KHO:2015:111

A oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua suhteessa kotimaahansa Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat oli tehnyt A:sta Suomen valtiolle luovuttamispyynnön, koska A oli päätetty asettaa siellä syytteeseen alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Kansainvälisen suojelun tarpeen perusteeksi A oli esittänyt, ettei hän Yhdysvalloissa voisi saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja hänet voitaisiin tuomita kohtuuttomaan rangaistukseen teoista, joihin hän ei ollut syyllistynyt. Lisäksi A oli vedonnut epäinhimillisiin vankilaolosuhteisiin sekä seksuaalirikollisiin kohdistuvaan syrjintään. Maahanmuuttovirasto oli hylännyt hakemuksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen oikeusministeriö oli korkeimman oikeuden lausunnon perusteella tehnyt päätöksen A:n luovuttamisesta Yhdysvaltoihin. Kansainvälisen suojelun edellytyksiä korkeimmassa hallinto-oikeudessa arvioitaessa tuli ottaa tosiseikkana huomioon luovuttamispäätöksestä johtuvan luovuttamisen vaikutukset erityisesti ehdottoman palautuskiellon kannalta.

A:lle ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella niistä teoista, joista häntä vastaan oli odotettavissa syytteet Yhdysvalloissa, voinut seurata sellaista rangaistusta, joka olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa lausuttuja kieltoja sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli niitä tulkinnut. Luovuttamisen edellytykset oli tutkittu ja ratkaistu oikeusministeriön korkeimman oikeuden lausunnon perusteella tekemässä luovuttamispäätöksessä. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen kansainvälistä suojelua koskevalta osalta. Vaikka käännyttämispäätös kumottiin ulkomaalaislain perusteella, tuolla ratkaisulla ei otettu kantaa oikeusministeriön tekemään luovuttamispäätökseen eikä siihen liittyviin toimiin.

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla

Yhdistyneiden kansakuntien 28.7.1951 tehty yleissopimus (Geneven pakolaissopimus)

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 ja 2 momentti, 87 b § 1 ja 3 momentti ja 88 § 1 momentti

Ks. EIT 7.7.1989 Soering v. Yhdistynyt kuningaskunta, EIT 9.7.2013 (suuri jaosto) Vinter ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta, EIT 4.9.2014 Trabelsi v. Belgia

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 15.6.2015 nro 15/0793/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 26.3.2014 tekemällään päätöksellä hylännyt Yhdysvaltain kansalaisen A:n (asiakasnumero ---) turvapaikka- ja oleskelulupahakemuksen. Hänen on katsottu saapuneen turvallisesta alkuperämaasta.

Maahanmuuttovirasto on lisäksi päättänyt käännyttää A:n kotimaahansa Yhdysvaltoihin ja määrännyt hänet Suomea koskevaan kahden vuoden maahantulokieltoon.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohessa seuraavasti:

A:lla ei ole vainon tai vakavien ihmisoikeusloukkausten vaaraa Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa toimii vakaa ja demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä. Maassa on riippumaton ja puolueeton oikeuslaitos, ja oikeudenkäyttö täyttää oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetetut vaatimukset. Yhdysvallat on liittynyt tietyin varauksin pakolaisten oikeusasemaa koskevaan vuoden 1967 pöytäkirjaan. Lisäksi Yhdysvallat on liittynyt kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen sekä kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaiseen yleissopimukseen ja noudattaa niitä.

Mahdolliset rikosoikeudelliset seuraamukset kotimaassa eivät lähtökohtaisesti ole peruste kansainvälisen suojelun antamiselle. Asiassa ei ole tullut esille mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin olettaa, ettei A saisi Yhdysvalloissa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä tai että rikoksista mahdollisesti tuomittava rangaistus olisi juuri A:n tapauksessa suhteettoman ankara.

Hakemuksen perusteeksi ei ole esitetty vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai muita sellaisia perusteita, jotka liittyvät palautuskieltoihin tai vainon pelkoon alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei A ole joutunut eikä hänellä ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Asiassa ei ole esitetty merkittäviä perusteita uskoa A:n joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Esille ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella voitaisiin olettaa, että häntä uhkaisi kotimaassaan kuolemanrangaistus, teloitus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai rangaistus. A:n ei voida katsoa olevan ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetun humanitaarisen suojelun tarpeessa.

A ei ole esittänyt perusteita, joiden vuoksi Yhdysvaltojen ei voitaisi katsoa olevan ulkomaalaislain 100 §:ssä tarkoitetulla tavalla hänelle turvallinen alkuperämaa.

Oleskelulupa

Asiassa ei ole ilmennyt perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Käännyttäminen

Asiassa ei ole ilmennyt perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi. Maassa oleskelun jatkuminen edellyttäisi oleskelulupaa, jota A:lle ei ole myönnetty, joten hänet voidaan käännyttää kotimaahansa. Maahanmuuttovirasto on käännyttämisestä päättäessään ottanut huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

A voidaan käännyttää Yhdysvaltoihin ilman, että hän voi joutua siellä vainon, vakavan haitan tai epäinhimillisen taikka ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Maahantulokielto

A:lle ei ole määrätty aikaa vapaaehtoiselle paluulle, koska hän on saapunut turvallisesta alkuperämaasta ja hakemus on käsitelty nopeutetussa menettelyssä. Koska aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole määrätty, A:lle on määrätty maahantulokielto.

