KHO:2015:109

Sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava apulaisylilääkäri oli mielenterveyslain 8 ja 12 §:n nojalla määrännyt A:n psykiatrista sairaalahoitoa jatkettavaksi. Päätöksen perustelujen mukaan mielenterveyslain 8 §:n edellytykset täyttyvät, koska tutkittu oli mielisairas ja mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti hänen mielisairauttaan ja muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäväksi ja ovat riittämättömiä.

Hallinto-oikeus ei ollut vahvistanut sille mielenterveyslain 12 §:n 1 momentin nojalla alistettua apulaisylilääkärin hoitoonmääräämispäätöstä, koska asiakirjoista ei ilmennyt, että A:n olisi ennen apulaisylilääkärin päätöksen tekemistä todettu olevan mielisairas, vaikka hänellä asiakirjojen mukaan oli epäilty olevan psykoosisairaus.

Sairaala ja sairaalan ylilääkäri valittivat hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Koska mielenterveyslaissa ei ole erikseen säädetty viranomaisen tai muun julkista etua valvovan tahon oikeudesta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, asiassa oli hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin yleissäännöksen pohjalta arvioitava, oliko sairaalan tai sen ylilääkärin valitusoikeus tarpeen näiden valvottavana olevan julkisen edun vuoksi.

Sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan ylilääkärin tehtävä päättää tahdosta riippumatta annettavasta hoidosta sisälsi hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun julkisen edun valvontatehtävän piirteitä. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti huomiota siihen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sairaalalla tai ylilääkärillä ei kuitenkaan ollut katsottu olevan valitusoikeutta, eikä lainsäätäjä ollut erikseen arvioinut valitusoikeuden tarvetta. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti edelleen huomiota siihen, että mielenterveyslain perusteella potilas oli hallinto-oikeuden päätöksestä huolimatta mahdollista määrätä uudelleen psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta, jos hänen ajankohtaisen terveydentilansa todetaan edellyttävän tällaista hoitoa. Valitusoikeus ei esillä olevassa asiassa ollut tarpeen sairaalan ja ylilääkärin valvottavana olevan julkisen edun vuoksi. Valittajilla ei ollut valitusoikeutta hallinto-oikeuden päätöksestä.

Hallintolainkäyttölaki 6 § 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 9.3.2015 nro 15/0182/2

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston Auroran sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava apulaisylilääkäri on 31.12.2014 määrännyt mielenterveyslain 8 ja 12 §:n nojalla, että viimeksi 3.10.2014 hoitoon määrätyn A:n psykiatrista sairaalahoitoa jatketaan.

Päätöksen perustelujen mukaan mielenterveyslain 8 §:n edellytykset täyttyvät tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairauskertomuksen perusteella, koska tutkittu on mielisairas ja mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti hänen mielisairauttaan ja muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäväksi ja ovat riittämättömiä.

Päätös on mielenterveyslain 12 §:n 1 momentin nojalla alistettu hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.

Päätös ja sen perustelut esitetään määrämuotoisessa lomakkeessa (M3).

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on jättänyt apulaisylilääkärin päätöksen vahvistamatta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin mukaan henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain 1) jos hänen todetaan olevan mielisairas; 2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja 3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.

Mielenterveyslain 12 §:n (438/2014) 1 momentin mukaan hoitoon määrättyä saadaan 11 §:ssä tarkoitetun päätöksen nojalla pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta enintään kolme kuukautta. Jos ennen tämän ajan päättymistä näyttää ilmeiseltä, että hoidon jatkaminen on välttämätöntä sen jälkeenkin, mutta siitä ei päästä potilaan kanssa yhteisymmärrykseen, potilaasta on annettava uusi tarkkailulausunto sen selvittämiseksi, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta edelleen olemassa.

