KHO:2016:174

Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Seksuaalinen suuntautuminen – Homoseksuaali – Tansania – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättäminen

Vuosikirjanumero: KHO:2016:174
Antopäivä: 11.11.2016
Taltionumero: 4763
Diaarinumero: 909/4/16
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2016:174

Tansanian kansalainen A oli tullut Suomeen opiskelijana vuonna 2005. Hänelle oli myönnetty oleskelulupa opiskelua varten heinäkuuhun 2010 ja työntekijän oleskelulupa toukokuuhun 2012 asti, jonka jälkeen A:n vireille panemat jatko-oleskelulupaa koskevat hakemukset oli hylätty. Maahanmuuttovirasto oli huhtikuussa 2014 päättänyt A:n karkottamisesta kotimaahansa. Hallinto-oikeus oli marraskuussa 2014 jättänyt karkottamista koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen tutkimatta sen vuoksi, ettei sitä ollut tehty säädetyssä määräajassa. Tämän jälkeen A oli hakenut kansainvälistä suojelua perusteenaan hänen homoseksuaalina kotimaassaan kohtaamansa vaikeudet.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli muun ohella ratkaistavana kysymys, oliko A:lla seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan Tansaniassa tai oliko esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että hän homoseksuaalisuutensa vuoksi joutuisi siellä todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle voitu antaa merkitystä arvioitaessa hänen kertomuksensa uskottavuutta. A:n opiskeluun ja työntekoon perustuneet aiemmat oleskelulupahakemukset eivät olleet edellyttäneet seksuaalisen suuntautumisen esille tuomista. Vasta maasta poistamista koskevan asian valmistelu, Maahanmuuttoviraston päätös A:n karkottamisesta ja sitä koskeva hallinto-oikeuden päätös olivat merkinneet, että vaara A:n palautuksesta Tansaniaan oli muuttunut todelliseksi. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemiselle vasta usean vuoden maassa oleskelun jälkeen oli katsottava olleen hakemuksen vireille tullessa voimassa olleen ulkomaalaislain 95 §:n (301/2004) 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettu muu perusteltu syy.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että henkilön seksuaalinen suuntautuminen on ominaisuus, joka on niin keskeinen osa hänen identiteettiään, ettei häntä voida vaatia luopumaan siitä. Unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa X ym. (C-199/12–C-201/12) antamassa tuomiossa lausutulla tavalla kansainvälistä suojelua hakevan henkilön ei voida odottaa pitävän homoseksuaalisuuttaan alkuperämaassaan salassa vainolta välttyäkseen. Henkilön mahdollisuutta noudattaa pidättyvyyttä seksuaalisen suuntautumisensa ilmaisemisessa ei myöskään voida kohtuullisesti odottaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei hallinto-oikeus ollut voinut perustaa A:n kansainvälisen suojelun tarvetta koskevaa oikeudellista arviotaan hänen seksuaalisen suuntautumisensa osalta pitämään matalaan profiiliin. Asiassa oli sen sijaan kaikki Tansaniaan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat ja A:n henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen selvitettävä, muodostaako A:n väitetty homoseksuaalisuus Tansaniassa sellaisen uhan, että hän voi perustellusti pelätä henkilökohtaisen tilanteensa valossa tosiasiallisesti joutuvansa vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi, tai onko merkittäviä perusteita uskoa, että hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa kotimaassaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla ollut perusteltua vainon pelkoa tai vakavan haitan vaaraa. Valitus hylättiin.

Ulkomaalaislaki 87, 87 a ja 88 § sekä 95 § (301/2004)

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 16.3.2016 nro 16/0559/7

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 7.7.2015 hylännyt A:n (jäljempänä myös hakija ja valittaja) kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevat hakemukset. Lisäksi virasto on päättänyt karkottaa hakijan kotimaahansa Tansaniaan.

Maahanmuuttovirasto on perustellut kansainvälistä suojelua koskevaa päätöstään tosiseikkojen osalta muun ohella seuraavasti:

Hakija on kertonut, että hän pelkää palaamista kotimaahansa, sillä hän on homoseksuaali. Hän on lähtenyt pois kotimaastaan sen vuoksi, että hän joutui jatkuvasti syrjinnän ja häirinnän kohteeksi. Homoseksuaalisuus on Tansanian lain mukaan kiellettyä ja hakija pelkää sitä, että hänet vangittaisiin, pahoinpideltäisiin ja tapettaisiin. Poliisi ja yksityishenkilöt ovat pahoinpidelleet hakijaa useaan otteeseen homoseksuaalisuuden vuoksi. Hän pelkää myös sitä, että hän ei voi homoseksuaalina toteuttaa kristinuskon adventismia.

Samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen on lainvastaisena kiellettyä Tansaniassa (Offences Against Morality, Tanzania: The Penal Code). Lain 157 pykälän mukaan säädyttömästä miesten välisestä käyttäytymisestä voidaan määrätä maksimissaan 5 vuotta vankeutta (Tanzania: The Penal Code section 157). Näytön saaminen homoseksuaalisesta toiminnasta on vaikeaa ja sen kieltävää lakia on sovellettu käytännössä vain harvoin (United States Department of State: 2011 Country Reports on Human Rights Practices – Tanzania, 24.5.2012 (USDoS); Integrated Regional Information Networks: "Sexual refugees" struggle to access asylum, 9.7.2012 (IRIN)). Yleinen asennoituminen LGBT-väestöä kohtaan on kielteinen ja syrjivä, minkä seurauksena heidän mahdollisuutensa saada terveydenhoitoa, työllistyä ja löytää asunto ovat olleet rajoitetumpia (USDoS 24.5.2012; IRIN 9.7.2012). Syystä tai toisesta aktivoituva julkinen keskustelu on viime vuosien aikana johtanut seksuaalivähemmistöihin kuuluvien oikeuksien loukkauksiin. Viranomaissuojelun saaminen seksuaalivähemmistöjä vastaan tehtyjä oikeudenloukkauksia vastaan on rajoittunutta (International Lesbian, Gay, Bisexual, Trans and Intersex Association: Tanzania: Arbitrary Arrests and Detentions of Gay and Lesbian Activists, 2.11.2009). Joidenkin tietojen mukaan poliisi on toisinaan tukenut vähemmistöjä vastaan tehtyjä oikeudenloukkauksia. Seksuaalivähemmistöt pyrkivät elämään matalalla profiililla (ibid.).

