ja Yhdysvaltojen välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen (SopS 2/1991, myöhempine muutoksineen) perusteella.

Näin ollen asiassa on ratkaistava, voidaanko A:n suomalaisilta pörssiyhtiöiltä saamista osingoista periä Suomessa lähdevero, kun ote³taan huomioon SEUT 63 artiklan 1 kohdan pääomien vapaata liikku³vuutta koskeva säännös. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun mukaan osinko ei ole lähdeverosta vapaa.

SEUT 63 artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ky³seisen määräyksen mukaisia rajoituksia ovat muun muassa toimenpiteet, joilla aiheutetaan se, että jossakin toisessa valtiossa asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita tekemään sijoituksia tietyssä jäsenvaltiossa (esim. C-101/05, A, 40 kohta, ja yhdistetyt asiat C-436/08 ja C-437/08, Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen, 50 kohta). Useim³missa ulkomaille maksettavia osinkoja koskeneissa pääomien vapaaseen liikkuvuuteen liittyneissä unionin tuomioistuimen tuomioissa on ollut kyse jäsenvaltioiden välisistä tilanteista. Portugalilaista yhtiömuotoista osingonsaajaa koskeneessa ratkaisussa C-379/05, Amurta SGPS tuo³mioistuin lausui (28 kohta), että "muuhun jäsenvaltioon sijoittautuneelle tuottoon oikeutetulle yhtiölle maksettujen osinkojen asettaminen huo³nompaan asemaan kuin Alankomaihin sijoittautuneille tuottoon oi³keu³tetuille yhtiöille maksetut osingot voi saada muuhun jäsenvaltioon kuin Alankomaihin sijoittautuneet yhtiöt luopumaan tekemästä inves³tointeja Alankomaihin, ja se on näin ollen lähtökohtaisesti EY 56 artiklassa kielletty pää³omien vapaan liikkuvuuden rajoitus." Tuomion mukaan "EY 56 ja EY 58 artikla ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jolla tilanteessa, jossa direktiivin 90/435 5 artiklan 1 kohdalla käyt³töön otettu emoyhtiön osuutta tytäryhtiöstä koskeva vähimmäisarvo ei täyty, sääde³tään läh³deve³rosta, joka pidätetään tähän jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön toiseen jäsenvaltioon sijoit³tau³tuneelle tuottoon oikeutetulle yh³tiölle jakamista osingoista, vaikka tästä verosta vapautetaan osin³got, jotka maksetaan tuottoon oikeutetulle yhtiölle, joka on yhtiöveron kan³nalta verovelvollinen jäsenvaltiossa, josta osinkoa maksetaan, tai jolla on tässä jäsenvaltiossa kiinteä toimipaikka, jolle osuudet osinkoa jakavasta yhtiöstä kuuluvat."

Puolaa koskeneessa asiassa C-190/12, Emerging Markets Series of DFA Investment Trust Company oli kysymyksessä yhdysvaltalainen osingon³saaja. Puolan järjestelmässä kotimaisten sijoitusrahastojen saamat osin³got olivat verovapaita, mutta muissa valtioissa asuvien sijoi³tus³ra³hastojen (lukuun ottamatta määrätyt edellytykset täyttäviä Euroopan talous³alueel³la asuvia rahas³toja) osingot eivät. Tuomioistuimen mukaan "tällainen osinkojen erilainen verokohtelu koti³maisten sijoitusrahastojen ja ulko³maisten sijoitusrahastojen välillä voi saada aikaan yhtäältä sen, että kol³manteen maahan sijoittautuneet sijoitusrahastot ovat vähemmän ha³luk³kaita hankkimaan omis³tusosuuksia Puolaan sijoittautuneista yhtiöistä, ja toisaalta sen, että kyseisessä jäsenvaltiossa asuvat sijoittajat ovat vä³hemmän halukkaita hankkimaan osuuksia ulkomaisista sijoitus³rahas³toista - - - Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kan³sallinen lainsäädäntö voi muo³dostaa lähtökohtaisesti SEUT 63 artiklan vastaisen pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen" (42 – 43 kohdat). Tuomion 59 kohdan mukaan "koska pelkästään siitä, että kyseinen jä³senvaltio käyttää verotusvaltaansa, aiheutuu kolmannessa valtiossa toimitettavasta verottamisesta riippumatta ketjuverotuksen tai talou³del³lisen kaksinkertaisen verotuksen vaara, SEUT 63 artiklassa edellytetään, että kyseisen valtion, joka vapauttaa kotimaisten yhtiöiden toisille koti³maisille taloudellisille toimijoille maksamat osingot verosta, on koh³del³tava vastaavalla tavalla kolmansiin valtioihin sijoittautuneille talou³del³lisille toimijoille maksettuja osinkoja".