Maahantulokieltoa ja sen pituutta määrättäessä Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon A:n sellaiset perhe- tai työsiteet Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi, hakemuksen hylkäämisen perusteena olevat seikat ja sen, että A on omalla toiminnallaan pyrkinyt olennaisesti vaikeuttamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä.

Maahanmuuttoviraston soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 5 §, 52 §, 87 §, 88 §, 88 a §, 88 c §, 88 d §, 88 e §, 94 §, 95 §, 97 § 2 momentti, 98 §, 100 §, 103 § 2 momentti 1 kohta, 104 §, 145 §, 146 §, 147 §, 147 a §, 148 § 2 momentti, 150 §, 152 § 2 momentti, 190 §, 193 § 1 momentti, 200 § ja 201 § 3 momentti

Perustuslaki 9 § 4 momentti

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A (jatkossa myös valittaja) on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja hänelle myönnetään turvapaikka taikka oleskelulupa suojelun tarpeen tai humanitaarisen suojelun perusteella. Hän on lisäksi vaatinut oleskeluluvan myöntämistä vähintään yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella.

A on vaatimustensa tueksi esittänyt muun ohessa seuraavaa:

Valittaja on Yhdysvaltain kansalainen, jolla on oleskelulupa Norjassa. Hän on unionin kansalaisen B:n perheenjäsen ja heillä on yhteinen lapsi. Hän on oleskellut ja työskennellyt Euroopassa yli seitsemän vuotta nuhteettomasti. Hänen siteensä painottuvat Norjaan, jossa hän on viettänyt suurimman osan vuodesta puolisonsa ja lapsensa kanssa. Osan vuodesta he ovat viettäneet Suomessa puolison työpaikan vuoksi.

Norja on hyväksynyt Suomen esittämän vastaanottopyynnön, mutta Suomi ei ole siirtänyt valittajaa Norjaan. Hän ei voi palata kotimaahansa Yhdysvaltoihin, koska se aiheuttaisi hänen perhesiteidensä katkeamisen ja vahingoittaisi hänen lastaan.

Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ole otettu huomioon lapsen etua eikä sitä, että valittaja on unionin kansalaisen perheenjäsen. Valittajan itsemurhayrityksen tarkoituksena ei ole ollut turvapaikkamenettelyn vaikeuttaminen.

Valittajaa epäillään Yhdysvalloissa seksuaalirikoksista ja hänestä on tehty luovuttamispyyntö. Hän kuuluu seksuaalirikoksesta epäiltynä yhteiskunnalliseen ryhmään, johon kohdistuu oikeudenkäynnin aikana ja yhteiskunnassa yleisesti ennakkoasenteita ja syrjintää. Käytännössä nämä seikat estävät oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen.

Häntä uhkaa Yhdysvalloissa suhteettoman kova rangaistus, jonka seurauksena hän viettäisi loppuelämänsä vankeudessa ilman mahdollisuutta elää perheensä kanssa. Georgian osavaltion rikoslainsäädännön mukaan törkeästä seksuaalisesta pahoinpitelystä annettu tuomio on kärsittävä täysimääräisenä vankilassa. Yhdysvaltojen hallinto ei ole antanut vakuuksia siitä, että hän ei joutuisi vankilaan vailla mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tapauksessa Vinter ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta todennut, että elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa ja on epäinhimillinen ja halventava.

Asiassa on myös otettava huomioon valittajaan todennäköisesti kohdistuva kohtelu vankilassa sekä hänen mahdollisen vapautumisensa jälkeen. Georgian vankilat ovat ylikuormitettuja, niissä on väkivaltaa, vartijoiden mielivaltaa, äärimmäistä kuumuutta, huonoa lääketieteellistä hoitoa ja sietämättömiä elinolosuhteita.

Oleskeluluvan epääminen on ulkomaalaislain 52 §:n tarkoittamalla tavalla ilmeisen kohtuutonta. Valittajan käännyttäminen rikkoo ulkomaalaislain 147 §:ssä ja perustuslain 9 §:n 4 momentissa tarkoitettua non refoulement -periaatetta. Käännyttäminen ja maahantulokielto ovat kohtuuttomia ja rajoittavat valittajan oikeuksia enemmän kuin on välttämätöntä.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon hallinto-oikeudelle.

A on antanut vastaselityksen hallinto-oikeudelle. A on solminut avioliiton 10.6.2014 Viron kansalaisen B:n kanssa. Päätöksessä ei ole otettu huomioon, että hän on unionin kansalaisen puoliso ja heillä on yhteinen lapsi. Unionin kansalaisen perheenjäsenenä hän on oikeutettu oleskelemaan Suomessa. Hänen oleskelunsa ei muodosta todellista, välitöntä ja vakavaa uhkaa. Maahanmuuttovirasto ei ole esittänyt riittäviä, lainmukaisia perusteita hänen käännyttämiselleen.

