KHO:2016:68

Yliopisto – Korkeakoulututkinnon peruuttaminen – Hallintopäätös – Valitus – Asiavirheen korjaaminen – Tutkimusvilppi – Plagiointi – Sepittäminen – Korkeakoulututkinnon myöntämistä koskeva päätös – Päätöksen purkaminen

Vuosikirjanumero: KHO:2016:68
Antopäivä: 16.5.2016
Taltionumero: 2085
Diaarinumero: 3490/3/14
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2016:68

Yliopiston myönnettyä A:lle filosofian maisterin tutkinnon hänen oli pro gradu -tutkielman uudelleentarkastuksessa todettu syyllistyneen tutkimusvilppiin, plagiointiin ja sepittämiseen. Tiedekunnan dekaani oli 8.5.2013 peruuttanut A:n filosofian maisterin tutkinnon, koska A:n pro gradu -tutkielma oli samana päivänä tehdyllä päätöksellä sen uudelleenarvioimisen jälkeen hylätty, eikä hän siten ollut suorittanut hyväksytysti tutkinnon myöntämiseksi edellytettyjä syventäviä opintoja.

Hallinto-oikeus kumosi dekaanin päätöksen.

Lainsäädännössä ei ollut erityisiä säännöksiä korkeakoulututkinnon peruuttamisesta. Hallintolain asiavirheen korjaamista koskevat säännökset soveltuivat sinänsä myös tilanteisiin, joissa tutkinnon myöntäminen on perustunut selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Asiavirheen korjaaminen ilman asianosaisen suostumusta oli näiden säännösten perusteella mahdollista vain hyvin rajatuissa tilanteissa. Tutkinnon peruuttaminen ilman asianosaisen suostumusta ei esillä olevassa tilanteessa ollut mahdollista asiavirheen korjaamista koskevien hallintolain säännösten perusteella. Yliopiston valitus hallinto-oikeuden päätöksestä hylättiin.

Yliopisto oli toissijaisesti hakenut sen päätöksen purkamista, jolla A:lle oli annettu tutkintotodistus. Kun otettiin huomioon, että A:n pro gradu -tutkielma muodosti keskeisen osan maisterin tutkinnon opinnoista, tutkimusvilppi oli ollut vakavaa ja että asiaa oli alettu selvittää noin vuoden kuluttua tutkinnon myöntämisestä sekä asian yleisempi merkitys yliopistojen opetus- ja tutkimustehtävän kannalta, päätös tutkintotodistuksen antamisesta A:lle maisterin tutkinnon suorittamisesta purettiin hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla.

Yliopistolaki 30 § 1 momentti ja 83 §

Yliopistojen tutkinnoista annettu valtioneuvoston asetus (794/2004) 15 ja 26 §

Hallintolaki 6 § ja 50 § 1 ja 2 momentti

Hallintolainkäyttölaki 63 § 1 momentti 3 kohta ja 2 momentti

Päätökset, joita valitus ja hakemus koskevat

1. Itä-Suomen hallinto-oikeus 15.10.2014 nro 14/5179/4

2. Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan päätös 21.12.2011 filosofian maisterin tutkinnon myöntämisestä A:lle

Asian aikaisempi käsittely

Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on päätöksellään 8.5.2013 Nro 239/2013 peruuttanut A:n filosofian maisterin tutkinnon.

A oli hakenut oikaisua muun muassa luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin edellä mainittuun päätökseen Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnalta, joka on 28.8.2013 (§ 58) siirtänyt A:n oikaisupyynnön maisterin tutkinnon peruuttamista koskevalta osalta Kuopion hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

A on vaatinut, että luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin päätös kumotaan ja hänelle myönnetään filosofian maisterin tutkinto tai asia toissijaisesti palautetaan Itä-Suomen yliopistolle tutkinnon myöntämistä varten.

Yliopiston olisi tullut sallia A:n korjata opinnäytetyönsä maisterin tutkintoa peruuttamatta. Vaikka plagioiduksi väitetty pieni osa pro gradu -tutkielmasta poistettaisiin, loppuosa tutkielmasta täyttää opinnäytetyöltä vaadittavat kriteerit ja sisältää riittävästi tieteellisiä ansioita, jotta se voidaan hyväksyä pro gradu -tutkielmaksi. Tutkinnon peruuttamisesta on aiheutunut A:lle suurta vahinkoa. Hän on menettänyt opinto-oikeutensa tohtoritutkintoon, jonka hän oli juuri saamaisillaan valmiiksi. Lisäksi yliopisto on purkanut hänen työsopimuksensa.

A on lisälausumassaan todennut, että dekaani on peruuttaessaan hänen maisterin tutkintonsa soveltanut virheellisesti yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 15 §:ää. Mainittu säännös koskee vain opiskelijaa, joka ei ole vielä suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa, mutta siinä ei mainita mitään jo myönnetyn tutkinnon peruuttamisesta. Myöskään hallintolakia ei voida soveltaa jo myönnetyn tutkinnon peruuttamiseen, koska hallintolaki antaa mahdollisuuden vain virheellisen päätöksen asiavirheen korjaamiseen. Koska yliopiston A:lle 21.12.2011 myöntämä filosofian maisterin tutkinto ei ole ollut hallintopäätös, sitä ei voida myöskään hallintolain nojalla peruuttaa.

Itä-Suomen yliopisto on antanut lausunnon.

A ja hänen asiamiehensä ovat antaneet vastineet, jotka on annettu yliopistolle tiedoksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Itä-Suomen hallinto-oikeus on A:n valituksesta kumonnut Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin päätöksen 8.5.2013 Nro 239/2013.

Hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan seuraavasti:

Asian taustaa

Valittaja on opiskellut Itä-Suomen yliopiston kansainvälisessä maisterikoulutuksessa. Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on 5.12.2011 (nro 772/2011) päättänyt, että valittajan laatima fysiikan pro gradu -työ arvostellaan arvosanalla kiitettävä. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta on 21.12.2011 myöntänyt valittajalle filosofian maisterin (FM) oppiarvon.

Valittaja on marraskuussa 2012 yhdessä kolmen muun kirjoittajan kanssa lähettänyt artikkelin julkaistavaksi ulkomaisessa aikakauslehdessä. Aikakauslehteä julkaiseva Amerikan optiikan seura (Optical Society of America) on antanut valittajalle muodollisen varoituksen plagioinnista, koska valittajan artikkelikäsikirjoituksessa esitetty teksti, kuviot ja plasmoninen nanorakenne oli todettu plagioiduksi eräästä aikaisemmin julkaistusta artikkelista. Valittajan ja muiden kirjoittajien yhteisartikkelia ei julkaistu.

Itä-Suomen yliopiston rehtori on 27.12.2012 tekemällään päätöksellä asettanut eettisen toimikunnan tutkimaan valittajan yliopistossa tekemää tieteellistä työtä kaikin soveltuvin osin. Päätöksen mukaan toimikunnan tulee antaa lausunto siitä, onko valittajan toiminta vastannut hyvää tieteellistä käytäntöä. Toimikunnan 26.3.2013 antaman lausunnon mukaan samankaltaisuudet valittajan pro gradu -työn ja erään aikaisemmin julkaistun artikkelin välillä ovat liian suuria, jotta kyseessä voisi olla yhteensattuma. Toimikunnan lausunnon mukaan valittaja on syyllistynyt tutkimusvilppiin (plagiointi, sepittäminen ja tiedeyhteisön harhaanjohtaminen). Lausunnon mukaan vilppiä voidaan pitää vakavana ja jatkuvana, sillä se yltää gradu-työstä aina viimeisimpään julkaistavaksi lähetettyyn artikkelikäsikirjoitukseen.

Itä-Suomen yliopiston rehtori on 2.4.2013 päättänyt, että valittajan pro gradu -työ arvioidaan uudelleen asiavirheen korjaamista koskevan hallintolain 50 §:n nojalla. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on 6.5.2013 tekemällään päätöksellä määrännyt tarkastajat uudelleen arvioimaan valittajan pro gradu -työn. Tarkastajat ovat 8.5.2013 päivätyssä arvioinnissaan esittäneet työn hylkäämistä muun muassa plagioinnin vuoksi.

Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on päätöksellään 8.5.2013 (238/2013) korjannut 5.12.2011 annetun päätöksen (772/2011), jolla oli hyväksytty valittajan filosofian maisterin tutkintoa varten laatima pro gradu -työ. Dekaani on hylännyt valittajan pro gradu -työn.

Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on päätöksellään 8.5.2013 (239/2013) perunut valittajan filosofian maisterin oppiarvon.

Valittaja on hakenut muutosta dekaanin 8.5.2013 tekemiin päätöksiin Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Muutoksenhakulautakunta on 28.8.2013 tekemällään päätöksellä § 58 muun muassa hylännyt valittajan oikaisupyynnön koskien pro gradu -työn uudelleenarvioimista ja työn hylkäämistä. Muutoksenhakulautakunta on siirtänyt valittajan maisteritutkinnon peruuttamista koskevan oikaisupyynnön Kuopion hallinto-oikeudelle ratkaistavaksi.