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella SEUT 63 artiklan 1 kohdan vastaisena on näin ollen ainakin lähtökohtaisesti pidettävä sitä, jos yhdysvaltalaisen osingonsaajan saamasta osingosta peritään Suomessa vero tilanteessa, jossa vastaavan kotimaisen osingonsaajan osingosta veroa ei perittäisi.

SEUT 65 artiklan 1 kohdan mukaan se, mitä 63 artiklassa on määrätty, ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta soveltaa niitä verolainsäädäntönsä säännöksiä, joiden mukaan verovelvollisia kohdellaan eri tavoin heidän asuinpaikkansa tai heidän pääomansa sijoituspaikan perusteella. Saman artiklan 3 kohdan mukaan nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään taikka 63 artiklassa tarkoitetun pääomien ja maksujen vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista.

Unionin tuomioistuin on tulkinnut pääomien vapaata liikkuvuutta laajasti eikä SEUT 65 artiklan 1 kohdan a alakohdalle ole annettu sanottavaa merkitystä. Esimerkiksi asiassa C-190/12 tuomioistuin lausui (55 kohta), että 65 artiklan 1 kohdan a alakohdan määräystä on pääomien vapaan liikkuvuuden perusperiaatetta koskevana poikkeuksena tulkittava suppeasti. Tuomioistuimen mukaan oikeuskäytännöstä ilmenee, että jotta asiassa kyseessä olevan kaltaisen verolainsäädännön voitaisiin katsoa soveltuvan yhteen pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien SEUT:n määräysten kanssa, siinä säädetyn erilaisen kohtelun on koskettava tilanteita, jotka eivät ole objektiivisesti arvioituina toisiinsa rinnastettavissa, tai erilaisen kohtelun on oltava oikeutettua yleistä etua koskevista pakottavista syistä (57 kohta).

Koska osingonsaajia koskeva oikeudellinen sääntely kolmansissa maissa on usein erilaista kuin Suomessa tai muissa unionin jäsenvaltioissa, ti³lanteiden rinnastettavuuteen voi liittyä tulkin³nan³varaisuutta. Yhdys³val³talaista sijoitusrahastotyyppistä osingonsaajaa koskeneessa ratkaisussa C-190/12 unionin tuomioistuin lausui muun muassa (67 kohta):"Se, että ulkomaiset sijoitusrahastot eivät kuulu sen unionin yhdenmukaista sään³telyä koskevan järjestelmän piiriin, joka on otettu käyttöön yhteis³sijoi³tusyrityksistä annetulla direktiivillä, jossa säädetään yksityiskohtaisista sään³nöistä, jotka koskevat sijoitusrahastojen perustamista ja toimintaa unionissa, sellaisena kuin kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansal³lista oikeutta sijoitusrahastoista annetulla Puolan lailla, ei kuitenkaan sellaisenaan riitä osoittamaan, että kyseisten rahastojen tilanteet ovat erilaisia. Koska yhteissijoitusyrityksistä annettua direktiiviä ei sovelleta kolmansiin maihin sijoit³tautu³nei³siin sijoitusrahastoihin sen takia, että ne jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle, sen edellyt³tämi³nen, että viimeksi mainittuja säänneltäisiin samalla tavalla kuin koti³maisia sijoi³tus³rahastoja, nimittäin poistaisi pääomien vapaalta liikku³vuudelta tehokkaan vaikutuksen."

Tilanteiden rinnastettavuuden arviointia pääomien vapaan liikkuvuuden kannalta ei siten voida rajoittaa tapauksiin, joissa kolmannessa maassa asuvaan tulonsaajaan kohdistuva sääntely olisi täysin samanlaista kuin jäsenvaltion sääntely.