Hakijan kertomus häneen kohdistuneista oikeudenloukkauksista kotimaassa hänen homoseksuaalisuutensa vuoksi on ollut epäjohdonmukainen ja siihen on sisältynyt myös epäuskottavia piirteitä. Hakijan kertomus myös muuttui puhuttelun myötä. Hän kertoi muun muassa poliisin pidätyksestä, josta hän pakeni, mutta myöhemmin hän kertoi, että ollessaan tämän jälkeen suorittamassa asepalvelusta aikaisempi pidätys ei ollut aiheuttanut ongelmia. Armeijassa ongelmana oli se, että hän ei voinut olla seksuaalisuhteessa muiden miesten kanssa. Myöhemmin, kun häneltä kysyttiin, eikö hänelle tullut ongelmia pidätyksen vuoksi armeijassa ollessaan, hän totesi, että hän karkasi armeijasta sen vuoksi.

Seksuaalisuus on osa ihmisen identiteettiä. Usein homoseksuaalisuuteen ja sen tiedostamiseen liittyy paljon erilaisia tunteita, kun identiteetti on muutosprosessissa ja muotoutumassa. Hakija on häneltä kysyttäessä kuvaillut suhteitaan miehiin hyvin pintapuolisesti. Kertomus seksuaalisesta suuntautumisesta ylipäätään on ollut pintapuolinen eikä omakohtaisuus ole tullut esille.

Hakija on myös kertonut, että hän lähti homoseksuaalisuutensa vuoksi kotimaastaan vuonna 2001 Malesiaan, joka on muslimimaa, jossa seksuaalivähemmistöjen asema on tunnetusti huono (Human Rights Watch 2015: Malaysia). Hakija on asunut Suomessa jo 10 vuotta eikä hän osaa mainita yhtään homoseksuaaleille tarkoitettua paikkaa tai toimintaa. Hän ei myöskään osannut kertoa yhdestäkään homoseksuaalien oikeuksia ajavasta järjestöstä Suomessa tai kansainvälisesti. Hakijan kertoman uskottavuutta vähentää myös se, että hän on hakenut turvapaikkaa homoseksuaalisuuteensa vedoten vasta, kun hän on saanut kielteisen päätöksen niin työntekijän oleskelulupaan kuin opiskelijan oleskelulupaan. Kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikkana hakijan kertomaa homoseksuaalisuudestaan ja siitä aiheutuneista oikeudenloukkauksista kotimaassa. Maahanmuuttovirasto ei myöskään hyväksy hakijan kertomaa siitä, että homoseksuaalisuuden vuoksi hän ei voisi toteuttaa kristinuskon adventtilaisuutta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta sekä valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Valittajan kertomus

Valittaja on Tansanian kansalainen ja kotoisin Dodomasta Tansaniasta. Hän on asunut Dodoman lisäksi kotimaassaan Mbeijassa ja Dar es Salaamissa. Hänen äidinkielensä on swahili ja hän puhuu lisäksi englantia. Valittaja on uskonnoltaan kristitty ja kuuluu adventisteihin. Hän on turvapaikkapuhuttelussa kertonut, että hän muutti vuonna 1999 tai 2001 ensin Malesiaan ja sieltä vuonna 2005 Suomeen. Valittaja on hakenut kansainvälistä suojelua homoseksuaalisuutensa vuoksi.

Valittaja on kertonut, että hän huomasi olevansa homoseksuaali 14-vuotiaana. Tämän vuoksi häntä hyljeksittiin ja pilkattiin. Hänen kimppuunsa on myös hyökätty ja häntä on pahoinpidelty. Myös poliisit ovat pahoinpidelleet häntä. Hänen kotikylässään ollaan tietoisia hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Valittajalla on kertomansa mukaan ollut homoseksuaalisia suhteita Tansaniassa, Malesiassa ja Suomessa. Pyydettäessä kuvailemaan jotain suhdettaan hän on kertonut, että kysymyksessä on ollut hyvä suhde, josta molemmat pitivät. Valittaja on kertonut tavanneensa homoseksuaaleja henkilöitä eri asuinkaupungeissaan yökerhoissa. Hän on kertonut, että puolusti keskusteluissa homoseksuaalien oikeuksia, mutta lopulta häntä kuitenkin aina rangaistiin. Hänet tiedettiin homoseksuaaliksi, koska ihmiset näkivät, kun hän kävi yökerhossa ja muualla tapaamassa homoseksuaaleja. Hän on kertonut olleensa yhteydessä Mbeija Limited -nimiseen ihmisoikeusjärjestöön. Valittaja on kertomansa mukaan kiinnostunut sekä miehistä että naisista. Hänellä on ollut Suomessa lyhytaikaisia suhteita sekä miesten että naisten kanssa ja hän on tavannut kumppaneitaan baareissa ja ravintoloissa Tampereella. Hän on nimennyt Sokos-hotelli Ilveksen baarin ja Passion Bar -nimisen baarin Tampereella. Nämä eivät hänen mukaansa ole kuitenkaan varsinaisia homoseksuaalien suosimia baareja. Hän ei ole tuntenut homoseksuaalien suosimia paikkoja Tampereella, Turussa tai Helsingissä. Valittaja ei ole tutustunut seksuaalivähemmistöjen järjestöihin Suomessa. Valittaja ei ole kertomansa mukaan ollut Suomessa aktiivinen seksuaalivähemmistöjen aseman edistäjä, koska hän ei ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Hän ei ole kohdannut Suomessa syrjintää. Hän ei ole myöskään katsonut tarpeelliseksi mennä erikseen homoseksuaaleille suunnattuihin ravintoloihin, koska hän on saanut seuraa tavallisistakin ravintoloista.