Apulaisylilääkärin päätöstä 31.12.2014 edeltävään samana päivänä tehtyyn tarkkailulausuntoon on sinänsä merkitty A:n mielisairaudeksi psykoosisairaus. Tarkkailulausunnon mukaan A:lla ei ole avointa psykoottisuutta, mutta hajanaisuutta ja keskittymisen vaikeutta ilmenee. Tarkkailulausunnosta ilmenee, että A on hoitoonmääräämispäätöksen 3.10.2014 jälkeen ollut tutkimuksissa HYKS:n päihdepsykiatrisella osastolla, missä oli myös herännyt epäily psykoosisairaudesta. Hoitoonmääräämispäätöstä 3.10.2014 edeltäneen tarkkailulausunnon mukaan A ei ollut tuolloinkaan avoimen psykoottinen, mutta hänen puheensa olivat hajanaisia ja herättivät epäilyn mahdollisesta psykoosisairaudesta.

Hoitavan sairaalan ulkopuolinen lääkäri on 29.12.2014 antamassaan lausunnossa muun ohella maininnut, että ajankohtaisia positiivisia psykoottisia oireita ei ole tullut esille, ja on arvioinut, että A:lla on todennäköisesti psykoottinen sairaus.

Hallinto-oikeus toteaa, että tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon jatkaminen edellyttää potilaalla todettua mielisairautta eikä hoidon jatkaminen ole mahdollista epäillyn, vain todennäköisen mielisairauden perusteella. Asiakirjoista ei ilmene, että A:n olisi ennen apulaisylilääkärin päätöksen 31.12.2014 tekemistä todettu olevan mielisairas, vaikkakin hänellä on asiakirjojen mukaan epäilty olevan psykoosisairaus. Mielenterveyslain 8 §:n edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiselle eivät näissä oloissa ole täyttyneet ajankohtana, jona apulaisylilääkärin päätös hoidon jatkamisesta tehtiin, minkä vuoksi apulaisylilääkärin päätös on jätettävä hallinto-oikeudessa vahvistamatta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Mielenterveyslaki 8 § 1 momentti, 12 § 1 momentti ja 12 a §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Sahla, Pia Repo ja Veronica Pimenoff. Esittelijä Simo Vainio-Kaila.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, psykiatrinen sairaalahoito ja päivystys, Auroran sairaala ja sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavat ylilääkärit ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Auroran sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan apulaisylilääkärin päätös vahvistetaan. Valituksen ovat allekirjoittaneet valituksenalaisen päätöksen tehnyt apulaisylilääkäri, Auroran sairaalan johtajapsykiatri, Auroran sairaalan ylilääkäri sekä sosiaali- ja terveysviraston psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja.

Vaatimustensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätöstä jättää vahvistamatta apulaisylilääkärin päätös tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon jatkamisesta on perusteltu muun muassa sillä, että henkilössä ei olisi päätöksentekoajankohtana sairauskertomuksen perusteella ollut todettavissa avointa psykoottisuutta. Mielenterveyslain 8 §:ssä tarkoitetun mielisairaus-edellytyksen voidaan kuitenkin katsoa täyttyvän silloinkin, kun potilas ei ole avoimen psykoottinen, mutta hänellä on edelleen mielisairauden asteisia oireita ja muut mielenterveyslain 8 §:n edellytykset täyttyvät. Mielisairaudella tarkoitetaan vakavaa mielenterveyden häiriötä, johon liittyy selvä todellisuudentajun häiriintyminen, jota voidaan pitää psykoosina.

Hajanaisuus yhdessä todellisuudentajun puutteen kanssa on psykiatrisesti keskeisin skitsofreniaryhmän mielisairauksien oire. A on katsottava hänessä todettujen psykiatristen oireiden perusteella päätöksentekoajankohtana ja sen jälkeen psykiatrisesti ja lääketieteellisesti mielisairaaksi.