Valittaja on kotimaassaan joutunut tappouhkausten kohteeksi, mutta poliisi ei ole tehnyt mitään asialle. Amnesty Internationalin raportissa kerrotaan Yhdysvaltain huonoista vankilaolosuhteista ja vankeihin kohdistuvista oikeudenloukkauksista. Human Rights Watchin raportista käy myös ilmi Yhdysvaltojen rikosjärjestelmään liittyviä ihmisoikeusongelmia. Ongelmia liittyy myös seksuaalirikollisia koskevaan julkiseen rekisteröintiin. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota siihen, kunka nämä henkilöt ovat tuomionsa suoritettuaan edelleen syrjinnän ja uhkausten kohteena.

Yhdysvallat noudattaa erilaisia ihmisoikeusvelvoitteitaan sattumanvaraisesti eikä sitä voida pitää turvallisena alkuperämaana arvioimatta valittajan yksilöllistä tilannetta. YK:n erikoisraportoijan raportissa on kiinnitetty huomiota Yhdysvaltain vankilaolosuhteisiin ja menettelyihin liittyviin ongelmiin. Georgian osavaltiossa valittaja laitetaan julkiseen rekisteriin, joka johtaa syrjintään ja tekee lähes mahdottomaksi työllistymisen.

Valittajan hakemusasia olisi tullut käsitellä Norjassa Suomen sijasta. Hän voi henkisesti huonosti, mutta ei tällä hetkellä saa tehokasta hoitoa Suomessa.

Mikäli asiaa ei palauteta Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi, asiassa tulisi järjestää suullinen käsittely valittajan puolison kuulemiseksi. Kysymys on unionin kansalaisen perheenjäsenestä, jonka puolisoa tulisi asiassa kuulla. Maahanmuuttovirasto ei ole kuullut valittajan puolisoa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta sekä hänen valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Puolison kuuleminen ja suullinen käsittely

Valittajan puoliso on toimittanut asiaa koskevaa aineistoa Maahanmuuttovirastolle ja on ollut sinne myös yhteydessä sähköpostin avulla. Hän on tietoinen valittajan tilanteesta ja on käynyt ilmi, että hän vastustaa valittajan käännyttämistä ja maahantulokieltoa. Hallinto-oikeus katsoo, että hänellä on ollut ulkomaalaislain 145 §:n mukainen riittävä tilaisuus tulla kuulluksi valittajan käännyttämistä ja maahantulokiellon määräämistä koskevassa asiassa. Tämän vuoksi suullisen käsittelyn järjestäminen tältä osin on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Kun otetaan muilta osin huomioon perusteet, joihin valittaja on kansainvälisen suojelun ja oleskeluluvan saamiseksi vedonnut, asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti esitetty selvitys ja käytettävissä oleva maatietous, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Kansainvälinen suojelu

Vastuunmäärittämisasetuksen (N:o 343/2003) 3 artiklan mukaan kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se vastuunmäärittämisasetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaisesti ole vastuussa hakemuksen käsittelystä. Maahanmuuttovirasto on siten voinut käsitellä kysymyksessä olevan valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

Valittajan on katsottava Maahanmuuttoviraston päätöksessä lausutuilla perusteilla saapuneen turvallisesta alkuperämaasta. Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

Valittajaa ei ole tuomittu, vaan hän on vasta syytteessä. Hän on vakuuttanut olevansa syytön. Ei ole oletettavaa, ettei hän saisi kotimaassaan osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Pidätysaikaisen mahdollisen tutkintavankeuden olosuhteita tai säilöönotto-olosuhteita muutoin Yhdysvalloissa ei ole saatavissa olevien tietojen mukaan pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisina.

Päätöksen ei ole näin ollen myöskään katsottava olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tai muiden Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen.

Oleskelulupa

Saadun selvityksen mukaan valittaja on 10.6.2014 solminut avioliiton Viron kansalaisen kanssa, joka on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa ja jonka kanssa hänellä on yhteinen, 15.12.2011 syntynyt, lapsi. Valittajan puoliso ja lapsi asuvat Suomessa. Valittaja on kuitenkin asunut Norjassa eikä puolisonsa kanssa Suomessa. Hän on vaatinut turvapaikka-asiansa käsittelyä Norjassa Suomen sijasta. Vaikka valittajan puoliso on unionin kansalainen, valittaja ei ole vapaan liikkuvuuden direktiivin oikeuttamin tavoin seurannut puolisoaan asettuakseen asumaan Suomeen. Häneen ei siten ulkomaalaislain 153 §:n 3 momentin mukaisesti sovelleta lain 10 luvun säännöksiä. Puolisot eivät voi vedota valittajan asemaan unionin kansalaisen puolisona.

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa

Saadun selvityksen mukaan valittajan siteet Suomeen ovat hänen puolisonsa ja heidän lapsensa, mutta asiassa ei ole käynyt ilmi, että heidän aikomuksensa olisi oleskella yhdessä Suomessa, kuten edellä on todettu. Valittajan terveydellisiin ongelmiin on saatavissa hoitoa hänen kotimaassaan. Perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä ei ole ilmennyt.