Muutoksenhakulautakunta on käsitellyt asiaa uudelleen kokouksessaan 11.10.2013, koska sillä ei ollut asiaa aikaisemmin käsiteltäessä käytettävissään valittajan varsinaista vastinetta, vaan ainoastaan vastinetta täydentävä asiakirja. Muutoksenhakulautakunta on päätöksellään 11.10.2013 § 9 hylännyt valittajan oikaisupyynnön pro gradu -työn arvostelun osalta. Lisäksi muutoksenhakulautakunta on todennut, että maisteritutkinnon peruuttamista koskeva asia on sen aiemmalla päätöksellä siirretty Kuopion hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Oikeudenkäynnin kohde ja osapuolten näkemykset

Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on 8.5.2013 tekemällään päätöksellä peruuttanut valittajan filosofian maisterin oppiarvon. Dekaani on perustellut päätöstään sillä, että valittajan pro gradu -työ on dekaanin samana päivänä tekemällä päätöksellä hylätty, eikä valittaja siten ole suorittanut hyväksytysti tutkinnon myöntämiseksi edellytettäviä syventäviä opintoja.

Asiassa on kysymys valittajan suorittaman filosofian maisterin oppiarvon peruuttamista koskevan päätöksen laillisuudesta. Asiassa on valituksen johdosta arvioitava, onko oppiarvo, oikeastaan tutkinto, voitu peruuttaa.

Valittajan mukaan hän on laatinut pro gradu -työnsä vilpittömässä mielessä. Hän ei ole toiminut tahallisesti, vaan kyse on ollut erehdyksestä. Tämän vuoksi hänen kohdallaan olisi riittäväksi seuraamukseksi voitu katsoa huomautuksen antaminen sekä lisäksi määräys pro gradu -työn korjaamisesta vaaditulle tasolle. Korjaamisen ja täydentämisen jälkeen pro gradu -työ olisi tullut hyväksyä. Valittajan kohdalla kerrannaisvaikutukset ovat olleet suuret. Asiassa tulisi ottaa koko kokonaisuus huomioon ja myöntää valittajalle maisterin tutkinto. Lisäksi valittajan mukaan maisterin oppiarvon peruuttaminen on lakiin perustumaton, koska yliopistojen tutkinnoista annettu asetus, yliopistolaki tai muukaan laki ei sisällä pykälää, joka mahdollistaisi jo myönnetyn oppiarvon peruuttamisen.

Yliopiston valituksen johdosta antaman lausunnon mukaan asiassa on ollut kysymys opinnäytteen arvostelusta ja sen perusteella tehdystä opinnäytteen hylkäämisestä, jonka välittömänä seurauksena on ollut maisterintutkinnon peruuttaminen. Mikäli hallinto-oikeus päättäisi, että dekaanilla ei ole ollut oikeutta peruuttaa valittajan maisterintutkintoa, hallinto-oikeus käyttäisi tosiasiassa yliopiston autonomiaan kuuluvaa opintosuoritusten arvosteluun kuuluvaa toimivaltaa. Yliopiston näkemyksen mukaan pro gradu -työn arviointia ja maisterintutkinnon peruuttamista koskevat päätökset kytkeytyvät toisiinsa siten, ettei niiden lainmukaisuutta ole mahdollista tarkastella erikseen. Lausunnon mukaan pro gradu -työn hylkäämisestä huolimatta muut valittajan opintosuoritukset jäävät voimaan opintorekisteriin. Valittajalla on siten mahdollisuus laatia uusi pro gradu -työ hyväksyttävässä muodossa ja anoa uudelleen maisterintutkintoa.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Hallinto-oikeus toteaa, että yliopistolaissa (558/2009) tai muuallakaan laissa ei säädetä maisterin oppiarvon peruuttamisesta. Lainsäädännöstä ei siis ilmene myöskään, missä menettelyssä mahdollisesta peruuttamisesta olisi päätettävä. Hallinto-oikeuden arvion mukaan tämän tyyppiset tilanteet on oikeusjärjestelmän yleiset opit huomioiden ratkaistava lain ja oikeusperiaatteiden tulkinnalla.

Tiedekunnan päätös maisterin oppiarvon myöntämisestä ja dekaanin päätös myönnetyn oppiarvon peruuttamisesta ovat hallintolaissa tarkoitettuja hallintopäätöksiä. Yliopistolain 83 §:n mukaan yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on siten toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään maisterin oppiarvon peruuttamista koskevan asian. Se, että pro gradu -työn hylkäämistä koskevalla päätöksellä ja maisterin oppiarvon peruuttamista koskevalla päätöksellä on yliopiston lausunnosta ilmenevällä tavalla kytkentä toisiinsa, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. Hallinto-oikeus ei tällä päätöksellään puutu valittajan pro gradu -työn arviointia koskeviin päätöksiin.

Hallinto-oikeus toteaa, että luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan 21.12.2011 tekemä päätös myöntää valittajalle filosofian maisterin (FM) oppiarvo, oikeastaan tutkinto, on saanut lainvoiman, koska siihen ei ole aikanaan haettu muutosta. Lainvoiman saaneen päätöksen pysyvyyteen liittyy hallintolain 6 §:ssä säädetty luottamuksensuoja. Säännöksen nojalla viranomaisten toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Hallintolain 6 §:ää koskevien lain esitöiden (HE 72/2002 vp) mukaan luottamuksensuojaperiaate merkitsee ennen muuta yksilön suojaa julkista valtaa vastaan. Luottamuksen suojaamisen keskeisenä sisältönä on, että yksityisen tulee voida luottaa viranomaisten toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen sekä viranomaisten tekemien hallintopäätösten pysyvyyteen. Periaatteen soveltamisessa on kysymys siitä, millä edellytyksillä yksityinen oikeussubjekti voi luottaa julkista valtaa käyttäen tehdyn päätöksen pysyvyyteen ja minkälainen turva tällä on viranomaisten toiminnan odottamattomia muutoksia vastaan. Luottamuksensuojaperiaate rajoittaa edunsuovien päätösten peruuttamista taannehtivin vaikutuksin ja yleensäkin päätösten muuttamista yksityiselle haitalliseen suuntaan.

Hallinto-oikeus toteaa, että maisterin oppiarvon myöntämisellä on ollut suuri merkitys valittajalle ja että oppiarvon peruuttaminen on selvästi haitallista hänelle. Valittajalla on siten asiassa merkittävä oikeusturvatarve. Valittajan maisterin oppiarvo on peruutettu yli vuosi sen myöntämisen jälkeen. Hallinto-oikeuden arvion mukaan valittajalla on luottamuksensuojaperiaatteen nojalla ollut vahva suoja luottaa myönnetyn oppiarvon pysyvyyteen. Vahvaa suojaa tukee erityisesti se, että valittajan pro gradu -työ on ennen oppiarvon myöntämistä tarkastettu erityisessä tarkastusmenettelyssä, jossa mahdolliset virheellisyydet tai plagiointi tulisi lähtökohtaisesti havaita.

Hallintolain 6 §:ää koskevien lain esitöiden (HE 72/2002 vp) mukaan luottamuksensuojan saaminen edellyttää kuitenkin, että yksityinen ei ole menetellyt tietoisesti lainvastaisesti tai antanut virheellisiä tai olennaisesti puutteellisia tietoja viranomaiselle.

Valittajan mukaan hän on laatinut pro gradu -työnsä vilpittömässä mielessä. Hän ei ole toiminut tahallisesti, vaan kyse on ollut erehdyksestä lähdeviitteiden ja viittaustekniikoiden suhteen. Hallinto-oikeuden arvion mukaan asiassa ei ole täyttä varmuutta siitä, että valittajan virheellinen menettely olisi ollut tietoista. Hallinto-oikeus toteaa, että virheelliset ja puutteelliset tiedot olisi pitänyt havaita ja niihin olisi tullut puuttua jo erityisessä tarkastusmenettelyssä. Koska pro gradu -työ on hyväksytty edellä kuvatussa tarkastusmenettelyssä ja koska valittajalle on sen johdosta myönnetty maisterin oppiarvo, on hänellä hallinto-oikeuden arvion mukaan ollut perusteltu syy luottaa oppiarvon pysyvyyteen.

Edellä kerrotuin perustein hallinto-oikeus on tullut siihen johtopäätökseen, että dekaani ei ole voinut luottamuksensuojaperiaatteen velvoittavuus huomioiden peruuttaa valittajan filosofian maisterin oppiarvoa sillä perusteella, että valittajan pro gradu -työ oli asiavirheen korjaamista koskevien säännösten perusteella hylätty. Dekaanin päätös on siten hallintolain 6 §:n vastaisena kumottava.

Hallinto-oikeus toteaa lopuksi, että lainvoimaisen hallintopäätöksen purkaminen on mahdollista hallintolainkäyttölain 63 §:ssä säädetyin edellytyksin. Toisin kuin hallinto-oikeus tässä päätöksessään, korkein hallinto-oikeus voi lainvoiman saaneen päätöksen purkamista koskevaa hakemusta käsitellessään huomioida muun muassa päätöksen vaikutukset yksityiseen etuun ja julkisen edun vaatimukset sekä punnita osapuolten oikeussuojan tarvetta ja lainvoiman saaneen päätöksen purkamisen vaikutuksia.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Yliopistolaki 3 §

Hallinto-oikeuslaki 3 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jukka Hartikainen, Pirjo Salesvuo ja Anu Klemetti, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Itä-Suomen yliopisto on ensisijaisesti vaatinut, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja dekaanin päätös A:n filosofian maisterin tutkinnon peruuttamisesta saatetaan voimaan. Yliopisto on toissijaisesti vaatinut, että Itä-Suomen yliopiston dekaanin päätös filosofian maisterin tutkinnon myöntämisestä A:lle puretaan hallintolainkäyttölain 63 §:n perusteella.