A:n nykyinen psykiatrinen sairaalahoito suljetulla osastolla on alkanut 30.9.2014, ja hän on ollut tahdosta riippumattomassa sairaalahoidossa hallinto-oikeuden valituksenalaisen päätöksen tiedoksisaantiin 12.3.2015 asti. Hän on joulukuusta 2014 alkaen ollut hoidettavana vaikeahoitoisille psykoosipotilaille tarkoitetulla suljetulla osastolla. Häntä on jouduttu hoitamaan tahdosta riippumattomassa hoidossa hänen mielisairautensa vuoksi nimenomaan siksi, että hän on hoidon aikana muun muassa luvatta poistunut sairaalahoidosta ja aiheuttanut näin turvallisuudelleen ja myös terveydelleen välitöntä vaaraa mielisairauteensa liittyvän pärjäämättömyyden ja arvostelukyvyttömyyden vuoksi. Hänen liikkumistaan osastolla on käytännössä myös jouduttu rajoittamaan erillisillä päätöksillä vielä helmikuussa 2015.

A:n useista eri syistä johtuvaa ja mielisairauteen perustuvaa pärjäämättömyyttä ilman hoitoa kuvaa se, että häntä oli ennen hänen nykyistä hoitojaksoaan hoidettu Auroran sairaalassa vuoden 2011 ja syyskuun 2014 välisenä ajanjaksona yhteensä seitsemän kertaa huumeidenkäytön ja mielisairauteen liittyvien oireiden vuoksi. Hänet oli ennen nykyistä hoitojaksoaan lähetetty viimeksi hoitoon syyskuussa 2014 ulkopuolisten aloitteesta sekavana ja hoitamattomana M1-lähetteellä.

A on nykyisin asunnoton eikä hän pysty itsenäisesti järjestämään itselleen riittävää asumista. Hän on ennen nykyistä sairaalahoitoaan asunut tuetusti ja valvotusti Herttoniemen asumisyksikössä, laitoshoitotasoisesti, ja on alun perin joutunut sairaalahoitoon nimenomaan siksi, ettei ole pärjännyt laitosasumisessa psykiatrisen sairaalan ulkopuolella edes tuetusti nimenomaan mielisairautensa aiheuttaman toiminnallisen haitan ja asumiskyvyttömyyden vuoksi.

Sairaalan tehtävänä on huolehtia siitä, että mielenterveyslain 8 §:n mukaisesti tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa olevat, itselleen vaaralliset henkilöt saavat tarvitsemaansa hoitoa. Sairaalalla on vastuu potilaidensa pysymisestä hoidossa ja hoidon todellisesta onnistumisesta, jos hoidettava on mielisairas ja mielisairautensa vuoksi kykenemätön huolehtimaan välittömästä edustaan ja jos hoidotta jääminen on pärjäämättömyyden osalta verrattavissa heitelle jättämiseen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun (Dnro 3106/4/10) mukaan sairaalalla on toimintavelvollisuus silloin, kun potilas on tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa. Hoitoonmääräämispäätöksen tekijä joutuu punnitsemaan potilaan itsemääräämisoikeutta hänen huolenpidon tarvettaan vastaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan mukainen oikeus elämään ja 3 artiklan mukainen epäinhimillisen kohtelun kielto asettavat tietyissä tilanteissa viranomaisille erityisvelvollisuuden suojan antamiseen (niin sanottu positiivinen toimintavelvoite). Ihmisoikeustuomiotuomioistuimen käytännön mukaan viranomaisten on ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin silloin, kun he tietävät tai heidän pitäisi tietää tietyn yksilön henkeä uhkaavasta todellisesta vaarasta. Heidän on tällöin ryhdyttävä sellaisiin valtuuksiensa mukaisiin toimenpiteisiin, joilla vaara voidaan järkevästi arvioiden välttää (Dodov v. Bulgaria, 17.1.2008). Erityisen suojeluvelvoitteen täyttäminen saattaa edellyttää, että terveydenhuoltoviranomainen käyttää sille laissa säädettyä toimivaltaa henkilön määräämiseksi tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Koska hallinto-oikeus on soveltanut virheellisesti mielenterveyslain 8 §:n mukaisten tahdosta riippumattoman hoidon edellytysten täyttymistä, sairaalalla on myös sen valvottavana olevan julkisen edun perusteella tarve saada valituksensa käsitellyksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu on välttämätön, jotta A:n tahdosta riippumattoman hoidon jatkaminen tulee ratkaistuksi siten kuin mielenterveyslakia koskevassa hallituksen esityksessä on tarkoitettu ja mielenterveyslain 8 §:n nykyistä soveltamiskäytäntöä vastaavalla tavalla.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus ei tutki Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston, Auroran sairaalan ja sen psykiatrisesta hoidosta vastaavien ylilääkärien valitusta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Mielenterveyslain 24 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhausta hallinto-oikeuden päätökseen on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Mielenterveyslain 2 § koskee ohjausta ja valvontaa. Pykälän 1 momentin mukaan mielenterveystyön yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu, jollei lailla toisin säädetä, sosiaali- ja terveysministeriölle. Pykälän 2 momentin mukaan aluehallintovirastolle kuuluu mielenterveystyön suunnittelu, ohjaus ja valvonta toimialueellaan. Aluehallintoviraston on erityisesti valvottava tämän lain 4 a luvussa tarkoitettujen itsemääräämisoikeuden rajoitusten käyttöä. Pykälän 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi mielenterveystyön ohjauksessa ja valvonnassa.