Käännyttäminen ja maahantulokielto

Koska valittajalle ei ole myönnetty oleskelulupaa, hänet on voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa ja hänet on voitu määrätä Suomea koskevaan kahden vuoden maahantulokieltoon.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainittujen lisäksi

Ulkomaalaislaki 6 §, 52 §, 87 §, 88 §, 88 a §, 98 §, 101 §, 103 §, 145 §, 146 §, 147 §, 147 a §, 148 § ja 150 §

Euroopan unionin neuvoston asetus (EY) N:o 343/2003 niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio (vastuunmäärittämisasetus)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Outi Niemi (eri mieltä), Heikki Mauno ja Taina Haanperä. Asian esittelijä Juha-Pekka Laine (eri mieltä).

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan. Hänelle on ensisijaisesti myönnettävä turvapaikka tai oleskelulupa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella. Vähintään hänelle on myönnettävä oleskelulupa inhimillisen syyn perusteella ottaen huomioon hänen perhesiteensä. Päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä.

Vaatimusten perusteiksi on esitetty muun ohessa seuraavaa:

A on Yhdysvaltojen kansalainen, jolla on oleskelulupa Norjassa. Hän on EU-kansalaisen B:n puoliso ja perheenjäsen ja heillä on vuonna 2011 syntynyt yhteishuollossa oleva lapsi. A on oleskellut ja työskennellyt Euroopassa yli seitsemän vuotta viettäen nuhteetonta elämää. Hänen siteensä painottuvat Norjaan, jossa hänellä on oleskelulupa ja jossa hän viettänyt suurimman osan vuodesta puolisonsa ja lapsensa kanssa. Osan vuodesta he ovat viettäneet Suomessa puolison työn vuoksi.

Norja on hyväksynyt Suomen niin sanotun vastuunmäärittämisasetuksen nojalla esittämän vastaanottopyynnön, mutta Suomi ei ole siirtänyt valittajaa Norjaan. A ei voi palata kotimaahansa Yhdysvaltoihin, koska sinne palaaminen aiheuttaisi tosiasiallisesti hänen perhesiteidensä katkeamisen ja aiheuttaisi peruuttamatonta haittaa hänen lapselleen ja perhe-elämän suojalle.

Valittajaa epäillään Yhdysvalloissa seksuaalirikoksista ja Yhdysvallat on tehnyt hänestä luovuttamispyynnön. Valittajaa uhkaa Yhdysvalloissa suhteettoman kova rangaistus. Georgian osavaltion rangaistussäännökset mahdollistavat kiinteiden tuomioiden ketjuttamisen, mikä voi käytännössä johtaa siihen, että hän on vankeudessa loppuelämänsä ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Asiassa ei ole riittävällä tavalla arvioitu häntä uhkaavan vankeusrangaistuksen kovuutta suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Suomen laeissa turvattuihin oikeuksiin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tapauksessa Vinter ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta todennut, että elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen loukkaa ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitettua epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan elinkautisen yhteydessä 3 artiklan vaatimusten on tulkittava edellyttävän, että tuomiota voidaan lyhentää siten, että on olemassa mekanismi, jolla asia saadaan viranomaisen harkittavaksi (tuomion kohta 119).

Tuomion pituuden lisäksi vankilaolosuhteet Georgian osavaltiossa ovat itsessään epäinhimilliset. Valittaja kuuluu, tai pikemminkin viranomaiset ja ympäröivä yhteiskunta olettavat hänen kuuluvan, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. Tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että hän joutuu syrjivien toimenpiteiden ja vainon kohteeksi. Maatietouden mukaan Georgian osavaltion vankeuslaitoksessa on esiintynyt tapauksia, joissa vartijat ovat kohdistaneet väkivaltaa vankeihin. Vankilat ovat ylikuormitettuja, niissä esiintyy väkivaltaa, vartijoiden mielivaltaa, brutaalisuutta, äärimmäistä kuumuutta, huonoa lääketieteellistä hoitoa sekä sietämättömiä elinolosuhteita.

Hän on kotimaassaan joutunut tappouhkausten kohteeksi rikosepäilynsä vuoksi. Poliisi ei ole ilmoituksesta huolimatta tehnyt mitään asialle.

Valittaja on esittänyt varteenotettavia perusteita sille, että häneen voi kohdistua Yhdysvalloissa vainoa ja vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Sen vuoksi Yhdysvaltoja ei voida pitää hänelle turvallisena alkuperämaana.

Valittajan puolisoa ei ole ennen Maahanmuuttoviraston päätöstä kuultu puolisonsa käännyttämisen ja maahantulokiellon osalta, mikä on vastoin lainmukaista hallintomenettelyä.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla yhdessä 3 artiklan ja 13 artiklan kanssa edellyttää, että valittajan turvapaikka- ja muut oleskelulupaperusteet tutkitaan asianmukaisesti muutoksenhakuasteessa. Hallinto-oikeuden päätös ei ole käännyttämisen eikä maahantulokiellon suhteen ollut yksimielinen ja myös asian esittelijä on jättänyt asiassa eriävän mielipiteen.