Valittaja on kertonut, että poliisi on pidättänyt hänet homouden vuoksi Dodomassa vuonna 1993, mutta hän on karannut ennen vangitsemista. Myöhemmin hän on kertonut, että pidätys olisikin tapahtunut Dar es Salaamissa. Häntä on tämän vuoksi etsitty ja hän päätti lähteä maasta. Hän on lisäksi kertonut, että hän on suorittanut asepalveluksen vuosina 1994–1995, jolloin hänellä oli homoseksuaalisuutensa vuoksi ongelmia, koska hän ei voinut toteuttaa homosuhteita, kun suurin osa ajasta käytettiin oppimiseen. Valittaja on kertonut, että aiemmin mainittu karkaaminen poliiseilta vuonna 1993 ei ollut ongelma armeijassa. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun armeijassa oli tullut tietoon, että valittajaa etsittiin, hän lähti karkuun kaksi kuukautta ennen palveluksen päättymistä. Poliisi etsi valittajaa tämän vuoksi, mutta valittaja pystyi tämän jälkeen asumaan kotimaassaan aina siihen saakka, kun hän lähti Malesiaan. Valittaja ei voinut Tansaniassa myöskään käydä kirkossa sen jälkeen, kun ilmeni, että hän on homoseksuaali.

Valittajaa on kuultu hänen karkottamisasiassaan vuonna 2014. Tällöin hän on vedonnut karkotusta ja maahantulokieltoa vastustaessaan pitkään ja rikkeettömään oleskeluunsa Suomessa sekä vireille jättämäänsä oleskelulupahakemukseen.

Valittajalla on Suomessa sisko, jolla on perhettä.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Samaa sukupuolta olevien henkilöiden välinen seksuaalinen kanssakäyminen on Tansaniassa kriminalisoitu ja voi johtaa maan lainsäädännön mukaan jopa elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi säädyttömästä käyttäytymisestä voidaan tuomita 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Syytteitä nostetaan kuitenkin näyttöongelmien vuoksi harvoin. Tansanian lainsäädäntö ei kiellä seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilöt kohtaavat syrjintää eri elämänaloilla, kuten terveydenhuollossa, asumisessa ja työmarkkinoilla. Yksityishenkilöt ja pidätysten yhteydessä myös poliisiviranomaiset voivat kohdistaa seksuaalivähemmistöjen edustajiin väkivaltaa. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön on pidätysten ja väärinkäytösten pelossa vaikeaa kääntyä avun saamiseksi poliisin puoleen. (U.S. Department of State, 2014 Country Reports on Human Rights Practices – Tanzania, 25 June 2015 ja Immigration and Refugee Board of Canada, Tanzania: Treatment of sexual minorities by society and government authorities; recourse and protection available to those who have been subject to ill treatment (2007–July 2014), 8 August 2014)

Valittajan kertomus seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyen on sisältänyt ristiriitoja ja jäänyt huomattavan yleiselle tasolle ja pintapuoliseksi. Valittajan kuvaukset homoseksuaalisista suhteistaan tai niiden johdosta kohtaamistaan ongelmista ovat turvapaikkapuhuttelussa jääneet lukui­sista tarkentavista kysymyksistä huolimatta vaille omakohtaiseen kokemukseen viittaavia yksityiskohtia. Valittaja on turvapaikkapuhuttelussaan kertonut ensin suorittaneensa asepalveluksen ja kohdanneensa ongelmia sen vuoksi, ettei hänellä ole palveluksen aikana ollut aikaa homoseksuaalisille suhteille. Saman puhuttelun aikana valittaja on kertonut jo ennen armeijaa paenneensa poliisilta ja joutuneensa poliisin etsinnän kohteeksi ja vasta tässä yhteydessä hän on tuonut esille, että asepalveluksen loppuvaiheessa hän on karannut armeijasta homoseksuaalisuutensa tultua ilmi. Vuodesta 2005 Suomessa oleskellut valittaja ei ole tuonut esille, että hän olisi Suomessa hakeutunut seksuaalivähemmistöjen suosimiin ajanviettopaikkoihin tai elänyt seksuaalisen suuntautumisensa osalta avoimesti siten, että hän olisi arkielämässään tai julkisuudessa tuonut esille seksuaalista suuntautumistaan. Hän on ilmoittanut, ettei hän tunne asuinkaupungissaan homoseksuaalien suosimia ravintoloita, koska hän ei ole pitänyt tätä tarpeellisena.