Mielenterveyslain 3 § koskee mielenterveyspalvelujen järjestämistä. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan tulee huolehtia alueellaan tässä laissa tarkoitettujen mielenterveyspalvelujen järjestämisestä osana kansanterveystyötä siten kuin terveydenhuoltolaissa (1326/2010) säädetään ja osana sosiaalihuoltoa siten kuin sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) tarkoitetun sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee huolehtia erikoissairaanhoitona annettavista mielenterveyspalveluista alueellaan siten kuin terveydenhuoltolaissa ja tässä laissa säädetään.

Mielenterveyslain 8 § koskee hoitoon määräämisen edellytyksiä. Pykälän 1 momentin mukaan henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain 1) jos hänen todetaan olevan mielisairas; 2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja 3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.

Mielenterveyslain 11 § koskee henkilön kuulemista ja hoitoon määräämistä. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen tarkkailuun otetun määräämisestä hoitoon hänen tahdostaan riippumatta tekee sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai, jos hän on esteellinen tai estynyt, muu tehtävään määrätty ensisijaisesti psykiatrian erikoislääkäri.

Mielenterveyslain 12 § koskee hoidon jatkamista. Pykälän 1 momentin mukaan hoitoon määrättyä saadaan 11 §:ssä tarkoitetun päätöksen nojalla pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta enintään kolme kuukautta. Jos ennen tämän ajan päättymistä näyttää ilmeiseltä, että hoidon jatkaminen on välttämätöntä sen jälkeenkin, mutta siitä ei päästä potilaan kanssa yhteisymmärrykseen, potilaasta on annettava uusi tarkkailulausunto sen selvittämiseksi, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta edelleen olemassa.

Asiakirjoista saatu selvitys

Auroran sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan apulaisylilääkärin päätös 31.12.2014, jolla apulaisylilääkäri on mielenterveyslain 8 ja 12 §:n nojalla määrännyt, että viimeksi 3.10.2014 hoitoon määrätyn A:n psykiatrista sairaalahoitoa jatketaan, on mielenterveyslain 12 §:n 1 momentin nojalla alistettu hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.

