KHO:2016:188

Henkilökohtaisen tulon verotus – Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset – Asunto – Perhe

Vuosikirjanumero: KHO:2016:188
Antopäivä: 28.11.2016
Taltionumero: 5020
Diaarinumero: 3224/2/15
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2016:188

A työskenteli vakituisessa työpaikassa Etelä-Karjalassa sijaitsevassa X:n kaupungissa, jossa hänellä oli myös vuokra-asunto. A:lla oli kaksi yhteishuoltajuudessa olevaa alaikäistä lasta, jotka asuivat vakinaisesti ja olivat kirjoilla äitinsä luona. A oli jäänyt asumaan entiseen Pohjois-Savossa sijaitsevassa Y:n kaupungissa olevaan omakotitaloon, jossa hän vietti vapaa-aikansa lastensa kanssa. Sopimuksen mukaan lapset olivat isänsä luona 7-8 yötä kuukaudessa.

A:lla oli työskentely- ja perhesuhteistaan johtuen käytössään kaksi asuntoa. Asiassa oli kysymys siitä, voidaanko A:n Y:n kaupungissa sijaitsevaa asuntoa pitää tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asuntona, josta työpaikkaan ja takaisin aiheutuvat matkakustannukset ovat lainkohdassa tarkemmin säädetyin edellytyksin ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina vähennyskelpoisia.

Asiassa oli otettava huomioon, millaisessa käytössä Y:n kaupungissa sijaitseva asunto oli. Kysymys oli asunnosta, jossa A osan ajastaan asui perheensä kanssa. Se seikka, että A:n lapset asuivat suurimman osan ajasta äitinsä luona ja olivat siellä kirjoilla, ei ollut ratkaiseva. Näin ollen A:n Y:n kaupungissa sijaitsevaa asuntoa oli näissä oloissa pidettävä hänen tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asuntonaan ja matkakustannukset tästä asunnosta työpaikkaan kaupunkiin X olivat lainkohdassa säädetyin edellytyksin ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina vähennyskelpoisia.

Tuloverolaki 93 § 1 momentti (946/2008)

Päätös, josta valitetaan

Itä-Suomen hallinto-oikeus 7.8.2015 nro 15/1024/1

Asian aikaisemmat käsittelyvaiheet

Verohallinto on toimittanut A:n verotuksen verovuodelta 2010. Verotusta toimitettaessa matkakuluja ei ole hyväksytty vähennyskelpoisiksi A:n vaatimuksen mukaisesti.

Verotuksen oikaisulautakunta on 12.10.2012 tekemällään päätöksellään hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. A on oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että lasten luokse suuntautuvien viikonloppumatkojen matkakuluina välillä on hyväksyttävä vähennettäväksi oman auton käytön mukaan laskettuna yhteensä 1 045,20 euroa. A on työskennellyt vakituisesti 1.10.2010 alkaen Z Oyj:n palveluksessa X:n kaupungissa, jossa hänellä on vuokra-asunto. A:lla on kaksi yhteishuoltajuudessa olevaa alaikäistä lasta. Lapset asuvat vakinaisesti ja ovat kirjoilla äitinsä luona N:n kunnassa. A on itse jäänyt asumaan Y:n kaupungissa sijaitsevaan omakotitaloonsa, jossa lapset ovat sopimuksen mukaan hänen luonaan 7-8 yötä kuukaudessa. Oikaisulautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

A on valittanut verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että verotuksen oikaisulautakunnan päätös kumotaan ja viikonloppumatkakulut hyväksytään vähennyskelpoisiksi ansiotuloista.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan tuloverolain 93 §:n 1 momentin säännöksen perustellut päätöstään seuraavasti:

Tässä tapauksessa kysymys on viikonloppuisin tehtyjen matkojen aiheuttamien matkakulujen vähennyskelpoisuudesta.

Oikeuskäytännön mukaan yksinäinen eli perheetön henkilö, jolla on vakituinen työpaikka ja asunto työskentelypaikkakunnalla, ei saa vähentää toisella paikkakunnalla olevalla asunnolla käynneistä aiheutuneita kuluja. Henkilöä pidetään verotuksessa perheellisenä, jos hän on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tai jos hänellä on avopuoliso, jonka kanssa hänellä on tai on ollut yhteinen lapsi.

Valittaja on verovuonna 2010 työskennellyt vakituisesti Z Oyj:n palveluksessa X:n kaupungissa 1.10.2010 alkaen. Valittajalla on vuokra-asunto X:n kaupungissa.