Valittajan kertomuksessa esiintyvistä ristiriidoista huolimatta hallinto-oikeus pitää sinänsä mahdollisena, että valittaja on homoseksuaali. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että valittaja on pitänyt niin kotimaassaan Tansaniassa kuin Suomessa asuessaan seksuaalisen suuntautumisensa osalta matalaa profiilia, eikä hän ole arkielämässään tai julkisuudessa tuonut esille seksuaalista suuntautumistaan, valittajalla ei voida katsoa olevan vuosien ulkomailla oleskelun jälkeen kotimaassaan seksuaalisen suuntautumisensa johdosta perusteltua aihetta pelätä vakavia ja toistuvia oikeudenloukkauksia tai merkittäviä perusteita uskoa joutuvansa todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.

Valittaja ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Valittaja ei siten ole ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitetulla tavalla tois­sijaisen suojelun tarpeessa. Kun otetaan huomioon valittajan kotimaassa vallitsevasta tilanteesta saatu selvitys, hän ei ole myöskään ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetulla tavalla humanitaarisen suojelun tarpeessa. Valittajalle ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella.

Valittaja on poistunut kotimaastaan aikuisiällä. Hän on koulutettu ja työkykyinen henkilö. Asiassa ei ole esitetty, etteikö hän puhuisi Tansaniassa puhuttavia kieliä ja erityisesti maan virallista kieltä englantia. Pitkästä Suomessa oleskelustaan huolimatta hänelle ei ole selvitetty syntyneen Suomeen sellaisia siteitä, joiden johdosta hänen paluunsa kotimaahan voitaisiin katsoa inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi. Perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä tai muustakaan syystä ei ole ilmennyt.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, ettei oleskeluluvan epäämistä voida pitää kohtuuttomana ja että valittaja on voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Tansaniaan.

Suullinen käsittely

Edellä todettuun nähden ja kun otetaan huomioon ne perusteet, joihin valittaja on kansainvälisen suojelun saamiseksi vedonnut, sekä asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti esitetty selvitys ja päätöksessä edellä mainittu maatietous, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 146, 147 ja 149 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sirpa Tammisalo, Sofia Laaksonen ja Sampo Löf-Rezessy, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä. Valituksessa on vaadittu, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämiseksi ensisijaisesti kansainvälisen suojelun ja toissijaisesti yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Valittaja on vaatinut toissijaisesti, että asia palautetaan hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi, jollei suullista käsittelyä toimiteta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Valittaja on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Valittaja on saapunut Suomeen vuonna 2005. Hänen oleskelunsa Suomessa on vuoteen 2010 saakka perustunut opiskelua varten myönnettyihin oleskelulupiin. Tämän jälkeen hänelle on myönnetty työntekijän oleskelulupia. Viimeisin oleskelulupa on ollut voimassa 23.5.2011–23.5.2012. Valittaja on alun perin muuttanut pois Tansaniasta vuonna 2001 Malesiaan opiskelemaan.

Valittaja on turvapaikkakuulemisissa kertonut huomanneensa 14-vuotiaana olevansa kiinnostunut samaa sukupuolta olevista. Hän on kertomansa mukaan kokenut hyljeksivää ja syrjivää kohtelua yhteisönsä jäseniltä sekä läheisiltään, kun he olivat tulleet tietoisiksi hänen homoseksuaalisuudestaan. Valittaja on kertonut myös, että hän oli kotimaassaan yrittänyt kertoa ihmisille, ettei homoseksuaalisuudessa ole mitään väärää. Lisäksi hän on kertonut joutuneensa yhteisönsä jäsenten pahoinpitelemäksi useita kertoja sekä poliisin kiinniottamaksi ja pahoinpitelemäksi. Kotimaassa ollut pitkäaikainen suhde päättyi valittajan lähdettyä maasta. Adventtikirkkoon kuuluva valittaja ei ole kotimaassaan voinut toteuttaa uskoaan seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Kotimaasta lähdön syyksi valittaja on maininnut pelon häneen kohdistuvasta väkivallasta hänen suuntautumisensa vuoksi. Läheiset olivat kehottaneet valittajaa poistumaan maasta. Malesiaan opiskelemaan lähteminen oli perustunut valittajan käsitykseen, että Malesiassa olisi turvallista, koska maassa oli edustettuna useita eri kansallisuuksia. Myöhemmin valittaja havaitsi, ettei Malesiassa ollut turvallista hänen suuntautumisensa ja uskonsa vuoksi.

Seksuaalisuudesta puhuminen on ollut ja on valittajalle vaikeaa hänen kotimaassaan kokemansa vuoksi. Kyse on kaikilta osin hyvin henkilökohtaisesta asiasta. Intiimielämän avaaminen vieraille ihmisille kuulemistilanteessa ei ollut helppoa varsinkin, kun siihen oli aikaisemmin liittynyt väkivaltaa ja halveksivaa kohtelua. Valittaja on kertonut kokemastaan väkivallasta, pitkäaikaisesta suhteestaan kotimaassa ja siitä, että hänellä on ollut suhteita tämän jälkeenkin.

Valittaja ei ole Tansaniasta lähdettyään pitänyt tarpeellisena tuoda omaa suuntautumistaan äänekkäästi esille. Hän on yrittänyt keskittyä oman elämän luomiseen ensin Malesiassa ja sitten Suomessa. Opiskelun ja työnteon perusteella myönnetyt oleskeluluvat eivät ole edellyttäneet hänen selvittävän suuntautumistaan. Valittaja ei ole kokenut tarvetta aktivoitumiselle tai osallistumiselle järjestötoimintaan taikka hakeutumiselle vain homoseksuaalien suosimiin ravintoloihin Suomessa, koska hän ei ole enää kokenut tulleensa syrjityksi suuntautumisensa vuoksi. Tarve seksuaalisen suuntautumisen esille ottamiseen on muuttunut olennaisesti vasta sitten, kun valittajalle ei enää ole myönnetty oleskelulupaa opiskelun tai työnteon perusteella ja hänet on päätetty karkottaa. Vasta tässä vaiheessa valittaja on joutunut avaamaan henkilökohtaista elämäänsä Suomen viranomaisille ja tuomaan esiin tilanteet, joita hän on kohdannut kotimaassaan.