Asiakirjoista ilmenee, että aikaisempaa, 3.10.2014 tehtyä hoitoonmääräämispäätöstä edeltäneen tarkkailulausunnon mukaan A ei ollut avoimen psykoottinen, mutta hänen puheensa olivat hajanaisia ja herättivät epäilyn mahdollisesta psykoosisairaudesta. Tämän jälkeen tutkimuksissa HYKS:n päihdepsykiatrisella osastolla oli myös herännyt epäily psykoosisairaudesta. Apulaisylilääkärin 31.12.2014 tekemään päätökseen johtaneessa tarkkailulausunnossa on merkitty A:n mielisairaudeksi psykoosisairaus. Tarkkailulausunnon mukaan A:lla ei ole avointa psykoottisuutta, mutta hajanaisuutta ja keskittymisen vaikeutta ilmenee. Hoitavan sairaalan ulkopuolinen lääkäri on 29.12.2014 antamassaan lausunnossa maininnut, että ajankohtaisia positiivisia psykoottisia oireita ei ole tullut esille, ja on arvioinut, että A:lla on todennäköisesti psykoottinen sairaus.

Hallinto-oikeus ei vahvistanut apulaisylilääkärin päätöstä, koska asiakirjoista ei ilmennyt, että A:n olisi todettu ennen hoitoonmääräämispäätöstä olevan mielisairas, vaikkakin hänellä oli epäilty olevan psykoosisairaus.

Muutoksenhakijat ovat korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa muun ohella todenneet, että sairaalalla on vastuu potilaidensa pysymisestä hoidossa ja hoidon todellisesta onnistumisesta, jos hoidettava on mielisairas ja mielisairautensa vuoksi kykenemätön huolehtimaan välittömästä edustaan ja jos hoidotta jääminen on pärjäämättömyyden osalta verrattavissa heitteille jättämiseen. Koska hallinto-oikeus on soveltanut virheellisesti mielenterveyslain 8 §:n säännöstä tahdosta riippumattoman hoidon edellytyksistä, muutoksenhakijoilla on myös niiden valvottavana olevan julkisen edun perusteella tarve saada valituksensa käsitellyksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ensin ratkaistava, onko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastolla, Auroran sairaalalla taikka lääkäreillä, jotka Auroran sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavina ylilääkäreinä ovat päättäneet mielenterveyslain 11 §:n 2 momentin perusteella hoitoon määräämisestä, valitusoikeus hallinto-oikeuden päätöksestä.

Hallintolainkäyttölain 6 §:stä ilmenee, että viranomaisen valitusoikeus voi perustua asianosaisasemaan, lain nimenomaiseen säännökseen tai viranomaisen valvottavana olevaan julkiseen etuun.

Sosiaali- ja terveysvirasto, sairaala tai psykiatrisesta hoidosta vastaavat ylilääkärit eivät ole asiassa asianosaisia. Mielenterveyslaissa ei ole myöskään erikseen nimenomaisesti säädetty viranomaisen tai muunkaan julkista etua valvovan tahon valitusoikeudesta. Asiassa on siten hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin yleissäännöksen pohjalta arvioitava, onko valittajilla tässä asiassa valvottavana sellainen julkinen etu, jonka perusteella näillä olisi oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Viranomaisen valvontatehtävään perustuva valitusoikeus edellyttää, että viranomaiselle on säädetty tällainen julkiseen etuun liittyvä valvontatehtävä. Mielenterveyslaissa ei ole säännöksiä, joilla mielenterveyspalvelujen järjestämisestä vastaaville kunnille olisi asetettu julkisen edun valvontaan liittyviä tehtäviä mielenterveyslain alalla. Tällä perusteella voidaan pitää selvänä, ettei Helsingin kaupungilla tai sen sosiaali- ja terveysvirastolla ole valitusoikeutta asiassa.

Sen sijaan sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan ylilääkärin tehtävässä päättää mielenterveyslain 11 §:n 2 momentin nojalla tahdosta riippumatta annettavasta hoidosta on hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun valvontatehtävän piirteitä. Viranomaisen valitusoikeutta on mahdollista valittajien tavoin perustella myös esimerkiksi oikeuskäytännön yhtenäisyyden ja kansalaisten yhdenvertaisuuden varmistamisella.