Unionin kansalaisen perheenjäsenenä valittaja on oikeutettu oleskelemaan Suomessa. Unionin kansalaisen maahantulon ja maassaolon edellytyksenä on, että hän ei aiheuta vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai kansanterveydelle. Maahantulon estämisen ja maasta poistamisen yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi tulee perustua yksinomaan yksilön omaan käyttäytymiseen, eikä perusteena voida pitää pelkästään aikaisempia rikostuomioita. Yleistävistä näkökohdista johtuvat perustelut eivät ole hyväksyttäviä.

Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ole lainkaan otettu huomioon lapsen etua siten kuin lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus edellyttää. Myös perhe-elämän suoja on sivuutettu, sillä suhteettoman ankara vankeustuomio johtaisi käytännössä valittajan ja tämän lapsen perhe-elämän peruuttamattomaan rikkoutumiseen. Kun huomioidaan valittaja perhesiteet ja tilanne kokonaisuutena, oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta.

Valittajan käännyttäminen rikkoisi non refoulement -periaatetta. Valittajan perhesuhteet huomioiden kahden vuoden maahantulokiellolle ei ole perusteita. Maahanmuuttovirasto on perustelematta väittänyt, että valittaja olisi vaikeuttanut turvapaikka-asiansa tutkintaa.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 18.6.2015 taltionumero 1758 kieltänyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa ehkä toisin määrätään.

Merkitään, että korkeimmalla hallinto-oikeudella on ollut käytettävissään oikeusministeriön 17.6.2015 antama päätös A:ta koskevaan luovuttamispyyntöön. Oikeusministeriö on rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (jäljempänä luovuttamislaki) nojalla päättänyt, että A luovutetaan Yhdysvaltoihin. Luovuttamispyynnön perusteena on Georgian osavaltion Habershamin ylioikeuden tuomarin 3.10.2013 antama vangitsemismääräys, joka perustuu suuren valamiehistön päätökseen asettaa A syytteeseen kolmesta törkeästä seksuaalisesta pahoinpitelystä tai kolmesta lapsen seksuaalisesta ahdistelusta.

Lisäksi korkeimmalla hallinto-oikeudella on ollut käytettävissään korkeimman oikeuden luovuttamislain 16 §:n 1 momentin nojalla oikeusministeriölle 29.11.2013 luovuttamisasiassa antama lausunto. Lausunnon mukaan luovuttamislain 1–10 § sekä Suomen ja Amerikan Yhdysvaltojen välisen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan sopimuksen säännökset huomioon ottaen, A:ta koskevaan luovuttamispyyntöön voidaan suostua.

A:lle on ilmoitettu, että edellä mainitut asiakirjat ovat korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä.

Maahanmuuttovirasto on antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

A:n kansalaisuusvaltiota Yhdysvaltoja voidaan pitää turvallisena turvapaikkamaana. A ei ole saanut rikossyytteistään vielä tuomiota. Henkilön tuomitseminen kotimaansa rikoslain mukaiseen vankeusrangaistukseen ei ole lähtökohtaisesti ulkomaalaislain eikä pakolaissopimuksen tarkoittamalla tavalla vainoa.

Ulkomaalaislain 10 luvun mukainen unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskeluoikeus ei lähtökohtaisesti koske valittajaa, koska valittaja on oleskellut Norjassa, johon hänellä on oleskelulupa, eikä puolisonsa ja lapsensa kanssa Suomessa. Valittaja ei ole tullut puolisonsa mukana Suomeen ja hän on myös nykyisen oleskelunsa aikana ilmaissut halunsa palata takaisin Norjaan.

A on antamassaan vastaselityksessä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirasto ei ole edelleenkään ottanut kantaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön elinkautisista vankeustuomioista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on aiemmin viitatun Vinter ja muut -tuomion lisäksi 4.9.2014 antanut tuomion Trabelsi v. Belgia, jossa elinkautisen vankeusrangaistuksen ilman takeita sen lievennyksestä taikka ehdonalaiseen vapauteen pääsyn mahdollisuuksista on todettu loukanneen ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa.

Valittajaa uhkaa kotimaassaan Georgian osavaltion lakien mukaan elinkautisen rangaistuksen pituuteen verrattavissa oleva tuomio. Valittajalle voidaan määrätä erittäin pitkäkestoinen rangaistus, joka on suhteettoman ankara ja kohtuuton. Georgian rikoslain mukaan on täysin mahdollista, että kun useampi määräaikainen tuomio ketjutetaan, valittaja käytännössä tuomitaan elinikäiseen vankeuteen ilman ehdonalaiseen vapauteen pääsyn mahdollisuutta.

Vaikka henkilön tuomitseminen kotimaansa rikoslain mukaiseen vankeusrangaistukseen ei ole vainoa, pakolaiskäsikirjan mukaan rangaistus voi olla suhteeton ja huomioon on otettava, ovatko kyseisen maan lait sopusoinnussa yleisesti hyväksyttyjen ihmisoikeusstandardien kanssa. Ennen luovuttamista Yhdysvaltoihin Suomessa tulee ottaa kantaa todennäköiseen ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan loukkaukseen.