Seksuaalivähemmistöjen oikeudellinen asema Tansaniassa huomioon ottaen valittajan ihmisoikeudet ovat kotimaassa puutteelliset. Mahdollisuudet työllistyä, löytää asunto ja saada terveydenhoitoa ovat rajoitetut. Myös viranomaissuojelu oikeudenloukkauksia vastaan on rajoittunutta. Valittajalla on perusteltu syy pelätä oman turvallisuutensa puolesta, koska hänen homoseksuaalisuutensa on kotipaikkakunnalla ollut yleisesti myös viranomaisten tiedossa, mikä altistaa hänet vainolle. Valittaja on myös vaarassa joutua vankilaan suuntautumisensa vuoksi, eikä hänellä ole kotimaassaan jäljellä turvaverkkoa.

Valittaja on oleskellut viimeiset kymmenen vuotta Suomessa, johon koko hänen elämänsä on painottunut. Hän on turvannut toimeentulonsa työllä. Valittajan sisar asuu Suomessa ja on avioitunut suomalaisen kanssa. Sisarella on kaksi lasta, jotka ovat tärkeitä valittajalle. Valittaja on asunut sisarensa perheen luona. Hän ei ole viimeiseen viiteentoista vuoteen käynyt entisessä kotimaassaan ja on ollut yhteydessä ainoastaan iäkkääseen äitiinsä. Valittajan siteet Suomeen ovat muodostuneet kiinteämmiksi kuin hänen siteensä kotimaahan.

Hylätessään suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön hallinto-oikeus on evännyt valittajalta mahdollisuuden esittää henkilötodistelua hänen kotimaassaan kokemastaan syrjinnästä ja uhasta. Valittaja oli hallinto-oikeudessa nimennyt sisarensa kuultavaksi entisessä kotimaassaan kokemastaan syrjinnästä ja siteistään Suomeen.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 13.5.2016 antamallaan välipäätöksellä kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

Valittaja on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Suullinen käsittely

Valittaja on vaatinut asian palauttamista hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi, mikäli suullista käsittelyä ei toimiteta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valittaja on hallinto-oikeudessa pyytänyt, että häntä ja hänen sisartaan kuultaisiin suullisesti hänen kokemastaan uhasta kotimaassa ja hänen siteistään Suomessa.

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Valittaja ei ole kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa muutosta hakiessaan täsmentänyt kotimaassaan kokemaansa uhkaan liittyviä seikkoja tai esittänyt selvitystä koetuiksi väitetyistä oikeudenloukkauksista. Hän on selostanut kirjallisesti Suomessa olevia siteitään, joiden osalta asiaa ei ole pidettävä kiistanalaisena. Kun lisäksi otetaan huomioon suullista käsittelyä koskevat hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, suullista käsittelyä valittajan pyytämien seikkojen selvittämiseksi on voitu pitää ilmeisen tarpeettomana.

Edellä mainituista syistä suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole myöskään korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Kansainvälinen suojelu, oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä ja karkottaminen

2.1. Kysymyksenasettelu

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana kysymys, onko valittajalla seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan Tansaniassa tai onko esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että hän homoseksuaalisuutensa vuoksi joutuisi siellä todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Mikäli näin ei ole, asiassa on vielä erikseen harkittava, onko valittajalle myönnettävä oleskelulupa humanitaarisen suojelun tai yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Kyse on lisäksi siitä, onko valittaja voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa.

2.2. Perus- ja ihmisoikeudet

Suomen perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan toisen kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artikla koskee oikeutta turvapaikkaan. Perusoikeuskirjan 19 artikla koskee suojaa palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa.

2.3. Euroopan unionin oikeus

2.3.1. Uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 13.12.2011 antaneet direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (niin kutsuttu uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi).

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.

Direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

a) kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan;

b) hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa;

c) hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana (– –).

2.3.2. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Yhdistetyissä asioissa X ym. (C-199/12–C-201/12) unionin tuomioistuin on muun ohella katsonut, että erityisesti homoseksuaalisia henkilöitä koskevan rikoslainsäädännön olemassaolon perusteella voidaan todeta, että näitä henkilöitä on pidettävä erityisenä yhteiskunnallisena ryhmänä (tuomion kohta 49). Tuomioistuin on todennut, että jos turvapaikanhakija vetoaa siihen, että hänen alkuperämaassaan on olemassa lainsäädäntö, jolla homoseksuaaliset teot on säädetty rangaistaviksi, kansallisten viranomaisten tehtävänä on direktiivin 4 artiklaan perustuvassa tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnissaan tutkia kaikki kyseiseen alkuperämaahan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan, kuten direktiivin 4 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään (tuomion kohta 58). Pelkässä homoseksuaalisten tekojen säätämisessä rangaistavaksi ei ole sellaisenaan kyse vainoksi katsottavasta teosta. Vankeusrangaistusta, joka on seuraamus homoseksuaalisista teoista ja joka tosiasiallisesti määrätään tällaisen lainsäädännön antaneessa alkuperämaassa, on sitä vastoin pidettävä kohtuuttomana tai syrjivänä rankaisemisena, joten siinä on kyse vainoksi katsottavasta teosta (tuomion kohta 61). Pakolaisaseman saamista koskevaa hakemusta arvioidessaan toimivaltaiset viranomaiset eivät unionin tuomioistuimen mukaan voi kohtuullisesti odottaa, että välttyäkseen vainon vaaralta turvapaikanhakija pitää homoseksuaalisuutensa alkuperämaassaan salassa tai osoittaa pidättyvyyttä sukupuolisen suuntautumisensa ilmaisemisessa (tuomion kohta 76).