Toisaalta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sairaalalla tai sairaalan ylilääkärillä ei ole katsottu olevan hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin nojalla oikeutta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on jättänyt vahvistamatta tai kumonnut ylilääkärin hoitoon määräämistä tai hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Tämä oikeuskäytäntö on vakiintunut viimeistään 1990-luvulla, ja se on ollut lainsäätäjän tiedossa. Mielenterveyslakia on tänä aikana muutettu useita kertoja ilman, että lainsäätäjä olisi erikseen arvioinut viranomaisten valitusoikeutta esillä olevan kaltaisissa mielenterveysasioissa.

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2009:6 myös katsonut, että silloisella terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella ei ollut hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin perusteella valitusoikeutta asiassa, jossa hallinto-oikeus oli hoitoon määrätyn valituksesta kumonnut terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöksen määrätä rikoksesta syytetty henkilö mielenterveyslain 8 §:n ja 17 §:n 1 momentin nojalla mielentilatutkimuksen jälkeen tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon. Korkein hallinto-oikeus on mainitussa ratkaisussaan katsonut, ettei viranomaisella ollut julkisen edun valvontatehtävän vuoksi valitusoikeutta mielenterveyslain 3 luvussa tarkoitetun oikeuspsykiatrisen potilaan asiassa, kun kysymys oli yksittäisen henkilön tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon edellytyksistä hänen terveydentilansa perusteella. Ratkaisuissa KHO 2014:10 ja KHO 2014:11 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella sen sijaan katsottiin julkisen edun valvontatehtävän vuoksi olevan valitusoikeus mielenterveyslain 3 luvussa tarkoitetun oikeuspsykiatrisen potilaan kohdalla. Mainituissa ratkaisuissa kysymys oli siitä, missä järjestyksessä tällaisen potilaan hoidosta oli päätettävä, kun ylilääkäri ei määräajassa ollut tehnyt päätöstä hoidon jatkamisesta tai lopettamisesta ja hallinto-oikeus oli tämän vuoksi ensiksi mainitussa tapauksessa jättänyt ylilääkärin päätöksen vahvistamatta ja jälkimmäisessä tapauksessa kumonnut ylilääkärin päätöksen ja katsonut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen olevan tällaisessa tilanteessa toimivaltainen päättämään oikeuspsykiatrisen potilaan hoidosta.

Esillä olevassa asiassa on arvioitavana viranomaisen valitusoikeus tilanteessa, jossa hoitoonmääräämispäätös on tehty mielenterveyslain muita kuin oikeuspsykiatrisia potilaita koskevien säännösten perusteella. Näihinkin tilanteisiin liittyvä julkinen intressi voi vaihdella siitä riippuen, millä mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainitulla perusteella tai perusteilla henkilön on katsottu olevan mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa.

Esillä olevassa asiassa apulaisylilääkärin hoitoonmääräämispäätöksessä on mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin 2 kohdan osalta rastitettu ainoastaan kohta, jonka mukaan hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti päätöksen kohteena olevan henkilön mielisairautta. Hoitoon toimittamatta jättämisen ei sen sijaan hoitoonmääräämispäätöksen mukaan ole todettu vakavasti vaarantavan päätöksen kohteena olevan henkilön terveyttä tai turvallisuutta taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta.

Arvioitaessa, onko viranomaisen valitusoikeus tarpeen julkisen edun ja myös yksittäisen potilaan kannalta, merkitystä on myös sillä, että hallinto-oikeuden päätöksestä huolimatta henkilö, jota koskevan päätöksen hallinto-oikeus on jättänyt vahvistamatta tai kumonnut, voidaan mielenterveyslain perusteella määrätä uudelleen psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta, jos hänen ajankohtaisen terveydentilansa todetaan edellyttävän tällaista hoitoa.

Edellä todettuun nähden viranomaisen valitusoikeutta ei esillä olevassa asiassa voida pitää tarpeellisena hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla myöskään valittajina olevien sairaalan ja sairaalan ylilääkärien valvottavana olevan julkisen edun vuoksi. Valitus on näin ollen jätettävä tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Anne E. Niemi, Matti Halén, Sakari Vanhala, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Riitta Kreula.