Yliopisto on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Itä-Suomen yliopistossa jatko-opiskelijana ja nuorempana tutkijana työskennellyt A on 15.11.2012 jäänyt kiinni plagioinnista väitöskirjaansa liittyvän artikkelin vertaisarvioinnin yhteydessä. Ulkomaisen tiedelehden julkaisija saattoi asian Itä-Suomen yliopiston tietoon, minkä seurauksena yliopiston rehtori käynnisti 3.12.2012 A:n tieteellistä toimintaa koskevan selvityksen noudattaen Tutkimuseettisen Neuvottelukunnan tutkimuseettistä ohjetta hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausepäilyjen käsittelemisestä (niin kutsuttu HTK-ohje).

Rehtori nimitti 27.12.2012 väliaikaisen eettisen toimikunnan suorittamaan HTK-ohjeistuksen mukaisen varsinaisen tutkinnan, jonka yhteydessä tarkasteltiin myös A:n Itä-Suomen yliopistossa tekemää pro gradu -tutkielmaa. Väliaikaiseen eettiseen toimikuntaan nimitettiin kolme kyseisen tieteenalan professoria ja yksi yliopiston ulkopuolinen tohtorin tutkinnon suorittanut asiantuntija sekä oikeudellinen asiantuntijajäsen. Väliaikainen eettinen toimikunta, kuultuaan kirjallisesti ja suullisesti asianosaisia ja todistajia sekä perehdyttyään asiaa koskevaan kirjalliseen näyttöön, totesi loppuraportissaan (IJHLS) yksimielisesti, että A on syyllistynyt HTK-ohjeistuksen tarkoittamaan plagiointiin, sepittämiseen ja tiedeyhteisön harhauttamiseen. Loppuraportin perusteella rehtori on 2.4.2013 määrännyt dekaanin ryhtymään toimenpiteisiin asiassa. Dekaani teki 8.5.2013 asiakokonaisuuteen liittyen kolme päätöstä:

1. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin päätös A:n pro gradu -tutkielman uudelleenarvioimisesta (dekaanin päätös 238/2013)

2. Päätös A:n maisteritutkinnon peruuttamisesta (dekaanin päätös 239/2013)

3. Päätös A:n jatko-opinto-oikeuden peruuttamisesta (dekaanin päätös 240/2013).

Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunta on 28.8.2013 käsitellyt A:n edellä mainituista dekaanin päätöksistä tekemää oikaisupyyntöä, jossa oli vaadittu päätösten kumoamista. Muutoksenhakulautakunta katsoi päätöksessään 11.10.2013, että edellytykset pro gradu -tutkielman uudelleenarvioimiseksi olivat täyttyneet, ja hylkäsi A:n oikaisupyynnön dekaanin päätöksestä 238/2013. Muutoksenhakulautakunta siirsi maisteritutkinnon peruuttamista koskevan oikaisupyynnön Kuopion hallinto-oikeuden ratkaistavaksi sekä jätti asian jatko-opinto-oikeuden peruuttamista koskevan päätöksen osalta odottamaan hallinto-oikeuden ratkaisua.

Itä-Suomen hallinto-oikeus on erheellisesti puhunut filosofian maisterin oppiarvon peruuttamisesta. Asiassa ei ole kysymys myönnetyn oppiarvon peruuttamisesta, vaan ylempään korkeakoulututkintoon kuuluvien syventävien opintojen tutkielman eli pro gradu -tutkielman arvostelusta ja tutkinnon myöntämisestä sekä näihin päätöksiin sisältyvien virheiden korjaamisesta itseoikaisuna hallintolain (434/2003) 50 §:n 1 momentin (asiavirheen korjaaminen) perusteella.

Hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan hallintolain 6 §:n mukaisella luottamuksensuojalla, jota lainvoimaiset hallintopäätökset lähtökohtaisesti nauttivat. Hallintolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) mukaan luottamuksensuojan arviointi perustuu viime kädessä tapauskohtaiseen harkintaan, jossa yksityisen luottamusta tulee punnita suhteessa julkiseen etuun.

On selvää, että tutkinnon peruuttamisella on suuri merkitys A:lle. Julkisen edun kannalta suurempi ongelma on maisterin tutkinnon pysyttäminen tilanteessa, jossa A ei ole suorittanut hyväksyttyä pro gradu -tutkielmaa eikä näin täyttänyt lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia tutkinnon suorittamiselle. Näin on varsinkin, kun syynä on plagioidun pro gradu -tutkielman hylkääminen.

Itä-Suomen yliopisto on arvioinut A:n pro gradu -tutkielman uudestaan ja hylännyt sen plagioinnin perusteella. Kysymys on yliopistolain 82 §:n 3 momentissa tarkoitetusta opintosuorituksen arvostelusta, joka kuuluu yksin yliopiston toimivaltaan, kuten hallinto-oikeuskin on päätöksessään todennut. Hallinto-oikeus on kuitenkin pysyttäessään A:n maisterin tutkinnon voimassa, vaikka hän ei ole suorittanut yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 15 §:ssä korkeakoulututkinnolle asetettuja vaatimuksia, tosiasiassa käyttänyt opintosuoritusten arvosteluun liittyvää toimivaltaa, joka kuuluu yliopiston autonomiaan. Asiassa on ollut kysymys opinnäytteen arvostelusta ja sen perusteella tehdystä opinnäytteen hylkäämisestä. Tämän välittömänä seurauksena on ollut myös maisterin tutkinnon peruuttaminen. Vaikka teknisesti kysymys on ollut erillisistä dekaanin päätöksistä (opinnäytteen hylkääminen ja tutkinnon peruuttaminen), päätökset kytkeytyvät käytännössä toisiinsa siten, ettei niitä voi tällaisissa tilanteissa tarkastella toisistaan irrallisina, vaan ratkaisun tulisi perustua kokonaisharkintaan.

Hallinto-oikeus ei ole arvioinut tapauksessa esitettyä näyttöä oikein ja on asettanut kohtuuttomia vaatimuksia opinnäytetöiden tarkastusmenettelylle. Ei voida kohtuudella edellyttää, että A:n pro gradu -tutkielman tarkastaneiden professorien olisi tullut olla tietoisia A:n plagioimasta tieteellisestä julkaisusta. Tarkastajina toimineet professorit olivat tehneet tarkastuksen noudattaen tavanomaisia käytänteitä. Oli arvioitu muun muassa tutkimusasetelman aitoutta ja tulosten luotettavuutta keskeiseen alan julkaisutietoon perustuen ja omaan professoritason asiantuntemukseen nojaten. A on menetellyt tietoisesti vilpillisesti ja lisäksi sepittänyt tieteellisiä tuloksia osaksi pro gradu -tutkielmaansa. Hallinto-oikeuden käsitys, jonka mukaan virheellisyydet ja plagiointi olisi tullut havaita tarkastusmenettelyssä, tarkoittaisi luonnontieteissä käytännössä sitä, että arvioijien tulisi toistaa kokeelliset työt ollakseen varmoja tulosten alkuperästä ja oikeellisuudesta.

Hallinto-oikeus on perustellut A:lle hallintolain 6 §:n perusteella myöntämäänsä luottamuksensuojaa myös sillä, ettei ole täyttä varmuutta, onko A:n virheellinen menettely ollut tietoista. Päätöksestä ilmenee, että mikäli näyttöä A:n virheellisen menettelyn tietoisuudesta olisi ollut, ei luottamuksensuojaa olisi hallintolain esitöiden mukaan annettu. Luottamuksensuojan saamisen edellytyksenä siis oli, ettei dekaanin päätös perustu asianosaisen antamiin virheellisiin tai olennaisesti puutteellisiin tietoihin.

Itä-Suomen yliopisto on esittänyt vahvan näytön siitä, että A:n toiminta oli tietoista. Näyttö ilmenee seuraavista asiakirjoista ja niissä esitetystä:

- Statement of the Ad Hoc Ethical Committee 26.3.2013 (Itä-Suomen yliopiston väliaikaisen tutkimuseettisen toimikunnan loppuraportti), todistusteemana plagiointi ja tutkimustulosten sepittäminen sekä toiminnan jatkuvuus

- Evaluation and Grade Proposal 8.5.2013 (pro gradu -tutkielman uudelleenarviointi), todistusteemana plagiointi ja tutkimustulosten sepittäminen

- Faculty of Science and Forestry Memo 27.5.2013, todistusteemana tutkimustulosten sepittäminen ja teon tahallisuus sekä peittely

- Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen 2002, todistusteemana tietoisuus menettelyn virheellisyydestä

- UEF Ethical Guidelines for Teaching and Studying 23.10.2010, todistusteemana tietoisuus menettelyn virheellisyydestä

- Opintojaksokuvaukset / Study descriptions, todistusteemana tietoisuus menettelyn virheellisyydestä

- A:n opintosuoritusote 27.12.2011, todistusteemana tietoisuus menettelyn virheellisyydestä.

A on sinänsä myöntänyt kopioineensa muita tutkijoita, mutta kiistä­nyt tekonsa tahallisuuden ja vedonnut ymmärtämättömyyteen. Plagiointi ja tutkimustulosten sepittäminen sekä niiden tahallisuus käyvät kuitenkin ilmi kolmesta ensiksi mainitusta asiakirjasta ja A:n tietoisuus menettelyn virheellisyydestä viimeistään neljästä viimeksi mainitusta asiakirjasta, joista hän on ollut tai hänen olisi tullut olla tietoinen. Asiakirja-aineiston A:n pro gradu -tutkielmaa koskevat osiot liittyvät suoraan valituksen kohteena olevaan hallinto-oikeuden päätökseen. Muu aineisto osoittaa, että A:n plagiointitoiminta on ollut jatkuvaa eikä pelkästään pro gradu -tutkielmaan rajoittunutta.