Yhdistetyissä asioissa A ym. (C-148/13–C-150/13) unionin tuomioistuin on muun ohella todennut, että kun henkilön yksityiselämän piiriin ja erityisesti hänen seksuaalisuuteensa liittyvien kysymysten arkaluonteisuus otetaan huomioon, henkilöä ei voida pitää epäuskottavana vain sillä perusteella, ettei hän ole heti alkuun kertonut homoseksuaalisuudestaan, koska hän on epäröinyt paljastaa intiimejä seikkoja elämästään (tuomion kohta 69). Unionin tuomioistuimen mukaan on lisäksi huomattava, että velvollisuutta esittää kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat "mahdollisimman pian" lieventää toimivaltaisille viranomaisille asetettu vaatimus toteuttaa puhuttelu ottamalla huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset tai yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan haavoittuvainen asema, ja arvioida hakemus tapauskohtaisesti ottamalla huomioon kunkin hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet (tuomion kohta 70). Tuomioistuin on todennut edelleen, että jos turvapaikanhakijaa siis pidettäisiin epäuskottavana pelkästään sillä perusteella, ettei hän ole paljastanut sukupuolista suuntautumistaan saadessaan ensimmäisen kerran tilaisuuden selostaa vainon syitä, edellisessä kohdassa mainittu vaatimus jäisi huomiotta (tuomion kohta 71).

2.4. Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Direktiivi 2011/95/EU on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (422/2014). Mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 9/2014 vp) todetaan muun ohella, että tavoitteena on saattaa kansallinen lainsäädäntö vastaamaan määritelmädirektiiviä ja että valtaosa uudelleenlaadittuun määritelmädirektiiviin tehdyistä muutoksista ei aiheuta Suomessa lainmuutostarvetta.

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä voidaan pitää ryhmää:

1) jonka jäsenillä on sellainen yhteinen tausta, muu luontainen ominaisuus tai usko, joka on ryhmän jäsenten identiteetin taikka omantunnon kannalta niin keskeinen ominaisuus, ettei heitä voida vaatia luopumaan siitä; ja

2) jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää muusta yhteiskunnasta erottuvaksi.

Pykälän 4 momentin mukaan yhteiskunnallisen ryhmän yhteisenä ominaisuutena voi olla myös seksuaalinen suuntautuminen, joka ei kuitenkaan vainon syitä arvioitaessa voi merkitä rikollisena pidettäviä tekoja. Yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista tai tällaisen ryhmän piirteitä määritettäessä on lisäksi otettava huomioon sukupuoli-identiteetti ja muut sukupuoleen liittyvät seikat.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:

1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;

2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta;

3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Ulkomaalaislain 88 a §:n (323/2009) 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella, jos 87 tai 88 §:n mukaisia edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole, mutta hän ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin takia taikka siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin johdantokappaleen ja 1 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan maasta karkottamista harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Ulkomaalaislain 95 §:n 1 momentin (301/2004) mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätettävä poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle maahan saavuttaessa tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Pykälän 2 momentin mukaan hakemus voidaan tehdä myöhemminkin, jos:

1) olosuhteet ulkomaalaisen kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa ovat hänen täällä ollessaan muuttuneet;

2) ulkomaalainen on vasta myöhemmin voinut esittää selvitystä hakemuksensa tueksi; taikka

3) siihen on muu perusteltu syy.

Hallituksen esityksessä ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 28/2003 vp) todetaan ensin mainitun lain 95 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella seuraavaa:

"Pykälässä säädettäisiin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä ja sen ajankohdasta. Pääsäännön mukaan hakemus tulisi tehdä poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle maahan saavuttaessa tai pian sen jälkeen. Lähtökohtana on pidettävä, että kansainvälisen suojelun tarpeessa oleva tekee hakemuksen mahdollisimman pian maahan tultuaan tai päästyään yhteyteen asianomaisiin viranomaisiin. Jos hakemus tehdään myöhemmin, tämä saattaa olla osoitus siitä, että hakija pyrkii käyttämään turvapaikkamenettelyä väärin tai että hänellä ei ole perusteita hakemukselleen. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekeminen myöhään ilman hyviä perusteita voi olla omiaan heikentämään hakemuksen yleistä uskottavuutta. Mitä kauemmin ulkomaalainen oleskelee maassa ennen kuin hän esittää hakemuksensa sitä paremmin hänen on perusteltava hakemuksen tekemisen viivästyminen hakemuksen uskottavuuden säilyttämiseksi.

Pykälän 2 momentissa säänneltäisiin perusteista, joilla hakemus voitaisiin tehdä oikeutetusti myöhemminkin. (– –)

Tietämättömyys menettelystä voi olla yksi ymmärrettävä viivytystä aiheuttava tilanne. Samoin jos ulkomaalainen on saanut oleskeluluvan muulla perusteella, hänen ei välttämättä voi edellyttää hakevan turvapaikkaa tai suojelua niin kauan kun ei ole vaaraa palautuksesta kotimaahan. Tällaisella henkilöllä täytyy olla oikeus vedota myöhemmin suojelun tarpeeseen maahan jäämiselleen. Edellä mainitussa tilanteessa voitaisiin soveltaa momentin 3 kohtaa, jonka mukaan hakemus voitaisiin tehdä myöhemminkin muusta perustellusta syystä."