Valittajalla on kaksi yhteishuoltajuudessa olevaa alaikäistä lasta. Lapset asuvat vakinaisesti ja ovat kirjoilla äitinsä luona N:n kunnassa. Valittaja on itse jäänyt asumaan entiseen Y:n kaupungissa olevaan asuntoon, omakotitaloon, jossa hän viettää vapaa-aikansa lasten kanssa. Tapaamisen ja luonapidon yksityiskohdista vuonna 2009 tehdyn sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus tavata isää 7-8 yötä kuukaudessa. Avioero on tapahtunut vuonna 2010. Valittaja on tehnyt X:n kaupungissa epäsäännöllistä kolmivuorotyötä eli hän on ollut viikonloput yleensä töissä ja enimmäkseen arkena vapaapäivillä kotona Y:n kaupungissa.

Valittaja on verotuksen kannalta perheetön. Hän työskentelee vakituisessa työpaikassa X:n kaupungissa, jossa hänellä on myös vuokra-asunto. Näin ollen valittaja ei saa verotuksessa vähentää Y:n kaupungissa olevalla asunnolla käynneistä aiheutuneita matkakuluja. Valittaja voi vähentää vain työskentelypaikkakunnalla X sijaitsevan asunnon ja työpaikan väliset matkakulut.

Valittaja on ilmoittanut selvittäneensä matkakulujen vähennysoikeuden verotoimistosta ennen X:n kaupunkiin muuttoa. Asiassa ei ole luotettavalla tavalla selvitetty, millaisia keskusteluja valittaja on verovirkailijan kanssa käynyt, mitä tosiseikkoja virkailijalle on esitetty ja millaisia vastauksia valittajalle on annettu. Siten ei voida katsoa, että valittaja olisi toiminut sillä tavalla veroviranomaisen antaman tiedon pohjalta, että hänelle olisi tällä perusteella annettava asiassa verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 2 momentin mukaista luottamuksensuojaa.

Oikaisulautakunnan päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja
Tuloverolaki 29 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Mari Jääskeläinen ja Jari Mäki-Runsas, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumotaan ja matkakustannukset X:n ja Y:n kaupunkien välillä hyväksytään vähennyskelpoisiksi.

A on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti:

Työpaikka Y:n kaupungissa lopetettiin ja A sai mahdollisuuden lähteä korvaavaan vakituiseen työpaikkaan X:n kaupunkiin. A piti kaupungissa Y talon, jossa hän vapaapäivinään asuisi lasten kanssa sopimuksen mukaan 7-8 yötä kuukaudessa.

Lapset ovat yhteishuoltajuudessa. Verotoimistosta saadun tiedon mukaan matkakulut olisivat vähennyskelpoisia.

On suhteellisen selvää, että jos lapset olisivat A:n luona kirjoilla tai jos A olisi rekisteröidyssä parisuhteessa, matkakustannukset olisivat vähennyskelpoisia.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antamassaan vastineessa vaatinut, että A:n valitus hylätään. Oikeudenvalvontayksikkö on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti:

A:lla ei ole ollut vakituista työpaikkaa Y:n kaupungissa, missä sijaitsevalla asunnolla hän ilmoittaa käyneensä vapaapäivinään. Hänellä on ollut varsinainen työpaikka ja asunto työskentelypaikkakunnalla. Oikeuskäytännöstä on saatavissa tukea sille, että matkakulut eivät ole vähennyskelpoisia nyt käsillä olevassa tapauksessa.

Viikonloppumatkakulut työskentelypaikkakunnalta olevalta asunnolta toiselle paikkakunnalle sijaitsevalle asunnolle ovat lähtökohtaisesti vähennyskelpoisia, jos matkat tehdään perheen luokse. Perheettömän henkilön, jolla on varsinainen työpaikka ja asunto työskentelypaikkakunnalla, viikonloppumatkoista toisella paikkakunnalla sijaitsevalle asunnolle aiheutuvia menoja on sen sijaan pidetty verotuksessa vähennyskelvottomina elantomenoina.

Asiassa on riidatonta, että verovelvollisella on X:n kaupungissa varsinainen työpaikka ja asunto. Siten käsillä olevassa asiassa on kysymys siitä, onko verovelvollinen tehnyt viikonloppumatkat kaupunkiin Y perheensä luokse, jolloin niistä aiheutuneet kulut olisivat vähennyskelpoisia tuloverolain (TVL) 93 §:n 1 momentin nojalla.

Verovelvollista on pidettävä verotuksessa perheettömänä henkilönä, koska hän ei ole asunut alaikäisten lastensa kanssa samassa taloudessa. Siten verovelvollinen ei ole tehnyt matkoja hänen ja jonkun hänen perheenjäsenensä yhteiseen kotiin. Tämän vuoksi viikonloppumatkakulut työskentelypaikkakunnalta toiselle paikkakunnalle, jossa hänen lapsensa asuvat äitinsä luona, eivät ole TVL 93 §:n 1 momentin nojalla tai muullakaan perusteella vähennyskelpoisia. Mainituista matkoista aiheutuneet kulut ovat TVL 31 §:n 4 momentissa tarkoitettuja verotuksessa vähennyskelvottomia elantokuluja.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

A:n valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumotaan ja asia palautetaan Verohallinnolle verotuksen uudelleen toimittamiseksi matkakustannusten osalta.