A:n on näytetty plagioineen pro gradu -tutkielmassaan muun muassa --- ym. kirjoittamassa artikkelissa --- esitettyjä kuvia ja taulukoita yliopiston valituskirjelmästä tarkemmin ilmenevällä tavalla.

Lisäksi A on kertonut yliopiston väliaikaisen tutkimuseettisen toimikunnan kuulemistilaisuudessa 13.2.2013 tehneensä pro gradu -tutkielmaansa varten tutkimuksia Itä-Suomen yliopistossa, vaikka hän on pro gradu -tutkielmassaan todennut tehneensä kaikki tutkimukset kotimaassaan. Itä-Suomen yliopisto on osoittanut, että A ei ole suorittanut pro gradu -tutkielmassa esitettyjä laboratoriotutkimuksia Itä-Suomen yliopistossa. A ei ole pystynyt esittämään missään muuallakaan tehtyjä mittaustuloksia tai "raakadataa" pro gradu -tutkielmansa tulosten tueksi. Hän on ainoastaan esittänyt väitteen, että kaikki tulokset ja viitteet hänen tekemiinsä laboratoriotutkimuksiin ovat hävinneet tietokoneviruksen seurauksena 2012. Itä-Suomen yliopiston väliaikainen tutkimuseettinen toimikunta ei ole pitänyt tätä väitettä uskottavana kaikki muu näyttö huomioon ottaen.

A on pro gradu -tutkielmansa osiossa "Author's Contribution" varmistanut oman osuutensa työstään ja viestittänyt sekä varmistanut arvioitsijoille työn alkuperäisyyttä. Kyseessä olevasta kohdasta käy ilmi, että A perustaa pro gradu -tutkielmansa tutkimustulokset ja niihin perustuvat johtopäätöksen kappaleeseen 6 ja siinä esitettyihin edellä kerrotulla tavalla plagioituihin kuviin. A on vähätellyt plagioinnin merkitystä pro gradu -tutkielman kokonaisuuden kannalta. Plagiointi ja sepittäminen on kuitenkin ollut varsin laajaa.

Edelleen A on pyrkinyt peittelemään plagiointinsa ja tulostensa sepittämisen jälkiä pyytämällä opiskelutoveriaan valehtelemaan hänen puolestaan, mikä tekee asiasta entistä vakavamman.

A:n tietoisuuden osalta merkitystä on silläkin, että Itä-Suomen yliopiston kotimaisia ja ulkomaisia opiskelijoita ohjeistetaan pro gradu -tutkielman laatimiseen muun muassa viestintää sekä tutkimusetiikkaa käsittelevien opintojaksojen kautta. A on suorittanut viestintätaitoja ja tutkimusetiikan perusteita käsitelleet opintojaksot. Väitteet tieteellistä kirjoittamista ja viittauskäytäntöjä koskevasta tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä ovat kestämättömiä.

A:n toiminta (plagiointi ja tutkimustulosten sepittäminen) on ollut tietoista ja tahallista sekä laajaa. Dekaanin päätös myöntää A:lle maisterin tutkinto on perustunut A:n antamiin virheellisiin tai olennaisesti puutteellisiin tietoihin eikä A siten voi nauttia hallinto-oikeuden päätöksessä esitetyllä tavalla hallintolain 6 §:n tarkoittamaa luottamuksensuojaa. Dekaani on voinut hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan asiavirheen korjaamista koskevan säännöksen nojalla peruuttaa A:n maisterin tutkinnon, koska päätös maisterin tutkinnon myöntämisestä on perustunut selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Hallintolain 50 §:n 2 momentin mukaan A:n suostumusta ei tarvita, koska virhe on ilmeinen ja aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.

Mikäli yliopiston ensisijaista vaatimusta ei hyväksytä, dekaanin päätös maisterin tutkinnon myöntämisestä on joka tapauksessa purettava hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan nojalla. Itä-Suomen yliopiston dekaani on erehtynyt tehdessään päätöksen filosofian maisterin tutkinnon myöntämisestä A:lle, koska A oli toimittanut edellä kerrotulla tavalla plagioidun pro gradu -tutkielman ja siten virheellistä aineistoa. A on tahallaan ja tietoisesti plagioinut ja sepittänyt tutkimustuloksiaan pro gradu -tutkielmaansa, minkä johdosta se on lainvoimaisella päätöksellä hylätty. Näin ollen A ei ole suorittanut hyväksyttyä pro gradu -tutkielmaa eikä ole näin täyttänyt niitä vaatimuksia, joita tutkinnon suorittamiselle asetetaan yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 15 §:ssä.

Asiaan on tutkinnon myöntämisen jälkeen saatu hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua uutta selvitystä. Uutena selvityksenä on plagioinnin ja tutkimustulosten sepittämisen selviäminen tutkimuseettisessä prosessissa ja siihen perustuva dekaanin päätös 238/2013 hylätä A:n pro gradu -tutkielma. Tämä uusi selvitys olisi olennaisesti vaikuttanut dekaanin päätökseen myöntää A:lle maisterin tutkinto.

Julkisen edun on katsottava vaativan päätöksen purkamista. A ei voi vaatia asiassa oikeussuojaa eikä päätöksen purkaminen näissä olosuhteissa loukkaa hänen yksityistä oikeuttaan. Yleisellä tasolla yliopiston autonomian ja yleisen edun näkökulmasta on ongelmallista, jos olisi mahdollista, että henkilöllä on yliopistotutkinto ilman, että hän on suorittanut siihen tarvittavat opinnot. Näin on erityisesti, jos henkilö on plagioinut ylemmän korkeakoulututkinnon tärkeimmän opinnäytteen eli pro gradu -tutkielman, mikä on osoitus siitä, että opiskelija kykenee osoittamaan pääaineen hyvää tuntemusta, valmiutta soveltaa tieteellistä tietoa ja tieteellisten menetelmien tuntemusta. Yhteiskunnalle muodostuisi riski siitä, että korkeakoulututkinnon vilpillisesti suorittaneita henkilöitä voisi olla tehtävissä, joissa yleinen etu vaatii riittävää osaamista. Riski korostuisi sellaisissa tehtävissä ja viroissa, joissa määrätty korkeakoulututkinto toimii muodollisena edellytyksenä tehtävään tai virkaan pääsemiseksi (esimerkiksi lääkäri, hammaslääkäri, psykologi, opettaja tai erilaiset lakimiestehtävät).

A on antanut selityksen ja vaatinut, että valitus ja purkuhakemus hylätään. Valituksenalaista dekaanin päätöstä tulee pitää mitättömänä.

Lainsäädäntöön ei sisälly säännöstä, joka mahdollistaisi A:lle myönnetyn maisterin tutkinnon peruuttamisen. Hallintopäätös, jolla maisterin tutkinto on myönnetty, on tarkoitettu pysyväksi, ja se on saanut lainvoiman, koska siihen ei ole aikanaan haettu muutosta. Päätös tulisi katsoa oikeusvoimaiseksi. Yliopistolla ei ole oikeutta muuttaa päätöstään, eikä dekaani ole näin ollen voinut peruuttaa päätöstä.

Asiassa tulee ottaa huomioon, että pro gradu -tutkielma on yksi yhtenäinen kokonaisuus. Sellaisen kokonaisuuden A on myös laatinut, joskin tutkielmassa on ilmennyt puutteellisuuksia ja virheitä. Yliopisto on katsonut, että ainoa tapa käsitellä virheellistä tutkielmaa olisi hylätä ja poistaa tutkielma. Kuitenkin yliopiston internetsivulla on ilmaistu, että rikkomustapauksissa seurauksena voisi olla myös määräys kirjallisen työn korjaamisesta. Siten asiassa olisi yhä mahdollista menetellä niin, että A:n annettaisiin korjata pro gradu -tutkielmansa ja saada siten hyväksytty pro gradu -tutkielma valmiiksi. Näin asiasta ei aiheutuisi jo aiheutunutta haittaa suurempaa haittaa A:lle eikä haittaa yliopistolle.

Maisterin tutkinnon peruuttamisella on ollut erittäin suuret ja haitalliset kerrannaisvaikutukset A:lle. Päätös oli hänelle ennalta arvaamaton. A on pro gradu -tutkielmassa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi vaarassa menettää maisterin tutkintonsa, hän on menettänyt työpaikkansa Itä-Suomen yliopiston tutkijana ja lisäksi hän on mahdollisesti menettämässä jatko-opinto-oikeutensa. Tämän lisäksi A:n ura tutkijana ja tiedemiehenä tulee olemaan jatkossa hankala tai mahdoton, sillä tiedeyhteisölle tulee mitä luultavimmin vaikutelma A:sta henkilönä, joka menettelee työssään tutkijana ja opiskelijana vilpillisesti. Tämä voi tuhota hänen tutkijanuransa. A:lle yksilönä aiheutuva haitta on merkittävästi suurempi kuin yleiselle edulle mahdollisesti aiheutuva haitta.

Kuten hallinto-oikeus on todennut, virheelliset ja puutteelliset tiedot olisi pitänyt havaita ja niihin puuttua jo opinnäytetyön tarkastusmenettelyssä.