Kysymyksessä olevassa asiassa on kuitenkin annettava merkitystä sille, mihin kotimaiseen toimijaan A on lähinnä rinnastettavissa. Näin on sen vuoksi, että erilaisten kotimaisten osingonsaajien osinkoja verotetaan Suomessa eri tavoin. Koska kaikkien kotimaisten osingonsaajien osingot eivät ole täällä verovapaita, ei voida lähteä esimerkiksi siitä, että suomalaisen sijoitusrahaston verovapauden vuoksi kaikkien ulkomailla asuvien osingonsaajien osinkojen tulee olla verovapaita.

Tuloverolain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitetun erityiseen tarkoitukseen varatun varallisuuskokonaisuuden pörssiyhtiöltä saamat osingot ovat veronalaista tuloa. Keskusverolautakunta on katsonut A:n rinnastuvan lähinnä tällaiseen varallisuuskokonaisuuteen.

Tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan sijoitusrahasto on tulon perusteella suoritettavasta verosta vapaa. Lainkohdan sanamuodosta ei suoraan ilmene, tarkoitetaanko sillä myös ulkomaisia sijoitusrahastoja. Kun otetaan huomioon lainsäädännön lähtökohdat, on kuitenkin ilmeistä, ettei säännöksen ole tarkoitettu koskevan suoraan esimerkiksi yhdysvaltalaisia sijoitusrahastoiksi kutsuttuja tulonsaajia.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n ja tuloverolain 33 d §:n 4 momentin mukaan julkisesti noteeratun yhtiön julkisesti noteeratulta kotimaiselta tai niin sanotussa emo-tytäryhtiödirektiivissä tarkoitetulta julkisesti noteeratulta yhtiöltä saamat osingot ovat verovapaata tuloa.

Näin ollen jos A:n katsotaan rinnastuvan tuloverolain 3 §:n 7 kohdan mukaiseen varallisuuskokonaisuuteen, Suomessa asuvan vertailukohteen saamat osingot ovat täällä veronalaista tuloa, mutta jos A rinnastetaan sijoitusrahastoon tai osakeyhtiöön, Suomessa asuvan vertailukohteen osingot ovat täällä verovapaita.

A ei oikeudellisilta piirteiltään suoraan vastaa mitään Suomen lainsäädännön mukaista toimijaa. Yhdysvalloissa käytetyssä käsitteistössä A on Delaware Statutory Trust -tyyppinen rekisteröity varainhoitoyhtiö (registered investment management company) ja säännelty sijoitusyhtiö (regulated investment company) ja suljettu sijoitusrahasto (closed-end investment fund). Saadun selvityksen valossa A:n harjoittama varsinainen sijoitustoiminta näyttää pitkälti vastaavan suomalaisen sijoitusrahaston toimintaa. A on kuitenkin suomalaisesta sijoitusrahastosta poiketen oikeushenkilö ja myös erillinen verovelvollinen, vaikkakaan tällaiset toimijat eivät Yhdysvalloissa yleensä tosiasiassa maksa veroa, koska niiden jakamat voitto-osuudet ovat vähennyskelpoisia. Suomalaisesta sijoitusrahastosta poiketen A on suljettu eikä sen osuuksien määrä vaihtele merkintöjen ja lunastusten mukaan. A:n osuudet on listattu New Yorkin arvopaperipörssissä.

A sijoittuu näin ollen oikeudellisten ja toiminnallisten piirteidensä perusteella suomalaisen sijoitusrahaston ja osakeyhtiön välimaastoon. Huolimatta sijoitustoimintaan liittyvistä toiminnallisista samankaltaisuuksista suomalaisen sijoitusrahaston kanssa A:ta on edellä mainittujen ominaisuuksiensa valossa pidettävä läheisemmin kotimaiseen sijoitustoimintaa harjoittavaan osakeyhtiöön kuin sijoitusrahastoon rinnastettavana. Sääntely-ympäristössä, jossa sekä kotimaisen sijoitusrahaston että julkisesti noteeratun kotimaisen yhtiön julkisesti noteeratulta kotimaiselta yhtiöltä saamat osingot ovat verovapaita, ei ole perusteltua rinnastaa A:ta sellaiseen käytännössä hyvin harvinaiseen tuloverolain 3 §:n 7 kohdan mukaiseen varallisuuskokonaisuuteen, jonka saamat osingot ovat veronalaisia.