Valittaja on oleskellut puolisonsa ja lapsensa kanssa vuorotellen Norjassa, Suomessa ja Virossa. Suurimman osan ajasta perhe on ollut yhdessä. Valittaja on näin ollen oleskellut ja tullut ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla unionin kansalaista puolisoaan seuraten Suomeen. Valittaja on unionin kansalaisen perheenjäsen ulkomaalaislain 10 luvun tarkoittamalla tavalla ja hänellä on oleskeluoikeus Suomessa.

Perheen tytär on menossa psykologin arviointiin elokuussa valittajan äkillisen vangitsemisen aiheuttaman järkytyksen vuoksi. Valittaja on ollut tyttärensä pääasiallinen huolenpitäjä puolison opiskeluiden ja työharjoittelun vuoksi. Valittaja on vangittu pian tämän jälkeen, jolloin isän ja tyttären välinen suhde on ollut hyvin luja ja ero on vaikuttanut tyttäreen voimakkaasti. Mikäli valittaja käännytetään tai luovutetaan Yhdysvaltoihin, hänet tullaan vangitsemaan heti. Tytär asuu Pohjois-Euroopassa, eikä tule sen vuoksi näkemään isäänsä. Mikäli valittaja tuomitaan, häntä uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus, joka tulee katkaisemaan tyttären oikeuden viettää perhe-elämää isänsä kanssa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään kansainvälistä suojelua koskevilta osin. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei siltä osin muuteta. Käännyttämistä ja maahantulokieltoa koskevilta osin Helsingin hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan. Yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävää oleskelulupaa koskevalta osin asia raukeaa.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys kansainvälisen suojelun edellytysten arvioinnista ulkomaalaislain mukaan. Asiassa on siten ratkaistavana se, uhkaako A:ta kotimaassaan ulkomaalaislain 87 §:ssä tarkoitettu vaino tai muu ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitettu ehdottoman palautuskiellon piiriin kuuluva kohtelu. Suojelun tarpeen perusteeksi on esitetty luovuttaminen Yhdysvaltoihin rikossyytteisiin vastaamiseksi. Suojelun tarvetta arvioitaessa oikeusministeriön korkeimman oikeuden lausunnon perusteella tekemästä luovuttamispäätöksestä johtuvan luovuttamisen vaikutukset erityisesti ehdottoman palautuskiellon kannalta on otettava asiassa tosiseikkana huomioon.

Ellei perusteita kansainväliselle suojelulle ole, asiassa on erikseen vielä arvioitava se, onko A:n maassa oleskelulle muutoin asianmukaiset perusteet vai onko hänet tullut määrätä käännytettäväksi ja maahantulokieltoon.

2. Kansainvälinen suojelu

2.1 Kansalliset säännökset ja niiden esityöt

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Lain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Pykälän 2 momentin mukaan vainoksi katsottavia tekoja voivat olla:

1) fyysinen tai henkinen väkivalta, mukaan luettuna seksuaalinen väkivalta;

2) oikeudelliset tai hallinnolliset toimenpiteet taikka poliisin toimintaan tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla;

3) kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen;

4) muutoksenhakumahdollisuuden puuttuminen tai epääminen, minkä seurauksena on kohtuuton tai syrjivä rangaistus;

(---)

Ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp) 87 a §:n yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan määriteltäessä tekoja, jotka muodostavat vakavan loukkauksen perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia vastaan, on otettava erityisesti huomioon ne oikeudet, joista ei voida poiketa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan 2 kappaleen nojalla, kuten 3 artiklasta, jonka mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Lain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä mainitussa pykälässä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä voidaan pitää ryhmää:

1) jonka jäsenillä on sellainen yhteinen tausta, muu luontainen ominaisuus tai usko, joka on ryhmän jäsenten identiteetin taikka omantunnon kannalta niin keskeinen ominaisuus, ettei heitä voida vaatia luopumaan siitä; ja

2) jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää muusta yhteiskunnasta erottuvaksi.

Edellä mainitun hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp) 87 b §:n yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan yhteiskunnallisena ryhmänä voidaan pitää erityisesti sellaista ryhmää, jonka jäsenet jakavat jonkin luontaisen ominaisuuden tai joilla on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, tai heille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä, ja ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi.

Lain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:

1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;

2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta;

(---)

Edellä mainitun hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp) 88 §:n yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi vastaamaan kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä annetun direktiivin säännöksiä. Direktiivin 2 artiklan e kohdan määritelmän perusteella toissijaista suojelua voi saada henkilö, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa, mutta jonka suhteen on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja joka on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

2.2 Pakolaisyleissopimus

Yhdistyneiden kansakuntien 28.7.1951 tehty yleissopimus eli niin sanottu Geneven pakolaissopimus ja 31.1.1967 annettu pakolaisten oikeusasemaa koskeva pöytäkirja sisältävät pakolaisen oikeusaseman maailmanlaajuisen määrittelyn.