Perustelut

Tuloverolain 29 §:n 1 momentin mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (luonnolliset vähennykset).

Saman lain 93 §:n 1 momentin (946/2008) mukaan ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään myös matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina. Näitä matkakustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään 7 000 euroa ja vain siltä osin kuin ne ylittävät verovuonna 600 euroa (omavastuuosuus).

A on verovuonna 2010 työskennellyt vakituisesti 1.10.2010 alkaen X:n kaupungissa, jossa hänellä on vuokra-asunto.

A:lla on kaksi yhteishuoltajuudessa olevaa alaikäistä lasta, jotka asuvat vakinaisesti ja ovat kirjoilla äitinsä luona N:n kunnassa. A itse on jäänyt asumaan entiseen Y:n kaupungissa olevaan omakotitaloon, jossa hän viettää vapaa-aikansa lastensa kanssa. Tapaamisen ja luonapidon yksityiskohdista vuonna 2009 tehdyn sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus tavata isää 7-8 yötä kuukaudessa. A on tehnyt X:n kaupungissa epäsäännöllistä kolmivuorotyötä, ja hän on ollut viikonloput yleensä töissä ja enimmäkseen arkena vapaapäivinään kotonaan Y:n kaupungissa.

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko A:n Y:n kaupungissa sijaitsevaa asuntoa pitää tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asuntona, josta työpaikkaan ja takaisin aiheutuvat matkakustannukset ovat lainkohdassa tarkemmin säädetyin edellytyksin ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina vähennyskelpoisia.

Tuloverolain 93 §:n 1 momentissa ei ole määritelty, mitä asunnolla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Vakiintuneen käytännön mukaan, joka ilmenee muun muassa Verohallinnon Henkilöverotuksen käsikirjasta 2012 (Verohallinnon julkaisu 43.12) ja Verohallinnon julkaisemasta viikonloppumatkoja koskevasta ohjeesta henkilöasiakkaille, asunnon ja työpaikan välisenä matkana pidetään myös matkaa, jonka vieraalla paikkakunnalla työskentelevä ja asuva verovelvollinen tekee käydäkseen viikonloppuisin tai muina vapaapäivinään perheensä luona. Verovelvollinen saa tällöin vähentää matkakulut kotona käynnistä yleensä kerran viikossa halvinta kulkuneuvoa käyttäen. Perhesuhteiden vaikutusta matkakustannusten vähentämiseen on käytännössä arvioitu siten, että vain perheellinen henkilö voi vähentää nämä matkakustannukset. Perheellisenä verotuksessa on pidetty henkilöä, joka on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa, sekä henkilöä, jolla on avopuoliso, jonka kanssa hänellä on tai on ollut yhteinen lapsi.

Käytännössä yksinäinen henkilö, jolla on vakituinen työpaikka ja asunto työskentelypaikkakunnalla, ei siten ole yleensä saanut vähentää toisella paikkakunnalla olevalla asunnolla käynneistä aiheutuneita kuluja.

A:lla on työskentely- ja perhesuhteistaan johtuen käytössään kaksi asuntoa. Varsin vakiintuneeseen verotuskäytäntöön nähden asiassa on arvioitava sen seikan merkitys, että A asuu Y:n kaupungissa sijaitsevassa asunnossaan vain muuna aikana kuin työpäivinään eivätkä hänen lapsensa asu tuossa asunnossa vakituisesti. Tältä osin asiassa on otettava huomioon, millaisessa käytössä Y :n kaupungissa sijaitseva asunto on.

A käyttää Y:n kaupungissa sijaitsevaa asuntoaan vapaa-ajallaan, jolloin hänen lapsensa sopimuksen mukaisesti asuvat hänen luonaan 7-8 yötä kuukaudessa. Kysymys on siten asunnosta, jossa A osan ajastaan asuu perheensä kanssa. Se seikka, että A:n lapset asuvat suurimman osan ajasta äitinsä luona ja ovat siellä kirjoilla, ei ole ratkaiseva. Näin ollen A:n Y:n kaupungissa sijaitsevaa asuntoa on näissä oloissa pidettävä hänen tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asuntonaan ja matkakustannukset tästä asunnosta X:n kaupungissa sijaitsevaan työpaikkaan ovat lainkohdassa säädetyin edellytyksin ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina vähennyskelpoisia.

Edellä olevan vuoksi hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä toimitettu verotus nyt kysymyksessä olevien matkakustannusten osalta on kumottava. Asia palautetaan Verohallinnolle tältä osin uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä ja Vasa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Nea Helin.

 
Julkaistu 28.11.2016