2.5. Asiassa saatua selvitystä

Valittaja on Tansanian kansalainen, joka on kertonut oleskelleensa kotimaansa ulkopuolella vuodesta 2001 alkaen. Hän on tullut Suomeen opiskelijana vuonna 2005, ja hänelle on myönnetty oleskelulupa opiskelua varten 31.7.2010 asti ja työntekijän oleskelulupa 23.5.2011–23.5.2012. Valittajan kesäkuussa 2012 ja marraskuussa 2013 vireille panemat työntekijän jatko-oleskelulupaa koskevat hakemukset on hylätty. Myös heinäkuussa 2014 vireille pantu opiskelijan oleskelulupaa koskeva hakemus on hylätty.

Maahanmuuttovirasto on huhtikuussa 2014 päättänyt valittajan karkottamisesta kotimaahansa. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on marraskuussa 2014 jättänyt karkottamista koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen tutkimatta sen vuoksi, ettei valitusta ollut tehty säädetyssä määräajassa. Tämän jälkeen marraskuussa 2014 valittaja on hakenut kansainvälistä suojelua perusteenaan hänen homoseksuaalina kotimaassaan kohtaamansa vaikeudet. Valittaja on kertonut pelkäävänsä joutuvansa Tansaniassa syrjinnän ja oman uskonyhteisön vieroksunnan kohteeksi sekä saavansa puutteellista terveydenhoitoa ja vankilatuomion homoseksuaalisuutensa vuoksi.

Valittaja on kertonut hänen homoseksuaalisen kiinnostuksensa heränneen 14-vuotiaana. Hän on selostanut tapailleensa kotimaassaan miehiä yökerhoissa. Valittaja on kertomansa mukaan kiinnostunut molemmista sukupuolista, mutta valitsisi kumppanikseen miehen. Hän on kertonut kokeneensa pilkkaa ja uhkauksia sekä joutuneensa poliisin ja muiden henkilöiden pahoinpitelemäksi Tansaniassa. Valittajan kertoman mukaan hänen uskonyhteisönsä, joka vastustaa homoseksuaalisuutta, on kohdistanut häneen rangaistuksen homoseksuaalisuuden tultua yhteisön tietoon.

Valittajan kertoman mukaan hän on joutunut Tansaniassa pidätetyksi yhden kerran homoseksuaalisuutensa vuoksi. Hän on Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa kertonut ensin, että ainoa pidätys vuonna 1993 olisi tapahtunut Dodomassa. Myöhemmin samassa puhuttelussa hän on esittänyt pidätyksen tapahtuneen Dar es Salaamissa. Valittaja on turvapaikkapuhuttelussa esittänyt edelleen, että hän oli puoli tuntia kestäneen pidätyksen aikana päässyt pakenemaan poliisilta, mutta hänelle ei ollut aiheutunut pidätyksestä ja viranomaisilta pakenemisesta seuraamuksia.

Poliisin selvittäessä marraskuussa 2014 valittajan henkilöllisyyttä, matkareittiä ja maahantuloa hän on kertonut olleensa 1994–1995 Tansanian armeijassa ja olevansa kersantti maavoimissa. Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa valittaja on esittänyt, että asepalveluksessa ongelmana oli, ettei hän homoseksuaalina voinut toteuttaa itseään. Myöhemmin samassa puhuttelussa hän on kertonut karanneensa armeijasta kaksi kuukautta ennen asepalveluksen päättymistä pidätyksestä johtuneiden etsintöjen vuoksi.

Valittaja on turvapaikkapuhuttelussa todennut paenneensa kotimaastaan hänen uskonyhteisönsä saatua tietää hänen homoseksuaalisuudestaan. Hän on myöhemmin samassa puhuttelussa kertonut, ettei Tansaniasta poistumiseen liittynyt mitään erikoista tapahtumaa vaan hän lähti kotimaastaan Malesiaan opiskelumahdollisuuden vuoksi.

2.6. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Maahanmuuttovirasto ei ole kansainvälistä suojelua, oleskelulupaa ja karkottamista koskevassa päätöksessään hyväksynyt valittajan kertomusta homoseksuaalisuudesta ja siitä aiheutuneista oikeudenloukkauksista Tansaniassa. Valittajan kertomus häneen kohdistuneista oikeudenloukkauksista homoseksuaalisuuden vuoksi on Maahanmuuttoviraston mukaan ollut epäjohdonmukainen ja osin epäuskottava. Maahanmuuttovirasto on pitänyt valittajan kertomusta seksuaalisesta suuntautumisesta ylipäätään pintapuolisena. Kertomuksen uskottavuutta on vähentänyt Maahanmuuttoviraston päätöksen perustelujen mukaan myös se, että valittaja on hakenut turvapaikkaa homoseksuaalisuuteensa vedoten vasta, kun hän on saanut työntekijän ja opiskelijan oleskelulupaa koskevat kielteiset päätökset.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajan homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle voida antaa merkitystä arvioitaessa hänen kertomuksensa uskottavuutta. Valittajan opiskeluun ja työntekoon perustuneet aiemmat oleskelulupahakemukset eivät ole edellyttäneet seksuaalisen suuntautumisen esille tuomista. Vasta maasta poistamista koskevan asian valmistelu, Maahanmuuttoviraston huhtikuussa 2014 tekemä päätös valittajan karkottamisesta ja sitä koskeva Hämeenlinnan hallinto-oikeuden marraskuussa 2014 antama päätös ovat merkinneet, että vaara valittajan palautuksesta Tansaniaan on muuttunut todelliseksi. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemiselle vasta usean vuoden maassa oleskelun jälkeen on käsillä olevissa olosuhteissa katsottava olleen hakemuksen vireille tullessa voimassa olleen ulkomaalaislain 95 §:n (301/2004) 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettu muu perusteltu syy.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään pitänyt valittajan homoseksuaalisuutta hänen kertomuksessaan esiintyvistä ristiriidoista huolimatta sinänsä mahdollisena. Ottaen huomioon, että valittaja on niin kotimaassaan Tansaniassa kuin Suomessa asuessaan pitänyt seksuaalisen suuntautumisensa osalta matalaa profiilia, hallinto-oikeus on katsonut, ettei valittajalla voida katsoa olevan vuosien ulkomailla oleskelun jälkeen kotimaassaan seksuaalisen suuntautumisensa johdosta perusteltua vainon pelkoa tai merkittäviä perusteita uskoa joutuvansa todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.