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Mikäli yliopistolla ei ole ollut käytettävissään plagiaatintunnistusohjelmistoa, yliopisto ei ole huolehtinut asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Hallinto-oikeuden toteamin tavoin A:lla on ollut perusteltu syy luottaa maisterin tutkinnon pysyvyyteen, koska A:n pro gradu -tutkielma on hyväksytty erityisessä tarkastusmenettelyssä.

Artikkeli, jonka kanssa A:n pro gradu -tutkielmalla on ollut yhtäläisyyksiä, on julkaistu internetissä ja se olisi siten ollut vähintäänkin plagioinnin ilmaisevalla ohjelmistolla havaittavissa, tarkistettavissa ja vertailtavissa.

Yliopiston väitteellä, että arvioijien tulisi toistaa kokeelliset työt ollakseen varmoja tulosten alkuperästä ja oikeellisuudesta, ei ole merkitystä A:n pro gradu -tutkielman ja siihen liittyvien plagiointiväitteiden kannalta. Kuten yliopistokin on valituksessaan tuonut esille, yhtäläisyydet A:n ja ulkomaalaisen artikkelin kohdalla ovat lähinnä taulukoiden ja kuvien kohdalla. Siten mitään kokeellisten töiden toistoa ei olisi ainakaan A:n pro gradu -tutkielman kohdalla vaadittu edes tehtävän.

Siltä osin kuin yliopiston valituksessa on esitetty, että A:n olisi näytetty plagioineen pro gradu -tutkielmassaan nimetyn artikkelin kuvia ja taulukoita, A on alusta alkaen tuonut esille, että tämä virheellisyys on johtunut lähinnä taitamattomuudesta viittaustekniikoiden käytössä. A:n ei ole ollut tarkoitus esittää taulukoita ominaan eikä hän ole käsittänyt, että hän olisi tai olisi voinut syyllistyä plagiointiin. Myös hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, ettei asiassa ole täyttä varmuutta siitä, että A:n virheellinen menettely olisi ollut tietoista.

Mitä tulee siihen yliopiston esittämään, että A olisi myöntänyt kopioineensa muita tutkijoita, niin A on todennut, että hänen tarkoituksensa on ollut toistaa alkuperäinen tutkimus ja todentaa sen tulokset omassa tutkimuksessaan.

Ongelmana A:n kohdalla on ollut se, ettei hän missään vaiheessa ole saanut riittävää opetusta ja ohjeistusta viittaustekniikasta. Tästä johtuen hänen viittaustekniikan tietämyksensä on ollut puutteellinen eikä hän ole sisäistänyt riittävässä määrin tieteellisen kirjoittamisen käytäntöjä, kuten plagioinnin käsitettä. Yliopiston esittämä "Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen 2002" on Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje, joka ei miltään osin osoita, että A olisi ollut tietoinen menettelynsä virheellisyydestä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistuksessa ei ole opastusta viittausten osalta.

Se, että yliopistossa on ollut saatavilla opetuksen ja opiskelun eettiset ohjeet (UEF Ethical Guidelines for Teaching and Studying 23.10.2010) sekä englanniksi että suomeksi lähinnä vain yliopiston intranet-sivuilta, ei merkitse sitä, että opiskelijat tavoittavat ja löytävät kyseisen ohjeen, varsinkaan ilman nimenomaista ohjeistusta ja ohjeen konkreettista esittelyä. Siten on hyvin ymmärrettävää, ettei A ole tutustunut kyseiseen ohjeistukseen.

Yliopiston eettisessä ohjeessa ilmaistaan nimenomaisesti, että opettajat ja työnohjaajat ovat vastuussa opiskelijoiden perehdyttämisestä. Siten erityisesti pro gradu -tutkielman ohjaajien ammattitaitoinen ohjaus korostuu pro gradu -tutkielmaa laadittaessa ja tutkielmaa tarkastettaessa. Mikäli A olisi ymmärtänyt, että hänen opinnäytteensä on puutteellinen viittausten osalta, hän olisi korjannut puutteellisuuden heti sen tiedostettuaan.

Tosiasiassa viittaustekniikkaa ei ilmene opetetun eikä siten viittaus­tekniikkaan perehdytetyn yliopiston mainitsemilla A:n suo­rittamilla viestintätaitojen eikä tutkimusetiikan perusteiden kursseilla, ei ainakaan kurssisisältöjen perus­teella. Siten on hyvin ymmärrettävää, ettei A ole missään vai­heessa oppinut viittaustekniikkaa riittävällä tavalla.

Vaikka A:lla on ollut ongelmia lähdeviittausten suhteen ja ne ovat olleet puutteelliset, se ei kuitenkaan välittömästi tarkoita sitä, että hän olisi toiminut vilpillisesti. Lisäksi A on kertonut tehneensä tutkimuksia tutkielmaansa liittyen ja saanut tutkimuksissaan tuloksia, jotka ovat korreloineet niiden tulosten kanssa, jotka A on lainannut toisesta artikkelista, eli artikkelista, johon liittyen viittausten puutteellisuudet ovat ilmenneet.

Mikäli A olisi tahallisesti plagioinut tutkielmaansa osan toisesta tieteellisestä artikkelista, hän olisi ollut tietoinen, että väitetty vilpillinen menettely tulisi vastaan erityisesti silloin, jos hän myös jatko-opiskelijana ja tutkijana esittäisi plagioimaansa tekstiä, taulukoita ja tuloksia jossakin tieteellisessä artikkelissaan. Se, että A on myös tutkijana toimiessaan esittänyt osana kansainvälistä tieteellistä artikkelia tekstiä ja tuloksia, joita hän on esittänyt pro gradu -tutkielmassaan, on enemmänkin osoitus sen puolesta, että A on ollut vilpittömässä mielessä pro gradu -tutkielmaa laatiessaan sekä tieteellistä artikkelia kirjoittaessaan.

Näin ollen A ei ole yliopiston väittämällä tavalla toiminut tietoisesti ja tahallisesti. Edellä mainituin perustein A:n maisterin tutkinnon tulee saada nauttia hallintolain 6 §:n mukaista luottamuksensuojaa.

A:lla on asiassa merkittävä oikeussuojan tarve. Hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Koska A on edellä todetuin tavoin toiminut vilpittömässä mielessä, päätöstä ei tulisi voida poistaa ilman hänen suostumustaan. Asiassa ei kuitenkaan ole kyse hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesta asiavirheen korjaamisesta, vaan kyse voisi korkeintaan olla hallintolain 50 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesta uudesta selvityksestä. Hallintolain 50 §:n 2 momentin mukaan päätös voidaan korjata hallintolain 50 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi. Siten päätöstä, jolla A:lle on myönnetty maisterin tutkinto, ei tulisi voida myöskään peruuttaa.

A ei ole toimittanut tahallisesti eikä tietoisesti virheellistä aineistoa yliopistolle. Koska pro gradu -tutkielma on tarkastettu, A on käsittänyt ja luottanut siihen, ettei tutkielmassa ole moitittavia virheitä. Näin ollen päätöstä ei tulisi voida purkaa A:n vahingoksi hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella. Päätöstä ei voida purkaa myöskään yliopiston esittämällä hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella, sillä A:sta ei ole johtunut, että uutta selvitystä ei ole aikanaan päätöstä valmisteltaessa ja tehtäessä esitetty. A on edellä kuvatulla tavalla ollut vilpittömästi siinä uskossa, että hän on menetellyt oikein ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.

Vaikka asiassa katsottaisiinkin julkisen edun vaativan päätöksen purkamista, asiassa tulee ottaa huomioon ne edellä todetut vakavat vaikutukset ja seuraukset, jotka päätöksen purkaminen aiheuttaisi A:lle ja siten yksityisen henkilön edulle ja oikeudelle. Päätöksen purkaminen loukkaisi vakavasti A:n yksityistä oikeutta, koska hänellä on ollut perusteltu syy luottaa hänelle myönnetyn maisterin tutkinnon pysyvyyteen.

A on lisäksi toimittanut itse laatimansa selityksen.

Itä-Suomen yliopisto on korkeimman hallinto-oikeuden lisäselvityspyynnön johdosta toimittanut A:n tutkintoa myönnettäessä voimassa olleen Itä-Suomen yliopiston hallintojohtosäännön ja todennut, että hallintojohtosäännön 12 §:n mukaan dekaanin tehtävänä on muun muassa myöntää tiedekunnassa suoritettavat tutkinnot. Lisäksi yliopisto on toimittanut A:n 21.12.2011 päivätyn tutkintotodistuksen, joka yliopiston mukaan on samalla dekaanin päätös tutkinnon myöntämisestä, ja purkuhakemuksen on täsmennetty kohdistuvan mainittuun hallintopäätökseen. Dekaanin pro gradu -tutkielman arvostelemista koskevan päätöksen, joka esillä olevassa asiassa on tehty 5.12.2011, jälkeen ei tehdä enää erillistä tutkinnon myöntämistä koskevaa päätöstä, vaan dekaani päättää tutkinnon myöntämisestä allekirjoittamalla tutkintotodistuksen.

A on antanut selityksen yliopiston lisäselvityksen johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Korkein hallinto-oikeus purkaa Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin päätöksen 21.12.2011 todistuksen antamisesta A:lle filosofian maisterin tutkinnon suorittamisesta.

Perustelut

1. Valituksen hylkääminen

1.1 Asiakirjoista saatu selvitys

A on opiskellut Itä-Suomen yliopiston kansainvälisessä maisterikoulutuksessa. Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on 5.12.2011 (772/2011) päättänyt, että A:n laatima fysiikan pro gradu -tutkielma, jonka hän oli kirjoittanut kahden professorin ohjauksessa, arvostellaan arvosanalla kiitettävä. Dekaani on luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan puolesta 21.12.2011 myöntänyt A:lle todistuksen filosofian maisterin tutkinnon suorittamisesta.