Pakolaisaseman määrittämisen menettelyitä ja perusteita koskevan käsikirjan (UNHCR, Geneve, tammikuu 1993) mukaan vaino on erotettava voimassa olevan lain rikkomisesta seuraavasta rangaistuksesta. Henkilöt, jotka pakenevat tällaisesta rikoksesta johtuvaa syytteeseen panoa tai rangaistusta, eivät yleensä ole pakolaisia. Pakolainen on epäoikeudenmukaisuuksien uhri tai mahdollinen uhri eikä lainkäyttöä pakeneva henkilö. Oikeusjärjestyksen vastaiseen tekoon syyllistynyt henkilö voi kuitenkin joutua suhteettoman ankaran rangaistuksen kohteeksi, jonka voidaan katsoa edellä mainitusta huolimatta olevan määritelmän mukaista vainoa (käsite rangaistus, kohdat 56–60).

2.3 Euroopan ihmisoikeussopimus ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään ottanut kantaa rikoksentekijän luovuttamiseen ja sen mahdolliseen 3 artiklan loukkaukseen. Ihmisoikeustuomioistuin on muun ohella tuomiossaan Soering v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomio 7.7.1989) todennut, että luovuttamiseen suostuva sopimusvaltio voi joutua vastuuseen 3 artiklan nojalla, mikäli luovutettavalla henkilöllä sopimusvaltion suorittaman toimenpiteen välittömänä seurauksena on todellinen riski joutua kidutuksen, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi luovuttamista pyytävässä maassa. Yksinään uhka kuolemanrangaistuksesta toisessa valtiossa ei tee automaattisesti luovuttavaa valtiota syylliseksi 3 artiklan vastaiseen menettelyyn vaan siihen liittyvät olosuhteet kokonaisuudessaan, kuten niin sanottu "death row" -ilmiö ja muut asiaan liittyvät olosuhteet.

Ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossa Vinter ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomio 9.7.2013) todennut, ettei elinkautinen vankilatuomio ole vastoin 3 artiklaa pelkästään sen vuoksi, että se tulee lähtökohtaisesti suorittaa kokonaisuudessaan. Elinkautinen vankilatuomio ei muodosta 3 artiklan loukkausta, mikäli tuomitulla on oikeus kyseisen maan lain mukaan saattaa asianomaisen viranomaisen harkittavaksi pääsy ehdonalaiseen vapauteen ja sellaisen mahdollisuus on myös olemassa.

Tuomiossaan Trabelsi v. Belgia (tuomio 4.9.2014) ihmisoikeustuomioistuin totesi luovutuksen Yhdysvaltoihin loukkaavan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaisia oikeuksia, kun valittajan olosuhteissa hänelle tuomittavaa elinkautista vankeusrangaistusta ei voitu luonnehtia 3 artiklassa tarkoitetussa mielessä lievennettävissä olevaksi siinä merkityksessä kuin ihmisoikeustuomioistuin oli asiassa Vinter ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta todennut. Asiassa oli kysymys useista terrorismirikoksiin liittyvistä syytekohdista.

2.4 Tosiseikat

A on otettu Suomessa säilöön kansainvälisen etsintäkuulutuksen nojalla. Yhdysvallat on esittänyt luovuttamispyynnön A:sta oikeudenkäyntiä varten, jossa tämä tulisi olemaan syytettynä alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Ollessaan säilöön otettuna A on hakenut kansainvälistä suojelua. A:n mukaan hän ei saisi Yhdysvalloissa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja hänet voitaisiin tuomita kohtuuttomaan rangaistukseen teoista, joihin hän ei ole syyllistynyt. Lisäksi hän on vedonnut epäinhimillisiin vankilaolosuhteisiin sekä seksuaalirikoksiin syyllistyneisiin kohdistuvaan syrjintään ja hänen jo tähän mennessä saamiinsa tappouhkauksiin.

2.5 Oikeudellinen arviointi kansainvälisen suojelun osalta

A on esittänyt turvapaikkahakemuksensa perusteeksi ensisijaisesti pelkonsa tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, seksuaalirikoksista epäiltyihin, Yhdysvalloissa kohdistuvasta vainosta. Asiassa on kuitenkin kysymys kaikkiin Georgian osavaltion kansalaisiin sen rikoslainsäädännön mukaisista teoista kohdistettavasta rangaistusvastuusta, eikä asiassa ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella olisi perusteltua aihetta uskoa A:lle tuomittavan teoistaan pakolaissopimuksessa tarkoitettua suhteettoman ankaraa rangaistusta. Ei myöskään ole oletettavaa, etteikö hän saisi kotimaansa viranomaisten suojelua yksityishenkilöiden häneen mahdollisesti kohdistamien tekojen vuoksi. Perustetta turvapaikan myöntämiseen ei ole.