Henkilön seksuaalinen suuntautuminen on ominaisuus, joka on niin keskeinen osa hänen identiteettiään, ettei häntä voida vaatia luopumaan siitä. Edellä mainitussa unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa X ym. (C-199/12–C-201/12) antamassa tuomiossa lausutulla tavalla kansainvälistä suojelua hakevan henkilön ei voida odottaa pitävän homoseksuaalisuuttaan alkuperämaassaan salassa vainolta välttyäkseen. Henkilön mahdollisuutta noudattaa pidättyvyyttä seksuaalisen suuntautumisensa ilmaisemisessa ei myöskään voida kohtuullisesti odottaa. Lausuttuun nähden korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei hallinto-oikeus ole voinut perustaa valittajan kansainvälisen suojelun tarvetta koskevaa oikeudellista arviotaan hänen seksuaalisen suuntautumisensa osalta pitämäänsä matalaan profiiliin. Asiassa on sen sijaan kaikki Tansaniaan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat ja valittajan henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen selvitettävä, muodostaako valittajan väitetty homoseksuaalisuus Tansaniassa sellaisen uhan, että hän voi perustellusti pelätä henkilökohtaisen tilanteensa valossa tosiasiallisesti joutuvansa vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi tai on merkittäviä perusteita uskoa, että hän joutuisi todellisen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa kotimaassaan.

Hallinto-oikeuden valituksenalaisessa päätöksessä esitetyn edelleen ajankohtaisena pidettävän Tansaniaa koskevan maatiedon mukaan seksuaalivähemmistöjen edustajat voivat kohdata maassa syrjintää eri elämänaloilla. Samaa sukupuolta olevien henkilöiden välinen seksuaalinen kanssakäyminen on maassa kriminalisoitu. Syytteiden nostamisesta tai rangaistusten määräämisestä samaa sukupuolta olevien henkilöiden seksuaalisen kanssakäymisen perusteella ei niiden kriminalisoinnista huolimatta ole raportoitu. Seksuaalivähemmistöjen olosuhteista Tansaniassa saatu selvitys huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei homoseksuaalisten tekojen kriminalisointia valittajan kotimaassa ole sellaisenaan pidettävä vainoksi katsottavana tekona.

Valittaja on kertomansa mukaan oleskellut Tansaniassa vuonna 1993 tapahtuneeksi väitetyn pidätyksen jälkeen aina vuoteen 2001, jolloin hän on poistunut kotimaastaan opiskelumahdollisuuden vuoksi. Valittaja on häntä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteista kuultaessa kertonut ristiriitaisesti homoseksuaalisuuden vuoksi yhden kerran tapahtuneeksi väitetystä pidätyksestä ja sen aiheuttamista vaikeuksista sekä kotimaasta poistumisestaan. Valittajan kertomusta häneen kohdistuneista oikeudenloukkauksista Tansaniassa on Maahanmuuttoviraston päätöksessä todetulla tavalla pidettävä epäjohdonmukaisena. Kertomus oikeudenloukkauksista on lukuisista valittajalle turvapaikkapuhuttelussa esitetyistä tarkentavista kysymyksistä huolimatta jäänyt hallinto-oikeuden päätöksessä todetulla tavalla vaille omakohtaiseen kokemukseen viittaavia yksityiskohtia. Valittaja ei kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa muutosta hakiessaan ole täsmentänyt aiemmin kertomaansa, eikä hänen kertomukseensa sisältyville ristiriitaisuuksille ole esitetty selitystä.

Kun otetaan huomioon Tansaniaan liittyvistä asiaan vaikuttavista tosiseikoista ja valittajan henkilökohtaisista olosuhteista saatu selvitys kokonaisuutena, korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajan pelkoa häneen Tansaniassa kohdistuvasta vainosta hänen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ole pidettävä perusteltuna. Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta turvapaikan myöntämiseksi ei ole käsillä.

Asiassa ei ole ilmennyt myöskään sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Valittajan kotimaassa vallitsevasta tilanteesta saatu selvitys huomioon ottaen hän ei ole myöskään Maahanmuuttoviraston päätöksen tekemisen ajankohtana voimassa olleen ulkomaalaislain 88 a §:n (323/2009) 1 momentissa tarkoitetun humanitaarisen suojelun tarpeessa.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävää oleskelulupaa ja karkottamista koskevilta osin sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Petri Helander ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Elina Immonen.

 
Julkaistu 11.11.2016