A oli 29.12.2011 hyväksytty jatko-opiskelijaksi Itä-Suomen yliopiston fysiikan tohtorikoulutukseen. Hän oli marraskuussa 2012 yhdessä kolmen muun kirjoittajan kanssa lähettänyt artikkelin julkaistavaksi ulkomaisessa aikakauslehdessä. Aikakauslehteä julkaiseva Amerikan optiikan seura (Optical Society of America) on marraskuussa 2012 antanut A:lle muodollisen varoituksen plagioinnista, koska A:n artikkelikäsikirjoituksessa esitetty teksti, kuviot ja plasmoninen nanorakenne oli todettu plagioiduksi eräästä aikaisemmin julkaistusta artikkelista. A:n ja muiden kirjoittajien yhteisartikkelia ei julkaistu.

A:n pro gradu -tutkielman toisena ohjaajana ja yhteisartikkelin yhtenä kirjoittajana toiminut professori oli marraskuussa 2012 ilmoittanut A:n väitetyistä hyvän tieteellisen käytännön loukkauksista Itä-Suomen yliopiston johtavalle lakimiehelle. Itä-Suomen yliopiston rehtori oli käynnistettyään asian johdosta ensin esiselvityksen 27.12.2012 tekemällään päätöksellä asettanut eettisen toimikunnan tutkimaan A:n yliopistossa tekemää tieteellistä työtä kaikin soveltuvin osin. Päätöksen mukaan toimikunnan tulee antaa lausunto siitä, onko A:n toiminta vastannut hyvää tieteellistä käytäntöä. Toimikunnan tutkinta on kohdistunut muun ohella A:n pro gradu -tutkielmaan.

Toimikunnan 26.3.2013 antaman lausunnon mukaan A ei ollut kiistänyt muiden tutkijoiden työn sisällyttämistä omiin töihinsä. Hän päinvastoin selitti tämän olleen hänen normaali työskentelytapansa, mutta hän vetosi siihen, ettei ole ollut tietoinen plagioinnin käsitteestä eikä tieteellisen kirjoittamisen säännöistä ennen varoituksen saamista. A:n kertoman mukaan hänen tarkoituksenaan pro gradu -tutkielmassa oli varmentaa toisten tutkijoiden aiemmat tulokset. Tällainen tarkoitus ei kuitenkaan ilmennyt tutkielmasta. Tutkielman johdannossa oli todettu, että A on suorittanut kaiken kokeellisen työn kotimaassaan. A oli häntä kuultaessa kuitenkin kertonut aloittaneensa pro gradu -työnsä tammikuussa 2011 ja tehneensä tutkimustyötä laboratoriossa Itä-Suomen yliopistolla maaliskuusta toukokuun puoliväliin 2011. Sen jälkeen hän oli ollut kotimaassaan tekemässä tutkimustyötä kaksi kuukautta kesä–heinäkuussa 2011. Eräs maisteriopiskelija oli antanut lausunnon A:n työskentelystä kemian laboratoriossa maaliskuusta toukokuuhun 2011, mutta lausunnon oli todettu olevan ristiriidassa kemian laitoksen johtavalta laboratorioteknikolta saadun lausunnon kanssa.

Toimikunnan lausunnon mukaan toimikunta ei löytänyt todisteita A:n tarkoitusperien vilpittömyydestä. A ei ollut esittänyt laboratoriopäiväkirjoja tai raakadataa kummankaan laboratoriotyöskentelyn ajalta, eikä toimikunta löytänyt mitään muitakaan jälkiä A:n itse suorittamista kokeista.

Toimikunta päätyi lausunnossaan siihen tulokseen, että samankaltaisuudet A:n pro gradu -työn ja erään aikaisemmin julkaistun artikkelin välillä ovat liian suuria, jotta kyseessä voisi olla yhteensattuma, ja että A on syyllistynyt tutkimusvilppiin (plagiointi, sepittäminen ja tiedeyhteisön harhaanjohtaminen). Lausunnon mukaan kopioitua tekstiä oli muutettu siinä mää­rin, että plagiointia seulova tietokoneohjelma tuskin olisi havainnut samankaltaisuuksia.

Itä-Suomen yliopiston rehtori on 2.4.2013 päättänyt, että A:n pro gradu -työ arvioidaan uudelleen hallintolain asiavirheen korjaamista koskevan 50 §:n nojalla.

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on 6.5.2013 tekemällään päätöksellä määrännyt tarkastajat arvioimaan A:n pro gradu -tutkielman uudelleen. Tarkastajat ovat 8.5.2013 päivätyssä arvioinnissaan esittäneet työn hylkäämistä, koska uudelleentarkastuksen perusteella on selvää, että A on syyllistynyt tutkimusvilppiin, plagiointiin ja sepittämiseen.

Tarkastajat ovat todenneet, että kirjoittaja on kirjoittajan osuutta koskevassa osiossaan maininnut, että hänen keskeinen roolinsa tulosten saavuttamisessa on esitetty 6. luvussa. Lisäksi hän on maininnut, että 6. lu­ku sisältää opinnäytetyön keskeiset tulokset. Gradussa olevat kuviot 6.2–6.11 ovat tarkastajien mukaan kopioita kuvioista 1–9 vertaisarvioidussa, julkaistussa artikkelissa ---. Lisäksi taulukot 6.1 ja 6.2 on kopioitu mainitun artikkelin taulukoista I ja II ja manipuloitu. Gradun 6. luvun teksti seuraa edellä mainitun artikkelin tekstiä. Kirjoittaja ei kuitenkaan ole lainkaan viitannut --- ym. kirjoittamaan artikkeliin, vaan esittää 6. luvun sisällön omana työnään. --- ym. tutkivat kultaisia nanorakenteita. A on väittänyt tutkineensa hopeisia nanorakenteita. Tämän valossa on hämmästyttävää, että pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvat gradun kuvioissa 6.4 (A, B, C) ovat identtiset --- ym. artikkelin kuvion 3 kuvien (A, B, C) kanssa. Tällainen yhteensattuma ei tarkastajien mukaan edes olisi mahdollinen, jos kyseessä olisivat eri näytteet.

Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on päätöksellään 8.5.2013 (238/2013) hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 52 §:n 2 momentin nojalla korjannut, oikeastaan poistanut, 5.12.2011 antamansa päätöksen (772/2011), jolla oli hyväksytty A:n filosofian maisterin tutkintoa varten laatima pro gradu -tutkielma, ja ratkaissut asian uudelleen. Dekaani on hylännyt A:n pro gradu -tutkielman, koska opinnäytetyö ei täytä sille asetettuja vaatimuksia. Dekaani on päätöksellään 8.5.2013 (239/2013) perunut A:n filosofian maisterin tutkinnon. Dekaani on viitaten yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) ylemmän korkeakoulututkinnon rakennetta koskevaan 15 §:ään perustellut päätöstään sillä, että A:n pro gradu -työ on dekaanin samana päivänä tekemällä päätöksellä hylätty, eikä A siten ole suorittanut hyväksytysti tutkinnon myöntämiseksi edellytettäviä syventäviä opintoja.

A:n työskentelystä Itä-Suomen yliopiston kemian laboratoriossa saatujen edellä mainitun maisteriopiskelijan ja johtavan laboratorioteknikon lausuntojen ristiriitaisuutta on tutkittu erillisessä hallinnollisessa menettelyssä. Maisteriopiskelija on luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanille osoittamassaan 28.5.2013 päivätyssä kirjoituksessaan perunut lausuntonsa.

A on hakenut muutosta dekaanin 8.5.2013 tekemiin päätöksiin Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Muutoksenhakulautakunta on päätöksellään 28.8.2013 (§ 58) hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen, joka koski pro gradu -työn uudelleenarvioimista ja hylkäämistä. Muutoksenhakulautakunta on siirtänyt A:n maisteritutkinnon peruuttamista koskevan oikaisuvaatimuksen Kuopion hallinto-oikeudelle ratkaistavaksi.

Muutoksenhakulautakunta on käsitellyt asiaa uudelleen kokouksessaan 11.10.2013, koska sillä ei ollut asiaa aikaisemmin käsiteltäessä käytettävissään A:n varsinaista vastinetta, vaan ainoastaan vastinetta täydentävä asiakirja. Muutoksenhakulautakunta on päätöksellään 11.10.2013 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen pro gradu -tutkielman arvostelun osalta. Lisäksi muutoksenhakulautakunta on todennut, että maisteritutkinnon peruuttamista koskeva asia on sen aiemmalla päätöksellä siirretty Kuopion hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Itä-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin päätöksen 8.5.2013 nro 239/2013.

1.2 Tiivistelmä osapuolten näkemyksistä

Itä-Suomen yliopiston mukaan asiassa on ollut kysymys opinnäytteen arvostelusta ja sen perusteella tehdystä opinnäytteen hylkäämisestä, jonka välittömänä seurauksena on ollut maisterintutkinnon peruuttaminen. Yliopistolla on ollut oikeus arvioida A:n pro gradu -tutkielma uudestaan ja sen hylkääminen plagioinnin perusteella on lainvoimaisesti ratkaistu. Yliopiston näkemyksen mukaan pro gradu -tutkielman arviointia ja maisterintutkinnon peruuttamista koskevat päätökset kytkeytyvät käytännössä toisiinsa siten, ettei niitä voi tällaisessa tilanteessa tarkastella erikseen, vaan ratkaisun tulisi perustua kokonaisharkintaan. Yliopiston mukaan hallinto-oikeus on tosiasiassa käyttänyt yliopiston autonomiaan kuuluvaa opintosuoritusten arvosteluun kuuluvaa toimivaltaa päättäessään, ettei dekaanilla ole ollut oikeutta peruuttaa A:n maisterin tutkintoa, vaikka hän ei ole suorittanut yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 15 §:ssä korkeakoulututkinnolle asetettuja vaatimuksia.