A on turvapaikan ohella hakenut samoin tosiseikkaperustein myös toissijaista suojelua, jonka edellytyksiä harkittaessa otetaan muun ohella huomioon myös ihmisoikeustuomioistuimen ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaan pohjautuva oikeuskäytäntö. Kynnys 3 artiklan loukkaamisesta maastapoistamistilanteissa on asetettu suhteellisen korkealle. Rikoksiin perustuvissa luovuttamistilanteissa huomiota on kiinnitetty siihen, onko esitetty vahvoja perusteita sen puolesta, että juuri luovutettavalla henkilöllä olisi todellinen riski joutua kidutuksen tai epäinhimillisen taikka halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi luovuttamista pyytävässä valtiossa. Henkilön joutuminen syytetyksi rikosoikeudenkäynnissä, jossa ei voida täysin taata 6 artiklan oikeuksia, ei ole katsottu estävän maasta poistamista. Maasta poistettavaan henkilöön kohdistuvan uhkan tulee lisäksi olla yksilöllinen, eivätkä maassa vallitsevien yleisten olosuhteiden tai tietyn ryhmään kuuluvien henkilöiden kokemat oikeudenloukkaukset yleensä ole voineet olla perusteena 3 artiklan loukkauksen toteamiselle.

A:lle ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella voida määrätä teoista, joista häntä tullaan syyttämään, sellaista rangaistusta, joka olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa lausuttuja kieltoja sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niitä tulkinnut. Asiassa ei muutoinkaan ole esitetty sellaista selvitystä, joka saattaisi todennäköiseksi, että A voisi Yhdysvaltoihin käännytettynä joutua ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tarkoittaman kidutuksen tai epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen kansainvälisen suojelun epäämistä koskevilta osin ei ole perusteita.

3. Käännyttäminen ja maahantulokielto

Ulkomaalaislain 153 §:n 4 momentin mukaan Euroopan unionin kansalaista ja häneen rinnastettavan oleskelua koskevia ulkomaalaislain 10 luvun säännöksiä sovelletaan unionin kansalaiseen, joka siirtyy Suomeen tai oleskelee Suomessa, sekä hänen perheenjäseneensä, joka tulee hänen mukanaan tai seuraa häntä myöhemmin. Tätä lainkohtaa on tulkittava unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomiossaan C-127/08 Metock lausuman direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohdan tulkinnan mukaisesti siten, että kolmannen maan kansalaiseen, joka on sellaisen unionin kansalaisen aviopuoliso, joka oleskelee jäsenvaltiossa, mutta ei ole sen kansalainen, ja joka tulee maahan kyseisen unionin kansalaisen mukana tai seuraa häntä sinne myöhemmin, sovelletaan kyseisen direktiivin säännöksiä riippumatta siitä, missä ja milloin heidän avioliittonsa on solmittu ja riippumatta siitä, millä tavoin tämä kolmannen maan kansalainen on tullut vastaanottavaan jäsenvaltioon.

A on 10.6.2014 solminut avioliiton Viron kansalaisen kanssa, joka on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa ja jonka kanssa hänellä on yhteinen, 15.12.2011 syntynyt lapsi. A:n puoliso ja lapsi asuvat Suomessa. Vaikka A ei olisikaan toistaiseksi asettunut Suomeen asumaan, hän on unionin kansalaisen perheenjäsen, jolla on vapaan liikkuvuuden periaatteen mukainen oikeus saapua Suomeen ja oleskella täällä Suomeen rekisteröityneen unionin kansalaisen perheenjäsenenä ulkomaalaislain 10 luvussa säädetyin edellytyksin. Tämän vuoksi edellytyksiä määrätä A käännytettäväksi ulkomaalaislain 148 §:n nojalla tai määrätä hänet maahantulokieltoon ulkomaalaislain 150 §:n nojalla ei ole. Näin ollen hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava käännyttämistä ja maahantulokieltoa koskevilta osin. Koska A:lla on lähtökohtaisesti oikeus oleskella Suomessa unionin kansalaisen puolisona, asiassa ei tässä vaiheessa ole tarpeen lausua enemmälti oleskelulupaa koskevasta asiasta.

4. Luovuttaminen Yhdysvaltoihin

A:n rikossyytteiden johdosta Yhdysvaltoihin luovuttamisen edellytykset on tutkittu ja ratkaistu oikeusministeriön korkeimman oikeuden lausunnon perusteella tekemässä luovuttamispäätöksessä asianomaisen erityislain nojalla.

Selvyyden vuoksi korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislakiin perustuvalla käännyttämispäätöksen kumoamisella ei ole otettu kantaa oikeusministeriön tekemään luovuttamispäätökseen eikä siihen liittyviin toimiin.

Oikeusapu

Oikeusapua on myönnetty ilman omavastuuta. Avustaja on vaatinut palkkiona 1 512,50 euroa.

Avustajalle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin, 6 §:n ja 8 §:n mukaisena 13 työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 1 468,50 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi. Palkkiota on korotettu kolmen tunnin osalta vieraan kielen käyttämisen johdosta. Kielikorotusta koskeva vaatimus hylätään siltä osin kuin sitä on vaadittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen englanninkieliseen oikeuskäytäntöön perehtymisestä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Anne E. Niemi, Tuomas Lehtonen, Liisa Heikkilä ja Janne Aer. Asian esittelijä Pirita Pesonen.