Asiakirjoista ilmenevät tiedot viittaavat siihen, että suomalaisista yhtiöistä A rinnastuisi lähimmin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan verotettavaan osakeyhtiöön. Sillä, sovellettaisiinko rinnastettavaan kotimaiseen yhtiöön kyseisen lain vai tuloverolain säännöksiä, ei ole asiassa merkitystä, koska verotuksessa ei ole tältä osin eroa näiden lakien säännösten välillä.

Edellä esitetyn perusteella ei ole perusteita katsoa, ettei A:n asema olisi objektiivisesti rinnastettavissa kotimaisen osakeyhtiön asemaan. Kun kotimaisten osingonsaajien vastaavat osingot eivät ole ketjuverotuksen kohteena, A:n saamien osinkojen verottaminen merkitsisi SEUT 63 artiklan 1 kohdan vastaista pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitusta.

Asiassa on vielä arvioitava, onko kysymyksessä olevassa tilanteessa sellaisia yleistä etua koskevia pakottavia syitä, joilla pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittaminen voitaisiin oikeuttaa.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tällaisena syynä voisi muun ohella tulla kysymykseen verovalvonnan tehokkuuden vaatimus. Tilanteessa, jossa tiettyjen edellytysten täyttyessä veroa ei peritä lainkaan, verovalvonnan kannalta olennaista on riittävä mahdollisuus varmistua edellytysten täyttymisestä. Kun otetaan huomioon A:sta saadut yksityiskohtaiset tiedot sekä ylipäänsä mahdollisuus tiedonsaantiin tavanomaisten yhdysvaltalaisten sijoitusorganisaatioiden luonteesta ja myös Suomen ja Yhdysvaltojen välisen verosopimuksen tietojenvaihtomääräykset, pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamista ei voida perustella verovalvonnan tehokkuuden vaatimuksella.

Yleistä etua koskevia pakottavia syitä voivat unionin oikeuden valossa olla myös tarve säilyttää verojärjestelmän johdonmukaisuus samoin kuin verotusvallan jako ja verotulojen turvaaminen.

Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, myöskään näitä tekijöitä ei ole tässä asiassa pidettävä sellaisina yleistä etua koskevina pakottavina syinä, joiden perusteella pääomien vapaata liikkuvuutta voitaisiin rajoittaa. Tulkinta, jonka mukaan unionin oikeus estää veron perimisen, merkitsee tosin lopputulosta, jossa Suomessa ei voida periä lähdeveroa, kun taas Suomessa asuvan osingonsaajan Yhdysvalloista saamasta osingosta peritään Yhdysvalloissa vero. Tämä ei vastaa tavanomaista vastavuoroisuuteen perustuvaa verosopimuskäytäntöä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei ole kuitenkaan löydettävissä tukea sille, että pääomien vapaata liikkuvuutta voitaisiin tällä perusteella rajoittaa.

Johtopäätös

Edellä esitetyillä perusteilla lähdeveron perimistä A:n suomalai³selta pörssiyhtiöltä saamasta osingosta on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa pidettävä pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan SEUT 63 artiklan 1 kohdan vastaisena. Tästä poikkeamiseen ei myöskään ole sellaisia oikeuttamisperusteita, joita olisi unionin tuo³mioistuimen oikeuskäytännön valossa pidettävä riittävinä. Valituksen hyväksymisen kannalta ei ole merkitystä sillä, että valituksessa on vaadittu rinnastamista suomalaiseen sijoitusrahastoon, mutta korkein hallinto-oikeus katsoo A:n rinnastuvan läheisemmin suomalaiseen sijoitustoimintaa harjoittavaan osakeyhtiöön.

Näin ollen korkein hallinto-oikeus kumoaa keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun ja lausuu uutena ennakkoratkaisuna edellä ratkaisuosassa ilmenevin tavoin.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut koko³naan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä mainitussa pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asian³osaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallinto³viran³omaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeu³denkäynti aiheutunut viran³omaisen virheestä.

Asian laatuun nähden ja hallintolainkäyttölain 74 § huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että valittaja joutuu pitämään oikeudenkäynti³kulunsa asiassa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Eila Rother, Timo Viherkenttä, Alice Guimaraes-Purokoski ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Paula Makkonen.