Yliopiston mukaan A on sinänsä myöntänyt kopioineensa muita tutkijoita, mutta kiistänyt tekonsa tahallisuuden ja vedonnut ymmärtämättömyyteen. Yliopisto katsoo kuitenkin esittäneensä vahvan asiakirjanäytön A:n tietoisesta toiminnasta. Hallinto-oikeus on edellyttäessään, että A:n virheellisyydet ja plagiointi olisi tullut havaita pro gradu -tutkielman tarkastusprosessissa, asettanut yliopistojen henkilökunnalle opinnäytteiden osalta sellaisen selvittämisvelvollisuuden, johon edes sähköisiä järjestelmiä käyttämällä ei pystytä vastaamaan. Edes nykyisin käytössä olevat sähköiset plagiaatin tunnistusjärjestelmät eivät pysty ottamaan huomioon kaikkea syntyvää aineistoa eivätkä havaitse sepitettyjä tutkimustuloksia. Maisterin tutkinnon pysyttäminen sellaisessa tilanteessa, jossa hyväksyttyä pro gradu -tutkielmaa ei ole suoritettu, olisi julkisen edun kannalta erittäin ongelmallista.

Yliopisto on ensisijaisesti katsonut, että dekaani on voinut hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan asiavirheen korjaamista koskevan säännöksen nojalla perua A:n maisterin tutkinnon, koska päätös maisterin tutkinnon myöntämisestä on perustunut selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Toissijaisesti yliopisto on katsonut, että dekaanin päätös 21.12.2011 maisterin tutkinnon myöntämisestä on joka tapauksessa hallintolainkäyttölain 63 §:n nojalla purettava.

A:n mukaan maisterin tutkinnon peruuttaminen on lakiin perustumaton, koska yliopistojen tutkinnoista annettu asetus, yliopistolaki tai muukaan laki ei sisällä säännöstä, joka mahdollistaisi jo myönnetyn tutkinnon peruuttamisen. Dekaani on tehdessään maisterin tutkinnon peruuttamista koskevan päätöksensä soveltanut virheellisesti yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) ylemmän korkeakoulututkinnon rakennetta koskevaa 15 §:ää. Mainittu säännös koskee opiskelijaa, joka ei ole vielä suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa, mutta siinä ei mainita mitään jo myönnetyn tutkinnon peruuttamisesta.

A:lla on ollut perusteltu syy luottaa maisterin tutkinnon pysyvyyteen, koska hänen pro gradu -tutkielmansa on hyväksytty erityisessä tarkastusmenettelyssä. Virheelliset ja puutteelliset tiedot olisi tullut havaita tarkastuksessa, kun otetaan huomioon, että tarkastusmenettelyssä on ollut käytössä tai ainakin olisi tullut olla käytössä plagioinnin ilmaiseva ohjelmisto. A ei ole myöskään toiminut tahallisesti, vaan kyse on ollut erehdyksestä. Se, että hän myös tutkijana toimiessaan on käyttänyt pro gradu -tutkielmassa esittämäänsä tekstiä ja tuloksia osana kansainvälistä tieteellistä artikkelia, osoittaa pikemminkin sitä, että hän on ollut vilpittömässä mielessä pro gradu -tutkielmaansa laatiessaan ja tieteellistä artikkelia kirjoittaessaan. A:n mukaan hänen osaltaan ongelmana on ollut erityisesti taitamattomuus viittaustekniikoiden käytössä, johon hän ei ole saanut riittävää opetusta ja ohjausta. Plagioinnin hän on kiistänyt. Tämän vuoksi hänen kohdallaan olisi riittäväksi seuraamukseksi voitu katsoa huomautuksen antaminen sekä lisäksi määräys pro gradu -tutkielman korjaamisesta vaaditulle tasolle. Korjaamisen ja täydentämisen jälkeen pro gradu -tutkielma olisi tullut hyväksyä.

A:n kohdalla tutkinnon peruuttamisella on ollut erittäin suuret ja haitalliset kerrannaisvaikutukset. Hän on menettänyt oikeutensa jatko-opintoihin filosofian tohtorin tutkinnon suorittamiseksi, jonka hän oli juuri saamaisillaan valmiiksi, ja hänen tutkijauransa on vaarassa. Lisäksi A on menettänyt työpaikkansa yliopiston tutkijana, minkä jälkeen hän on ollut työtön ja suurissa vaikeuksissa.

Yliopisto ei ole A:n mukaan esittänyt perusteita myöskään dekaanin päätöksen purkamiselle.

1.3 Kysymyksenasettelu

Asiassa on yliopiston valituksen johdosta ensin ratkaistava, onko Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani voinut päätöksellään 8.5.2013 nro 239/2013 peruuttaa A:lle 21.12.2011 myönnetyn filosofian maisterin tutkinnon. Jos katsotaan, ettei tutkinnon peruuttaminen ole ollut mahdollista, asiassa on vielä ratkaistava, onko Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan päätös 21.12.2011 maisterin tutkinnon myöntämisestä A:lle purettava yliopiston hakemuksesta päätöksen purkamista koskevan hallintolainkäyttölain 63 §:n nojalla.

1.4 Sovellettavat oikeusohjeet

1.4.1 Yliopistolaki ja valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista

Yliopistolain 30 §:n 1 momentin mukaan yliopistossa ja ylioppilaskunnassa sovelletaan hallintolakia (434/2003) niiden hoitaessa julkista hallintotehtävää.

Yliopistolain 83 §:n (954/2011) mukaan muuhun kuin lain 43 a §:ssä tarkoitettua opiskeluoikeuden peruuttamista tai 43 c §:ssä tarkoitettua opiskeluoikeuden palauttamista koskevaan yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä yliopiston päätoimipaikka sijaitsee, sen mukaan kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, jollei mainitussa laissa tai muualla laissa toisin säädetä.

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) 15 §:ssä on säädetty ylemmän korkeakoulututkinnon rakenteesta. Pykälän 3 momentin mukaan syventävien opintojen laajuus on vähintään 60 opintopistettä. Tutkinnon pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden taikka koulutusohjelman syventäviin opintoihin sisältyy vähintään 20 ja enintään 40 opintopisteen laajuinen opinnäyte.

Mainitun asetuksen 26 §:n mukaan yliopisto antaa opiskelijalle hänen suorittamastaan alemmasta ja ylemmästä korkeakoulututkinnosta tutkintotodistuksen.

1.4.2 Itä-Suomen yliopiston hallintojohtosääntö

Dekaanin päätöksen tekohetkellä voimassa olleen Itä-Suomen yliopiston hallintojohtosäännön 12 §:ssä määrättiin dekaanin tehtävistä. Dekaanin tehtävänä on pykälän 3 momentin 10 kohdan mukaan antaa todistukset tiedekunnassa suoritetuista tutkinnosta ja muista opinnoista, ellei mainitussa johtosäännössä toisin määrätä, ja 11 kohdan mukaan myöntää tiedekunnassa suoritettavat tutkinnot.

1.4.3 Hallintolaki esitöineen

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Hallintolain 50 §:n 1 momentin mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Pykälän 2 momentin mukaan päätös voidaan korjata 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi.

Hallituksen esityksessä (HE 72/2002 vp) muun ohella hallintolaiksi on hallintolain 6 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

Säännösehdotukseen sisältyy lisäksi vaatimus siitä, että viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Säännös merkitsisi luottamuksensuojaperiaatteen laintasoista vahvistamista. Mainittu periaate merkitsee ennen muuta yksilön suojaa julkista valtaa vastaan. Luottamuksen suojaamisen keskeisenä sisältönä on, että yksityisten tulee voida luottaa viranomaisten toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen sekä viranomaisten tekemien hallintopäätösten pysyvyyteen. Periaatteen soveltamisessa on kysymys siitä, millä edellytyksillä yksityinen oikeussubjekti voi luottaa julkista valtaa käyttäen tehdyn päätöksen pysyvyyteen ja minkälainen turva tällä on viranomaisten toiminnan odottamattomia muutoksia vastaan. Luottamuksensuojan periaate rajoittaa edunsuovien päätösten peruuttamista taannehtivin vaikutuksin ja yleensäkin päätösten muuttamista yksityiselle haitalliseen suuntaan.

Yksityisen tietoinen lainvastainen menettely tai se, että oikeustilan muutos on ollut ennakoitavissa, eivät oikeuttaisi suojaamisen arvoiseen luottamukseen. Edellytyksenä siis olisi, ettei päätös perustu asianosaisen antamiin virheellisiin tai olennaisesti puutteellisiin tietoihin. --- Luottamuksensuojan arviointi perustuu viime kädessä tapauskohtaiseen harkintaan, jossa yksityisen luottamusta tulee punnita suhteessa julkiseen etuun.

Mainitusta hallituksen esityksestä ilmenee hallintolain 50 §:n yksityiskohtaisista perusteluista muun ohella seuraavaa:

Hallintolailla kumotun hallintomenettelylain itseoikaisusääntelyn taustalla olevaa ajatusta oikaisujärjestelmän rajoittamiseen koskemaan selviä ja luonteeltaan kiistattomia virheitä voidaan pitää edelleenkin asianmukaisena ja perusteltuna lähtökohtana oikaisusäännösten kehittämiselle.

Pykälän 2 momenttiin liittyen lausutaan, että suostumusedellytyksen on katsottu soveltuvan huonosti massahallinnossa annettujen päätösten korjaamiseen. Näissä tilanteissa suostumuksen pyytämistä jokaiselta päätöksen kohteena olevalta asianosaiselta erikseen on pidetty työläänä, aikaa vievänä ja kustannuksiltaan kalliina menettelynä.

Eduskunnan hallintovaliokunta on hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä (HaVM 29/2002 vp) lausunut hallintolain ehdotetun 50 §:n 2 momenttiin liittyen muun ohella seuraavaa:

Virheet saattavat johtua esimerkiksi virheellisestä tai puutteellisesta asian selvittämisestä, jolloin on usein hankalaa päätellä, onko virhe aiheutunut viranomaisesta vai asianosaisesta. Asianosainen on voinut myös jättää hakemuksensa puutteellisena, mutta viranomainen on kuitenkin ottanut asian ratkaistavakseen ja tehnyt virheellisen päätöksen. Tällaisessa tilanteessa virhe on aiheutunut sekä asianosaisen että viranomaisen menettelystä. Valiokunta ehdottaa pykälän 2 momenttia selvennettäväksi siten, että asianosaisen suostumusta ei tarvita, jos asianosaisen omasta menettelystä aiheutunut virhe on ilmeinen.

1.5 Oikeudellinen arviointi

Yliopisto hoitaa julkista hallintotehtävää päättäessään korkeakoulututkinnoista, ja sen toimintaan sovelletaan tällöin hallintolakia.

Yliopiston päätös korkeakoulututkinnon myöntämisestä, eli todistuksen antaminen opiskelijalle hänen suorittamastaan korkeakoulututkinnosta, on pysyväksi tarkoitettu hallintopäätös, jota yliopisto ei voi itse muuttaa eikä poistaa ilman tähän oikeuttavaa lainsäädäntöä. Tämä on luottamuksensuojaperiaatteenkin mukainen lähtökohta. Yliopistolaissa tai muuallakaan lainsäädännössä ei ole nimenomaisia erityisiä säännöksiä korkeakoulututkintojen peruuttamisesta.

Yliopisto on korkeimmassa hallinto-oikeudessa lausunut, että dekaani on voinut hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla perua A:n filosofian maisterin tutkinnon. Tutkinnon peruuttamista koskevan dekaanin päätöksen perusteluissa tätä hallintolain säännöstä ei mainita, vaan päätöstä on perusteltu sillä, ettei A ole suorittanut tutkinnon myöntämisen edellytyksenä olevia opintosuorituksia hänen pro gradu -tutkielmansa tultua uudelleenarvioinnissa hylätyksi. Se dekaanin päätös, jolla pro gradu -tutkielman aiempi hyväksyminen on poistettu ja tutkielma on uudelleenarvioinnin jälkeen hylätty, on sen sijaan perusteltu mainituilla asiavirheen korjaamista koskevilla hallintolain säännöksillä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että A:n pro gradu -tutkielman uudelleen arvioiminen ja tutkinnon peruuttaminen muodostavat esillä olevassa asiassa kokonaisuuden. Tästä syystä asiassa on arvioitava, onko tutkinnon peruuttaminen pro gradu -tutkielman uudelleenarvioinnissa havaituista seikoista johtuen ollut mahdollista asiavirheen korjaamista koskevan hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöksen perusteella.

Asiavirheen korjaamista koskevan hallintolain 50 §:n nojalla viranomainen voi tuossa säännöksessä asetettujen edellytysten täyttyessä korjata myös pysyväksi tarkoitettuja hallintopäätöksiä. Mahdollisuus korjata hallintopäätöksiä tämän säännöksen perusteella on tarkoitettu käytettäväksi tilanteissa, joissa virheet ovat selviä ja luonteeltaan ilmeisiä. Pykälän 2 momentista ilmenee, että asiavirheen korjaaminen ilman asianosaisen suostumusta on tämän säännöksen perusteella mahdollista vain hyvin rajatuissa tilanteissa. Väärään päätökseen johtaneen virheen tulee olla ilmeinen ja sen on tullut aiheutua asianosaisen omasta menettelystä. Virhettä voidaan pitää tässä tarkoitetulla tavalla ilmeisenä silloin, kun sitä ei voida pitää millään tavoin tulkinnanvaraisena.

Hallintolain asiavirheen korjaamista koskevat säännökset soveltuvat sinänsä myös tilanteisiin, joissa korkeakoulututkinnon myöntämisen jälkeen ilmenee, että tutkinto on myönnetty virheellisen tai puutteellisen selvityksen perusteella. Kuitenkin niihin tilanteisiin, joissa tutkinnon myöntämisen jälkeen joihinkin sen sisältämiin opintosuorituksiin havaitaan liittyvän opiskelijan vilpillistä menettelyä, liittyy monenlaista tulkinnanvaraisuutta. Tutkinnon peruuttaminen ilman asianosaisen suostumusta ei tällaisissa tilanteissa ole mahdollista asiavirheen korjaamista koskevien hallintolain yleisten säännösten perusteella.

Tähän nähden A:n suorittamaa filosofian maisterin tutkintoa ei ole voitu peruuttaa hallintolain 50 §:n nojalla, vaikka A:n pro gradu -tutkielmassa oli kohdasta "Asiakirjoista saatu selvitys" selostetulla tavalla ilmennyt puutteita, joiden johdosta tutkielmaa ei aikanaan olisi tullut hyväksyä.

Edellä todettuun nähden hallinto-oikeuden päätöksen, jolla Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin päätös maisteritutkinnon peruuttamisesta on A:n valituksesta kumottu, lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Päätöksen purkaminen

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan päätös voidaan purkaa, jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Pykälän 2 momentin mukana päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista.

Hallintolainkäyttölain 64 §:n 1 momentin mukaan päätöksen purkua haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Kuten edellä kohdasta 1.1 "Asiakirjoista saatu selvitys" ilmenee Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani on 5.12.2011 (772/2011) päättänyt hyväksyä A:n laatiman fysiikan pro gradu -tutkielman arvosanalla kiitettävä. Dekaani on 21.12.2011 myöntänyt A:lle filosofian maisterin tutkinnon.

Edellä kohdasta "Asiakirjoista saatu selvitys" ilmenee myös, että A:n filosofian maisterin tutkinnon myöntämisen jälkeen on herännyt epäily, onko A pro gradu -tutkielmaa laatiessaan syyllistynyt hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen (tutkimusvilppi, plagiointi). A:n syyllistyminen vakavaan tutkimusvilppiin, plagiointiin ja sepittämiseen on sittemmin edellä kohdasta "Asiakirjoista saatu selvitys" ilmenevien vaiheiden jälkeen todettu opinnäytetyön uudelleentarkastuksessa.

Itä-Suomen yliopisto on purkuhakemuksessaan siten esittänyt A:n fysiikan pro gradu -tutkielmaan liittyen sellaista uutta selvitystä, joka ei ole ollut Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaanin käytettävissä hänen tehdessään päätöksen filosofian maisterin tutkinnon myöntämisestä A:lle 21.12.2011. Itä-Suomen yliopiston tietoonsa saamia asiaan olennaisesti vaikuttavia seikkoja ei ole voitu ottaa huomioon dekaanin tehdessä edellä mainitun päätöksensä. Yliopistosta ei ole johtunut, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Arvioitaessa sitä, vaatiiko julkinen etu päätöksen purkamista hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla ja onko päätös uuden selvityksen johdosta purettava, huomioon on otettava, että A:n pro gradu -tutkielma muodostaa keskeisen osan maisterin tutkinnon opinnoista, että tutkimusvilppi on ollut edeltä ilmenevin tavoin vakavaa ja että asiaa on alettu selvittää sittemmin purkuhakemukseen johtaneella tavalla noin vuoden kuluttua tutkinnon myöntämisestä. Huomioon on otettava myös asian yleisempi merkitys yliopistojen opetus- ja tutkimustehtävän kannalta. Näillä perusteilla Itä-Suomen yliopiston dekaanin luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan puolesta tekemä päätös 21.12.2011 tutkintotodistuksen antamisesta A:lle filosofian maisterin tutkinnon suorittamisesta, on hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla purettava.

Tällä päätöksellä ei ole otettu kantaa A:n mahdollisuuteen saada tutkintotodistus suorittamastaan ylemmästä korkeakoulututkinnosta laatimalla uusi pro gradu -tutkielma tai korjaamalla aiempi tutkielma hyväksyttävään kuntoon.

Oikeusapu

Oikeusapua on myönnetty ilman perusomavastuuta. Avustajaksi on määrätty oikeustieteen maisteri B, joka on vaatinut palkkiona 2 612,06 euroa.

Oikeustieteen maisteri B:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 ja 6 §:n mukaisena 18 työtunnin perusteella laskettuna palkkiona vaaditut 2 106,50 euroa, joka sisältää vaaditun kielikorotuksen. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 505,56 euroa, muodostuu siten 2 612,06 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Sakari Vanhala, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Heikki Harjula. Asian esittelijä Riitta Kreula.

 
Julkaistu 16.5.2016